Proletariaatin diktatuuri (1920)

Diktatuuri merkitsee rautaista valtaa, joka ei sääli vihollisiaan. Diktatuurivalta pakottaa rautaisella kädellä vastustajansa alistumaan.

Ammoisista ajoista on vallassa oleva luokka, porvaristo sitä käyttänyt. Porvariston historia kertoo mm. Caesarin diktatuurivallasta Rooman valtakunnassa v. 46, siis lähes 1,900 vuotta sitten. Caesarin puoluelaiset olivat taisteluilla saaneet entiseltä valtaryhmältä käsiinsä valtiovallan ja alistivat vastustajansa diktatuurinsa alle. Aina on porvaristo niin menetellyt, milloin julmemmin ja verisemmin, milloin näennäisesti lievemmässä muodossa. Veristä on diktatuuri aina ollut silloin, kun sen alle alistetut, painostuksen ja orjuutuksen kiihdyttämät joukot ovat ryhtyneet kapinoimaan vallassaolevaa luokkaa vastaan.

Tsaarivallan aikainen porvariston diktatuuri Venäjällä käytti häikäilemättä hirsipuita, vankilakidutusta, ja rääkkäystä silloinkin kun maassa ei esiintynyt minkäänlaista aseellista kapinaa. Ja Suomen porvaristo teurastutti tuhansia työläisiä, saatuaan Saksan ja Skandinaavian porvariston avulla työväenvallan Suomessa kukistetuksi v. 1918. Se ammututti aseettomia vastustajiaan sekä yksitellen kujilla ja teillä että suurin joukoin samalla paikalla, antaen ammuttavien sitä ennen kaivaa omat hautansa. Ja tuhansittain se kidutti vangitsemiaan työläisiä kuolemaan nälällä vankileireissä. Vaikka maassa ei enää pitkiin aikoihin työläiset voineet nostaa asetta porvariston veristä diktatuuria vastaan, saivat valkoiset lahtarit vapaasti ampua työläisen vaikkapa jumalisuudellaan kerskuvan porvariston kirkkojen edustalla.

Porvarien valtioissa (ja sellaisia ovat kaikki valtiot Neuvosto-Venäjää lukuunottamatta) on porvaristo aina ollut vallassaolevana luokkana. Kansoja on hallittu porvariston luokkadiktatuurilla, joka on kohdistunut työtätekevää väestöä, palkkatyöläisiä, torppareita ja pikkutilallisia vastaan. Diktatuurilla, jota porvaristo työtätekevää väestöä pettääkseen on nimittänyt kauniimmalla nimellä “lujaksi hallitusvallaksi”, on palkkatyöläinen pakotettu raatamaan työtä alhaisella palkalla, torppari suorittamaan raskasta veroa viljelemästään maasta, pikkutilallinen maksamaan korkorahoja rahakapitalisteille — ja kaikki edellämainitut sen lisäksi maksamaan veroja porvarien valtiolle. Eikä kapitalistien diktatuurin alaisella kansojen suurella enemmistöllä, koko työnraatajaluokalla ole ollut muuta keinoa kuin totella, raataa työtä kehdosta hautaan asti ja kuolla yhtä köyhänä ja puutteenalaisena kuin olivat syntyneetkin. Mutta samaan aikaan diktatuurivaltaansa käyttävä porvaristo lihoi ja nautti kaikista mukavuuksista, kokosi yhä suurempia pääomia ja varastoja, koettaen niiden avulla vahvistaa valtansa perusteita. Ja kaikkea tuota jatkui lukemattomia miespolvia.

Työtätekevät tottuivat orjuutettuun ja sorrettuun asemaansa niin, etteivät edes huomanneet kuinka viekkaasti porvaristo oli kietonut heidät riistojärjestelmänsä monimutkaisilla silmukoilla, papiston, tuomarien, erilaisten opettajien ja virkamiesten lakkaamatta laulaessa kansalle, että “hyvin järjestetty yhteiskunta”, “oikeusvaltio” puolueettomasti piti huolta kaikista, tarjosi köyhällekin apuaan. Tottumus meni niin pitkälle, että kurja kerjuusauvaansa nojaava nälkäinen kerjäläinen, joka koko miehuutensa ajan oli ahertanut palkkatyössä, saattoi tuskin huomata kärsineensä minkäänlaista vääryyttä kun purppuraan puettu porvari, tilanherra tai tehtailija kullalta loistavilla vaunuillaan ajoi ohitse — jos vain ehti ajoissa väistyä vaunujen tieltä kunnioittavasti seisomaan syrjemmällä.

Kun työläiset ja talonpojat saivat vallan käsiinsä Venäjällä ja alkoivat hallita oman luokkansa etujen mukaisesti, riistäen suurtilat, tehtaat ja pankit porvaristolta, ei tämä luonnollisesti saattanut tapahtua muuten kuin diktatuurin, proletariaatin järjestämän rautaisen hallinnon avulla. Sillä porvaristo, vaikka se lukumäärältään on vähäinen, nousi julmaan taisteluun työtätekevää väestöä vastaan. Sen kenraalit, papit, opettajat ja politikoitsijat käyttivät koko viisautensa, viekkautensa ja sotataitonsa kukistaakseen työväenvallan. Ja kaikkien muiden maiden porvaristo riensi Venäjän kapitalistien avuksi. Eikä se ole vähällä hellittänyt. Kolme pitkää vuotta on se hyökännyt Venäjän työväenluokan kimppuun, saanut tavattomasti aikaan kurjuutta ja verenvuodatusta. Mutta se ei sittekään ole pystynyt nujertamaan Venäjän sankarillista työväestöä ja talonpoikia orjuuteensa, eikä se siihen enää milloinkaan kykene, sillä työtätekevät luokat kaikissa muissakin maissa ovat jo heränneet ja ryntäävät kansainvälisenä työväen rintamana, rinnan Venäjän työväestön kanssa riistäjäluokan kimppuun.

Ainoastaan proletariaatin luja diktatuuri kykeni pelastamaan Neuvosto-Venäjän työväestön ja talonpojat uudelleen joutumasta kapitalistien riisto-ikeen alle, pysyttämään suurtilallisilta otetut maat talonpojilla ja tehtaat palkkaproletariaatin hallussa. Ja ainoastaan saman diktatuurivallan edelleen käyttäminen takaa tuotannon kohottamisen työväenvaltiossa, pakottaa porvaristonkin suorittamaan velvollisuutensa teollisuuden kohottamisessa ja maan uusaikaisen koneellisen viljelyksen kuntoonsaattamisessa. Se kykenee lopettamaan kapitalistiluokan jäännökset, sulattamaan koko kansan yhdeksi ainoaksi luokaksi. Ja vasta sen jälkeen joutaa diktatuuri ikuiseen unholaan, jättääkseen tilalle todellisen kansanvallan, veljeyden, vapauden ja tasa-arvoisuuden luokattomassa yhteiskunnassa, jossa ei enää ole riistettyjä ja riistäjiä, sorrettuja ja sortajia, herroja ja orjia, vaan ainoastaan vapaita, hyödylliseen työhön tasaväkisesti osaaottavia kansalaisia. Vasta silloin olemme sosialistisessa yhteiskunnassa, jossa sodista, murhista ja kidutuksista on jäljellä vain kaukainen kaamea muisto.

Eläköön proletariaatin diktatuuri, sillä se on välttämätön työtätekevän väestön vapautuksen ehto!

Kössi Nomo.