Miksi uskontoa vastaan on taisteltava? (1932)

Miksi uskontoa vastaan on taisteltava?

Mitä on uskonto

Kun puhutaan uskonnosta, niin tarkoitetaan sillä yliluonnolliseen maailmaan uskomista. Toiset uskovaiset uskovat jumaliin, piruihin j.n.e., toiset hengiksi muuttuneisiin pyhimyksiin y.m. yliluonnollisiin olentoihin. Uskontoja on muuteltu ja muovailtu aikojen kuluessa, mutta niiden pääsisältö — yliluonnollisen maailman olemassaoloon uskominen — on aina pysynyt samana. Jumalaan uskominen ei siis ole uskontojen pääominaisuus, kuten jotkut selittävät, sillä on olemassa sellaisiakin uskontoja, jotka eivät usko jumalaan. Ne opettavat, kuten eräät austraalialaiset heimot, että yliluonnollinen maailma on täynnä kuolleiden henkiä. Mutta ottakaamme mikä usko tahansa, niin löydämme todeksi, että kaikki ne opettavat uskomaan henkiin ja yliluonnollisen maailman olemassaoloon.

Siten on laita kristinopinkin, jota meidän keskuudessamme eniten työläisille ja farmareille tyrkytetään. Selittävätpä kristityt sellaistakin, että heidän uskontonsa on ilmaantunut maailmaan yliluonnollisella tavalla — se kun muka, on niin puhdasta oppia, ettei mitään sellaista ihmisjärki ole voinut luoda. Itse jumalan poika astui alas maailmaan ja loi kristinopin.

Kuitenkaan ei mitään yliluonnollisia voimia ole luonnossa eikä yhteiskunnassa. Ei myöskään kristinusko ole voinut syntyä mitään yliluonnollista tietä. Sitäpaitsi ovat eräät oppineet todistaneet, että mitään jeesusta kristusta ei ollut olemassakaan, jotenka kristinuskoa ei ole luonut mikään yksi ihminen.

Kristinusko syntyi muinaisen orjatalouden kaaostilassa. Sen tunnusominaisuuteen kuului maallisesta hyvinvoinnista kieltäytyminen. Se ilmenee jeesuksen vuorisaarnasta, jossa sanotaan: ”Älkää tavaroita kootko maanpäällä, kussa koi ja ruoste raiskaavat ja kussa varkaat kaivavat ja varastavat”. ”Katsokaa taivaan lintuja, eivät he kylvä eivätkä niitä, eikä myöskään kokoo riiheen ja teidän taivaallinen isänne ruokkii heitä. Ettekö te ole paljon enempi kuin he”.

Tämä oli ominaista Rooman keisarivallan ja orjatalouden rappeutumiskaudelle. ”Yksikään yhteiskuntaluokka ei tänä aikana voinut synnyttää sellaista ideologiaa, joka olisi kutsunut vallankumoukselliseen taisteluun ja uutta elämää rakentamaan. Päinvastoin tällainen tilanne ehdottomasti kehitti ideologian, joka kieltäytyi vallankumouksellisesta taistelusta ja maallisesta rakennustyöstä. Tällaiseksi ideologiaksi muodostuikin kristinusko”. (Uskontovastainen oppikirja, siv. 235.)

Muuten on kristinusko kokoelma monista muista jumaluustaruista. ”Evankeliumien kertomukset ovat enimmäkseen kierteleviä kansainvälisiä leventoja. Sekä kreikkalaiset että hindulaiset ja Vähän Aasian kansat tunsivat tarinan neitseen synnyttämästä pojasta. Varsin läheistä sukua evankeliumien kertomuksille on kertomus Buddhan syntymästä. Laajalti levinnyt oli kertomus kolmipäiväisestä jumalan kuolemasta ja ylösnousemisesta. Niin kuolivat ja nousivat ylös vähä-aasialaiset jumalat Attis, Tamuj, y.m. Vähä-aasialaisen kulttuurin vaikutuksesta syntyi juutalaisten emigranttien keskuudessa salainen uskonlahko, joka palveli Josua-jumalaa, s.o. Jeesusta”. (Uskontovastainen oppikirja, siv. 256–7.)

Pääasia on, että kristinusko ei ole poikkeus muista uskonnoista syntymisensä ja jumaluustarustoonsa nähden. Mutta se on uskonto, jonka avulla orjia on sorrettu ja poljettu mitä julkeimmin, vaikka se onkin vaikutuspiirinsä aluksi löytänyt pääasiallisesti orjien keskuudesta. Myöhemmin kun siitä tuli valtion uskonto, se on ollut ankara piiska riistäjien kädessä.

Uskonto amerikan suomalaisten työläisten keskuudessa on näytellyt varsin huomattavaa osaa. Onhan tunnettua kuinka Amerikaan ”onneaan koettelemaan” ja ”parempia yhteiskunnallisia oloja” etsimään saapuneita suomalaisia siirtolaistyöläisiä seurasivat tänne heti Suomesta papit, kun suomalaisia siirtolaistyöläisiä oli muutamille pikkupaikkakunnille sen verran kertynyt, että he voivat turvata papille ”helpot päivät” ja joltisenkin toimeentulon. Ja sikäli kuin suomalainen siirtolaistyöväki lisääntyi Amerikaan, lisääntyi myöskin pappien ja seurakuntien lukumäärä. Pian myöskin alkoivat uskonnolliset ryhmitykset ja ryhmätaistelut. Kiisteltiin siitä, tuleeko uskonnollisen ja seurakunnallisen elämän täällä pukeutua samoihin muotoihin kuin Suomessa vai onko löydettävä ”vapaampia” muotoja; tuleeko papin olla Suomen valtiokirkon hyväksymän vai voidaanko papiksi hyväksyä Yhdysvaltain uskontoa koskevien säädösten mukaisesti kuka tahansa saarnakykyinen mies? Näistä kysymyksistä taisteltiin kiivaasti ja ne ulotettiin kaikkien ”yhteispyrintöjen” (sanomalehtien, raittiusseurain y. m.) piiriin. Suomen valtiokirkkoa virallisesti edustamaan asettui Suomi-Synodi ja ”vapaampaa suuntaa” n.s. Kansalliskirkkokunta, jonka papeiksi ”leivottiin” Suomesta tulleita n. s. maallikkosaarnaajia y.m.

Sen lisäksi ”uskonnollisena suuntana” on Amerikan suomalaisten keskuudessa esiintynyt n.s. laestadiolaisuus, jolla varsinkin keskivaltioiden ja lännen farmiseuduilla y.m. on ollut — ja on vieläkin — luja asema. Niinikään n.s. lähetyskirkolla, joka on osa saman suuntaisesta englanninkielisestä kirkollisesta liikkeestä, saaden siltä avustusta pappien palkkaukseen y.m., on seurakuntansa eri puolilla maata Amerikan suomalaisten keskuudessa. Myöhempinä aikoina — on vielä lisäksi noussut esille helluntaiuskolaisuus, uudestikastajat y.m. Onpa pelastusarmeijallakin ollut — ja vieläkin on — omat pesäkkeensä Amerikan suomalaisten keskuudessa, puhumattakaan teosofiasta, jota täällä on tyrkytetty ”uutena uskontona”, joka muka ratkaisee kaikki luokkataistelukysymyksetkin oikealla tavalla.

Taistelua uskontoa vastaan on Amerikan suomalaisten työläisten keskuudessa käyty niin kauan kuin heidän keskuudessaan on ollut luokkataistelulle perustuvaa työväenliikettäkin. Varhaisempina aikoina tuo taistelu sai pääasiallisesti n.s. porvarillisten vapaa-ajattelijain antaman luonteen. Erikoisemmasti Robert G. Ingersollin uskontovastaiset kirjat olivat suosittuja. Niitä levitettiin sosialistien toimesta runsaasti ja niiden nojalla käytiin tuimaa sotaa pappeja ja kirkkoja vastaan. Kiihdykettä tälle taistelulle antoi pappien päättävä suhtautuminen kaikkea työväen luokkataistelutoimintaa vastaan. Suomalaiset papit esiintyivät lakkojen vastustajina ja avoimina komppaniain kätyreinä luokkataistelunkannalla olevia työläisiä vastaan. Se havainto-opetus, minkä papit tällä esiintymisellään antoivat uskonnon olemisesta kapitalismin aseena työläisiä vastaan, johti tuhannet Amerikan suomalaisista työläisistä kääntämään selkänsä papeille ja kirkoille. Mutta uskontovastaiselle taistelulle tämä ilmiö agitatsionissa ei sentään kyennyt antamaan syvempää yhteiskunnallista luonnetta, vaan sen sijaan alkoi se vähitellen herpaantua. Vähitellen työväenlehdissäkin alettiin puhua uskonnosta yksityisasiana ja suvaitsevasti suhtaantumisesta uskonnollisiin harhakäsityksiin. Se tietysti oli seurauksena kansainvälisen sosialistisen liikkeen (II internationalen) herpaantumisesta uskontovastaisessa taistelussa. Myöhemmin vasta olemme päässeet selville siitä, että bolshevikit, etupäässä Lenin, mitä päättäväisemmästi taistelivat tätä uskontovastaisen taistelun herpaantumista vastaan. Mutta heidän äänensä ei silloin kansainvälisen sosialistisen liikkeen opportunismin läpi voinut kuulua Amerikan suomalaisille työläisille. Sen sijaan uskontovastaisen taistelun hölleneminen täällä suomalaisten työläisten keskuudessa oli yleinen ilmiö.

Tässä on vielä merkillepantava, että ei Venäjän proletaarisen vallankumouksen työväenliikkeen ilmaa puhdistava vaikutus eikä kommunistisiinkaan aatteisiin tutustuminen kyennyt heti uudelleen virittämään ja voimistuttamaan uskontovastaista taistelua Amerikan suomalaisten luokkataistelun kannalla olevien työläisten keskuudessa. Vasta parin viime vuoden aikana on täällä jälleen käyty päättävämpää taistelua uskonnollista pimitystä vastaan. Sitä on tehty S. T. Järjestön keskuudessa ja sen lehtien, kirjallisuuden, puheiden ja luentojen avulla se on ulotettu vieläkin laajempien Amerikan suomalaisten raatajajoukkojen keskuuteen.

Mutta samaan aikaan Amerikan suomalaisten työläisten ainoa luokkataistelun kannalla oleva järjestö, nimittäin S. T. Järjestö on voimistanut taistelua uskontoa vastaan, ovat sosialifascistiset ainekset alkaneet ”kehittyä” ja johtaa vaikutuksensa alaisia Amerikan suomalaisia työläisiä takaisin uskontoon.

Selvimmin se ilmenee Raivaajasta, joka on sosialifascistisen sosialistipuolueen lehti. Siinä ei ainoastaan kirjoiteta uskonnon puolesta kirjoituksia, vaan julkaistaan kirkollisia ilmoituksia ja uutisia, joissa värvätään suomalaisia työläisiä ja farmareita ”rukous- ja todistuskokouksiin”, rippikouluun ja ”synninpäästölle”. Samaan aikaan se kehittelee kirkkoherra Norman Thomaksen avulla ”kristinuskon uudistusta”. Näes kirkkoherra Thomas, joka on ollut kaksi kertaa sosialistipuolueen presidentinehdokkaana Yhdysvaltain presidentiksi, selittää, että ”kirkko istuu sivussa joutilaana ja katselee kun kapitalistinen järjestelmä evää kristityn uskon ihanteen”. Se on mitä törkein valhe, sillä kristinusko — samoin kuin kaikkien muidenkin uskontojen ihanne — on riistettyjen ja orjuutettujen joukkojen nöyrinä ja kuuliaisina heidän isännilleen kapitalisteille pitäminen, ja siinä suhteessa kieltämättä kirkko ei ole istunut sivussa, vaan on se tehnyt voitavansa estääkseen joukot nousemasta kapinaan kapitalistista järjestelmää vastaan. Mutta kirkkoherra Thomaksen mielestä — ja Raivaaja on hänen kanssaan aivan yksityiskohtia myöten samaa mieltä — onkin kristinusko hyvä, mutta ”kirkko on vain antanut kapitalisteille liian paljon panttivankeja”, joten kirkko olisi vapautettava siitä, olisi siis toimeenpantava uskonpuhdistus ja sillä hyvä. Sellainen on sosialifascistisen kirkkoherra Thomaksen mielipide. Sen sijaan, että hän taistelisi kirkkoa ja uskontoa vastaan, hän papin taitavuudella kiemailee niiden edessä ja tarjoaa palvelustaan kapitalisteille, että kirkko voisi entistä tehokkaammin tyynnyttää riistettyjä ja orjuutettuja joukkoja.

Tällaisesta uskonnon ”uudistamisesta” V. I. Lenin kirjeessään Maksim Gorjkille sanoo m.m. näin:

”Katoolinen pappi, joka raiskaa tyttösiä (luin juuri sattumalta sellaisesta eräästä saksalaisesta lehdestä), on paljon vähemmän vaarallinen juuri ”demokratialle” kuin pappi vailla viittaa, pappi vailla törkeää uskontoa, aatteellinen ja demokraattinen pappi, joka saarnaa jumalan luomista ja muovailemista. Sillä edellinen pappi on helposti paljastettavissa, tuomittu ja ajettu ulos, mutta jälkimäistä ei voi niin yksinkertaisesti karkoittaa, hänen paljastamisensa on tuhatta kertaa vaikeampi, häntä ‘tuomitsemaan’ ei suostu yksikään ‘hauras ja surkean horjuva’ pikkuporvari”.

Tuo mitä Lenin sanoo, on ehdottomasti oikein. Thomas ja Raivaaja pyrkivät juuri tuollaiseen ”syntisen papin” vaihtamiseen ”hurskaaseen” pappiin, että hänen paljastamisensa olisi mahdollisimman vaikea tehtävä niille, jotka taistelevat kaiken uskonnollisuuden juurineen poiskitkemiseksi työtätekevien joukkojen keskuudesta.

Samaa tarkoittaa teosofia: asettaa uuden uskonnon vanhain uskontojen sijalle — uuden uskonnon, joka kaikessa suhteessa palvelee riistäjiä yhtä auliisti kuin vanhatkin uskonnot, painaa riistetyt ja poljetut joukot nöyryyteen ja alistuvaisuuteen isäntiään kohtaan.

Sosialifascistien suvaitsevaisuus ja myönteisyys uskontoa kohtaan johtuu siitä osuudesta, mikä heillä on kapitalistisen järjestelmän puolustajina ja suojelijoina.

Tämän vuoksi muodostuu kaksinaamaiseksi peliksi se osa, mitä sosialifascistiset johtajat näyttelevät kansainvälisessä ”Proletaaristen vapaa-ajattelijain internationalessa”. Samalla kun he proletariaatin pettämiseksi ovat taistelevinaan uskontoa vastaan ja siitä syystä kuuluvat mainittuun internationaleen, he solmivat liittoja pappien kanssa, perustavat uskonnollisten sosialidemokraattien yhdistyksiä (Tshekkoslovakiassa, Suomessa y.m.), jopa perustelevat nimeltäänkin suorastaan uskonnollisia sanomalehtiä, kuten esim. ”Punainen katolilainen” j.n.e. Kuvaavaa on, että kun Suomessa sosialifascistinen johtomies Anton Huotari hirtti itsensä, niin järjestettiin hänelle kirkolliset hautajaiset, joissa valiteltiin maailman pahuutta ja kehoitettiin työläisiä kääntämään katseensa kuolemaan ja valmistautumaan sitä varten!

Tällainen menettely on törkeää työläisten pettämistä, joka muuttuu kaksinkerroin rikolliseksi silloin, kun sitä harjoittavat henkilöt, jotka ovat joskus proletariaatin edessä kiemailleet muka ”vapaa-ajattelijoina” ja olleet taistelevinaan uskontoa vastaan.

Mutta tässä meidän on otettava huomioon, että oikeaa taistelua uskontoa vastaan ei voida käydä muuten kuin työväen luokkataistelun kautta. Sosialifascistit eivät ole ainoastaan luopuneet luokkataistelusta kapitalismia vastaan, vaan siirtyneet kapitalistisen järjestelmän puolustusleiriin. Kuinka tällöin olisi mahdollista, että he taistelisivat uskontoa, kapitalismin tehokkainta puolustusasetta vastaan?

Lenin selittää, ettei riitä valittelu ”kansan tietämättömyydestä”. Hän kirjoittaa, tarkoittaen tuollaista valittelua: ”Marxilainen sanoo: väärin. Tuollainen katsantokanta on pintapuolista, porvariston rajoitettua kulttuuripöyhkeilyä. Tuollainen katsantokanta ei ole kyllin syvällistä, se ei selitä uskonnon juuria materialistisesti, vaan idealisesti. Työtätekevien joukkojen polkeenalaisuus, niiden näennäisesti täydellinen avuttomuus pääoman sokeitten voimien kynsissä, jotka joka päivä tuottavat tuhat kertaa enemmän mitä kaameimpia kärsimyksiä, mitä julkeimpia kidutuksia tavallisille työläisille kuin kaikkinaiset erikoiset tapaukset, kuten sodat, maanjäristykset y.m.s. — Kas siinä uskonnon syvin juuri nykyaikana”.

Uskonto on siis yhteiskunnallinen kysymys ja samalla luokkakysymys. Sitä vastaan ei siis taistella enempää joukkoja tietämättömyydestä herjaten kuin antautumalla uskonnollisten vaikutusten lumoihin. Sen vuoksi Lenin sanookin: ”Ei millään kirjoilla eikä millään saarnoilla voida valistaa proletariaattia, jos ei sitä valista sen oma taistelu kapitalismia vastaan.” Ja: ”Nykyajan proletariaatti kannattaa sosialismia, joka sovelluttaa tieteen aseet taisteluun uskonnollisia sumuja vastaan työväen uskosta haudantakaiseen elämään siten, että liittää sen yhteen nykyhetken taisteluissa paremman maallisen elämän puolesta”.

Miksi uskontoa vastaan on taisteltava?

Marx on sanonut, että ”uskonto on opiumia kansalle” ja osoittanut, mitenkä uskonto on aina ollut ase riistävän ja sortavan luokan kädessä työtätekevien joukkojen pettämiseksi ja ryöstämiseksi.

Nykyään — kapitalismin kriisin vallitessa — tämä seikka on ilmeinen. Kaikkien uskontojen ja kirkkokuntien takana ovat imperialistit ja heidän agenttinsa. Kapitalistit luovuttavat suuria summia riistosaalistaan kirkkojen ja uskonnollisten laitosten ylläpitoon. Toisissa maissa tämä tapahtuu kapitalistisen valtion kautta, mutta toisissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, jossa on valheellinen uskonnon vapaus, suoraan kirkolle ja muille uskonnollisille laitoksille. Amerikan suomalaisetkin kirkot ja seurakunnat ovat kaiken aikaa saaneet aulista apua suoraan kapitalisteilta. Mutta sen ohella niille on kerätty miljoonia dollareita myös suomalaisilta työläisiltä ja köyhiltä farmareilta. Jopa Suomi-Synodi on mennyt niin pitkälle, että se vaatii jäsentensä tupakkarahatkin eräiden sen velkojen maksamiseen. Siten autetaan kapitalisteja ja sidotaan seurakuntien jäsenet kantamaan kuorman heidän uskonnollisen pimityksensä kustannuksista, jotka muuten lankeaisivat kapitalistien suoraan maksettavaksi. Kuvaavana seikkana mainittakoon myöskin, että Suomen lahtarit taannoin lahjoittivat Suomi-Synodille tiukoista raha-asioistaan huolimatta 80,000 Suomen markkaa.

Samoin menettelevät muutkin Amerikan suomalaiset kirkkokunnat ja ”uskonnolliset suunnat”. Siitä syystä muodostuu kapitalistiluokalle sangen halpahintaiseksi se uskonnollinen pimitystyö, mitä nuo kirkkokunnat ja ”uskonnolliset suunnat” Amerikan suomalaisten keskuudessa harjoittavat. Selvää nimittäin on, että elleivät seurakuntien ja ”uskonnollisten suuntien” jäsenet itse suurimmalta osalta kustantaisi heihin kohdistettua uskonnollista pimitystyötä, niin tekisivät sen kapitalistit, sillä hehän nauttivat hyödyn siitä, että uskonnollinen pimitystyö eri kansallisuuksiin kuuluvien työläisten keskuudessa on mahdollisimman tehokkaassa käynnissä.

Kaikessa tapauksessa on ilmeistä, että kapitalistit luovuttavat suuria summia työläisiltä rosvoamiaan varoja uskonnollisen pimitystyön ylläpitämiseksi.

Jo se seikka, että ani harvassa tapauksessa kapitalistit itse ovat mitään uskovaisia, mutta siitä huolimatta rahallisesti avustavat kirkkoja ja muita uskonnollisia laitoksia, osoittaa selvästi, että uskonto on ase kapitalistiluokan kädessä työtätekevien joukkojen sortamiseksi ja orjuuttamiseksi.

Mutta kapitalistinen järjestelmä nurinkurisuuksineen synnyttää tietoisen proletaarisen vastustuksen riistoon ja sortoon nähden. Välttämättömyyden pakosta syntyy työläisten taisteluja kapitalismia vastaan; näissä taisteluissaan työläiset oppivat ymmärtämään kapitalistisen yhteiskunnan luokkaluonteen. He tulevat tajuamaan että ne jumalat, joita heille kapitalismin uskonnot tyrkyttävät, ovat kapitalismin jumalia. Siltä pohjalta syntyy heidän uskonnollisuudesta vapautumisensa ja siirtymisensä uskontovastaiselle kannalle.

Siis toiselta puolen samalla kun ”kapitalistinen nurinkurinen järjestelmä itsestään synnyttää uskontoa, samalla se voimistuttaessaan nostattaa työtätekevät protestiin vallitsevaa uskontoa vastaan. Mutta kapitalismin pelkoa aiheuttava voimakas riisto ja sorto luo tälle protestille passiivisen muodon, s.o. synnyttää jälleen uskontoa, joskin toisessa muodossa”, kuten ”Uskontovastaisessa oppikirjassa” sanotaan.

Tämä on varsin yleinen ilmiö. Mistäpä muusta kuin kapitalismin pelosta nykyisenä kriisin aikana joukkojen keskuudessa saisivat levenemisen voimaa eräänlaiset uudet uskonnot, joita kapitalismi tukee aivan samoin kuin vanhojakin uskontoja. Suomalaistenkin keskuudessa, etenkin farmiseuduilla, ovat viime aikoina saaneet jalansijaa helluntaiuskovaisuus, uudestikastanta, y.m. Niillä hämätään kurjuuteen ja epätoivoon syöstyt ihmiset eräänlaiseen huumaustilaan, jonka vallitessa he ovat kykenemättömiä ajattelemaan terveellä tavalla vapautumistaan kapitalismin sortavan ikeen alaisuudesta.

Ei ole totta sellainen käsitys, että ilman muuta kapitalismin sorto vapauttaisi proletaarit uskonnon kahleista. Me näemme, että se tapahtuu vasta luokkataistelun koulussa, jota on työläisille koko heidän elinaikansa. Mutta horjahtaminen pois luokkataistelun tieltä, johtaa jo osin uskonnosta vapautuneitakin proletaareja jälleen taipumaan uskonnollisuuteen. Sen tähden uskontovastaista taistelua on käytävä jatkuvasti, mutta ei eristettynä muusta luokkataistelusta, vaan sen yhteydessä ja avulla.

Neuvostoliiton proletariaatti joutuin vapautuu uskonnon vaikutuksista. Uusi sukupolvi kasvaa siellä vailla uskonnon myrkytystä, ollen Neuvostoliiton nuoriso, jota ei ole uskonnolla hämätty, epäämättömänä osoituksena siitä, että uskonto ei luonnostaan kuulu ihmiselle, kuten uskonnon puolustajat väittävät. Tervekäsitteinen ja oikealla luokkansa moraalilla varustettu ihminen voikin kasvaa ja kehittyä vain vailla uskonnon turmiollista vaikutusta.

Toveri E. Jaroslavski, Neuvostoliiton sotivien jumalattomien liiton sihteeri, lausuu eräässä kirjoitelmassaan seuraavaa:

”Viimeisissä luokkataisteluissa proletariaatin diktatuurin ja sosialismin puolesta, tulee kirkko kapitalistisissa maissa pelaamaan sangen vakavaa, suurta ja meille vihamielistä osaa. Vuosisataisten ennakkoluulojen koko painon, kaiken vaikutusvoimansa joukkoihin, vuosisataisten kokemuksen joukkojen pettämisessä, mitä moninaisemmat työläisten, talonpoikien ja kaupunkien pikkuporvariston pimityskeinot tulee kirkko käyttämään, pelastaakseen pääoman herruuden ja omat etuoikeutensa, sillä kaikissa maissa nämä mitä ilkeimmät loisjärjestöt vallan hyvin tietävät, että kapitalistisen valtion romahdettua musertuvat ja tomuksi pirstoutuvat uskonnon kahleet, jotka vuosisatoja ovat puristaneet joukkojen järkeä ja tahtoa niiden taistelussa vapautumisensa ja sosialismin puolesta”.

Epäilemättä asia on niin. Senpä vuoksi me näemmekin, että kirkko valmistaa osaltaan uutta imperialistista sotaa ja hyökkäystä Neuvostoliittoa, proletariaatin isänmaata vastaan. Kirkot ja uskonnot ovat imperialistien työvälineitä.

Puolustaakseen Neuvostoliittoa, taistellakseen imperialistista sotaa vastaan ja auttaakseen proletariaatin voittoa kaikkialla maailmassa työläisten ja köyhien farmarien on taisteltava uskontoa ja kirkon vaikutusta vastaan.

R. Pesola.

———

”Perinnäistapa on suuri estävä voima, se on historian hidastuttaja. Mutta se on vain passiivinen, ja sen tähden joutuu se häviölle. Uskontokaan ei aikaa myöten muodosta mitään kapitalistisen yhteiskunnan suojamuuria. Jos juristiset, filosoofiset ja uskonnolliset käsityksemme ovat määrätyssä yhteiskunnassa vallitsevien taloudellisten suhteiden läheisempiä tai kaukaisempia jälkeläisiä, niin eivät nämä käsitykset voi kauan säilyä sen jälkeen, kun taloudelliset suhteet ovat perinjohjaisesti muuttuneet. Meidän on joko uskottava yliluonnolliseen ilmestykseen tai myönnettävä, että mitkään uskonnolliset saarnat eivät kykene tukemaan kasaan romahtavaa yhteiskuntaa.” — Engels: Ludvig Feuerbach.