Neuvostodemokratian kukkuloille (1936)

Neuvostodemokratian kukkuloille

Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (bolshevikkien) Keskuskomitean esityksestä SSSR:n Neuvostojen VII edustajakokous päätti:

”I) Tehdä SSSR:n Perustuslakiin seuraavan suuntaisia muutoksia:

a) vaalijärjestelmän edelleen demokratisoiminen muuttamalla ei täysin yhtäläiset vaalit yhtäläisiksi, moniasteiset välittömiksi, avoimet salaisiksi.

b) Perustuslain yhteiskunnallis-taloudellisten perusteiden täsmällistyttäminen, saattamalla Perustuslaki vastaamaan SSSR:ssä nykyään vallitsevia luokkasuhteita (uuden sosialistisen teollisuuden luominen, kulakiston murskaaminen, kollektiivitalouksien järjestelmän voitto, sosialistisen omistusmuodon vakiintuminen neuvostoyhteiskunnan perustaksi jne.).”

Ensimäisessä istunnossaan SSSR:n Toimeenpaneva Keskuskomitea valitsi erikoisen Perustuslakikomitean toveri Stalinin johdolla tekemään vastaavat muutokset Perustuslakiimme. Ja edustajakokouksen päätöksen mukaan tullaan seuraavat vuorojärjestyksessä olevat neuvostoelinten vaalit meillä Neuvostoliitossa suorittamaan jo uuden vaalijärjestelmän pohjalla.

Tämä neuvostojen edustajakokouksen tekemä päätös avaa neuvostodemokratismin kehityksessä kokonaan uuden vaihekauden, minkä ovat valmistelleet maamme taloudessa ja luokkavoimien keskinäissuhteissa tapahtuneet jättiläismäiset muutokset.

Tämä edustajakokouksen päätös on heijastuksena Neuvostovaltamme saamista valtavista voitoista, heijastuksena sosialistisen rakennustyön bolshevistisesti johtamisessa saaduista menestyksistä. Näiden sosialismin valtavien voittojen pohjalla maamme päättävästi ja kaikin voimin kehittää neuvostodemokratiaa, samaan aikaan kun fasismi pääoman maissa hävittää niin kovin ylistettyjen porvarillisten vapauksien viimeisetkin rippeet, ankarasti vainoten vallankumouksellisia työläisiä. Terrori muodostuukin porvariston luokkaherruuden universaaliseksi metoodiksi, jonka avulla se yrittää pelastaa kapitalistisen järjestelmän pulan kourista sekä lähestyviltä vallankumouksellisilta järkytyksiltä. Terrorin uhrien lukumäärä kasvaa vuosi vuodelta, kuukausi kuukaudelta. Yksin vuosien 1925–1933 välisenä aikana on terrorin uhreiksi joutunut yli kuusi miljoonaa työtätekevää!

”Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus” — tuo Ranskan porvarillisen vallankumouksen aikoina v. 1789 hyväksytty perustuslaki päätyy nyt meidän silmiemme edessä fasismiin, joka on pakotettu polkemaan jalkoihinsa porvarillisen demokratian; että kapitalistit voisivat edes jonkun aikaa vielä pysytellä vallassa. Porvarillisissa valtioissa eivät vallassaolevat luokat huolehdi hituistakaan työtätekevien vaalioikeuden laajentamisesta, vaan päinvastoin, ne asettavat tehtäväkseen lopullisesti likvidoida porvarillisen demokratian jätteetkin. Porvarillisten valtakoplien iskutunnukseksi muodostuu tunnushuuto: ”ei minkäänlaista luottamusta kansanjoukoille!”

Porvaristo raastaa hallintajärjestelmästään päättävästi pois kaikki porvarillisen demokratian ja parlamentarismin rippeetkin. Julkisen olemassaolonsa oikeuden menettävät ei yksistään vain kommunistiset vaan vieläpä sosialidemokraattisetkin puolueet, joiden johtajat ovat nöyrästi osoittaneet lakeijamaista uskollisuuttaan porvarilliselle järjestelmälle. Erittäin räikeänä esimerkkinä siitä on Saksa, missä kansallis-sosialistien poliittinen monopooli on lailla virallistettu.

Nimittäin heinäkuun 14 päivänä v. 1933 julkaistu ”Laki puolueitten muodostamista vastaan” sanoo tästä asiasta seuraavaa:

”§ 1. Saksassa on olemassa vain yksi ainoa poliittinen puolue — nimittäin Saksan kansallis-sosialistinen työväenpuolue.

§ 2. Ken ryhtyy jälleen palauttamaan eloon jonkun muun poliittisen puolueen organisatoorisia yhteyksiä, taikka luomaan uutta poliittista puoluetta, hän joutuu rangaistavaksi kolmen vuoden kuritushuonetuomiolla tai teljettäväksi vankilaan 6 kuukaudesta aina 3 vuoteen saakka.”

Tämä laki teki siis lopun yhdestä porvarillisen demokratian perusperiaatteesta — useampien poliittisten puolueitten rinnakkaiselon periaatteesta.

Valtiorakenteen fasistisiin muotoihin uusiminen on täydellä höyryllä käynnissä ei yksistään Saksassa, vaan monissa muissakin maissa. Muodollisesti on Saksan, Italian ja muitten maitten valtiovirastojen luetteloissa vielä parlamentitkin olemassa, mutta itse asiassa ei kukaan enää ota niitä vakavalta kannalta. Niinpä koko sillä ajalla, minkä kansallis-sosialistit ovat isännöineet Saksassa, on parlamentti kokoontunut vain muutamia kertoja. Sen istunnot ovat kestäneet vain sen aikaa, mikä on tarvittu, että Hitler on jälleen saanut luetuksi jonkun uuden pöyhkeän ja mahtipontisen julistuksensa. Valtioelinten valinnallisuus on poistettu. Kaikkialla on otettu käytäntöön fasistisen sotilaallis-byrokraattisen valtakomennon periaate (niin sanottu ”johtajakiihkon” periaate). Hindenburgin kuolemaa käytettiin hyväksi sellaisenkin laitoksen kuin tasavallan presidentin tehtävän likvidoimiseksi porvarillisen demokratian valtiojärjestelmästä. Elokuun 1 p:nä v. 1934 laaditulla lailla on presidentin tehtävä yhdistetty valtiokanslerin virkaan ja hoitelee niitä molempia nykyään Hitler. Kaikki valtiojärjestelmän sellaisetkin muodot ja lait, joita eilen vielä pidettiin järkkymättöminä, on fasismi tänään jo tarpeettomina verhoina heittänyt syrjään.

”Edustuskysymys parlamentissa, — sanoi tov. Molotov, — on jo tullut niin yksinkertaiseksi, että vuoden 1934 kesäkuun 30 päivän tapahtumien jälkeen murhattujen valtiopäiväedustajien tilalle nimitettiin uudet edustajat valtiopäivien kansallis-sosialistisen edustajaryhmän puheenjohtajan yksinkertaisesta viittauksesta. Nykyään enää ei ole lainkaan harvinaista, että hallitukselle annetaan oikeus julkaista lakeja sekä perustuslaillisessa järjestyksessä että myöskin ”ulkopuolella valtakunnan perustuslain edellyttämää asiain käsittelyjärjestystä” (Saksa, laki vuodelta 1933). Periaate vastuunalaisuudesta kansan edessä vaihdetaan porvaristolle sopivampaan periaatteeseen vastuunalaisuudesta ainoastaan… ”jumalan ja historian edessä” (v. 1934 hyväksytyn Puolan perustuslain toisesta pykälästä).

Kokonaan toisia teitä kulkee eteenpäin meidän Neuvostoliittomme. Kokonaan toisin tavoin toteutetaan käytännössä ”Työtätekevän ja riistetyn kansan oikeuksien julistusta” — tuota V. I. Leninin laatimaa suuren sosialistisen Lokakuun vallankumouksen perustuslakia. Neuvostoliiton tie — on neuvostodemokratian huippuunsa kehittämisen tie.

Porvarillisen ja proletaarisen perustuslain kohtalot, niiden historiat, edustavat kahden toisilleen vastakkaisen luokan kahta historiallista kehitystietä, edustavat kahta erilaista maailmaa.

Vuonna 1918 hyväksytty ”Työtätekevän ja riistetyn kansan oikeuksien julistus” on muodostunut miljoonille työtätekeville taistelulipuksi taistelussaan sosialismin puolesta, taistelussa Lokakuun vallankumouksen voittojen lujittamisen puolesta. Tämän jalon julistuksen lipun alla kamppailivat työtätekevän kansan parhaimmat pojat kansalaissodan kentillä imperialisteja ja valkoarmeijoita vastaan. Tämän julistuksen lipun alla on suuri kotimaamme liikehtinyt pysähtymättä eteenpäin — ja voittanut. Vuonna 1918 laadittua Perustuslakia, kuten tov. Molotov osoitti, on sitten Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa perustettaessa edelleen kehitetty toveri Stalinin v. 1922 laatiman SSSR:n ”Perustuslain” sanamuodossa.

Siitä lähtien on maamme harpannut pitkälle eteenpäin. On luotu uusi, sosialistinen teollisuus; on murskattu kulakisto; kollektiivitalouksien järjestelmä on voittanut; sosialistinen omistusmuoto on vakiintunut neuvostoyhteiskuntamme perustaksi.

Sosialistinen talousmuoto on nykyään jo jakamattomasti vallitsevana koko kansantaloudessa. Neljä viidettä osaa koko talonpoikaistostamme on jo liittynyt kollektiivitalouksiin. Valtava enemmistö SSSR:n väestöstä on jo välittömästi mukana sosialistisessa rakennustyössä. Nepin Venäjä on muuttunut sosialistiseksi Venäjäksi.

Perustuslakiimme tehtävien muutosten tarkoituksena on saattaa Perustuslaki vastaamaan maamme nykyistä taloudellista ja poliittista tilaa. Näiden muutosten aika onkin koittanut juuri nyt, jolloin maamme kohoaa yhä eteenpäin valtavan nousun tietä, jolloin miljoonaiset joukot kulkevat puolueemme johdolla sosialismin tietä, jolloin puolueemme auktoriteetti joukkojen keskuudessa on kasvanut suuremmaksi kuin koskaan ennen.

Proletariaatti ei yritäkään väittää ”ikuisiksi” eikä ”järkkymättömiksi” niitä poliittisia muotoja, joita se kehittää. Se ei pyrikään luomaan ikuista, kankeata, liikkumattomaksi luutunutta Perustuslakia.

”Meille, — sanoi tov. Molotov Neuvostojen edustajakokouksessa, — neuvostoperustuslakimme ei ole mikään yksinkertainen julistus, vaan mitä tärkein asiakirja taistelussa sosialistisen omaisuutemme edelleen lujittamiseksi, taistelussa sosialistisen yhteiskunnan lopullisen voiton puolesta.”

Tämän suuren tehtävänsä kykenee Perustuslaki täyttämään vain sillä ehdolla, että se oikein heijastaa luokkavoimien keskinäissuhteita maassamme, että se oikein heijastaa vallankumouksen nykyvaihetta.

Puolueemme johdolla on neuvostomaa vienyt sosialismin voittoon maassamme. Ja nämä meidän jo valtaamamme kukkulat on piirrettävä myöskin neuvostolliseen Perustuslakiimme.

Neuvostojen VII edustajakokouksen päätöksessä puhutaan ei täysin yhtäläisten vaalien muuttamisesta tasavertaisiksi; toisin sanoen talonpoikain rinnastamisesta äänioikeuden suhteen tasavertaisiksi työläisten kanssa. Tähän saakka on neuvostomaamme Perustuslaki turvannut neuvostoelimiä valittaessa työväenluokalle eräitä etuisuuksia maaseudun työtätekeviin joukkoihin verrattuna. Vanhassa Perustuslaissamme oli edustajapaikat neuvostojen edustajakokouksiin laadittu sellaisin laskelmin, että teollisuusproletariaatille olisi tullut turvatuksi etuisuudet talonpoikaistoon verrattuna.

SSSR:n Perustuslaissa, pykälässä N:o 9, se on esitettynä seuraavin sanoin:

”Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton Neuvostojen edustajakokous muodostuu kaupunkineuvostojen ja kaupunkiluontoisten asutusseutujen neuvostojen edustajista, laskettuna 1 edustaja jokaista 25.000 valitsijaa kohti ja maaseudun neuvostojen edustajista — laskettuna 1 edustaja 125.000 asukasta kohti”.

Nämä etuisuudet työläisille olivat aivan välttämättömät silloin, kun talonpojat vielä olivat täydellisesti pienomistajia, kun kulakkien vaikutus maaseudulla oli vielä voimakasta. Nämä etuisuudet lujittivat neuvostovaltaa, ne lujittivat työväenluokan johtavaa osuutta neuvostovaltiossa. Mutta ohjelmassaan, joka hyväksyttiin VKP(b):n VIII puoluekokouksessa v. 1919, puolue osoitti nämä etuisuudet luonteeltaan väliaikaisiksi, jotka etuisuudet työläisille historiallisesti juontuivat maaseudun sosialistisen uudestijärjestelyn vaikeuksista. Kollektiivitalouksiin järjestäytynyt talonpoikaisto on nykyään jo neuvostovallan todellinen ja varma tukinoja maaseudulla. Talonpoikaisto on tehnyt lopun pienomistuksellisesta taloudenhoidosta; se on astunut vankasti kollektiivitalouksien sosialistiselle kehitystielle.

Nykyään siis työläiset ja talonpojat vievät yhteisvoimin eteenpäin yhteistä asiaansa, ja siksi on käynyt mahdolliseksi tasavertaistuttaa heidät äänioikeuden suhteen. Tämä tasavertaistuttaminen lujittaa proletariaatin ja talonpoikaisten liiton entistäkin vankemmaksi, se lujittaa proletariaatin diktatuuria, kohottaa neuvostovallan auktoriteetin entistä korkeammalle koko maailman työtätekevien joukkojen silmissä.

Neuvostojen VII edustajakokouksen päätös puhuu moniasteisten vaalien vaihtamisesta välittömiin. Tämä siirtyminen moniasteisista välittömiin vaaleihin on keinona yhteyden edelleen lujittamiseksi neuvostoelinten ja valitsijain välillä. Välittömien vaalien kautta on tähän saakka valittu edustajat vain neuvostoihin kaupungeissa ja kylissä. Sensijaan ylempiasteiset neuvostoelimet — toimeenpanevat komiteat — valittiin vastaavissa neuvostojen edustajakokouksissa: piirin, alueen, tasavallan taikka Yleisliittolaisessa neuvostojen edustajakokouksessa. Tällainen vaalijärjestelmä on meille ollut aivan välttämätön ja puutteistaan huolimatta se kuitenkin takasi tarvittavan elävän yhteyden neuvostoelinten ja valitsijajoukkojen välillä. Mutta nykyään, jolloin kaupungin ja maaseudun välinen liitto on suuresti kasvanut ja lujittunut, jolloin joukkojen kulttuuritaso on kohonnut ja heidän poliittinen tietoisuutensa ja aktiivisuutensa noussut, me jo voimme ottaa tuntuvan askeleen eteenpäin vaalisysteemimme edelleen demokratisoimiseksi. Moniasteisten vaalien vaihtaminen välittömiin onkin tällaisena askeleena eteenpäin. Neuvostojen VII edustajakokouksen päätösten mukaan tullaan tästä lähtien kaikki neuvostoelimet, kylä- ja kaupunkineuvostoista alkaen aina SSSR:n Toimeenpanevaan Keskuskomiteaan saakka, valitsemaan välittömien vaalien kautta. Neuvostokotimaamme työtätekevät tulevat yhä paremmin tuntemaan edustajansa ei vain piirien ja alueitten mitassa, vaan myöskin neuvostovallan keskuselimissä; ja tämä epäilemättä kohottaa edustajain työn laadun vieläkin korkeammalle, nostattaa koko johtavien neuvostojärjestöjen työn entistä korkeammalle tasolle.

Edelleen VII edustajakokouksen päätös puhuu julkisten vaalien vaihtamisesta salaisiin. Tällä uudistuksella on tavattoman suuri poliittinen merkitys vielä eräänä muotona tarkistaa neuvostovallan valtaelinten yhteyttä joukkoihin. Tämä tällainen vaalimetoodi auttaa meitä nopeammin paljastamaan puutteet ja heikot puolet niiden työssä. Se vaatii entistä enemmän voimistamaan yhteyttä joukkoihin, vaatii voimistettavaksi työtä joukkojen kanssa, vaatii uusia uurastuksia selvittääksemme joukoille neuvostoelinten käytännöllisen työn perusolemusta. Avointen äänestysten vaihtaminen salaisiin iskee lujasti byrokraattisia aineksia. Tämä päätös, samoin kuin edellisetkin, on kirkkaana todisteena siitä, että neuvostovalta pyrkii asettamaan elintensä työn työläisten ja talonpoikain tiukennetun valvonnan alaiseksi, se on selvänä todisteena proletaarisen demokratismin kasvusta meillä Neuvostoliitossa.

Tällaiset ovat ne Perustuslakiin tehtävät muutokset, mitkä Neuvostojen VII edustajakokous on viitoittanut. Nämä muutokset ovat jo tulleet sosialistisen kotimaamme miljoonien työntekijäin käsittelyn kohteeksi ja ovat ne aiheuttaneet aktiivisuuden ja luomisinnon uuden joukkonousun, voimistaneet ylpeyden tunnetta kotimaastamme, lujittaneet luottamusta voimiimme sekä entistä varmempaa uskoa lopulliseen voittoomme. Edustajakokouksen päätökset ovat saaneet osakseen maailman kaikkien työtätekevien lämpimän hyväksymisen, ne yhä uudelleen ja uudelleen kertovat heille, miten perinpohjaisesti proletariaatin diktatuurin maan kehitystie eroaa kapitalistimaitten kehityssuunnasta.

Vuonna 1918, teoksessaan ”Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky”, V. I. Lenin kirjoitti:

”Proletaarinen demokratia on miljoona kertaa demokraattisempi kaikkea porvarillista demokratiaa; Neuvostovalta on miljoona kertaa demokraattisempi kaikkein demokraattisintakin porvarillista tasavaltaa”.

Tämän neuvostojärjestelmämme demokraattisuuden avulla puolueemme on onnistunut saamaan työläisten ja talonpoikain miljoonajoukot mukaan sosialismia rakentamaan. Ja sosialistisessa rakennustyössä saavutetut voitot puolestaan antavat meille mahdollisuuden kehittää neuvostodemokratiaamme entistä pitemmälle.

Puolueemme ja neuvostovalta ovat asettaneet ja edelleen asettavat tehtäväkseen saada työläiset ja talonpojat mahdollisimman laajamittaisesti osallistumaan valtion hallintatehtävään. Jo nykyäänkin voidaan sosialistisen rakennustyömme tällä alalla merkitä saavutetuksi suunnattomia voittoja. Numerotiedot ja tosiasiat osoittavat kumoamattomasti neuvostojen valitsijamäärän kasvaneen ja heidän vaalitilaisuuksiin saapumisprosenttinsa nousseen.

Ensimäisinä vuosina rauhalliseen rakennustyöhömme siirtymisen jälkeen, vuosina 1922–1923, neuvostojen vaalitilaisuuksiin osallistuminen ei noussut edes 40 %:iin valitsijain yleisluvusta ja maaseutupaikoilla se oli vieläkin alhaisempi. Mutta siitä lähtien se on vuosi vuodelta jatkuvasti kohonnut. Niinpä neuvostojen edustajakokouksessa tov. Molotov havainnollistutti tätä nousua seuraavalla taulukolla:

Viimeisen vaalikamppailun yhteydessä saapui meillä vaalikokouksiin 85 % kaikista valitsijoista.

Myöskin naisten osallistuminen vaaleihin kasvaa nopeasti. Niinpä viimeisiin neuvostovaaleihin osallistui kaupungeissa 90 % ja maaseudulla 80 % kaikista äänioikeuden omaavista naisista. Nämä numerotiedot saavat aivan erikoisen merkityksen, kun muistamme, että sellaisissa maissa kuin esim. Italiassa, Ranskassa, Japanissa, Portugalissa, Belgiassa, Hollannissa, Jugoslaviassa, Kreikassa, Brasiliassa ja Argentinassa ovat naiset kokonaan vailla äänioikeutta.

Meidän neuvostoperustuslakimme takaa kaikille 18 vuotta täyttäneille sekä sitä vanhemmille työtätekeville mahdollisuuden osallistua vaaleihin. Neuvostoliitossa ei ole minkäänlaisia vaalirajoituksia kansallisuuden eikä sukupuolen suhteen.

Ainoa rajoitus, minkä neuvostomaamme Perustuslaki säätää, on riistäjäaineksia ja työtätekeville vihamielisiä muitakin vanhan järjestelmän kannattajia koskeva rajoitus. Vuonna 1934 oli meillä poistettu äänioikeus kaikkiaan vain 2,5 % :lta maamme koko täysi-ikäisestä väestöstä.

Neuvostovallan lait edellyttävät palautettavaksi kansalaisoikeudet niille kulakeille, jotka rehellisellä työllään ovat todistaneet todella haluavansa tulla neuvostovaltion rehellisiksi työtätekeviksi jäseniksi. Meillä Neuvostoliitossa on kaikille rehellisille raatajille avoinna tie täysin tasa-arvoiseen elämään muiden kanssa. Äänioikeutta vailla olevien lukumäärä supistuukin vuosi vuodelta.

Maamme kulkee kohti vaalioikeutta rajoittavien kaikkien rajoitusten täydelleen poistamista, mitkä rajoitukset aikanaan otettiin käytäntöön väliaikaisina keinoina taistelussa riistäjäin yritteitä vastaan palauttaa entinen herruusasemansa. Samaan aikaan, kun kapitalistiset maat yksi toisensa jälkeen likvidoivat väestön äänioikeuden viimeisetkin surkuteltavat jätteet, kotimaamme lähenee yhä lähemmäksi yleistä äänioikeutta rajoittavien kaikkien rajoitusten täydellistä poistamista. Neuvostojen VII edustajakokouksen päätös on uutena todisteena siitä, miten oikein Lenin on luonnehtinut proletaarisen demokratian.

Sosialidemokraattiset teoreetikot ovat raivokkaasti hyökkäilleet sitä bolshevistista väitettä vastaan, että proletariaatin diktatuuri on uutta lajia demokratiaa — demokratiaa työtätekeville. ”Diktatuuri yleensä” on vastakkaista ”demokratialle yleensä”, kirjoittivat Kautskyt ja Rennerit. Nämä työväenluokan paatuneet veriviholliset väittivät, että riistäessään luokkavihollisiltaan oikeudet ja demokraattiset takeet, ei proletariaatti voi säilyttää demokratiaa itselleenkään, demokratiaa työtätekeville. Itse elämä on kumonnut ja lyönyt murskaksi nämä Kautskyjen ja Rennerien valheelliset vakuuttelut. Saaden vakavia voittoja luokkavihollisistaan, lujittaen proletaarista diktatuuria, maamme työtätekevät nousevat yhä korkeammalle ja korkeammalle tietoiseen poliittiseen elämään, aktiivisesti osallistumaan valtion hallintaan. Elämä on osoittanut täysin oikeaksi sen taistelun, jota puolueemme ja toveri Stalin ovat käyneet opportunistisia käsityskantoja vastaan proletaarisesta valtiostamme muka jonkinlaisena eri luokkia koossa pitelevänä vanteena, moisia käsityksiä vastaan, jotka hämäävät kokonaan luokkataistelun proletariaatin diktatuurin oloissa. Elämä on osoittanut oikeaksi sen taistelun, jota puolueemme ja toveri Stalin ovat käyneet opportunisteja vastaan, jotka luokkavihollisen eduksi pyrkivät jo toteuttamaan proletaarisen valtion kuolettamista. Järkeilyt valtion kuolemisesta jo nykyasteella, että nyt jo muka voidaan ”lyödä läjään” neuvostovaltio, ovat perinpohjin ristiriidassa marxismi-leninismin kanssa, ovat kokonaan ristiriidassa puolueemme linjan kanssa. Maamme edessä ovat toisen viisivuotisen valtavat tehtävät, tehtävät, jotka vaativat työtätekevien voimien ja työtarmon ääretöntä mobilisoimista sosialistisen rakennustyömme kaikilla aloilla. Ne vaativat meitä lakkaamatta kohottamaan työtätekevien poliittista ja kulttuuritasoa, taitoaan hoidella valtiotehtäviä.

Neuvostovaltiollamme ei ole vain mainehikas menneisyys, mutta vieläkin kunniakkaampi tulevaisuus edessään. Vain proletariaatin diktatuurin kaikkien renkaiden edelleen lujittamisen pohjalla, edelleen kehittämällä neuvostollista demokratiaa, voidaan täyttää toisen viisivuotissuunnitelman valtavat tehtävät. Me työskentelemme rakentaaksemme kommunistisen yhteiskunnan, jossa ei enää tarvita valtiota ja jossa valtio kuoleutuu. Kuitenkin olisi mitä karkein poliittinen virhe luulla, että tuo hetki olisi jo koittanut.

”Me olemme valtion kuolemisen kannalla. Ja samalla kuitenkin me olemme proletariaatin diktatuurin lujittamisen kannalla, joka on kaikkein voimakkain ja mahtavin valta kaikista tähän saakka olleista valtiovalloista. Valtiovallan mitä korkeimmalle kehittäminen edellytysten luomiseksi valtiovallan kuoleentumista varten, — kas tällainen on marxilainen määritelmä. Onko se ”ristiriitainen”? Kyllä, kyllä se on ”ristiriitainen”. Mutta tämä ristiriitaisuus on elävää ristiriitaisuutta ja se heijastaa täydellisesti Marxin dialektiikkaa.”

Näiden tov. Stalinin sanojen tulee olla meillä ensimäisenä sääntönämme, jota olemme velvolliset pitämään ohjeenamme kaikessa työssämme.