Stalin: Puoluetyön puutteellisuuksista sekä trotskilaisten ja muiden kaksinaamaisten likvidoimisen toimenpiteistä (1937)

Puoluetyön puutteellisuuksista sekä trotskilaisten ja muiden kaksinaamaisten likvidoimisen toimenpiteistä

Toveri STALININ selostus NKP(b):n KK:n pleenumissa maaliskuun 3 p:nä v. 1937

Toverit!

Pleenumissa kuulluista selostuksista ja niiden johdosta käytetyistä puheenvuoroista näkyy, että me olemme tässä tekemisissä seuraavien kolmen perustosiasian kanssa.

Ensinnäkin, ulkovaltioiden agenttien tuholais- ja diversio-spionityö, joiden joukossa trotskilaiset näyttelivät verrattain aktiivista osaa, on vississä määrin koskettanut kaikkia tai miltei kaikkia järjestöjämme, niin taloudellisia kuin myöskin administratiivisia ja puoluejärjestöjämme.

Toiseksi, ulkovaltioiden agentit, siinä luvussa trotskilaiset, tunkeutuivat ei ainoastaan alempiin järjestöihin, vaan myöskin eräille vastuunalaisille paikoille.

Kolmanneksi, eräät johtavat toverimme, niin keskuksessa kuin myöskin paikkakunnilla, eivät ainoastaan olleet näkemättä näiden tuholaisten, diversanttien, spionien  ja murhaajien todellisia kasvoja, vaan osoittautuivat siinä määrin huolettomiksi, hyväsydämisiksi ja naiveiksi, että usein itse edistivät ulkovaltioiden agenttien tunkeutumista yksille tai toisille vastuunalaisille paikoille.

Tällaisia ovat ne kolme kiistatonta tosiasiaa, jotka luonnollisesti käyvät ilmi selostuksista ja niiden johdosta käytetyistä puheenvuoroista.

I. POLIITTINEN HUOLETTOMUUS

Millä on selitettävissä se, että johtavat toverimme, joilla on kaikenlaisia puoluevastaisia ja sovettivastaisia virtauksia vastaan käydyn taistelun rikas kokemus, osoittautuivat tapauksessa niin naiveiksi ja sokeiksi, että eivät kyenneet huomaamaan kansanvihollisten todellisia kasvoja, eivätkä kyenneet tuntemaan susia lampaan nahassa, eivät kyenneet repäisemään heiltä naamaria?

Voidaanko väittää, että SSTL:n alueella toimivien ulkovaltioiden agenttien tuholais- ja diversio-spionityö voi olla meille jotain odottamatonta ja ennennäkemätöntä? Ei, tätä ei voida väittää. Tästä puhuvat tuholaisteot kansantalouden eri aloilla viimeisten 10 vuoden aikana, alkaen Shahtin kaudesta, teot, jotka on esitetty virallisissa dokumenteissa.

Voidaanko väittää, että viime aikana ei meillä ole ollut minkäänlaisia varoittavia signaaleja ja varoittavia osoituksia fasismin trotskilais-zinovjevilaisten agenttien tuholais-, spioni- tai terroristisesta toiminnasta? Ei, tätä ei voida väittää. Tällaisia signaaleja on ollut ja bolsheviikeilla ei ole oikeutta unohtaa niitä.

Toveri Kirovin katala murha oli ensimmäinen vakava varoitus, joka puhui siitä, että kansan viholliset tulevat käyttäytymään kaksinaamaisesti ja kaksinaamaisesti käyttäytyen tulevat maskeerautumaan bolsheviikiksi, puolueihmiseksi, päästäkseen luottamukseen ja avatakseen itselleen pääsyn järjestöihimme.

”Leningradin keskuksen” oikeusprosessi, samoin kuin ”Zinovjevin—Kamenevin” oikeusprosessi, antoi uuden perustelun opetuksille, jotka johtuvat toveri Kirovin katalan murhan tosiasiasta.

”Zinovjevilais-trotskilaisen blokin” oikeusprosessi laajensi edellisten prosessien opetuksia, osoittaen silminnähtävästi, että zinovjevilaiset ja trotskilaiset yhdistävät ympärilleen kaikki vihamieliset porvarilliset ainekset, että he ovat muuttuneet Saksan poliisiohranan spioni- ja diversioterroristiseksi agentuuriksi, että kaksinaamaisuus ja maskeeraus on zinovjevilaisten ja trotskilaisten ainoa keino tunkeutua järjestöihimme, että valppaus ja poliittinen tarkkanäköisyys ovat kaikkein varmin keino tällaisen tunkeutumisen ehkäisemiseksi, zinovjevilais-trotskilaisen rosvojoukkion likvidoimiseksi.

Tammikuun 18 päivänä v. 1935 antamassaan suljetussa kirjeessä NKP(n):n Keskuskomitea toveri Kirovin katalan murhan johdosta päättävästi varotti puoluejärjestöjä poliittisesta hyväsydämisyydestä ja poroporvarillisesta töllistelystä. Suljetussa kirjeessä sanotaan:

”On tehtävä loppu opportunistisesta hyväsydämisyydestä, joka on lähtöisin siitä virheellisestä edellytyksestä, että voimiemme kasvun mukaan vihollinen muka tulee yhä kesymmäksi ja sävyisämmäksi. Tällainen edellytys on perin juurin väärä.  Se on oikeistoukloonin röyhtäys, ukloonin, joka vakuuttaa kaikille la kaikessa, että viholliset tulevat hiljalleen ryömimään sosialismiin, että niistä loppujen lopuksi tulee oikeita sosialisteja. Bolsheviikkien asia ei ole levätä laakereilla ja töllistellä. Me emme tarvitse hyväsydämisyyttä, vaan valppautta, todellista bolshevistista revolutsioonista valppautta. On muistettava, että mitä toivottomampi on vihollisten asema, sitä halukkaammin ne tarttuvat äärimmäisiin keinoihin, sellaisten ainoina keinoina, jotka ovat tuomitut häviöön taistelussaan sovettivaltaa vastaan. Tämä on muistettava ja oltava valppaina”.

Heinäkuun 29 päivänä v. 1936 antamassaan suljetussa kirjeessä trotskilais-zinovjevilaisen blokin spioni- ja terroristisen toiminnan johdosta NKP(b):n Keskuskomitea jälleen kutsui puoluejärjestöjä maksimaaliseen valppauteen, kykyyn tuntea kansan viholliset, olivatpa ne maskeerautuneet miten hyvin tahansa. Suljetussa kirjeessä sanotaan:

”Nyt, kun on todistettu, että trotskilais-zinovjevilaiset hylkiöt taistelussa sovettivaltaa vastaan yhdistävät kaikki maamme työtätekevien julmimmat ja vannoutuneimmat viholliset — spionit, provokaattorit, diversantit, valkokaartilaiset, kulakit jne., kun yhtäältä näiden ainesten ja toisaalta trotskilaisten ja zinovjevilaisten väliltä ovat hävinneet kaikki rajat — on kaikkien puoluejärjestöjemme, puolueen kaikkien jäsenten ymmärrettävä, että kommunistien valppaus on välttämätöntä joka alalla ja joka tilanteessa. Nykyisissä olosuhteissa tulee jokaisen bolsheviikin riistämättömänä ominaisuutena olla kyky tuntea puolueen vihollinen, olipa se maskeerautunut miten hyvin tahansa”.

Siis, signaaleja ja varoituksia on ollut.

Mihin kutsuivat nämä signaalit ja varoitukset?

Ne kutsuivat siihen, että puolue-organisatsiotyön heikkous on likvidoitava ja puolue muodostettava voittamattomaksi linnoitukseksi, johon ei voisi tunkeutua yksikään kaksinaamainen.

Ne kutsuivat siihen, että puolue-poliittisen työn aliarvioinnista on tehtävä loppu ja tehtävä ratkaiseva käänne tällaisen työn kaikinpuolisen voimistamisen suuntaan, poliittisen valppauden voimistamisen suuntaan.

Mutta kuinka on ollut?

Tosiasiat ovat osoittaneet, että toverimme ottivat vastaan signaalit ja varoitukset enemmän kuin vaikeasti.

Tästä kaunopuheisesti puhuvat kaikille tunnetut tosiasiat puoluedokumenttien tarkastus- ja vaihtokamppailun alalta.

Millä on selitettävissä, että nämä varoitukset ja signaalit eivät saaneet tarvittavaa tehoa?

Millä on selitettävissä, että puoluetoverimme, huolimatta heidän sovettivastaisia aineksia vastaan käymänsä taistelun kokemuksista, huolimatta kokonaisesta joukosta varoittavia signaaleja ja varoittavia osoituksia, osoittautuivat poliittisesti likinäköisiksi kansan vihollisten tuholais- ja spioni-diversiotyön edessä?

Ovatko kenties puoluetoverimme tulleet huonommiksi kuin olivat ennen, tulleet vähemmän tietoisiksi ja kurinalaisiksi? Ei, tietenkään ei!

Ehkäpä he ovat alkaneet rappeutua? Taaskaan ei! Tällaisella olettamuksella ei ole minkäänlaista perustetta.

Miten sitten on asia? Mistä tällainen töllistely, huolettomuus, hyväsydämisyys, sokeus?

Asia on niin, että puoluetoverimme, viehättyneinä taloudellisiin kamppailuihin ja suunnattomiin saavutuksiin taloudellisen rakennustyön rintamalla yksinkertaisesti unohtivat eräät sangen tärkeät tosiasiat, joita bolsheviikeilla ei ole oikeutta unohtaa. He unohtivat yhden perustosiasian SSTL:n kansainvälisen aseman alalta eivätkä huomanneet kahta sangen tärkeätä tosiasiaa, joilla on suoranainen suhde nykyisiin tuholaisiin, spioneihin, diversantteihin ja murhaajiin, jotka suojaavat itseänsä puoluekirjalla ja maskeerautuvat bolsheviikiksi.

II. KAPITALISTINEN YMPÄRÖINTI

Mitkä ovat ne tosiasiat, jotka puoluetoverimme ovat unohtaneet tai joita he yksinkertaisesti eivät ole huomanneet?

He unohtivat sen, että sovettivalta on voittanut ainoastaan yhdellä kuudesosalla maailmaa, että kapitalististen valtioiden alueet käsittävät viisi kuudesosaa maailmaa. He unohtavat, että Sovettiliitto on kapitalistisen ympäröinnin tilanteessa. Meillä on tullut tavaksi lörpötellä kapitalistisesta ympäröinnistä, mutta ei haluta syventyä siihen, mitä tämä kapitalistinen ympäröinti on. Kapitalistinen ympäröinti — se ei ole tyhjä fraasi, se on sangen reaalinen ja epämiellyttävä ilmiö. Kapitalistinen ympäröinti — se merkitsee sitä, että olemassa yksi maa, Sovettiliitto, joka on pystyttänyt kotonaan sosialistisen järjestyksen ja sitäpaitsi on paljon maita — porvarilliset maat, jotka jatkavat kapitalistista elintapaa ja jotka ympäröivät Sovettiliittoa, odottaen tilaisuutta, saadakseen hyökätä sen kimppuun, musertaakseen sen tahi ainakin — murtaakseen sen mahdin ja heikentääkseen sitä.

Tämän perustosiasian toverimme unohtavat. Mutta nimenomaan sehän määrääkin keskinäissuhteiden perustan kapitalistisen ympäröinnin ja Sovettiliiton välillä.

Ottakaamme esimerkiksi porvarilliset valtiot. Naivit ihmiset saattavat ajatella, että niiden välillä on olemassa erikoisen ystävälliset suhteet samantyyppisinä valtioina. Mutta näin saattavat ajatella ainoastaan naivit ihmiset. Mutta todellisuudessa niiden väliset suhteet ovat enemmän kuin kaukana ystävällisistä suhteista. On todistettu, että niinkuin kaksi kertaa kaksi on neljä, niin porvarilliset valtiot lähettelevät toistensa selkäpuolelle spionejaan, tuholaisiaan, diversanttejaan, vieläpä joskus murhaajiakin, antavat näille tehtävän tunkeutua näiden valtioiden virastoihin ja tuotantolaitoksiin, muodostaa siellä verkostonsa ja ”tarpeentullen” — räjäyttää niiden selkäpuolet, heikentääkseen niitä ja murtaakseen niiden mahdin. Näin on asia nykyaikana. Näin oli asia ennenkin. Ottakaamme esimerkiksi valtiot Napoleon I ajan Europassa. Silloin Ranska vilisi täynnään venäläisten, saksalaisten, itävaltalaisten, englantilaisten leiristä tulleita spioneja ja diversantteja. Ja päinvastoin, Englannilla, Saksan valtioilla, Itävallalla, Venäjällä oli silloin selkäpuolellaan ainakin yhtä suuri määrä ranskalaisesta leiristä tulleita spioneja ja diversantteja. Englannin agentit järjestivät kaksi kertaa murhayrityksen Napoleonia vastaan ja useita kertoja nostattivat Ranskassa Vendeen talonpojat Napoleonin hallitusta vastaan. Mutta minkälainen oli Napoleonin hallitus? Porvarillinen hallitus, joka kuristi Ranskan revolutsion ja säilytti ainoastaan revolutsion ne tulokset, jotka olivat edullisia suurporvaristolle. Ei kannata puhuakaan siitä, että Napoleonin hallitus ei jäänyt velkaa naapureilleen ja samoin oli ryhtynyt diversiotoimenpiteisiinsä. Näin oli ennen, 130 vuotta sitten. Näin on asia nyt, 130 vuoden kuluttua Napoleon I jälkeen. Nykyään Ranska ja Englanti vilisevät täynnään saksalaisia spioneja ja diversantteja ja päinvastoin Saksassa vuorostaan toimivat englantilais-ranskalaiset spionit ja diversantit. Amerika vilisee täynnään japanilaisia spioneja ja diversantteja ja Japani — amerikalaisia.

Tällainen on porvarillisten valtioiden välisten suhteiden laki.

Kysytään, miksi porvarillisten valtioiden pitäisi suhtautua sosialistiseen sovettivaltioon lempeämmin ja ystävällisemmin kuin oman tyyppisiinsä porvarillisiin valtioihin? Miksi Niiden pitäisi lähettää Sovettiliiton selkäpuolelle vähemmän spioneja, tuholaisia, diversantteja ja murhaajia kuin mitä ne lähettävät niille sukulaissuhteissa olevien porvarillisten selkäpuolille? Mistä te tämän olette ottaneet? Eikö marxismin näkökannalta ole oikeammin edellyttää, että Sovettiliiton selkäpuolille porvarilliset valtiot lähettävät kaksi ja kolme kertaa enemmän tuholaisia, spioneja, diversantteja ja murhaajia kuin minkä porvarillisen valtion selkäpuolille hyvänsä?

Eikö ole selvää, että niinkauan, kun tulee oleman kapitalistinen ympäröinti, meillä tulee olemaan tuholaisia, spioneja, diversantteja ja murhaajia, joita ulkovaltioiden agentit lähettelevät selkäpuolillemme?

Tämän kaiken unohtivat puoluetoverimme ja unohdettuaan sen, osoittautuivat yllätetyiksi.

Juuri siksi japanilais-saksalaisen poliisiohranan trotskilaisten agenttien spioni-diversiotyö osoittautui näille tovereillemme täydelliseksi yllätykseksi.

III. NYKYINEN TROTSKILAISUUS

Edelleen. Taistellessaan trotskilaisia agentteja vastaan puoluetoverimme eivät huomanneet, eivät nähneet, että nykyinen trotskilaisuus ei ole enää sitä, mitä se oli, sanokaamme, 7–8 vuotta sitten, että trotskilaisuudessa ja trotskilaisissa on tänä aikana tapahtunut vakava evolutsio, joka on perinjuurin muuttanut trotskilaisuuden muodon, että tämän vuoksi on myöskin taistelua trotskilaisuutta vastaan, taistelumetoodeja sitä vastaan muutettava perinjuurin. Puoluetoverimme eivät huomanneet, että trotskilaisuus on lakannut olemasta poliittinen virtaus työväenluokassa, että poliittisesta virtauksesta työväenluokassa, jota se oli 7–8 vuotta sitten, trotskilaisuus on muuttunut ulkovaltioiden vakoiluelimien antamien tehtävien mukaan toimivien tuholaisten, diversanttien, spionien ja murhaajien raivokkaaksi ja periaatteettomaksi bandiksi.

Mitä on poliittinen virtaus työväenluokassa? Poliittinen virtaus työväenluokassa — se on sellainen ryhmä tai puolue, jolla on määrätty poliittinen fysionomiansa, platformulansa, ohjelmansa, joka ei peitä eikä voi peittää työväenluokalta katsantokantojaan, vaan päinvastoin, propageeraa katsantokantojaan avoimesti ja rehellisesti, työväenluokan silmäin edessä, joka ei pelkää näyttää työväenluokalle poliittisia kasvojaan, ei pelkää demonstreerata työväenluokan edessä todellisia päämääriään ja tehtäviään, vaan päinvastoin, avatuin kypärinsilmukoin menee työväenluokkaan, vakuuttaakseen sille katsantokantojensa oikeellisuuden. Ennen, 7–8 vuotta sitten, trotskilaisuus oli yksi tällainen poliittinen virtaus työväenluokassa, tosin leniniläisvastainen siksi syvästi virheellinen, mutta kuitenkin poliittinen virtaus.

Voidaanko sanoa, että nykyinen trotskilaisuus, sanokaamme vuoden 1936 trotskilaisuus, on poliittinen virtaus työväenluokassa? Ei, sitä ei voida sanoa. Miksi? Siksi, että nykyiset trotskilaiset pelkäävät näyttää työväenluokalle todellisia kasvojaan, pelkäävät paljastaa sille todellisia päämääriään ja tehtäviään, huolellisesti peittävät työväenluokalta poliittisen fysionomiansa, peläten, että jos työväenluokka saa tietää heidän todelliset aikeensa, niin se kiroaa heidät vieraina ihmisinä ja ajaa heidät pois luotaan. Tällä oikeastaan onkin selitettävissä, että trotskilaisen työn perusmetoodina ei nykyään ole katsantokantojensa avoin ja rehellinen propaganda työväenluokan keskuudessa, vaan katsantokantojensa maskeeraus, vastustajiensa katsantokantojen matelevainen ja luikkimainen ylistely, omien katsantokantojensa farisealainen ja teeskennelty tallaaminen lokaan.

Vuoden 1936 oikeusprosessissa, jos muistatte, Kamenev ja Zinovjev päättävästi kielsivät heillä olevan minkäänlaista poliittista platformua. Heillä oli täydellinen mahdollisuus esittää oikeusprosessissa poliittinen platformunsa. He eivät kuitenkaan sitä tehneet, julistaen, että heillä ei ole minkäänlaista poliittista platformua. Ei voi olla epäilystä siitä, etteivätkö he molemmat valehdelleet, kieltäessään heillä olevan platformua. Nyt jopa sokeatkin näkevät, että heillä oli poliittinen platformunsa. Mutta miksi he kieltäisivät heillä olleen minkäänlaista poliittista platformua? Siksi, että he pelkäsivät paljastaa todellisia poliittisia kasvojaan, he pelkäsivät demonstreerata todellista platformuaan, joka oli kapitalismin restauratsio SSTL:ssa, peläten, että tällainen platformu herättää inhoa työväenluokassa.

Oikeusprosessissa v. 1937 Pjatakov, Radek ja Sokoljnikov asettuivat toiselle tielle. He eivät kieltäneet sitä, että trotskilaisilla ja zinovjevilaisilla on poliittinen platformu. He tunnustivat heillä olevan vissin poliittisen platformun, tunnustivat ja paljastivat sen tunnustuksissaan. Mutta paljastivat sen ei siksi, että olisivat kutsuneet työväenluokkaa, kutsuneet kansaa tukemaan trotskilaista platformua, vaan kirotakseen ja leimatakseen sen kansanvastaiseksi ja antiproletaariseksi platformuksi. Kapitalismin restauratsio, kolhoosien ja sovhoosien likvidoiminen, eksploatatsiosysteemin palauttaminen, liitto Saksan ja Japanin fasististen voimien kanssa sodan jouduttamiseksi Sovettiliittoa vastaan, taistelu sodan puolesta ja rauhanpolitiikkaa vastaan, Sovettiliiton alueellinen paloittelu, luovuttaen saksalaisille Ukraina ja japanilaisille Primorie, Sovettiliiton sotilaallisen tappion valmistelu siltä varalta, että vihollisvaltiot hyökkäävät sen kimppuun ja näiden tehtävien saavuttamisen keinona — tuholaisuus, diversio, individuaalinen terrori sovettivallan johtajia vastaan, spionaashi japanilais-saksalaisten fasististen voimien hyväksi — sellainen on Pjatakovin, Radekin ja Sokoljnikovin paljastama nykyisen trotskilaisuuden poliittinen platformu. Ymmärrettävää on, että tällaista platformua eivät trotskilaiset voineet olla salaamatta kansalta, työväenluokalta. Ja he salasivat sen ei ainoastaan työväenluokalta, vaan myöskin trotskilaiselta joukolta, eikä ainoastaan trotskilaiselta joukolta, vaan vieläpä johtavalta trotskilaiselta huippukerrokseltakin, jonka muodosti 30–40 henkilöä käsittänyt pieni ihmisryhmä. Kun Radek ja Pjatakov vaativat Trotskilta lupaa kutsua koolle trotskilaisten pienen, 30–40 henkilöä käsittävän konferenssin tämän platformun luonteen informeeraamista varten, niin Trotskij kielsi sen heiltä, sanoen, että on epätarkoituksenmukaista puhua platformun todellisesta luonteesta edes pienelle trotskilaisten ryhmälle, koska sellainen ”operatsio” saattaa aiheuttaa hajaannuksen.

”Poliittiset toimihenkilöt”, jotka peittävät katsantokantansa, platformunsa ei ainoastaan työväenluokalta, vaan trotskilaiselta joukoltakin, eikä ainoastaan trotskilaiselta joukolta, vaan trotskilaisten johtavalta huippukerrokseltakin — sellainen on nykyisen trotskilaisuuden fysionomia.

Mutta tästä johtuu, että nykyistä trotskilaisuutta ei voida enää nimittää poliittiseksi virtaukseksi työväenluokassa.

Nykyinen trotskilaisuus ei ole poliittinen virtaus työväenluokassa, vaan tuholaisten, diversanttien, vakoilijoiden, spioonien, murhaajien periaatteeton ja aatteeton bandi, ulkovaltioiden vakoiluelimien palkkaamina toimivien työväenluokan vannoutuneiden vihollisten bandi.

Tällainen on trotskilaisuuden evolutsion kiistämätön tulos viimeisten 7–8 vuoden aikana.

Tällainen ero on aikaisemman trotskilaisuuden ja nykyisen trotskilaisuuden välillä.

Puoluetoveriemme virhe on siinä, että he eivät huomanneet tätä syvää eroa aikaisemman trotskilaisuuden ja nykyisen trotskilaisuuden välillä. He eivät huomanneet, että trotskilaiset ovat jo kauan sitten lakanneet olemasta aatteellisia ihmisiä, että trotskilaiset ovat jo kauan sitten muuttuneet maantierosvoiksi, jotka pystyvät minkälaiseen iljettävyyteen tahansa, pystyvät kaikkeen inhottavuuteen aina spionaashiin ja synnyinmaansa suoranaiseen pettämiseen asti, voidakseen vain vahingoittaa sovettivaltiota ja sovettivaltaa. He eivät huomanneet tätä eivätkä siksi kyenneet aikanaan uudestijärjestäytymään, käydäkseen taistelua trotskilaisia vastaan uudella tavalla, päättäväisemmin.

Juuri siksi trotskilaisten inhottavuudet viimeisten vuosien aikana olivat eräille puoluetovereillemme täydellinen yllätys.

Edelleen, lopuksi puoluetoverimme eivät huomanneet sitä, että yhtäältä nykyisten tuholaisten ja diversanttien, joiden joukossa fasismin trotskilaiset agentit näyttelevät verrattain aktiivista osuutta, ja toisaalta Shahtin kauden tuholaisten ja diversanttien välillä on oleellinen ero.

Ensinnäkin. Shahtilaiset ja teollisuuspuoluelaiset olivat meille avoimesti vieraita ihmisiä. Suurimmalta osalta he olivat entisiä tuotantolaitosten omistajia, entisiä johtajia vanhojen isäntien aikana, vanhojen osakeyhtiöiden entisiä yhtiökumppaneita tai yksinkertaisesti vanhoja porvarillisia spesialisteja, meille avoimesti poliittisesti vihamielisiä. Kukaan meidän ihmisistämme ei epäillyt näiden herrojen todellisia poliittisia kasvoja. Eivätkä itse shahtilaisetkaan salanneet vihamielistä suhdettaan sovettijärjestelmää kohtaan. Tätä samaa ei voida sanoa nykyisistä tuholaisista ja diversanteista, trotskilaisista. Nykyiset tuholaiset ja diversantit, trotskilaiset — he ovat suurimmalta osalta puolueeseen kuuluvia ihmisiä, puoluekirja taskussa — siis muodollisesti ei vieraita ihmisiä. Kun vanhat tuholaiset kulkivat meidän ihmisiämme vastaan, niin uudet tuholaiset päinvastoin imartelevat meidän ihmisiämme, kehuvat meidän ihmisiämme, matelevat heidän edessään, päästäkseen luottamukseen. Kuten näette, ero on oleellinen.

Toiseksi. Shahtilaisten ja teollisuuspuoluelaisten voima oli siinä, että suuremmassa tai pienemmässä määrin heillä oli välttämättömät teknilliset tiedot, kun taas meidän ihmisemme, joilla ei ollut näitä tietoja, olivat pakotettuja ottamaan heiltä oppia. Tämä seikka antoi Shahtin kauden tuholaisille suuren etuisuuden, antoi heille mahdollisuuden tehdä tuhotyötä vapaasti ja esteettömästi, antoi heille mahdollisuuden teknillisesti pettää meidän ihmisiämme. Sitä ei ole nykyisiin tuholaisiin, trotskilaisiin nähden. Nykyisillä tuholaisilla ei ole minkäänlaisia teknillisiä etuisuuksia meidän ihmisiimme nähden. Päinvastoin, teknillisesti ovat meidän ihmisemme valmentuneempia kuin nykyiset tuholaiset, kuin trotskilaiset. Shahtin kaudesta meidän päiviimme kuluneena aikana on meillä kasvanut kymmeniä tuhansia teknillisesti todella valmentuneita bolshevistisia kaadereita. Voitaisiin mainita tuhansia ja kymmeniä tuhansia teknillisesti kasvaneita bolshevistisia johtajia, joihin verrattuna kaikki nämä Pjatakovit ja Livschitzit, Shestovit ja Boguslavskit ovat pelkkiä lörpöttelijöitä ja alokkaita teknillisen valmennuksen kannalta katsoen. Missä sitten tässä tapauksessa on nykyisten tuholaisten, trotskilaisten voima? Heidän voimansa on puoluekirjassa, puoluekirjan omistamisessa. Heidän voimansa on siinä, että puoluekirja antaa heille poliittisen luottamuksen ja avaa heille pääsyn kaikkiin laitoksiimme ja järjestöihimme. Heidän etuisuutensa on siinä, että omistaessaan puoluekirjat ja tekeytyen sovettivallan ystäviksi, he pettivät ihmisiämme poliittisesti, käyttivät väärin luottamusta, tekivät tuhotyötä hiljaisuudessa ja paljastivat valtiosalaisuuksiamme Sovettiliiton vihollisille. Poliittiselta ja moraaliselta arvoltaan epäilyksenalainen ”etuisuus”, mutta kuitenkin ”etuisuus”. Tällä ”etuisuudella” onkin oikeastaan selitettävissä se seikka, että puoluekirjan omistavina ihmisinä trotskilaiset tuholaiset, joilla oli pääsy kaikkiin paikkoihin laitoksissamme ja järjestöissämme, osoittautuivat suoranaiseksi löydöksi ulkovaltioiden vakoiluelimille.

Eräiden puoluetoveriemme virhe on siinä, että he eivät huomanneet, eivät ymmärtäneet koko tätä eroa vanhojen ja uusien tuholaisten välillä, shahtilaisten ja trotskilaisten välillä ja ollen huomaamatta tätä, eivät kyenneet aikanaan uudestijärjestäytymään, käydäkseen taisteluun uusia tuholaisia vastaan uudella tavalla.

IV. TALOUDELLISTEN MENESTYSTEN VARJOPUOLET

Tällaisia ovat ne perustosiasiat kansainvälisen ja sisäisen asemamme alalla, jotka useat puoluetoverimme unohtivat ja joita eivät huomanneet.

Juuri siksi meidän ihmisemme joutuivat viimeisten vuosien tapahtumien yllättämiksi tuholaisuuden ja diversioiden osalta.

Voidaan kysyä: miksi meidän ihmisemme eivät huomanneet kaikkea tätä, miksi he unohtivat kaiken tämän?

Mistä tuli kaikki tämä unohtuvaisuus, sokeus, huolettomuus, hyväsydämisyys?

Eikö se ole elimellinen pahe ihmistemme työssä?

Ei, se ei ole elimellinen pahe. Se on väliaikainen ilmiö, joka voidaan nopeasti likvidoida, kun ihmisemme jonkunverran ponnistavat.

Mistä sitten on kysymys?

Kysymys on siitä, että viimeisten vuosien aikana on taloustyö kokonaisuudessaan niellyt puoluetoverimme, he ovat äärimmäisyyteen asti viehättyneitä taloudellisiin saavutuksiin ja ollen viehättyneitä kaikkeen tähän asiaan — unohtivat kaiken muun, jättivät kaiken muun omanonnensa nojaan.

Kysymys on siitä, että viehättyneinä taloudellisiin saavutuksiin, he alkoivat nähdä tässä asiassa kaiken alun ja lopun, ja sellaisiin asioihin, kuten Sovettiliiton kansainvälinen asema, kapitalistinen ympäröinti, puolueen poliittisen työn voimistaminen, taistelu tuholaisuutta vastaan jne. — eivät yksinkertaisesti alkaneet kiinnittää huomiota, arvellen, että kaikki nämä kysymykset ovat toisarvoisia tai vieläpä kolmasarvoisia asioita.

Menestykset ja saavutukset — ovat tietenkin suuri asia. Meidän menestyksemme sosialistisen rakennustyön alalla ovat todella valtavia. Mutta menestyksillä, niinkuin kaikella maailmassa, ovat myöskin varjopuolensa. Politiikassa vähän kokeneissa ihmisissä suuret menestykset ja suuret saavutukset usein synnyttävät huolettomuutta, hyväsydämisyyttä, itsetyytyväisyyttä, liiallista itsevarmuutta, pöyhkeilyä, kerskailua. Te ette voi kieltää sitä, että viimeaikoina on meillä kerskailijoita lisääntynyt tavattomasti. Ei ole ihmeteltävää, että tässä sosialistisen rakennustyön alalla saavutettujen suurten ja vakavien menestysten tilanteessa muodostuu pöyhkeilymielialoja, saavutustemme paraadimaisenmanifestatsion mielialoja, muodostuu vihollistemme voimien aliarvioimisen mielialoja, omien voimiemme yliarvioimisen mielialoja ja kaiken tämän seurauksena — ilmenee poliittista sokeutta.

Tässä minun on sanottava muutama sana vaaroista, jotka liittyvät menestyksiin, vaaroista, jotka liittyvät saavutuksiin.

Vaikeuksiin liittyvistä vaaroista me tiedämme kokemuksen perusteella. Niinpä jo muutaman vuoden me käymme taistelua tämäntapaisia vaaroja vastaan ja täytyy sanoa, ei ilman menestystä. Vaikeuksiin liittyvät vaarat usein synnyttävät horjuvissa ihmisissä vaikertelun, voimiinsa luottamattomuuden mielialoja, pessimismin mielialoja. Ja päinvastoin, siellä, missä on kysymys siitä, että vaikeuksista johtuvat vaarat on voitettava, ihmiset karaistuvat tässä taistelussa ja tulevat tästä taistelusta todella kivenlujina bolsheviikkeina. Tällainen on vaikeuksiin liittyvien vaarojen luonne. Tällaiset ovat vaikeuksien voittamisen tulokset.

Mutta on olemassa toisenlaisia vaaroja, vaaroja, jotka liittyvät menestyksiin, vaaroja, jotka liittyvät saavutuksiin. Niin, niin, toverit, vaaroja, jotka liittyvät menestyksiin, saavutuksiin. Nämä vaarat ovat siinä, että ihmisillä, jotka ovat politiikassa vähän kokeneet eivätkä ole kovin paljoa nähneet, menestysten tilanne — menestys menestyksen jälkeen, saavutus saavutuksen jälkeen, plaanien ylittäminen ylittämisen jälkeen — synnyttää huolettomuuden ja itsetyytyväisyyden mielialoja, muodostaa paraadimaisten voitonjuhlien ja keskinäisten tervehdysten ilmapiirin, jotka tappavat määrän tunteen ja tylsistyttävät poliittista tuntoa, purkaa ihmisistä magneettisoinnin ja sysää heitä siihen, että he lepäävät laakereilla.

Ei ole ihmeteltävää, että tässä pöyhkeilyn ja itsetyytyväisyyden huumaavassa ilmapiirissä, paraadimaistenmanifestatsioiden ja mieluisten itsekerskailujen ilmapiirissä ihmiset unohtavat eräitä oleellisia tosiasioita, joilla on ensiasteinen merkitys maamme kohtaloille, ihmiset alkavat olla huomaamatta sellaisia epämieluisia tosiasioita, kuten kapitalistinen ympäröinti, tuholaisuuden uudet muodot, menestyksiimme liittyvät vaarat yms. Kapitalistinen ympäröinti? Sehän on pötyä! Mitä merkitystä voi olla jollain kapitalistisella ympäröinnillä, jos me täytämme ja ylitämme talousplaanimme? Tuholaisuuden uudet muodot, taistelu trotskilaisuutta vastaan? Kaikki se on lorua?! Mitä merkitystä voi olla kaikilla näillä pikkuasioilla, kun me täytämme ja ylitämme talousplaanimme? Puolueen säännöt, puolue-elimien valinnaisuus, puoluejohtajien selostusvelvollisuus puoluejoukoille? Onkohan tämä kaikki tarpeen? Kannattaako yleensä huolehtia näistä pikkuasioista, kun meillä talous kasvaa ja työläisten ja talonpoikien aineellinen asema yhä enemmän ja enemmän paranee? Tämä kaikki on lorua! Plaanit ylitämme, puolue meillä ei ole huono, myöskään puolueen KK ei ole huono — mitä me vielä tarvitsemme? Kummallisia ihmisiä siellä, Moskovassa, puolueen KK:ssa: keksivät joitakin kysymyksiä, juttelevat jostain tuholaisuudesta, itse eivät nuku, eivätkä anna toisten nukkua…

Siinä teille havainnollinen esimerkki siitä, miten eräät kokemattomat toverimme helposti ja ”yksinkertaisesti” saavat poliittisen sokeuden tartunnan taloudellisiin menestyksiin päätä huimaavan viehättymisen seurauksena.

Tällaisia ovat vaarat, jotka liittyvät menestyksiin, saavutuksiin.

Tällaisia ovat syyt siihen, että puoluetoverimme, viehättyen taloudellisiin menestyksiin, ovat unohtaneet kansainvälistä ja sisäistä luonnetta olevat tosiasiat, joilla on oleellinen merkitys Sovettiliitolle, eivätkä ole huomanneet kokonaista joukkoa vaaroja, jotka ympäröivät maatamme.

Tällaiset ovat huolettomuutemme, unohtavaisuutemme, hyväsydämisyytemme, poliittisen sokeutemme juuret.

Sellaiset ovat taloudellisen ja puoluetyömme epäkohtien juuret.

V. TEHTÄVÄMME

Miten likvidoida nämä työmme epäkohdat?

Mitä sitä varten on tehtävä?

On toteutettava seuraavat toimenpiteet.

1 ) Ennenkaikkea on käännettävä niiden puoluetoveriemme huomio, jotka ovat vajonneet ”juokseviin kysymyksiin” jonkun vissin viraston linjalla — kansainvälistä ja sisäistä luonnetta olevien suurten poliittisten kysymyksien puoleen.

2 ) Puolueemme poliittinen työ on kohotettava vaadittavalle tasolle, asettaen näkökulmaan puolue-, sovetti-, ja talouskaaderien poliittisen valistamisen ja bolshevistisen karkaisemisen tehtävän.

3 ) Puoluetovereillemme on selitettävä, että taloudelliset saavutukset, joiden merkitys kiistämättä on sangen suuri ja joihin me tulemme edelleenkin pyrkimään päivästä päivään, vuodesta vuoteen — eivät kuitenkaan sisällä tyhjentävästi sosialistisen rakennustyömme koko asiaa.

Selitettävä, että varjopuolet, jotka liittyvät taloudellisiin saavutuksiin ja ilmenevät itsetyytyväisyydessä, huolettomuudessa, poliittisen tunnon tylsistymisessä, voidaan likvidoida ainoastaan siinä tapauksessa, jos taloudelliset saavutukset sovellutetaan yhteen puoluerakennustyön saavutusten ja puolueemme laajasti kehitetyn poliittisen työn kanssa.

Selitettävä, että itse taloudelliset saavutukset, niiden lujuus ja pitkäaikaisuus kokonaisuudessaan ja täydellisesti riippuvat puolueorganisatsio- ja puolue-poliittisen työn saavutuksista, että ilman tätä ehtoa taloudelliset saavutukset voivat osoittautua hiekalle rakennetuiksi.

4 ) On välttämätöntä muistaa ja olla milloinkaan unohtamatta, että kapitalistinen ympäröinti on perustosiasia, joka määrää Sovettiliiton kansainvälisen aseman.

On muistettava eikä milloinkaan unohdettava, että niin kauan kun on olemassa kapitalistinen ympäröinti — tulee olemaan myöskin tuholaisia, diversantteja, spioneja, terroristeja, joita ulkovaltioiden vakoiluelimet lähettelevät Sovettiliiton selkäpuolelle, on muistettava tämä ja käytävä taistelua niitä tovereita vastaan, jotka aliarvioivat kapitalistisen ympäröinnin tosiasian merkityksen, jotka aliarvioivat tuholaisuuden voiman ja merkityksen.

On selitettävä puoluetovereillemme, että mitkään taloudelliset saavutukset, olivatpa ne miten suuria tahansa, eivät voi annuleerata kapitalistisen ympäröinnin tosiasiaa ja tästä tosiasiasta johtuvia seurauksia.

On ryhdyttävä välttämättömiin toimenpiteisiin, jotta tovereillamme, puolueeseen kuuluvilla ja puolueeseen kuulumattomilla bolsheviikeilla olisi mahdollisuus tutustua ulkomaisten vakoiluelimien tuholais-diversio- ja spionityön päämääriin ja tehtäviin, käytäntöön ja tekniikkaan.

5 ) Puoluetovereillemme on selitettävä, että trotskilaiset, jotka ovat ulkomaisten vakoiluelimien diversio-tuholais- ja spionityön aktiivisia aineksia, ovat jo kauan sitten lakanneet olemasta poliittinen virtaus työväenluokassa, että he ovat jo kauan sitten lakanneet palvelemasta mitään aatetta, joka sopii yhteen työväenluokan intressien kanssa, että he ovat muuttuneet ulkomaisten vakoiluelimien palkkaamina työskentelevien tuholaisten, diversanttien, spionien, murhaajien periaatteettomaksi ja aatteettomaksi bandiksi.

On selitettävä, että taistelussa nykyistä trotskilaisuutta vastaan nyt ovat tarpeen ei vanhat metoodit, ei diskussiometoodi, vaan uudet metoodit, poisjuurimis- ja murskaamismetoodit.

6 ) Puoluetovereillemme on selitettävä ero nykyisten tuholaisten ja Shahtin kauden tuholaisten välillä, selitettävä, että kun Shahtin kauden tuholaiset pettivät meidän ihmisiämme tekniikan pohjalla, käyttäen hyväkseen heidän teknillistä takapajuisuuttaan, niin nykyiset tuholaiset, joilla on hallussaan puoluekirja, pettävät ihmisiämme heihin puolueen jäseninä kohdistuvalla poliittisella luottamuksella, käyttäen hyväkseen ihmistemme poliittista huolettomuutta.

Vanha loosunki tekniikan valtaamisesta, mikä vastasi Shahtin aikojen kautta, on täydennettävä uudella loosungilla kaaderien poliittisesta kasvattamisesta, bolshevismin valtaamisesta ja poliittisen herkkäuskoisuutemme likvidoimisesta, loosungilla, joka täysin vastaa nykyään elettävää kautta.

Voidaan kysyä: eikö voitu kymmenisen vuotta sitten, Shahtin aikojen kaudella, antaa kerralla molempia loosunkeja, sekä ensimmäinen loosunki tekniikan valtaamisesta että toinen loosunki kaaderien poliittisesta kasvattamisesta? Ei, ei voitu. Niin ei meillä bolshevistisessa puolueessa tehdä tekoja. Revolutsioonisen liikkeen käännehetkinä aina vedetään esille jokin yksi perusloosunki, solmuloosunkina, jotta siihen tarttuen voitaisiin vetää sen kautta koko ketju. Lenin opetti meitä näin: löytäkää perusrengas työmme ketjussa, tarttukaa siihen ja vetäkää siitä, jotta sen kautta voitaisiin vetää koko ketju ja kulkea eteenpäin. Revolutsioonisen liikkeen historia osoittaa, että tämä taktiikka on ainoa oikea taktiikka. Shahtin kaudella oli ihmistemme heikkous heidän teknillisessä takapajuisuudessaan. Eivät poliittiset, vaan teknilliset kysymykset olivat silloin meille heikko kohta. Mikä koskee poliittisia suhteitamme silloisiin tuholaisiin, niin bolsheviikkien suhteina poliittisesti vieraisiin ihmisiin ne olivat aivan selvät. Tämän teknillisen heikkoutemme me likvidoimme siten, että annoimme loosungin tekniikan valtaamisesta ja kuluneella kaudella kasvatimme kymmeniä ja satoja tuhansia teknillisesti valmennettuja bolshevistisia kaadereja. Toinen on asia nyt, kun meillä jo on teknillisesti valmennettuja bolshevistisia kaadereita ja kun tuholaisten osassa esiintyvät ei avoimesti vieraat ihmiset, joilla sitäpaitsi ei ole mitään teknillisiä etuisuuksia meidän ihmisiimme verrattuna, vaan ihmiset, joilla on hallussaan puoluekirja ja jotka nauttivat puolueen jäsenten kaikkia oikeuksia. Nyt ihmistemme heikkoutta ei muodosta teknillinen takapajuisuus, vaan poliittinen huolettomuus, sokea luottamus ihmisiin, jotka ovat sattumalta saaneet puoluekirjan, se, että puuttuu ihmisten tarkistaminen ei heidän poliittisten deklaratsioidensa mukaan, vaan heidän työnsä tulosten mukaan. Nyt on meillä solmukysymyksenä ei kaaderiemme teknillisen takapajuisuuden likvidoiminen, sillä se on pääpiirteissään jo likvidoitu, vaan poliittisen huolettomuuden ja puoluekirjan sattumalta saaneisiin tuholaisiin kohdistuvan poliittisen luottamisen likvidoiminen.

Tällainen on perusero Shahtin aikojen kaudella kaaderien puolesta käydyn taistelun solmukysymyksen ja nykykauden solmukysymyksen välillä.

Juuri siksi me emme voineet emmekä saaneet kymmenisen vuotta sitten antaa kerralla molempia loosunkeja, sekä sekä loosunkia tekniikan valtaamisesta että loosunkia kaaderien poliittisesta kasvattamisesta.

Juuri siksi on vanha loosunki tekniikan valtaamisesta nyt täydennettävä uudella loosungilla bolshevismin valtaamisesta, kaaderien poliittisesta kasvattamisesta ja poliittisen huolettomuutemme likvidoimisesta.

7 ) On murskattava ja heitettävä pois mätä teoria siitä, että sitä mukaa kuin me liikumme eteenpäin, luokkataistelun pitäisi muka meillä yhä enemmän ja enemmän sammua, että mikäli me saamme saavutuksia sikäli luokkavihollinen muka tulee yhä enemmän ja enemmän kesymmäksi.

Tämä ei ole ainoastaan mätä teoria, vaan myöskin vaarallinen teoria, sillä se tuudittaa uneen ihmisiämme, saattaa heidät ansaan, mutta antaa luokkaviholliselle mahdollisuuden toipua taisteluun sovettivaltaa vastaan.

Päinvastoin, mitä enemmän tulemme kulkemaan eteenpäin, mitä enemmän meillä tulee olemaan saavutuksia, sitä enemmän tulevat raivostumaan murskattujen eksploataattoriluokkien jätteet, sitä nopeammin ne tulevat menemään kärkevämpiin taistelumuotoihin, sitä enemmän ne tulevat vahingoittamaan sovettivaltiota, sitä enemmän ne tulevat tarttumaan kaikkein raivokkaimpiin taistelukeinoihin tuhoon tuomittujen viimeisinä keinoina.

On otettava huomioon, että murskattujen luokkien jätteet SSTL:ssa eivät ole yksinään. Niillä on SSTL:n rajojen ulkopuolella olevien vihollistemme suoranainen tuki. Olisi virheellistä ajatella, että luokkataistelun piiri on rajoitettu SSTL:n puitteisiin. Kun luokkataistelun toinen pää vaikuttaa SSTL:n puitteissa, niin sen toinen pää ulottuu meitä ympäröivien porvarillisten valtioiden puitteisiin. Tästä eivät voi olla tietämättä murskattujen luokkien jätteet. Ja nimenomaan siksi, että ne tämän tietävät, ne tulevat edelleenkin jatkamaan raivokkaita hyökkäyksiään.

Näin meitä opettaa historia, näin meitä opettaa leninismi.

Tämä kaikki on muistettava ja oltava varuillaan.

8 ) On murskattava ja heitettävä pois toinen mätä teoria, joka puhuu siitä, että tuholainen ei muka voi olla se, joka ei aina tee tuhoa ja joka edes joskus näyttää saavutuksia työssään.

Tämä kummallinen teoria paljastaa sen tekijäin naiviuden. Yksikään tuholainen ei tule kaiken aikaa tekemään tuhotyötä, ellei hän halua tulla paljastetuksi mitä lyhimmässä ajassa. Päinvastoin, todellisen tuholaisen on aika-ajottain näytettävä saavutuksia työssään, sillä se on hänelle tuholaisena ainoa keino säilyä, päästä luottamukseen ja jatkaa tuhotyötään.

Minä ajattelen, että tämä kysymys on selvä eikä kaipaa sen enempiä selityksiä.

9 ) On murskattava ja heitettävä pois kolmas mätä teoria, joka puhuu siitä, että talousplaanien systemaattinen täyttäminen muka tekee tyhjäksi tuholaisuuden ja tuholaisuuden seuraukset.

Tuollainen teoria voi pyrkiä vain yhteen päämäärään: kutittaa työntekijöidemme virastoitserakkautta, rauhoittaa heitä ja heikentää heidän taisteluaan tuholaisuutta vastaan.

Mitä merkitsee — ”talousplaaniemme systemaattinen täyttäminen”? Ensinnäkin, on todistettu, että kaikki talousplaanimme ovat alennettuja, sillä ne eivät ota huomioon suunnattomia reservejä ja mahdollisuuksia, joita piilee kansantaloutemme uumenissa.

Toiseksi, talousplaanien summittainen täyttäminen koko kansankomissariaateittain ei vielä merkitse sitä, että joillakin sangen tärkeillä aloilla myöskin täytetään plaanit. Päinvastoin, tosiasiat puhuvat, että kokonainen joukko kansankomissariaatteja, jotka ovat täyttäneet ja vieläpä ylittäneetkin vuotuiset talousplaanit, systemaattisesti eivät täytä plaaneja eräillä kansantalouden sangen tärkeillä aloilla.

Kolmanneksi, ei voi olla epäilystä siitä, että ellei tuholaisia olisi paljastettu ja heitetty sivuun, niin talousplaanien täyttämiseen nähden olisivat asiat paljon huonommalla kannalla, joka käsiteltävänä olevan teorian likinäköisten tekijäin pitäisi muistaa.

Neljänneksi, tuholaiset tavallisesti sovelluttavat päätuholaistyönsä ei rauhanajan kauteen, vaan sodan aaton tai itse sodan kauteen. Olettakaamme, että me alkaisimme tuuditella itseämme mädällä teorialla ”talousplaanien systemaattisesta täyttämisestä” emmekä kajoaisi tuhoalisiin. Käsittävätkö tämän mädän teorian tekijät, miten suunnatonta vahinkoa tuholaiset aiheuttaisivat valtiollemme sodan sattuessa, jos heidän annettaisiin jäädä kansantaloutemme uumeniin ”talousplaanien systemaattisesta täyttämisestä” olevan mädän teorian varjoon.

Eikö ole selvää, että teoria ”talousplaanien systemaattisesta täyttämisestä” on tuholaisille edullinen teoria?

10 ) On murskattava ja heitettävä pois neljäs mätä teoria, joka puhuu siitä, että stahanovilainen liike on muka tuholaisuuden likvidoimisen peruskeino.

Tämä teoria on keksitty sitä varten, että stahanovilaisista ja stahanovilaisesta liikkeestä lörpöttelyn suojassa suunnattaisiin isku pois tuholaisista.

Tov. Molotov selostuksessaan demonstreerasi koko joukon tosiasioita, jotka puhuvat siitä, miten trotskilaiset ja ei-trotskilaiset tuholaiset Kuzbassissa ja Donbassissa, käyttäen väärin poliittisesti huolettomien toveriemme luottamusta, systemaattisesti vetivät nenästä stahanovilaisia, asettivat heille kapuloita pyöriin, keinotekoisesti loivat kokonaisen joukon esteitä heidän menestykselliselle työlleen ja viimein saavuttivat sen, että saattoivat epäjärjestykseen heidän työnsä. Mitä voivat tehdä yksistään vain stahanovilaiset, kun kapitaalirakennustyön tuholaismainen johtaminen, sanokaamme Donbassissa, johti repeämään tempoista jälkeenjääneiden kivihiilen tuotannon valmistelutöiden ja kaikkien muiden töiden välillä? Eikö ole selvää, että itse stahanovilainen liike tarvitsee meidän reaalista apuamme kaikkia ja kaikenlaisia tuholaisten juonia vastaan, voidakseen viedä asiaa eteenpäin ja täyttääkseen suuren tehtävänsä. Eikö ole selvää, että taistelu tuholaisuutta vastaan, taistelu tuholaisuuden likvidoimiseksi, tuholaisuuden lannistamiseksi on ehto, joka on välttämätön siksi, että stahanovilainen voisi kehittyä koko laajuuteensa?

Minä ajattelen, että myöskin tämä kysymys on selvä, eikä kaipaa enempiä selityksiä.

11 ) On välttämätöntä murskata ja heittää pois viides mätä teoria, joka puhuu siitä, että trotskilaisilla tuholaisilla ei muka olisi enempää reservejä, että he muka keräävät viimeisiä kaadereitaan.

Tämä ei ole totta, toverit. Tällaisen teorian ovat voineet keksiä vain naivit ihmiset. Trotskilaisilla tuholaisilla on reservinsä. Ne muodostuvat ennen kaikkea SSTL:ssa murskattujen riistäjäluokkien jätteistä. Ne muodostuvat SSTL:n rajojen ulkopuolella olevasta kokonaisesta joukosta ryhmiä ja järjestöjä, jotka ovat vihamielisiä Sovettiliitolle.

Ottakaamme esimerkiksi trotskilainen vastavallankumouksellinen IV Internatsionale, joka kahdelta kolmasosaltaan on kokoonpantu spioneista ja diversanteista. Eikö se ole reservi? Eikö ole selvää, että tämä spioni-internatsionale tulee antamaan kaadereita trotskilaisten spionituholaistyölle?

Tahi vielä, ottakaamme esimerkiksi toinen, samanlaisen ketun kuin Scheflon, ryhmä, Suvarinin ryhmä Ranskassa. Eikö se ole reservi? Voidaanko kieltää, etteikö tämä kettujen ryhmä myöskin tulisi avustamaan trotskilaisia heidän spioni-tuholaistyössään Sovettiliittoa vastaan?

Ja kaikki nämä herrat Saksasta, kaikenlaiset siellä olevat Ruth Fisherit, Maslovit, Urbansit, jotka ovat myyneet sielunsa ja ruumiinsa fasisteille — eivätkö ne olisi reservi trotskilaiselle spioni-tuholaistyölle?

Tai esimerkiksi tunnettu Amerikasta oleva kirjailijalauma, jota johtaa tunnettu veijari Estman, kaikki nämä kynänkäyttäjärosvot, jotka siitä elävätkin, että parjaavat SSTL:n työväenluokkaa — eivätkö ne ole reservi trotskilaisuudelle?

Ei käy, on heitettävä pois mätä teoria siitä, että trotskilaiset muka keräävät viimeisiä kaadereita.

12 ) Lopuksi on välttämätöntä murskata ja heittää pois vielä eräs mätä teoria, joka puhuu siitä, että koska meitä, bolsheviikkeja, on paljon, mutta tuholaisia vähän, koska meitä, bolsheviikkeja, tukevat kymmenet miljoonat ihmiset, mutta trotskilaisia tuholaisia vain yksilöt ja kymmenet, niin me, bolsheviikit, voisimme olla kiinnittämättä huomiota tällaiseen tuholaisryhmäseen.

Tämä on väärin, toverit. Tämä enemmän kuin kummallinen teoria on keksitty sitä varten, että lohdutettaisiin joitakin meidän johtavia tovereitamme, jotka ovat epäonnistuneet työssä sen johdosta, etteivät ole osanneet taistella tuholaisuutta vastaan, ja nukutettaisiin heidän valppautensa, annettaisiin heidän rauhassa nukkua.

Se, että trotskilaisia tuholaisia tukevat yksilöt, mutta bolsheviikkeja kymmenet miljoonat ihmiset — se on tietenkin totta, mutta tästä ei lainkaan seuraa, etteivätkö tuholaiset voisi aiheuttaa asiallemme mitä vakavinta vahinkoa. Jotta tärveltäisiin ja aiheutettaisiin vahinkoa, sitä varten ei lainkaan tarvita suurta määrää ihmisiä. Dnjeprostroin rakentamiseksi on pantava liikkeelle kymmeniä tuhansia työläisiä. Mutta sen räjähdyttämiseksi, sitä varten tarvitaan mahdollisesti muutamia kymmeniä ihmisiä, ei enempää. Taistelun voittamiseksi sodan aikana, voidaan tarvita muutamia korpuksia puna-armeijalaisia. Mutta sitä varten, että saataisiin epäonnistumaan tämä voitto rintamalla, sitä varten riittää muutama ihminen spioneja jossakin armeijan staabissa tai vieläpä divisian staabissa, spioneja, jotka voivat varastaa operatiivisen plaanin ja antaa sen viholliselle. Suuren rautatiesillan rakentamiseksi, sitä varten tarvitaan tuhansia ihmisiä. Mutta sen räjähdyttämiseksi, siihen riittää kaikkiaan muutama ihminen. Tällaisia esimerkkejä voisi esittää kymmeniä ja satoja.

Ei siis saa lohduttaa itseään sillä, että meitä on paljon ja heitä, trotskilaisia tuholaisia, vähän. On päästävä siihen, ettei heitä, trotskilaisia tuholaisia, olisi lainkaan riveissämme.

Näin on asia siinä kysymyksessä, kuinka on likvidoitava työmme puutteellisuudet, jotka ovat yhteisiä kaikille järjestöillemme, niin taloudellisille ja sovetti-, kuin hallinnollisille- ja puoluejärjestöillekin.

Tällaiset ovat toimenpiteet, jotka ovat välttämättömiä sitä varten, jotta likvidoitaisiin nämä puutteellisuudet.

Mitä tulee erikoisesti puoluejärjestöihin ja puutteellisuuksiin niiden työssä, niin näiden puutteellisuuksien likvidoimistoimenpiteistä puhutaan riittävän yksityiskohtaisesti teidän harkittavaksenne esitetyssä resolutsioprojektissa. Minä ajattelen sentähden, ettei ole välttämätöntä käsitellä tässä laajemmin asian tätä puolta.

Haluttaisi vain sanoa muutama sana puoluekaadereidemme poliittista valmentamista ja täydellistyttämistä koskevasta kysymyksestä.

Minä ajattelen, että jos me voisimme, jos me kykenisimme puoluekaaderimme alhaalta ylös asti valmentamaan ideologisesti ja karkaisemaan ne poliittisesti siten, että ne voisivat vapaasti orientoitua sisäisessä ja kansainvälisessä tilanteessa, jos me kykenisimme tekemään ne täysin kypsyneiksi leniniläisiksi, marxilaisiksi, kykeneviksi ratkaisemaan ilman vakavia virheitä maamme johtamisen kysymykset, niin me ratkaisisimme tällä yhdeksän kymmenesosaa kaikista tehtävistämme.

Kuinka on laita puoleemme johtajistoon nähden?

Puolueemme kokoonpanossa, jos otetaan huomioon johtavat kerrokset, on noin 3—4 tuhatta ylempää johtajaa. Tämä on, sanoisin, puolueemme generaliteetti.

Edelleen seuraa 30—40 tuhatta keskitason johtajaa. Tämä on puolueemme upseeristo.

Edelleen seuraa noin 100—150 tuhatta alempaan puoluekomentajistoon kuuluvaa. Tämä on niinsanoakseni, puolueemme aliupseeristo.

Kohottaa näiden komentajakaaderien ideoloogista tasoa ja poliittista karkaisua, valaa tuoreita voimia näihin kaadereihin, jotka odottavat nostamistaan, ja laajentaa täten johtavien kaaderien kokoonpanoa — siinä tehtävä.

Mitä tarvitaan tätä varten? Ennenkaikkea on välttämätöntä velvoittaa puoluejohtajamme, jatsheikkojen sihteereistä alueiden ja tasavaltojen puoluejärjestöjen sihteereihin saakka, valitsemaan itselleen vissin ajan kuluessa kukin kaksi henkilöä, kaksi puoluetyöntekijää, jotka kykenevät olemaan heidän todellisina sijaisinaan. Voidaan sanoa: mistä heidät saada, kaksi sijaista jokaiselle, meillä ei ole sellaisia ihmisiä, ei ole vastaavia työntekijöitä. Tämä ei ole totta, toverit. Kykeneviä ihmisiä, lahjakkaita ihmisiä on meillä kymmeniä tuhansia. Heidät on vain tunnettava ja ajoissa nostettava etteivät he olisi liian kauan samalla paikalla ja alkaisi mädätä. Etsikää ja te löydätte.

Edelleen. Jatsheikkojen sihteerien puolueopiskelua ja lisävalmennusta varten on välttämätöntä järjestää jokaisessa aluekeskuksessa nelikuukautiset ”Puoluekurssit”. Näille kursseille on lähetettävä kaikkien peruspuoluejärjestöjen (jatsheikkojen) sihteerit, ja sitten, heidän päätettyään kurssit ja palattuaan paikkakunnalle — heidän sijaisensa ja peruspuoluejärjestöjen kykenevimmät jäsenet.

Edelleen. Rajonijärjestöjen ensimmäisten sihteerien poliittista lisävalmennusta varten on välttämätöntä järjestää SSTL:ssä, sanokaamme, kymmenessä tärkeimmässä keskuksessa, 8-kuukautiset ”Leniniläiset kurssit”. Näille kursseille on lähetettävä rajonien ja piirikuntien puoluejärjestöjen ensimmäiset sihteerit, ja sitten, heidän päätettyään kurssit ja palattuaan paikkakunnalle — heidän sijaisensa ja rajoni- ja piirikuntajärjestöjen kykenevimmät jäsenet.

Edelleen. Kaupunkijärjestöjen sihteerien ideoloogista lisävalmennusta ja poliittista täydellistyttämistä varten on välttämätöntä järjestää NKP(b):n KK:n yhteyteen 6-kuukautiset ”Puolueen historian ja politiikan kurssit”. Näille kursseille on lähetettävä kaupunkijärjestöjen ensimmäiset tai toiset sihteerit, ja sitten heidän päätettyään kurssit ja palattuaan paikkakunnalle — kaupunkijärjestöjen kykenevimmät jäsenet.

Lopuksi, on välttämätöntä järjestää NKP(b):n KK:n yhteyteen 6-kuukautinen ”Neuvottelu sisä- ja kansainvälisen politiikan kysymyksistä”. Sinne on lähetettävä alue- ja aluepiirijärjestöjen ja kansallisten kommunististen puolueiden Keskuskomiteoiden ensimmäiset sihteerit. Näiden toverien on annettava ei yksi, vaan useampia vuoroja, jotka kykenevät vaihtamaan puolueemme Keskuskomitean johtajat. Tämä on välttämätöntä ja se täytyy tehdä.

Minä lopetan, toverit.

Me olemme näinollen esittäneet työmme peruspuutteellisuudet, niin ne, jotka ovat yhteisiä kaikille järjestöillemme, taloudellisille, hallinnollisille, puoluejärjestöille, kuin nekin, jotka ovat ominaisia vain erikoisesti puoluejärjestöille, puutteellisuudet, joita työväenluokan viholliset käyttävät hyväkseen diversio-tuholais- ja spioni-terroristisessa työssään.

ME olemme edelleen määritelleet perustoimenpiteet, jotka ovat välttämättömiä, jotta likvidoitaisiin nämä puutteellisuudet ja tehtäisiin vaarattomiksi ulkomaisten vakoiluelinten trotskilais-fasististen agenttien diversio-tuholais- ja spioni-terroristiset hyökkäykset.

Kysytään, voimmeko me toteuttaa nämä toimenpiteet, onko meillä tätä varten kaikki välttämättömät mahdollisuudet?

Ehdottomasti voimme. Voimme, sillä meillä on käytettävissämme kaikki keinot, jotka ovat välttämättömiä näiden toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Mitä meiltä sitten puuttuu?

Puuttuu vain yhtä: valmiutta likvidoida oma huolettomuutemme, oma hyväsydämisyytemme, oma poliittinen lyhytnäköisyytemme.

Tässä on naula.

Mutta emmekö tosiaankaan voi päästä eroon tästä naurettavasta ja idioottimaisesta sairaudesta, me, jotka olemme kukistaneet kapitalismi, rakentaneet pääpiirteissään sosialismin ja nostaneet maailman kommunismin suuren lipun?

Meillä ei ole perusteita epäillä sitä ettemmekö ehdottomasti pääsisi siitä eroon, tietenkin, jos sitä haluamme. Emme eroa siitä yksinkertaisesti, vaan bolshevistisesti, todellisesti.

Ja kun me pääsemme eroon tästä idioottimaisesta sairaudesta, niin me voimme täydellä varmuudella sanoa, että meitä ei peloita mitkään viholliset, ei sisäiset eikä ulkoiset, meitä ei peloita heidän hyökkäyksensä, sillä me tulemme lyömään heidät tulevaisuudessa samoin, kuin lyömme heidät nykyään, kuin löimme heidät aikaisemmin. (Suosionosoituksia).

TOVERI STALININ LOPPULAUSUNTO

NKP(b):n KK:n pleenumissa maaliskuun 5 päivänä v. 1937

Toverit!

Selostuksessani minä puhuin käsiteltävänä olevan asian peruskysymyksistä. Keskustelu osoitti, että nyt meillä on täysi selvyys, on tehtävien ymmärtäminen ja on valmeus likvidoida työmme epäkohdat. Mutta keskustelu myöskin osoitti, että organisatsio-poliittisessa käytännössämme on olemassa eräitä konkreettisia kysymyksiä, joista meillä ei vielä ole täysin selvää käsitystä. Sellaisia kysymyksiä minä laskin olevan seitsemän.

Sallikaa lausua muutama sana näistä kysymyksistä.

1 ) On otaksuttava, että nyt ovat kaikki ymmärtäneet, tulleet tuntemaan, että liiallinen viehättyminen taloudellisiin kamppailuihin ja taloudellisiin menestyksiin, aliarvioitaessa ja unohdettaessa puolue-poliittiset kysymykset – johtaa umpikujaan. Siis on välttämätöntä kääntää työntekijäin huomio puolue-poliittisiin kysymyksiin, jotta taloudelliset menestykset yhdistyisivät puolue-poliittisen työn menestyksien kanssa.

Miten käytännöllisesti on toteutettava puolue-poliittisen työn voimistuttamistehtävää, tehtävä vapauttaa puoluejärjestöt taloudellisista pikkuasioista? Niinkuin keskustelusta näkyy, eräät toverit ovat taipuvaisia tekemään tästä väärän johtopäätöksen, että nyt on muka loitottava kokonaan taloudellisesta työstä. Ainakin oli ääniä: No, jumalankiitos, nyt vapaudumme talousasioista, nyt voidaan ryhtyä puolue-poliittiseen työhönkin. Onko tämä johtopäätös oikea? Ei, ei ole oikea, kun puoluetoverimme, viehättyneenä taloudellisiin saavutuksiin, loittonivat politiikasta, niin tämä oli äärimmäisyys, joka maksoi meille suuria uhreja. Jos nyt eräät toverimme, ryhtyen puolue-poliittisen työn voimistuttamiseen, ajattelevat loitota taloudesta, niin se tulee olemaan toinen äärimmäisyys, joka tulee maksamaan meille ainakin yhtä suuria uhreja. Ei saa syöksyä yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Ei saa erottaa politiikkaa taloudesta. Me emme voi poistua taloudesta, samoin kuin emme voi poistua politiikasta. Tutkimisen helpottamiseksi ihmiset tavallisesti metodoloogisesti erottavat talouskysymykset politiikan kysymyksistä. Mutta tämä tehdään vain metodoloogisesti, keinotekoisesti, vain tutkimisen helpottamiseksi. Päinvastoin elämässä, käytännössä politiikka ja talous ovat erottamattomia. Ne ovat olemassa yhdessä ja toimivat yhdessä. Ja se, joka ajattelee käytännöllisessä politiikassamme erottaa talouden politiikasta, voimistuttaa taloudellista työtä poliittisen työn vähentämisen hinnalla tai, päinvastoin, voimistuttaa poliittista työtä taloudellisen työn vähentämisen hinnalla – se pakosta joutuu umpikujaan.

Resolutsioprojektin sen tunnetun kohdan ajatus, joka koskee puoluejärjestöjen vapauttamista taloudellisista pikkuasioista ja puolue-poliittisen työn voimistuttamista, ei ole siinä, että on loitottava taloudellisesta työstä ja taloudellisesta johdosta, vaan ainoastaan siinä, että enää ei ole sallittava sitä käytäntöä, että puoluejärjestömme asettuvat talouselimien, siinä luvussa ja erikoisesti maa-asiain elimien tilalle ja riistävät niiltä välittömän vastuun.Siis on välttämätöntä omaksua talouselimien bolshevistisen johtamisen metoodi, mikä on siinä, että systemaattisesti autetaan näitä elimiä, systemaattisesti lujitetaan niitä ja taloutta johdetaan ei näiden elimien sivusta, vaan niiden kautta. Talouselimille ja ennenkaikkea maa-asiain elimille on annettava parhaimmat ihmiset, nämä elimet onkomplektoitava uusilla parhaimmilla työntekijöillä, jotka kykenevät täyttämään niille asetetut tehtävät. Vasta sen jälkeen, kun tämä työ tulee suoritetuksi, voidaan luottaa siihen, että puoluejärjestöt tulevat täydellisesti vapautetuiksi taloudellisista pikkuasioista. Ymmärrettävää on, että tämä asia on vakava ja vaatii vissin ajan. Mutta niin kauan, kun tätä ei ole tehty, puoluejärjestöjen on edelleenkin, vissin lyhyen ajan, työskenneltävä välittömästi maatalousasiain kanssa kaikkine pikkuasioineen, kyntöineen, kylvöineen, sadonkorjuineen ja niin edelleen.

2 ) Pari sanaa tuholaisista, diversanteista, spioneista ja niin edelleen. Nyt, minä ajattelen, kaikille on selvää, että nykyiset tuholaiset ja diversantit, maskeerautuvatpa ne millä lipulla tahansa, trotskilaisella tai buharinilaisella, ovat jo kauan sitten lakanneet olemasta poliittinen virtaus työväenliikkeessä, että ne ovat muuttuneet ammattituholaisten, diversanttien, spionion, murhaajien periaatteettomaksi aatteettomaksi bandiksi. Ymmärrettävää on, että nämä herrat on säälimättä murskattava ja poisjuurittava työväenluokan vihollisina, synnyinmaamme pettureina. Tämä on selvää eikä vaadi enempiä selityksiä.

Mutta tässä kysymys: miten käytännöllisesti on toteuttava trotskilaisuuden japanilais-saksalaisten agenttien murskaaminen ja poisjuurimisen tehtävä? Merkitseekö se, että on lyötävä ja poisjuurittava ainoastaan todelliset trotskilaiset, vaan myöskin ne, jotka joskus ovat horjuneet trotskilaisuuden taholle, mutta sittemmin jo kauan sitten poistuivat trotskilaisuudesta, ei ainoastaan ne, jotka todella ovat tuholaisuuden trotskilaisia agentteja, vaan myöskin ne, joille joskus on sattunut tapaus kulkea sitä katua, jota joskus kulki tuo tai toinen trotskilainen? Ainakin tällaisia ääniä kuului täällä pleenumissa. Voidaanko resolutsion tällaista tulkintaa pitää oikeana? Ei, ei saa pitää oikeana. Tässä kysymyksessä, niinkuin kaikissa muissakin kysymyksissä, on välttämätöntä individuaalinen, differensiooninen suhtautuminen. Kaikkia ei saa panna samaan sarjaan. Tällainen summittainen suhtautuminen voi vain vahingoittaa taistelua todellisia trotskilaisia tuholaisia ja spioneja vastaan.

Vastuunalaisten toveriemme joukossa on joku määrä entisiä trotskilaisia, jotka ovat jo kauan sitten poistuneet trotskilaisuudesta ja käyvät taistelua trotskilaisuutta vastaan ei huonommin, vaan paremmin kuin eräät kunnioitettavat toverimme, joilla ei ole ollut trotskilaisuuden taholle horjahtamisen tapausta. Olisi typerää nyt peitota tällaisia tovereita.

Tovereidemme joukossa on sellaisiakin, jotka ideoloogisesti ovat aina olleet trotskilaisuutta vastaan, mutta siitä huolimatta ovat pitäneet yllä henkilökohtaista yhteyttä yksityisten trotskilaisten kanssa, jota yhteyttä he eivät vitkastelleet likvidoida heti, kun heille tuli selväksi trotskilaisuuden käytännöllinen fysionomia. Tietenkään ei ole hyvä, että henkilökohtaista ystävyyssidettään yksityisiin trotskilaisiin he eivät katkaisseet heti, vaan myöhästyneenä. Mutta olisi typerää heittää tällaiset toverit samaan kastiin trotskilaisten kanssa.

3 ) Mitä merkitsee –oikein valikoida työntekijät ja oikein sijoittaa heidät työssä?

Se merkitsee valikoida työntekijöitä, ensinnäkin, poliittisen tunnusmerkin mukaan, se on ansaitsevatko he poliittisen luottamuksen ja toiseksi, toiminnallisen tunnusmerkin mukaan, se on kelpaavatko he tähän konkreettiseen työhön.

Se merkitsee olla muuttamatta asiallista suhtautumista tolkuttomaan suhtautumiseen, kun ihmiset ovat intreseerattuja työntekijöiden toiminnallisista ominaisuuksista, mutta eivät ole intreseerattuja heidän poliittisesta fysionomiastaan.

Se merkitsee, olla muuttamatta poliittista suhtautumista ainoaksi ja tyhjentäväksi suhtautumiseksi, kun ihmiset ovat intreseerattuja työntekijöiden poliittisesta fysionomiasta, mutta eivät ole intreseerattuja heidän toiminnallisista ominaisuuksistaan.

Voidaanko sanoa, että puoluetoverimme täyttävät tämän bolshevistisen säännön? Valitettavasti, sitä ei voida sanoa. Täällä pleenumissa jo siitä puhuttiin. Mutta ei sanottu kaikkea. Asia on siinä, että tätä koeteltua sääntöä käytännössämme rikotaan aina ja kaikkialla ja sitäpaitsi mitä törkeimmällä tavalla. Kaikkein useimmin valikoidaan työntekijät ei objektiivisten tunnusmerkkien mukaan, vaan satunnaisten, subjektiivisten, poroporvarillis-pikkuporvarillisten tunnusmerkkien mukaan. Kaikkein useimmin valikoidaan niinsanottuja tuttavia, ystäviä, saman paikkakuntalaisia, henkilökohtaisesti uskottuja ihmisiä, mestareita sheffiensä ylistelyssä – välittämättä heidän poliittisesta ja toiminnallisesta kelpoisuudestaan.

Ymmärrettävää on, että vastuunalaisten työntekijäin johtavan ryhmän asemesta muodostuu läheisten ihmisten perhepiiri, artteli, jonka jäsenet pyrkivät elämään rauhassa, olemaan loukkaamatta toinen toistaan, olemaan viemättä roskaa ulos tuvasta, ylistelemään toinen toistaan ja aika-ajoittain lähettämään keskukseen joutavia ja ällöttäviä raportteja menestyksistä.

Ei ole vaikea ymmärtää, että tällaisessa perhetilanteessa ei voi olla tilaa työn epäkohtien kritiikille, eikä johtajien itsekritiikille.

Ymmärrettävää on, että tällainen perhetilanne muodostaa suotuisan ympäristön luikertelijoiden kasvamiselle, ihmisten, joilla ei ole omanarvon tuntoa ja siksi ei ole mitään yhteistä bolshevismin kanssa.

Ottakaamme esimerkiksi toverit Mirzojan ja Vainov. Ensimmäinen heistä on Kazahkstanin aluepiirin puoluejärjestön sihteeri, toinen – Jaroslavlin puoluejärjestön sihteeri. Nämä ihmiset eivät meidän keskuudessamme ole viimeisiä työntekijöitä. Mutta miten he valikoivat työntekijöitä? Ensimmäinen laahasi mukanaan Kazahkstaniin Azerbaidzhanista ja Uralilta, joissa hän ennen työskenteli, 30–40 ”omaa” ihmistä ja sijoitti heidät vastuunalaisille paikoille Kazahkstanissa. Toinen laahasi mukanaan Jaroslavliin Donbassista, missä hän ennen työskenteli, yli kymmenkunta myös ”omaa” ihmistä ja sijoitti heidät samoin vastuunalaisille paikoille. Siis toveri Mirzojanilla on oma arttelinsa. Se on myöskin toveri Vainovilla. Eikö voitu valikoida työntekijöitä paikallisista ihmisistä, pitäen ohjeena tunnettua bolshevistista sääntöä ihmisten valikoinnista ja sijoittamisesta? Tietenkin olisi voitu. Miksi sitten he eivät sitä tehneet? Siksi, että bolshevistinen sääntö työntekijöiden valikoinnista sulkee pois poroporvarillis-pikkuporvarillisen suhtautumisen mahdollisuuden, sulkee pois mahdollisuuden valikoida työntekijöitä perhekuntaisuus- ja arttelimaisuustunnusmerkkien mukaan. Sitäpaitsi, valikoidessaan työntekijöiksi henkilökohtaisesti uskottuja ihmisiä, nämä toverit nähtävästi halusivat muodostaa itselleen vissin riippumattomuuden tilanteen niin paikallisiin ihmisiin nähden kuin myöskin puolueeseen nähden. Olettakaamme, että noiden tai muiden seikkojen takia toverit Mirzojan ja Vainov tullaan siirtämään heidän nykyisen työnsä paikkakunnalta joillekin muille paikkakunnille. Miten heidän on tällaisessa tapauksessa meneteltävä ”häntiinsä” nähden? Näinköhän he jälleen joutuvat laahaamaan ne uusille työpaikoilleen?

Tällaiseen järjettömyyteen johtaa työntekijöiden oikeata valikointia ja sijoittelua koskevan bolshevistisen säännön rikkominen.

4 ) Mitä merkitsee – tarkastaa työntekijöitä, tarkastaa tehtävien täytäntöönpanoa?

Tarkastaa työntekijöitä, se merkitsee tarkastaa heitä ei heidän lupaustensa ja deklaratsioidensa mukaan, vaan heidän työnsä tulosten mukaan.

Tarkastaa tehtävien täytäntöönpanoa, se merkitsee tarkastaa niitä ei ainoastaan kansliassa eikä ainoastaan muodollisten selostusten mukaan, vaan ennenkaikkea tarkastaa niitä työpaikalla täytäntöönpanon faktillisten tulosten mukaan.

Tarvitaanko yleensä tällaista tarkastusta? Ehdottomasti tarvitaan. Tarvitaan ensinnäkin siksi, että ainoastaan tällainen tarkastus antaa mahdollisuuden tulla tuntemaan työntekijät, määritellä hänen todelliset ominaisuutensa. Toiseksi tarvitaan siksi, että ainoastaan tällainen tarkastus antaa mahdollisuuden määritellä täytäntöönpanevan koneiston arvon ja puutteellisuudet. Kolmanneksi tarvitaan siksi, että ainoastaan tällainen tarkastus antaa mahdollisuuden määritellä itse tehtävien arvon ja puutteellisuudet.

Eräät toverit ajattelevat, että ihmisiä voidaan tarkastaa ainoastaan ylhäältäpäin, kun johtajat tarkastavat johdettavia heidän työnsä tulosten mukaan. Tämä on väärin. Tietenkin tarkastusta ylhäältäpäin tarvitaan yhtenä ihmisten tarkastamisen, tehtävien täytäntöönpanon tarkastamisen todellisista keinoista. Mutta tarkastus ylhäältäpäin ei vielä läheskään tyhjennä koko tarkastusasiaa. On olemassa vielä toisenlainen tarkastus, tarkastus alhaaltapäin, kun joukot, kun johdettavat tarkastavat johtajia, merkitsevät heidän virheensä ja osoittavat niiden korjaamisen tiet. Tällainen tarkastus on kaikkein tehokkaimmista keinoista tarkastaa ihmisiä.

Puoluejoukot tarkastavat johtajiaan aktiiveissa, konferensseissa, edustajakokouksissa kuulemalla heidän toimintaselostuksiaan, kritikoimalla epäkohtia, lopuksi, valitsemalla tai olemalla valitsematta johtaviin elimiin noita tai muita johtavia tovereita. Demokraattisen sentralismin täsmällinen toteuttaminen puolueessa, niinkuin sitä vaativat puolueemme säännöt, puolue-elimien ehdoton valinnallisuus, oikeus esittää ja poistaa kandidaatteja, suljettu äänestys, kritiikki- ja itsekritiikkivapaus – kaikki nämä ja niiden tapaiset toimenpiteet on välttämätöntä toteuttaa elämässä muunmuassa sitä varten, että helpotettaisiin puolueen johtajien tarkastusta kontrollia puoluejoukkojen taholta.

Puolueettomat joukot tarkastavat talous-, ammattiliitto- ja muita johtajiaan puolueettomien aktiiveissa, kaikenlaisissa joukkoneuvotteluissa, joissa he kuulevat johtajiensa toimintaselostuksia, kritikoivat epäkohtia ja merkitsevät niiden korjaamisen tiet.

Lopuksi, kansa tarkastaa maan johtajia Sovettiliiton valtaelimien vaalien aikana yleisen, yhtäläisen, välittömän ja salaisen äänestyksen kautta.

Tehtävä on siinä, että tarkastus ylhäältäpäin yhdistettäisiin tarkastukseen alhaaltapäin.

5 ) Mitä merkitsee kaaderien opettaminen niiden omilla virheillä?

Lenin opetti, että puolueen virheiden tunnollinen paljastaminen, niiden syiden tutkiminen, jotka ovat synnyttäneet nämä virheet, sekä niiden teiden määritteleminen, jotka ovat välttämättömiä näiden virheiden korjaamiselle, on yksi varmimmista keinoista oikein opettaa ja kasvattaa puoluekaadereita, oikein opettaa ja kasvattaa työväenluokkaa ja työtätekeviä joukkoja. Lenin sanoo:

”Poliittisen puolueen suhtautuminen sen virheisiin on yksi tärkeimpiä ja näkyvimpiä kriterioita puolueen vakavuudesta ja siitä, miten se teoissa täyttää velvollisuutensa luokkaansa kohtaan ja työtätekeviä joukkoja kohtaan. Avoimesti tunnustaa virhe, paljastaa sen syyt, analysoida asiantila, joka on sen synnyttänyt, huolellisesti käsitellä virheen korjaamiskeinot – se on puolueen vakavuuden tunnusmerkki, se on sitä, että se täyttää velvollisuutensa, se on – luokan ja siksipä myöskin joukkojen kasvattamista ja opettamista”.

Tämä merkitsee, ettäbolsheviikkien velvollisuutena on ei virheittensä peittäminen, ei virheitänsä koskevan kysymyksen vältteleminen, niinkuin  meillä usein tapahtuu, vaan virheittensä rehellinen ja avoin tunnustaminen, teiden rehellinen ja voin määritteleminen näiden virheiden korjaamiseksi, virheittensä rehellinen ja avoin korjaaminen.

Minä en sanoisi, että useat tovereistamme mielellään menisivät tähän asiaan. Mutta bolsheviikkien, jos he todella haluavat olla bolsheviikkejä, on löydettävä itselleen miehuullisuutta avoimesti tunnustaa virheensä, paljastaa niiden syyt, määritellä tiet niiden korjaamiselle ja siten auttaa puoluetta antamaan kaadereille oikeata opetusta ja oikeata poliittista kasvatusta. Sillä vain tällä tiellä, vain avoimen rehellisen itsekritiikin tilanteessa voidaan kasvattaa todella bolshevistisia kaadereita, voidaan kasvattaa ja todellisia bolshevistisia johtajia.

Kaksi esimerkkiä, jotka demonstreeraavat sen, että Leninin asettamus on oikea.

Ottakaamme esimerkiksi virheemme kolhoosinrakennustyössä. Te luultavasti muistatte v. 1930, kun puoluetoverimme ajattelivat ratkaista mitä mutkikkaimman kysymyksen talonpoikaiston siirtämisestä kolhoosirakennustyöhön jossain 4-5 kuukaudessa ja kun puolueen Keskuskomitean osottautui olevan pakko työntää takaisin viehättyneitä tovereita. Se oli yksi kaikkein vaarallisimmista kausista puolueemme elämässä. Virhe oli siinä, että puoluetoverimme unohtivat kolhoosirakennustyön vapaaehtoisuuden, unohtivat sen, että talonpoikia ei saa siirtää kolhoositielle administratiivisen painostuksen tietä, unohtivat sen, että kolhoosirakennustyö vaatii ei muutamia kuukausia, vaan muutamia vuosia huolellista ja harkittua työtä. He unohtivat tämän, eivätkä halunneet tunnustaa virheitään. Luultavasti te muistatte, että KK:n osoitus pään pyörälle menosta saavutusten takia ja siitä, etteivät toverimme paikkakunnilla juoksisi edelle, ignoreeratenrealista tilannetta – otettiin vastaan pistimin. Mutta tämä ei pidättänyt KK:aa menemästä vastavirtaan ja kääntämästä puoluetovereitamme oikealle tielle. Ja mitäpä? Nyt on kaikille selvää, että puolue saavutti tahtonsa, kääntäen puoluetoverimme oikealle tielle. Nyt meillä on kymmeniä tuhansia erinomaisia kaadereita talonpojista kolhoosirakennustyön ja kolhoosien johdon alalla. Nämä kaaderit ovat kasvaneet ja kouluuntuneet vuoden 1930 virheillä. Mutta näitä kaadereita meillä ei nyt olisi, ellei puolue olisi silloin tunnustanut virheitään eikä olisi niitä aikanaan korjannut.

Toinen esimerkki jo teollisuusrakennustyön alalta. Minä tarkoitan virheitämme Shahtin tuholaisuuden kaudella. Meidän virheemme olivat siinä, että me emme ottaneet huomioon teollisuudessa olevien kaaderien teknillisen takapajuisuuden koko vaarallisuutta, me suostuimme tähän takapajuisuuteen ja ajattelimme kehittää laajan sosialistisen teollisuusrakennustyön vihamielisen mielialan omaavien spesialistien avulla, tuomiten talouskaaderimme huonojen komissaarien osaan porvarillisten spesialistien yhteydessä. Luultavasti te muistatte, miten haluttomasti silloin talouskaaderimme tunnustivat virheensä, miten haluttomasti ne tunnustivat teknillisen takapajuisuutensa ja miten väkinäisesti ne omaksuivat loosungin– ”Vallattava tekniikka”. Ja mitäpä? Tosiasiat osottavat, että loosunki ”Vallattava tekniikka” saavutti tehonsa ja antoi hyvät tuloksensa. Nyt meillä on kymmeniä ja satoja tuhansia erinomaisia bolshevistisia talouskaadereita, jotka ovat jo vallanneet tekniikan ja kuljettavat eteenpäin teollisuuttamme. Mutta näitä kaadereita ei meillä nyt olisi, jos puolue olisi antanut perään taloustyöntekijäin itsepintaisuuden edessä, taloustyöntekijäin, jotka eivät halunneet tunnustaa teknillistä takapajuisuuttaan, jos puolue ei olisi silloin tunnustanut virheitään eikä korjannut niitä aikanaan.

Eräät toverit puhuvat, että ei ole tarkoituksenmukaista puhua avoimesti virheistään, koska virheittensä avoimen tunnustamisen vihollisemme saattavat arvioida heikkoudeksemme ja mahdollisesti käyttää niitä hyväkseen. Se on pötyä, toverit, silkkaa pötyä. Virheittemme avoin tunnustaminen ja niiden rehellinen korjaaminen, päinvastoin, voi ainoastaan voimistuttaa puoluettamme, kohottaa puolueemme auktoriteettia työläisten, talonpoikien, työtätekevän intelligenssin silmissä, kohottaa valtiomme voimaa ja mahtia. Ja tämä on pääasia. Kunhan työläiset, talonpojat, työtätekevä intelligenssi olisivat kanssamme, niin kaikki muu seuraa mukana.

Toiset toverit puhuvat, että virheittemme avoin tunnustaminen voi johtaa ei kaaderien opettamiseen ja lujittamiseen, vaan niiden heikentämiseen ja saattamiseen epäjärjestykseen, että meidän on säästettävä ja suojeltava kaadereitamme, että meidän on säästettävä niiden itserakkautta ja rauhallisuutta. Tätä varten he esittävät tovereittemme virheiden peittämistä, kritiikin voiman heikentämistä, ja vielä paremmin – näiden virheiden sivuuttamista. Tällainen kanta ei ole ainoastaan perinjuurin väärä, vaan myöskin mitä korkeimmassa määrin vaarallinen, vaarallinen ennenkaikkea kaadereille, joita halutaan ”säästää” ja ”suojella”. Kaaderien säästäminen ja suojeleminen niiden virheitten peittämisen avulla – se merkitsee saattaa varmaan turmioon juuri nämä kaaderit. Me olisimme saattaneet varmaan turmioon bolshevistiset kolhoosikaaderimme, ellemme olisi paljastaneet vuoden 1930 virheitä, emmekä olisi opettaneet niitä näillä virheillä. Me olisimme saattaneet varmaan turmioon bolshevistiset teollisuuskaaderimme, ellemme olisi paljastaneet tovereidemme virheitä Shahtin tuholaisuuden kaudella, emmekä olisi opettaneet teollisuuskaadereitamme näillä virheillä. Se, joka ajattelee säästää kaaderiemme itserakkautta peittämällä heidän virheitään, se saattaa turmioon sekä kaaderit että kaaderien itserakkauden, sillä niiden virheiden peittämisellä hän helpottaa uusien, mahdollisesti vielä vakavampien virheiden toistumista, virheiden, jotka otaksuttavasti johtavat kaaderien täydelliseen epäonnistumiseen niiden ”itserakkauden” ja ”rauhallisuuden” vahingoksi.

6 ) Lenin opetti meitä ei ainoastaan opettamaan joukkoja, vaan myöskin oppimaan joukoilta.

Mitä tämä merkitsee?

Se merkitsee, ensinnäkin, että me, johtajat, emme saa ylvästellä, vaan on käsitettävä, että kun me olemme KK:n jäseniä tai kansankomissaareja, niin se ei vielä merkitse, että me omaamme kaikki tiedot, mitkä ovat välttämättömät oikein johtamista varten. Virka-arvo sinänsä ei anna tietoa ja kokemusta. Virkanimi – sitä vähemmän.

Toiseksi se merkitsee, että yksistään vain meidän kokemuksemme, johtajien kokemus ei ole kylliksi, jotta oikein johdettaisiin, että siis on välttämätöntä täydentää kokemuksensa, johtajien kokemus, joukkojen kokemuksella, puoluejoukon kokemuksella, työväenluokan kokemuksella, kansan kokemuksella.

Kolmanneksi se merkitsee, hetkeksikään ei saa heikentää ja vielä vähemmän katkaista yhteyksiämme joukkoihin.

Neljänneksi se merkitsee, herkästi kuunneltava joukkojen ääntä, puolueen rivijäsenten ääntä, niinkutsuttujen ”pienten ihmisten” ääntä, kansan ääntä.

Mitä merkitsee oikein johtaminen?

Se ei lainkaan merkitse kansliassa istumista ja direktiivien kyhäämistä.

Oikein johtaa – se merkitsee:

ensinnäkin, löytää kysymyksen oikea ratkaisu, mutta oikeaa ratkaisua on mahdoton löytää huomioimatta joukkojen kokemusta, jotka omassa selässään kokevat johtamisen tulokset;

toiseksi, organisoitava oikean ratkaisun toteuttaminen, jota kuitenkaan ei voida tehdä ilman joukkojen suoranaista apua;

kolmanneksi, organisoitava tämän ratkaisun täytäntöönpanon tarkastus, jota taaskin on mahdoton tehdä ilman joukkojen suoranaista apua.

Me, johtajat, näemme asioita, tapahtumia, ihmisiä ainoastaan yhdeltä puolen, minä sanoisin – ylhäältä, siis meidän näköpiirimme on enemmän tai vähemmän rajoitettu. Joukot, päinvastoin, näkevät asioita, tapahtumia, ihmisiä toiselta puolen, minä sanoisin – alhaalta, niiden näköpiiri on siis myöskin vississä määrin rajoitettu. Jotta saataisiin kysymyksen oikea ratkaisu, on yhdistettävä nämä kaksi kokemusta. Vain tässä tapauksessa johto tulee oikeaksi.

Kas, mitä merkitsee ei ainoastaan opettaa joukkoja, vaan myöskin oppia joukoilta.

Kaksi esimerkkiä, jotka demonstreeraavat sitä, että tämä Leninin asettamus on oikea.

Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten. Me, KK:n jäsenet, käsittelimme kysymystä tilanteen parantamisesta Donbassilla. Raskaan teollisuuden kk:n esittämä toimenpiteiden projekti oli ilmeisen epätyydyttävä. Kolmasti projekti palautettiin Raskaan teollisuuden kk:lle. Kolmasti saatiin Raskaan teollisuuden kk:sta aina erilaiset projektit. Ja kuitenkaan ei voitu tunnustaa niitä tyydyttäviksi. Viimein me päätimme kutsua Donbassista muutamia työläisiä ja rivitaloustyöntekijöitä sekä ammattiliittotyöntekijöitä. Kolme päivää keskusteltiin näiden tovereiden kanssa. Ja kaikkien meidän, KK:n jäsenten, täytyi tunnustaa, että vain he, nämä rivityöntekijät, nämä ”pienet ihmiset” kykenivät sanomaan meille oikean ratkaisun. Te varmaan muistatte KK:n ja Sovnarkomin tunnetun päätöksen kivihiilen tuotannon voimistuttamistoimenpiteistäDonbassilla. Niinpä tämän KK:n ja Sovnarkomin päätöksen, jonka kaikki toverimme ovat tunnustaneet oikeaksi ja vieläpä merkittäväksi päätökseksi, meille sanelivat yksinkertaiset ihmiset peruskerroksista.

Toinen esimerkki. Minä tarkoitan esimerkkiä toveri Nikolajenkosta. Kuka on Nikolajenko? Nikolajenko– hän on puolueen rivijäsen. Hän on tavallinen ”pieni ihminen”. Kokonaisen vuoden hän antoi signaaleja huonosta asiantilasta Kievin puoluejärjestössä, paljasti perhekuntaisuuden, pikkuporvarillisporoporvarillisen suhtautumisen työntekijöihin, itsekritiikin tukahduttamisen, trotskilaisten tuholaisten väkivallan. Häntä huidottiin pois, niinkuin tungettelevaa kärpästä. Viimein, jotta olisi päästy hänestä eroon, otettiin ja erotettiin hänet puolueesta. Ei Kievin järjestö, eikä UKP(b):n KK auttaneet häntä saavuttamaan totuutta. Vain puolueen Keskuskomitean puuttuminen asiaan auttoi selvittämään tämän sotkuisen solmun. Ja mitä kävi ilmi asian selvittämisen jälkeen? Kävi selville, että Nikolajenko oli oikeassa, mutta Kievin järjestö oli väärässä. Ei enempää eikä vähempää. Mutta kuka sitten on Nikolajenko? Hän ei tietenkään ole KK:n jäsen, hän ei ole kansankomissaari, hän ei ole Kievin aluejärjestön sihteeri, hän ei ole edes jonkun jatsheikan sihteeri, hän on vain puolueen yksinkertainen rivijäsen.

Kuten näette, yksinkertaiset ihmiset joskus osottautuvat olevan paljon lähempänä totuutta kuin jotkut korkeat laitokset.

Voitaisiin esittää vielä kymmeniä ja satoja tällaisia esimerkkejä.

Näinollen käy siten, että asiamme johtamista varten ei yksistään vain meidän kokemuksemme vielä läheskään riitä. Jotta oikein johdettaisiin, on välttämätöntä täydentää johtajien kokemus puoluejoukon kokemuksella, työväenluokan kokemuksella, työtätekevien kokemuksella, niinsanottujen ”pienten ihmisten” kokemuksella.

Mutta milloin tämä on mahdollista?

Se on mahdollista vain siinä tapauksessa, jos johtajat ovat yhteydessä joukkoihin mitä kiinteimmällä tavalla, jos he ovat yhteydessä puoluejoukkoihin, työväenluokkaan, talonpoikaistoon, työtätekevään intelligenssiin.

Yhteys joukkoihin, tämän yhteyden lujittaminen, valmeus kuunnella joukkojen ääntä – juuri siinä on bolshevistisen johdon voima ja voittamattomuus.

Voidaan tunnustaa säännöksi, että niin kauan, kun bolsheviikit säilyttävät yhteyden laajoihin kansanjoukkoihin, he tulevat olemaan voittamattomia. Ja päinvastoin, bolsheviikkien tarvitsee vain irtaantua joukoista ja kadottaa yhteys niihin, tarvitsee vain peittyä byrokraattiseen ruosteeseen, jotta he kadottavat kaiken voimansa ja muuttuvat tyhjänpäiväisiksi ihmisiksi.

Muinaisilla kreikkalaisilla oli heidän jumalaistarujensa systeemissä eräs kuuluisa sankari –Antaios, joka, niin kuin jumalaistarut kertoo, oli Poseidonin– merenjumalan ja Gaian– maanjumalattaren poika. Hän oli erikoisen kiintynyt äitiinsä, joka oli hänet synnyttänyt, ruokkinut ja kasvattanut. Ei ollut sellaista sankaria, jota hän – tämä Antaios ei olisi voittanut. Häntä pidettiin voittamattomana sankarina. Missä oli hänen voimansa? Se oli siinä, että joka kerta, kun hänelle taistelussa vihollista vastaan kävi tukalaksi, niin hän kosketti maata, äitiään, joka oli synnyttänyt hänet ja ruokkinut häntä, ja sai uutta voimaa. Mutta hänellä oli kuitenkin oma heikko kohtansa – se oli vaara joutua jollain tavoin irtaantuneeksi maasta. Viholliset ottivat huomioon tämän hänen heikkoutensa ja vaanivat häntä. Ja niinpä löytyi vihollinen, joka käytti hyväkseen tätä hänen heikkouttaan ja voitti hänet. Se oli Herkules. Mutta miten Herkules hänet voitti? Hän tempaisi hänet irti maasta, nosti ilmaan, riisti häneltä mahdollisuuden koskettaa maata ja tällä tavoin kuristi hänet ilmassa.

Minä ajattelen, että bolsheviikit muistuttavat meille kreikkalaisen jumalaistarun sankaria, Antaiosta. Samoin kuin Antaioskin he ovat voimakkaita sillä, että pitävät yhteyttä äitiinsä, joukkoihin, jotka ovat heidät synnyttäneet, heitä ruokkineet ja kasvattaneet. Ja niin kauan, kun he pitävät yhteyttä äitiinsä, kansaan, heillä on kaikki edellytykset siihen, että pysyvät voittamattomina.

Tässä on bolshevistisen johdon voittamattomuuden avain.

7 ) Lopuksi, vielä yksi kysymys. Minä tarkoitan kysymystä eräiden puoluetovereidemme muodollisesta ja sydämettömän byrokraattisesta suhtautumisesta puolueen eri jäsenten kohtaloon, kysymykseen puolueen jäsenten erottamisesta puolueesta tai kysymykseen puolueen jäsenten oikeuksien palauttamisesta erotetuille. Asia on siinä, että eräät puoluejohtajamme kärsivät huomion puutetta ihmisiin, puolueen jäseniin, työntekijöihin. Enemmänkin, he eivät tutki puolueen jäseniä, eivät tiedä, millä he elävät ja miten he kasvavat, eivät yleensä tunne työntekijöitä. Siksi heillä ei ole individuaalista suhtautumista puolueen jäseniin, puolueen työntekijöihin. Ja nimenomaan siksi, että heillä ei ole individuaalista suhtautumista puolueen jäseniä ja puoluetyöntekijöitä arvioitaessa, he tavallisesti toimivat umpimähkään: joko kehuvat heitä summassa, määrättömästi, tai pieksävät heitä samoin summassa ja määrättömästi, erottavat puolueesta tuhansittain ja kymmentuhansittain. Tällaiset johtajat yleensä pyrkivät ajattelemaan kymmenin tuhansin, huolehtimatta ”yksiköistä”, yksityisistä puolueen jäsenistä, heidän kohtalostaan. Tuhansien ja kymmenien tuhansien ihmisten erottamista puolueesta he pitävät tyhjänpäiväisenä asiana, lohdutellen itseään sillä, että puolue on meillä kaksimiljoonainen ja kymmenet tuhannet erotetut eivät voi mitään muuttaa puolueen asemassa. Mutta näin voivat suhtautua puolueen jäseniin vain itse asiassa syvästi puoluevastaiset ihmiset.

Tällaisen ihmisiin, puolueen jäseniin ja puoluetyöntekijöihin sydämettömän suhtautumisen seurauksena keinotekoisesti syntyy tyytymättömyyttä ja suuttumusta puolueen yhdessä osassa, ja trotskilaiset kaksinaamaiset ovelasti tarttuvat tällaisiin suuttuneisiin tovereihin ja kätevästi raahaavat heidät mukaansa trotskilaisen tuholaisuuden suohon.

Sinänsä trotskilaiset eivät milloinkaan ole edustaneet suurta voimaa puolueessamme. Muistakaa viimeinen diskussio puolueessamme v. 1927. Se oli oikea puoluereferendumi. Puolueen 854 tuhannesta jäsenestä äänesti silloin 730 tuhatta puolueen jäsentä. Heistä bolsheviikkienpuoluesta, puolueen Keskuskomitean puolesta trotskilaisia vastaan äänesti 724 tuhatta puolueen jäsentä, trotskilaisten puolesta – 4.000 puolueen jäsentä, se on noin puoli prosenttia, ja pidättättäytyi 2.600 puolueen jäsentä. Äänestykseen ei ottanut osaa 123 tuhatta puolueen jäsentä, He eivät ottaneet osaa joko siksi, että olivat matkalla, tai siksi että olivat työvuoroissa. Jos 4 tuhanteen trotskilaisten puolesta äänestäneeseen lisätään kaikki pidättäytyneet – olettaen, että myöskin he olivat myötämielisiä trotskilaisille, ja jos tähän summaan lisätään ei puoli prosenttia äänestykseen osallistumattomista, niinkuin pitäisi tehdä, vaan 5 prosenttia osallistumattomista, se on noin 6.000 puolueen jäsentä, niin saadaan noin 12.000 puolueen jäsentä, jotka jollain tavoin olivat myötämielisiä trotskilaisuudelle.Siinä teille herrojen trotskilaisten koko voima.

Lisätkää tähän se seikka, että monet tästä luvusta huomasivat pettyneensä trotskilaisuudessa ja poistuivat siitä, ja te saatte käsityksen trotskilaisten voimien mitättömyydestä. Ja jos tästä huolimatta trotskilaisilla tuholaisilla kuitenkin on jonkunlaisia reservejä lähellä puoluettamme, niin se on siksi, että eräiden tovereidemme väärä politiikka kysymyksessä puolueesta erottamisesta ja erotettujen palauttamisesta, eräiden tovereidemme sydämetön suhtautuminen puolueen eri jäsenten ja eri työntekijöiden kohtaloon keinotekoisesti synnyttävät tyytymättömien ja suuttuneiden lukumäärän ja näinollen luovat trotskilaisille nämä reservit.

Suurimmaksi osaksi erotetaan niinsanotun passiivisuuden takia. Mitä on passiivisuus? Katsovat, osoittautuu, että jos puolueen jäsen ei ole omaksunut puolueen ohjelmaa, niin hän on passiivinen ja kuuluu erotettavaksi. Mutta sehän on väärin, toverit. Eihän saa näin pintapuolisesti tulkita puolueemme sääntöjä. Voidakseen omaksua puolueen ohjelma, täytyy olla oikea marxilainen, koeteltu ja teoreettisesti valmentunut marxilainen. Minä en tiedä, löytyykö meillä paljon puolueen jäseniä, jotka ovat jo omaksuneet ohjelmamme, tulleet oikeiksi marxilaisiksi, teoreettisesti valmentuneiksi ja koetelluiksi. Jos mennään edelleen tätä tietä, niin me joutuisimme jättämään puolueeseen ainoastaan intelligentit ja yleensä oppineet ihmiset. Kenelle on tarpeen tällainen puolue? Meillä on tarkistettu ja kaikki koettelemukset kestänyt leniniläinen formula jäsenyydestä puolueessa. Tämän formulan mukaan puolueen jäseneksi katsotaan se, joka tunnustaa puolueen ohjelman, maksaa jäsenmaksut ja työskentelee yhdessä sen järjestöistä. Kiinnittäkää huomiota: leniniläisessä formulassa puhutaan ei ohjelman omaksumisesta vaan ohjelman tunnustamisesta. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Ei kannata todistellakaan, että tässä on oikeassa Lenin, eivätkä ne puoluetoverimme, jotka turhaan lörpöttelevät ohjelman omaksumisesta. Se onkin ymmärrettävää. Jos puolue pitäisi lähtökohtana sitä, että puolueen jäsenenä voivat olla ainoastaan sellaiset toverit, jotka jo ovat omaksuneet ohjelman ja tulleet teoreettisesti valmeutuneeksi marxilaiseksi, niin se ei muodostaisi puolueessa tuhansia puoluepiirejä, satoja puoluekouluja, joissa puolueen jäsenet opiskelevat marxismia ja jotka auttavat heitä omaksumaan ohjelmamme. Aivan selvää on, että kun puolue organisoi tällaisia kouluja ja piirejä puolueen jäsenten keskuudessa, niin se on siksi, että se tietää, että puolueen jäsenet eivät ole vielä ehtineet omaksua puolueen ohjelmaa, eivät ole vielä ehtineet tulla teoreettisesti valmeutuneiksi marxilaisiksi. Siis, jotta oikaistaisiin politiikkamme kysymyksessä jäsenyydestä puolueessa ja puolueesta erottamisesta, on välttämätöntä tehdä loppu passiivisuutta koskevan kysymyksen nykyisestä taulapäisestä tulkinnasta.

Mutta meillä on vielä toinen synti tällä alalla. Asia on siinä, että toverimme eivät tunnusta keskiväliä kahden äärimmäisyyden välillä. Työläisen, puolueen jäsenen tarvitsee hiukan tulla syypääksi, myöhästyä pari kertaa puoluekokouksesta, jonkun takia jättää maksamatta jäsenmaksut, jotta hänet silmänräpäyksessä heitetään pois puolueesta. Ei olla intreseerattuja hänen syyllisyytensä asteesta, kokoukseen saapumattomuuden syystä, jäsenmaksujen maksamattomuuden syystä. Näissä kysymyksissä o byrokratismi suorastaan ennenäkemätön. Ei ole vaikea ymmärtää, että tällaisen sydämettömän politiikan seurauksena on osottautunut puolueesta ulos heitetyksi erinomaisia kaaderityöläisiä, oivallisia stahanovilaisia. Mutta eikö voitu, ennenkuin erotettiin puolueesta, antaa varoitus, jos se ei tehoa–antaa huomautus tai muistutus, ja jos tämäkään ei tehoa – asettaa määräaika korjaamista varten tai äärimmäisessä tapauksessa siirtää kandidaatiksi, mutta ei erottaa yhdellä sivalluksella puolueesta? Tietenkin olisi voinut. Mutta tätä varten vaaditaan huomaavaista suhtautumista ihmisiin, puolueen jäseniin, puolueen jäsenien kohtaloon. Mutta juuri tätä ei riitäkään eräillä tovereillamme.

On aika, toverit, onjo kauan sitten ollut aika tehdä loppu tästä törkeydestä. (Suosionosoituksia.)

Sanomalehti “Kalevalan bolsheviikki” — NKP(b):n Kalevalan Rajonikomitean, rajonin TpK:n ja ammattiliittojen lehti — Huhtikuussa v. 1937 — № 32 — № 33 — № 34