”Uusin filosofia on samalla tavoin puoluefilosofiaa kuin kaksituhatta vuotta sitten” (1932)

”Uusin filosofia on samalla tavoin puoluefilosofiaa kuin kaksituhatta vuotta sitten”. *)

*) Lenin

Alla julkaisemme lyhennettynä Neuvostoliiton taistelevien materialistien-dialektikkojen yhdistyksen julkaisemat teesit Hegelin 100-vuotismuiston johdosta. Tilan puutteen takia täytyi ne jättää lehtemme viime numerosta pois. Näin myöhästyneinäkin on niillä merkitystä, sillä kysymys ei suinkaan ole yhden päivän kestävästä kamppailusta, vaan kysymys on vakavasta työstä Marxin, Engelsin ja Leninin dialektiseen materialismiin tutustumiseksi, sen opiskelemiseksi ja omaksumiseksi.

1. Sata vuotta sitten, 14 p. marraskuuta 1831, kuoli suuri filosoofi, idealistidialektiikko Hegel. Hegelin filosofia, ollen aikansa tieteellisen ja filosofisen ajatuksen suuri loppusaavutus, toi suuren lisän tieteen ja filosofian kehitykseen. Sen vaikutus oli syvä aikansa yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja oli se yksi marxilaisuuden alkulähteitä.

Ennennäkemättömän kärjistyneissä luokkataistelun olosuhteissa kaikissa sen muodoissa, nousi uudella voimalla kysymys suhteesta hegeliläiseen perintöön, erikoisesti hänen filosofiansa ratsionaaliseen ytimeen. Teoreettisella rintamalla riehuva luokkataistelu on nykyään pukeutunut ennenkuulumattoman teräviin muotoihin. Proletariaatin suuren luokkataistelun yhtenä renkaana on kysymys suhteesta Hegelin perintöön. Kuten koko teoreettisella taistelullakin, niin myös tälläkin kysymyksellä on syvä luokka- ja puolueluonne.

Proletariaatti on kaiken sen parhaan laillinen perillinen, minkä tiede ja filosofia ovat luoneet. Omaksuessaan tämän parhaan proletariaatti ei ota sitä ilman muuta sellaisenaan, vaan kriitillisesti muokkaa sen ja luo dialektisen materialismin perustalla proletaarisen Ideologiansa.

2. Se tosiasia, että Hegelin filosofiaan ovat kääntyneet taistelevien perusluokkien katseet, saa selityksensä itse tuon filosofian luonteesta, filosofian, joka oli samalla kertaa sekä ”vallankumouksen algebra” ja ”taantumuksen evankeliumi”.

Tuo Hegelin filosofian luonne ilmeni ennen kaikkea dialektisen metoodin ja absoluuttisen systeemin, metodiin sisältyneen ratsionaalisen ytimen ja sen idealistis-mystillisen verhon välisessä ristiriidassa. Kuvastaen ja yleistäen aikakautensa vallankumouksellisen porvariston kokemuksen, ja myötämielisesti suhtautuen Ranskan suureen vallankumoukseen Hegel luo idealistisen dialektiikan.

Liikunnan ja itseliikunnan ikuisen kehityksen tunnustaminen, sen tunnustaminen, että muotojen loputon vaihtuminen tapahtuu hyppäysten kautta, vallankumouksen kehityksen asteettaisuuden särkymisen tunnustaminen, se vakuutus, että ristiriidat, vastakohtien taistelu on kaikkinaisen kehityksen alkujuuri, alemmasta ylempään siirtymisen välttämätön ehto, heijastivat filosofisessa muodossa tuon aikakauden vallankumouksellisen porvariston ideologiaa ja käytäntöä.

Mutta samalla tuossa filosofiassa heijastuivat myös silloisen Saksan yhteiskunnallistaloudellisten ehtojen erikoisuudet. Saksan porvariston taloudellinen takapajuisuus ja kehittymättömyys, poliittinen pilkkoutuneisuus, käytännöllinen heikkous ja poliittinen voimattomuus avoimeen vallankumoukselliseen taisteluun ja feodalismin kaatamiseen aiheuttivat sen että Saksan porvariston edistyneimmät edustajat, niiden mukana Hegel, eivät teoriassaan heijastaneet ainoastaan koko porvariston vallankumouksellisia pyrintöjä, (erikoisesti Ranskan suurta vallankumousta), vaan myöskin Saksan porvariston käytäntöä tyytyä vallitsevaan feodaaliseen maaorjajärjestelmään.

Hegelin dialektiikka oli kehitetty idealistiselle pohjalle, se oli taottu absoluuttisen systeemin kahleeseen. Järjestelmässään Hegel ilmoitti, että hänen filosofiansa on löytänyt ehdottoman totuuden, että yleismaailmallisen hengen päämäärä, itsetietoaminen, on lopullisesti saavutettu.

Vanhoillinen systeemi ei ainoastaan kahlinnut Hegelin metoodissa ollutta vallankumouksellista puolta, ollen sen kanssa ristiriidassa, vaan elimellisesti yhtyi siihen ja muodosti vissin, vaikkakin äärimmäisen ristiriitaisen yhteyden.

Jos filosofia on aatteellinen ilmaisu ajastansa, ja jos tuossa filosofiassa avautuu ehdoton totuus, niin on luonnollista, että se yhteiskunnallinen järjestys, jonka vallitessa se on löydetty, on absoluuttinen yhteiskunnallinen järjestys. Siihen kajoamisien merkitsee kevytmielistä kapinaa absoluuttista henkeä vastaan.

Tästä johtui sen ajan preussilaiseen todellisuuteen tyytyminen, työläisten vallankumouksellisen liikehtimisen tuomitseminen, heinäkuun vallankumouksen v. 1830 tuomitseminen. Siitä: kehoitus kääntyä filosofiaan, rajoittua ”sisäiseen maalimaan”, koska ”ulkoinen maailma” nyt oli tullut vissiin ”järjelliseen järjestykseen” ja ”sovintoon itsensä kanssa”.

3. Logiikkansa loi Hegel erikoiseksi filosofiseksi tieteeksi kehittäen sen ehdottoman idealismin pohjalla. Hegelin logiikan merkitys on siinä, että idealismin puitteissa se ensikerran käy suurisuuntaiseen yritykseen antaa tiedotun kuvan liikunnasta ja kehityksestä, tiedotun opin dialektiikasta, yhteydestä ja vastakohtien taistelusta. Rajoittaen filosofian puhtaan ajatuksen, käsitteiden alalle Hegel antaa kuvan niiden itseliikunnasta ja kehityksestä. Mutta ”käsitteiden dialektiikassa hän nerokkaasti arvaa esineiden dialektiikan, todellisuuden dialektiikan” (Lenin). Itse asiassa Hegel osoittaa ristiriitaisesti omaan itseensä ja idealismiinsa katsoen, että kategorioiden ja käsitteiden dialektiikka on vain todellisen historiallisen kehityksen heijastusta, aineellisen maailman dialektiikkaa. Missä tahansa Hegel yrittää selittää todellista liikettä ja kehitystä joutuu hän ristiriitaan idealisminsa kanssa, paljastaa idealismin hedelmättömyyden, ”räjäyttää” sen sisästä päin. Tässä ilmenee ristiriita Hegelin metoodissa olevan ratsionaalisen ytimen ja sen mystillisen kuoren välillä. Filosofian peruskysymyksen idealistinen ratkaiseminen, ajattelun suhde olemiseen, logiikan rakentaminen idealistisesti alusta loppuun, sen abstraktisuus ja irrallisuus elämästä jne., tekevät Hegelin logiikan dialektisen materialismin logiikan suoranaiseksi vastakohdaksi.

4. Hegelin logiikan materialistisen muokkauksen prosessin pääperuslinja on se, että ankarasti arvostellen hänen idealismiaan pappishenkeä, mystiikkaa, paljastamalla hänen logiikkansa ja filosofiansa ristiriitaisuuden ja paljastamalla tuon vastakohdan gnoseologinen ja luokkaluonne selvitetään, paljastetaan, miten tuo ristiriita räjäyttää idealismin sisältäpäin, osoittaa sen kelvottomuuden.

Tässä on pidettävä silmällä kaksi seikkaa:

a) ”Hegelin logiikkaa ei saa soveltaa, ei saa ottaa sellaisenaan. Siitä täytyy valikoida loogilliset (gnoseologiset) vivahteet, puhdistaa ne aatteiden mystiikasta. Se on vielä suuri työ” (Lenin).

b) Hegelin perinnön materialistinen muokkaaminen ei ole yhteellinen materialistisen dialektiikan muokkauksen tehtävän kanssa, kuten menshevisoivat idealistit väittävät. Materialistisen dialektiikan kehittäminen ja muokkaaminen on laajempi, valtavampi. Hegelin perinnön materialistinen uudestimuokkaus on vain eräs tärkeimpiä momentteja tuossa yleisessä, suuressa ja monimutkaisessa työssä.

5. Marxin ja Engelsin mitä suurin ansio on se, että he suoriutuivat Hegelin filosofian heikoista puolista, hylkäsivät sen idealistisen järjestelmän ja materialistisesti muokkasivat hänen metoodinsa. He kohosivat ranskalaisten ja Feuerbachin metafyysillistä huomioivaa, abstraktista, mekanistista materialismia korkeammalle.

Marx ja Engels loivat dialektisen materialismin. Dialektis-materialistisen filosofian muokkaus Marxin ja Engelsin taholta tapahtuu heidän välittömän elävän osanottonsa pohjalla proletariaatin vallankumoukselliseen liikkeeseen, se on tiukasti sidottu proletariaatin ilmestymiseen historian näyttämölle itsenäisenä luokkavoimana.

Marxismi edustaa luonnon, yhteiskunnan ja ajatuksen tietoamisen kehityksen korkeinta astetta. Siinä ei ole mitään lahkolaismaista, ahdasta oppia. ”Proletariaatin vapautusliikkeen teoriana marxismi on kaiken sen parhaimman perillinen, jonka ihmiskunta oli luonut XIX vuosisadalla saksalaisessa klassillisessa filosofiassa, englantilaisessa poliittisessa taloustieteessä ja ranskalaisessa sosialismissa.

Saksalaisen klassillisen filosofian merkitys Marxin–Engelsin opin historiallisessa esivalmistelussa on siinä, että Marx ja Engels rikastuttivat materialismia tuon filosofian ja eritoten Hegelin filosofian tärkeimmillä saavutuksilla. Suurin näistä saavutuksista oli dialektiikka, s.o. kaikkein monipuolisin, sisältörikkain ja syvin oppi kehityksestä”. (Lenin).

Marxismi-leninismillä on oma logiikkansa materialistinen dialektiikka, joka on Hegelin logiikan vastakohta. Materialistisesti ratkaista olemisen ja ajattelun suhteen problemin, ei tuo logiikka ota lähtökohdakseen aatteiden ja käsitteiden itsekehitystä, vaan itse aineellisen todellisuuden. ”Logiikka ei ole oppi ajattelun ulkonaisista muodoista vaan oppi kaikkien aineellisten, luonnon ja henkisten olijoiden (esineiden) kehityksen laeista, s.o. oppi maailman kaiken konkreettisen sisällön kehityksestä ja sen tietoaminen, s.o. maailman tietoamisen historian lopputulos, summa, johtopäätös.” (Lenin). Tämä logiikka paljastaa ristiriidat ei ”puhtaan” ajattelun ja ”absoluuttisen hengen” mystillisessä piirissä, vaan reaalisessa todellisuudessa, luonnossa ja yhteiskunnassa, luokkataistelussa, tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välisessä ristiriidassa jne. Tuo logiikka velvoittaa tutkimaan reaalisen historiallisen prosessin lainmukaisuuksia, luokkien taistelua pääoman maissa ja Neuvostoliitossa, imperialismin kehityksen lakeja, proletaarisen vallankumouksen kehityksen lakeja, sosialismin rakentamisena lainalaisuutta jne. rinnan tieteen ja filosofian historian tutkimisen kanssa. Tämä logiikka on taistelun logiikkaa kapitalismia vastaan sosialistisen vallankumouksen puolesta; avoimesti julistaa se olevansa luokka- ja puoluelogiikkaa. Marxilaisen logiikan taistelutunnus on: olemassaoleva kapitalistinen maailma on muutettava proletaarisen vallankumouksen pohjalla. ”Tähän asti ovat filosoofit tavalla tai toisella selittäneet maailmaa, mutta kysymys on siitä, että se on muutettava” (Marx).

Tämä logiikka on marxismi-leninismin teoreettinen perusta. Sen ovat meille jättäneet proletariaatin suuret opettajat ja johtajat Marx, Engels ja Lenin.

6. Materialistinen dialektiikka on koko marxilaisen opin perusta. Sentähden kysymys suhteesta materialistiseen dialektiikkaan ja sen yhteydessä suhde Hegelin dialektiikkaan on alati ollut eräs ratkaisevista vedenjakajakysymyksistä marxismin ja opportunismin välillä vallankumouksellisen marxismin revisionismia vastaan käymän taistelun historiassa.

7. Revisionistisen dialektiikkaan suhtautumisen kehitetyn ohjelman on formuleerannut Bernstein. ”Se on ansa, joka on kaiken johdonmukaisen, oikean käsityksen tiellä, mutta siitä ei Engels voinut eikä tahtonut päästä eroon”; sen suuren, mitä Marx ja Engels ovat tehneet, ovat he tehneet ei hegeliläisen dialektiikan avulla vaan sen sivu”; Hegelin dialektiikka on ”suuri harha”. Bernstein kehoittaa palaamaan ”takaisin Kantiin”. Samallainen asenne on sosialifasismin itävaltalaisella muunnoksella (M. Adler y.m.), ”Konstruktiivisella sosialismilla” (MacDonald), samalla kannalla on myös Kautsky. ”Äärimmäisessä sanoo hän, marxismi on yhteensovitettavissa kantilaisuuden, samoinkuin machilaisuuden ja positivismin kanssa”, jne. Kaikki II internationalen sosialifasistit laahustavat uuskantilaisuuden kelkassa, syytäen pappistökeryyksiä Marxin ja Engelsin materialistista dialektiikkaa vastaan.

Plehanov pitää Hegelin dialektiikkaa yhtenä marxismin synnyn välttämättömänä ehtona, yhtenä inhimillisen ajattelun mitä suurimmista saavutuksista. Samalla Plehanov kuitenkin teki joukon mitä törkeimpiä virheitä Hegelin filosofian ymmärtämisessä. Ja mitä enemmän Plehanov luisuu opportunistisille asemille, sitä mahdottomammaksi hänelle käy materialistisen dialektiikan ymmärtäminen.

8. Marxilaisen filosofian kehityksen leniniläinen aste merkitsee ennen kaikkea materialistisen dialektiikan, Marxin ja Engelsin vallankumouksellisen metoodin konkretisointia ja edelleen kehitystä. Syventäen ja kehittäen materialistista dialektiikkaa Lenin ei ainoastaan formuleeraa Hegelin dialektiikkaan suhtautumisen periaatteita, vaan myös hegeliläisen perinnön materialistisen muokkauksen töiden ohjelman, ohjelman, jonka hän valtavassa määrin itse suoritti teoreettisessa ja käytännöllisessä toiminnassaan. Leninin yleismaailmallishistoriallinen merkitys on siinä, että hän taistelussa II internationalen revisionismia, ja opportunismia vastaan ei vain uudestaan saattanut voimaan vallankumouksellista materialistista dialektiikkaa ”karkoittaen filisterimäisyyden typeryyden, politikoinnin, luopuruuden, sosialishovinismin, sosialifasismin” (Stalin), vaan vei sitä eteenpäin.

”Ehkä kirkkaimpana ilmauksena siitä, miten suuren merkityksen Lenin antoi teorialle olisi pidettävä sitä tosiseikkaa, että juuri Lenin eikä kukaan muu ryhtyi suorittamaan mitä vakavinta tehtävää: materialistisen filosofian pohjalla yleistämään tärkeintä siitä, mitä tiede oli antanut Engelsin jälkeen Leninin aikaan mennessä, ja marxilaisten keskuudessa tavattavien anti-materialististen virtausten kaikenpuoliseen arvosteluun. Engels sanoi, että ”materialismin on otettava uusi asu jokaisen uuden suuren keksinnön yhteydessä.” On tunnettua, että tätä ei suorittanut kukaan muu kuin Lenin omaa aikakauttaan varten erinomaisessa kirjassaan ”Materialismi ja empiriokritisismi”. (Stalin)

Leniniläisen etapin ydin uutena ja korkeampana asteena dialektisen materialismin kehityksessä on siinä, että Lenin on muokannut materialistisen dialektiikan teorian, selvittänyt syvällisesti ”dialektiikan tietoamisen teoriana”, ”dialektiikan ytimen” vastakohtien yhteyden, kategorian, systemaattisesti kehittänyt dialektiikan kategorioita, niiden yhteyksiä jne.

Materialistisen dialektiikan leniniläinen sovellutus on puolueen ja Kominternin kaikkien päätösten, tov. Stalinin kaikkien töiden pohjana.

Taistelu materialistisen dialektiikan edelleen muokkaamiseksi, taistelu hegeliläisen perinnön todellisen marxilais-leniniläisen muokkaamisen puolesta edellyttää taistelua kahdella rintamalla: marxismin mekanistista revisiointia ja menshevisoivaa idealismia vastaan. Tällä hetkellä on mekanismi päävaara, sentähden että se on pääasiallisesti oikeisto-opportunismin metodologinen pohja.

Marxismin mekanistisen revisioinnin voittaminen edellyttää armotonta taistelua menshevisoivaa idealismia vastaan, vastavallankumouksellisen trotskilaisuuden metodologiaa vastaan, vaatii bolshevistista suvaitsemattomuutta kaikkia yrityksiä kohtaan salakuljettaa puolueen murskaaman trotskilainen ideologian jätteitä.

9. Syvien ristiriitojen, perinjuuristen järkytysten ja kärjistyvän luokkataistelun vaikutuksen alaisena yleismaailmallinen pääoma mobilisoi valtiokoneiston kaikki voimat, sanomalehdistön, tieteen, tekniikan, koko porvarillisen kulttuurin, uskonnon ja kirkon aatteellisesti aseistariisuakseen työväenluokan, saattaakseen aikaan hämmennyksen myrskyisästi vallankumouksellistuvien ja vastahyökkäykseen siirtyvien työläisjoukkojen riveissä.

Kapitalismin sisäisten ristiriitojen kärjistyminen ja vallankumouksellisen liikkeen nousu saattaa porvariston nopeasti siirtymään peitetymmistä väkivaltamuodoista avoimempiin, ”myönnytys”-politiikasta suoran ja julkean väkivallan järjestelmään. Porvariston mukana sosialifasistit käyttävät laajasti uusia työväenluokan henkisen rappeuttamisen menettelytapoja ja aatteellisen sorron hiotumpia muotoja. Nykyinen porvaristo ja sen agentuuri ”täydentävät” Kantin kompromissi-filosofiaa Hegelin mystiikalla, ja Hegelin mystiikkaa nykyaikaisella uskonnonpimityksellä.

Marxismin vaikutuksen voimistuminen, työväenliikkeen valtava kasvu ja vallankumouksellisen nousun kehkeytyminen saattavat porvariston kiinnittämään huomiota marxismiin, sen alkulähteisiin, sitä arvostellakseen ja vääristelläkseen. Kasvaa mielenkiinto Hegeliin, jotta ”dialektiikan” mystifioinnin kautta voitaisiin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ”tehdä vaarattomaksi” materialistinen dialektiikka ja samalla pettää työläisiä näennäisesti tunnustamalla dialektiikka. Sosialidemokratia muodostaa porvarillisen filosofian suoranaisen tuen, ”hävittäen” marxismin uuskantilaisella ja uushegeliläisellä filosofialla.

10. Uushegeliläisyyden kärki on tähdätty vallankumouksellista marxismi-leninismiä vastaan ja on sillä tehtävänään ”teoreettisesti” pohjustaa fasistidiktatuurin oikeutus, perustella nykyisten kapitalistivaltojen imperialistinen politiikka, valmistella uutta imperialistista sotaa ja ennen kaikkea sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Uushegeliläinen fasismi pitää tässä lähtökohtanaan Hegelin filosofian kaikkein taantumuksellisimpia puolia, ensi käydessä Hegelin oikeus- ja valtio-filosofiaa, Hegelin Kantiin, subjektiiviseen idealismiin ja uskontoon ”yhdistämisen” periaatetta. Tehden ”yleisen”, ”yhtenäisen”, ”kokonaisen” aatteesta ikuisen kategorian, uushegeliläinen fasismi ”perustelee” kansallisatteen ikuiseksi ”atteeksi”. ”Kansallisuus” on sen käsityksen mukaan yleinen ja yhtenäinen, jossa ei pidä olla luokkia ja luokkataistelua.

Koko porvarillista, fasistista ja sosialifasistista maailman pääoman kyynillisten passarien, pelkurien lakeijain ja opportunististen puoskarien joukkiota vastaan seisoo väärentämätön, vallankumouksellinen leninismi, imperialismin ja proletaarisen vallankumouksen aikakauden marxismi. Puolueen päälinjan menestykset ja voitto merkitsevät sen dialektis-materialistisen metoodin menestystä ja voittoa, sen oikein sovelluttamista ja kehittämistä. Kominternin päätöksissä, puolueemme päätöksissä, kommunismin johtajien teoksissa on meillä imperialismin nykyisen etapin kaikkien ristiriitojen syvä, tyhjentävä analyysi, bolshevistinen taistelutaktiikka kapitalismia, sosialifasismia ja opi opportunismia vastaan. Materialistista dialektiikkaa käyttäen puolue suoritti menestyksellä vaikean strateegisen manööverin nepin olosuhteissa, otti huomioon muutoksen luokkavoimien keskinäisissä suhteissa maassamme, otti huomioon uusien tuotantosuhteiden luonteen, vei ja vie tiukasti läpi maan industrialisointia, maatalouden kollektivisoinnin ja kulakin luokkana likvidoimisen.

11. Dialektiikkaa soveltaessaan puolue on kehittänyt sitä edelleen. Stalin, puolueen johtaja, Leninin paras oppilas, kehittää (teoksissaan), leniniläistä teoriaa. Hän antaa kirkkaita näytteitä marxilais-leniniläisen dialektiikan soveltamisesta ja kehittämisestä imperialismin ristiriitojen analyysissä, sen syvän kriisin kaudella, kapitalismin epätasaisen kehityksen analyysissä, leniniläisen teorian perusteluissa sosialismin rakentamisesta yhdessä maassa, nepin luonteen analyysissä, problemin ratkaisussa kahden perusluokan keskinäisistä suhteista proletaarisen vallankumouksen eri etapeilla, kulakkien luokkana likvidoimisen teorian ja käytännön asetuksessa ja perustelussa, kansallisuuskysymyksen ratkaisussa, bolshevistisen hyökkäystaktiikan perustelussa, trotskismin vastavallankumouksellisen olemuksen paljastamisessa, oikeisto- ja ”vasemmisto”-opportunistien arvostelussa, taistelussa kahdella rintamalla puolueen päälinjan puolesta, teorian ja käytännön keskinäissuhteita koskevien problemien muokkauksessa j.n.e.

Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin teosten tutkiminen, puolueen ja Kominternin edustajakokousten, puoluekonferenssien ja KK:n plenumien päätösten tutkiminen on välttämätön ehto materialistisen dialektiikan marxilaisleniniläisesti oikein ymmärtämiseksi ja tosi muokkaamiseksi.

12. Taistelu puolueen päälinjan puolesta oikeisto- ja ”vasemmisto”-opportnnisnda vastaan, paljastamalla ja arvostelemalla heidän metodologisia perusteitaan on kaikkein ensimmäinen tehtävämme filosofisella rintamalla. Tämä tehtävä määrittelee kaikki muut: taistelun leniniläisen etapin puolesta filosofiassa Marxin, Engelsin ja Leninin perinnön omaksumisen puolesta, materialistisen dialektiikan soveltamisen imperialismin ja proletaaristen vallankumouksien aikakauden tutkimisessa, ylimenokauden tutkimisessa ja tämän pohjalla materialistisen dialektiikan teorian edelleen muokkauksen.

Fasismin ja sosialifasismin tunnuslauseita vastaan, joiden merkeissä Lännessä vietetään Hegelin kuoleman satavuotismuistoa, dialektiikot — materialistit asettavat omat tunnuksensa, taistelutunnukset todella materialistisen dialektiikan puolesta, Hegelin perinnön kriitillisen selvittelyn puolesta Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin osoituksen mukaan.

Hegeliläisen dialektiikan porvariston eduksi väärentämistä vastaan!

Materialistisen dialektiikan kaikkiin tiedon aloihin syöpymisen puolesta!

Käänteen puolesta teoreettisessa työskentelyssä sosialistisen rakennustyön ja proletaarisen vallankumouksen taistelukysymyksiin.

Dialektista materialismia on tehtävä tunnetuksi laajojen työtätekevien joukkojen keskuudessa, muistaen, että ”aatteesta, kun se valtaa joukot, tulee valtava voima.”