Kansan päivälehden (Renmin Ribao) ja Punalipun (Hongqi) artikkeli:
Hrustshevin valekommunismista ja sen historiallisista opetuksista maailmalle
Yhdeksäs kommentti NKP:n keskuskomitean avoimeen kirjeeseen
(14. heinäkuuta 1964)
Proletaarisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin teoriat ovat marxismi-leninismin olennainen osa. Kysymykset siitä, olisiko vallankumousta kannatettava vai vastustettava ja olisiko proletariaatin diktatuuria kannatettava vai vastustettava ovat aina olleet marxismi-leninismin ja revisionismin kaikkien lajien välisen taistelun polttopisteenä ja ovat nyt koko maailman marxilais-leniniläisten ja revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan välisen taistelun polttopisteenä.
NKP:n 22. edustajakokouksessa Hrustshevin ryhmäkunta kehitti revisionisminsa kokonaiseksi järjestelmäksi ei ainoastaan kehittelemällä valmiiksi ”rauhanomaisen rinnakkainolon”, ”rauhanomaisen kilpailun” ja ”rauhanomaisen siirtymisen” vastavallankumoukselliset teoriansa, vaan myös julistamalla, ettei proletariaatin diktatuuri enää ole tarpeen Neuvostoliitossa ja esittämällä mielettömät teoriansa ”koko kansan valtiosta” ja ”koko kansan puolueesta”.
Hrustshevin ryhmäkunnan NKP:n 22. edustajakokouksessa esittämä ohjelma on valekommunismin ohjelma, revisionistinen ohjelma proletaarista vallankumousta vastaan ja proletariaatin diktatuurin ja proletaarisen puolueen lakkauttamiseksi.
Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta lakkauttaa proletariaatin diktatuurin ”koko kansan valtion” naamion takana, muuttaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen proletaarisen luonteen ”koko kansan puolueen” naamion takana ja valmistaa tietä kapitalismin palauttamiselle ”täysimittaisen kommunistisen rakennustyön” naamion takana.
Kansainvälisen kommunistisen liikkeen päälinjaa koskevassa ehdotuksessaan kesäkuun 14. päivältä 1963 Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea huomautti, että on erittäin mieletöntä teoriassa ja äärimmäisen vahingollista käytännössä asettaa ”koko kansan valtio” proletariaatin diktatuurin valtion sijaan ja ”koko kansan puolue” proletariaatin etujoukkopuolueen sijaan. Tämä vaihtaminen on suurta historiallista taantumista, joka tekee siirtymisen kommunismiin mahdottomaksi ja auttaa vain palauttamaan kapitalismia.
NKP:n keskuskomitean avoin kirje ja Neuvostoliiton lehdistö turvautuvat itsepuolustuksessa viisasteluun ja syyttävät, että ”koko kansan valtiota” ja ”koko kansan puoluetta” koskevat arvostelumme ovat ”kovin kaukana marxismista” olevia väitteitä, ilmaisevat ”eristyneisyyttä neuvostokansan elämästä” ja merkitsevät vaatimusta sen ”paluusta menneisyyteen”.
No niin, todetkaamme nyt, kuka on tosiasiallisesti kovin kaukana marxismi-leninismistä, millaista neuvostoelämä tosiasiallisesti on ja kuka tosiasiallisesti haluaa Neuvostoliiton palaavan menneisyyteen.
Sosialistinen yhteiskunta ja proletariaatin diktatuuri
Mikä on oikea käsitys sosialistisesta yhteiskunnasta? Onko luokkia ja luokkataistelua olemassa koko sosialismin vaiheen ajan? Olisiko proletariaatin diktatuuri pidettävä voimassa ja sosialistinen vallankumous vietävä loppuun saakka? Vai olisiko proletariaatin diktatuuri lakkautettava tien valmistelemiseksi kapitalismin palauttamiselle? Näihin kysymyksiin on vastattava oikein marxismi-leninismin perusteorian ja proletariaatin diktatuurin historiallisen kokemuksen mukaan.
Kapitalistisen yhteiskunnan korvaaminen sosialistisella yhteiskunnalla on suuri harppaus ihmisyhteiskunnan historiallisessa kehityksessä. Sosialistinen yhteiskunta käsittää tärkeän historiallisen siirtymäkauden luokkayhteiskunnasta luokattomaan yhteiskuntaan. Sosialistisesta yhteiskunnasta ihmiskunta on astuva kommunistiseen yhteiskuntaan.
Sosialistinen järjestelmä on kapitalistista järjestelmää verrattomasti parempi. Sosialistisessa yhteiskunnassa proletariaatin diktatuuri korvaa porvarillisen diktatuurin ja tuotantovälineiden yhteisomistus korvaa yksityisomistuksen. Proletariaatti muuttuu sorretusta ja riistetystä luokasta hallitsevaksi luokaksi, ja työtätekevän kansan yhteiskunnallisessa asemassa tapahtuu perusteellinen muutos. Harjoittaen diktatuuria vain muutamiin riistäjiin nähden proletariaatin diktatuurin valtio harjoittaa mitä laajinta demokratiaa työtätekevän kansan joukkojen keskuudessa, demokratiaa, joka on kapitalistisessa yhteiskunnassa mahdotonta. Teollisuuden kansallistaminen ja maatalouden kollektivisoiminen avaavat laajoja näköaloja yhteiskunnan tuotantovoimien voimakkaalle kehitykselle varmistaen kasvuvauhdin, joka on verrattomasti suurempi kuin missään vanhemmassa yhteiskunnassa.
On kuitenkin nähtävä, että sosialistinen yhteiskunta on kapitalistisesta yhteiskunnasta syntynyt yhteiskunta ja vasta kommunistisen yhteiskunnan ensimmäinen vaihe. Taloudellisella ym. aloilla se ei ole vielä täysin kypsä kommunistinen yhteiskunta. Kapitalistisen yhteiskunnan syntymämerkit ovat jättäneet siihen väistämättömästi leimansa. Sosialistista yhteiskuntaa määritellessään Marx sanoi:
Emme käsittele tässä kommunistista yhteiskuntaa sellaisena, jollainen se on jo omalla perustallaan kehittyneenä, vaan päinvastoin sellaisena, jollaisena se vasta muodostuu kapitalistisesta yhteiskunnasta ja jota siis joka suhteessa, niin taloudellisessa, siveellisessä kuin henkisessäkin suhteessa, rasittavat vielä syntymämerkkeinä sen vanhan yhteiskunnan viat, jonka kohdusta se on syntynyt.1
Myös Lenin huomautti, että sosialistisessa yhteiskunnassa, joka on kommunismin ensimmäinen vaihe, ”kommunismi ei voi olla vielä taloudellisesti täysin kypsä, täysin vapaa kapitalismin perinteistä ja jäljistä”.2
Sosialistisessa yhteiskunnassa erot työläisten ja talonpoikien, kaupungin ja maaseudun sekä ruumiillisen ja henkisen työn tekijäin välillä ovat yhä olemassa, porvarillisia oikeuksia ei olla vielä kokonaan lakkautettu, ja sosialistinen yhteiskunta ”ei kykene hävittämään heti sitä edelleen jatkuvaa epäoikeudenmukaisuutta, mikä ilmenee kulutustarvikkeiden jakamisena ’työn mukaan’ (eikä tarpeiden mukaan)”3 ja sen vuoksi eroja varallisuudessa on yhä olemassa. Näiden erojen, ilmiöiden ja porvarillisten oikeuksien katoaminen voi olla vain asteittaista ja pitkällistä. Kuten Marx sanoi, vasta sitten kun nämä erot ovat hävinneet ja porvarilliset oikeudet ovat kokonaan kadonneet, on oleva mahdollista toteuttaa täydellinen kommunismi periaatteella ”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”.
Marxismi-leninismi sekä Neuvostoliiton, Kiinan ja muiden sosialististen maitten käytäntö opettavat kaikki meille, että sosialistinen yhteiskunta käsittää sangen, sangen pitkän historiallisen vaiheen. Koko tämän vaiheen ajan luokkataistelu porvariston ja proletariaatin välillä jatkuu, ja kysymys siitä, ”kuka on voittava” kapitalismin ja sosialismin teitten välillä on yhä olemassa, kuten kapitalismin palautumisen vaarakin.
Kansainvälisen kommunistisen liikkeen päälinjaa koskevassa ehdotuksessaan kesäkuun 14. päivältä 1963 Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea lausuu:
Varsin pitkän historiallisen kauden ajan sen jälkeen kun proletariaatti ottaa vallan, luokkataistelu jatkuu ihmisen tahdosta riippumattomana objektiivisena lakina, ollen ainoastaan muodoltaan erilainen kuin se oli ennen vallan ottamista.
Lokakuun vallankumouksen jälkeen Lenin huomautti moniaita kertoja, että:
a) kumotut riistäjät yrittävät aina tuhannella ja yhdellä tavalla saada takaisin ”paratiisin”, joka heiltä on viety;
b) kapitalismin uusia aineksia kehittyy alituisesti ja spontaanisti pikkuporvarillisessa ilmapiirissä;
c) poliittisesti rappeutuneita yksilöitä ja uusia porvarillisia aineksia saattaa ilmestyä työväenluokan riveissä ja valtion toimihenkilöiden keskuudessa porvarillisen vaikutuksen ja pikkuporvariston leviävän, turmelevan ilmapiirin tuloksena;
d) ulkoiset edellytykset luokkataistelun jatkumiselle sosialistisessa maassa ovat kansainvälisen kapitalismin toimeenpanema saarto, imperialistien aseellisen intervention uhka ja heidän myyräntyönsä rauhanomaisen hajottamisen suorittamiseksi.
Elämä on vahvistanut nämä Leninin johtopäätökset.
Kumottu porvaristoja muut taantumukselliset luokat pysyvät voimakkaina sosialistisessa yhteiskunnassa varsin pitkän ajan, ja erinäisissä suhteissa ne ovat todella varsin mahtavia. Niillä on tuhat ja yksi yhdyssidettä kansainväliseen porvaristoon. Ne eivät tyydy tappioonsa ja jatkavat itsepintaisesti voimankoitoksiin ryhtymistä proletariaatin kanssa. Ne käyvät avoimia ja salattuja taisteluja proletariaattia vastaan joka alalla. Käyttäen naamiona esim. tukea sosialismille, neuvostojärjestelmälle, kommunistiselle puolueelle ja marxismi-leninismille ne työskentelevät sosialismin horjuttamiseksi ja kapitalismin palauttamiseksi. Poliittisesti ne pysyvät itsepintaisesti pitkän ajan proletariaatille vihamielisenä voimana ja yrittävät alituisesti kumota proletariaatin diktatuurin. Ne pyrkivät hallituselimiin, yleisiin järjestöihin, taloudellisen hallinnon aloille sekä kulttuuri- ja opetuslaitoksiin vastustaakseen proletariaatin johtoa tai anastaakseen sen. Taloudellisesti ne käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja vahingoittaakseen koko kansan sosialistista omistusta ja sosialistista kollektiiviomistusta sekä kehittääkseen kapitalismin voimia. Ideologian, kulttuurin ja opetustoimen aloilla ne asettavat porvarillisen maailmankatsomuksen proletaarisen maailmankatsomuksen vastapainoksi ja yrittävät turmella proletariaatin ja muut työtätekevät porvarillisella ideologialla.
Maatalouden kollektivisointi muuttaa yksityiset kollektiivisiksi maanviljelijöiksi ja tarjoaa suotuisat edellytykset talonpoikien perusteelliselle uudelleen muovautumiselle. Mutta siksi kunnes kollektiivinen omistus kehittyy koko kansan omistukseksi ja kunnes yksityistalouden jäännökset katoavat kokonaan, talonpojissa säilyy väistämättömästi eräitä pientuottajille ominaisia piirteitä. Näissä olosuhteissa spontaanit kapitalistiset tendenssit ovat väistämättömiä, maaperä uusien rikkaitten talonpoikien kasvulle on yhä olemassa ja polarisaatiota talonpoikien keskuudessa saattaa yhä ilmetä.
Yllä kuvattu porvariston toiminta, sen turmelevat vaikutukset poliittisella, taloudellisella, ideologisella sekä kulttuurin ja opetustoimen aloilla, spontaanisten kapitalististen suuntausten olemassaolo kaupunkien ja maaseudun pientuottajien keskuudessa sekä jäljellä olevien porvarillisten oikeuksien ja vanhan yhteiskunnan tottumuksen voiman vaikutus synnyttävät kaikki alituisesti poliittisesti rappeutuneita yksilöitä työväenluokan sekä puolueen ja valtion laitosten riveissä, uusia porvarillisia aineksia ja kavaltajia ja lahjusten ottajia koko kansan omistamissa valtion yrityksissä sekä uusia porvarillisia sivistyneistön edustajia kulttuuri- ja opetuslaitoksissa ja sivistyneistön piireissä. Nämä uudet porvarilliset ainekset ja nämä poliittisesti rappeutuneet yksilöt hyökkäävät sosialismia vastaan yhteistuumin niiden vanhojen porvarillisten ainesten ja muiden riistävien luokkien ainesten kanssa, jotka on kumottu, mutta ei perin juurin hävitetty. Johtoelimiin pureutuneet poliittisesti rappeutuneet yksilöt ovat erityisen vaarallisia, sillä he tukevat ja suojelevat alempien portaitten elimissä olevia porvarillisia aineksia.
Niin kauan kuin imperialismia on olemassa, sosialististen maitten proletariaatin on taisteltava sekä porvaristoa vastaan kotimaassa että kansainvälistä imperialismia vastaan. Imperialismi käyttää jokaista tilaisuutta hyväkseen ja yrittää ryhtyä aseelliseen interventioon sosialistisia maita vastaan tai saada aikaan niiden rauhanomaisen hajoamisen. Se tekee kaikkensa tuhotakseen sosialistiset maat tai saadakseen ne rappeutumaan kapitalistisiksi maiksi. Kansainvälinen luokkataistelu heijastuu väistämättömästi sosialististen maitten piirissä.
Lenin sanoi:
Siirtyminen kapitalismista kommunismiin on kokonainen historiallinen aikakausi. Niin kauan kuin se ei ole päättynyt, riistäjien mielessä kytee pakostakin restauraation toivo, ja tämä toivo muuttuu restauraatioyrityksiksi.4
Hän huomautti myös:
Luokkien hävittäminen vaatii pitkällistä, vaikeaa, sitkeää luokkataistelua, joka ei lakkaa pääoman vallan kukistamisen jälkeen, porvarillisen valtion murskaamisen jälkeen, proletariaatin diktatuurin pystyttämisen jälkeen (kuten vanhan sosialismin ja vanhan sosialidemokratian latteaälyiset edustajat kuvittelevat), vaan ainoastaan muuttaa muotoaan, käyden monessa suhteessa entistään ankarammaksi.5
Sosialismin vaiheen aikana proletariaatin ja porvariston välistä luokkataistelua poliittisella, taloudellisella, ideologisella sekä kulttuurin ja opetustoimen alalla ei voida lopettaa. Se on pitkällistä, toistuvaa, mutkittelevaa ja monimutkaista taistelua. Meren aaltojen tavoin se joskus nousee korkealle ja joskus alenee, on toisinaan melko tyyntä ja toisinaan sangen myrskyisää. Se on taistelua, joka ratkaisee sosialistisen yhteiskunnan kohtalon. Eteneekö sosialistinen yhteiskunta kommunismiin vai kääntyykö se takaisin kapitalismiin, riippuu tämän pitkällisen taistelun tuloksesta.
Luokkataistelu sosialistisessa yhteiskunnassa heijastuu väistämättömästi kommunistisessa puolueessa. Porvaristo ja kansainvälinen imperialismi ymmärtävät, että sosialistisen maan saamiseksi rappeutumaan kapitalistiseksi maaksi on ensin välttämätöntä saada kommunistinen puolue rappeutumaan revisionistiseksi puolueeksi. Vanhat ja uudet porvarilliset ainekset, vanhat ja uudet rikkaat talonpojat ja kaikenlaiset rappeutuneet ainekset muodostavat revisionismin yhteiskunnallisen pohjan, ja he käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja löytääkseen asiamiehiä kommunistisen puolueen piiristä. Porvarillisen vaikutuksen olemassaolo on revisionismin sisäinen alkulähde ja antautuminen imperialistiseen painostukseen sen ulkoinen alkulähde. Koko sosialismin vaiheen ajan sosialististen maitten kommunistisissa puolueissa on väistämätöntä taistelua marxismi-leninismin ja opportunismin eri lajien — pääasiassa revisionismin — välillä. Tämän revisionismin luonteenomainen piirre on se, että luokkien ja luokkataistelun olemassaolon kiistäen se asettuu porvariston rinnalle hyökkäyksessä proletariaattia vastaan ja muuttaa proletariaatin diktatuurin porvariston diktatuuriksi.
Kansainvälisen työväenliikkeen kokemuksen valossa ja luokkataistelun objektiivisen lain mukaisesti marxismin perustajat huomauttivat, että siirtymisen kapitalismista kommunismiin, luokkayhteiskunnasta luokattomaan yhteiskuntaan, tulee nojautua proletariaatin diktatuuriin ja ettei muuta tietä ole.
Marx sanoi, että ”luokkataistelu johtaa ehdottomasti proletariaatin diktatuuriin”.6 Hän sanoi myös:
Kapitalistisen ja kommunistisen yhteiskunnan välillä on siirtymäkausi, jolloin edellinen muutetaan vallankumouksen kautta jälkimmäiseksi. Vastaavasti tulee myös olemaan poliittinen siirtymäkausi, jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.7
Sosialistisen yhteiskunnan kehitys on keskeytymättömän vallankumouksen prosessi. Selittäessään vallankumouksellista sosialismia Marx sanoi:
Tämä sosialismi on vallankumouksen julistamista jatkuvaksi, se on proletariaatin luokkadiktatuuria, joka on välttämätön siirtymävaihe luokkaeroavuuksien hävittämiseksi yleensä, kaikkien niiden tuotantosuhteitten hävittämiseksi, joihin luokkaeroavuudet perustuvat, näitä tuotantosuhteita vastaavien yhteiskunnallisten suhteiden hävittämiseksi, näistä yhteiskunnallisista suhteista johtuvien aatteiden kumoamiseksi.8
Taistelussaan II Internationaalin opportunismia vastaan Lenin selvitti ja kehitti luovalla tavalla Marxin teoriaa proletariaatin diktatuurista. Hän huomautti:
Proletariaatin diktatuuri ei merkitse luokkataistelun päättymistä, vaan sen jatkumista uusissa muodoissa. Proletariaatin diktatuuri on voittaneen ja poliittisen vallan käsiinsä ottaneen proletariaatin luokkataistelua voitettua, mutta ei tuhottua, ei kadonnutta eikä vastarinnasta luopunutta, vaan vastarintaansa voimistanutta porvaristoa vastaan.9
Hän sanoi myös:
Proletariaatin diktatuuri on sitkeää, veristä ja veretöntä, väkivaltaista ja rauhallista, aseellista ja taloudellista, kasvatuksellista ja hallinnollista taistelua vanhan yhteiskunnan voimia ja perinteitä vastaan.10
Tunnetussa teoksessaan Kansan keskuudessa vallitsevien ristiriitojen oikeasta käsittelystä ym. teoksissaan toveri Mao Tsetung, pohjautuen marxismi-leninismin perusperiaatteisiin ja proletariaatin diktatuurin historialliseen kokemukseen, esittää laajasisältöisen ja järjestelmällisen analyysin luokista ja luokkataistelusta sosialistisessa yhteiskunnassa ja kehittää luovalla tavalla marxilais-leniniläistä teoriaa proletariaatin diktatuurista.
Toveri Mao Tsetung tarkastelee sosialistisen yhteiskunnan objektiivisia lakeja materialistisen dialektiikan kannalta katsoen. Hän huomauttaa, että niin luonnossa kuin ihmisyhteiskunnassakin toimiva vastakohtien ykseyden ja taistelun yleispätevä laki on sovellettavissa myös sosialistiseen yhteiskuntaan. Sosialistisessa yhteiskunnassa on yhä olemassa luokkaristiriitoja eikä luokkataistelu sammu tuotantovälineitten omistuksen muututtua sosialistiseksi. Taistelua sosialistisen ja kapitalistisen tien välillä jatkuu läpi koko sosialismin vaiheen. Sosialistisen rakennustyön menestyksen varmistamiseksi ja kapitalismin palautumisen ehkäisemiseksi on välttämätöntä viedä sosialistinen vallankumous loppuun saakka poliittisella, taloudellisella, ideologisella ja sivistyksellisellä rintamalla. Sosialismin täydellistä voittoa ei voida saada aikaan yhden tai kahden sukupolven aikana; tämän kysymyksen perusteellinen ratkaiseminen vaatii viisi tai kymmenen sukupolvea tai kauemminkin.
Toveri Mao Tsetung korostaa sitä, että sosialistisessa yhteiskunnassa on olemassa kahdenlaisia yhteiskunnallisia ristiriitoja, nimittäin ristiriitoja kansan keskuudessa ja ristiriitoja meidän ja vihollisen välillä, ja että edellisiä on varsin lukuisasti. Ainoastaan tekemällä eron ristiriitojen kahden lajin välillä, jotka ovat luonteeltaan erilaisia, ja ryhtymällä erilaisiin toimenpiteisiin niiden käsittelemiseksi oikealla tavalla on mahdollista yhdistää kansa, joka käsittää yli 90 prosenttia väestöstä, voittaa sen viholliset, jotka käsittävät vain muutaman prosentin, sekä lujittaa proletariaatin diktatuuri.
Proletariaatin diktatuuri on perustae sosialismin lujittumiselle ja kehittymiselle, proletariaatin voitolle porvaristosta ja sosialismin voitolle taistelussa kahden tien välillä.
Vain vapauttamalla koko ihmiskunnan voi proletariaatti lopullisesti vapauttaa itsensä. Proletariaatin diktatuurin historiallisella tehtävällä on kaksi puolta, sisäinen ja kansainvälinen. Sisäinen tehtävä käsittää pääasiallisesti kaikkien riistävien luokkien täydellisen lakkauttamisen, sosialistisen talouden kehittämisen korkeimpaan asteeseen, joukkojen kommunistisen tietoisuuden kohottamisen, erojen poistamisen koko kansan omistuksen ja kollektiivisen omistuksen välillä, työläisten ja talonpoikien välillä, kaupungin ja maaseudun välillä sekä henkisen ja ruumiillisen työn tekijöiden välillä, luokkien uudelleen ilmaantumisen ja kapitalismin palautumisen kaikkien mahdollisuuksien eliminoimisen sekä edellytysten luomisen kommunistisen yhteiskunnan toteuttamiselle periaatteella ”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”. Kansainvälinen tehtävä käsittää pääasiallisesti kansainvälisen imperialismin hyökkäysten (myös aseellisen intervention ja hajotuksen rauhanomaisin keinoin) estämisen ja tuen antamisen maailmanvallankumoukselle siksi kunnes kaikkien maitten kansat lopulta lakkauttavat imperialismin, kapitalismin ja riistojärjestelmän. Ennen molempien tehtävien täyttämistä ja ennen täysin kommunistisen yhteiskunnan tuloa proletariaatin diktatuuri on ehdottomasti välttämätön.
Tämän päivän tosiasiallisesta tilanteesta päätellen proletariaatin diktatuurin tehtäviä ei vielä suinkaan ole suoritettu loppuun missään sosialistisessa maassa. Poikkeuksetta kaikissa sosialistisissa maissa on luokkia ja luokkataistelua, taistelua sosialistisen ja kapitalistisen tien välillä, kysymys sosialistisen vallankumouksen viemisestä loppuun saakka ja kysymys kapitalismin palautumisen ehkäisemisestä. Kaikilla sosialistisilla mailla on vielä kuljettavanaan varsin pitkä tie ennen kuin erot koko kansan omistuksen ja kollektiivisen omistuksen välillä, työläisten ja talonpoikien välillä, kaupungin ja maaseudun välillä sekä henkisen ja ruumiillisen työn tekijän välillä on poistettu, ennen kuin kaikki luokat ja luokkaerot on lakkautettu ja kommunistinen yhteiskunta periaatteella ”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” on toteutettu. Sen vuoksi kaikkien sosialististen maitten on välttämätöntä pitää voimassa proletariaatin diktatuuri.
Näiden olosuhteiden vallitessa proletariaatin diktatuurin lakkauttaminen revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan toimesta ei ole muuta kuin sosialismin ja kommunismin pettämistä.
Vihamielisiä luokkia ja luokkataistelua on olemassa Neuvostoliitossa
Ilmoittaessaan proletariaatin diktatuurin lakanneen Neuvostoliitossa revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta pohjautuu pääasiassa siihen argumenttiin, että vihamieliset luokat on eliminoitu ja ettei luokkataistelua enää ole olemassa.
Mutta mikä on tosiasiallinen tilanne Neuvostoliitossa? Eikö siellä todellakaan ole vihamielisiä luokkia eikä luokkataistelua?
Lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen voiton jälkeen proletariaatin diktatuuri perustettiin Neuvostoliitossa, kapitalistinen yksityisomistus hävitettiin ja koko kansan sosialistinen omistus ja sosialistinen kollektiiviomistus perustettiin teollisuuden kansallistamisen ja maatalouden kollektivisoimisen kautta, ja sosialistisessa rakennustyössä päästiin suuriin saavutuksiin useiden vuosikymmenien aikana. Kaikki tämä muodosti häviämättömän, historialliselta merkitykseltään valtavan voiton, jonka Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja neuvostokansa saavuttivat Leninin ja Stalinin johdolla.
Mutta vanhaa porvaristoa ja muita riistäviä luokkia, jotka Neuvostoliitossa oli kumottu, ei hävitetty perin juurin ja ne jäivät elämään sen jälkeen kun teollisuus oli kansallistettu ja maatalous kollektivisoitu. Porvariston poliittinen ja ideologinen vaikutus jäi olemaan. Spontaanisia kapitalistisia tendenssejä oli jatkuvasti olemassa sekä kaupungissa että maaseudulla. Uusia porvarillisia aineksia ja kulakkeja kehittyi yhä lakkaamatta. Koko pitkän välikauden ajan luokkataistelu proletariaatin ja porvariston välillä ja taistelu sosialistisen ja kapitalistisen tien välillä ovat jatkuneet poliittisella, taloudellisella ja ideologisella alalla.
Koska Neuvostoliitto oli ensimmäinen ja aikanaan ainoa sosialismia rakentava maa eikä sillä ollut lainkaan ulkomaisia kokemuksia noudatettavinaan ja koska Stalin poikkesi marxilais-leniniläisestä dialektiikasta käsityksessään luokkataistelun laeista sosialistisessa yhteiskunnassa, hän julisti ennenaikaisesti sen jälkeen kun maatalous oli pääosiltaan kollektivisoitu, että Neuvostoliitossa ”ei enää ollut vihamielisiä luokkia”11 ja että se oli ”vapaa luokkaristiriidoista”12, korosti yksipuolisesti sosialistisen yhteiskunnan sisäistä yhtäläisyyttä ja jätti huomioonottamatta sen ristiriidat, ei nojautunut työväenluokkaan ja joukkoihin taistelussa kapitalismin voimia vastaan ja katsoi kapitalismin palautumisen mahdollisuuden liittyvän vain kansainvälisen imperialismin toimesta suoritettavaan aseelliseen hyökkäykseen. Tämä oli väärin sekä teoriassa että käytännössä. Siitä huolimatta Stalin pysyi edelleen suurena marxilais-leniniläisenä. Niin kauan kuin hän johti neuvostopuoluetta ja -valtiota, hän piti lujasti kiinni proletariaatin diktatuurista ja sosialistisesta suunnasta, noudatti marxilais-leniniläistä linjaa ja varmisti Neuvostoliiton voitollisen etenemisen sosialismin tiellä.
Aina siitä lähtien kun Hrustshev valtasi neuvostopuolueen ja -valtion johdon, hän on ajanut päätökseen kokonaisen sarjan revisionistisia menettelytapoja, jotka ovat suuresti jouduttaneet kapitalismin voimien kasvua ja jälleen kärjistäneet luokkataistelua proletariaatin ja porvariston välillä sekä taistelua sosialismin ja kapitalismin teitten välillä Neuvostoliitossa.
Tarkasteltaessa neuvostoliittolaisissa sanomalehdissä muutamien viime vuosien aikana olleita selostuksia löytää lukuisia esimerkkejä jotka osoittavat ei vain monien vanhojen riistävien luokkien ainesten olemassaoloa neuvostoyhteiskunnassa, vaan myös uusien porvarillisten ainesten kehittymistä laajassa mitassa sekä luokkapolarisaation kiihtymistä.
Katsokaamme ensiksi eri porvarillisten ainesten toimintaa koko kansan omistamissa neuvostoliittolaisissa yrityksissä.
Eräiden valtion omistamien tehtaiden johtavat toimihenkilöt ja heidän joukkionsa käyttävät väärin asemaansa ja keräävät suuria omaisuuksia käyttämällä tehtaiden laitteita ja materiaaleja ”maanalaisten työpajojen” perustamiseksi yksityistuotantoa varten, myymällä laittomasti tuotteita ja jakamalla saaliit. Tässä joitakin esimerkkejä.
Eräässä sotatarvikkeita tuottavassa leningradilaisessa tehtaassa johtavat toimihenkilöt sijoittivat omia miehiään ”kaikkiin avainasemiin” ja ”muuttivat valtiollisen yrityksen yksityisyritykseksi”. He ryhtyivät laittomasti ei-sotilaallisten tavaroiden tuotantoon ja anastivat yksin täytekynien myynnissä 1200000 vanhaa ruplaa kolmessa vuodessa. Näiden ihmisten joukossa oli eräs mies, joka ”oli Nep-mies… 1920-luvulla” ja oli ollut ”elinkautinen varas”.13
Eräässä silkkikutomossa Uzbekistanissa johtaja lyöttäytyi yhteen pääinsinöörin, pääkirjanpitäjän, hankinta- ja markkinointiosaston päällikön, työosastojen esimiesten ym. kanssa ja heistä kaikista tuli ”vastasyntyneitä yrittäjiä”. He ostivat yli kymmenen tonnia teko- ja luonnonsilkkiä erilaisten laittomien kanavien kautta valmistaakseen tavaroita, jotka ”eivät kulkeneet kirjanpidon kautta”. He ottivat palvelukseen työläisiä noudattamatta asianmukaisia menettelytapoja sekä saattoivat voimaan ”12-tuntisen työpäivän”.14
Erään huonekalutehtaan johtaja Harkovissa perusti ”laittoman neuletuotevalmistamon” ja harjoitti salaista toimintaa tehtaan piirissä. Tällä miehellä ”oli useita vaimoja, useita autoja, useita taloja, 176 solmiota, satakunta paitaa ja tusinoittain pukuja”. Hän oli myös suuri uhkapeluri hevoskilpailuissa.15
Tällaiset ihmiset eivät toimi aivan yksinään. He työskentelevät säännöllisesti yksissä tuumin hankinnoista vastaavien valtion virastojen ja kaupallisten ym. virastojen toimihenkilöiden kanssa. Heillä on poliisi- ja oikeuslaitoksissa omat miehensä, jotka suojelevat heitä ja toimivat heidän asiamiehinään. Jopa korkea-arvoiset viranomaiset valtion elimissä tukevat ja suojelevat heitä. Tässä muutamia esimerkkejä.
Moskovalaisen psykoneurologisen hoitolaitoksen yhteydessä toimivien työosastojen johtaja ja hänen joukkionsa perustivat ”maanalaisen yrityksen” ja lahjusten avulla ”hankkivat 58 kutomakonetta” ja suuren määrän raaka-ainetta. He ryhtyivät liikesuhteisiin ”52 tehtaan, käsityöosuuskunnan ja kollektiivitilan kanssa” ja ansaitsivat kolme miljoonaa ruplaa muutamassa vuodessa. He lahjoivat sosialistiseen omaisuuteen kohdistuvia varkauksia ja keinottelua vastaan taistelevan viraston toimihenkilöitä, valvojia, tarkastajia, neuvojia ym.16
Erään konetehtaan johtaja Venäjän federatiivisessa neuvostotasavallassa varasti yhdessä erään toisen konetehtaan varajohtajan ja muiden toimihenkilöiden, kaikkiaan 43 henkilön, kanssa yli 900 kangaspuuta ja möi ne Keski-Aasiassa, Kazakstanissa, Kaukasuksessa ym. sijaitseviin tehtaisiin, joiden johtavat toimihenkilöt käyttivät niitä laittomaan tuotantoon.17
Kirgiisien sosialistisessa neuvostotasavallassa yli 40 kavaltajan ja lahjusten käyttäjän joukkio, saatuaan valvontaansa kaksi tehdasta, organisoi maanalaisen tuotannon ja ryösti valtion omaisuutta yli 30 miljoonan ruplan arvosta. Tässä joukkiossa oli mukana tasavallan suunnittelukomission puheenjohtaja, varakauppaministeri, tasavallan ministerineuvoston, kansantalousneuvoston ja valtion valvontakomission seitsemän virastopäällikköä ja osastopäällikköä sekä muuan ”suurkulakki, joka oli paennut karkoituspaikastaan”.18
Nämä esimerkit osoittavat, että tällaisten rappeutuneiden yksilöiden kynsiin joutuneet tehtaat ovat sosialistisia yrityksiä vain nimeltään, että itse asiassa niistä on tullut kapitalistisia yrityksiä, joiden avulla nämä henkilöt rikastuttavat itseään. Tällaisten henkilöiden suhde työläisiin on muuttunut riistäjien ja riistettyjen väliseksi, sortajien ja sorrettujen väliseksi suhteeksi. Eivätkö tällaiset rappeutuneet yksilöt, jotka omistavat ja käyttävät hyväksi tuotantovälineitä toisten työn riistämiseksi, ole läpeensä porvarillisia aineksia? Eivätkö heidän valtion laitoksissa olevat avustajansa, jotka työskentelevät yksissä tuumin heidän kanssaan, osallistuvat monenlaiseen riistoon, harjoittavat kavallusta, ottavat vastaan lahjuksia ja jakavat saaliit, ole myös läpeensä porvarillisia aineksia?
Aivan ilmeisesti kaikki nämä ihmiset kuuluvat luokkaan, joka on proletariaatille vihamielinen — he kuuluvat porvaristoon. Heidän toimintansa sosialismia vastaan on selvästi luokkataistelua, jossa porvaristo hyökkää proletariaattia vastaan.
Katsokaamme nyt erilaisten kulakkiainesten toimintaa kollektiivitiloilla.
Eräät johtavat kollektiivitilojen toimihenkilöt ja heidän joukkionsa varastavat ja keinottelevat mielensä mukaan, tuhlaavat vapaasti yleisiä varoja ja nylkevät kollektiivimaanviljelijöitä. Tässä eräitä esimerkkejä.
Erään kollektiivitilan puheenjohtaja Uzbekistanissa ”piti koko kylää terrorin vallassa”. Kaikki tärkeät toimet tällä tilalla ”olivat hänen vaimonsa sukulaisten ja hänen muitten sukulaistensa ja ystäviensä hallussa”. Hän kulutti ”yli 132 000 ruplaa kollektiivitilan varoja henkilökohtaisiin ’tarpeisiinsa’”. Hänellä oli auto, kaksi moottoripyörää, ja kolme vaimoa, kullakin näistä ”oma talonsa”.19
Erään kollektiivitilan puheenjohtaja Kurskin alueella piti tilaa omana ”perintötilanaan”. Hän oli salaliitossa sen kirjanpitäjän, kassanhoitajan, päävarastonhoitajan, agronomin, kauppaliikkeen johtajan ja muiden kanssa. Toisiaan suojellen he ”nylkivät kollektiivimaanviljelijöitä” ja pistivät omiin taskuihinsa yli 100 000 ruplaa muutamassa vuodessa.20
Erään kollektiivitilan puheenjohtaja Ukrainassa ansaitsi sen kustannuksella yli 50 000 ruplaa väärentämällä ostotodisteita ja maksumääräyksiä yksissä tuumin sen naiskirjanpitäjän kanssa, jota oli kiitetty ”mallikelpoisten tilien” pitämisestä ja jonka töitä oli ollut näytteillä kansantalouden saavutusten näyttelyssä Moskovassa.21
Alma Atan alueella olevan kollektiivitilan puheenjohtaja erikoistui kauppakeinotteluun. Hän osti ”hedelmämehua Ukrainassa tai Uzbekistanissa ja sokeria ja alkoholia Ljambulista”, jalosti ne ja möi sitten viinin varsin korkeaan hintaan monilla paikkakunnilla. Tällä tilalla luotiin vuosikapasiteetiltaan yli miljoonan litran viinitehdas, sen keinotteleva kaupallinen verkko levisi yli koko Kazakstanin sosialistisen neuvostotasavallan ja kauppakeinottelusta tuli eräs maatilan tulojen päälähteistä.22
Erään kollektiivitilan puheenjohtaja Valko-Venäjällä piti itseään ”feodaaliruhtinaana tilalla” ja toimi ”henkilökohtaisesti” kaikissa asioissa. Hän ei asunut tilalla, vaan kaupungissa tai omassa upeassa huvilassaan ja puuhasi aina ”erilaisissa kaupallisissa vehkeilyissä” ja ”laittomissa kaupoissa”. Hän osti karjaa ulkopuolelta, esitti ne kollektiivitilansa tuotteina ja väärensi tuotantonumeroita. Ja kuitenkin hänestä oli julkaistu ”varsin monia kiittäviä lehtiselostuksia” ja häntä oli nimitetty ”esikuvalliseksi johtajaksi”.23
Nämä esimerkit osoittavat, että tällaisten toimihenkilöiden valvonnassa olevat kollektiivitilat muuttuvat tosiasiallisesti heidän yksityisomaisuudekseen. Tällaiset ihmiset muuttavat sosialistiset kollektiivitaloudelliset yritykset uusien kulakkien taloudellisiksi yrityksiksi. Heitä ylempänä olevissa laitoksissa on usein ihmisiä, jotka suojelevat heitä. Heidän suhteensa kollektiivimaanviljelijöihin on samoin muuttunut sortajien suhteeksi sorrettuihin, riistäjien suhteeksi riistettyihin. Eivätkö tällaiset uusriistäjät, jotka ratsastavat kollektiivimaanviljelijäin harteilla, ole sataprosenttisia uuskulakkeja?
Aivan ilmeisesti he kaikki kuuluvat luokkaan, joka on vihamielinen proletariaatille ja työtätekeville maanviljelijöille, kuuluvat kulakkien tai maalaisporvariston luokkaan. Heidän antisosialistinen toimintansa on juuri luokkataistelua, jossa porvaristo hyökkää proletariaattia ja työtätekeviä maanviljelijöitä vastaan.
Valtion yrityksissä ja kollektiivitiloilla olevien porvarillisten ainesten lisäksi niitä on paljon sekä kaupungeissa että maaseudulla Neuvostoliitossa.
Eräät heistä perustavat yksityisyrityksiä yksityistuotantoa ja myyntiä varten; toiset organisoivat urakkaryhmiä ja ottavat avoimesti suorittaakseen rakennustehtäviä valtiollisille tai osuustoiminnallisille yrityksille; toiset taas avaavat yksityishotelleja. Muuan ”neuvostoliittolainen naiskapitalisti” Leningradissa palkkasi työläisiä valmistamaan nailonpuseroita myyntiin ja hänen ”päivittäiset tulonsa nousivat 700 uuteen ruplaan”.24 Työhuoneen omistaja Kurskin alueella valmisti huopasaappaita myyntiin keinotteluhinnoilla. Hänen hallussaan oi 540 paria huopasaappaita, 8 kiloa kultakolikoita, 3000 metriä korkealaatuisia tekstiilejä, 20 mattoa, 1200 kiloa villaa ja monia muita arvoesineitä.25 Muuan yksityisyrittäjä Gomelin alueella ”palkkasi työläisiä ja käsityöläisiä” ja onnistui kahden vuoden kuluessa hankkimaan urakkasopimukset polttouunien rakentamisesta ja kunnossapidosta 12 tehtaassa korkeaan hintaan.26 Orenburgin alueella on ”satoja yksityishotelleja ja uudelleenlastauspaikkoja” ja ”kollektiivitilojen ja valtion rahaa virtaa jatkuvasti majatalonomistajien taskuihin”.27
Eräät harjoittavat kaupallista keinottelua saaden suunnattomia voittoja ostamalla halvasti ja myymällä kalliisti tai tuomalla tavaroita pitkien matkojen takaa. Moskovassa on varsin monia keinottelijoita, jotka harjoittavat maataloustuotteiden jälleenmyyntiä. He ”tuovat Moskovaan tonneittain citrushedelmiä, omenoita ja vihanneksia ja myyvät ne edelleen keinotteluhintoihin”. ”Näillä voitonkahmijoilla on käytössään kaikki edut markkinamajataloineen, varastohuoneineen ym. palvelumuotoineen.”28 Krasnodarin alueella muuan keinottelija perusti oman toimistonsa ja ”otti palvelukseensa 12 myyntimiestä ja kaksi lastaajaa”. Tämä naishenkilö kuljetutti ”tuhansia sikoja, satoja sentnereitä viljaa ja satoja tonneja hedelmiä” maaseudulta Donin altaalle ja siirsi ”suuret määrät varastettuja kuonatiiliä, kokonaisia vaunullisia lasia” ym. rakennusaineita kaupungista kyliin. Hän korjasi valtavia voittoja tällaisesta jälleenmyynnistä.29
Toiset erikoistuvat meklareiksi ja välittäjiksi. Heillä on laajat yhteydet ja niiden kautta he voivat saada mitä tahansa lahjuksia vastaan. Leningradissa oli eräs meklari, joka ”vaikkei hän olekaan kauppaministeri, valvoo kaikkia varastoja” ja ”vaikkei hänellä olekaan virkaa rautateillä, käyttelee vapaasti vaunuja”. Hän kykeni hankkimaan ”tavaroita, joiden varastot ovat tiukasti valvottuja, varastojen ulkopuolelta”. ”Kaikki varastohuoneet Leningradissa ovat hänen käytettävissään”. Tavaroiden toimittamisesta hän sai valtavia ”bonuksia” — 700 000 ruplaa yhdeltä puutavarayhtymältä yksin v. 1960. Leningradissa on ”kokonainen ryhmä” tällaisia meklareita.30
Nämä yksityisyrittäjät ja keinottelijat harjoittavat mitä peittelemättömintä kapitalistista riistoa. Eikö olekin selvää, että he kuuluvat porvaristoon, proletariaatille vihamieliseen luokkaan?
Tosiasiassa neuvostolehdistö itse nimittää näitä ihmisiä ”neuvostokapitalisteiksi”, ”vastasyntyneiksi yrittäjiksi”, ”yksityisyrittäjiksi”, ”uudelleen ilmestyneiksi kulakeiksi”, ”keinottelijoiksi”, ”riistäjiksi” jne. Eikö revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta puhu ristiin väittäessään, ettei Neuvostoliitossa ole olemassa vihamielisiä luokkia?
Yllä esitetyt tosiasiat ovat vain osa neuvostolehdistössä julkaistuista. Nekin jo riittävät tyrmistyttämään ihmisiä, mutta on vielä monia, joita ei ole julkaistu, monia suurempia ja vakavampia tapauksia, joita peitellään ja suojellaan. Olemme esittäneet ylläolevat tiedot vastataksemme kysymykseen, onko Neuvostoliitossa vihamielisiä luokkia ja luokkataistelua. Nämä tiedot ovat helposti saatavissa eikä revisionistinen Hrustshevin ryhmäkuntakaan kykene niitä kiistämään.
Nämä tiedot riittävät osoittamaan, että porvariston hillitön toiminta proletariaattia vastaan on levinnyt laajalle Neuvostoliitossa, sekä kaupungeissa että maaseudulla, sekä teollisuudessa että maataloudessa, sekä tuotannon piirissä että jakelun piirissä, taloushallinnon haaroilta aina puolueen ja valtion laitoksiin saakka ja aivan alhaalta korkeampiin johtoelimiin asti. Ellei tämä antisosialistinen toiminta ole porvariston kiivasta luokkataistelua proletariaattia vastaan, sitten sitä ei ole mikään.
Ei ole outoa, että hyökkäyksiä sosialismin kimppuun tehdään sosialistisessa maassa vanhojen ja uusien porvarillisten ainesten toimesta. Tässä ei ole mitään kauhistuttavaa, mikäli puolueen ja valtion johto pysyy marxilais-leniniläisenä. Mutta tämän päivän Neuvostoliitossa tilanteen vakavuus on siinä, että revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on anastanut neuvostopuolueen ja -valtion johdon ja että etuoikeutettu porvarillinen kerros on noussut esiin neuvostoyhteiskunnassa.
Käsittelemme tätä ongelmaa seuraavassa osassa.
Neuvostoliittolainen etuoikeutettu kerros ja revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta
Etuoikeutettu kerros aikamme neuvostoyhteiskunnassa koostuu rappeutuneista aineksista puolueen ja valtion laitosten, yritysten ja maatilojen johtokaadereitten keskuudessa sekä porvarillisesta sivistyneistöstä; se on oppositiossa Neuvostoliiton työläisiin, talonpoikiin sekä sivistyneistön ja kaadereitten valtaenemmistöön nähden.
Lenin huomautti pian Lokakuun vallankumouksen jälkeen, että porvarilliset ja pikkuporvarilliset ideologiat ja tavan voima saartoivat proletariaattia ja vaikuttivat siihen kaikilta tahoilta ja turmelivat eräitä sen osia. Tämä seikka johti sekä joukoista vieraantuneiden byrokraattien että uusien porvarillisten ainesten esiinnousuun neuvostoviranomaisten ja toimihenkilöiden keskuudessa. Lenin huomautti myös, että vaikkakin neuvostohallituksen palvelukseen jääneille porvarillisille teknillisille asiantuntijoille maksetut korkeat palkat olivat välttämättömiä, niillä oli siihen turmeleva vaikutus.
Sen vuoksi Lenin pani suurta painoa järkähtämättömien taistelujen käymiseen porvarillisten ja pikkuporvarillisten ideologioiden vaikutusta vastaan, laajojen joukkojen herättämiseen osallistumaan hallituksen työhön, byrokraattien ja uusien porvarillisten ainesten lakkaamattomaan paljastamiseen ja puhdistamiseen neuvostoelimissä sekä sellaisten olosuhteitten luomiseen, jotka estäisivät porvariston olemassaolon ja uusiutumisen. Lenin huomautti terävästi, että ”ellemme ponnistele järjestelmällisesti ja sitkeästi koneiston parantamiseksi, tuhoudumme ennen kuin olemme luoneet sosialismin perustan”.31
Samalla hän pani suuren painon siihen, että palkkapolitiikassa pidetään kiinni Pariisin kommuunin periaatteesta, ts. kaikille valtion virkailijoille oli maksettava työläisten palkkoja vastaavat palkat ja vain porvarillisille asiantuntijoille oli maksettava korkeita palkkoja. Lokakuun vallankumouksesta aina neuvostotalouden ennalleensaattamiskauteen asti Leninin ohjeita noudatettiin suurimmalta osalta; puolueen ja valtion laitosten ja yritysten johtohenkilöt sekä puolueen jäsenet asiantuntijoiden keskuudessa saivat suurin piirtein työläisten palkkoja vastaavat palkat.
Siihen aikaan Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja hallitus suorittivat politiikan ja ideologian alalla sekä jakelujärjestelmässä joukon toimenpiteitä estääkseen minkään osaston johtavia kaadereita käyttämästä väärin valtuuksiaan tai rappeutumasta moraalisesti tai poliittisesti.
Stalinin johtama Neuvostoliiton kommunistinen puolue piti kiinni proletariaatin diktatuurista ja sosialismin tiestä ja kävi järkkymätöntä taistelua kapitalismin voimia vastaan. Stalinin taistelut trotskilaisia, zinovjevilaisia ja buharinilaisia vastaan olivat itse asiassa puolueen piirissä ilmennyt heijastuma proletariaatin ja porvariston välisestä luokkataistelusta sekä sosialismin ja kapitalismin kahden tien välisestä taistelusta. Voitto näissä taisteluissa murskasi porvariston suunnitelman kapitalismin palauttamisesta Neuvostoliittoon.
Ei voida kiistää sitä, että ennen Stalinin kuolemaa korkeita palkkoja maksettiin jo erinäisille ryhmille ja että jotkut kaaderit olivat jo rappeutuneet ja muuttuneet porvarillisiksi aineksiksi. NKP:n keskuskomitea huomautti selonteossaan puolueen 19. edustajakokoukselle lokakuussa 1952, että rappeutumista ja korruptiota oli ilmennyt erinäisissä puoluejärjestöissä. Näiden järjestöjen johtajat olivat muuttaneet ne pieniksi yhteisöiksi, jotka koostuivat yksinomaan heidän omista ihmisistään, ”asettaen ryhmäetunsa korkeammalle kuin puolueen ja valtion edut”. Teollisuusyritysten eräät toimeenpanevat henkilöt ”unohtavat, että heidän hoitoonsa uskotut yritykset ovat valtion yrityksiä, ja koettavat muuttaa ne omaksi yksityisomaisuudekseen”. ”Kollektiivitilojen yhteisen taloudenhoidon suojelemisen asemasta” eräät puolue- ja neuvostotoimihenkilöt ja eräät kaaderit maataloudellisilla aloilla ”harjoittavat kollektiivitilan omaisuuden näpistelyä”. Myös kulttuurin, taiteen ja tieteen aloilla oli ilmestynyt sosialistista järjestelmää vastaan hyökkääviä ja sitä tahraavia teoksia ja tiedemiesten keskuudessa oli noussut esiin monopolistinen ”Araktshejevin hallinto”.
Sen jälkeen kun Hrustshev anasti neuvostopuolueen ja -valtion johdon, luokkataistelun tilassa Neuvostoliitossa on tapahtunut perusteellinen muutos.
Hrustshev on toteuttanut sarjan revisionistisia menettelytapoja, jotka palvelevat porvariston etuja ja paisuttavat nopeasti kapitalismin voimia Neuvostoliitossa.
”Yksilökulttia vastaan käytävän taistelun” verukkeella Hrustshev on häväissyt proletariaatin diktatuuria ja sosialistista järjestelmää ja siten itse asiassa valmistellut tietä kapitalismin palauttamiselle Neuvostoliitossa. Kieltäessään kokonaan Stalinin hän on itse asiassa kieltänyt marxismi-leninismin, jota Stalin piti voimassa, sekä avannut portit revisionismille.
Hrustshev on korvannut ”aineellisilla kiihokkeilla” sosialistisen periaatteen ”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle työnsä mukaan”. Hän on laajentanut eikä supistanut kuilua pienen vähemmistön tulojen ja työläisten, talonpoikien ja tavallisen sivistyneistön tulojen välillä. Hän on tukenut johtavissa asemissa olevia rappeutuneita yksilöitä rohkaisten heitä muuttumaan entistäkin häikäilemättömäksi valtuuksiensa väärinkäytössä ja anastamaan itselleen neuvostokansan työn hedelmät. Siten hän on kiihdyttänyt luokkien polarisaatiota neuvostoyhteiskunnassa.
Hrustshev sabotoi sosialistista suunnitelmataloutta, soveltaa kapitalistista voiton periaatetta, kehittää kapitalistista vapaata kilpailua ja horjuttaa koko kansan sosialistista omistusta.
Hrustshev hyökkää sosialistisen maataloussuunnittelun järjestelmää vastaan sanoen sitä ”byrokraattiseksi” ja ”tarpeettomaksi”. Innokkaana ottamaan oppia amerikkalaisten maatilojen suuromistajilta hän rohkaisee kapitalistista johtotapaa, suosii kulakkitaloutta ja horjuttaa sosialistista kollektiivitaloutta.
Hrustshev kaupittelee porvarillista ideologiaa, porvarillista vapautta, tasa-arvoisuutta, veljeyttä ja humaanisuutta, juurruttaa neuvostokansan keskuuteen porvarillista idealismia ja metafysiikkaa ja porvarillisen individualismin, humanismin ja pasifismin taantumuksellisia aatteita ja turmelee sosialistista moraalia. Lännen rappeutunut porvarillinen kulttuuri on nyt muodissa Neuvostoliitossa ja sosialistinen kulttuuri on pannaanjulistusten ja hyökkäysten kohteena.
”Rauhanomaisen rinnakkainelon” nimikilven alla Hrustshev on lyöttäytynyt yhteen amerikkalaisen imperialismin kanssa, hävittänyt sosialistista leiriä ja kansainvälistä kommunistista liikettä, vastustanut sorrettujen kansojen ja kansakuntien vallankumouksellisia taisteluja, harjoittanut suurvalta-chauvinismia ja kansallista itsekkyyttä ja pettänyt proletaarisen internationalismin. Kaikki tämä tehdään vain muutamille ihmisille annettujen etujen suojelemiseksi, hänen asettaessaan ne Neuvostoliiton, sosialistisen leirin ja koko maailman kansojen perusetujen yläpuolelle.
Hrustshevin noudattama linja on läpikotaisin revisionistinen linja. Tämän linjan ohjaamina eivät ainoastaan vanhat porvarilliset ainekset ole villiytyneet, vaan myös uusia porvarillisia aineksia on ilmestynyt suurin joukoin neuvostopuolueen ja -hallituksen johtavien kaadereitten, valtion yritysten ja kollektiivitilojen johtajien ja korkeamman sivistyneistön keskuudessa kulttuurin, taiteen, tieteen ja teknologian aloilla.
Paitsi että tämän hetken Neuvostoliitossa uudet porvarilliset ainekset ovat lisääntyneet lukumäärältään enemmän kuin koskaan, myös niiden yhteiskunnallinen asema on perusteellisesti muuttunut. Ennen kuin Hrustshev tuli valtaan, niillä ei ollut hallitsevaa asemaa neuvostoyhteiskunnassa. Niiden toimintaa rajoitettiin monin tavoin ja ne olivat hyökkäyksen kohteina. Mutta sen jälkeen kun Hrustshev otti vallan haltuunsa anastaen askel askeleelta puolueen ja valtion johdon, uudet porvarilliset ainekset ovat vähitellen nousseet hallitsevaan asemaan puolueessa ja hallituksessa ja taloudellisella, sivistyksellisellä ym. hallinnonaloilla sekä muodostaneet etuoikeutetun kerroksen neuvostoyhteiskunnassa.
Tämä etuoikeutettu kerros on porvariston pääosa tämän päivän Neuvostoliitossa ja revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan pääasiallinen yhteiskunnallinen perusta. Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on neuvostoporvariston ja varsinkin sen etuoikeutetun kerroksen poliittinen edustaja.
Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on suorittanut puhdistuksen toisensa jälkeen ja korvannut yhden kaaderiryhmän toisensa jälkeen kautta maan, keskuselimistä paikalliselimiin, johtavista puolueen ja valtion laitoksista talouden, kulttuurin ja opetustoimen aloille, erottaen ne, joihin he eivät luota, ja sijoittaen suojattejaan johtoasemiin.
Ottakaamme esimerkiksi NKP:n keskuskomitea. Tilastot osoittavat, että lähes 70 prosenttia NKP:n keskuskomitean jäsenistä, jotka valittiin sen 19. edustajakokouksessa v. 1952 puhdistettiin v. 1956 ja 1961 pidettyjen 20. ja 22. edustajakokousten kuluessa. Ja lähes 50 prosenttia keskuskomitean jäsenistä, jotka valittiin 20. edustajakokouksessa puhdistettiin 22. edustajakokouksen aikana.
Tai ottakaamme esim. paikallisjärjestöt. 22. edustajakokouksen aattona, ”kaadereitten uusimisen” verukkeella, revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta siirsi viroista epätäydellisten tilastojen mukaan 40–50 prosenttia liittotasavaltojen puolueen keskuskomiteoitten ja alueitten ja piirien puoluekomiteoitten jäsenistä sekä 40 prosenttia kaupunkikuntien ja alueitten puoluekomiteoitten jäsenistä. Vuonna 1967, käyttäen verukkeena puolueen jakamista ”teollisiin” ja ”maataloudellisiin” puoluekomiteoihin, he korvasivat edelleen yli puolet liittotasavaltojen keskuskomiteoitten ja alueellisten puoluekomiteoitten jäsenistä.
Tämän muutossarjan kautta neuvostoliittolainen etuoikeutettu kerros on saanut valvontaansa puolueen, hallituksen ja muut tärkeät järjestöt.
Tämän etuoikeutetun kerroksen jäsenet ovat muuttaneet joukkojen palvelemisen tehtävän niiden hallitsemisen etuoikeudeksi. He väärinkäyttävät valtuuksiaan tuotanto- ja toimeentulovälineisiin nähden pienen ryhmäkuntansa yksityiseksi hyödyksi.
Tämän etuoikeutetun kerroksen jäsenet anastavat itsellensä neuvostokansan työn hedelmät ja pistävät taskuihinsa tuloja, jotka ovat kymmeniä tai jopa sata kertaa suuremmat kuin keskitason neuvostotyöläisen ja -talonpojan tulot He varmistivat korkeat tulot ei ainoastaan korkeitten palkkojen, korkeitten palkkioitten, korkeitten osuuksien ja varsin monenlaisten henkilökohtaisten apurahojen muodossa, vaan käyttävät myös etuoikeutettua asemaansa anastaakseen itselleen yhteistä omaisuutta lahjuksia antamalla ja ottamalla. Täydellisesti Neuvostoliiton työtätekevästä kansasta eronneena he elävät porvariston loismaista ja turmeltunutta elämää.
Tämän etuoikeutetun kerroksen jäsenet ovat tyystin rappeutuneet ideologisesti, poikenneet täydellisesti bolshevikkipuolueen vallankumouksellisista perinteistä ja hylänneet neuvostoliittolaisen työväenluokan jalot ihanteet.
He vastustavat marxismi-leninismiä ja sosialismia. He pettävät vallankumouksen ja kieltävät muita tekemästä vallankumousta. Heidän ainoana huolenaan on oman taloudellisen asemansa ja poliittisen valtansa lujittaminen. Kaikki heidän toimintansa pyörii heidän oman etuoikeutetun kerroksensa yksityisetujen ympärillä.
Anastettuaan neuvostopuolueen ja -valtion johdon Hrustshevin ryhmäkunta on muuttamassa Neuvostoliiton marxilais-leniniläisen kommunistien puolueen kunniakkaine vallankumoushistorioineen revisionistiseksi puolueeksi; se on muuttamassa proletariaatin diktatuurin alaisen neuvostovaltion revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan diktatuurin alaiseksi valtioksi; ja askel askeleelta se on muuttamassa koko kansan sosialistisen omistuksen ja sosialististen kollektiiviomistuksen etuoikeutetun kerroksen omistukseksi.
Ihmiset ovat nähneet, miten Jugoslaviassa, vaikka Titon ryhmäkunta yhä pitääkin esillä ”sosialismin” lippua, Jugoslavian kansaa vastustava byrokraattinen porvaristo on vähitellen syntynyt sen jälkeen kun Titon ryhmäkunta astui revisionismin tielle muuttaen Jugoslavian valtion proletariaatin diktatuurista byrokraattisen porvariston diktatuurin alaiseksi valtioksi ja sen sosialistisen yhteistalouden valtiokapitalismiksi. Nyt ihmiset näkevät Hrustshevin ryhmäkunnan astuvan Titon ryhmäkunnan jo kulkemalle tielle. Hrustshev pitää Belgradia Mekkanaan sanoen kerran toisensa jälkeen, että hän on ottava oppia Titon ryhmäkunnan kokemuksista ja tehden tiettäväksi, että hän ja Titon ryhmäkunta ”kuuluvat yhteen ja samaan aatteeseen ja pitävät samaa teoriaa oppaanaan”.32 Tämä ei ole lainkaan yllättävää.
Hrustshevin revisionismin tuloksena maailman ensimmäisellä sosialistisella maalla, jonka suuri neuvostokansa on verellään ja hiellään rakentanut, on nyt edessään ennennäkemätön kapitalismin palautumisen vaara.
Hrustshevin ryhmäkunta levittää tarua, jonka mukaan ”Neuvostoliitossa ei enää ole vihamielisiä luokkia ja luokkataistelua” peittääkseen oman säälimättömän luokkataistelunsa neuvostokansaa vastaan.
Hrustshevin ryhmäkunnan edustama neuvostoliittolainen etuoikeutettu kerros muodostaa vain muutaman prosentin neuvostoväestöstä. Neuvostokaadereiden joukossa sen lukumäärä on myös pieni. Se on jyrkästi vastakkainen neuvostokansalle, joka muodostaa 90 % koko väestöstä, sekä neuvostokaadereitten ja kommunistien valtaenemmistölle. Neuvostokansan ja tämän etuoikeutetun kerroksen välinen ristiriita on nyt pääristiriita Neuvostoliitossa ja se on sovittamaton ja antagonistinen luokkaristiriita.
Kunniakas Neuvostoliiton kommunistinen puolue, jonka Lenin rakensi, ja suuri neuvostokansa osoittivat käänteentekevää vallankumouksellista aloitteellisuutta Lokakuun sosialistisessa vallankumouksessa; ne osoittivat sankaruutensa ja kestävyytensä valkokaartin ja yli tusinan imperialistisen maan suorittaman aseellisen väliintulon voittamisessa; ne veivät tililleen ennennäkemättömän loistavia saavutuksia kamppailussa teollistamisen ja maatalouden kollektivisoimisen puolesta ja ne saavuttivat valtaisan voiton isänmaallisessa sodassa saksalaisia fasisteja vastaan ja pelastivat koko ihmiskunnan. Hrustshevin ryhmäkunnan hallitessakin NKP:n jäsenjoukko ja neuvostokansa vievät eteenpäin Leninin ja Stalinin kasvattamia kunniakkaita vallankumouksellisia perinteitä ja pitävät yhä voimassa sosialismia pyrkien kommunismiin.
Neuvostoliittolaisten työläisten, kollektiivimaanviljelijöiden ja sivistyneistön laajat joukot kuohuvat tyytymättömyyttä etuoikeutetun kerroksen harjoittaman sorron ja riiston johdosta. Ne alkavat nähdä yhä selvemmin sosialismia pettävän ja kapitalismia palauttavan Hrustshevin ryhmäkunnan revisionistiset piirteet. Neuvostokaadereitten riveissä on monia, jotka pitävät yhä järkähtämättä kiinni proletariaatin vallankumouksellisesta kannasta, pitäytyvät sosialismin tiellä ja vastustavat lujasti Hrustshevin revisionismia. Neuvostokansan, kommunistien ja kaadereitten laajat joukot käyttävät erilaisia keinoja tehden vastarintaa ja vastustaen Hrustshevin ryhmäkunnan revisionistista linjaa, joten Hrustshevin ryhmäkunta ei voi niinkään helposti saada aikaan kapitalismin palauttamista. Suuri neuvostokansa taistelee puolustaakseen Lokakuun suuren vallankumouksen kunniakkaita perinteitä, säilyttääkseen sosialismin suuret saavutukset ja murskatakseen kapitalismin palauttamista koskevan juonen.
Niin sanotun ”koko kansan valtion” kumoaminen
NKP:n 22. edustajakokouksessa Hrustshev kohotti avoimesti proletariaatin diktatuurin vastustamisen lipun ilmoittaen proletariaatin diktatuurin valtion tulevan korvatuksi ”koko kansan valtiolla”. NKP:n ohjelmaan on kirjoitettu, että proletariaatin diktatuuri ”on lakannut olemasta välttämätön SNTL:ssa” ja että ”valtio, joka syntyi proletariaatin diktatuurin valtiona on uudessa, meidän aikamme vaiheessa, muuttunut koko kansan valtioksi”.
Jokainen vähänkin marxismi-leninismiä tunteva tietää, että valtion käsite on luokkakäsite. Lenin huomautti, että ”valtion tunnusmerkkinä on se, että on olemassa erikoinen henkilöluokka, jonka käsiin keskittyy valta”.33 Valtio on luokkataistelun ase, koneisto, jonka avulla yksi luokka hillitsee toista. Jokainen valtio on määrätyn luokan diktatuuri. Niin kauan kuin valtio on olemassa, se ei mitenkään voi olla luokan yläpuolella tai kuulua koko kansalle.
Proletariaatti ja sen poliittinen puolue eivät ole koskaan salanneet käsityksiään; ne sanovat selvin sanoin, että proletaarisen sosialistisen vallankumouksen päämääränä on juuri porvarillisen vallan kumoaminen ja proletariaatin diktatuurin perustaminen. Sosialistisen vallankumouksen voiton jälkeen proletariaatin ja sen puolueen on peräänantamattomasti pyrittävä täyttämään proletariaatin diktatuurin historialliset tehtävät ja eliminoimaan luokat ja luokkaerot, jotta valtio on kuoleva pois. Vain porvaristo ja sen puolueet, yrittäessään pimittää joukkoja, koettavat kaikin keinoin peitellä valtiovallan luokkaluonnetta ja sanoa valvonnassaan olevaa valtiokoneistoa ”koko kansan omaksi” tai ”luokan yläpuolella” olevaksi.
Se, että Hrustshev on ilmoittanut proletariaatin diktatuurin lakanneen Neuvostoliitossa ja esittänyt teesin ”koko kansan valtiosta” on osoituksena siitä, että hän on korvannut marxilais-leniniläiset opit valtiosta porvarillisilla valheilla.
Kun marxilais-leniniläiset arvostelivat revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan nurinkurisia väitteitä, se puolustautui kiireesti ja ryhtyi keksimään teoreettisia perusteluja ”koko kansan valtiolle”. Nyt se väittää, että Marxin ja Leninin mainitsema proletariaatin diktatuurin historiallinen ajanjakso tarkoittaa vain siirtymistä kapitalismista kommunismin ensimmäiseen vaiheeseen eikä sen korkeampaa vaihetta. Se väittää edelleen, että ”proletariaatin diktatuuri lakkaa olemasta välttämätön ennen kuin valtio kuolee pois”34 ja että proletariaatin diktatuurin päättymisen jälkeen on vielä yksi vaihe, ”koko kansan valtio”.
Nämä ovat silkkaa viisastelua.
Gothan ohjelman arvostelussaan Marx esitti tunnetun väitteensä, jonka mukaan proletariaatin diktatuuri on kapitalismista kommunismiin siirtymisen kauden valtio. Lenin esitti selvän selityksen tästä marxilaisesta teoriasta.
Hän sanoi:
Marx kirjoitti arvostellessaan Gothan ohjelmaa: ”Kapitalistisen ja kommunistisen yhteiskunnan välillä on kausi, jolloin edellinen muutetaan vallankumouksellisesti jälkimmäiseksi. Sitä vastaavasti tulee olemaan myös poliittinen siirtymäkausi, jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.” Tähän saakka tämä on ollut sosialisteista kiistaton totuus ja siihen sisältyy tunnustus, että valtio säilyy niin kauan, kunnes voittanut sosialismi on kehittynyt täydelliseksi kommunismiksi.35
Lenin sanoi edelleen:
Marxin valtio-opin olemuksen on ymmärtänyt vain se, joka käsittää, että yhden luokan diktatuuri on tarpeellinen ei ainoastaan jokaiselle luokkayhteiskunnalle yleensä, eikä ainoastaan proletariaatille, joka on kukistanut porvariston, vaan myös kokonaiselle historian kaudelle, joka erottaa kapitalismia ”luokattomasta yhteiskunnasta”, kommunismista.36
On täysin selvää, että Marxin ja Leninin mukaan se historiallinen kausi, jonka aikana kokonaisuudessaan proletariaatin diktatuurin valtio on olemassa, ei ole pelkästään siirtymiskausi kapitalismista kommunismin ensimmäiseen vaiheeseen, kuten NKP:n johtajat väittävät, vaan koko siirtymiskausi kapitalismista ”täydelliseen kommunismiin”, aikaan, jolloin kaikki luokkaerot on eliminoitu ja ”luokaton yhteiskunta” toteutettu, toisin sanoen, kommunismin korkeampaan vaiheeseen.
Samaten on selvää, että Marxin ja Leninin tarkoittama valtio siirtymiskaudella on proletariaatin diktatuurin valtio eikä mikään muu. Proletariaatin diktatuuri on valtiomuotona koko siirtymiskautena kapitalismista kommunismin korkeampaan vaiheeseen ja myös viimeinen valtiomuoto ihmiskunnan historiassa. Proletariaatin diktatuurin poiskuoleminen on merkitsevä valtion poiskuolemista. Lenin sanoi:
Marx teki sosialismin ja poliittisen taistelun koko historiasta sen johtopäätöksen, että valtion täytyy kadota, että sen katoamisen ylimenomuotona (siirtymismuotona valtiosta ei-valtioon) tulee olemaan ”hallitsevaksi luokaksi järjestynyt proletariaatti”.37
Historiallisesti proletariaatin diktatuuri saattaa saada erilaisia muotoja eri maissa ja eri kausina, mutta sisimmältä olemukseltaan se on pysyvä samana. Lenin sanoi:
Siirtyminen kapitalismista kommunismiin ei tietenkään voi olla tuomatta esiin tavattoman paljon ja tavattoman moninaisia valtiomuotoja, mutta niiden olemus on oleva väistämättömästi sama: proletariaatin diktatuuri.38
Täten voidaan nähdä, ettei se ole missään tapauksessa Marxin ja Leninin käsitys, vaan revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan keksintöä, että proletariaatin diktatuurin päättyminen edeltää valtion poiskuolemista ja että sitä seuraa vielä eräs vaihe, ”koko kansan valtio”.
Puhuessaan epämarxilais-leniniläisten käsitystensä puolesta Hrustshevin ryhmäkunta on nähnyt suurta vaivaa löytääkseen lauseen Marxilta ja vääristellyt sitä esittämällä sen asiayhteydestä erillään. He ovat mielivaltaisesti sanoneet Marxin Gothan ohjelman arvostelussaan tarkoittamaa kommunistisen yhteiskunnan tulevaa valtioluonnetta (Staatswesen saksan kielellä) ”’kommunistisen yhteiskunnan valtioksi’, joka ei enää ole proletariaatin diktatuuria”.39 He ilmoittivat riemuissaan, että tätä kiinalaiset eivät uskaltaisi lainata Marxilta. Nähtävästi revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta arveli tämän olevan itselleen suureksikin hyödyksi.
Mutta Lenin näyttää aavistaneen, että revisionistit käyttäisivät tätä lausetta vääristelläkseen marxismia. Kirjoituksessaan »Marxin oppi valtiosta» Lenin antoi siitä erinomaisen selityksen. Hän sanoi: ”…proletariaatin diktatuuri on ’poliittinen siirtymiskausi’ … mutta Marx jatkaa puhuen ’kommunistisen yhteiskunnan valtion tulevasta luonteesta’ (gosudarstvennosty venäjäksi, Staatswesen saksaksi)!! Siten jopa ’kommunistisessa yhteiskunnassa’ on oleva valtio!! Eikö tässä ole ristiriitaisuutta?” Lenin vastasi: ”Ei.” Sitten hän luetteli kolme vaihetta kehitysprosessissa porvarillisesta valtiosta valtion poiskuolemiseen:
Ensimmäinen vaihe — kapitalistisessa yhteiskunnassa, valtiota tarvitsee porvaristo — porvarillinen valtio.
Toinen vaihe — siirtymiskaudella kapitalismista kommunismiin — valtiota tarvitsee proletariaatti — proletariaatin diktatuurin valtio.
Kolmas vaihe — kommunistisessa yhteiskunnassa valtio ei ole tarpeen, se kuolee pois.
Hän sanoi lopuksi: ”Täysin johdonmukaista ja selkeätä!!”
Leninin luettelossa on löydettävissä vain porvarillinen valtio, proletariaatin diktatuurin valtio ja valtion poiskuoleminen. Mutta juuri tässä luetteloinnissa Lenin tekee selväksi, että kun kommunismi saavutetaan, valtio kuolee pois ja käy olemattomaksi.
Ironista kyllä revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta lainasi myös juuri tätä kohtaa Leninin kirjoituksesta »Marxin oppi valtiosta» virheensä puolustamisen kuluessa. Ja sitten he jatkoivat esittäen seuraavan idioottimaisen lausunnon:
Meidän maassamme ne kaksi vaihetta, joita Lenin tarkoitti esittämässämme mielipiteessä, kuuluvat jo historiaan. Neuvostoliitossa koko kansan valtio — kommunistinen valtiojärjestelmä, kommunismin ensimmäisen vaiheen valtio, on syntynyt ja kehittymässä.40
Jos Leninin tarkoittamat kaksi kautta ovat jo muuttuneet menneisyyteen kuuluvaksi asiaksi Neuvostoliitossa, silloin valtion pitäisi olla kuolemassa pois, ja mistä ”koko kansan valtio” voisi tulla? Ellei valtio ole vielä kuolemassa pois, silloin sen pitäisi olla proletariaatin diktatuuri eikä missään olosuhteissa ”koko kansan valtio”.
Puhuessaan ”koko kansan valtionsa” puolesta Hrustshevin ryhmäkunta näkee paljon vaivaa panetellakseen proletariaatin diktatuuria epädemokraattiseksi. He väittävät, että vain korvaamalla proletariaatin diktatuurin valtio ”koko kansan valtiolla” voidaan demokratiaa edelleen kehittää ja muuttaa se ”todelliseksi demokratiaksi koko kansalle”. Hrustshev on suuriluuloisesti sanonut, että proletariaatin diktatuurin lakkaaminen on esimerkkinä ”voimallisesti kehittyvän demokratian linjasta” ja että ”proletaarinen demokratia on muuttumassa koko kansan sosialistiseksi demokratiaksi”.41
Nämä lausunnot voivat vain osoittaa, että niiden tekijät ovat joko täysin tietämättömiä valtiota koskevista marxilais-leniniläisistä opeista tai vääristelevät niitä tahallisesti.
Jokainen vähänkin marxismi-leninismiä tunteva tietää, että demokratian käsite valtiomuotona, kuten diktatuurin käsitekin, on luokkakäsite. Voi olla vain luokkademokratiaa, ei voi olla ”demokratiaa koko kansalle”.
Lenin sanoi:
Demokratia kansan valtaenemmistöä varten, ja kansan riistäjien sekä sortajien nujertaminen voimalla, so. niiden jättäminen syrjään demokratiasta — sellaista on demokratian muuttuminen siirryttäessä kapitalismista kommunismiin.42
Diktatuuri riistäviin luokkiin nähden ja demokratia työtätekevän kansan keskuudessa — nämä ovat proletariaatin diktatuurin kaksi puolta. Vain proletariaatin diktatuurin vallitessa voidaan demokratiaa työtätekevän kansan joukkoja varten kehittää ja laajentaa ennennäkemättömään mittaan. Ilman proletariaatin diktatuuria ei voi olla mitään todellista demokratiaa työtätekevää kansaa varten.
Missä on porvarillinen demokratia, siellä ei ole proletaarista demokratiaa ja missä on proletaarinen demokratia, siellä ei ole porvarillista demokratiaa. Yksi sulkee pois toisen. Tämä on väistämätöntä eikä salli kompromissia. Mitä perusteellisemmin porvarillinen demokratia on eliminoitu, sitä enemmän proletaarinen demokratia on kukoistava. Porvariston silmissä jokainen maa, missä tämä tapahtuu, on vailla demokratiaa. Mutta tosiasiallisesti tämä on proletaarisen demokratian edistämistä ja porvarillisen demokratian eliminoimista. Proletaarisen demokratian kehittyessä porvarillinen demokratia tulee eliminoiduksi.
Tätä marxilais-leniniläistä perusteesiä vastustaa revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta. Tosiasiassa he ovat sitä mieltä, että niin kauan kuin viholliset ovat diktatuurin alaisia, ei ole demokratiaa, ja että ainoa tapa kehittää demokratiaa on lakkauttaa diktatuuri vihollisiin nähden, lopettaa niiden nujertaminen ja vakiinnuttaa ”demokratia koko kansalle”.
Heidän käsityksensä on valettu samassa muotissa kuin luopio Kautskyn ”puhtaan demokratian” käsite.
Kautskya arvostellessaan Lenin sanoi:
…”puhdas demokratia” ei ole vain moukkamainen fraasi, josta ilmenee, ettei ymmärretä enempää luokkataistelua kuin valtion olemustakaan, vaan myös peräti sisällyksetön fraasi, sillä kommunistisessa yhteiskunnassa demokratia alkaa, uudistuen ja muuttuen tottumukseksi, kuoleutua, mutta ei tule koskaan ”puhtaaksi” demokratiaksi.43
Hän huomautti myös:
Kehityksen dialektiikka (kulku) on seuraava: absolutismista porvarilliseen demokratiaan; porvarillisesta demokratiasta proletaariseen; proletaarisesta ei-minkäänlaiseen.44
Toisin sanoen, kommunismin korkeammassa vaiheessa proletaarinen demokratia tulee kuolemaan pois luokkien eliminoitumisen ja proletariaatin diktatuurin poiskuolemisen myötä.
Kaunistelematta sanoen, kuten ”koko kansan valtio” , niin myös Hrustshevin julistama ”demokratia koko kansalle” on pilantekoa. Hrustshevin ainoana tarkoituksena on pettää neuvostokansa ja maailman vallankumoukselliset kansat ja peittää se, että hän on pettänyt proletariaatin diktatuurin ja asettunut vastustamaan sosialismia.
Mikä on Hrustshevin ”koko kansan valtion” olennainen sisältö?
Hrustshev on lakkauttanut proletariaatin diktatuurin Neuvostoliitossa ja perustanut itsensä johdolla revisionistisen ryhmäkunnan diktatuurin, so. neuvostoliittolaisen porvariston etuoikeutetun kerroksen diktatuurin. Tosiasiallisesti hänen ”koko kansan valtionsa” ei ole proletariaatin diktatuurin valtio, vaan valtio, jossa hänen pieni ryhmäkuntansa käyttelee diktatuuriaan työläisten, talonpoikien ja vallankumouksellisen sivistyneistön joukkoihin nähden. Hrustshevin ryhmäkunnan hallitessa ei ole demokratiaa Neuvostoliiton työtätekevälle kansalle, on demokratiaa vain kouralliselle ihmisiä, jotka kuuluvat Hrustshevin ryhmäkuntaan, etuoikeutetulle kerrokselle ja porvarillisille aineksille, sekä vanhoille että uusille. Hrustshevin ”demokratia koko kansalle” ei ole mitään muuta kuin silkkaa porvarillista demokratiaa, ts. Hrustshevin ryhmäkunnan despoottista diktatuuria neuvostokansaan nähden.
Tämän päivän Neuvostoliitossa jokaista, joka pitäytyy proletaarisella kannalla, puoltaa marxismi-leninismiä ja rohkenee sanoa sanottavansa, tehdä vastarintaa tai taistella, tarkkaillaan, seurataan, kutsutaan puhutteluun ja hänet jopa pidätetään, vangitaan tai määritellään ”henkisesti sairaaksi” ja lähetetään ”mielisairaalaan”. Neuvostolehdistö on viime aikoina esittänyt, että on välttämätöntä ”taistella” niitä vastaan, jotka osoittavat vähäisintäkin tyytymättömyyttä, ja kehottanut ”taipumattomaan taisteluun” ”viheliäisiä irvailijoita” vastaan45, jotka rohkenevat esittää sarkastisia huomautuksia Hrustshevin maatalouspolitiikasta. Erityisen yllättävää on se, että revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on useammin kuin kerran verisesti nujertanut lakkoilevia työläisiä ja vastarintaan ryhtyneitä joukkoja.
Kaava proletariaatin diktatuurin lakkauttamisesta samalla koko kansan valtion säilyttäen paljastaa revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan salaisuuden; se on siinä, että he ovat lujasti proletariaatin diktatuuria vastaan, mutta eivät tule luopumaan valtiovallasta ennen perikatoaan. Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta tietää valtiovallan valvomisen olevan erittäin tärkeätä. He tarvitsevat valtiokoneistoa Neuvostoliiton työtätekevän kansan ja marxilais-leniniläisten nujertamiseen. He tarvitsevat sitä tien raivaamiseen kapitalismin palauttamiselle Neuvostoliitossa. Nämä ovat Hrustshevin todelliset päämäärät hänen kohottaessaan ”koko kansan valtion” ja ” koko kansan demokratian” liput.
Niin sanotun ”koko kansan puolueen” kumoaminen
NKP:n 22. edustajakokouksessa Hrustshev kohotti avoimesti toisenkin lipun, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen proletaarisen luonteen muuttamisen. Hän ilmoitti proletariaatin puolueen tulevan korvatuksi ”koko kansan puolueella”. NKP:n ohjelmassa todetaan: ”Seurauksena sosialismin voitosta SNTL:ssa ja neuvostoyhteiskunnan yhtenäisyyden lujittamisesta työväenluokan kommunistisesta puolueesta on tullut neuvostokansan etujoukko, koko kansan puolue.” NKP:n keskuskomitean avoimessa kirjeessä sanotaan, että NKP:sta ”on tullut koko kansan poliittinen järjestö”.
Miten mieletöntä!
Alkeistiedot marxismi-leninismistä kertovat meille, että kuten valtio, poliittinen puolue on luokkataistelun väline. Jokaisella poliittisella puolueella on luokkaluonne. Puoluehenki on luokkaluonteen keskitetty ilmaus. Ei ole olemassa sellaista kuin luokaton tai luokan yläpuolella oleva poliittinen puolue, ei ole koskaan ollutkaan, eikä ole sellaista asiaa kuin ”koko kansan puolue”, joka ei edusta jonkin tietyn luokan etuja.
Proletariaatin puolue on rakennettu marxismi-leninismin vallankumouksellisen teorian ja vallankumouksellisen tyylin mukaisesti, se on proletariaatin historialliselle tehtävälle rajattoman uskollisten eturivin ainesten muodostama puolue; se on proletariaatin järjestynyt etujoukko ja sen organisaation korkein muoto. Proletariaatin puolue edustaa proletariaatin etuja ja sen tahdon keskitystä.
Lisäksi proletariaatin puolue on ainoa puolue, joka kykenee edustamaan koko väestöstä yli 90 % muodostavan kansan etuja. Syynä on se, että proletariaatin edut ovat aivan samat kuin työtätekevien joukkojen edut, että se osaa suhtautua ongelmiin historiallisen roolinsa valossa ja proletariaatin ja työtätekevien joukkojen nykyisten ja tulevien etujen sekä kansan valtaenemmistön etujen mukaan ja että se osaa antaa oikean johdon marxismi-leninismin mukaisesti.
Työväenluokasta lähtöisin olevien jäsentensä lisäksi proletariaatin puolueella on muista luokista lähtöisin olevia jäseniä. Mutta jälkimmäiset eivät liity puolueeseen muiden luokkien edustajina. Siitä päivästä lähtien, jolloin he puolueeseen liittyvät, heidän on hylättävä entinen luokkakantansa ja omaksuttava proletariaatin kanta. Marx ja Engels sanoivat:
Jos proletaariseen liikkeeseen liittyy muiden luokkien edustajia, niin ennen kaikkea heiltä vaaditaan, etteivät he toisi mukanaan porvarillisten, pikkuporvarillisten ja muiden sentapaisten ennakkoluulojen jätteitä, vaan omaksuisivat ehdottomasti proletaarisen maailmankatsomuksen.46
Marxismi-leninismi selvitti kauan sitten proletaarisen puolueen luonnetta koskevat perusperiaatteet. Mutta revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan mielestä nämä periaatteet ovat ”kaavamaisia sanamuotoja”, kun taas heidän ”koko kansan puolueensa” on ”kommunistisen puolueen kehityksen tosiasiallisen dialektiikan” mukainen.47
Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on vaivannut päätään keksiäkseen ”koko kansan puolueensa” oikeutetuksi osoittavia argumentteja. He ovat väittäneet Kiinan ja Neuvostoliiton puolueitten välisten keskustelujen aikana heinäkuussa 1963 ja neuvostolehdistössä, että he ovat muuttaneet Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ”koko kansan puolueeksi”, koska:
1. NKP tuo ilmi koko kansan edut.
2. Koko kansa on hyväksynyt työväenluokan marxilais-leniniläisen maailmankatsomuksen ja työväenluokan päämäärä — kommunismin rakentaminen — on tullut koko kansan päämääräksi.
3. NKP:n rivit koostuvat työläisten, kollektiivimaanviljelijöiden ja sivistyneistön parhaimmista edustajista. NKP:n riveissä on yli sadan kansallisuuden ja kansan edustajia.
4. Puolueen toiminnassa käytettävä demokraattinen menetelmä on myös sopusoinnussa sen luonteen kanssa koko kansan puolueena.
Jo yhdellä silmäyksellä käy selväksi, ettei yksikään näistä Hrustshevin ryhmäkunnan esittämistä väitteistä osoita vakavaa suhtautumista vakavaan ongelmaan.
Kun Lenin taisteli opportunisteja vastaan, hän huomautti:
Voidaanko puhua vakavasti sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät ilmeisestikään osaa suhtautua vakavasti vakaviin kysymyksiin? Vaikeaa se on, toverit, hyvin vaikeaa! Kysymys, josta eräät henkilöt eivät osaa puhua vakavasti, on sinänsä kuitenkin siksi vakava, ettei ole pahitteeksi eritellä niitäkin vastauksia, jotka ovat ilmeisen epävakavia.48
Tänäänkään ei ole vahingoksi tutkia niitä tyhjänpäiväisiä patenttivastauksia, joita Hrustshevin ryhmäkunta on antanut niin vakavaan kysymyksen kuin proletariaatin puoluetta koskeva kysymys.
Hrustshevin ryhmäkunnan mukaan kommunistisesta puolueesta pitäisi tulla ”koko kansan puolue”, koska se tuo ilmi koko kansan edut. Eikö siitä sitten seuraa, että aivan alusta alkaen sen olisi pitänyt olla ”koko kansan puolue” proletariaatin puolueen asemasta?
Hrustshevin ryhmäkunnan mukaan kommunistisesta puolueesta pitäisi tulla ”koko kansan puolue”, koska ”koko kansa on hyväksynyt työväenluokan marxilais-leniniläisen maailmankatsomuksen”. Mutta kuinka voidaan sanoa, että jokainen on hyväksynyt marxilais-leniniläisen maailmankatsomuksen neuvostoyhteiskunnassa, jossa on tapahtumassa jyrkkää luokkapolarisaatiota ja luokkataistelua? Voidaanko sanoa, että kymmenet tuhannet vanhat ja uudet porvarilliset ainekset maassanne ovat kaikki marxilais-leniniläisiä? Jos marxismi-leninismistä on todella tullut kaiken kansan maailmankatsomus, kuten te väitätte, eikö siitä seuraa, ettei teidän yhteiskunnassanne ole mitään eroa puolueen ja ei-puolueen välillä eikä mitään tarvetta puolueen olemassaololle? Eikö ole yhdentekevää, onko ”koko kansan puolue” olemassa tai ei?
Hrustshevin ryhmäkunnan mukaan kommunistisesta puolueesta pitäisi tulla ”koko kansan puolue”, koska sen jäsenistö koostuu työläisistä, talonpojista ja sivistyneistöstä sekä kaikista kansallisuuksista ja kansoista. Merkitseekö tämä sitten sitä, että ennen kuin ajatus ”koko kansan puolueesta” esitettiin sen 22. edustajakokouksessa, kukaan NKP:n jäsenistä ei ollut muista luokista kuin työväenluokasta? Merkitseekö se, että aikaisemmin kaikki puolueen jäsenet olivat vain yhdestä kansallisuudesta muiden kansallisuuksien ja kansojen ollessa sen ulkopuolella? Jos puolueen luonne määräytyy sen jäsenistön yhteiskunnallisen taustan mukaan, eikö siitä seuraa, että maailmassa lukuisat poliittiset puolueet, joiden jäsenet ovat myös peräisin eri luokista, kansallisuuksista ja kansoista, ovat kaikki ”koko kansan puolueita”?
Hrustshevin ryhmäkunnan mukaan puolueen pitäisi olla ”koko kansan puolue”, koska sen toiminnassaan käyttämät menetelmät ovat demokraattisia. Mutta aivan alustaan lähtien kommunistinen puolue on rakennettu demokraattisen sentralismin periaatteen pohjalle ja sen olisi aina noudatettava joukkolinjaa ja vakuuttelun ja kasvatuksen demokraattista menetelmää työssä kansan keskuudessa. Eikö siitä sitten seuraa, että kommunistinen puolue on ”koko kansan puolue” perustamisensa ensimmäisestä päivästä alkaen?
Lyhyesti sanoen, yksikään revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan luettelemista argumenteista ei ole vedenpitävä.
Sen lisäksi, että Hrustshev on tehnyt suuren numeron ”koko kansan puolueesta”, hän on myös jakanut puolueen ”teollisuuspuolueeksi” ja ”maatalouspuolueeksi” käyttäen verukkeena ”puolue-elinten rakentamista tuotantoperiaatteelle”.49
Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta sanoo tehneensä näin, koska ”talous on asemaltaan politiikan edellä sosialismin vallitessa”50 ja koska he haluavat asettaa ”taloudelliset ja tuotannolliset ongelmat, jotka kommunistisen rakennustyön koko kulku on työntänyt etualalle, puoluejärjestöjen toiminnan keskipisteeseen” ja tehdä niistä ”koko niiden työn kulmakiven”.51 Hrustshev sanoi: ”Sanomme suoraan, että pääasia puolue-elinten työssä on tuotanto”52; ja kaiken lisäksi he ovat sanoneet näitä käsityksiä Leninin esittämiksi väittäen toimivansa muka hänen periaatteittensa mukaisesti.
Mutta jokainen hiemankin NKP:n historiaan tutustunut tietää, etteivät ne ole suinkaan Leninin käsityksiä, vaan leninismin vastaisia käsityksiä ja että ne olivat Trotskin käsityksiä. Tässäkin kysymyksessä Hrustshev on Trotskin ansiokas oppilas.
Trotskia ja Buharinia arvostellessaan Lenin sanoi:
Politiikka on talouden keskitetty ilmaus… Politiikka ei voi olla olematta ensisijaista talouteen nähden.
Toisin väittäminen merkitsee marxismin aakkosten unohtamista. Hän jatkoi:
…suhtautumatta poliittisesti oikealla tavalla asiaan kyseessä oleva luokka ei voi säilyttää valtaansa eikä siis ratkaista myöskään tuotannollista tehtäväänsä.53
Tosiasiat ovat kristallinkirkkaat: revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan todellisena tarkoituksena sen ehdottaessa ”koko kansan puoluetta” oli muuttaa täydellisesti NKP:n proletaarinen luonne ja muodostaa marxilais-leniniläisestä puolueesta revisionistinen puolue.
Suuren NKP:n edessä on vakava vaara rappeutua proletariaatin puolueesta porvariston puolueeksi ja marxilais-leniniläisestä revisionistiseksi puolueeksi.
Lenin sanoi:
Puolue, joka haluaa elää, ei voi sallia vähäisintäkään horjuntaa sen olemassaoloa koskevassa kysymyksessä eikä mitään sovinnon tekoa niiden kanssa, jotka voivat haudata puolueen.54
Tällä hetkellä revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on jälleen saattamassa suuren NKP:n laajan jäsenistön juuri tämän vakavan kysymyksen eteen.
Hrustshevin valekommunismi
NKP:n 22. edustajakokouksessa Hrustshev ilmoitti että Neuvostoliitto oli jo astunut kommunistisen yhteiskunnan laajamittaisen rakentamisen kauteen. Hän teki myös tiettäväksi, että ”pääosin me saamme rakennetuksi kommunistisen yhteiskunnan 20 vuoden kuluessa”.55 Tämä on silkkaa petosta.
Kuinka voi olla puhettakaan kommunismin rakentamisesta aikana, jolloin revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on johtamassa Neuvostoliittoa kapitalismin palauttamisen tielle ja jolloin neuvostokansa on vakavassa vaarassa menettää sosialismin hedelmät?
Pystyttäessään ”kommunismin rakentamisen” nimikilven Hrustshevin todellisena päämääränä on revisionisminsa todellisten kasvojen peittäminen. Mutta tämän tempun paljastaminen ei ole vaikeata. Revisionismin ei voida sallia kaupittelevan itseään kommunismina.
Tieteellisellä kommunismilla on täsmällinen ja tarkalleen määritelty merkitys. Marxismi-leninismin mukaan kommunistinen yhteiskunta on yhteiskunta, jossa luokat ja luokkaerot on kokonaan eliminoitu, koko kansalla on korkea kommunistisen tietoisuuden ja moraalin taso sekä rajaton innostus ja aloitteellisuus työssä, yhteiskunnallisia tuotteita on yltäkylläisesti ja periaatetta ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” sovelletaan käytännössä, ja jossa valtio on kuollut pois.
Marx lausui:
Kommunistisen yhteiskunnan korkeammassa vaiheessa, sen jälkeen, kun on tehty loppu yksilön orjuuttavasta alistamisesta työnjakoon ja samalla myös henkisen ja ruumiillisen työn vastakohtaisuudesta; kun työ ei ole enää vain toimeentulokeino, vaan siitä on tullut ensimmäinen elämäntarve; sen jälkeen kun rinnan yksilöiden kaikinpuolisen kehityksen kanssa ovat kasvaneet myös tuotantovoimat ja kun yhteiskunnallisen rikkauden kaikki lähteet pulppuavat täydellä voimallaan, vasta silloin voidaan astua lopullisesti ahtaan porvarillisen oikeuspiirin ulkopuolelle ja yhteiskunta voi kirjoittaa lippuunsa: Jokainen kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan!56
Marxilais-leniniläisen teorian mukaan sosialismin kaudella ylläpidettävän proletariaatin diktatuurin tarkoituksena on nimenomaan varmistaa se, että yhteiskunta kehittyy kommunismin suuntaan. Lenin sanoi, että ”kehitys eteenpäin, so. kommunismiin, käy proletariaatin diktatuurin kautta, eikä voi käydä muulla tavoin”.57
Koska revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on hylännyt proletariaatin diktatuurin Neuvostoliitossa, se on menossa taaksepäin eikä eteenpäin, menossa kapitalismiin eikä kommunismiin.
Kulkeminen kommunismiin merkitsee siirtymistä kohti kaikkien luokkien ja luokkaerojen loppumista. Ei voida ajatellakaan kommunistista yhteiskuntaa, joka säilyttää yleensä joitakin luokkia, riistävistä luokista puhumattakaan. Kuitenkin Hrustshev vaalii nyt uutta porvaristoa, palauttaa ja laajentaa riistojärjestelmää ja kiihdyttää luokkapolarisaatiota Neuvostoliitossa. Neuvostokansaa vastaan olevalla etuoikeutetulla porvarillisella kerroksella on nyt hallitseva asema puolueessa ja hallituksessa sekä talouden, kulttuurin ym. aloilla. Voiko tästä kaikesta löytää hitustakaan kommunismia?
Kulkeminen kohti kommunismia merkitsee siirtymistä kohti tuotantovälineiden koko kansan omistuksen yhtenäistä järjestelmää. Ei voida ajatellakaan kommunistista yhteiskuntaa, jossa on rinnan useita tuotantovälineiden omistuksen lajeja. Kuitenkin Hrustshev luo nyt tilannetta, jossa koko kansan omistamat yritykset ovat vähitellen rappeutumassa kapitalistisiksi yrityksiksi ja kollektiiviomistuksessa olevat tilat ovat vähitellen rappeutumassa kulakkitalouden yksiköiksi. Voiko kaikesta tästäkään löytää hitustakaan kommunismia?
Kulkeminen kohti kommunismia merkitsee siirtymistä kohti yhteiskunnallisten tuotteiden yltäkylläisyyttä ja ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” -periaatteen toteutumista. Ei voida ajatellakaan kommunistista yhteiskuntaa, joka rakentuu vain muutamien henkilöiden rikastumiselle ja joukkojen köyhtymiselle. Sosialistisen järjestelmän vallitessa suuri neuvostokansa kehitti yhteiskunnallisia tuotantovoimia ennennäkemättömällä vauhdilla. Mutta Hrustshevin revisionismi tuottaa tuhoa Neuvostoliiton sosialistisessa taloudessa. Lukemattomien ristiriitojen alati ahdistamana Hrustshev muuttelee tuon tuostakin talouspolitiikkaansa ja peruu usein omat sanansa syösten siten Neuvostoliiton kansantalouden kaaoksen tilaan. Hrustshev on tosiaankin parantumaton tuhlaaja. Hän on tuhlannut Stalinin aikana luodut viljavarastot ja aiheuttanut suuria vaikeuksia neuvostokansan elämään. Hän on vääristellyt ja loukannut sosialistista jakoperiaatetta ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle työnsä mukaan” sekä antanut muutamille henkilöille mahdollisuuden anastaa itselleen neuvostokansan laajojen joukkojen työn hedelmät. Yksin nämä seikat riittävät todistamaan, että Hrustshevin valitsema tie johtaa pois kommunismista.
Kulkeminen kohti kommunismia merkitsee siirtymistä kohti joukkojen kommunistisen tietoisuuden kohoamista. Ei voida ajatellakaan kommunistista yhteiskuntaa, jossa porvarilliset aatteet rehottavat. Kuitenkin Hrustshev elvyttää nyt innokkaasti porvarillista ideologiaa Neuvostoliitossa ja palvelee amerikkalaisen rappiokulttuurin lähetyssaarnaajana. Propagoimalla aineellista kiihoketta hän muuttaa kaikki inhimilliset suhteet rahasuhteiksi ja rohkaisee individualismia ja itsekkyyttä. Hänen vuokseen ruumiillista työtä pidetään jälleen alhaisena ja nautinnonhalua toisten ihmisten työn kustannuksella pidetään jälleen kunniallisena. Hrustshevin ajama yhteiskunnallinen etiikka ja ilmapiiri ovat todellakin loitontuneet kommunismista kaukaistakin kauemmaksi.
Kulkeminen kohti kommunismia merkitsee siirtymistä kohti valtion poiskuolemista. Ei voida ajatellakaan kommunistista yhteiskuntaa, jossa on valtiokoneisto kansan sortamiseksi. Proletariaatin diktatuurin valtio ei tosiasiallisesti ole enää valtio sen alkuperäisessä merkityksessä, koska se ei ole enää koneisto, jota muutamat riistäjät käyttävät kansan valtaenemmistön sortamiseen, vaan koneisto diktatuurin harjoittamiseksi riistäjien varsin pieneen määrään nähden, samalla kun demokratiaa harjoitetaan kansan valtaenemmistön keskuudessa. Hrustshev on nyt muuttamassa Neuvostoliiton valtiovallan luonnetta ja muuttamassa proletariaatin diktatuurin takaisin välikappaleeksi, jolla kourallinen etuoikeutettuja porvarillisia aineksia harjoittaa diktatuuria neuvostotyöläisten, -talonpoikien ja -sivistyneistön joukkoon nähden. Hän jatkaa diktaattorimaisen valtiokoneistonsa vahvistamista ja neuvostokansan alistamista. On todellakin suurta pilkantekoa puhua kommunismista näissä olosuhteissa.
Kaiken tämän vertaaminen tieteellisen kommunismin periaatteisiin paljastaa helposti, että revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on joka suhteessa johtamassa Neuvostoliittoa pois sosialismin tieltä ja astumaan kapitalismin tielle ja sen seurauksena yhä kauemmaksi kommunistisesta päämäärästä ”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” sen lähentymisen asemasta.
Hrustshevilla on salattuja motiiveja kun hän käyttää kommunismin nimikilpeä. Hän käyttää sitä neuvostokansan hämäämiseksi ja peitelläkseen pyrkimyksensä kapitalismin palauttamiseen. Hän käyttää sitä pettääkseen kansainvälisen proletariaatin ja koko maailman vallankumoukselliset kansat sekä pettääkseen proletaarisen internationalismin. Tämän nimikilven alla Hrustshevin ryhmäkunta itse on hylännyt proletaarisen internationalismin ja pyrkii kumppanuuteen USA:n imperialismin kanssa maailman jakamiseksi; kaiken lisäksi se haluaa sosialististen veljesmaitten palvelevan ryhmäkunnan omia yksityisetuja ja olevan vastustamatta imperialismia tai tukematta sorrettujen kansojen ja kansakuntien vallankumouksia ja haluaa niiden hyväksyvän poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen valvontansa ja olevan itse asiassa siitä riippuvaisia maita ja sen siirtomaita. Edelleen Hrustshevin ryhmäkunta haluaa kaikkien sorrettujen kansojen ja kansakuntien palvelevan ryhmäkunnan yksityisetuja ja hylkäävän vallankumouksellisen taistelunsa ollakseen häiritsemättä ryhmäkunnan toiveita kumppanuudesta imperialismin kanssa maailman jakamiseksi ja alistuvan sen sijaan imperialismin ja sen lakeijoiden harjoittamaan orjuutukseen ja sortoon.
Lyhyesti sanottuna, Hrustshevin tunnus ”kommunistisen yhteiskunnan rakentamisesta 20 vuoden kuluessa” pääosiltaan Neuvostoliitossa ei ole ainoastaan valheellinen, vaan myös taantumuksellinen.
Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta sanoo, että kiinalaiset ”menevät niin pitkälle, että asettavat kyseenalaiseksi jopa puolueemme ja kansamme oikeuden rakentaa kommunismia”58. Tämä on halveksittava yritys hämätä neuvostokansaa ja myrkyttää Kiinan ja Neuvostoliiton kansojen välistä ystävyyttä. Meillä ei koskaan ole ollut mitään epäilystä siitä, että suuri neuvostokansa on lopulta astuva kommunistiseen yhteiskuntaan. Mutta juuri nyt revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta vahingoittaa neuvostokansan sosialistisia hedelmiä ja aikoo viedä pois sen oikeuden kulkea eteenpäin sosialismiin. Näin ollen neuvostokansan edessä ei ole kysymys siitä, miten rakentaa kommunismia, vaan pikemminkin siitä, miten nousta vastarintaan ja vastustaa Hrustshevin pyrkimystä kapitalismin palauttamiseksi.
Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta sanoo myös, että ”KKP:n johtajat vihjaavat neuvostoyhteiskunnan olevan ’porvarillistumassa’ ja ’rappeutumassa’, koska puolueemme on ottanut päämääräkseen paremman elämän kansalle”.59 Tämä temppu, joka koettaa ohjata sivuun neuvostokansan tyytymättömyyden Hrustshevin ryhmäkuntaan, on surkuteltava ja typerä. Me toivomme vilpittömästi neuvostokansalle kasvavassa määrin parempaa elämää. Mutta Hrustshevin rehentelyt ”kansan hyvinvointiin osoitetusta huolenpidosta” ja ”paremmasta elämästä jokaiselle ihmiselle” ovat perin valheellisia ja demagogisia. Neuvostokansan joukoille elämä on jo tarpeeksi huonoa Hrustshevin käsissä. Hrustshevin ryhmäkunta pyrkii saamaan ”paremman elämän” vain etuoikeutetun kerroksen jäsenille sekä vanhoille ja uusille porvarillisille aineksille Neuvostoliitossa. Nämä ihmiset anastavat itselleen neuvostokansan työn hedelmät ja elävät porvarillisten herrojen elämää. He ovat todella perin pohjin porvarillistuneet.
Hrustshevin ”kommunismi” on olemukseltaan porvarillisen sosialismin toisinto. Hän ei pidä kommunismia luokkien ja luokkaerojen täydellisenä lakkaamisena, vaan sanoo sitä ”kulhoksi, jolle kaikki voivat päästä ja joka on ääriään myöten täynnä ruumiillisen ja henkisen työn tuotteita”.60 Hän ei pidä työväenluokan taistelua kommunismin puolesta taisteluna koko ihmiskunnan sekä itsensä perusteelliseksi vapauttamiseksi, vaan sanoo sitä taisteluksi ”hyvän gulashikulhollisen” puolesta. Hänen päässään ei ole tieteellisen kommunismin hitustakaan, vaan ainoastaan kuva poroporvareitten yhteiskunnasta.
Hrustshevin kommunismi pitää Yhdysvaltoja esikuvanaan. USA:n kapitalistisen talouspolitiikan jäljittely ja porvarillinen elämäntapa on kohotettu Hrustshevin toimesta valtiollisen politiikan tasolle. Hän sanoo, että hän ”aina pitää suuressa arvossa” Yhdysvaltain saavutuksia. Hän ”iloitsee näistä saavutuksista, on toisinaan hieman kateellinen”61. Hän ylistää taivaisiin amerikkalaisen suurtilallisen Roswell Garstin kirjettä, joka propagoi kapitalistista järjestelmää62; tosiasiallisesti hän on ottanut sen maatalousohjelmaansa. Hän haluaa jäljitellä Yhdysvaltoja teollisuuden ja maatalouden suhteen ja erityisesti hän haluaa jäljitellä USA:n kapitalististen yritysten voittomotiivia. Hän osoittaa suurta ihailua amerikkalaista elämäntapaa kohtaan väittäen, että Amerikan kansa ”ei elä huonosti”63 monopolipääoman vallan ja orjuutuksen alaisena. Edelleen Hrustshev toivoo kommunismin rakentamista USA:n imperialisteilta saaduilla lainoilla. Yhdysvaltoihin ja Unkariin tekemiensä vierailujen aikana hän ilmaisi useampaan otteeseen olevansa valmis ”ottamaan luottoja itse paholaiselta”.
Siten voidaan nähdä, että Hrustshevin ”kommunismi” on tosiaan ”gulashikommunismia”, ”amerikkalaisen elämäntavan kommunismia” ja ”kommunismia, joka pyrkii saamaan luottoja paholaiselta”. Ei ihme, että hän usein kertoo läntisen monopolipääoman edustajille, että heti kun tällainen ”kommunismi” on Neuvostoliitossa toteutettu, ”te kuljette eteenpäin kommunismiin ilman mitään kehotusta minulta”.64
Tällaisessa ”kommunismissa” ei ole mitään uutta. Se on yksinkertaisesti toinen nimi kapitalismille. Se on vain porvarillinen nimilippu, merkki tai mainos. Ivatessaan vanhan suunnan revisionistisia puolueita, jotka teeskentelivät olevansa marxilaisia, Lenin sanoi:
Siellä, missä marxilaisuus on työläisten keskuudessa populääristä, tämä poliittinen virtaus, tämä ”porvarillinen työväenpuolue” tulee vannomaan ja vakuuttamaan Marxin nimeen. Niiltä ei voida sitä kieltää, kuten ei voida kieltää kauppaliikettä käyttämästä mitään esitettä, nimikilpeä, mainosjulistetta hyvänsä.65
Siten on helposti ymmärrettävissä, miksi imperialismi ja monopolipääoma pitävät arvossa Hrustshevin ”kommunismia”. USA:n ulkoministeri Dean Rusk on sanonut:
…siinä määrin kuin gulashi ja toinen housupari ja sentapaiset kysymykset tulevat tärkeämmiksi Neuvostoliitossa, minusta samassa määrin sovitteleva vaikutus on tullut nykyiselle näyttämölle.66
Ja Britannian pääministeri Douglas-Home on sanonut:
Hra Hrustshev sanoi, että venäläinen kommunismin laji panee opetuksen ja gulashin ensimmäiseksi. Se on hyvä! Gulashikommunismi on parempaa kuin sotakommunismi, ja olen iloinen saadessani tämän vahvistuksen käsityksellemme, jonka mukaan lihavat ja mukavasti elävät kommunistit ovat parempia kuin laihat ja nälkäiset kommunistit.67
Hrustshevin revisionismi tyydyttää täysin sen ”rauhanomaisen muutoksen” politiikan tarpeita, jota USA:n imperialismi noudattaa Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin nähden. John Foster Dulles sanoi:
…Neuvostoliitossa oli havaittavissa merkkejä suurempaan liberalismiin suuntautuvista voimista, jotka, mikäli ne pysyvät lujina, voisivat saada aikaan perusmuutoksen Neuvostoliitossa.68
Ne liberaalit voimat, joista Dulles puhui, ovat kapitalistisia voimia. Dullesin toivoma perusmuutos on sosialismin rappeutuminen kapitalismiksi. Hrustshev on toimeenpanemassa juuri sitä perusmuutosta, josta Dulles uneksi.
Miten imperialistit toivovatkaan kapitalismin palauttamista Neuvostoliittoon! Miten he riemuitsevatkaan!
Neuvoisimme imperialistisia herroja olemaan iloitsematta liian aikaisin. Hrustshevin ryhmäkunnan kaikista palveluksista huolimatta ei mikään voi pelastaa imperialismia sen perikadolta. Revisionistinen hallitseva ryhmäkunta potee samanlaista sairautta kuin imperialistinen hallitseva ryhmäkunta: se on äärimmäisen vihamielinen kansanjoukoille, jotka muodostavat yli 90 % maailman asukasluvusta, ja sen vuoksi sekin on heikko ja voimaton ja se on paperitiikeri. Revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta ei kykene pelastamaan edes itseään, joten kuinka se voisi antaa imperialismille pitkän elämän?
Proletariaatin diktatuurin historialliset opetukset
Hrustshevin revisionismi on tuottanut varsin suurta vahinkoa kansainväliselle kommunistiselle liikkeelle, mutta samalla se on kasvattanut marxilais-leniniläisiä ja vallankumouksellisia kansoja kautta maailman kielteisen esimerkin kautta.
Jos voidaan sanoa, että Lokakuun suuri vallankumous antoi marxilais-leniniläisille kaikissa maissa mitä tärkeimmän myönteisen kokemuksen ja avasi tien proletaariselle poliittisen vallan haltuunottamiselle, silloin Hrustshevin revisionismin voidaan puolestaan sanoa antaneen heille mitä tärkeimmän kielteisen kokemuksen, antaen kaikkien maitten marxilais-leniniläisille mahdollisuuden ottaa asianmukaisesti opikseen ehkäistäkseen proletaarisen puolueen ja sosialistisen valtion rappeutumisen.
Historiallisesti kaikilla vallankumouksilla on ollut vastoinkäymisensä, mutkansa ja käänteensä. Lenin kysyi kerran:
…jos tarkastellaan kysymystä sen oleelliselta puolelta, niin onkohan historiassa koskaan tapahtunut niin, että uusi tuotantotapa olisi juurtunut heti, ilman pitkää sarjaa epäonnistumisia ja virheitä, vanhojen vikojen uusiintumista?69
Kansainvälisellä proletaarisella vallankumouksella on vajaan vuosisadan historia laskien vuodesta 1871, jolloin Pariisin kommuunin proletariaatti teki ensimmäisen sankarillisen yrityksen poliittisen vallan haltuunottamisessa, tai tuskin puolen vuosisadan historia laskettuna Lokakuun vallankumouksesta. Proletaarinen vallankumous, suurin vallankumous ihmiskunnan historiassa, korvaa kapitalismin sosialismilla ja yksityisomistuksen yhteisomistuksella sekä poistaa juurineen kaikki riiston järjestelmät ja kaikki riistävät luokat. On sitäkin luonnollisempaa, että näin mullistavan vallankumouksen on läpikäytävä vakavia ja kiivaita luokkataisteluja, että sen on väistämättömästi kuljettava vastoinkäymisten ahdistamaa pitkää ja vaikeaa tietä.
Historia tarjoaa joukon esimerkkejä, joissa proletaarinen valta kärsi tappion porvariston suorittaman aseellisen nujertamisen tuloksena, kuten Pariisin kommuuni ja Unkarin neuvostotasavalta v. 1919. Meidänkin aikanamme oli vastavallankumouksellinen kapina Unkarissa v. 1956, jolloin proletariaatin valta melkein kumottiin. Ihmiset osaavat helposti havaita tämän kapitalismin palauttamisen muodon ja ovat entistä valppaampia ja tarkkaavaisempia sen suhteen.
Mutta he eivät osaa helposti havaita eivätkä useinkaan ole varuillaan tai valppaina kapitalismin palauttamisen erään toisen muodon suhteen, sen ollessa näin ollen suurempi vaara. Proletariaatin diktatuurin valtio astuu revisionismin tai ”rauhanomaisen muutoksen” tielle puolueen ja valtion johdon rappeutumisen tuloksena. Tällaisen opetuksen antoi joitakin vuosia sitten revisionistinen Titon ryhmäkunta, joka sai aikaan sosialistisen Jugoslavian rappeutumisen kapitalistiseksi maaksi. Mutta Jugoslavian opetus yksin ei ole riittänyt herättämään ihmisten tarkkaavaisuutta täydellisesti. Jotkut saattavat sanoa sen olleen kenties sattuma.
Mutta nyt revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on anastanut puolueen ja valtion johdon ja kapitalismin palauttamisen vakava vaara on olemassa Neuvostoliitossa, Lokakuun suuren vallankumouksen maassa, jolla on takanaan usean vuosikymmenen historia sosialismin rakentamisessa; ja tämä on hälytysmerkki kaikille sosialistisille maille, Kiina mukaanluettuna, ja kaikille kommunistisille ja työväenpuolueille, Kiinan kommunistinen puolue mukaanluettuna. Se herättää väistämättömästi varsin suurta huomiota ja pakottaa marxilais-leniniläiset ja vallankumoukselliset kansat kautta maailman mietiskelemään syvällisesti ja terästämään valppauttaan.
Hrustshevin revisionismin esiinnousu on huono asia ja se on myös hyvä asia. Mikäli maat, joissa sosialismi on saavutettu ja myös ne maat, jotka myöhemmin tulevat astumaan sosialistiselle tielle, tutkivat vakavasti revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan ajaman ”rauhanomaisen muutoksen” opetuksia ja ryhtyvät asianmukaisiin toimenpiteisiin, ne kykenevät estämään tämän kaltaisen ”rauhanomaisen muutoksen” sekä murskaamaan vihollisen aseelliset hyökkäykset. Siten maailman proletaarisen vallankumouksen voitto on oleva entistä varmempi.
Kiinan kommunistisella puolueella on 43 vuoden historia. Pitkällisen vallankumouksellisen taistelunsa aikana puolueemme taisteli sekä oikeisto- että ”vasemmisto”-opportunistisia virheitä vastaan, ja toveri Mao Tsetungin johtama keskuskomitean marxilais-leniniläinen johto perustettiin. Soveltaen marxismi-leninismin yleispäteviä totuuksia Kiinan vallankumoukseen ja rakennustyön konkreettiseen käytäntöön toveri Mao Tsetung on johtanut Kiinan kansan voitosta voittoon. Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea ja toveri Mao Tsetung ovat opettaneet meitä käymään hellittämätöntä taistelua teoreettisella, poliittisella ja järjestöllisellä alalla samoin kuin käytännön työssä revisionismin torjumiseksi ja kapitalismin palautumisen ehkäisemiseksi. Kiinan kansa on läpikäynyt pitkällisiä aseellisia vallankumoustaisteluja ja omaa kunniakkaan vallankumouksellisen perinteen. Kiinan kansan vapautusarmeija on varustettu Mao Tsetungin ajattelulla ja erottamattomasti joukkoihin yhdistynyt. Kiinan kommunistisen puolueen lukuisat kaaderit on kasvatettu ja karaistu oikaisuliikkeissä ja kiivaissa luokkataisteluissa. Kaikki nämä tekijät tekevät kapitalismin palauttamisen maassamme varsin vaikeaksi.
Mutta katsokaamme tosiasioita. Onko tämän päivän yhteiskuntamme täysin puhdas? Ei, ei ole. Luokkia ja luokkataistelua on yhä, paluuta suunnittelevien kumottujen taantumusluokkien toiminta jatkuu yhä ja meillä on vieläkin vanhojen ja uusien porvarillisten ainesten harjoittamaa keinottelua ja kavaltajien, lahjonnan harjoittajien ja rappeutuneiden yksilöiden suorittamia häikäilemättömiä ryöstöjä. On myös olemassa tapauksia muutamien perusorganisaatioiden rappeutumisesta; kaiken lisäksi nämä rappeutuneet yksilöt tekevät kaikkensa löytääkseen suojelijoita ja asiamiehiä korkeammissa johtoelimissä. Emme saisi vähimmässäkään määrin hellittää valppauttamme tällaisiin ilmiöihin nähden, vaan meidän pitää pysyä täydellisesti varuillamme.
Sosialistisissa maissa taistelu sosialistisen ja kapitalistisen tien välillä — paluuta yrittävien kapitalismin voimien ja sitä vastustavien voimien välillä — on väistämätön. Mutta kapitalismin palautuminen sosialistisissa maissa ja niiden rappeutuminen kapitalistisiksi maiksi ei toki ole väistämätöntä. Me voimme estää kapitalismin palautumisen, mikäli johto on oikea ja ongelma ymmärretään oikein, mikäli pidämme kiinni vallankumouksellisesta marxilais-leniniläisestä linjasta, ryhdymme asianmukaisiin toimenpiteisiin ja käymme pitkällistä, hellittämätöntä taistelua. Sosialistisen ja kapitalistisen tien välisestä taistelusta saattaa tulla yhteiskunnallisen eteenpäinmenon käyttövoima.
Miten kapitalismin palautuminen voidaan ehkäistä? Tästä kysymyksestä toveri Mao Tsetung on kehittänyt sarjan teorioita ja menettelytapoja tehtyään yhteenvedon proletariaatin diktatuurin käytännöllisestä kokemuksesta Kiinassa ja tutkittuaan muiden maiden, pääasiassa Neuvostoliiton, myönteisiä ja kielteisiä kokemuksia marxismi-leninismin perusperiaatteiden mukaisesti, ja siten hän on rikastuttanut ja kehittänyt marxilais-leniniläistä teoriaa proletariaatin diktatuurista.
Toveri Mao Tsetungin tässä yhteydessä esittämien teorioitten ja menettelytapojen pääsisältö on seuraava:
1. On välttämätöntä soveltaa marxilais-leniniläistä vastakohtien ykseyden lakia sosialistisen yhteiskunnan tutkimiseen. Kaikissa asioissa ilmenevän ristiriidan laki, so. vastakohtien ykseyden laki, on materialistisen dialektiikan peruslaki. Se toimii kaikkialla, olipa kysymys luonnosta, ihmisyhteiskunnasta tai inhimillisestä ajatuksesta. Vastakohdat ristiriidassa sekä yhtyvät toisiinsa että taistelevat keskenään ja juuri tämä pakottaa asiat liikkumaan ja muuttumaan. Sosialistinen yhteiskunta ei ole mikään poikkeus. Sosialistisessa yhteiskunnassa on kahdenlaisia yhteiskunnallisia ristiriitoja, nimittäin ristiriidat kansan kesken sekä ristiriidat meidän ja vihollisen välillä. Nämä yhteiskunnallisten ristiriitojen kaksi lajia ovat olemukseltaan täysin erilaisia ja menetelmien niiden käsittelemiseksi tulisi olla myös erilaisia. Niiden oikean käsittelyn tuloksena on proletariaatin diktatuurin jatkuva lujittuminen ja sosialistisen yhteiskunnan vahvistuminen ja kehittyminen. Monet ihmiset tunnustavat vastakohtien ykseyden lain, mutta eivät kykene soveltamaan sitä tutkiessaan ja käsitellessään sosialistisen yhteiskunnan kysymyksiä. He kieltäytyvät tunnustamasta, että sosialistisessa yhteiskunnassa on ristiriitoja — että paitsi meidän ja vihollisen välisiä ristiriitoja on myös ristiriitoja kansan kesken — eivätkä he tiedä, miten nämä yhteiskunnallisten ristiriitojen kaksi lajia erotetaan toisistaan ja miten niitä käsitellään oikein, ja sen vuoksi he ovat kykenemättömiä hoitamaan oikealla tavalla proletariaatin diktatuurin kysymystä.
2. Sosialistinen yhteiskunta käsittää varsin pitkän historiallisen kauden. Luokkia ja luokkataistelua on jatkuvasti olemassa tässä yhteiskunnassa, ja taistelu jatkuu yhä sosialismin tien ja kapitalismin tien välillä. Sosialistinen vallankumous taloudellisella rintamalla (tuotantovälineitten omistuksessa) on yksinään riittämätön eikä sitä voida lujittaa. Myös poliittisella ja ideologisella rintamalla on tapahduttava perusteellinen sosialistinen vallankumous, tässä tarvitaan varsin pitkä ajanjakso sen ratkaisemiseksi, ”kuka on voittava” taistelussa sosialismin ja kapitalismin välillä. Useat vuosikymmenet eivät siihen riitä; menestys vaatii kaikkialla yhdestä useampiin vuosisatoihin. Kestoaikaa koskevassa kysymyksessä on parempi varautua pitempään kuin lyhyempään ajanjaksoon. Ponnistusta koskevassa kysymyksessä on parempi pitää tehtävää vaikeana kuin helppona. On oleva edullisempaa ja vähemmän vahingollista ajatella ja toimia tällä tavoin. Jokainen joka ei tätä tajua tai anna sille täyttä arvoa, tulee tekemään suunnattomia virheitä. Sosialismin historiallisen kauden ajan on välttämätöntä säilyttää proletariaatin diktatuuri ja viedä sosialistinen vallankumous loppuun saakka, mikäli halutaan ehkäistä kapitalismin palautuminen, viedä eteenpäin sosialistista rakennustyötä ja luoda edellytykset kommunismiin siirtymiselle.
3. Proletariaatin diktatuuria johtaa työväenluokka perustanaan työläisten ja talonpoikien liitto. Tämä merkitsee, että työväenluokka ja sen johtama kansa harjoittavat diktatuuria taantumuksellisiin luokkiin ja yksilöihin nähden sekä niihin aineksiin nähden, jotka vastustavat sosialistista uudistusta ja sosialistista rakennustyötä. Kansan riveissä harjoitetaan demokraattista sentralismia, meidän proletaarinen demokratiamme on laajinta demokratiaa, joka on mahdollisuuksien rajojen ulkopuolella jokaisessa porvarillisessa valtiossa.
4. Sekä sosialistisessa vallankumouksessa että sosialistisessa rakennustyössä on välttämätöntä pitää kiinni joukkolinjasta, herättää rohkeasti joukot ja kehittää joukkoliikkeitä suuressa mitassa. Joukkolinja ”joukoilta joukoille” on peruslinja puolueemme kaikessa työssä. On välttämätöntä luottaa vankasti kansan enemmistöön ja ennen kaikkea työläisten ja talonpoikien joukkojen enemmistöön. Meidän täytyy olla taitavia pitämään neuvoa joukkojen kanssa työssämme emmekä missään olosuhteissa saa vieraantua niistä. Sekä komentokantaa että suosikkiasennetta vastaan on taisteltava. Mielipiteitten täydellinen ja suora ilmaiseminen sekä suuret väittelyt ovat vallankumouksellisen taistelun tärkeitä muotoja, jotka maamme kansa on luonut pitkän vallankumoustaistelunsa kuluessa, taistelun muotoja, jotka nojautuvat joukkoihin kansan keskuudessa ilmenevien ristiriitojen sekä meidän ja vihollisen välisten ristiriitojen ratkaisemiseksi.
5. Olipa kysymys sosialistisesta vallankumouksesta tai sosialistisesta rakennustyöstä, on välttämätöntä ratkaista kysymys siitä, keneen nojaudutaan, kenet voitetaan puolelle ja ketä vastustetaan. Proletariaatin ja sen etujoukon on tehtävä luokka-analyysi sosialistisesta yhteiskunnasta, nojauduttava todella luotettaviin voimiin, jotka vakaasti astuvat sosialistista tietä, voitettava puolelleen kaikki voitettavissa olevat liittolaiset sekä liityttävä yhteen kansan joukkojen kanssa, jotka muodostavat yli 95 pros. väestöstä, yhteisessä taistelussa sosialismin vihollisia vastaan. Maaseutualueilla on maatalouden kollektivisoinnin jälkeen välttämätöntä nojautua köyhiin ja alemman keskitason talonpoikiin proletariaatin diktatuurin ja työläisten ja talonpoikien liiton lujittamiseksi, spontaanien kapitalististen suuntausten voittamiseksi ja sosialismin asemien vahvistamiseksi ja laajentamiseksi jatkuvasti.
6. Kaupungeissa ja maaseudulla on välttämätöntä suorittaa toistuvasti laajoja sosialistisia valistusliikkeitä. Näissä jatkuvissa kampanjoissa kansan kasvattamiseksi meidän tulee olla taitavia organisoimaan vallankumoukselliset luokkavoimat, kohottamaan niiden luokkatietoisuutta, käsittelemään oikealla tavalla kansan keskuudessa ilmeneviä ristiriitoja ja liittämään yhteen kaikki ne, jotka voidaan yhdistää. Näissä liikkeissä on välttämätöntä käydä kiivasta, kärjen kärkeä vastaan asettavaa taistelua antisosialistisia, kapitalistisia ja feodaalivoimia — tilanherroja, rikkaita talonpoikia, vastavallankumouksellisia ja oikeistoporvareita sekä kavaltajia, lahjusten käyttäjiä ja rappeutuneita yksilöitä vastaan — heidän sosialismia vastaan tekemiensä hyökkäysten lyömiseksi ja heidän enemmistönsä muokkaamiseksi uusiksi ihmisiksi.
7. Yksi proletariaatin diktatuurin perustehtäviä on sosialistisen talouden aktiivinen laajentaminen. On välttämätöntä saavuttaa teollisuuden, maatalouden, tieteen ja teknologian sekä kansallisen puolustuksen nykyaikaistaminen askel askelelta maataloutta perustana ja teollisuutta johtavana tekijänä pitävän kansantalouden kehittämisen yleispolitiikan opastamana. Tuotannon kasvun pohjalla on välttämätöntä kohottaa kansan elintasoa asteittain ja laajassa mitassa.
8. Koko kansan omistus ja kollektiivinen omistus ovat sosialistisen talouden kaksi muotoa. Siirtyminen kollektiiviomistuksesta koko kansan omistukseen, kahdesta omistuksen lajista koko kansan yhtenäiseen omistukseen, on melko pitkä prosessi. Kollektiivinen omistus sinänsä kehittyy alemmilta korkeammille tasoille ja pienemmästä suurempaan mittaan. Kiinan kansan luoma kansankommuuni on sopiva organisaatiomuoto tätä siirtymistä koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi.
9. ”Annettakoon sadan kukan kukkia ja sadan ajatussuunnan kilpailla” on politiikkaa taiteitten kasvun ja tieteen edistyksen kiihoittamiseksi sekä kukoistavan sosialistisen kulttuurin edistämiseksi. Opetustoimen tulee palvella proletaarista politiikkaa ja se on yhdistettävä tuotannolliseen työhön. Työtätekevän kansan olisi perehdyttävä tieteeseen ja sivistyneistön olisi totuttauduttava ruumiilliseen työhön. Tieteen, kulttuurin, taiteitten ja opetustoimen harjoittajien keskuudessa taistelu proletaarisen ideologian edistämiseksi ja porvarillisen ideologian hävittämiseksi on pitkällistä ja kiivasta luokkataistelua. On välttämätöntä luoda suuri joukko työväenluokkaan kuuluvaa sivistyneistöä, joka palvelee sosialismia ja on sekä ”punainen että asiantuntija”, ts. on sekä poliittisesti tietoista että ammatillisesti pätevää, kulttuurivallankumouksen sekä luokkataistelun, tuotantotaistelun ja tieteellisen kokeilun vallankumouksellisen käytännön kautta.
10. On välttämätöntä säilyttää järjestelmä kaaderien osallistumisesta kollektiiviseen tuotannolliseen työhön. Puolueemme ja valtiomme kaaderit ovat tavallisia työläisiä eivätkä kansan selässä istuvia valtaherroja. Osallistumalla kollektiiviseen tuotannolliseen työhön kaaderit säilyttävät laajat, jatkuvat ja läheiset siteet työtätekevään kansaan. Tämä on sosialistiselle järjestelmälle olennaisen tärkeä toimenpide; se auttaa voittamaan byrokratian ja estämään revisionismin ja dogmatismin.
11. Järjestelmää korkeista palkoista pienelle ihmismäärälle ei pitäisi koskaan käyttää. Kuilua toisaalta puolueen, valtion, yritysten ja kansankommuunien työtätekevän henkilökunnan tulojen ja toisaalta kansan suuren joukon tulojen välillä pitäisi järkiperäisesti ja asteittaisesti kaventaa eikä laajentaa. Koko työtätekevää henkilökuntaa täytyy estää käyttämästä väärin valtuuksiaan ja nauttimasta erikoisetuja.
12. Aina on välttämätöntä, että sosialistisen maan kansan asevoimat ovat proletariaatin puolueen johdon ja joukkojen valvonnan alaisena, ja niiden on aina säilytettävä kansanarmeijan kunniakas perinne armeijan ja kansan välisen ja upseerien ja miehistön välisen yhtenäisyyden vallitessa. On välttämätöntä säilyttää järjestelmä, jonka mukaan upseerit palvelevat tavallisina sotilaina säännöllisin väliajoin. On välttämätöntä harjoittaa sotilaallista demokratiaa, poliittista demokratiaa ja taloudellista demokratiaa. Lisäksi olisi kaikkialla maassa organisoitava ja koulutettava miliisiyksiköitä, jotta jokaisesta tehtäisiin sotilas. Kiväärien on aina oltava puolueen ja kansan käsissä, eikä niiden saa koskaan antaa tulla pyrkyreitten välikappaleksi.
13. Kansan yhteisen turvallisuuden elinten täytyy aina olla proletariaatin puolueen johdon ja kansanjoukkojen valvonnan alaisena. Taistelussa sosialismin hedelmien ja kansan etujen puolustamiseksi on sovellettava laajojen joukkojen ja turvallisuuselinten yhdistettyihin ponnistuksiin nojautumisen politiikkaa, jottei ainoakaan kehno henkilö pääse pakenemaan tai jottei ainoakaan hyvä henkilö joudu kärsimään vääryyttä. Vastavallankumoukselliset on nujerrettava aina kun heitä tavataan, ja erehdykset on oikaistava aina kun niitä huomataan.
14. Ulkopolitiikassa on välttämätöntä pitää voimassa proletaarista internationalismia ja vastustaa suurvaltashovinismia ja kansallista itsekkyyttä. Sosialistinen leiri on kansainvälisen proletariaatin ja työtätekevän kansan taistelun tuote. Se kuuluu koko maailman proletariaatille ja työtätekevälle kansalle yhtä hyvin kuin sosialististen maitten kansoille. Meidän on todella pantava täytäntöön taistelutunnukset ”Kaikkien maitten työläiset, liittykää yhteen!” ja ”Maailman työläiset ja sorretut kansakunnat, liittykää yhteen!” taistelemaan päättäväisesti imperialismin ja taantumuksen antikommunistista, kansanvastaista ja vastavallankumouksellista politiikkaa vastaan ja tukemaan kaikkien sorrettujen luokkien ja sorrettujen kansakuntien vallankumouksellisia taisteluja. Sosialististen maitten välisten suhteiden olisi pohjauduttava itsenäisyyden, täydellisen tasa-arvoisuuden periaatteisiin sekä keskinäisen tuen ja keskinäisen avunannon proletaaris-internationalistiseen periaatteeseen. Jokaisen sosialistisen maan olisi nojauduttava pääasiassa itseensä rakennustyönsä osalta. Jos jokin sosialistinen maa harjoittaa kansallista itsekkyyttä ulkopolitiikassaan tai, mikä vieläkin pahempaa, työskentelee innokkaasti imperialismin kumppanina maailman jakamiseksi, tällainen menettely on rappeutunutta ja proletaarisen internationalismin pettämistä.
15. Proletariaatin etujoukkona kommunistisen puolueen on oltava olemassa niin kauan kuin proletariaatin diktatuuri on olemassa. Kommunistinen puolue on proletariaatin organisaation korkein muoto. Proletariaatin johtava rooli toteutuu kommunistisen puolueen johdon välityksellä. Johtoa harjoittavien puoluekomiteoitten järjestelmä on pantava täytäntöön kaikilla aloilla. Proletariaatin diktatuurin aikana proletaarisen puolueen on ylläpidettävä ja lujitettava läheisiä siteitään proletariaattiin ja työtätekevän kansan laajoihin joukkoihin, ylläpidettävä ja kehitettävä pontevaa vallankumouksellista tyyliään, pidettävä voimassa periaate marxismin-leninismin yleispätevän totuuden soveltamisesta yhteen oman maansa konkreettisen käytännön kanssa sekä järkähtämättömästi jatkettava taistelua kaikenlaista revisionismia, dogmatismia ja opportunismia vastaan.
Proletariaatin diktatuurin historiallisten opetusten valossa toveri Mao Tsetung on lausunut:
Luokkataistelu, tuotannon hyväksi käytävä kamppailu ja tieteellinen kokeilu ovat kolme suurta vallankumouksellista liikettä mahtavan sosialistisen maan rakentamiseksi. Nämä liikkeet ovat varmana takeena siitä, että kommunistit ovat vapaita byrokratiasta ja immuuneja revisionismille ja dogmatismille ja pysyvät alati voittamattomina. Ne ovat luotettavana takeena siitä, että proletariaatti kykenee yhdistymään laajojen työtätekevien joukkojen kanssa ja toteuttamaan demokraattista diktatuuria. Jos näiden liikkeiden puuttuessa tilanherrojen, rikkaitten talonpoikien, vastavallankumouksellisten, huonojen ainesten ja kaikenlaisten kummitusten sallittaisiin ryömiä esiin samalla kun kaaderimme sulkisivat silmänsä kaikelta tältä ja monissa tapauksissa olisivat jopa tekemättä eroa vihollisen ja itsemme välillä ja toimisivat yhteistyössä vihollisen kanssa ja joutuisivat sen lahjomiksi, hajottamiksi ja turmelemiksi, jos kaaderimme tulisivat siten vedetyiksi ulos tai vihollinen pystyisi livahtamaan sisään ja jos monet työläisistämme, talonpojistamme ja sivistyneistöstämme jätettäisiin varustamattomiksi niin vihollisen pehmeätä kuin kovaakin taktiikkaa vastaan, silloin ei kestäisi kauan, kenties vain useita vuosia tai vuosikymmen tai enintään muutamia vuosikymmeniä, ennen kuin vastavallankumouksellinen valtaanpaluu valtakunnallisessa mitassa tapahtuisi väistämättömästi, marxilais-leniniläinen puolue muuttuisi epäilemättä revisionistiseksi puolueeksi tai fasistipuolueeksi ja koko Kiina muuttaisi väriään.70
Toveri Mao Tsetung on todennut, että sen takaamiseksi, etteivät puolueemme ja maamme muuta väriään meillä on oltava ei ainoastaan oikea linja ja oikea politiikka, vaan meidän on myös koulutettava ja kasvatettava miljoonia seuraajia jotka tulevat viemään proletaarisen vallankumouksen asiaa eteenpäin.
Lopullisesti eriteltynä kysymys seuraajien kouluttamisesta proletariaatin vallankumoukselliselle asialle on kysymys siitä, onko vai eikö oleva ihmisiä, jotka kykenevät viemään eteenpäin proletaaristen vallankumouksellisten vanhemman polven aloittamaa marxilais-leniniläistä vallankumouksellista asiaa, onko puolueemme ja valtiomme johto pysyvä proletaaristen vallankumouksellisten käsissä vai ei, tulevatko jälkeläisemme jatkamaan etenemistä marxismi-leninismin määrittelemällä oikealla tiellä vai eivätkö, eli toisin sanoen, kykenemmekö vai emmekö kykene menestyksellisesti estämään hrustshevilaisen revisionismin esiinnousua Kiinassa. Lyhyesti sanoen, se on äärimmäisen tärkeä kysymys, kysymys elämästä ja kuolemasta puolueellemme ja maallemme. Se on oleellisen tärkeä kysymys proletaariselle vallankumoukselliselle asialle sadan, tuhannen, jopa kymmenen tuhannen vuoden ajan. Neuvostoliitossa tapahtuneiden muutosten perusteella imperialistiset profeetat kiinnittävät toiveensa ”rauhanomaisesta muutoksesta” Kiinan puolueen, kolmanteen tai neljänteen sukupolveen. Meidän on murskattava nämä imperialistiset ennustukset. Korkeimmista järjestöistämme alimpiin saakka meidän on kaikkialla kiinnitettävä alituista huomiota seuraajien kouluttamiseen ja kasvattamiseen vallankumoukselliselle asialle.
Mitkä ovat vaatimukset proletariaatin vallankumouksellisen asian perivien ansiokkaiden seuraajien osalta?
Heidän tulee olla todellisia marxilais-leniniläisiä eikä marxismi-leninismin viittaan pukeutuneita revisionisteja, kuten Hrustshev.
Heidän tulee olla vallankumouksellisia, jotka kaikesta sydämestään palvelevat Kiinan ja koko maailman kansojen enemmistöä, eivätkä he saa olla kuten Hrustshev, joka palvelee sekä etuoikeutetun porvarillisen kerroksen jäsenten ja pienen joukon etuja omassa maassaan että ulkomaisen imperialismin ja taantumuksen etuja.
Heidän tulee olla proletaarisia valtiomiehiä, jotka kykenevät liittymään yhteen ja työskentelemään yhdessä valtaenemmistön kanssa. Heidän tulee liittyä yhteen ei ainoastaan kanssaan samaa mieltä olevien kanssa, vaan heidän tulee olla taitavia liittymään yhteen myös eri mieltä olevien kanssa ja niidenkin kanssa, jotka aikaisemmin vastustivat heitä ja joiden on sittemmin osoitettu olleen väärässä. Mutta heidän tulee erityisesti varoa Hrustshevin kaltaisia pyrkyreitä ja vehkeilijöitä ja estää tällaisia kehnoja aineksia anastamasta puolueen ja hallituksen johtoa millään tasolla.
Heidän tulee olla esikuvia puolueen demokraattisen sentralismin soveltamisessa, heidän tulee hallita ”joukoilta joukoille” -periaatteeseen pohjautuva johdon menetelmä ja heidän tulee harrastaa demokraattista tyyliä ja olla taitavia kuuntelemaan joukkoja. He eivät saa olla despoottisia, kuten Hrustshev, ja rikkoa puolueen demokraattista sentralismia, tehdä yllätyshyökkäyksiä tovereiden kimppuun tai toimia mielivaltaisesti ja diktaattorimaisesti.
Heidän tulee olla vaatimattomia ja harkitsevia ja kavahtaa röyhkeyttä ja kiivautta; heidän tulee olla itsekritiikin hengen kyllästämiä ja heillä tulee olla rohkeutta korjata erehdykset ja puutteet työssään. He eivät saa salata virheitään kuten Hrustshev, eivätkä lukea kaikkea ansiota itselleen ja siirtää syytä kokonaisuudessaan toisten kannettavaksi.
Proletariaatin vallankumouksellisen asian perivät seuraajat tulevat esiin joukkotaisteluissa ja karaistuvat vallankumouksen suurissa myrskyissä. On välttämätöntä koetella ja oppia tuntemaan kaadereita ja valita ja kouluttaa seuraajia joukkotaistelun pitkänä kautena.
Yllä olevat toveri Mao Tsetungin esittämät periaatteet ovat marxismi-leninismin luovaa kehittämistä ja lisäävät sen teoreettiseen asevarastoon uusia aseita, jotka ovat meille ratkaisevan tärkeitä kapitalismin palautumisen ehkäisemisessä. Niin kauan kuin noudatamme näitä periaatteita, me voimme lujittaa proletariaatin diktatuuria, varmistaa sen, etteivät puolueemme ja valtiomme ole koskaan muuttava väriään, suorittaa menestyksellisesti sosialistisen vallankumouksen ja sosialistisen rakennustyön, auttaa kaikkia kansojen vallankumouksellisia liikkeitä imperialismin ja sen lakeijoiden kumoamiseksi ja taata tulevaisuudessa tapahtuvan siirtymisen sosialismista kommunismiin.
★ ★ ★
Revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan esiinnousuun nähden Neuvostoliitossa asenteemme marxilais-leniniläisinä on sama kuin asenteemme mihin tahansa ”häiriöön” — ensinnäkin, me olemme sitä vastaan; toiseksi, me emme pelkää sitä.
Me emme toivoneet sitä ja olemme sitä vastaan, mutta koska revisionistinen Hrustshevin ryhmäkunta on jo noussut esiin, siinä ei ole mitään kauhistuttavaa eikä ole tarpeen tuntea levottomuutta. Maapallo jatkaa pyörimistään, historia jatkaa kulkuaan eteenpäin, maailman kansat tulevat kuten aina ennenkin tekemään vallankumouksia ja imperialistit ja heidän lakeijansa tulevat väistämättömästi kohtaamaan perikatonsa.
Suuren neuvostokansan antamat historialliset panokset tulevat aina pysymään loistavina; revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan petos ei voi niitä koskaan himmentää. Neuvostoliiton työläisten, talonpoikien, vallankumouksellisen sivistyneistön ja kommunistien laajat joukot tulevat lopulta voittamaan kaikki esteet tiellään ja marssimaan kohti kommunismia.
Neuvostokansa, kaikkien sosialististen maitten kansat ja vallankumoukselliset kansat kautta maailman tulevat varmasti ottamaan opikseen revisionistisen Hrustshevin ryhmäkunnan petoksesta. Taistelussa Hrustshevin revisionismia vastaan kansainvälinen kommunistinen liike on kasvanut ja tulee jatkuvasti kasvamaan mahtavammaksi kuin milloinkaan ennen.
Marxilais-leniniläisillä on aina ollut vallankumouksellisen optimistinen asenne proletaarisen vallankumouksen asian tulevaisuutta kohtaan. Olemme syvästi vakuuttuneita siitä, että proletariaatin diktatuurin, sosialismin ja marxismi-leninismin kirkas valo on loistava neuvostomaassa. Proletariaatti on varmasti voittava koko maailman ja kommunismi on varmasti saavuttava täydellisen ja lopullisen voiton maan päällä.
VIITTEET:
1 Marx, ”Gothan ohjelman arvostelua”, ME 3.13
2 Lenin, ”Valtio ja vallankumous”, LVT 3.216
3 Sama, LVT 3.212
4 Lenin, ”Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky”, LVT 4.40
5 Lenin, ”Tervehdys Unkarin työläisille”, LKT 29.369
6 Marx J. Weydemeyerille 5.3.1852, ME 1.467
7 Marx, ”Gothan ohjelman arvostelua”, ME 3.21
8 Marx, ”Luokkataistelut Ranskassa vv. 1848–50”, ME 1.249
9 Lenin, ”Johdanto puheeseen ’Kansan petkuttamisesta vapauden ja tasa-arvoisuuden tunnuksilla’”, LKT 29.361
10 Lenin, ”’Vasemmistolaisuus’ lastentautina kommunismissa”, LVT 4.206
11 Stalin, ”SNTL:n perustuslakiluonnoksesta”, Leninismin ongelmia. VKK, Moskova 1954, s. 690
12 Stalin, ”Selonteko NKP(b):n 18. edustajakokoukselle keskuskomitean työstä”, Leninismin ongelmia, s. 777
13 Krasnaja Zvezda 19.5.1962
14 Pravda Vostoka 8.10.1963
15 Pravda Ukraini 18.5.1962
16 Izvestija 20.10.1963 ja Izvestijan sunnuntailiite no 12, 1964
17 Komsomolskaja Pravda 9.8.1963
18 Sovjetskaja Kirghizia 9.1.1962
19 Selskaja Zhizn 26.6.1962
20 Ekonomitsheskaja Gazeta no 35, 1963
21 Selskaja Zhizn 14.8.1962
22 Pravda 14.1.1962
23 Pravda 6.2.1961
24 Izvestija 9.4.1963
25 Sovjetskaja Rossija 9.10.1960
26 Izvestija 18.10.1963
27 Selskaja Zhizn 17.7.1963
28 Ekonomitsheskaja Gazeta no 27, 1963
29 Literaturnaja Gazeta 27.7. ja 17.8.1963
30 Sovjetskaja Rossija 27.1.1961
31 Lenin, ”Jäsennys kirjaseen ’Elintarvikeverosta’”, LKT 32.317
32 N. S. Hrustshev, haastattelulausunto ulkomaisille kirjeenvaihtajille Brionissa Jugoslaviassa 28.8.1963
33 Lenin, ”Narodnikkilaisuuden taloudellinen sisältö ja sen arvostelu hra Struven kirjassa”, LKT 1.408
34 Pravdan toimitusneuvoston artikkeli ”Ohjelma kommunismin rakentamiseksi”, 18.8.1961
35 Lenin, ”Yhteenveto itsemääräämisoikeutta koskevasta keskustelusta”, LKT 22.314
36 Lenin, ”Valtio ja vallankumous”, LVT 3.168
37 Sama, LVT 3.184
38 Sama, LVT 3.168
39 M. A. Suslov, Selonteko NKP:n keskuskomitean täysistunnossa helmikuussa 1963, Uusi aika, englanninkielinen painos, no 15, 1964, s. 62
40 ”Työväenluokan puolueesta koko neuvostokansan puolueeksi”, Partjinaja Zhiznin toimitusneuvoston artikkeli, Moskova, no 8, 1964
41 N. S. Hrustshev, ”NKP:n keskuskomitean selonteko” ja ”NKP:n ohjelmasta”, esitetty NKP:n 22. edustajakokouksessa lokakuussa 1961
42 Lenin, ”Valtio ja vallankumous”, LVT 3.209
43 Lenin, ”Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky”, LVT 4.30
44 Lenin, ”Valmistavaa aineistoa kirjaseen ’Valtio ja vallankumous’”, LKT 33.170
45 Izvestija 10.3.1964
46 ”Marx ja Engels A. Bebelille, W. Liebknechtille, W. Brackelle ym. (”Kiertokirje”) 17.–18.9.1879”, ME 3.82
47 ”Työväenluokan puolueesta koko neuvostokansan puolueeksi”, Partjinaja Zhiznin toimitusneuvoston artikkeli, Moskova, no 8, 1964
48 Lenin, ”Selvyys ennen kaikkea”, LKT 20.538
49 N. S. Hrustshev, Selonteko NKP:n keskuskomitean täysistunnossa, marraskuussa 1962
50 ”Tutkikaa, tietäkää, toimikaa”, Ekonomitsheskaja Gazetan pääkirjoitus, no 50, 1962
51 ”Kommunisti ja tuotanto”, ”Kommunistin” pääkirjoitus, no 2, 1963
52 N. S. Hrustshev, puhe Moskovan Kalininin vaalipiirin kokouksessa 27.2.1963
53 Lenin, ”Vielä kerran ammattiliitoista, nykytilanteesta ja Trotskin ja Buharinin virheistä”, LVT 4.338
54 Lenin, ”Kuinka Vera Zasulich hävittää likvidaattoruutta”, LKT 19.409
55 N. S. Hrustshev, ”Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ohjelmasta”, NKP:n 22. edustajakokouksessa lokakuussa 1961
56 Marx, ”Gothan ohjelman arvostelua”, ME 3.14
57 Lenin, ”Valtio ja vallankumous”, LVT 3.208
58 M. A. Suslov, Selonteko NKP:n keskuskomitean täysistunnossa helmikuussa 1964
59 ”Neuvostoliiton kommunistisen puolueen avoin kirje puoluejärjestöille ja kaikille kommunisteille Neuvostoliitossa”, 14.7.1963
60 N. S. Hrustshev, puhe Itävallan radiolle ja televisiolle, 7.7.1960
61 N. S. Hrustshev, haastattelutilaisuudessa Yhdysvaltain kongressin johtajien ja senaatin ulkomaisia suhteita hoitavan komitean jäsenten kanssa, 16.9.1959
62 N. S. Hrustshev, puhe NKP:n keskuskomitean täysistunnossa helmikuussa 1964
63 N. S. Hrustshev, keskustelutilaisuudessa liikemiesten ja julkisen elämän johtohenkilöiden kanssa Pittsburghissa USA:ssa 24.9.1959
64 N. S. Hrustshev, keskustelutilaisuudessa ranskalaisten parlamentaarikkojen kanssa 25.3.1960
65 Lenin, ”Imperialismi ja sosialistisen liikkeen hajaannus” LKT 23.113
66 Dean Rusk, haastattelu BBC:n televisiossa 10.5.1964
67 A. Douglas-Home, puhe Norwichissa, Englannissa 6.4.1964
68 J. F. Dulles, lehdistökonferenssi 15.5.1956
69 Lenin, ”Suuri aloite”, LVT 4.132
70 Mao Tsetung, ”Huomautus ’Tshekiangin maakunnan seitsemästä hyvin kirjoitetusta asiakirjasta, jotka koskevat kaadereitten osallistumista ruumiilliseen työhön’”, Otteita puheenjohtaja Mao Tsetungin teoksista, Helsinki 1967, s. 41–42
Julkaistu suomeksi teoksessa ”Revisionismin valtaannousu Neuvostoliitossa”. Marxilais-leniniläiset ryhmät. Demopaino, Helsinki 1974
Marxismi-Leninismi 