Spinoza ja marxilaisuus (1932)

M. MITIN

Spinoza ja marxilaisuus

I.

Kirjoituksessaan “Marxilaisuuden kolme päälähdettä ja sen kolme perusosaa” Lenin kirjoitti: “Marxin oppi joutuu koko porvarillisen (niin virallisen kuin myös liberaalisen) tieteen mitä suurimman vihan ja kammon kohteeksi koko sivistyneessä maailmassa, mikä pitää marxilaisuutta jonakin vaarallisena lahkona.” Edelleen Lenin alleviivaa, että porvarillinen tiede ei muuten voikaan suhtautua marxilaisuuteen, sillä porvarillinen tiede puolustaa palkkaorjuutta, kun marxilaisuus taas julisti leppymättömän taistelun kapitalistista riistoa vastaan.

Nykyisellä kaudella, jolloin kapitalismin ristiriidat ovat äärimmilleen kärjistyneet, jolloin kapitalismin suhteellinen vakaantuminen on päättynyt ja siirrymme luokkien ja valtioiden välisten suurten yhteentörmäysten uuteen vuoroon, on proletariaatin taistelulla myöskin ideologisella alalla kapitalismia vastaan poikkeuksellinen merkitys. Viimeisten kahden kolmen vuoden aikana ulkomailla ilmestyneet tuotteet ovat todistuksena siitä silmittömästä vihasta ja kauhusta, jota dialektisen materialismin kehitys ja laajeneminen synnyttää kapitalistisessa maailmassa. “Vasemmisto” sosiali-fasisti Max Adlerin v. 1931 ulkomailla julkaisema kirja — Materialistisen historiankäsityksen oppikirja — on julkaisuissamme saanut jo ansaitsemansa arvion. Tämä Adlerin kirja on alusta loppuun saakka idealistinen ja on se tähdätty varsinaisesti Leninin Materialismi ja empiriokritisismiä vastaan. Kantilais-machilaiselta näkökannalta lähtien Adler tappelee leniniläistä heijastumis-teoriaa vastaan, dialektista materialismia vastaan. Porvariston luokkatilausta täyttäen Adler häpäisee kaikella tavoin materialismia, raivaten tietä idealistiselle taantumukselle.

Kapitalismin suhteellisen vakaantumisen kaudella puolittain unohduksiin jäänyt Spengler, tämä Euroopan lopun ja porvarillisen kulttuurin häviön veisaaja, nousee nyt uudelleen nykyisen porvarillisen intelligenssin mietteiden ja ajatusten valtiaaksi. Pessimismi, porvarillisen, kulttuurin häviön kiertämättömyyden aavistaminen, toivottomuus — tämän kaiken esitti Spengler suurella selvyydellä.

Kapitalistinen maailma on säälimättömän luokkataistelun areena, taistelun, jota käydään niin taloudellisella ja poliittisella kuin myöskin ideologisella alalla. Häviöön tuomittujen luokkien edustajat käyvät taistelua voittavaa marxilaista ideologiaa vastaan. Henkiinherättävät vanhojen filosofisten oppien kaikkein taantumuksellisimpia ja mystillisimpiä puolia.

Tässä suhteessa on erittäin luonnehtiva ei kauan sitten ilmestynyt, Saksan korkeimpain imperialistikerrosten erään edustajan — kreivi Coudenhov-Kalergin — kirjoittama kirjanen. Tämä kirjanen kantaa nimeä: Pois materialismista ja asettaa tarkoitusperäkseen taistelun laajenevaa materialismia vastaan.

Coudenhov-Kalergi suoraan osoittaa, että taistelu Neuvosto-Venäjää vastaan edellyttää myöskin taistelua materialismia vastaan. Hän kirjoittaa: “Materialismi, jonka henkinen voima lyhyen riemukulun jälkeen painui alas, on saanut voimakkaan liittolaisen Euroopan rajalla — Neuvostoliitossa”. Tämä “korkea-arvoinen” kreivi kirjoittaa edelleen: “Sen vuoksi, ettei materialisteille ole olemassa mitään muuta kuin aine, s.o. ei jumalaa eikä aatteita, ovat heille kaikki velvollisuudet — petosta, kaikki siveelliset vaatimukset — petosta, kaikki moraali — petosta”. Ja edelleen: “Materialistit suhtautuvat heitä ympäröiviin ei vihamielisesti eikä ystävällisesti, vaan välinpitämättömästi. Toiset ihmiset ovat heille vain heidän omien elämännautintojensa suurentamisen välikappaleita, he suhtautuvat heihin samalla tavoin kuin hyvään sikariin, hyvään viiniin ja ruokaan, kuten tungetteleviin kärpäsiin tai myrkyllisiin käärmeisiin.”

Tämä kirjanen on todella tekopyhyyden ja pimeyden rajattomuuden todiste. Millaista onkaan tämän “puhtaan idealistin”, imperialistisen sodan lietsojan, sodan, jonka aikana tehtiin kasottain ihmisruumiita, “ihmisrakkaus”. Millaiselta näyttävätkään tämän miljoonia työttömiä nälkäkuolemaan tuomitsevan “korkea-arvoisen” imperialistin “ihmisrakkaus”, “moraali ja siveellisyysvaatimukset”! Millaisia todella ovatkaan Coudenhov-Kalergin tapaisten ihmisten tai paremminkin petojen, jotka kirjotuksillaan auttavat uuden imperialistisen sodan, paljon kauheamman kuin oli v. 1914 sota, valmistamista, “moraaliset velvollisuudet”.

Tällaisessa tilanteessa, jolloin taistelu materialismin puolesta koko maailman taistelevaa taantumusta vastaan on meidän tärkeimpänä tehtävänämme, jolloin taistelu “kunniakirjoilla varustettuja pappissäädyn lakeijoita” (Lenin) vastaan muodostaa oleellisen osan yleisestä taistelustamme kapitalistista orjuutta vastaan — täytyy uudenajan mitä suurimman filosofin, materialismin ja ateismin huomattavimman edustajan B. Spinozan syntymän 300 vuotismuiston muodostua erääksi tulevan työmme voimistamisen ja koko rintamalla tapahtuvan leniniläisen filosofian hyökkäyksen kehittämisen aiheeksi. *)

*) Spinozan syntymän 300-vuotispäivä oli marrask. 24 p:nä ja oli tämä kirjoitus aiottu julkaistavaksi niihin aikoihin, mutta voittamattomien teknillisten vaikeuksien vuoksi viivästyi ja julkaistaan vasta nyt. — Toim. huomautus.

II.

Spinozan filosofia, kuten kaikki filosofiset systeemit, on aikansa tuote. Hollanti, filosofin synnyinmaa, oli XVII vuosisadalla maa, missä kapitalismi kehittyi huomattavan korkealle. XVII vs. mennessä Hollanti kävi läpi porvarillisen vallankumouksensa, ja vieläkin aikaisemmin, — XVI vuosisadalla, läpi vallankumouksellisen, suuren kommunistisen liikkeen, jonka johdossa oli Thomas Münzer. XVII vuosisadalla Hollanti eli jo suhteellisen “rauhallisen” kehityksen kautta, jolloin kauppa ja käsityö saavuttivat voimakkaan kukoistuksensa ja syntyi koneellinen teollisuus.

Pääomassa ja monissa muissa teoksissaan Marx kiinnittää suurta huomiota taloudellisen kehityksen luonnehtimiseen Hollannissa XVII vs. Hän alleviivaa, että “XVII vuosisadan Hollanti samoin kuin XVIII vuosisadan Ranskakin oli sanan varsinaisessa merkityksessä manufaktuurin esikuva”. Niinpä esim. manufaktuurinen työnjako meni eteenpäin siinä määrin, että XVII vuosisadalla kudontasukkulain valmistus muodosti Hollannissa jo erikoisen teollisuusalan. Marx osoittaa, että XVI ja XVII vuosisatojen Saksa keksi koneita, joita käytettiin ainoastaan Hollannissa. Hollanti on tällä kaudella maa, jolla on voimakkaasti kehittynyt kauppapääoma ja laaja siirtomaatalous. Kapitalismin luonteenomainen kuva on — kauppapääoman ryöstö-kehitys ja siirtomaiden rosvous. Marx osoittaa, että “hollantilaisen siirtomaatalouden historia, — ja Hollanti oli XVII vuosisadan mallikelpoinen kapitalistinen maa, — paljastaa vertaansa vailla olevan kuvan petoksista, lahjomisista, murhista ja halpamaisuuksista”. (alleviivaus meidän — M.).

Hollannilla oli tähän aikaan suuria alueita kummassakin Intiassa, kaikki kauppa Kotshinkiinasta aina Sundasaarille saakka oli hollantilaisten kauppiaiden käsissä. Hollanti oli maailman etumaisin kauppamaa. Sen Itä- ja Länsi-Intian kauppaliikkeet olivat laajalti tunnetut.

Ollen kehittynyt kapitalistinen maa, oli tämän kauden Hollanti myöskin laajan ja suhteellisen vapaan tieteen, filosofian ja taiteen kehityksen keskus. Tämä pieni, porvarillisen vallankumouksensa läpikäynyt maa, käyttäen hyväkseen nousevan luokan itselleen taistelemia poliittisia oikeuksia, joutui mahtavan nousunsa kauteen ja esiintyi aikansa tieteen, taiteen ja filosofian keskipisteenä ja keskiönä. Taide (esim. Rembrandt) saavutti täällä omalaatuisensa kukoistuksen. Laajasti kehittyivät luonnontieteet ja matematiikka.

XVI ja XVII vuosisatoja luonnehtivat materialismin uudelleensyntyminen Euroopan päämaissa ja positiivisten tieteiden kehitys. Erikoisesti kehittyivät matematiikka ja mekaniikka. Matemaattisia tieteitä pidetään tieteellisen tarkkuuden, tieteellisen tutkimustyön ja toteennäyttämisen esikuvana.

Spinoza ilmaisi selvässä muodossa aikansa porvariston ideologiaa, sen etumaisimpia ja radikaalisimpia suuntia. Spinoza on Hollannin suhteellisen rauhallisen kehityksen kauden, sen kukoistuksen kauden, kauppa- ja rahapääoman kehityksen kauden ideologi.

Spinoza seisoo aikansa tieteellisen tiedon huipulla. Hänen filosofinen systeeminsä, ollen XVI ja XVII vuosisatojen materialismin jatkona ja edelleenkehityksenä, yleistää tämän kauden luonnontieteiden, mekaniikan ja matematiikan kehityksen.

Suuria materialisteja, pappissäätyä ja idealismia vastaan taistelleita, väärentäen ja vaieten heistä porvarilliset professorit ja oppineet historioitsijat kaikella tavoin hämäävät filosofian historiaa. Erittäin opettava on tässä suhteessa Spinozan filosofian kohtalo. Tämän suuren ajattelijan-materialistin filosofiset tuotteet kohtasivat ilmestyttyään XVII vuosisadalla koko kirkollisklerikaalisen, taantumuksellisen leirin vastustuksen, synnyttivät kaikenkarvaisten pappien ja idealistien vihan ja kiihkon. Taisteluun niitä vastaan aseistautui koko uskonnonpuolustajain leiri, niitä vastaan kirjoitettiin kymmeniä kumoamisväitteitä, hänen kirjansa julistettiin kielletyiksi, jesuiittainen taantumus poltti ja hävitti niitä. Myöhemmin kuitenkin tapahtui hämmästyttävä käänne. Kapitalismin feodalismista saavuttaman voiton jälkeen porvarilliset ideologit alkoivat laskea Spinozan idealistiseen leiriin kuuluvaksi. Näin vakiintui filosofian historiassa tottumus selittää Spinozan filosofia idealistiseksi.

III.

Spinoza on eräs suurimpia uuden ajan materialisteja. Hänen materialisminsa ei ollut kuitenkaan loppuun saakka johdonmukaista. Hänen materialisminsa oli teologian pukuun puettu. Feuerbach luonnehtii Spinozan filosofiaa seuraavalla tavalla: “Paradoksaalisella väitteellään; jumala on ulottuva, s.o. materiaalinen olio, — Spinoza osuu juuri naulan kantaan. Hän löysi jokatapauksessa ainakin aikansa todellisen filosofisen ilmaisun uudenajan materialistiselle tendenssille; hän laillistutti ja vahvisti sen: jumala on itse materialisti.” Ja toisessa paikassa: “Spinoza on nykyisten vapaa-ajattelijain ja materialistien Mooses.”

Merkaten Spinozan filosofian materialistisen luonteen aikansa etumaisimmaksi filosofiseksi systeemiksi, Feuerbach samanaikaisesti osoittaa, missä on Spinozan materialismin rajoittuneisuus. Feuerbach’in mielestä tämä Spinozan materialismin rajoittuneisuus on siinä, että se on “teologista materialismia, teologian kieltämistä, mutta itse teologian pohjalla”.

Spinoza asettaa filosofiansa perustaksi substanssin analyysin, jonka hän nimittää samanaikaisesti jumalaksi. Spinozan tämän käsitteen todellisen ajatuksen, niin sanoen, hänen filosofiansa salaisuuden, paljasti taaskin hyvin Feuerbach, sanoen: “Mikä siis näinollen on perusteellisesti tarkistaen se, mitä Spinoza loogillisesti tai metafyysillisesti nimittää substanssiksi, ja teologisesti — jumalaksi? Ei mikään muu kuin luonto.”

Substanssin käsite Spinozan filosofiassa on perustana lukemattomille väittelyille ja toisilleen kokonaan vastakkaisille selityksille sekä taistelulle filosofian historiassa. Taistelussa materialismia vastaan loi porvarillinen historia Spinozasta idealistisen legendan nojaten Spinozan filosofian “teologiseen painolastiin”.

Todettava on, että kysymys Spinozan filosofian luonteesta ja erikoisesti kysymys substanssin käsitteestä oli taistelun aiheena menshevisoivien idealistien ja mekanistien välillä, minkä ohella molemmat suunnat ottivat tässä kysymyksessä väärän asenteen. Seuraten epähistoriallista tendenssiään muuttaa melkeinpä kaikki dialektisen materialismin edeltäjät täysin johdonmukaisiksi materialisti-dialektiikoiksi, noudattaen “juhlasävyä” uudemman ajan filosofien arvioinnissa ja peitellen idealistiset kohdat mainitsemiemme ajattelijain töissä, — tekivät Deborin ja hänen oppilaansa Spinozasta täysin johdonmukaisen materialistin, melkeinpä dialektiikko-materialistin ja sosialistin, jonka “teolooginen painolasti” ei muka esitä kerrassaan minkäänlaista osaa.

Selvää on, että tällainen arvio Spinozan filosofiasta kytkeytyy mitä kiinteimmin siihen idealistiseen luonteeseen, mikä Deborinin ryhmän suorittamalla marxilaisen filosofian revisiolla oli. Kysymyksessä Spinozasta mekanistit (Axelrod, Varjash) päinvastoin osoittautuivat kulkevan yleensä porvarillisen filosofian historian talutusnuorassa. He johtivat Spinozan koko materialismin vain hänen tinkimättömään ja johdonmukaiseen determinismiinsä. Tämän ohessa unohdettiin, että vaikka determinismi onkin läheisesti sidottu materialismiin, ei se kuitenkaan ole vielä materialismia. Tämän ohessa jätettiin huomiota vaille Engelsin osoittama materialismin perus-kriterio — tietoisuudesta riippumattoman, objektiivisesti olevan aineen tunnustaminen. Mekanistit julistavat Spinozan “syvästi uskonnolliseksi” ajattelijaksi. Täten kiellettiin Spinozan filosofian materialistinen sisältö.

Marxin, Engelsin ja Leninin teoksista löydämme Spinozan filosofian selviä arvioita ja luonnekuvauksen, jotka aseistavat meidät taistelussa porvarillista filosofiaa ja kaikenlaista revisionismia vastaan.

Kirjassaan Pyhä perhe, Marx ja Engels luonnehtivat Spinozan substanssin seuraavalla tavalla: “Hegelin systeemissä on kolme elementtiä: spinozalainen substanssi, fichteläinen itsetietoisuus ja hegeliläis-välttämätön molempien vastakohtainen yhtenäisyys — absoluuttinen henki. Ensimäinen aines on metafyysisesti puettu (tai naamioitu — traversite) luonto irrallisena ihmisestä, toinen — metafyysisesti puettu henki irrallisena luonnosta, kolmas — metafyysisesti puettu molempien yhtenäisyys, todellinen ihminen ja todellinen ihmissuku.”

Heille ominaisella syvällisyydellä Marx ja Engels paljastavat mainitsemiemme filosofisten systeemien salaisuuden ja todellisen ajatuksen. Heidän käsityksensä mukaan Spinozan substanssi on metafyysisesti verhottu luonto. Hyväksyen, kuten näemme, feuerbachilaisen arvion, he tekevät hyvin oleellisen “huomautuksen”, erittäin tärkeän koko Spinozan systeemin ymmärtämiseksi. Hänellä luonto — on “luonto irrallisena ihmisestä”. Tässä Marx ja Engels alleviivaavat Spinozan filosofian metafyysillisen, passiivisen luonteen, hänen n.s. tarkastelevan materialisminsa.

Osoittaen Spinozan filosofisen systeemin todellisen ajatuksen ja tämän ohessa sen teologisen, metafyysillisen naamion, jolla se on verhottu, Engels samanaikaisesti alleviivaa Spinozan filosofian, joka esittää tunnetun väitteensä causa sui, s.o. että luonnossa on syy itsessään eikä se kaipaa olemassaololleen mitään yliluonnollisia ja luonnon yläpuolella olevia syitä, suunnattoman merkityksen. Tällä periaatteellaan Spinoza antoi ratkaisevan iskun kaikenlaisille idealistisille ja teologisille systeemeille ja lujan asenteen materialismille sen perustelemiseksi.

Puhuessaan XVI- ja XVIII vuosisatojen tieteen kehityksestä, Engels kirjoitti: “Silloisen filosofian suureksi ansioksi ja kunniaksi täytyy laskea, ettei se antautunut silloisen luonnontieteen rajoitetun katsantokannan vaikutuksen alaiseksi, että se alkaen Spinozasta ja päättyen suuriin ranskalaisiin materialisteihin, itsepintaisesti yritti selvittää maailmaa siitä itsestään lähtien, jättäen tulevaisuuden luonnontieteelle tämän yksityiskohtaisen todistelun”.

Spinozan materialismia näinollen luonnehtivat seuraavat peruspiirteet: 1) maailman, luonnon, ja aineen objektiivisuuden ja niiden olemisen tunnustaminen ihmisen tietoisuudesta riippumatta ja sen ulkopuolella; 2) luonto on itse itsensä syy, eikä kaipaa mitään yliluonnollista luojaa, sillä ei ole alkua eikä loppua; 3) luonnossa, yhteiskunnassa ja ihmisen ajatuksissa vallitsevan mekaanisen syyperäisyyden, determinismin periaatteen ankara noudattaminen ja tähän liittyvän teleologian ja tahdon vapauden kieltäminen.

Tällainen on tämän uudenajan suuren materialisti-ajattelijan filosofian materialistinen sisältö.

Löytäen aikansa materialististen tendessien parhaan ilmaisun, hän joutui kuitenkin epäjohdonmukaisuuteen, mikä ilmeni siinä, että hän katsoi substanssin jumalaksi, siinä, että hänellä luonto — on metafyysillisesti naamioitu luonto, että hänen materialisminsa on teologian verhoon puettua.

Meidän tehtävämme on — täydellisesti ja kokonaan paljastaa Spinozan filosofian todellinen historiallinen ajatus ja materialistinen sisältö, osoittaa koko se merkitys ja osuus, jota hän esitti materialismin, tieteen ja filosofian myöhäisemmässä kehityksessä, mutta samalla kaikella terävyydellä paljastaa hänen koko epäjohdonmukaisuutensa ja historiallinen rajoittuneisuutensa.

Materialismin ja ateismin kehityksen historia on läheisesti sidottu Spinozan nimeen.

Tunnettua on, että sosialidemokratia taistellessaan dialektista materialismia vastaan ja hyökätessään marxilaisuuden filosofisia perusteita vastaan, sekoittaa Marxin yhteen Kantin, Machin ja muiden filosofisten systeemien kanssa. Jo vuonna 1890 sosialidemokraatti Stern julkaisi kirjan Ensikerran perusteellisesti selvitetty ja helppotajuisesti esitetty Spinozan filosofia, josta sosialidemokratia on ottanut jatkuvasti uusia painoksia aina viimeaikoihin asti (4:s painos ilmestyi v. 1921) ja jossa kirjoittaja julistaa itsensä avoimesti ei dialektiseksi materialistiksi, vaan spinozalaiseksi sekä tarkastelee Spinozaa “vallankumouksellisimpana kaikista filosofisista ajattelijoista.” “Spinozan oppi — kirjoittaa hän — ei ole materialismia, vaan monismia”. Ja edelleen: “Spinozan monismi on todellisuudessa idealistista monismia.”

Kaikista porvarillisen filosofian edustajista huolimatta, jotka kaikella tavalla ylistävät Spinozan idealismia, panteismia ja “jumalan rakkautta”, eri suuntia edustavista sosialifasistisista teoreetikoista huolimatta, jotka hokevat “idealistisen roiston” (Lenin) satuja Spinozasta, on meidän laajasti levitettävä joukkoihin hänen filosofiansa materialistista ajatusta.

IV.

Spinoza on uuden ajan suurin ateisti. Hän on jäänyt historiaan “ateistien ruhtinaana”. Tuotteissaan, erikoisesti Jumaluusopillis-polittisessa tutkimuksessaan, hän systemaattisesti ja johdonmukaisesti arvostelee uskontoa ja bibliaa. Spinoza on, kuten myöskin porvarillinen historioitsija Windelband tunnustaa, “ensimmäinen biblian historiallisen kritiikin suuri edustaja”. Tässä suhteessa on Spinozan vaikutus antiteologisen ja ateistisen kirjallisuuden myöhempään kehitykseen poikkeuksellisen suuri. Ranskalaiset materialistit taistelevassa uskonnonvastaisessa kirjallisuudessa, kuin myöskin nuorhegeliläiset v. 1848 vallankumouksen aattona Saksassa (Straus, Bruno Bauer ym.) sekä Feuerbach Kristinopin olemuksessa, epäilemättä ovat Spinozan aloittaman uskonnonkritiikin vaikutuksen alaisia. Hän lähestyi uskonnollisia ennakkoluuloja laajalta historialliselta näkökannalta lähtien, hän paljastaa uskonnollisten katsomuksien historiallisesti rajoittuneen luonteen, osoittaen, että uskonnolliset katsomukset ja uskonto eivät ole mitään iankaikkisia, “jumalalta annettuja”, vaan syntyvät historiallisesti määrätyissä ehdoissa.

Teleologisen mytologian kieltämiseen ja kritiikkiin Spinoza kiinnittää hyvin suurta huomiota. Hän selittää, että teleologien jumala, itselleen päämääriä asettavana oliona, mailman ulkopuolella olevana mailmankaikkeuden luojana ja tarkoitusperiä osoittavana jumalana, on ihmisjärkeä häpäisevä ja ihmisjärjen mitä suurin ristiriita. Spinozan mielipiteen mukaan tällaiset käsitykset syntyvät sen vuoksi, että ihmisten ominaisuudet ja tarkoitusperät kohoavat absoluuttiin, varustautuvat jumalallisella luonteella. Maailmassa vallitsee maailman lainmukaisuus, ankara ja välttämätön syyperäisyys, joka ei jätä tällaiselle teleologialle minkäänlaista sijaa.

Spinozan näkökannalta katsoen uskonnolla ja uskonnollisilla käsityksillä ei ole mitään teoreettista merkitystä. Niiden käytännöllinen vaikutus yhteiskunnassa on kuitenkin tästä huolimatta äärimmäisen voimakas sen vuoksi, että vallassaolevat käyttävät kansan alistamiseksi hyväkseen uskontoa ja kaikenlaisia ennakkoluuloja. Spinozan mukaan monarkistinen järjestelmä perustuu juuri tällaisiin ennakkoluuloihin. Pelko on ennakkoluulojen perusta.

Ymmärrettävää on millaisen reaktion tämä Spinozan oppi XVII vuosisadalla synnytti taistelevan pappissäädyn keskuudessa.

Kuten materialismissaan, samoin myöskin ateismissaan Spinoza ei esiinny loppuun saakka johdonmukaisena. Mittaamattomasti korkeammalla tasolla on tässä suhteessa XVIII vuosisadan taisteleva ranskalainen materialismi. Mutta tämä ei kuitenkaan saa sulkea silmiämme näkemästä Spinozan filosofian sitä todella suurta vallankumouksellistuttavaa merkitystä, mikä sillä on ollut ja on vielä tälläkin hetkellä.

Lenin osoitti, että marxilaisuuden oppi ei ole syntynyt ulkopuolella maailman sivistyksen valtatiestä. Marxin ja Engelsin suuruus on siinä, että heidän oppinsa on filosofian, poliittisen taloustieteen ja sosialismin suurimpain edustajain oppien suoranaista ja välitöntä jatkoa. Näiden suurten materialisti-filosofien joukossa Spinozalla ei ole lähestulkoonkaan viimeinen sija.