Tietoisten työläisten keskuudessa on työväenliikkeen alkuajoilta asti ollut lakkorikkuriin ja -petturiin nähden täysin selvä ja horjumaton käsite. Lakkorikkuri, aivan oikein, on aina käsitetty tyhmeliiniksi tai synnynnäiseksi lurjukseksi, joka muutamista juudaspenningeistä myy nahkansa kapitalistien käytettäväksi silloin, kun työläiset avoimen työtaistelun kautta ovat pakoitetut koettamaan oloihinsa korjauksia. Lakkorikkuriksi antautunutta ei sen koomin kohdella tavallisena ihmisenä eikä edes hairahtuneena rikollisena, vaan nähdään hänessä jotakin epäihmisellisyyttä, sellaista, joka erottaa hänet pois kunniallisten ihmisten kategoriasta. Kun näistä muutamat, tultuaan huomaamaan tekonsa alhaisuuden ja rikollisuuden, pyytävät tekoaan järjestyneeltä työväeltä anteeksi, niin suhtaudutaan heihin vielä silloinkin hyvin epäilevästi ja moni, tekonsa myöhemmin katunutkin, on koko ikänsä saanut tuntea kerran olleensa niin likaisessa työssä, että siinä saatu tahra ei koskaan tule kunnolleen puhtaaksi.
Mutta löytyy toinenkin laji inhoittavan rikkuruuden sukua, nimittäin lakkopetturi. Näitä löytyy vain murto-osa lakkorikkureihin verrattuna eikä niiden osuus itse työnantajain avustamisessa ole niinollen kovinkaan suuri, mutta heidän rikoksensa — petturuutensa — tovereihinsa nähden on sitäkin suurempi ja synkempi, vieläpä rikkurinkin tekemää rikosta rumempi. Parhaiten on työläisten käsityksen lakkopetturista luonnehtinut Yrjö Mäkelin-vainaja lausuessaan: ”Ennen suudelma hevosvarkaalle, kuin silmäystäkään lakkopetturille!” Perinpohjaisemman halveksinnan alaiseksi ei kukaan voi joutua kuin lakkopetturi ja hänen sukulaisensa lakkorikkuri.
Käsite lakkopetturista ja rikkurista on siis vakaantunut kaikkiin ihmisiin rikkurityön moraalisen arvon mukaan. Tämä arvon määrittely onkin ainoa mahdollinen. Tapasin kuitenkin kerran miehen, joka ei ollut olevinaan selvillä lakkopetturi- ja rikkurikäsitteestä. Tämä mies, joka sivumennen sanottuna oli lakkolainen, joka ennen lakkoa oli ollut pomona eräässä suuressa liikkeessä, jonka työt myös joutuivat lakonalaisiksi, koetti epätoivoisesti hakea joitakin silittäviä muutoksia edellämainittuihin käsitteisiin, voidakseen itse mennä lakonalaiseen työmaahan. Hän sanoi, että eiköhän lakkorikkuruutta voitaisi käsitellä joukkoliikkeenä ja antaa kaikille anteeksi sen perusteella, että rikkureita on paljon, ja että jos esim. joku perusjärjestö päättää ryhtyä lakkopetturiksi kaikkine jäsenineen, niin ei suinkaan näitä sellaisessa tapauksessa julisteta pettureiksi.
Kolmas saapuvilla ollut henkilö huomautti tällöin, että eihän esim. hevosvaras lakkaa olemasta hevosvaras sen vuoksi, että on olemassa muitakin hevosvarkaita, ja rosvoina pidetään rosvoliigan jäseniä yhtähyvin kuin siinäkin tapauksessa, että he olisivat häpeälliseen rikokseensa yksityisinä ryhtyneet. Sitäpaitsi on kaikkien ammattiliittojen ja S. Ammattijärjestön säännöissä selvät määräykset siitä, minkälaisesta teosta joutuu rikkurin tai petturin asemaan. Keskustelu, jota oli varsin mielenkiintoista seurata, jatkui edelleen. Rikkuruudelle ja petturuudelle lievennystä hakeva mies selitteli edelleen, että mitenkähän voidaan toista julistaa rikkuriksi, jos hän ei itse pidä itseään rikkurina ja jos esim. jotkut sanomalehdetkin vielä selittävät, etteivät ne tai ne lakonalaisia töitä tekevät ole lakkorikkureita. Kun hän tähän sai vastaukseksi, että eiväthän rikolliset yleensä tunnusta itseään rikollisiksi ja että päätökset rikkuruudesta tehdään ammatillisissa järjestöissä eikä missään sanomalehtien toimituksissa, niin oli miehellä vieläkin takaportti. Hän alkoi nyt selittää, että syy rikkurien paljouteen nykyisin on siinä, että kun Ammattijärjestö on, kuten hän sanoi, ”kommunistinen”. Viimeinen rikkuruuden ja petturuuden kultaamisyrityksensä aiheutti vastapuolelta pitemmän puheenvuoron. Hänelle sanottiin ensiksikin, että Ammattijärjestö enempää kuin ammatillinen liike yleensäkään ei ole kommunistinen, koska sen toiminnan laatu on taloudellinen, eikä poliittinen, ja toisekseen ammattiyhdistysliikkeeseen koetetaan vetää jäseniksi työläisiä mahdollisimman paljon, eikä keltään kysytä, mitkä ovat sinun poliittiset mielipiteesi. Näin on Ammattijärjestön jäsenmäärä saatu muutamassa viimevuodessa kohoamaan vajaasta 50,000:stä yli 90,000:n. Tämä jos mikään osoittaa, että Ammattijärjestön ja sen alaisten järjestöjen toiminta on ollut oikeata ja tullut työläisiltä hyvin ymmärretyksi. Näinollen ei siis mitenkään ole mahdollista sellainen olettamus, jonka mukaan ammatillinen liike kasvattaisi rikkureita ja pettureita. Sitäpaitsi, huomautti puhuja, sinähän väitteelläsi tunnustat omalla kannallasi olevien hyväksyvän rikkuruuden. Se, että Ammatillinen liike ei ole alistunut minkään poliittisen puolueen komennettavaksi on pitänyt ammatillisen liikkeemme eheänä ja elinvoimaisessa kasvussa. On väärin ja rumaa, että ne, jotka kaikin mokomin koettavat tehdä ammatillisista järjestöistä poliittisten puolueittensa astinlautaa, soimaavat sitä aivan mahdottomistakin asioista. Kerrassaan omituista on, että ollaan jopa valmiit hyväksymään rikkuruus ja petturuuskin, joka samalla osoittaa, että hyväksyjät itse asiassa ovat mieleltään ja sielultaan rikkurisieluja, vaikka se julkisuudessa ollaankin kieltävinään.
Puhuja jatkoi: — Kyllä on siten, hyvä mies, että sinä olet jo auttamattomasti mennyttä kalua. Tietoisuus petturuudesta tahtoo sinua vielä jonkunverran pidättää petturiksi antautumasta, mutta se, että olet ryhtynyt aprikoimaan jotakin mahdollisuuksia puolustaa petturuutta, se paljastaa sinun palavan halusi petturiksi antautumiseen. Puheistasi olen jo huomannut, että olet valmis minä päivänä tahansa menemään petturiksi, kunhan vain voisit keksiä jonkun verukkeen, jolla voisit puolustaa ilettävää tekoa. Tässä tarkoituksessa sinä jo agiteeraat toisia heikommassa asemassa olevia menemään lakonalaisiin töihin. Tekosi on katalaakin katalampi. Sinä olet tavallista petturiakin pahempi, koska sinä yllytät ensin toisia menemään ja sitten menet vasta itse. Parempi on, että menet suoraan siihen sakkiin, mihin asiallisesti jo kuulut, sillä käsite lakkorikkuri ja petturi ovat niin selvät kaikille työläisille, etteivät niitä pyri silittelemään muut kuin ne, jotka taistelevat työläisiä vastaan kaikilla muillakin keinoilla. Heidän pyrkimyksensä siveellisesti mädättää työväen selvän ja ehdottoman moraalisen taistelupohjan, ymmärtää hyvin, mutta sinusta en sitä olisi tähän asti uskonut, ja valitan, että minun se nyt täytyy uskoa; hyvästi. Näin lopetti mies lähtien kiivaasti kävelemään pois paikalta. Pois lähti petturuutta puoltavakin mies, mutta hän asteli alakuloisesti ja mennessään hän vilkuili epäilyttävästi.
Mukana ollut.
Suomen ammattijärjestö: Suomen ammatillisen työväenliikkeen äänenkannattaja
No 4 — 21 vuosikerta. Helsinki, huhtikuu 1929
Marxismi-Leninismi 