Suomen suurporvaristo pyrkii fasistisen Saksan avulla toteuttamaan hautomiaan valloitussuunnitelmia (1935)

Suomen suurporvaristo pyrkii fasistisen Saksan avulla toteuttamaan hautomiaan valloitussuunnitelmia

Suomen työtätekevien ja Neuvostoliiton taistelu rauhan puolesta on taistelua Suomen kansan riippumattomuuden puolesta

Toveri J. LEHTOSAAREN puhe Kominternin VII Kongressissa

TOVERIT!

Taistelussa rauhan puolesta käsittää Suomen kommunistinen puolue yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväkseen maansa suurporvariston sotapolitiikan paljastamisen laajoille kansankerroksille, joille sota tuottaa vain suuria kärsimyksiä, puutetta ja kurjuutta. Suomen suurporvariston sotapolitiikan ja sen seurausten selvittäminen ja toiselta puolen Neuvostoliiton johdonmukaisen rauhanpolitiikan tunnetuksi tekeminen muodostaa tärkeän lähtökohdan joukkojen mobilisoimiseksi laajaan ja voimakkaaseen taisteluun rauhan puolesta.

Suomi on pieni maa, mutta maantieteellisen asemansa vuoksi on sillä erityisen tärkeä osuus imperialististen suurrosvojen kätyrinä ja kansainvälisen taantumuksen tukikohtana tulevan imperialistisen sotarintaman pohjoissiivellä hyökkäyksessä Neuvostoliittoa vastaan. Sentähden ovat sodan pääsytyttäjät, Saksa ja Japani, kiinnittäneet Suomeen suurta huomiota. Kuten täällä jo toveri Krumin mainitsi, on Suomi asettunut itäsopimusta vastustavalle kannalle. Jos emme ota huomioon Englantia, joka monella tavalla tukee Saksan varusteluja,

on Suomi tällä kertaa Puolan jälkeen aktiivisin ja avonaisin Japanin ja Saksan sotapolitiikan kannattaja Neuvostoliittoa vastaan.

Suomen kohdalla toistuu jälleen se, mistä Lenin puhui v. 1919 lopulla, ”että Suomelle luvattiin niin ja niin monta miljoonaa puntaa, niin ja niin suuri kappale maata ja sitä ja sitä hyvää”, jos se sotisi Neuvostoliittoa vastaan. Ero on nyt vain siinä, että silloin oli lähimpänä toimenantajana Englannin imperialismi, mutta nyt hitleriläinen fasismi. Sen jälkeen kun Saksan vallankumous v. 1918 vapautti Suomen saksalaisesta kuninkaasta ja Saksan imperialismin holhouksesta, on se kulkenut Englannin imperialismin vanavedessä. Nyt se on jälleen muodostumassa Saksan vasalliksi niinkuin se oli v. 1918.

Suomen suurporvaristo pyrkii fasistisen Saksan avulla toteuttamaan koko Neuvostovallan olemassaoloajan hautomiaan valloitussuunnitelmia. Jo v. 1918 julisti silloinen porvariston vastavallankumouksellisen armeijan päällikkö ja nykyinen Suomen puolustusneuvoston puheenjohtaja kenraali Mannerheim: ”Minä vannon etten pane miekkaani tuppeen, ennenkuin viimeinen Leninin soturi on karkoitettu sekä Suomesta että Neuvosto-Karjalasta. Me luomme nyt mahtavan, suuren Suomen.” Silloin täytyi kenraali Mannerheimin vastoin valaansa kuitenkin pistää miekkansa tuppeen Karjalaa valloittamatta. Yhtä huonosti ovat myös päättyneet Suomen porvariston v. 1919 ja v.v. 1921–1922 Neuvosto-Karjalaan tekemät hyökkäykset. Mutta sen luonnonrikkauksia ei se siitä huolimatta ole voinut unohtaa.

Suomen vallankumouksellinen proletariaatti on aina taistellut ja taistelee tälläkin hetkellä maansa suurkapitalistien Suur-Suomi suunnitelmien toteuttamisia vastaan. Se kannattaa kyllä yhteistyötä niin Karjalan kanssa kuin muidenkin Neuvostoliiton kansojen kanssa, mutta tämä

yhteistyö ei saa perustua mihinkään imperialistiseen valloitukseen, vaan kahden vapaan kansakunnan vapaaehtoiseen sopimiseen.

Täysin vapaan sopimuksen tekoon on Suomen kansa kelvollinen vasta silloin kun sen työtätekevä väestö on Karjalan kansan esimerkkiä seuraten kukistanut maastaan valloitushimoisen suurporvariston vallan.

Suomen ulkopolitiikan viralliset edustajat ovat voimiensa mukaan koettaneet peitellä Suomen valmistamista Hitlerin Saksan hyökkäyksen tukikohdaksi. Itse puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim piti äskettäin porvarillisille sanomalehtimiehille luennon, miten Suomen ulkopoliittisista suhteista on nyt kirjoitettava. Saksaan orientoitumisesta ei saanut avonaisesti puhua. Samoin heinäk. alussa pitämässään puheessa väitti hallituksen pääministeri, että ”Suomen ulkopolitiikka on ehdottoman puolueettomuuden politiikkaa”.

Me tiedämme kuitenkin, ja herra pääministeri ja Suomen suurporvaristo tietävät myös aivan hyvin, että nykyisessä jännittyneessä kansainvälisessä tilanteessa ei kukaan todellinen rauhan puolustaja voi olla puolueeton suhteessa sodan lietsojiin ja sen alkajiin.

”Puolueettomuus” Japanin ja Saksan hyökkäysaikeisiin nähden merkitsee asiallisesti niihin yhtymistä,

kuten tov. Ercoli alustuksessaan osoitti. Niin käsittää asian myös Suomen porvaristo. Pääministerin oman puolueen maaseutulehti ”Turun Sanomat” m.m. totesi, että pääministeri on puheellaan julistanut ”Suomen periaatteellisen asettumisen Saksan, Japanin ja Italian kannalle”. Eräs toinen lehti, ”Pienviljelijä”, sanoo vielä selvemmin, että ”kieltäytymällä tulemasta mukaan n.s. itäsopimukseen, on Suomi asiallisesti katsoen varannut itselleen tilaisuuden sopivan tilaisuuden tullen ryhtyä aktiiviseen toimintaan idässä.” Tämä on Suomen suurporvariston n.s. puolueettomuuden todellinen sisältö.

Tästä huolimatta sosialidemokraattiset johtajat, jotka v. 1933 puoluekokouksessaan teettivät päätöksen, että heidän puolueensa ei ole maanpuolustuksen vastustaja ja että sitä eivät sido edes II Internatsionalen päätökset, ovat lehdissään vaatimalla vaatineet työläisiä uskomaan ulkoministerin ja pääministerin vakuutuksiin. Monella muullakin tavalla koettavat ne tuudittaa vaikutuksensa alaisena olevia joukkoja välinpitämättömiksi rauhan puolesta käytävää taistelua kohtaan ja osallistuvat itse monella tavalla porvariston sotavalmisteluihin.

Suomen suurporvariston ja sen hallituksen liittoutumista Hitlerin Saksan ja sen liittolaisen Puolan kanssa todistaa kokonainen sarja tapahtumia ja tekoja,

joita eivät sanomalehtimiehille annetut neuvot eikä diplomaattinen kieroilukaan ole kyenneet tekemään näkymättömiksi. Mainitsemme niistä vain tärkeimmät:

1) Kun Suomen hallituksen oli määrättävä kantansa itäsopimukseen, matkusti sen ulkoministeri kiireellisesti Puolaan, joka jo sitä ennen oli ilmoittanut olevansa sopimusta vastaan. Sieltä toi ulkoministeri sen ”puolueettomuus”-teorian, jota pääministerikin puheessaan julisti.

2) Sanomalehtien Genevestä saama sähkösanoma kertoi pian sen jälkeen, että Suomen ja Saksan välillä olisi jo olemassa valmis sotaliitto.

3) Näinä päivinä on Helsingissä vieraillut Saksan hallituksen lähettämänä Göringin maatilalla kesälomansa viettänyt Puolan ulkoministeri Beck, jolla saksalaisten lehtien mukaan on suoritettavanaan kaksi tärkeää tehtävää: a) saada aikaan Puolan ja Suomen välillä kiinteämpi yhteistoiminta taistelussa itäsopimasta vastaan ja että Suomi vaikuttaisi myöskin Viroon, Liettuaan ja Latviaan tähänastisen kannan muuttamiseksi; b) saada Suomen hallitus solmiamaan merisopimuksen Puolan ja Saksan kanssa.

Miten suuria asioita merisopimuksessa aiotaan ratkaista, voi päätellä Suomen äärimmäisten fasistilehtien paljastuksesta, että Suomi suunnittelee Ahvenanmaan saarten sekä Pohjoisen jäämeren rannoilla olevan Petsamon linnoittamista Neuvostoliittoa vastaan vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Jo viime vuonna teki kenraali Mannerheim Ahvenanmaan linnoittamisasiassa useita matkoja Berlinin kautta Lontooseen. Englannin avulla tapahtuvaa Petsamon linnoittamista valmistellen luovutti Suomi myös viime vuonna englantilaiselle yhtymälle siellä nikkelikonsessionin, jonka Suomen porvariston omat sanomalehdet jo silloin selittivät poliittiseksi konsessioniksi.

4) Tänä keväänä vieraili Saksan sotaministeri Blomberg Suomessa tutustumassa sen sotalaitokseen, puhumattakaan monista molemmin puolisista upseerivierailuista. Kun Englannin merisopimus tuli tunnetuksi, ilmaisivat Suomen suurporvariston lehdet heti ilonsa siitä, että Saksasta tulee Itämeren voimakkain merivalta. Saksan uusi laivasto rakennetaan pääasiassa sitä silmälläpitäen, että se voi liikkua Suomen laajan rannikon saaristoissa, jotka ovat lähimpiä tukikohtia taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Tänä kesänä vieraili Suomen sotalaivasto Kielissä.

5) Suomen hallitus rakennuttaa suuria lentokenttiä Saksan ja Englannin lentokoneita varten ja suuria laivaveistämöjä Saksan ja Englannin sotalaivojen korjaamista varten. Ovatpa sanomalehdet väittäneet Suomessa rakennettavan vedenalaisia laivoja Saksan tarpeiksi.

6) Saksa on ilmoittanut sijoittavansa Helsinkiin pohjoismaita varten olevan sotilasasiamiehensä, joka tähän saakka on asunut Tukholmassa.

7) Suomi täydentelee kovalla kiireellä sotavarustelujaan. Laivastoa lisätään englantilaisten asiantuntijain tekemän suunnitelman mukaan, maan keskukseen on perustettu lentokonetehdas ja saksalais-ruotsalainen Bofors-yhtiön haaraosastona tykkitehdas, joka nyt saksalaisen pääoman avulla on muuttumassa neljä Suomen suurinta metallitehdasta ja sotatarvetehdasta käsittäväksi trustiksi. Kolmas osa valtion budjetista menee sotavarusteluihin, mutta äskettäin työnsä päättänyt n.s. valtiotalouskomitea ehdottaa eräiden sosdem. myötävaikutuksella vielä siihen myönnettäväksi 1.675 milj. markan lisämäärärahan 7 vuoden aikana. Koetellakseen nyt päätetyn sotalaitoksen uudelleenjärjestelyn tuloksia järjesti hallitus tänä vuonna ensimmäiset yleiset reserviläisten harjoitukset, että saataisiin ”sitä tärkeää yksityiskohtaista kokemusta, joka on välttämätöntä mahdollisen liikkeellepanon sattuessa”, kuten maalaisliittolainen ”Ilkka” vaatimattomasti huomauttaa.

Hitlerin fasismi on löytänyt Suomen suurporvaristossa täysin vertaisensa apurin häikäilemättömyydessä ja vihassa Neuvostoliittoa kohtaan.

”Suomen porvaristo vihaa bolsheviikkeja karkin voimin, niinkuin vain työläisten petomainen riistäjä voi vihata työläisiä, jotka sen kukistavat”, sanoi Lenin v. 1919 VII yleisvenäläisessä neuvostojen edustajakokouksessa. Tämä pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Suomen suurporvaristoa ei kannusta sotaan vain epävarmat toiveet Neuvosto-Karjalan valloittamisesta Saksan ja Japanin avulla. Vielä enemmän sitä kannustaa siihen uuden vallankumouksen pelko omassa maassa. Se tietää, että Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön suuret saavutukset ovat Suomenkin työläisille ja köyhille talonpojille alituisena rohkaisijana uuteen vallankumoukseen. Sen tähden vihaa Suomen suurporvaristo niin raivoisasti Neuvostoliittoa, bolsheviikkeja, ja sen tähden tahtoo se sodallakin häiritä Neuvostoliiton eteenpäin menoa.

Interventiosodissa Neuvostoliittoa vastaan on sillä laajemmat kokemukset kuin minkään muun maan porvaristolla.

Vielä silloinkin kun Englannin, Ranskan ja Puolan oli täytynyt luopua niistä ja kun Suomikin jo oli allekirjoittanut rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa, vielä silloinkin lähetti Suomen porvaristo v. 1921–22 hallituksen varastoista aseistetun joukko-osaston ryöstämään ja polttamaan Neuvosto-Karjalan kyliä. V. 1931 yrittivät sen sotakiihkoiset ainekset edistää sodan syttymistä provokatsiolla, jolle vain japanilaisten upseerien teot idässä vetävät vertoja. Yleisesikunnan päällikkö Valleniuksen määräyksestä ja esikuntaupseerien järjestämänä yritettiin entinen presidentti Ståhlberg kuljettaa Neuvostoliiton puolelle, siellä murhata ja sitten syyttää siitä bolsheviikkeja. Vain sattuma esti teon loppuun saakka toteutumasta. Yleisesikunnan päällikkö tuomittiin ensin kolmeksi vuodeksi vankilaan, mutta nykyinen presidentti armahti hänet ja määräsi maksettavaksi suuren vuotuisen eläkkeen.

Kansan mielialan muokkaamiseksi harjoittaa Suomen suurporvaristo mitä häikäilemättömintä shovinistista kiihoitusta joka aivan avoimesti kohdistetaan Neuvostoliittoa vastaan.

Sotamiesten ampumataulutkin on pantu esittämään puna-armeijalaista. Aivan vakituinen kiihoitusaihe ovat Neuvostoliittoon kuuluvat suomensukuiset kansat. Viime kuun alussa aivan Neuvostoliiton rajalle järjestetyssä kiihoitusjuhlassa kiihoitti m.m. eduskunnan puhemies Kallio väestöä Neuvostoliittoa vastaan näiden kansojen muka sorretulla asemalla. ”Tätä muistaen on konsulimme valvottava”, päätti herra puhemies hyökkäyksensä. Saksan kansallissosialistien aarialaisteoriaa matkien uskottelevat suomalaiset sotakiihkoilijat, että ”Suomen heimo on alkujaan suurta sukua”, joka historian jaloissa on pirstoutunut ja jonka yhtymisen tiellä on muka Neuvostoliiton olemassaolo.

Armeijan fasistisoimisen, josta toveri Ercoli täällä mainitsi, on Suomen porvaristo suorittanut kenties taitavammin kuin useimpien muiden maiden porvaristo. Yhtenä takeena siitä on jo se, että ylempi upseeristo tällä kertaa on pääasiassa Wilhelm II armeijassa palvelleita jääkäreitä. Uuden armeijajärjestyksen mukaan muodostaa sen rungon yli 100.000 jäsentä käsittävä porvariskaarti, suojeluskunnat, jolla on vielä 40–50.000 jäsentä käsittävät nais-, tyttö- ja poikajärjestöt apunaan. Asevelvollisten fasistisessa kasvatuksessa on viimeisimpiä keksintöjä se, että punakaartilaisten Suomen vallankumouksen aikana 1918 suorittamat uroteot koetetaan esittää heille jonakin ainoastaan suomalaisille ominaisina tekoina.

Suomen suurporvariston rikolliset aikeet syöstä Suomen maan ja kansan veriseen imperialistiseen sotaan Neuvostoliittoa vastaan voidaan estää toteutumasta vain laajojen loukkojen voimakkaan yhteisen taistelun kautta ja kansainvälisen sodanvastaisen kansanrintaman tukemana.

Tähän taisteluun kutsuu Suomen kommunistinen puolue kaikkia työläisiä, talonpoikia, naisia ja miehiä, nuorisoa ja työtätekevää intelligenssiä.

Suomen työtätekevien luokkien menneiden taistelujen historiassa on monia kauniita esimerkkejä kansainvälisestä taisteluveljeydestä, proletaarisesta internatsionalismista, erityisesti entisen Venäjän ja nykyisen Neuvostoliiton työläisten ja talonpoikain kanssa taistelussa yhteistä vihollista vastaan. Suomen työläiset ja talonpojat ne olivat, jotka v. 1917 yhdessä bolsheviikkien kanssa puolustivat kansansa itsemääräämisoikeutta Kerenskin hyökkäyksiä vastaan, suurporvariston edustajien sensijaan vehkeillessä Kerenskin kanssa. Suomen vallankumouksessa v. 1918 taistelivat sadat venäläiset, lättiläiset ja virolaiset työläiset ja talonpojat rinta rinnan suomalaisten punakaartilaisten kanssa Suomen suurporvaristoa ja imperialistisen Saksan valloittaja-armeijaa vastaan. V.v. 1918–20 vuodattivat taas suomalaiset punakaartilaiset vertaan Punaisen armeijan riveissä sosialistisen isänmaamme puolesta Koltshakkia, Judenitshia, englantilaisia, puolalaisia, ranskalaisia ja suomalaisia interventiojoukkoja vastaan.

V. 1922 taistelivat he Neuvosto-Karjalan sydänmailla tov. Antikaisen johdolla Karjalan kansan vapauden puolesta suomalaisia rosvoja vastaan.

Samaan aikaan kokoontuu työväestö ja köyhä talonpoikaista Suomessa kompuolueen johdolla suuriin mielenosoituksiin ja joukkoliikkeisiin estääkseen Suomen porvariston uusia rosvolaumoja Karjalaan lähettämästä. Pohjois-Suomessa jäljestettiin puolueemme johdolla metsätyöläisten ja talonpoikain aseellinen kapina. Suomen porvaristo lyötiin silloin sananmukaisesti sekä edestä että takaa. Nämä monenkertaiset proletaarisen aseveljeyden muistot elävät vielä tänäkin päivänä kirkkaana maamme työtätekevien mielissä ja lujittavat proletaarisen internatsionalen siteitä ja innostavat uusiin yhteisiin taisteluihin.

Suomen työläisten sympatiat Neuvostoliittoa kohtaan, huolimatta porvariston häikäilemättömästä shovinistisesta kiihoituksesta, ovat aina olleet voimakkaat.

Erityisesti suurporvariston fasistisen diktatuurin puristuksessa on työväki oppinut tuntemaan, että Neuvostoliiton työläisten ja talonpoikain taistelu sosialismin puolesta on taistelua myöskin Suomen työtätekevien vapauden ja paremman tulevaisuuden puolesta. Kun puolueemme v. 1930 sattuneen fasistikaappauksen jälkeen ei kahteen vuoteen onnistunut järjestämään yhtään todellista joukkomielenosoitusta, niin tapahtui se ensikerran juuri Lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä. Keskellä ankaraa fasistista terroria ja huolimatta koko kaupungin poliisivoiman liikkeelle mobilisoimisesta kokoontui pienessä Turun kaupungissa 5–6.000 työläistä osoittamaan mieltään Neuvostoliiton 14-vuotisen olemassaolon johdosta.

Pikkuporvarillisissakin kansankerroksissa, jotka tähän saakka ovat olleet shovinistiselle kiihoitukselle erittäin alttiita, alkaa sodan läheisyys ja sen esiin loihtimat sodan kauhut nostattaa mieliä suurporvariston rikollista vehkeilyä vastaan. Edellä mainittu ”Turun Sanomatkin” kirjoittaa, että ”Saksalaisen politiikan vanavedessä kulkeminen on joskus johtanut katkeriin nöyryytyksiin. Niin saattaisi tapahtua vastaisuudessakin — vahingoksemme”. Muistellessaan Saksan imperialismin Suomessa v. 1918 toimeenpanemaa pakkovaltaa, ja että Suomi sai itsenäisyytensä sosialistisen Neuvostoliiton proletariaatin, Leninin ja Stalinin puolueen kädestä ja että Neuvostoliitto ja bolsheviikit ovat olleet senkin jälkeen ja ovat nyt Suomen itsenäisyyden säilymisen varmin turva. Aivan samoin kuin Neuvostoliiton taistelu Judenitshia ja Koltshakkia vastaan v. 1919 pelasti Suomen itsenäisyyden niin on nytkin Neuvostoliiton taistelu rauhan puolesta myös taistelua Suomen kansan riippumattomuuden puolesta.

Puolueemme tunnukset voittavat alaa tähän saakka politiikan ulkopuolella olleissa pikkuporvarillisissakin piireissä. Sotatilan suojaamana tulee Suomen ruotsalaiseen kasallisuuteen kohdistuva sorto monta kertaa ankarammaksi kuin mitä se nyt on. Sen tietäen suhtautuu sen työtätekevät kerrokset myös yhä suuremmalla epäilyllä suurporvariston sotakiihoitukseen.

Paljon on luonnollisesti vielä niin työväen kuin pikkuporvaristonkin keskuudessa pasifistisia harhoja. On ihmisiä, jotka luulevat pääsevänsä sodan kauhusta sillä, että heittävät sodan syttyessä aseensa pois. Tätä vastaan selittää Suomen kommunistinen puolue, että silloin kuin porvaristo on työväelle aseet antanut, ei niitä saa vapaaehtoisesti pois luovuttaa.

Ne aseet, jotka porvaristo aikoo suunnata Neuvostoliiton työläisiä ja talonpokia vastaan, on sodan syttyessä suunnattava omaa suurporvaristoa vastaan.

Jos Suomen ryöstönhaluinen porvaristo kaikesta huolimatta uskaltaa syöstä maansa sotaan Neuvostoliittoa ja Neuvosto-Karjalaa vastaan, kehoittaa puolueemme kaikkia työläisiä, talonpoikia, naisia ja nuorisoa, työtätekevää intelligenttiä ja sorrettua ruotsalaista kansallisuutta tekemään kaikkensa sodan lopettamiseksi, seuraamaan Suomen proletariaatin parhaimman pojan ja ansioituneen Neuvostoliiton puolustajan toveri Antikaisen esimerkkiä ja samalla urhoollisuudella ja samalla neuvokkuudella taistelemaan rinta rinnan mahtavan Punaisen armeijan kanssa imperialistisia rosvoja vastaan Neuvostoliiton puolesta. Imperialistinen rosvosota on muutettava kansalaissodaksi. On kukistettava Suomesta riistäjien valta ja luotava sen tilalle työläisien ja talonpoikain Neuvosto-Suomi.