Viime tammikuussa annettu uusi laki alkoholivastaisesta taistelusta musertava isku juoppoudelle.
Kun Neuvostoliitossa muutama vuosi sitten sotakommunismin täydellisen kieltolain jälkeen julistettiin väkijuomakauppa avoimeksi, valtion ottaessa haltuunsa väkijuomamonopolin, vaikutti se kaikkialla sähköiskun tavoin. Neuvostoliiton vihollisten leirissä syntyi oikea riemun ulvonta. Proletaarivaltion ystävät mykistyivät sanattomiksi. Ihmettely oli yleinen.
Hämmästys johtui siitä, ettei useimmissa tapauksissa oltu selvillä Neuvostoliitossa vallitsevista erikoisista olosuhteista. Ilman niitä oli tätä taka-askelta mahdoton ymmärtää. Oloja tuntevalle ja bolsheviikkien rehellisten pyrkimysten ystäville ei muutos kuitenkaan tullut yllättävänä. He olivat vakuutettuja siitä, ettei ollut kysymys taka-askeleesta, vaan valmistautumisesta suunnitelmalliseen raittiustaisteluun. Kysymys oli leninistisen taktiikan soveltamisesta raittiustyössä. Perääntyminen merkitsi voimien kokoamista entistä voimakkaampaan hyökkäykseen.
Alkoholinvastainen taistelu ei ole tunnekysymys. Sitä käydään reaalisilla voimilla. Missä olivat Neuvostoliitossa nämä reaaliset voimat? Väkijuomien käyttö oli tsaarinaikainen perintö. Venäjä oli juoppouden ja pimeyden symbooli. Muutama vuosi proletariaatin diktatuuria ei pystynyt muuttamaan sitä minkä edelliset vuosisadat olivat kansaan syövyttäneet. Kieltolain aikana rehoitti salapoltto laajalti. Neuvostoliitossa ei ollut järjestäytynyttä raittiusliikettä, toisin sanoen: voimia, joihin valtio olisi voinut nojautua. Puuttui siis pohja. Ilman sitä oli kieltolain vaikea toteutua. Bolshevikit pitivät parempana avoimesti myöntää, että raittiusasia maassa oli huonolla kannalla. He ryhtyivät luomaan niitä reaalisia voimia, jotka perääntymisen jälkeen tekisivät hyökkäyksen alkoholia vastaan menestykselliseksi.
Alkoholinvastaista taistelua ryhtyi johtamaan “Yleisneuvostoliittolainen Alkoholinvastainen Taistelun Liitto”. Meillä ei ole tässä yhteydessä tilaisuutta kuvata tätä suurtaistelua. Sanottakoon vaan, että liiton käymä taistelu aktiivisuudeltaan ja tuloksiltaan on huomattava. (Tosin ei raittiusjärjestöt muissa maissa ole myöskään saaneet sellaista tukea valtiovallan puolelta kuin Neuvostoliitossa.) Raittiusliike Neuvostoliitossa nostatettiin oikeaksi kansan liikkeeksi.
Maailma ei ole tästä taistelusta suuresti tiennyt. Kapitalistisiin maihin on porvarillisten sanomalehtien kautta agitatiotarkoituksessa levitetty tietoja vain niistä suurenmoisista paljastuksista väkijuomakurjuuden alalla Neuvostoliitossa, joita bolsheviikit itse ovat tehneet. Kurjuutta ei peitelty, se raastettiin esiin, paljastettiin ja tuomittiin. Tässä onkin venäläisten toverien voima.
Joukkojen vaatimus väkijuomakaupan rajoittamisesta paisui niin valtavaksi, että NL:n kansankomissaarien neuvosto viime tammikuun 29 p:nä katsoi ajan sopivaksi antaakseen uuden lain alkoholinvastaisesta taistelusta. Tämä Moskovan historiallisesta Kremlistä lähtenyt asiakirja sisältää lyhyesti mainiten seuraavaa:
Työläiskeskuksissa ja teollisuuskaupungeissa ei saa enää perustaa uusia viinanmyyntipaikkoja. Paikallisilla neuvostoilla on oikeus työväenjärjestöjen vaatimuksesta (eräissä tapauksissa omastakin aloitteestaan) sulkea entisetkin väkijuomakaupat. Armeijan ja laivaston kasarmien ja työpörssien välittömästä läheisyydestä suljetaan väkijuomakaupat heti. Väkijuomakauppa lakkautetaan heti pyhä- ja lepopäivinä, sekä niiden aattoina kaikkialla ja teollisuusseuduilla palkanmaksupäivinä. Väkijuomatarjoilu kielletään työväen klubeissa, yhteiskunnallisten laitosten tarjoiluissa, teattereissa, elokuvissa, yhteisasunnoissa, saunoissa, yleisissä puistoissa, ja spriipitoisten juomien tarjoilu kielletään kaikissa julkisissa ruokaloissa, olivatpa ne sitten valtakunnallisia, osuustoiminnallisia tai yksityisiä. Väkijuomia ei saa myydä alaikäisille, eikä päihtyneille; tämän ryhmän henkilöitä ei saa päästää ravintoloihin, joissa väkijuomia on saatavana. Paikallisilla hallintoelimillä on oikeus kieltää alueellaan väkijuomien myynti kutsuntain ja mobilisoinnin aikana, sekä yleensä aina, kun paikkakunnalle kokoontuu enemmän väkeä. Laki kieltää kaiken alkoholireklaamin. Viinakaupat eivät saa pitää tavaroitaan eikä reklaameja näytteillä akkunoissa.
Se, joka tuntee Neuvostoliiton raittiusliikettä ymmärtää, että edelläoleva laki merkitsee suurenmoista edistysaskelta alkoholinvastaisessa taistelussa. Kun laki myöntää työväenjärjestöille oikeuden tehdä aloitteen väkijuomakaupan lopettamiseksi paikkakunnillaan, on selvää, että järjestöt jotka itse ovat tällaista lakia vaatineet, rientävät sitä viipymättä hyväkseen käyttämään. Eri paikkakunnat käyvätkin jo ankaraa kilpailua siitä, mikä nopeammin väkijuomat kotipaikkakunnaltaan likvidoi. Kaupungit ja teollisuusseudut haastavat toisiaan kamppailuun juoppoutta vastaan. Kaikki paperiraittius paljastetaan armotta ja räikeästi.
Kun Neuvostoliiton raittiusväen takana ovat sellaiset mahtavat tekijät kuin puolue ja nuorisoliitto, sekä juuri alkoholinvastaiseen taisteluun heräävät puna-armeija ja laivasto, on selvää, että kuningas Alkohooli on saava tietää kenen kanssa se on tekemisissä. Raittiuskansa julistaa muutamassa vuodessa hävittävänsä alkoholin kokonaan. Yhä voimakkaammin kaikuu vaatimus: Puoluetta on puhdistettava! Juopot ja laiskurit — ulos puolueesta!
Neuvostoliiton raittiusväen taistelu ei ole loppuun käyty. Se päättyy vasta täydelliseen kieltolakiin. Lakiin joka ei ole ainoastaan paperilla, vaan jota pitävät pystyssä proletariaatin jäntevät kourat.
(”Treszvostj i Kuljttuuran” mukaan L.K.)
Taisteluun!, No 6−7, 1929, “Suomen työväen raittiusliiton äänenkannattaja”
Marxismi-Leninismi 