Yrjö Sirola: Kominternin TpK:n XI täysistunto (1931)

Yrjö Sirola 20-vuotiaana

Kominternin Toimeenpanevan Komitean huhtik. 1931 pidetyn XI Plenumin tulokset

(Käsittelyn pohjaksi puoluejärjestöissä)

Y. SIROLA

Kaksi maailmaa, sosialismin rakentamisen ja kapitalismin maailma

1. Kapitalistimaiden nykyinen talouskriisi ja sosialistisen tuotannon nousu. Tpk:n edellisestä plenumista on kulunut toista vuotta, mutta tänä aikana on tapahtunut suuria taloudellisia ja yhteiskuntapoliittisia muutoksia, joilla on vuosikymmenten merkitys. Kapitalistisen talouden raskain maailmanpula ja sosialismin rakentamisen myrskyinen nousu Neuvostoliitossa, kaikkien kapitalismin ristiriitain syventyminen ja kärjistyminen, kasvava kumouksellinen nousu, kapitalismin asemien järkkyminen ja rakenteilla olevan sosialismin asemien lujittuminen, — ”kapitalistisen järjestelmän tuhon kiertämättömyys ja sos. rakentamisen voitokas nousu” (teeseistä).

KI:n edellinen plenum oli oikein todennut että kriisi saa maailman kriisin luonteen ja kärjistää vastakohtia, syventää kapitalistisen järjestelmän yleistä kriisiä, järkyttää horjuvaa vakaantumista ja jouduttaa vallankumouksen nousua. ”Me olemme sanoneet maailman proletariaatille totuuden. Kuluneen vuoden koko kehitys on sen vahvistanut”, (tov. Manuilskin alustuksesta).

2. Kriisin luonne. Nykyinen kriisi on liikatuotannon kriisi kapitalismin yleisen sodanjälkeisen kriisin perusteella, jota se syventää ja kärjistää, tuntuen kaikilla, aloilla: tuotanto supistuu, hinnat laskevat, kauppavaihto taantuu, varastot lisääntyvät, osakkeet laskevat, vararikot ja valtiobudjettien vajauskin kasvavat. Tammik. 1931 on terästuotanto Yhdysvalloissa laskenut 36 pros., Saksassa 43 pros., Englannissa 47 pros. Maailman raaka-ainevarastot kasvoivat 1930: hiilen 226, puuvillan 50, kuparin 160 pros. j.n.e. Hintain lasku koskee pääasiassa maataloustuotteita ja siirtomaiden raaka-aineita sekä trustien kontrolloimattomia teollisuustuotteita. Viljan, puuvillan, sokerin y.m. hinnat laskivat 40–70 pros., hiilen, raudan, koneiden 2–20 pros. Finanssiylimystö kärsii tästä vähemmän. Kauppavaihto on vähentynyt yli 30 pros. (Japani, Yhdysvallat), Englannin, Saksan ja Puolan yli 20. Osakekurssit laskeneet Yhdysvalloissa 100 pistettä. Pankkiromahdukset suuret. Budjettien vajaukset: Saksassa miljardi mk., Ranska 2 miljd., Yhdysv. 500 milj. doll. j.n.e.

3. Teollisuuden nousu Neuvostoliitossa. Täällä keskeymätön teollisuustuotannon nousu: 22 pros. 1929, 25 pros. 1930. Sodan edellinen tuotanto kaksinkertaistunut. 1931 tulee lisäys 45 pros. ja sodan edellisestä kolminkertaistuu, samalla kun kapitalistinen tuotanto laskee puoleen. Tällaista nousua ei ole kapitalismi koskaan saavuttanut. Amerikan paras nousu ylitetään 2 ja puoli kertaa. Joka vuosi Neuvostoliitossa vastaa kapitalistien vuosikymmentä. 5-v. plaanin lopussa voittaa suurten kapitalistimaiden tuotannon, paitsi Amerikan. Neuvostoliitto saavuttaa, kapitalistiset maat myös tuotteiden määrässä asukasta kohti. Ero vielä siinä, että Neuvostoliitossa tuotteet tulevat kaikkien, eikä vain pienen rikasten koplan hyväksi, kuten kapitalistimaissa.

4. Kapitalististen maiden maatalouskriisi käy käsi kädessä teollisuuskriisin kanssa. Se ei ole konjunktuurikriisi, vaan erottamaton osa kapitalismin yleistä sodanjälkeistä kriisiä, ”pienten talonpoikaistalouksien kannattamattomuus, jotka eivät kestä kapitalistisen suurviljelyksen uuden teknillisen perustan kilpailua (traktori, kombaini, kemia)”, lausui tov. M. Agraarikriisiä kärjistää talonpoikaistaloudessa ilmenevät esikapitalistiset muodot (Balkan, siirtomaat y.m.). Pieniä ja keskitalonpoikia kuristavat vielä verot, vuokrat ja kiskurivelat. Porvarilliset hallitukset pyrkivät vähentämään viljelysalaa.

5. NL:n maatalouden valtava mullistus ilmenee talonpoikain pääjoukkojen kääntymisessä sosialismin suuntaan. Maatalouden kollektivisointi kehittyy nopeassa tempossa. 1930 oli 6 milj. talonpoikaistaloutta (24 pros.) yhtynyt kollektivitalouksiin. Maalisk. 1 p. 1931 10 milj. (37.5 pros.). Oli tarkoitus tänä vuonna kollektivisoida 50 pros., mutta huhtik. 20 p. on jo 47.1 pros. ja eräillä alueilla (Volgan saksalaiset) 88.6, Krimillä 89.4 kollektivisoitu. Kollektivisoimisen edut ovat talonpojalle kouriintuntuvat. Kapitalistisissa maissa tuotannon vähentyessä kasvoi kylvöala Neuvostoliitossa v.v. 10 milj. ha., 1931 on tarkoitus kylvää 15 milj. ha lisää. Viljantuotanto oli 71.7 milj. tonnia 1929 ja 87.4 milj. 1930. Talonpojan elintaso kohoaa. Kollektivisoimisen kautta on vuositulo 242 ruplasta noussut 500:n, kylvö 26 sentneristä 59:ään. Tämä pien- ja keskitalonpoikain aseman parantuminen on tapahtunut työväenluokan johdolla. Kollektivisoimisen 5 v. plaani on täytetty 2 vuodessa. Maatalous rakennetaan traktorisoimisen ja koneiden käytön perustalle. Samalla likvidoidaan kulakkien, maaseudun viimeisen porvarillisen luokan riistomahdollisuus ja, se itse riistävänä luokkana. Kolltalouksien talonpoikaisto tulee proletariaatin diktatuurin lujaksi tueksi.

Työväenluokan asema kapitalistimaissa ja Neuvostoliitossa

1. Hirveä työttömyys kapitalistimaissa ja työvoiman puute Neuvostoliitossa. Periaatteellinen erotus kapitalistimaiden ja NL:n välillä näkyy työväenjoukkojen asemaa verrattaessa. Kapitalistimaissa 35 milj. työtöntä, lisäksi maatalouden ja siirtomaiden työttömät. Saksassa yli 5 milj. työnhakijaa helmik.; avustusta sai 3 ja puoli milj. Yhdysvalloissa työssä 3.4 työläisistä — porvarillisten tilastojen mukaan. Neuvostoliitossa 1930 puolivälissä ei enää työttömiä. 1931 pääsee teollisuuteen 2 milj. työläistä, jotka vapautuvat maalta kollektivisoimisen vaikutuksesta. Teollisuuteen pyrkii joukottain naisia kotitaloudesta.

3. Palkkausolot kapitalistimaissa ja Neuvostoliitossa. V. 1930 laski Yhdysvaltain työväen palkkasumma, 12 miljardia dollaria (reform. Ammattijärjestön tietojen mukaan). Palkat laskeneet 15–20 pros. ”Kultakellojen, omien talojen, radion, sähkökeittiön, auton aika on Amerikan työläiseltä mennyt”, selittää eräs pankkiiri. Saksassa on kutomatyöläisen palkat laskeneet 50 pros., metallityössä 30 pros. (urakkatöissä). Puolassa, jossa palkat olivat hyvin alhaiset, on alennettu 30–50 pros. Erikoisen törkeää on elintason polkeminen siirtomaissa, joissa vallitsee keskiaikainen riisto ja puuttuu luokkajärjestöt. Työläisiä kytketään kahleisiin, ruoskitaan. Eivät pääse Europan työläiset ”amerikalaiselle tasolle”, vaan laskee amerikalaisten elintaso Europan tasolle. — Neuvostoliitossa kohoaa työväenluokan elintaso. V. 1928–29 oli palkka 167 pros. sodanedelliseen verrattuna. Sen jälkeen on kohonnut 12.1 pros. V. 1931 kohoaa 6–8 pros. Palkkasumma nousee 3 miljd. rpl. eli 20 pros.

4. Yhteiskunnallinen vakuutus. Kapitalistimaissa huononnetaan työväen asemaa riistämällä entisiä saavutuksia. Yhdysvalloissa, eivät työttömät saa mitään apua valtiolta. Saksassa, Englannissa y.m. supistetaan ja poistetaan avustuksia. Nuorilta riistetään avustus. Työttömiä pannaan pakkotöihin (Englanti, Hollanti). Työttömyysavuksi myönnetyillä varoilla tuetaan vararikkoisia liikkeitä. Työväen avustukseen suorittamia osuuksia lisätään. — N.-liitossa kohoaa yhteiskunnallisen vakuutuksen yleissumma jatkuvasti (sairasavut, työkyvyttömyys, vanhuuseläke), 1,06 miljd. 1930 kohoaa 2,1 miljd:iin t.v. Lisäksi muut toimenpiteet työväen olojen kohottamiseksi (asunnot, osuustoiminta y.m.) — Kapitalistisissa maissa pidetään vähittäishintoja keinotekoisesti korkealla, trustien voimalla ja tullien avulla. Valtiomonopoleja järjestetään kiskomistarkoituksissa. Sosialidemokratian ja reformistisen amm. byrokratian avulla riistetään entiset saavutukset. ”Saksan kansan täytyy oppia tekemään enemmän työtä ja syömään vähemmän”, selittää hiiliparooni Silberberger. Mussolini on sanonut: ”Italian kansa, joka onneksi ei ole tottunut syömään useita kertoja päivässä, kestää helposti kriisit.” — Reformistinen teoria, että työväen asema voi kohota kapitalismin aikana, joka teoria perustui työläisylimystön etuihin siirtomaiden kustannuksella, on osottautunut vääräksi ja täysin vahvistunut Marxin laki työväenluokan ehdottomasta kurjistumisesta. N.-liiton proletariaatti on osottanut, kuinka vain on mahdollista kohottaa, työväen ja talonpoikain asemaa.

Maailman talouskriisi sosdem valaistuksessa

Sosdem kriisiteoria perustuu porvariston etujen vaatimuksiin. Hilferding selitti puoluekokouksessa v:nna 1927: ”organisoitu kapitalismi merkitsee todellisuudessa kapitalistisen vapaan kilpailun periaatteen periaatteellista korvaamista, suunnitelmallisen tuotannon sosialistisella periaatteella.” Kapitalismin ristiriidat muka häviävät, tuotannon anarkia katoaa, kriisejä ei tule. II Internationalen ammatillinen teoreetikko Tarnow selittää julkeasti, että kapitalismin kehityksessä on kaksi vaihetta, Englannin kapitalismin rajoitetut mahdollisuudet ja Amerikan rajoittumattomat. ”Edelliselle olivat Marx ja Lassalle tyypillisiä, he vakuuttivat, että työpalkan määräävät taloudelliset lait, työvoiman arvo y.m.s. Toiselle vaiheelle on tyypillinen Ford, joka on todistanut, että kapitalismi ei voi kukoistaa ilman että työväen tarvitsee pysyä köyhänä.” Samallaista on selittänyt II Internationalen teoreetikko Naphtali. Näin ennen kriisiä. Maailmankriisi paljasti tämän teorian. Sosdemit muuttivat puhetapaa. Naphtali selittää nyt, että kehitys edelleenkin käy nousun ja kriisien merkeissä. ”Todennäköisesti tulevat kriisikaudet olemaan pitempiä ja vakavampia, nousut taas lyhyempiä ja heikompia kuin sodan edellisinä viime vuosikymmeninä.” Itävaltalainen ”Arbeiter Zeitung” myöntää, ”että organisoitukaan kapitalismi ei ole kyennyt välttämään kapitalistiselle järjestelmälle ominaisia kriisejä … Kapitalismi on lopullisesti osottanut kelvottomuutensa.” — Sosdem työläisiltä on kysyttävä, mitä luottamusta voivat he panna moisiin ”teoreetikkoihin”. Miljoonaiset työväenjoukot lausuvat kapitalismin kuoleman tuomion. Ja tämä syytös kohdistuu myös sosdem johtajiin. Kominternin arvio on osottautunut ainoaksi oikeaksi.

Vallankumouksellinen nousu ja vallankumouksellisen kriisin ainesten kasvaminen

1. Kriisin sosialipoliittiset seuraukset. Työväenluokan vallankumouksellistuminen etenee ja luokkataistelu kärjistyy. Vimmatusti hyökkää pääoma työtätekevien elintason kimppuun rosvotoimenpiteillään vyöryttääkseen kriisin seuraukset teollisuuden ja maatalouden raatajain niskoille. Työväenluokka nousee vastarintaan. Työväenluokka ei voi vastustuksetta suostua mokomaan kapitalismin pelastushommaan, vaan nousee valtavaan taisteluun.

2. Talonpoikain joukot liikehtivät ja radikalisoituvat. Kieltäytyvät maksamasta veroa (Intia, Länsi-Ukraina), polttavat kartanoita (Länsi-Ukraina, Mexiko), syntyy alkeellisia kapinoita (Syyria, Etelä-Amerika) — Kiinan työläis- ja talonpoikaisarmeijain käymään luokkasotaan asti. Poliisia kivitetään, vangittuja vapautetaan (Posen). Talonpoikaiskokouksissa asetetaan verolakkokomiteoita. Pidetään työväen ja talonpoikain yhteisiä kokouksia, joissa tuhansia osanottajia (Puola).

3. Pikkuvirkamiehet ja palkkalaiset tulevat tyytymättömiksi. Teollisuuden teknillinen henkilökunta, pikkukauppiaat, käsityöläiset y.m.s. ilmaisevat yhä jyrkemmin mieltään. Itsemurhat ja kuolevaisuus lisääntyvät.

4. Kriisin seuraus on ristiriitain kasvaminen kapitalistimaiden kesken. Maatalousmaat joutuvat erikoisen raskaaseen asemaan ja yhä suurempaan riippuvaisuuteen suurista imperialistisista rosvomaista (Puola, Itämeren maat, Balkan). Imperialistisen sodan voitetut maat (Saksa, Itävalta) joutuvat yhä suurempaan puristukseen. Kilpakamppailu kansainvälisillä markkinoilla kärjistyy. Polkumyynti (dumping) ja suojelustullijärjestelmä lisääntyvät, työtätekevät saavat kantaa taakan. Kerääntyy uuden imperialistisen sodan räjähdysaineksia. Porvariston leirissä tapahtuu uudesti järjestelyä.

Versaillesin rauhan luoman järjestelmän ristiriidat kärjistyvät. Kapitalistimaiden ristiriidat ovat sotkuisammat kuin koskaan. Pääristiriita on Englannin ja Yhdysvaltain kesken. Sitä käydään kaikkialla maailmassa. Englannin täytyy askel askeleelta väistyä Amerikan ja Ranskan tieltä, mutta Englannin porvaristo ei peräänny taistelusta. Maailman uudesti jako on käynyt kapitalismille välttämättömäksi. — Toinen kärjistyvä vastakohta on Young-plaani. Sen painon alla radikalisoituu Saksan työväki ja esiintyy vallankumouksellisen kriisin ainesten kypsymispyrintö Saksassa, kasvaa fascismi ja kommunistinen liike. Italian fascistihallitus yrittää koota johtoonsa Versaillesin rauhaa vastaan nousevat tyytymättömät maat.

Kolmanneksi kärjistyvät vastakohdat imperialismin ja siirtomaiden kesken. Sodanjälkeinen nylkeminen on nostattanut vallankumouksellisia liikkeitä siirtomaissa. Viime vuosina on esiintynyt vaistovaraisia kapinoita Aasian ja Afrikan maissa. Kärjistyneimpinä esiintyvät ne Intiassa, Indo-Kiinassa ja Kiinassa. Kansallisvallankumouksellinen liike näissä uhkaa imperialismin siirtomaavaltaa. Työväenluokka astuu etualalle ja Kiinassa jo kompuolue sen johdossa. Siellä asetetaan agraarikumouksen ja valtakysymykset periaatteessa ja laajoilla alueilla ratkaistaankin vallankumouksellisella käytännöllä. Kaikki tämä kärjistää maailmanpulaa.

Kansallisuuskysymyksen kärjistymisen ilmaus on Länsi-Ukrainan talonpoikaisliike. Kansallisia liikkeitä on myös Flanderissa, Elsas-Lothringissa, Puolassa, Balkanilla y.m. Niihin on kommunistien kiinnitettävä tarkka huomio. — Kaikki nämä ilmiöt johtavat:

1. Versaillesin luomien kansainvälisten suhteitten kärjistymiseen uuden imperialistisen sodan merkeissä; 2. Valtiollisen taantumuksen ja porvarisdiktatuurin fascistisiin muotoihin siirtymiseen; 3. vallankumouksellisten liikkeitten kasvun ja niiden kehittymiseen vallankumoukselliseksi kriisiksi. Joukkojen eteen astuu terävänä kysymys: joko porvariston tai proletariaatin diktatuuri, joko kapitalistinen riisto tai riiston ja sorron lopettaminen, joko kansojen sortaminen ja imperialistiset sodat tai rauha ja kansojen veljestyminen, joko kapitalistinen anarkia kriiseineen tai niiden lopettaminen sosialismin kautta.

Vallankumouksellisen nousun ilmauksia ovat: 1) lakkojen ja työttömäin liikkeen kärjistyminen; b) neuvostojen ja punaisen armeijan vahvistuminen huomattavassa osassa Kiinaa; 1) vallankumouksellisen talonpoikaisliikkeen kehittyminen; d) siirtomaiden vallankumouksellisen liikkeen vahvistuminen; e) kommunistipuolueiden poliittisen ja organisatoorisen vaikutuksen kasvu (Saksa, Tshekko-slovakia, Puola); f) opposition kasvaminen sosialidemokratiassa; g) pikkuporvariston, virkailijain ja toimitsijain opposition kasvaminen. — Tämä merkitsee vallankumousten ja sotien uutta sarjaa. Se eroaa 1918–19 vallankumousnoususta siinä, että se ei ole vielä kohonnut korkeimmilleen ja että se tapahtuu proletaarisen diktatuurin maan yhä voimistuessa ja sosialismia rakentaessa. Nyt on proletariaatilla taistelussa karaistuneita kommunistisia puolueita. Kumouskeskuksia on kaikilla maailman äärillä. ”Toisella vallankumous- ja sotasarjalla ei ole vain Europan vaan maailmanlaaja luonne” (Manuilski).

Tämä uusi vaihe järkyttää maailmaa paljoa syvemmin kuin edellinen ja tulee johtamaan proletariaatin voittoon useissa maissa. Se ei ole pelkästään nykyisen kriisin aiheuttama tilapäinen nousu, vaan järkyttää se koko kapitalistista järjestelmää. Mutta siinä saattaa esiintyä ajottaisia nousuja ja laskuja. Niitä on näkynyt viime vuosina. Liike ei kehity tasaisesti kaikissa maissa, johtuen kapitalismin epätasaisen kehityksen laista. Mutta kokonaisuudessaan käy tämä liike kohoavalla linjalla. Esiintyy uusia luokkataistelun muotoja. V:een 1929 oli lakkoliike etualalla. Nyt esiintyy työttömien mielenosoituksia, yhteentörmäyksiä poliisin kanssa, talonpoikaiskapinoita y.m.s. Tosiasiat kumoavat reformistien ja opportunistien valheen, ettei pula-aikana voisi tehdä lakkoja. Saksassa ja Englannissa on esiintynyt aika onnistuneita taisteluita. Lakon käyttäminen taistelukeinona on tullut vaikeammaksi ja kriisin keskeytyminen synnyttää uusia vaikeuksia. Mutta se avaa myös uusia luokkataistelun mahdollisuuksia. Zawettzissa teki 2,500 kutojaa lakon tammikuulla torjuakseen kaksinkertaiseen kangaspuitten määrään siirtymistä ja 600 työläisen erottamista vastaan. Kolme päivää taistelivat työläiset työpaikalla rikkureita ja poliiseja vastaan. Naisten ja poliisien kesken tapahtui yhteentörmäyksiä. Poliisin oli väistyttävä ja työnantajat perääntyivät. Petrikaussa (Puolassa) valtasivat lakkolaiset kommunistien johdolla tehtaan ja pitivät puoliaan kolme päivää. Naisjoukot ahdistivat poliisia. — Työttömien liikehtimisiä on esiintynyt Puolan eri osissa. Maalaiskansakin on liittynyt näihin liikkeisiin. Huolimatta fascistiterrorista ovat nämä liikkeet kasvaneet joukkoliikkeiksi. Mielenosottajat rynnistivät eteenpäin kiviä heittäen, valtasivat raatihuoneita, pakottivat viranomaiset jakamaan avustuksia ja vapauttamaan vangituita. Kommunistit ovat oppineet johtamaan lakkoja. Mutta useissa kommunistipuolueissa ilmenee vielä heikkouksia. Ne on voitettava.

Työväenluokan enemmistön voittaminen on nyt tärkeää. X plenumissa osoitettiin tämä erikoisesti Saksan, Tshekko-slovakian, Puolan ja Ranskan kompuolueiden tehtäväksi. Saksan puolue onkin tässä suhteessa huomattavasti edistynyt. — Taloudelliset lakot pyrkivät monessa tapauksessa jo muuttumaan poliittisiksi joukkolakoiksi. Tämän taistelukeinon edelleen kehittäminen edellyttää joukkojen nopeaa kumouksellistumista, hajaannusta valtaluokkien leirissä, porvariston valtiokoneiston häiriintymistä ja syvää käymistilaa sosialidemokratian riveissä. Poliittinen joukkolakko on erittäin tärkeä taistelukeino fascistista hyökkäystä ja sekaantumissodan (intervention) uhkaa vastaan. Kapitalistimaissa, joissa on edessä proletaarinen vallankumous, on taistelun kehittäminen vaikeampi kuin maissa, joissa vielä on suoritettava porvarillinen vallankumous loppuun (Kiina, Intia, Espanja). Tarvitaan vielä voimakasta poliittista ja organisatiotyötä itsenäisen johdon valtaamiseksi luokkataistelussa, sosialidemokratian joukkopohjan murtamiseksi, mikä on pääeste poliittisen joukkoliikkeen toteuttamiselle. Tätä eivät kaikki kompuolueet ole vielä ymmärtäneet. Useiden kommunistien virhe on ollut se, että ovat luulleet tähän voitavan päästä yhdellä ainoalla voimanponnistuksella. Ei ole ymmärretty vallankumouksellisen nousun luonnetta eikä tempoa. Kuvitellaan se liian yksinkertaiseksi, ei oteta huomioon kunkin maan erikoisoloja, ei syvennytä välttämättömään pikkutyöhön, odotetaan joukkojen alkeellista nousua, ei osata sitä valmistaa.

Vallankumouksellisen kriisin ainesten kypsyminen. Tämän kysymyksen selvittäminen oli XI plenumin tärkeimpiä kysymyksiä. Useiden maiden konkreettisten olojen analyysin perusteella tutkittiin tätä kysymystä. Kehittyvä vallankumousnousu ja porvariston kykenemättömyys ratkaista ristiriitoja luo edellytykset kumouksellisen kriisin edellytysten kehittymiselle Saksassa ja Puolassa, vallankumouksellisen kriisin edelleen kehittymiselle Intiassa ja Kiinassa ja vallankumouksellisen kriisin edellytysten kypsymiselle muissa kapitalistisissa maissa, riippuen tämä kompuolueen kyvystä mobilisoida ja johtaa joukkojen liikkeitä pääoman hyökkäystä ja valtiollista taantumusta vastaan, niiden taidosta osottaa työtätekeville joukoille, näiden oman kokemuksen perusteella, vallankumouksellisen pulasta selviämisen välttämättömyys.

Saksassa ilmenee vallankumouksen kriisin edellytysten kypsyminen proletariaatin vallankumouksellisten voimien lisääntymisenä (KP kasvanut 50 pros., laajenneet joukkojärjestöt), sosialidemokratian joukkopohjan alkavana järkkymisenä, kehittyvänä joukkotaisteluna fascistidiktatuurin toteuttamista vastaan ja fascistiliikkeen takaisin päin tukemisena työtätekevien joukkojen yhteiskunnallisen ja kansallisen vapauttamisen ohjelman perusteella, uusien riistettyjen kerrosten valloittamisena proletaarisen vallankumouksen puolelle kansan vallankumouksen tunnuksella, mitä laajimpain joukkojen tyytymättömyyden kasvamisena Versaillesin ja Young-plaanin kuristuksia vastaan. Talouskriisin kärjistyminen Saksassa johtaa luokkataisteluun erittäin terävään kärjistymiseen, poliittisten järkytysten lisääntymiseen, mikä kaikki jouduttaa vallankumouksellisen kriisin ainesten kasvamista.

Puolassa, jossa teollisuus- ja maatalouskriisi ovat johtaneet talouselämän vaikeaan pulaan, jossa puolet työväestö on työttöminä ja talonpoikain tuhoutuminen käy nopeasti, ilmenee yhä jyrkempiä taistelumuotoja. Sosialifascististen ja fascististen puolueiden sisällä esiintyy joukkojen kuohuntaa. Kommunistipuolue lujittuu.

Espanjassa lakkoja ja talonpoikain vallankumouksellisia liikkeitä, pikkuporvariston joukkoliikkeitä, kansallisvallankumouksellisia liikehtimisiä, armeijan sisällä hajaannusta ja valtaluokissa sekä niiden puolueissa sekaannusta.

Kinassa esiintyy vallankumouksellinen kriisi neuvostojen ja puna-armeijan järjestämisenä kymmenmiljoonaisten kansanjoukkojen asuinalueilla, jonka kautta Kiina on ensitilalla siirtomaa-maailman kansallisval1ankumouksellisissa liikkeissä. Työväenluokan johtava osa (proletariaatin hegemonia) esiintyy valtiovallan luomisen alkuotteina. Havainnollisesti nähdään jo, kuinka neuvostoalueilla likvidoitaan feodaalisia maanomistusmuotoja, maa jaetaan talonpojille ja vastavallankumouksellisen Kuomintangin pyövelivalta yhä enemmän järkkyy.

Intiassa kehittyy ja syvenee vallankumousliike Englannin imperialismia vastaan työväen ja talonpoikain liikkeen kasvamisen vaikutuksesta. Kansallisreformistinen porvaristo siirtyy avoimesti Englannin imperialismin liittolaiseksi kansan edut kavaltavien, vastavallankumouksellisten kompromissien kautta. Taisteluun vedetään yhä suurempia joukkoja ja esiintyy yhä useammin aseellisia yhteentörmäyksiä poliisin ja sotaväen kanssa, talonpoikain kapinoita, työväen joukkoliikkeitä Gandhia ja kansalliskokousta vastaan.

Kapitalismin yleisestä ja nykyisestä talouskriisistä joukkojen yleisen nousun pohjalla kehittyvät vallankumouksellisen kriisin ainekset joukkojen kurjuuden mennessä yli tavallisten mittojen ja niiden vallankumouksellisen toimeliaisuuden kasvaessa. Kansainväliset ja sisäiset järkytykset, joukkovoimien uudestijärjestyminen, yläluokissa ilmenevä pula, joka painaa niitä fascismiin, uuteen imperialistiseen sotaan ja aseelliseen interventioon Neuvostoliittoa vastaan — siinä kehittyvän vallankumouksellisen kriisin ilmaukset. Erikoista on se, että tämä kriisi kehittyy kapitalismin yleisen kriisin perusteella. Meidän on ymmärrettävä vallankumouksellisen kriisin kehittyminen — ei kaavamaisesti, vaan niin, että käsitämme voimakkaat vallankumoukselliset kehitysprosessit kokonaisuudessaan. Eivät ole joka paikassa kaikki tekijät samanlaiset, mutta ne ovat ituna ja joka paikassa on tarkattava niiden esillekasvamista sekä oman maan olojen että kansainvälisten suhteitten pohjalla. Me osotamme kunkin maan työväenluokan ja työtätekevien joukkojen tehtävät huomioon ottaen sekä oman maan että naapurimaiden tapahtumat. Fascismi on ymmärrettävä yhtenä valtaluokkien sekasorron ilmauksena, pyrkimyksenä selvitä tilanteesta työväenluokan väkivaltaisten sortomenetelmien kautta. Tärkeänä tekijänä on tässä uuden imperialistisen sodan ja intervention valmistaminen. Nyt on erikoisen tärkeätä tarkoin tutkia konkreettiset olot ja määritellä niiden perustalla kehitettävät taistelutehtävät. Vallankumouksellisen kriisin kehitys jokaisessa yksityisessä maassa tuo mukanaan kansainvälisiä seurauksia ja on osana kansainvälisissä tapahtumissa. — Plenum selitti, että me emme saa selittää eri asioiksi poliittista ja vallankumouksellista kriisiä. Ja kun nimitystä ”poliittinen kriisi” käytetään monessa merkityksessä, niin käytämme me sen sijaan sanontaa ”vallankumouksellinen kriisi”. On tietenkin muistettava, että mutkikkaissa tilanteissa emme saa yrittää selviytyä valmiilla kaavoilla, vaan on tilanteen erittely ja määrittely suoritettava tarkan voimasuhteiden tutkimuksen perusteella. Virheelliset käsitykset johtavat helposti virheellisiin tunnusten asettamisiin, kuten branderilainen ”tuotannon kontrolli” sopimattomassa tilanteessa. Erikoisesti on vaara siinä, että kommunistinen puolue, käsittäessään poliittisen kriisin pelkkänä yläluokkain kriisinä puolustaisi sillä toimettomuuttaan joukkojen vallankumouksellisen liikkeen kehittämisessä, mikä on nyt jokaisen kompuolueen tärkein tehtävä.

Intervention valmistaminen Neuvostoliittoa vastaan

Uusi momentti kansainvälisessä tilanteessa on siinä että porvaristo, yrittäessään kapitalistista ulospääsyä talouskriisistä, on pakotettu tunnustamaan sosialistisen rakennustyön 5 v. plaanin voiton N.-liitossa. Ymmärtäen sen kansainvälisen merkityksen esittää se intervention kriisistä pelastuskeinona. Suhteet kapitalistisen ja sosialistisen järjestelmän välillä ovat astuneet uuteen vaiheeseen.

Ranskalainen tov. Cachin, joka alusti kysymyksen sodanvaarasta, osotti kuinka porvaristo suuntaa kaiken voimansa NL:a vastaan ymmärtäen, että voidakseen edelleen elää, täytyy sen murskata sosialistinen järjestelmä. Saksalainen porvarilehti selittää, että ”5-v. plaani ei ole pelkkä Neuvostomaan kysymys; se on Europan, sekä maailman kysymys”. Briand selitti tammik. Genevessä: ”ajatelkaa niitä levottomuuksia, joita 5-v. plaani voi synnyttää sellaisissa maissa, kuin Puola ja Rumania, joilla on myymättömiä viljavarastoja ja joiden talonpoikia riistävät koronkiskurit”. Näitä maita on autettava bolshevismia vastaan, sanoi hän. Historia asettaa nyt eteemme kysymyksen: kuka voittaa? Yhä terävämmin astuu tämä joka päivä eteemme. Se tekee sodan vaaran yhä uhkaavammaksi. Porvarillinen maailma menettää yhä enemmän toivoaan selvitä kriisistään työväen ja siirtomaiden kustannuksella ja tahtoo vyöryttää sen kuorman NL:n työtätekevien kannettavaksi vallottamalla sosialismia nyt rakentavan maan riistoalueekseen. 5-v. plaani luo edellytykset kapitalismin maailmasta riippumattoman proletaarisen diktatuurin maan taloudelliselle nousulle.

Kaikki tosiasiat puhuvat kuumeisesta sodanvalmistuksesta. ”Suomessa puhutaan suur-Suomesta, Neuvosto-Karjalan, Leningradin, Vjatkan ja Maria-alueen valtauksesta. Viro uneksii Inkerinmaan ja Novgorodin valtausta. Varsovassa pystytetään paperille Jagellojen aikainen Puola, humallutaan Ukrainan valtauksen ja 1772 opiumin avulla”. (Cachin.) — Sotilaallisia varusteluja joudutetaan. Puolassa rakennetaan uusia rautateitä, Tshekkoslovakian sotateollisuutta kehitetään, satamia linnoitetaan, aseita kuljetetaan Ranskasta, Puolan ja Rumanian armeijat järjestetään uudelleen Ranskan pääesikunnan johdolla. Sotaväen, laivaston ja ilmailumanööverejä järjestetään silmällä pitäen NL:oon hyökkäystä. Panssariautoja ja -junia, tankkeja, ilmalaivoja tuodaan länsimaista etupäässä Ranskasta. Reunamaat ovat saaneet kiväärejä 40 milj. doll. edestä, 50 milj:lla kraanaattia, 13 milj. konekivääriä, 38 milj. tykkejä ja 20 milj. edestä muuta sotamateriaalia, yhteensä 4 miljd. frangin edestä. Tilauksia kasaantuu sotatehtaille (Skoda Tshekkoslovakiassa). Rumanian tilaukset tekevät 14 milj., Jugoslavian 10, Puolan 9, Suomen 2.5, Latvian 1.5 milj. doll. Ranskan Puolalle ja Rumanialle antamat lainat käytetään sotatarkoituksiin. Creuset-firma Ranskassa johtaa näitä finanssioperatioita. Rumaniassa ja Puolassa kehitetään sotateollisuutta, samoin Ruotsissa. Englannin imperialismi hankkii itsellensä laivastoasemia Mustalla- ja Itämerellä. Englantilaiset hommaavat NL:a vastaan Irakissa, Persiassa, Mesopotamiassa, Intiassa tarkoituksella sieltä kautta hyökätä valtaamaan Kaukasian öljylähteitä ja katkaistakseen Keski-Aasiassa käynnissä olevan menestyksellisen kehityksen sosialismiin. Sitä varten kootaan värillisiä joukkoja rajaseudulle. Ranskalaiset tuovat ”manööverejä varten” neekerijoukkoja tottumaan Europan ilmanalaan. Japanilaiset varustavat tukikohtia rajamailla.

Sotilasbudjetit kasvavat nopeassa tahdissa. Viidessä päämaassa (Ranska, Englanti, Yhdysvallat, Italia ja Japani), joissa sotabudjetit 1914 olivat 1,182.4 milj. doll., nousivat ne 2,324.4 milj. dollariin 1930. Reunamaat (Suomi, Viro, Puola, Latvia ja Rumania) joiden sotabudjetit 1923 tekivät 121.8 milj. doll., kohottivat ne viime vuonna 177.7:ään. Sodan ”varatoimenpiteet” maksavat nyt toista vertaa enemmän kuin 1914. Venäläisten valkoemigranttien keskuudessa säilyneet sotilasjärjestöt pannaan liikekannalle.

Intervention diplomaattista valmistusta merkitsevät poliittiset ja sotilaalliset sopimukset ja moninaiset kokoukset; v. 1930 pidettiin viisi n.k. agraarikonferenssia. Tov. Cachin osotti, kuinka rauhan enkeli Briandin johdolla solmitaan sopimuksia Ranskan, Puolan, Rumanian, Jugoslavian, Tshekkoslovakian ja Itämerenmaiden kesken. Kenraalit matkustelevat näiden pääkaupungeissa ja Pragissa pidettiin 1930 sotilasedustajain kokous, niin myös Parisissa 1921. Noin puolitoistasataa konferenssia ja komiteaistuntoa on pidetty ”aseistariisumisen”, tullikysymysten, y.m.s. nimellä, asiallisesti sodanvalmistelutarkoituksessa. Samaa tarkottaa Briandin hommaama Pan-Euroopa. Balkanin blokkia on kovasti hommattu, samoin Skandinavian liittoa Ranskan toimesta Tanskan kautta. Kansainliiton sääntöjä on korjattu sotatarkoituksia paremmin vastaaviksi.

Taloudellinen ja finanssivarustelu esiintyy Ranskassa tuonti- ja vientijärjestelynä, Belgiassa dumpingilakina, Yhdysvalloissa ja Kanadassa ”pakkotyön” tuotteiden tuontikieltona. Tarkoituksena on saada aikaan yhtenäinen taloussota NL:oa vastaan. Balkanin maat vaativat NL:n viljan boikottia. Kauppaluottoa ei myönnetä NL:lle, mutta Puola ja Rumania saavat miljardeja.

Yleisen mielipiteen valmistamiseksi tehdään kuumeista työtä. Ranskassa leviää joka päivä 8 milj. lehteä, jotka haukkuvat ja häpäisevät NL:oa. Englannissa levitetään lordi Rotimerin kiihoituslehtiä 26 milj. painoarkkia päivässä, lisäksi suurten lehtien miljoonapainokset. Muistetaan paavin julistus 1929, ”dumpingi”-kamppailu 1930 ja yhä jatkuva ”pakkotyö”-agitatio. Kautsky ja koko sosfascistinen lehdistö purkavat keskeytymättä vihaa Neuvostovaltaa vastaan.

Sodan valmistusta on myös vallankumouksellisten työväen järjestöjen vainoaminen. NL:n reunamaissa pyrkii fascistivalta suorastaan fyysillisesti tuhoamaan kompuolueet. V. 1930 on vainojen uhrien luku kolme kertaa suurempi kuin v. 1925. Imperialistit tietävät että heidän ei onnistu niinkuin 1914 mobilisoida suuria joukkoja sotaa kannattamaan. Sitä varten luovat he fascistijärjestöjä ja ”urheiluseuroja”, jotka harjoittavat propagandaa ja valmistuvat täyttämään määrättyjä tehtäviä sodan syttyessä. Maailman fascismilla on kolme päätehtävää: taistella kunkin maan kommunismia vastaan, nostattaa väestön isänmaallisuutta ja agiteerata NL:oa vastaan. Auto- ja lentoklubit sekä sotilaallisten tieteilijäin seurat palvelevat samaa tarkoitusta. Sotilaallisfascistien lukumäärä on vv. 1923—30—31 kasvanut Ranskassa 500—8,000, Englannissa 320—1,000, Yhdysvalloissa 1,500—4,000, Italiassa 1,100 —4,300, Saksa 800—4,500; sekä reunamaissa: Puolassa 85,000—1 milj., Rumaniassa 200,000, Suomessa 100,000, Virossa 10,000—32,000, Latviassa 15,000—30,000; yhteensä 230,000—1.36 milj.

Sodan varustelua suorittavat myös NL:ssa imperialistien kätyrit. ”Teollisuuspuolueen” ja menshevikkien ”Neuvostobyroon” jutut osottivat kumoamattomasti kuinka imperialistit sosialifascistisine ja muine tuholaiskätyreineen yrittivät saattaa sekasortoon NL:n talouden siten edistääkseen interventiohyökkäystä.

Keskeisenä sodanvalmistajana on Ranskan porvaristo, NL:n työläisten ja talonpoikain pahin vihollinen ja Euroopan rauhan suurin vaara. ”Ranskan pääoma on kansainvälinen verenimijä, joka imee ytimen Saksan työväenluokasta, siirtomaista, vasallivaltioistaan. Se esittää nyt samanlaista osaa, jota tsarismi vuosikymmenien kuluessa esitti — Euroopan santarmin osaa” (Manuilski). Se toivoo yhä saavansa takaisin veritsaarille lainaamansa miljardit ja se pelkää NL:n esimerkin nostattavan nyljetyt työläiset ja talonpojat koti- ja siirtomaissa kapinaan. Se pyrkii Donetsinlaakson, Kaukasian y.m. NL:n seutujen luonnonrikkauksien kimppuun.

Muut suurvallat tukevat Ranskan hyökkäyshommia. Englannin politiikka tarkoittaa esteiden poistamista interventioliiton tieltä. Yhdysvalloissa on pres. Hooverin johtama kopla valtion varoilla ostattanut puolen miljardin intendenttuurivirastot sodan varalle.

Sosialidemokratian osuus intervention valmistamisessa

Sosialifascistit kieltävät sodan vaaran. Ne puolustavat Geneven rauhanfraaseja, joiden ainoana tarkoituksena on tuudittaa proletariaatti huolettomuuteen ja luovuttaa se käsistä ja jaloista sidottuna imperialistien kynsiin niinkuin v. 1914. Ne uskottelevat että — ”sota uhkaa idästä”. Ne äänestävät sotavarojen puolesta, vaikka väliin manööveritarkoituksessa äänestävät sellaisia eriä vastaan, jotka kuitenkin tulevat hyväksytyiksi. Moskovan menshevikkijuttu osotti, kuinka II Internationalen johtajat yhdessä Ranskan yleisesikunnan ja venäläisten valkokaartilaisupseerien kanssa ohjasivat tuholaistyötä NL:ssa. Ne perustavat ”Matteotti-rahastoja” ja ”diktatuurin vastustamisseuroja” — kohdistaen ne NL:oa vastaan. On erikoinen II Internationalen komitea ”poliittisen vainojen uhrien auttamiseksi”, jolla tuetaan vastavallankumouksellisia menshevikkejä. Niiden urheilujärjestöt ja isänmaalliset seurat (Saksassa ”Valtakunnan lippu”) palvelevat samaa tarkoitusta. Kaikilla aloilla paljastuu kansainvälisen sosialidemokratian vastavallankumouksellinen osuus imperialismin etujoukkona. Sosdem. johtajat ovat pettyneet toiveissaan, että NL kehittyisi kapitalismia kohti, bolshevikkipuolueen oikeistolaisten tappio oli tässä suhteessa viimeinen isku. Silloin sosfascistit turvautuivat interventioon ainoana toivona estääkseen sosialismin rakentamisen, jonka he ovat julistaneet mahdottomaksi N.-liitossa.

”Kun sosialidemokratia kutsuu kansainväliseen yhteisymmärrykseen, niin tarkoittaa se imperialistien ja niiden hallituksen yhteisymmärrystä taistelussa NL:oa ja kaikkien kapitalistimaiden proletariaattia vastaan.” — (Thälmann.)

Neuvostoliiton rauhanpolitiikka

Imperialistien ja sosialifascistien interventiopolitiikkaa vastaan asettaa NL rauhanpolitiikan. Rauha on tarpeen sosialismin edelleen rakentamiselle. NL syntyi kansainvälisen rauhan merkeissä. Bolshevikit ovat osottaneet, että rauha ei ole heille mikään tyhjä fraasi. Ensi työkseen tarjosi neuvostovalta rauhaa kaikille maille. Liiton sisällä elävät kaikki sen kansat täydessä sovussa keskenään. NL ei tarvitse sotaa. Alueella, joka käsittää kuudenneksen maapallosta, voi se rakentaa sosialismia. Sillä on riittävästi luonnonrikkauksia. Sen tuotanto ei vielä varusta kotimaisia markkinoitakaan kaikilla tarvikkeilla riittävästi. Sen väestö ei kärsi liikatuotannosta. NL vie maasta raaka-aineita voidakseen ostaa koneita, joita ei vielä riittävästi tuoteta omassa maassa.

Etsiessään tekosyitä sotaprovokatiolleen ja yrittäessään kiihottaa työtätekeviä NL:oa vastaan paljastavat kapitalistit sosialifascistisine kätyreineen vain kapitalismin nurjat puolet, antaen tilaisuuden havainnollisesti osoittaa neuvostojärjestelmän sosialistisen rakennustyön etuisuudet. Syytös polkumyynnistä, dumpingista, on perusteeton. NL:ssa ei ole maakorkoa, joka kapitalistimaissa polkee pien- ja keskitalonpoikain elinehtoja kiskoen kolmannen osan näiden tuotannosta. NL:ssa ei ole kiskuripääomaa, jolle kapitalistimaiden talonpoika maksaa raskasta veroa. NL:ssa ovat kollektiivitaloudet viime vuonnakin saaneet yli miljardin rpl. viljelysapua. V. 1931 saa NL:n maatalous valtiolta koneita 1.2 mild. rpl. arvosta. Kollektiivinen suurviljelys on hajallista pienviljelystä paljoa edullisempi. NL:n talous on suunnitelmallista, sosialistista, NL:ssa ei hintoja määrää kapitalistinen voitonhimo, vaan sosialistisen rakennustyön edut.

Syytös epälojaalisesta kilpailusta, jolla muka tuhotaan kapitalistisen yhteiskunnan talous, on perusteeton. Huonostipa on maailman kapitalismin asiat, jos NL:n ulkomaan kauppa, joka tekee n. 2 % maailman kaupasta, voi järkyttää koko maailman taloutta. Ei NL sekaannu kapitalistimaiden sisäisiin asioihin, mutta kapitalistimaat sekaantuvat kyllä NL:n sisäisiin asioihin. Kauppasuhteissaan on NL kapitalistisen maailman markkinalakien alainen. Ne lait on säätänyt porvarien ja sosdemien kehuma porvarillinen järjestys. Jos NL:sta riippuisivat nämä lait, niin ne kyllä muutettaisiin.

NL:lta vaaditaan, että se ei rakentaisi teollisuutta, ei jalostaisi luonnon rikkauksiaan. Kuinka voidaan sellainen vaatimus esittää jollekin maalle, samalla puhumalla, ettei saa sekaantua toisen maan sisäisiin asioihin?

Katala syytös ”pakkotyöstä” on sitten yhtenä propagandavälineenä. Ne nimittävät pakkotyöksi sitä periaatetta, että kaikkien sosialistimaan kansalaisten velvollisuutena on tehdä työtä voidakseen syödä. Tämä periaate on NL:n perustuslaissa ja se on siitä ylpeä. Kommunistit tulevat koko maailmassa toteuttamaan tämän velvollisuuden, kun joutilaiden loiseläjäin valta on kukistettu.

NL:n pakkotyöstä puhuvat ihmiset, joiden koko järjestelmä perustuu hirvittävään pakkoon, miljoonien taloudelliseen orjuuteen, siirtomaiden armottomaan ryöstöön ja laajoilla alueilla yhä rehottavaan suoranaiseen orjuuteen. Pakosta ja sorrosta työtätekevien neuvostomaasta puhuvat neekerien hirttäjät Amerikassa ja uskonnollisten intohimojen kiihoittajat Intiassa y.m.

Fascismi ja sosialifascismi

Fascismin luonnehtiminen. XI plenum pani suuren huomion fascismin probleemin selvittämiseen. Sitä mukaan kun kehittyvät kapitalismin sisäiset ja ulkoiset ristiriidat, erikoisesti luokkataistelu, siirtyy porvaristo yhä enemmän avoimiin fascistisiin muotoihin työtätekevien sortamisessa. Fascismista on monilla tovereilla virheellisiä käsityksiä. Kun he asettavat ”poliittisen kriisin” vallankumouskriisiksi, merkitsee se sitä, että toverit arvelevat: kasvaa fascismi, se merkitsee valtaluokkien hajaannuksen alkua ja poliittisen kriisin ainesten käsillä oloa. Tämän kautta saattoi syntyä sellainen käsitys, että fascismin voittaminen on helppo, se kun itse hajoaa.

Kysymykseen, mitä on fascismi, vastasi tov. Manuilski: fascistikomento ei ole mikään uusi valtiotyyppi; se on yksi muoto porvariston diktatuuria imperialistisena aikana. Fascismi kasvaa porvarillisesta demokratiasta orgaanisesti. Porvarillisen diktatuurin siirtyminen avoimiin työtätekevien sortamismuotoihin on juuri porvarillisen demokratian fascistisoitumisen olemus.

Vain porvarillinen liberaali voi asettaa vastakkain nykyisen porvarillisen demokratian ja fascistikomennon periaatteellisesti eroavina poliittisina muotoina. Niin tehden sosialidemokratia tietoisesti pettää joukkoja. ”Pääasia fascismissa on sen avoin hyökkäys työväenluokkaa vastaan kaikilla pakko- ja väkivallan keinoilla, se on kansalaissotaa työtätekeviä vastaan”. Porvarillisen demokratian jätteiden hävittäminen ei fascismin luonnehtimisessa esitä oleellista osaa. Se on proletariaattia vastaan kohdistetun hyökkäyksen sivutuote. Eikä eduskunnankaan hävittäminen siinä ole välttämätön.

Kun fascismin luonnehtimisessa usein korostetaan piirteitä, jotka eivät merkitse sen olemusta, niin plenum esitti fascismin luonteenomaisimmat piirteet. Ratkaiseva on porvariston hyökkäys vallank. järjestöjä vastaan (kompuolue, punaiset amm. järjestöt, y.m.s.) tarkotuksella tuhota vallank. työväenliike fyysillisestikin hävittämällä sen aktiivit, työväenlehdistö, poistamalla työväen vapaudet ja äänioikeus, panemalla toimeen terrorin ja pystyttämällä työnantajain rajottamattoman mielivallan. Toiseksi porvaristo pyrkii hävittämään työväen luokkataistelun jättäen kapitalismille vapaan hyökkäysvallan. Tällaista ”luokkasovintoa” pidetään yllä väkivallalla. Hävitetään lakko-oikeus ja määrätään pakollinen työriidan ratkaisu. Sosialidemokratia auttaa tässä kapitaalia. Kolmanneksi tehdään reformistisesta amm-liikkeestä samanlainen pakkotyökeino työväkeä vastaan kuin ovat poliisi, santarmi ja vankila. Neljänneksi kehittää monopolipääoma vanhan puoluejärjestelmän tilalle puolisotilaallisen terrorijärjestön, ”eheän fascistipuolueen” nimellä, käymänsä kansalaissodan ydinjoukoksi.

Kansalaissodan valmistusta on vielä se, että sotavoiman perustaksi kehitetään mekanisoitu luokka-armeija, lisäksi fascistijoukot. Tämä siksi että yleisen asevelvollisuuden armeijan puolelta uhkaavat kapinat. Samaan pyritään myös palkkajoukoilla, erikoisella kantajoukolla, valikoidulla porvariskaartilla tehokkaine hävitysvälineineen. Sosialidemokratia kannattaa tätä ”aseistusten vähentämisen” nimellä. Tällaisten joukkojen lisäksi järjestetään kaikkinaisia isänmaallisia, urheilu-, partiopoika- y.m. järjestöjä.

Virheellisenä käsityksenä fascismista on luulo, että se merkitsee kapitalismin voimistumista. Valta, joka asettaa kaduille kuularuiskuja, ei tunne itseään lujaksi. Pääoma yrittää näin hyökkäämällä lisätä voimiaan ja polkea maahan työväen voimat. Fascistinen hyökkäys ei saa merkitä sitä, että proletariaatin on asetuttava pelkkään puolustusasentoon. Se on peräti väärä käsitys, sillä joillakin rintaman osilla ilmenee proletariaatin hyökkäys, esim. NL:ssa. Toisin paikoin ilmenee työväen vastahyökkäys (Saksa, Ranska, Puola, Englanti). Sitten on maita, joissa työväen vastarinta on hyvin heikko (Jugoslavia, Italia, ja lisätkäämme Suomi).

Fascistidiktatuuri toteutetaan eri tavoilla, ”laillisesti” varsinkin siellä, missä sosialidemokratia johtaa proletariaatin antautumiseen (Itävalta). Saksan sosialidemokratia pyrkii myös tällä tavoin toteuttamaan fascistidiktatuurin, mutta kun siellä on voimakas kompuolue, joka joka päivä mobilisoi työväen taisteluun, ei itävaltalainen tie siellä käy päinsä.

Toinen fascistidiktatuurin toteuttamistie on fascistikaappaus (Italia, Puola). Tällä tavoin nostatetaan valtaluokat työväkeä ja sen uhkaavaa vallankumouksellisuutta vastaan. Kummassakin tapauksessa on fascistidiktatuurin pystyttäminen vastavallankumouksen varokeino. On kommunisteja, jotka luulevat taistelun fascismia vastaan alkavan vasta silloin kun se esiintyy aseistettuna kaduilla. Tämä on hyvin vaarallinen käsitys. Fascismi kasvaa asteettain. Suomalaiset toverit esim. eivät kyenneet tekemään vastarintaa fascismia vastaan mullistuksen hetkellä, siksi että väärästä fascismin arviosta lähtien, olivat laskeneet kuukausia hukkaan silloin kun Lapuan liike kehittyi. Tällainen ”fascistikumouksen” teoria perustuu puhtaasti muodolliseen, parlamenttaariseen käsitykseen fascismista.

Vaikka ei olekaan totta, että maailman työväki olisi pelkästään puolustusasenteessa fascismia vastaan, niin ei suinkaan voi sanoa, että työväki kaikkialla hyökkää. Monissa paikoin meitä lyövät, ja pahasti lyövätkin. Kommunistilehdissäkin on ollut kirjoituksia, että fascistit ovat vallitsevan järjestyksen vihollisia. Porvarillisen diktatuurinko vihollisia? Vaiko sen eduskunnallisen muodon? Fascismihan on juuri porvarillisen diktatuurin erikoinen sortomuoto. Virheellisestä fascismin käsittämisestä johtuu niin oikeistolainen kuin ”vasemmistolainenkin” väärä arvio. Oikeistolaisten virhe on se että näkevät pelkästään taantumuksen voimistumista ja pitävät sitä pääoman asemien vahvistumisena. Johtopäätös on tästä, että työväenluokka on heikennetty ja on sen peräännyttävä. ”Vasemmistolainen” virhe johtaisi siihen, että fascismissa nähdään vain pääoman hajaannusilmiö eikä ymmärretä sitä pääoman hyökkäyksenä. Tällainen käsitys johtaa siihen, että fascismia pidetään miltei tervetulleena. Se johtaa passiivisuuteen.

”Fascismi heijastaa yhteiskunnallisen kehityksen dialektista ristiriitaa. Siinä on valtaluokkien hyökkäyksen ja hajaantumisprosessin kummatkin ilmiöt. Toisin sanoen, fascistinen kehitys saattaa johtaa sekä työväen voittoon että sen tappioon”. (Manuilski.) Fascismin tappio ei ole kiertämätön. ”Kysymyksen ratkaisee subjektiivinen tekijä, s.o. proletariaatin luokkataistelu. Jos se käy aktiivista taistelua fascismia vastaan, niin sitä pikemmin kehittyvät fascismin hajaannustekijät, jos proletariaatti perääntyy taistelutta, niin kuin Italiassa v. 1920 (ja Suomessa) niin sitä väkevämmin esiintyvät fascismissa sen hyökkäyspiirteet. Edellinen tie johtaa voittoon fascistidiktatuurista, jälkimäinen työväen tappioon”. Fascismin väliaikainen kasvu ei vielä merkitse työväen tappiota, se voi siitä kääntyä vastahyökkäykseen.

Väärin olisi myös ajatella, että fascistidiktatuurin toteuttamista voidaan ehkäistä pelkästään proletaarisella vallankumouksella. Sitä voidaan tehdä jokapäiväisellä taistelulla, niinkuin pääoman hyökkäystä torjutaan työväen vastahyökkäyksellä taloudellisen taistelun muodossa. Tässä me juuri eroamme reformisteista ja brandlerilaisista. Olisi mitä opportunistisinta kohtalouskoa, fatalismia, jos pitäisimme ainoana porvaris-diktatuurin fascistimuodon torjumiskeinona prolet. vallankumousta. Fascistidiktatuuria vastaan voidaan myös menestyksellä taistella osittaistaisteluilla (Italia, Jugoslavia). Siten ei kumota porvarillista diktatuuria, mutta edistetään sen hajaannusta, kukistumista. Voidaanpa niillä saada porvaristo perääntymäänkin, hetkeksi hellittämään fascistikomentoa.

Olisi myös kovin yksinkertaista ajatella, että fascistidiktatuuri on porvarillisen diktatuurin viimeinen muoto. Italiassa on nähtävästi niin, mutta olisi pessimistinen ajatus, että fascistidiktatuurin on tultava kapitalismin poliittiseksi päällysrakenteeksi ennenkuin proletaarinen vallankumous voi kukistaa kapitalismin. — Ei voi miltään Kominternin puolueelta vaatia, että se kaikissa oloissa pysäyttäisi fascismin kehittymisen proletaarisen vallankumouksen kautta, mutta siltä vaaditaan, että on käytävä aktiivista taistelua porvarivaltaa vastaan sen kautta myös ehkäisten fascistidiktatuurin toimeenpanoa. Tässä suhteessa on paljon passiivisuutta, joka antaa porvaristolle tilaisuuden manööveerata taloudellisella ja poliittisella alalla. Myös antavat meikäläiset sosialidemokratialle tilaisuuden manööveerata porvarillisen diktatuurin muotojen avulla, mikä on juuri nyt sen päämanööveri. Sitä vastaan vaaditaan kompuolueelta sitkeää työtä ja kestävyyttä taistelussa. Ei ole kuviteltava, että porvarillinen demokratia on fascistidiktatuuria parempi. Siten joudutaan liberaaliselle kannalle.

Työväenluokan päävihollinen on ollut, on ja tulee olemaan porvaristo, jota vastaan on käytävä keskeytymätöntä taistelua, siten myös torjuen porvaridiktatuurin fascistimuotoa. Ja vain sitkeällä taistelulla porvarisdiktatuuria vastaan voidaan lyödä hajalle sosialidemokratia.

Sosialismista

Fascismin kasvu on käynyt mahdolliseksi vain sosialidemokratian aktiivisella avulla. ”Fascismi on porvariston taistelujärjestö, joka saa aktiivista tukea sosdemokratialta. Sosdem on objektiivisesti fascismin maltillisempi siipi. Ei ole perustetta edellyttää, että porvariston taistelujärjestö voi saavuttaa ratkaisevaa menestystä taisteluissa tai maan hallinnassa ilman sosialidemokratian aktiivista kannatusta” (Stalin).

Maailman talouskriisi paljasti selvästi sosdemin porvarisdiktatuurin pääasiallisena yhteiskunnallisena tukena. Luokkataistelun kaikilla perusetapeilla sodan jälkeen on sosdemia ollut kapitalismin puolella työväenluokkaa vastaan. ”Isänmaan puolustuksen” lipulla lähetti se miljoonia työläisiä imperialistiseen teurastukseen. Se auttoi ”omaa” porvaristoaan interventiossa NL:oa vastaan v. 1920. Se pelasti kapitalismin proletaariselta vallankumoukselta (Saksa, Itävalta, Unkari, Italia, Suomi). Se auttaa aktiivisesti porvaristoa vahvistamaan kapitalistista talouttaan valjastamalla työväen kapitalistisen ratsionalisoimisen ikeen alle. Ja nyt se yrittää kaikin voimin pelastaa kapitalistista riisto- ja orjuusjärjestelmää lähenevältä tuholta. Sosdemian kehitys on keskeytymättä kulkenut fascismiin. Se auttaa polkemaan palkkoja, hävittämään saavutuksia työväen lainsäädännön alalla, edistää armotonta ratsionalisointia, ehkäisee ja murtaa lakot esiintyen rikkurina työväkeä vastaan, kannattaa pankkien ja trustien nylkemispolitiikkaa, auttaa kohottamaan tulleja ja polkemaan alistettujen maiden vapauspyrkimyksiä (Intia, Kiina, Indo-Kiina). Se on mukana Versaillesin järjestelmää toteuttaessa ja salaisen diplomatian kaikissa vehkeissä, kannattaa asevarustusten lisäämistä ”rauhanrakkauden” naamarilla ja edistää sotaliittoja. Huippuna on väkivaltaisen intervention kannattaminen työväenmaata vastaan.

Ei voi voittaa työväen enemmistöä puolellemme lyömättä hajalle sosialidemokratiaa. Se on Kominternin perusprobleemi taistelussa joukkojen voittamiseksi. Sillä on erikoinen merkitys nykyisenä vallankumousnousukautena. Plenum käsitteli tarkasti kysymystä sosdem vastaan taistelusta, sitä miksi se yhä säilyttää asemiaan huolimatta kaikista kavalluksistaan työväenluokkaa vastaan. Sosdem järjestökoneisto nojautuu monenlaiseen työväen pakottamiseen. Sitä pakotetaan ”vapaehtoisesti” liittymään reformistisiin ammattijärjestöihin, voidakseen saada työtä tai työttömyysavustusta. Sosdemia tunkee joka paikkaan ”työväen edustajaksi”. Työriitaisuuksissa, sairaus- ja kuolemantapauksissa j.n.e. sosdem virkailija tunkeutuu ”avustajaksi”. Tässä työväen pakottamisessa käyttää sosdemia valtiovallan apua.

Viime aikoina ilmenee monessa maassa voimakasta kohinaa sosdem riveissä, erikoisesti siellä missä esiintyy taloudellisen kriisin pyrkimyssuunta muuttua vallankumoukselliseksi kriisiksi. Kokonaiset paikallisosastot siirtyvät kommunistien puolelle (Saksa), toisissa maissa (Itävalta) kasvaa oppositio sd. johtoa vastaan. Englannissa esiintyy eroamista Työväenpuolueesta. Kompuolueiden on osattava tarkasti suhtautua näihin ilmiöihin. Kaikissa kysymyksissä on hyökättävät sd. vastaan, kuten suhteessa NL:oon, taloudellisten taistelujen ja fascismin edessä antautumisen asioissa. Yhteisrintamataktiikalla alhaalta päin on paljastettava sosdem johtajat.

”Luokka luokkaa vastaan” — tällä taktiikalla paljastetaan sosdem johtajat, jotka huomattavien työläisjoukkojen silmissä vielä näyttävät ”pienemmältä pahalta”. Huolimatta edullisista tilaisuuksista eivät kommunistit ole kyenneet riittävästi paljastamaan sosdem johtajia. Taistelussa niitä vastaan ilmenee passiivisuutta, ei hyökätä. Tällaista ilmenee erikoisesti reform. amm. järjestöissä olevien kommunistien puolelta. Tämä opportunistinen passiivisuus on voitettava. Toiseksi kommunistit usein unohtavat, että taktiikka ”luokka luokkaa vastaan” ei ole yhteisrintamataktiikasta luopumista, vaan juuri sen laajaa toteuttamista luokkataistelussa. Niin vain me voimme paljastaa sosdemit tosiasioilla, toimessa, joukkojen oman kokemuksen avulla. Ne on osattava asettaa sellaiseen asemaan, että niiden petos selvästi näkyy. Agitatio sd. työläisten keskuudessa on heikkoa. Puhutaan niille kuin olisi edessämme kommunistinen kuulijakunta, jolle sd. johtajain petos on jo selvä. On osattava jokapäiväisillä esimerkeillä osottaa kuinka petollinen on esim. niiden uskottelu että Brueningin hallitusta Saksassa on kannatettava pienempänä pahana Hitleriä vastaan. Englannissa ”vasemmistolaiset” ”Riippumattoman Työväenpuolueen” johtajat kehottavat kannattamaan ”työväen hallitusta” muka parempana vanhoillista. On konkreettisesti osattava osottaa, miksi sosdemia ei ole pienempi paha. Ei siksi että se on ”pahempi” fascisteja tai ”yhtä ja samaa”, vaan siksi että se on pääeste joukkojen mobilisoimisessa taisteluun porvaridiktatuuria vastaan kaikissa sen muodoissa, että se on porvariston pääasiallinen yhteiskunnallinen tuki.

”Luokka luokkaa vastaan” taktiikka ei merkitse luopumista manövreeraamisesta. Olemme antaneet sosdemien manövreerata joukkojen etuja vastaan. Sosdemit käyttävät kaikenlaisia ”vasemmistolaisia” manövreitä, päinvastoin kuin luulevat ne kommunistit, jotka, uskovat sosdemien jo päättäneen fascistisen kehityksensä ja olevan kykenemättömän manövreeraamaan.. Ne voivat manövreerata, jos työväen tyytymättömyys ilmenee hitaasti, jos kompuolue on heikko sen paljastamisessa ja jos kapitalismi vielä kykenee manöveeraamaan. Sosdemokratia manöveeraa palkan polkemisasiassa, muka sitä pidättäen. Se manööveeraa ammatillisella alalla. II ja Amsterdamin Internationale Zurichin kokouksesa esittivät 6-tuntisen työpäivän, 5-päiväisen viikon, työväen vakuutuksen tunnukset, jopa lausuivat jotain kapitalistista rationalisoimista vastaan, puolustivat suhteiden palauttamista NL:n kanssa, aseistariisumista yms.. Tämä on törkeää työväen pettämistä, sillä työajan lyhentäminen palkkaa alentamalla merkitsee asiallisesti osatyöttömyyttä. Kaikki tällaiset sos.-dem manöveerit on kommunistien osattava paljastaa työväen joukkojen edessä konkreettisten kysymysteen pohjalla.

Taistelu interventiovaaraa vastaan. Kaksi maailmaa on vastakkain — pääoman ja sosialismin maailma. Maailman porvaristo ja kansainvälinen sosialidemokratia toisella puolen ja toisella maailman proletariaatti Kominternin johdolla liitossa NL:n työväen ja talonpoikain kanssa. Tämä perusvastakohta on aina kohotettava selvästi esiin.

Porvariston toimenpiteistä huolimatta fascistien ja sosialifascistien ponnistuksista kärjistyy luokkataistelu. Ilmenee sotilasten esiintymisiä tunnuksilla työväen ja Puna-armeijan puolesta (Puola, Ranska). V. 1929 oli Ranskassa 110 sotilasmielenosotusta, v. 1930 jo 150. Ja nyt esiintyi sotilaiden välittömien vaatimusten rinnalla jo poliittisiakin: ”Eläköön punainen armeija”, ”eläköön Neuvostoliitto” ja ”alas sota”. Sotilaat vaativat työväen lehtiä. Kun upseeri yrittää vangituttaa sotilaita, johtavat toiset sotilaat vangittavat pois (Ranska). Merisotilaat puuhaavat lähetystöä NL:oon. Algerin manööveereillä kieltäytyi 150 merisotilasta ministerin kunniaksi pidetystä juhlasta, lähtivät maihin ja panivat toimeen mielenosotuksen alkuasukkaitten kanssa Internationalea laulaen. Sotilasvankiloissa kapinoidaan. Oikeusjutussa Toulanissa tällaisia kapinallisia vastaan kärsi Ranskan porvaristo ensimmäisen tappionsa: 15 syytettyä vapautettiin, tuloksena joukkojen painostuksesta. Sen jälkeen panivat merimiehet ja työläiset toimeen veljestymisjuhlan. Väestökin saatiin mukaan, ne ei totelleet viranomaisia, ei antaneet upseereille asuntoja. Huudettiin: ”Alas manööverit, Alas sota!” Puolueella on sotilastyötä varten kolme lehteä, joilla 22,000 painos.

Puolassa alkaa taistelu kadun puolesta vaikuttaa armeijaan. Kurinrikkomukset lisääntyvät. Rembertovossa pidettiin 150 sotilaan kokous, joka tulkitsi sympatiaa fascismin vastaiselle rintamalle. Koko pataljoona puolusti mielenosoittajia upseereja vastaan. Sotilaat kieltäytyivät työstä sotilasradalla. Varsovassa on pidetty 500 sotilaan ja työläisten kokous. Sotilasvankiloissa olevain luku on kasvanut kaksinkertaiseksi. Sotilaiden liikehtimiset olivat kompuolueen järjestämät. Mutta suuri joukko esiintymisiä tapahtuu ilman kompuolueen johtoa. (Puolal. tov. Lenskin puheesta.)

Tärkein kansainvälinen tunnus imperialistista sodan vaaraa ja interventiota vastaan on NL:n ja siirtomaavallankumouksen puolustaminen. Päätehtävä on työväenluokan enemmistön voittaminen. Joukkoesiintymiset on kohdistettava porvaristoa ja sosialidemokratiaa vastaan. Jokainen siirtomaavallankumousten kannattaminen on isku maailman porvaristoa ja kansainvälistä sosdemia vastaan. Jokainen uusi neuvostoalue Kiinassa merkitsee uutta taisteluasemaa. Tämän taistelun yhteydessä on kohotettava esille tunnus, että maailman talouspulasta voidaan selvitä vain vallankumouksen kautta. On vahvistettava vallankumouksellista luokkarintamaa. Työväen ja maaseudun raatajaliittoa. Imperialistinen sota on muutettava kansalaissodaksi — tämä tunnus tehtävä laajalti tunnetuksi. Sota NL työtätekeviä vastaan on muutettava sodaksi oman maan porvaristoa vastaan.

”Velvollisuus kommunististen ajatusten levittämiseen tekee välttämättömäksi tarmokkaan ja järjestelmällisen propagandan armeijassa. Milloin agitatsioni on poikkeuslailla kielletty, silloin on toimittava illegaalisesta. Tämän työn laiminlyönti on vallankumouksellisten velvollisuuksien pettämistä ellei sovi yhteen III Internationalen kuulumisen kanssa.” (Leninin teesit Komm. Internationalen vastaanottoehdot, hyväksytty KI:n II kongressissa).

Kominternin sektioiden tila ja lähimmät tehtävät

Saavutukset. On merkittävä huomattavaa edistystä KI:n riveissä lujittumista, konsolidoimista. VI kongressin ja X plenumin määrittelemän päälinjan noudattaminen johti oikeistolaisten täyteen tappioon (NLKP ja Saksan KP) sekä aiheutti puhdistuksen eri puolueissa luopioista, oikeisto- ja ”vasemmisto”-opportunisteista sekä sopuilijoista. KI:n pääpuolueiden rivit lujemmat kuin koskaan leniniläisellä kalliopohjalla. — Mutta päävaara edelleen oikeistovaara. Niin kauan kuin kapitalismi luokkaristiriitoineen ja väkivaltaisine -kehityskeinoineen on olemassa, toivovat jotkut sorrettujen ryhmät voivansa kiertää luokkataistelun kovan tien ja jotenkin sopeutua kapitalismin oloihin. Niin kauan kun sosdem vaikutuksen jätteet eivät ole puolueista ja työväenluokasta hävitetyt, ilmenee aina oikeistolaisia lankeamisia. Sellaisia on esiintynyt Kiinassa, Italiassa y.m. esiintyen likvidatoorisena toivottomuutena. KI on käynyt tarmokasta taistelua sosdem peruja vastaan orgtyössä, puolueiden saamattomuutta vastaan solujen saamisessa työpaikoille puoluejärjestön perustaksi.

Vasemmistolaisia virheitä on ilmennyt: saksal. tov. Merkerin pyrkimys olla näkemättä erotusta sosdem johtajien ja työläisjäsenten välillä, jonka virheen puolue ajoissa oikaisi. Toinen vasemmistovirhe oli Lilisiangin (Kiinan KP) yritys selittää erinäiset vallankumousnousun ilmaukset Kiinassa vallank. tilanteen alkamiseksi Kiinassa ja koko maailmassa, mikä uhkasi viedä seikkailupolitiikkaan.

Suurena saavutuksena on merkittävä Saksan K. P:n vaalisaavutus (4,6 milj. ääntä), menestys työmaaneuvostojen vaaleissa, taistelu pääoman hyökkäystä vastaan Berlinin metalli-, Ruhrin kaivos-, Hampurin satamalakko), katumielenosotukset fascismia vastaan, organisatoorinen kasvu (80 pros. vuodessa), jotka osottavat puolueen varmoin askelin kulkevan työväenluokan enemmistön puolelleen voittamiseen.

3:s suuri saavutus on useitten maitten kompuolueiden kasvava vaikutus: Bulgarian työv. p. vaalisaavutus, Tshekkoslovakian KP:n menestys työpaikkaneuv. vaaleissa, Puolan KP saavutukset työväen- ja talonpoikain vallank. taisteluissa hirveästä terrorista huolimatta. Joukkoliikkeitä ja työttömäin mielenosotuksia useissa maissa. Puolueen vaikutuksen kasvaminen joukoissa merkitsee myös alkavaa käännettä organisatoorisesti (jäsenluku kasvaa Puolassa, Saksassa, Italiassa, Kiinassa ym.)

4:s saavutus on neuvostojen synty Kiinassa monien miljoonain asumilla alueilla ja puna-armeijan luominen sekä sen menestykset. Kiinan KP:n jäsenmäärä on noussut 150:sta 200 tuhanteen. On myös luotu suuria joukkojärjestöjä.

5:s saavutus on Indo-Kiinan KP:n luominen ja sen vaikutus miljoonaisten talonpoikaisjoukkojen keskuudessa. On myös järjestynyt Intian K.P., joka on esittänyt vallankumouksellisen taisteluohjelman ja käy menestyksellistä taistelua, voittaen kansanjoukkoja ja sotaväenosastoja vallankumouksen puolelle vastavallankumoukselliselta ghandilaisuudelta. Indo-Kiinassa kasvaa vallankumouksellinen taistelu ranskalaisia sortajia vastaan (mielenosotukset, aseelliset yhteentörmäykset, taistelu virkamiehiä vastaan, neuvostojen järjestäminen). — Nämä siirtomaataistelut kaivavat maata imperialistisen siirtomaapolitiikan alta ja merkitsevät Kominternin vaikutuksen huomattavaa kasvamista ratkaisevissa Idän maissa, millä on erinomainen merkitys kansainvälisen proletariaatin taisteluille.

Puutteemme. Suurin puute on kompuolueiden jälelle jääminen joukkojen vallankumouksellisesta noususta ja riittämätön taistelu sosdemeja vastaan. Työväenliikkeessä tapahtuu suuria muutoksia, vasemmistumista, sosdem joukkopohja järkkyy, joukkojen toimeliaisuus kasvaa, uusia työväen kerroksia, naisia ja nuorisoa tulee mukaan. Apujoukkoja saadaan talonpoikain, kaupunkilaisten köyhäin ja sorrettujen kansallisuuksien työtätekevistä joukoista. Vallankumouksellisen nousun pohja laajenee ja kompuolueiden on oltava tämän nousun johdossa. Mutta monissa maissa eivät puolueet ole suorittaneet käännettä, eivät siirtyneet joukkojen taistelun itsenäiseen johtamiseen. Erikoisen huomattava on jälellejääneisyys johtavissa kapitalistisissa maissa (Yhdysvallat, Englanti, Ranska). Jälellejääneisyyden merkkejä on:

1. Joukkojen jyrkkenemisen ja vallankumouksellisen liikkeen vauhdin aliarvioiminen. Lakkoja syntyy ilman että kompuolueet ovat mukana. Työttömäin liikkeestä valkoisen terrorin ja illegaalisten puolueiden maissa jää puolue jälelle. Italiassa huomattavia liikkeitä ilman K.P. osanottoa. Talonpoikaisliikkeitä syntyy ilman että K.P:eet ennättävät mukaan (Länsi-Ukraina).

2. Ei kyetä työväen ja työtätekevien talonpoikain jokapäiväisten tarpeiden perustalla mobilisoimaan niitä vallank. taisteluun. Esitetyt vaatimukset ovat usein abstraktisia, tosiasioista eristettyjä, eivät heijasta joukkojen välittömiä etuja. Esim. Amerikassa esitettiin kaivosmiesten taistelussa ”työväen ja farmarien hallitus” ja ”kaivosten kansallistuttaminen” vaatimuksina, mutta ei lakkolaisten välittömiä tarpeita. Ei osata palkanalennusten, työstä erottamisten, työajan pitennysten, työvauhdin kiristysten y.m.s. yhteydessä kehittää joukkoliikkeitä. Työttömäin päivänä (helmik. 25 p.) ei saatu aikaan työväen toimintaa. Yhteisrintamaa porvareita ja sosdemeja vastaan ei kyetä järjestämään. Ammatillinen työ on heikkoa.

3:ksi puolueen poliittisen vaikutuksen heikko organisatoorinen ankkuroiminen. Ei osata päästä suurille työpaikoille. Ilmenee jäsenistön vaihtuvaisuutta. Sosdem järjestöperut ja syndikalistinen joukkojärjestöjen väheksyminen haittaavat. On haluttomuutta ja kykenemättömyyttä siirtyä aluesolusta työmaasoluihin.

4:ksi todettava, että Suomen KP:n antautuminen fascistihyökkäyksen edessä perustui pääasiallisesti legalistisiin harhoihin, virheelliseen sopeutumiseen porvarilliseen laillisuuteen. SKP ei ajoissa ymmärtänyt kolmannen vaiheen vaatimaa välttämätöntä käännettä puolueen politiikassa, mikä välttämättömyys erikoisen selvästi esiintyi talouspulan tullessa (1919) ja Suomen porvariston säikähtäessä NL:n taloudellista nousua. Sen sijaan että olisi kehittänyt taloudellisia taisteluita, vallankumouksellista liikettä, ja, lujittanut illegaalisia järjestöjään, liukeni SKP itse legalisiin järjestöihin ja suvaitsi n.s. vasemmistolaisten opportunistista taktiikkaa, jotka pitivät kiinni yhteydestä sosialidemokraattien kanssa. S.K.P. korjaa nykyisin virheitään ja rakentaa illegaalista puoluekoneistoaan. Porvariston ei ole onnistunut kuristaa Suomen kommunistista liikettä. Mutta Suomen tapahtumien täytyy tulla kaikille KI:n sektioille vakavaksi opetukseksi ja varoitukseksi.

5:ksi esiintyy siirto- ja puolsiirtomaiden vallank. vapausliikkeiden riittämätöntä kannatusta imperialististen maiden kompuolueiden puolelta. Samoin riittämätöntä osanottoa Europan maiden sorrettujen kansallisuuksien vallankumouksellisiin taisteluihin.

6:ksi riittämätön taistelu fascismia ja sosialismia vastaan, sosdemin pitämistä ”pienempänä pahana” fascismin rinnalla ja sen ymmärtämättömyyttä, että fascismi on vain yksi laji porvarillista diktatuuria. Tämä laiminlyönti on antanut porvareille ja sosdemeille tilaisuuden manöveeraukseen, pelaamiseen parlamenttarismilla y.m.s.

7:ksi ilmeni KI:n sektioiden jälellejääminen riittämättömänä huomiona nuorisoliittojen toimintaan. Muutamissa maissa (Englanti, Ranska), havaitaan niissä jäsenmäärän vähenemistä. Ei ymmärretä nuorisotyön erikoista merkitystä, m.m. taistelussa interventiovaaraa vastaan.

Tehtävämme. Päätehtävä on työväenluokan enemmistön puolelleen voittaminen edellytyksenä ratkaiseville taisteluille proletariaatin diktatuurin puolesta. Kompuolueiden on tultava joukkopuolueiksi, aktiiviseksi vallankumoukselliseksi tekijäksi maansa poliittisessa elämässä. Vallankumouksellista ammattiliikettä on lujitettava ja laajennettava joukkoliikkeeksi. — Taistelussa työväenluokan enemmistöstä on nykyisin huomattava seuraavat seikat:

1. Pääoman hyökkäystä vastaan ja proletariaatin laajan vastahyökkäyksen kehittäminen itsenäisessä taistelussa palkanalennuksia ja työttömyyttä vastaan, 7-tuntisen työpäivän ja työnantajain kustannuksella toimeenpantavan työttömyys- y.m. vakuutuksen puolesta.

2. Porvarillista diktatuuria vastaan, joka ilmenee työnantaja ja poliisiterrorina, fascistihyökkäyksenä y.m. Imperialistista terroria vastaan siirto- y.m. maissa, fascistijoukkioitten hajottaminen ja niiltä aseiden riistäminen. Työväen aseistaminen ja taistelu puhe-, kokous- ja painovapauden puolesta.

3. Vallankumouksellisten liikkeiden kehittämiseksi käytävä johdonmukaista taistelua sosdem johtajia vastaan, paljastettava niiden ”vasemmistolaiset” manööverit ja kavallukset. Yhteisrintamalla on voitettava sitkeällä työllä sosdem. työläisten luottamus. Kehitettävä taisteluita konkreettisten osavaatimusten puolesta kytkien ne proletariaatin poliittiseen päämäärään. Käytävä häikäilemätöntä taistelua sitä käsitystä vastaan, että sosialifascismi on ”pienempi paha”. Voitettava organisatoorinen jälellejääneisyys ja saatava aikaan työpaikoille järjestyminen. ”Taistelu työpaikoista on oleva vaikuttava draamallinen lehti, jonka kommunismi lyö auki porvarillista diktatuuria sekä fascistisia ja sosialifascistisia puolueita vastaan” (Manuilski).

5. Voitettava köyhäin ja keskitalonpoikain laajat joukot proletariaatin puolelle. Nyt kun maatalouskriisin oloissa miljoonat talonpojat sortuvat kurjuuteen, on tällä mitä suurin merkitys. Kommunistipuolueiden on tuettava talonpoikain vallankumouksellisia liikkeitä porvaristoa ja suuria maanomistajia vastaan, järjestettävä ja johdettava ne taisteluun. Työväen ja talonpoikain liitolle on pantava erikoista huomiota maatalousmaissa, joiden porvaristo kuumeisesti valmistaa interventiota N. L:toa vastaan.

Yhä syvenevän talouskriisin oloissa on asetettava selvästi kysymys vallankumouksellisesta ulospääsyn tiestä. Erikoinen merkitys on taistelulla interventiopuuhia vastaan, jolla sekaantumissodalla porvaristo toivoo selviävänsä kriisistä. Tässä kohdin on pantava liikkeelle mitä moninaisimmat taistelutoimet. Imperialistisissa maissa on noustava ratkaisevaan taisteluun niiden porvariston rosvopolitiikkaa vastaan. Joka maassa on taistelu kehitettävä sen maan erikoisten olojen pohjalta.

Taistelussa kapitalistista kriisistä selviämisen pyrkimystä vastaan, interventiota ja uusia imperialistisia sotia vastaan on NL:lla mitä suurin vallankumouksellistuttava merkitys. Sen kokemukset vallankumouksellisessa taistelussa, sen erinomaiset saavutukset sosialistisessa rakennustyössä ovat parhaana todistuksena vallankumouksellisen kriisistä selviämisen puolesta. Kaikkien kompuolueiden on oikein arvostettava nämä kokemukset ja NL:n työtätekevien joukkojen innostuttavan taistelun merkitys.

”Vain taistelussa selviämme me, kommunistit, kriisistä. Vain taistelulla tulemme me uhkaavaksi vaaraksi kapitalistiselle maailmalle, niinkuin olimme sotien ja vallankumousten ensimäisen vaiheen aikana. Vain taistelulla voitamme me kompuolueiden jälellejääneisyyden ja johdamme työväen joukot lähemmäksi lopullista voittoa” (Manuilski).

Suomen kysymykset XI plenumissa

Alustuksessaan lausui tov. Manuilski: ”erikoisen tärkeä merkitys on ollut kompuolueiden jälellejääneisyyden kolmannella tyypillä, joka ilmeni SKP:n tosiasiallisessa antautumisessa, kapitulatiossa fascismin edessä kesällä v. 1930. Opportunistisesi sopeutuen Suomen porvarillisen diktatuurin ”laillisuus”-oloihin puolue hukkui julkisiin järjestöihin, ei taistellut taloudellisten taistelujen kehittämisen puolesta ja ratkaisevana hetkenä, jolloin Suomen porvaristo alkoi mobilisoida lapualaista suurtalonpoikain liikettä puolue rajoittui vain muutamien kokousten järjestämiseen. Tällä antoi se fascismille tilaisuuden koota voimansa ja polkea maahan vallankumouksellinen työväenliike sekä pysyttää valtansa esteettömästi.”

Tov. Kullervo Mannerin puheenvuoro pääkysymyksessä sisälsi seuraavaa: Tov. Manuilski ja Mitskevitsh ovat jo todenneet SKP:n ja työväen vasemmistolaisten järjestöjen häpeällisen antautumisen fascismin edessä sekä oikein arvostelivat puolueen päävirheet. Niihin täydellisesti yhtyen on vain lisättävä että tämä arvostelu oli riittämätön. Tätä arvostelua on vielä täydennettävä. Puolueemme, ensi kädessä sen johdon virheet olivat oikeisto-opportunistisia, joiden ohella, esiintyi myös ”vasemmistolaisia” virheellisyyksiä, joita viimemainituita oikeistovirheet väliin aiheuttavatkin. KI:n Politsihteeristön päätöksessä marraskuun 28 p:ltä osotetaan puolueen virheet. Niistä päätöksistä on muiden puolueiden, erikoisesti skandinavialaisten otettava oppia.

Virheemme olivat sosdem perujen ilmauksia. Nyt erikoisesti nousee kysymys, kuinka voi säilyä nämä jätteet puolueessamme. Antamatta tähän selvää vastausta ei voi päättäväisesti niitä voittaa. Ensimäinen syy on esitetty lauseessa, että sodan jälkeen sosdemia pelasti kapitalismin proletaariselta vallankumoukselta useissa maissa, m.m. Suomessa. Tämä vaatii erikoista huomiota. Me, kompuolueen useat johtajat, olimme Suomen työväen vallankumouksen johdossa v. 1918. Arvostelussamme tappion jälkeen selitimme asenteemme olleen keskustalaisen. Mutta arvelen, että me emme menneet tässä pohjaan asti. Tunnustimme puolinaisuutemme mutta emme ymmärtäneet epävallankumouksellisen kantamme täyttä selvyyttä. — Teeseissä sanotaan että sosdemia pelasti porvariston. Saksan sosdem. kannatti von der Goltzin interventioarmeijaa. Ruotsin sosdem. auttoi porvaristoa mustan brigaadin järjestämisessä. Suomen oikeistososdemit auttoivat Suomen porvaristoa ja me puolinaisuudellamme myöskin sitä objektiivisesti autoimme. Tunnustaen että vain antautumisemme jälkeen v. 1930 täysin käsitin virheemme v. 1918.

Me ymmärsimme riittämättömästi sosdem. jätteitten olemassaolon itsessämme, josta johtui hyvin heikko itsekritiikki. Koko aikana ei ole ollut todella bolshevistista itsearvostelua. Itsearvostelua ei viety joukkoihin asti. Näin ollen kapitalismin väliaikainen vakaantuminen saattoi herättää uusia harhoja ja vahvistaa sosdem. peruja. Nähdäkseni eivät kaikki toverit vielä käsitä tätä seikkaa, josta johtuu käänteen tekemisen hitaus. Yhä vielä tuntuvat nämä entisyyden heikkoudet ja esiintyy uusia virheitä, paljastuu puolueemme kriisin koko syvyys. — Vaikeudet ovat suuret, fascistidiktatuuri tekee kaikkensa ehkäistäkseen puolueemme työn. Nämä objektiiviset esteet eivät mitenkään oikeuta uusia opportunistisia virheitä.

Työttömyys on Suomessa suuri. Miltei puolet teollisuustyöläisistä ovat työttöminä, lisäksi maatyöväen ja köyhäin talonpoikain joukot. Puolue on järjestänyt työttömäin komiteoita ja kokouksia, mutta on myönnettävä että kansainvälinen työttömäin päivä hoidettiin hyvin heikosti, ei yhtään katuesiintymistä. Joitain työttömäin lakkoja varatöissä on järjestetty. Jossain tapauksissa saatiin kohdistetuksi työttömäin taistelu sosdemejä vastaan (Helsinki). Viipurissa saavutettiin hyviä tuloksia.

Työväessä on halua puolustaa etujaan. On kymmeniä tapauksia, jolloin ovat nousseet palkanalennuksia, työpäivän pidennyksiä y.m. vastaan. Puolue on tässä suhteessa tehnyt hyvin vähän. Hajotettujen ammattijärjestöjen toimintaa on saatu aikaan vain vähäisessä määrässä. Helsingissä on onnistuttu järjestämään uusia järjestöjä työpaikoille. Puutteellisuutena on mainittava, että pannaan enemmän huomiota ylempien kuin alempien elimien luomiseen. — Koko maassa havaitaan talonpoikain liikehtimistä. Pakkohuutokauppoja, velkain maksua, veroja y.m.s. vastaan, mutta käy tämä liike ohi meidän puolueemme. Puoluejärjestöt ovat kyllä paljon kärsineet, mutta pääsyy on että ei osata lähestyä talonpoikia. Eräässä selostuksessa kerrotaan, että kun toverit alkavat keskustella Kiinan vallankumouksesta, kollektiivisista talouksista y.m.s., niin talonpojat kääntävät keskustelun vero- y.m.s. kysymyksiin. — Puolueemme käänne tapahtuu hyvin hitaasti. Oikeisto-opportunistista passiivisuutta esiintyy, johtavissakin elimissä. On myös esiintynyt ”vasemmistolainen” oppositio. Sen ohjelmassa lausutaan ”kiitos fascistidiktatuurille”, joka muka on luonut meille ”uusia edullisia taistelutilaisuuksia”. Nämä toverit kieltäytyvät ammjärj.-työstä, mielenosoituksista, taistelusta päivän kysymysten puolesta, johon heidän mielestään ei kannata tuhlata voimia. Sen sijaan esittävät tunnuksen välittömästä aseellisesta taistelusta, jota varten ovat järjestäneet punaisten rintamamiesten liiton. Tunnuksella: ”parempi kuolla kuin elää kapitalistisessa yhteiskunnassa” ne edustavat seikkailutaktiikkaa (”putscheja”). Kannattavat yksilöllistä terroria. Tietysti tässä ilmenee toiselta puolen pikkuporvarillisia aatoksia ja toiselta on se reaktiota puolueessa ilmennyttä oikeisto-opportunismia vastaan. — Emigranttien keskuudessa esiintyy myös oppositioilmiöitä, puhutaan ”puolueen romahduksesta”. Se on väärin. Puolue ei ole romahtanut, ei organisatoorisesti eikä poliittisesti. Voi puhua puoluejohdon ja sen politiikan romahduksesta, mutta ei puolueen romahduksesta. Puolue on olemassa ja tekee työtä. Sen terveet ainekset ponnistavat kaikki voimansa johtaakseen puoluetta voittoihin. Puhe puolueen romahduksesta on pessimismin, tappiotunnun ja paniikin ilmausta.

Kuka on vastuussa siitä mitä puolueessa tapahtui ennen fascistikumousta, sen aikana ja nyt? Puoluekonferenssi totesi että johtavat elimet, alkaen PB:sta ja KK:sta pikeihin asti ovat ensikädessä vastuussa. Toisen periodin aikana maaduttiin opportunistiseen legalismiin eikä taisteltu laillisuusharhoja ja käytännön opportunismia vastaan. Kolmannen kauden alusta ei kyetty kääntämään puolueen toimintaa VI kongressin ja X plenumin osottamaan suuntaan. Puoluekonferenssi veti arviostaan poliittiset ja organisatooriset johtopäätökset. Tov. Manuilski lausui muutamia kauniita sanoja joistakin johtavista tovereistamme, m.m. minusta. Tov. Kuusisen puheenvuoron aikana minä jo ilmaisin yhtyväni hänen lausuntoonsa, että me kieltäydymme tällaisesta absolutiosta, anteeksiannosta. Vaikka esim. minä olen ollut joissain Kominternin töissä ulkopuolella puolueen, olen kuitenkin vastuussa siitä mitä puolue teki, sillä v. 1930 tapaukset olivat vain loogillinen seuraus siitä, mitä tapahtui ennen. Entiset virheemme valmistivat antautumista.

Minun puoleltani on mainittava vielä virhe, että en taistellut virheellisiä asenteita vastaan, vaikka minulla oli hyvin vakavia epäilyksiä sen suhteen mitä tehtiin. Erikoisesti Köpenhaminan sopimuksen asiassa. Olin aluksi sitä mieltä, että se on ratifioitava mahdollisimman pian. Jäsenjoukot olivat sen puolella. Mutta me viivyttelimme. Se johti ensimaiseen suureen tappioon kuluneen kolmen vuoden aikana. Toinen tappio oli suurlakon yhteydessä v. 1929, ja kolmas fascismin edessä antautuminen. Me olemme näistä vastuussa eikä sitä sopuilevalla suhtautumisella paranneta vaan bolshevistisella kritiikillä Kominternin ja kansainvälisen proletariaatin edessä. Niin vain opimme korjaamaan virheemme. Tällaisessa tilassa on nyt puolueemme ankarassa kriisissä. KI totesi helmikuulla, ettei vielä koko puolue eikä kaikki johtavat elimet käsitä puoluekriisiä. Mutta huolimatta saavutustemme vähäisyydestä ja oikeistovirheitten jatkuvaisuudesta sekä uusista vaikeuksista (vasemmisto-oppositio) olen kuitenkin vakuutettu että puolue paranee. Sen terveet proletaariset ainekset, laajojen proletaarijoukkojen avulla, pelastavat puolueen ja vievät sen taistelussa kahdella rintamalla — oikeistolaista ja ”vasemmistolaista opportunismia vastaan — voittoihin. Suomen kapitalismin tila luo hyvät edellytykset joukkojen järjestämiseen ja sen selvittämiseen, miten on taisteltava. Nyt riippuu kaikki subjektiivisesta tekijästä — puolueesta. Olen vakuutettu että me sittenkin menestyksellä ratkaisemme tämän vaikean kysymyksen. (Huom, toveri M:n puheenvuoro on tuntuvasti lyhennetty.)

Tov. Mannerin puheenvuoro sotakysymystä koskevassa keskustelussa sisälsi seuraavaa (lyhennettynä): Tuskin missään maassa porvaristo niin avoimesti teoin ja sanoin osottaa interventioaikeensa, niin alastomasti julistaa imperialistisia valtauspyyteitään kuin Suomessa. Suurporvariston johtamalla Lapuan liikkeellä oli alkuaan pääohjelmana ”kommunismia ja ryssää vastaan” eikä se salannut tarkoituksiaan. Pääesikunnan päällikkö Vallenius y.m. yrittivät heittää entisen pres. Ståhlbergin yli Neuvostoliiton rajan ja provosoida rajaselkkaus sodanalkajaisiksi suur-Suomen luomisen tarkoituksella. Porvariston ja sosfascistien puolelta ei ole kuulunut edes tavanmukaisia viattomuusselityksiä. Rovasti Kares on julistanut pyrittävän Karjalan ja Leningradin alueen osien valtaukseen sekä Suomen rajain siirtämiseen Uralille asti, sekä avoimesti julistanut interventiohyökkäystä. Suurporvaristo pystytti fascistidiktatuurin raivatakseen tieltä tämän vastustajat, työväenluokan etujoukot. Sotavarusteluista on mainittava: kaksi uutta vedenalaista ja panssariristeilijä, strategisia rauta- ja maanteitä (Nurmeksen, Valkjärven ja Vuoksenniskan radat), ilmailuvoimia lisätään, viljavarastoja kootaan, suojeluskuntia, reservejä ja santarmistoa vahvistetaan. Mannerheim, v. 1918 pyöveleitä ja imperialismin interventio-agentteja.

Poliittinen sotavalmistelu esiintyy ylioppilaiden yllytystyönä inkeriläisten ”bolshevikkien orjuudesta vapauttamisen” tunnuksella. Erikoiseen sodanyllytyskamppailuun tulee ottamaan osaa Viron, Latvian ja Skandinavian edustajat. Suomen osuus interventiovalmisteluissa on olla apupunktina Ranskan ja Puolan sekä Suur-Britannian, lisäksi Viron, Latvian ja Skandinavian interventiotarkoituksia toteutettaessa. Porvariston hyökkääväisyyden lisääntyminen esiintyy myös fascistisen rintaman ”vasemmalla” siivellä, sosdemiassa. Suomen sosdem. on neuvostovastaisessa toiminnassa jo vanhat traditiot. V. 1922 rosvohyökkäyksen aikana Neuvosto-Karjalaan antoi eräs sosdem. johtaja tunnuksen ”rajalle”. Sosdem. ovat mukana kaikissa sodanvalmisteluissa. Puro oli mukana valmistamassa Englannin pääesikunnan johdolla suoritettavaa ”armeijan revisionia”. V. 1927 sosdem. johtajat puuhasivat suojeluskuntien ”demokratisoimista” ja vaativat niihin pääsyä. Tanner julisti fascistikumouksen jälkeen Lapualla: ”meillä on sama päämäärä”, ja istuu nyt komiteassa, joka suunnittelee varojen hankintaa m.m. hyökkäystarkoituksiin. Suomen Sosialidemokraatti julisti äskettäin, että ”Venäjän kysymyksen ratkaisussa on … vain kaksi valintaa: joko väkivaltainen interventio tai sovinnollinen kompromissi”. Intervention suhteen on lehdellä vain yksi huoli: ei ole varmuutta, voittaako siinä porvaristo. — Suomen sosdem. johtajat tukevat työtätekevien sorron ja nälkiinnyttämisen sekä intervention valmistamisen fascistihallitusta. Kannattavat Saksan Hindenburgin ja Brueningin samanlaisen hallituksen toimenpiteitä. Julistavat lojaalisuutta pres. Svinhufvudille ja ovat olleet valmistamassa fascistikumousta hyökkäämällä selkäpuolelta kommunismia ja koko vallankumouksellista liikettä vastaan. Ne yllyttävät boikottitoimiin Neuvostoliittoa vastaan (Voionmaan puheet, ”S. S:ssa” kirjoitus, että ”taistelussa Venäjää vastaan vaaditaan tässä maassa yhtenäistä kansaa”, kiihoitus Venäjälle paperia vieviä vastaan y.m.). Ulkoasiain valiokunnassa on Huttunen selittänyt, että laivaston viisivuotissuunnitelman saattaa hyväksyä. Hän on myös selittänyt, että ”onhan Suomi kansainvälisessä elämässä tunnettu valtiona, joka lämpimästi kannattaa kaikkien rauhallisten pyrintöjen edistämistä maailmassa”. Sosdemit selittävät, että muka metsä- ja sahatyöläisten tavaton työttömyys on Neuvostoliiton ”dumpingin” aiheuttama. Suomen sosfascistit kulkevat sodan valmistamisessa eturivissä imperialismin agentteina.

KI:n Politsihteeristö oli oikeassa lausuessaan SKP:lle, että puolue on ”erittäin vakavalla vartiopaikalla” ja että sillä ”nykyisenä ajankohtana on erikoisen vastuunalainen tehtävä”. — Tov. Cachin on todennut, että kompuolueiden puolella ei ole sellaista valmistuneisuutta kuin vihollisemme puolella, että me olemme niistä jälellä. On häpeällä tunnustettava, että niin on laita Suomeenkin nähden. SKP:n kapitulatio merkitsi myös sitä, että kansainvälisen proletariaatin imperialismin vastainen rintama hyvin paljon heikentyi Suomen kohdalta ja on fascismi käyttänyt tilannetta hyväkseen. Se on puolueen vika. Sodanvastaisessa toiminnassaan ja anti-militaristisessa työssä on meillä ollut virheitä ja puutteellisuuksia. Esim. Köpenhaminan sopimuksen vahvistamista viivyteltiin sen takia, että siinä oli kohta joka velvoitti päättävään taisteluun imperialistista sotaa vastaan ja Neuvostoliiton puolesta. Tämä tärkeä taistelu uhrattiin ammattijärjestöjen legaalisen olemassaolon pelastamiseksi eikä sitä kuitenkaan pelastettu — sillä vain päättävällä taistelulla jotain voitetaan. Se oli vakavimpia periaatteellisia virheitämme. — On myös todettava, että SKP on jälellä joukkojen valmiudesta ja taisteluhalusta imperialismia vastaan. Sen osotti elokuun 1 p., 1929, vaikkei puolueemme siinä kovin huonosti onnistunutkaan. Joukkoliikkeessä ennen fascistikumousta laahasi puolue perässä. Sen jälkeen on sodanvastainen liike ollut hyvin heikkoa, ei ole kyetty järjestämään ja johtamaan joukkoja, joiden luottamus puolueeseemme on heikentynyt antautumisen vuoksi. — Mutta rohkenen vakavasti väittää, että Suomen työväki, mukana sosdem. työläisiä ja köyhiä talonpoikia, on imperialismin, fascistidiktatuurin ja sotaprovokation vastustajia sekä valmiina taisteluun, kunhan vain puolueemme kykenee käyttämään sitä hyväkseen. Esimerkiksi jouluk. 6 p., jolloin Suomenlinnasta oli tie punalipuilla koristettu. Marraskuun 7 p. huudettiin eräässä komppaniassa: Eläköön Neuvostoliitto! Eläköön Punainen Armeija! Samalla levitettiin lentolehtisiä. Eräässä komppaniassa ei suostuttu laulamaan isänmaallisia lauluja mutta voimalla kajautettiin ”Vapaan Venäjän marssi”. Eräästä rykmentistä ilmoitetaan, että lehtiämme voi levittää kaikille komppanian miehille, paitsi paria suojeluskuntalaista. Samanlaista muualla. Tämä kuvaa työläis- ja talonpoikaissotilaiden mielialaa, jota SKP ja nuorisoliitto ovat vain vaillinaisesti osanneet käyttää. Järjestöt armeijassa ovat heikot, mutta kyllä on soluja ja komiteoita. Politbyron yhteydessä on erikoinen sotilastyötä johtava jaosto. Mutta soluja ja yhteyksiä ei ole kylliksi. Joitakin saavutuksia on: joka kahdeksas päivä ilmestyvä viikkolehti, ruotsinkielinen keskuslehti, 4 piirilehteä ja 3 aluelehteä. Nuorisoliiton ja sotilaitten joukkolehdet, joissa kaikissa omistetaan paljon huomiota sodanvastaiselle työlle ja Neuvostoliiton kysymyksiin. Nuorisoliitto suorittaa lisäksi nostokkaitten valmennusta. Arvelen että nämä seikat merkitsevät käänteen alkua. Kysymykseen onko SKP kaikissa suhteissa valmistunut täyttämään tehtävänsä, jos interventio alkaisi lähiaikoina, vastaisin: En voi valehdella Kominternille; puolueemme ei vielä ole suorittanut sitä päättävää käännettä työssään, josta KI:n päätös puolueellemme puhuu, vielä siinä määrässä, että voisin vakuutta sen pystyvän kaikkeen mitä siltä kohtuudella on vaadittava. Mutta puolue tekee vakavasti työtä suorittaakseen käänteen taistellen tällä rintamalla opportunismia vastaan, sekä paljastaen sosialifascismin osuuden. Puolue taistelee ja järjestää joukkoja armeijassa ja selkäpuolella porvaristoa vastaan, Neuv.-liiton puolesta ja imperialistisen interventiosodan muuttamiseksi kansalaissodaksi omaa porvaristoa vastaan. Puolueemme järjestöissä ei ole aikaisemmin juuri paljoa puhuttu aseellisesta taistelusta, vaikka kapinan taitoa onkin teoreettisesti tutkittu. Nyt on äsken erään piirikonferenssin selostuksen mukaan siitä keskusteltu ja työläiset ovat terveesti ja oikein asettaneet kysymyksen, osottaneet ymmärtävänsä, että aseet vasta ratkaisevat taistelun ja että armeijan ja suojeluskuntien arsenaaleissa ovat ne työkalut, joilla fascistinen diktatuuri raivataan pois ja proletariaatin diktatuuri pystytetään.

Suomen sosdem. johtajat ovat porvariston mukana ”Pan-Europan” yhdistyksessä. Helsingissä toimii ”Etuvartiokansain yhdistys”, joka on muodostettu reunamaiden Helsingissä olevista edustajista. Itämeren maiden kompuolueiden ja vallankumouksellisten proletaarien on monin kerroin vahvistettava liittoamme, joka on etuvartiona Ranskan imperialismin johdolla valmisteilla olevaa hyökkäystä vastaan Neuvostoliiton kimppuun. Meidän on kiihdytettävä työmme tempoa poistaaksemme jälellejäännin.

Viesti — Vol. II — No. 8 (20) — Elokuu 1931 — Brooklyn, N.Y.

Viesti — Vol. I — No. 1 (9) — Syyskuu 1931 — Brooklyn, N.Y.

Viesti — Vol. I — No. 2 (10) — Lokakuu 1931 — Brooklyn, N.Y.

Viesti — Vol. I — No. 1 (11) — Marraskuu 1931 — Brooklyn, N.Y.