On surullista, että niin monet työläiset käyttävät vapaa-aikansa turhuuteen. Menetpä minne tahansa, missä työläiset tapaavat kuluttaa iltojaan ja niitä päiviä, jolloin he eivät ole työssä, niin huomaat, ettei työläisten suurella enemmistöllä ole vielä alkeellistakaan käsitystä siitä, miten heidän olisi kahdeksantuntisen työpäivän tarjoamia etuja hyväkseen käytettävä. Tällaiseen huomiontekemiseen kylläkin vaaditaan luokkatietoisen työläisen silmä ja valistuneen työläisen luokkavelvollisuuden tunto. Vain valistunut työläinen tuntee todellista pahoinvointia nähdessään luokkatoveriensa vetelehtivän tarkoituksettomasti kaduilla, tai istumassa korttipöytien ja ”virolaisen” ääressä tai kuuntelemassa ryhmiin kerääntyneiden työläisten rivoja juttuja ja joutavia jaarituksia.
Valistunut työläinen katselee aikaansa turhuuteen ja omaksi vahingokseen kuluttavien luokkatoveriensa elämää tietoisena siitä, että he tekevät korvaamattoman vahingon, ei ainoastaan itselleen, vaan koko työväenluokalle. Sensijaan, että he käyttäisivät vapaa-aikansa oppiakseen, itseään todella virkistääkseen ja kasvattaakseen itsestään tietoisia luokkataistelijoita, syvästi ja vakaasti ajattelevia työväenluokan vapauden aatteen käytännöllisiä työntekijöitä, antavat he välinpitämättömänä päivän mennä, toisen tulla, pyrkimättä koskaan todella saavuttamaan sitä valistustasoa, jonka jokaisen työläisen ennen kaikkea pitäisi nykyaikana omata.
Ei ole ihme, vaikka ne työläiset joilla ei ole alkeellisintakaan käsitystä työväenluokan historiallisista tehtävistä, näin menettelevät, sillä he eivät ymmärrä paremmin aikaansa käyttää. Mutta sitä voi pitää ihmeenä, että luokkatietoisinakin itseään pitävät menettelevät usein aivan samalla tavalla.
Viimemainitut tapaavat puolustella menettelyään sillä, että työläisen, joka raataa itsensä väsyksiin kapitalistin palveluksessa, pitää saada huvitella ja virkistää itseään. Aivan oikein. Mutta miksikä niin kovin usein etsitään huvitusta ja virkistystä sieltä, mistä sitä ei koskaan ole saatavissa? Miksi kierretään juuri niitä paikkoja, joissa työläiselle on todellista huvia tarjolla? Ja miksi hyleksitään niitä keinoja, joitten avulla olisi mahdollisuus tosivirkistys saavuttaa?
Siksi, että ollaan vielä porvarillisen ideologian hämähäkin verkossa. Siksi, ettei työväen luokkavalistus ole vielä juurtunut niin syvälle, että se olisi muodostunut kaikkia toimia ohjaavaksi määrätietoisuudeksi ja kristalloitunut sielua elävöittäväksi luokkavelvollisuuden tunteeksi.
Sentähden ollaan valmiita kulkemaan yleisen virran mukana ja tyydytään ala-arvoisiin nautintoihin, jotka eivät milloinkaan välillisestikään suuntaudu hetken viehätystä edemmäksi.
Sentähden monet työläiset loukkaantuvat, jos heiltä vaaditaan rahallista kannatusta työväen luokkapyrkimysten edistämiseksi, vaikka he monesti vähistäkin varoistaan luovuttavat porvarillisille laitoksille kunnioitettavia eriä sellaista ”nautintoa” vastaan, joka ei ole edes puupennin arvoinen.
Mutta tässä oli puhe ajan turhaan kuluttamisesta. Edellä olevilla esimerkeillä olemme koettaneet valaista tätä asiaa. Aika on työläiselle suuremman arvoinen kuin raha. Menetettyä aikaa ei milloinkaan kyetä takaisin voittamaan. Senpätähden ei niitä hetkiä, joina työläinen on vapaana kapitalismin palveluksesta, saa turhaan kuluttaa, vaan on jokainen vapaahetki käytettävä työväen luokkapyrkimysten edistämiseen. Tämä on pidettävä mielessä silloinkin kun huvitellaan ja etsitään virkistystä. Näitten tarkoituksena pitää olla pyrkimys koota uutta voimaa ja uutta virikettä työväenluokan yhteisiä tehtäviä varten.
Toiminta, s.o. luokkataistelun kulun työväenluokalle tuomien tehtävien täyttäminen, on työläisten elämän sisältö. Sitä ei saa koskaan eikä minkäänvuoksi laiminlyödä. Tällä hetkellä on toiminta kunnallisvaalien puolesta tärkein tehtävämme. Tämän tehtävän suorittamiseen on kaikkien tietoisten työläisten otettava osaa.
Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, No 38
Perjantaina 30. marraskuuta 1923
Marxismi-Leninismi 