Kuohilaisuuden levittäjät proletaarisen oikeuden tuomittavina
Uskonto ja raamattu johtavat lainvastaisiin mielettömyyksiin
Viime viikolla oli Leningradin Piirikunnan Kansanoikeudessa käsitettävänä oikeusasia Volosovan piirissä toimivaa n.s. kuohijain lahkoa vastaan. Tämän jutun yhteydessä taas kerran räikeästi ilmeni, että uskonnollisuus – joka yleensä on kansan tietoisuuden myrkyttäjä, kaiken sivistyksellisen ja aineellisen edistyksen vastustaja – saattaa myös johtaa mitä vaarallisimpiin ja inhottavimpiin ruumiillisiinkin epänormaalisuuksiin ja itsekidutuksiin.
Volosovan piirissä, Volosovan, Muratan ja muissakin lähikylissä on jo kymmeniä vuosia salaa toiminut kuohijalahko. Tämän lahkon päämääränä tietysti on ”iankaikkisen taivaanvaltakunnan ansaitseminen”. Mutta ei tässä riitä enää, että hartaasti rukoiltaisiin jumalaa, vaan lahkon jäsenten velvollisuutena on muka suojella itseään kaikilta ”maailman synneiltä”, keinoilla millä hyvänsä. Ja niinpä nämä taivaanvaltakunnan tavoittelijat ovatkin löytäneet ”keinon”, mikä on hyväksytty raamatussa Matheuksen kirjan 19 luv. 12 värs., jossa sanotaan: ”Sillä muutamat ovat kuohitut, jotka äitinsä kohdusta niin syntyneet ovat: ja ovat kuohitut, jotka ihmisiltä kuohitut ovat: ja ovat kuohitut, jotka taivaanvaltakunnan tähden itse heitänsä kuohineet ovat. Joka sen taitaa käsittää, se käsittäköön”. Kas tässä he löysivätkin pelastuksensa. Kuuliaisina ”jumalan sanalle” he suorittavatkin mitä inhottavimman, raa’an ja suurta kärsimystä tuottavan leikkauksen. Miehiltä leikataan koko ulkoiset sukupuolielimet, taikka kivekset, naisilta rinnat ja sukupuolielimien ulkoinen osa, taikka rintojen päät, nisät. Niin miehiltä kuin naisiltakin edellistä leikkausta he nimittävät ”iso leimasin” ja jälkimmäistä ”pieni leimasin”. Tämä leikkaus suoritetaan mitä epäterveellisimmissä olosuhteissa, kuten metsässä, tuvassa, navetassa, katsomatta lainkaan paikan sopivaisuutta näin vaarallisen leikkauksen suorittamiseksi, kunhan vaan eivät toiset kyläläiset näe.
Nyt nämä luvultaan 15 taivaanvaltakunnan ansaitsijaa, joista 5 naista, olivat joutuneet syytettyjen penkille proletaarisen oikeuden tuomittaviksi. Oikeusjuttu kesti 6 päivää, ja toimi Oikeuden puheenjohtajana tov. Rostovtsev ja jäseninä Tverjak ja Daskov.
Syytetyistä 14 on Volosovan kylästä, yksi Muratan kylästä. Erittäin silmiinpistävänä ilmeni syytettyjen – niin ”herran palvelijoita” kuin sanoivatkin olevansa – epärehellisyys ja kieroilu. Johdonmukaisesti he melkein kaikki kielsivät yhteistoimintansa ja lahkon hyväksi harjoittamansa agitatsionin, joka paikkakunnalla on ollut ilmeinen ja yleisesti tunnettu. Samoin johdonmukaisesti karttoivat he myöskin ilmaisemasta kuohimiset suorittanutta tai suorittaneita henkilöitä, jotka myöskin olisivat ankarasti rikoslain alaisia. Kiihkouskovaisille ominaisella julkeudella kielsivät he mahdollisimman tarkkaan kaiken mikä olisi voinut lisää paljastaa lahkon myyräntyötä uhrien kalastamiseksi nuorison keskuudesta kuohijain raadeltaviksi. Yhden suurimmista konnuuksistaan suorittivat lahkolaiset v. 1922, kuohitsemalla erään, silloin vasta 14 vuotiaan pojan, saaden täten hänestäkin, terveen elämänhalunsa menettäneenä, yhden lahkon jäsenen. Hänet oli kasvatikseen ottanut eräs syytetyistä lahkon jäsenistä, Antti Piutunen. Pojan terveyden pilattuaan ajoi Piutunen hänet pois talostaan. Tämänlaiset teot, samoin kuin sekin, että lahkolaiset paikkakunnallaan ovat olleet Neuvostovallan osoittamien edistysrientojen aktiivisia vastustajia, ovat lisävaatimuksina jo sinänsä kamalaa ja rikoksellista toimintaa suorittavan lahkon lopettamiseksi proletaarisen oikeuslaitoksen kautta.
Seuraavassa esitämme muutamia lyhennettyjä otteita asian oikeuskäsittelystä, jotka ovat kuvaavia siitä, miten vailla suoran rehellisyyden tuntemusta nämä raamatun käskyn seuraajat oikeudessa esiintyivät, puhumalla ilmeisiä tosiasioita ja todistajien, jopa omia lausuntojaankin vastaan.
Syytettyjen kuulustelu
Syytetyt valehtelevat häikäilemättömästi
Ensimmäisenä kuulusteltiin Juho Pekanpoika Huus, Voloslan kylästä, 63-vuotias, varakas talonpoika.
Puheenjohtaja: ”Teitä syytetään kuohijalahkon aktiivisena järjestäjänä. Olette saarnannut ja agiteerannut lahkon hyväksi sekä ehdottaneet muillekin kansalaisille itsensä kuohitsemista, että hekin saisivat ”taivaanvaltakunnan”. Tunnustatteko syyllisyytenne?”
J. P. Huus: ”En tunnusta. Sillä en ole lahkon järjestäjä enkä ole agiteerannutkaan ketään. Ainoastaan olen itselleni lukenut raamatusta ja täyttänyt lahkomme vaatimukset, ja minä olen jo kärsinyt siitä. V. 1900 sain karkotuksen Siperiaan tästä samasta jutusta. Vasta 9 vuoden kuluttua sain armahduksen, jolloin palasin takaisin paikkakunnalle. Tämän jälkeen olen elänyt veljeni Abrahamin ja siskoni Katariinan kanssa. Veljeni oli myös tuomittu Siperiaan ja siskoni ehdonalaisena, joten me olemme jo kärsineet aktiivisuudestamme. Nykyisin emme käy missään lahkon kokouksissa emmekä järjestä niitä.”
Yhteiskunnallinen syyttäjä: ”Milloin te olette kuohituttaneet itsenne ja kuka kuohitsi?”
Huus: ”Noin 30 vuotta sitten. Kuka kuohitsi, en muista.”
Oikeuden jäsen: ”Tiesittekö että teidän kylässänne oli muitakin kansalaisia, jotka ovat kuohitut ja kuuluvat lahkoon.”
Huus: ”En tietänyt. Nyt minä tiedän, että niitä on ollut, koska ovat syytettyinä.”
Puheenjohtaja: ”Mutta meillä on todisteet, että olette järjestäneet lahkon kokouksia ja siellä saarnanneet.”
Huus: ”Sen todistaja valehtelee. Sellaisella todistajalla on vihaa minua vastaan.”
Tämän jälkeen kuulusteltiin syytettyä Antti Pekanpoika Piutusta. Keskivarakas, 58-vuotias.
Puheenjohtaja: ”Teitä syytetään veljenpoikanne kuohitsemisesta. Tunnustatteko syyllisyytenne?”
Piutunen: ”En tunnusta.”
Yht. syyttäjä: ”Oletteko te kuohittu ja milloin ja kuka kuohinnut?”
Piutunen: ”Olen. Siitä on noin 30 vuotta. Minut kuohitsi mustalainen.”
Oikeuden jäsen: ”Tiesittekö, että kylässänne on muitakin lahkonne jäseniä?”
Piutunen: ”En tiennyt. Vasta nyt näen syytettyjen penkiltä, että oli niitä muitakin enkä vain minä yksin.”
Puheenjohtaja: ”Miksi te otitte veljenne pojan luoksenne ja miksi te sitten ajoitte hänet pois.”
Piutunen: ”Siksi, että hänen kotinsa on köyhä, joten päätin kasvattaa häntä, ja toiseksi, meillä kun ei ole lapsia, niin hän oli hyvänä apuna taloudessamme. Hän olikin ahkera poika, mutta jonkun vuoden kuluttua hän tuli laiskaksi, joten me suutuimme ja ajoimme hänet pois.”
Puheenjohtaja: ”Onko kylässä taikka teidän talossanne ollut rukouskokouksia ja oletteko te ottanut niihin osaa.”
Piutunen: ”En tiedä, onko kylässä ollut sellaisia kokouksia. Meillä ei ole ollut kokouksia, enkä ole ottanut osaa sellaisiin.”
Seuraavana kuulusteltiin Adam Pekanpoika Piutusta, Volosovan kylästä. Keskivarakas, 48-vuotias.
Puheenjohtaja: ”Teitä syytetään lahkon aktiivisesta jäsenyydestä ja teidän talossanne järjestetyistä rukouskokouksista. Tunnustatteko syyllisyytenne?”
Piutunen Adam: ”En tunnusta.”
Oikeuden jäsen: ”Miksi te kuohitutitte itsenne ja kuka kuohitsi?”
Piutunen: ”Kuohitutin itseni uskonnollisen vakaumukseni tähden. Sillä jumala minua rankasi siitä, että en aikaisemmin ollut hänen harras kuulijansa. (Yleisö nauraa). Vaimoni kuoli ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Ollessaan sairaana hän sanoi minulle, että ”jos en olisi mennyt kanssasi naimisiin, olisin vielä saanut elää”. Tämä koski minuun niin että jyrkästi päätin poistaa sukupuolielimet (naurua salista), etten saattaisi toista naista samanlaiseen turmioon kuin vaimonikin.”
Oikeuden jäsen: ”Oletteko te aivan varma siitä, että jos olisitte menneet uusin naimisiin, niin vaimonne olisi saanut samanlaisen kohtalon kuin edellinenkin vaimonne?”
Piutunen: ”Olen.”
Lääkäri: ”Milloin kuohitutitte ja kuka kuohitsi?”
Piutunen: ”Noin 15 vuotta siten. Kuohitsi eräs suomalainen apteekkari Pietarissa, joka on jo kuollut”. (Naurua salissa).
Lääkäri: ”Missä asennossa tehtiin leikkaus. Annettiinko jotakin haistamista tai juomista. Minkälaisella esineellä suoritettiin leikkaus ja kuinka kauan olitte sairaana leikkauksen jälkeen?”
Piutunen: ”Leikkaus toimitettiin minun ollessa seisovassa asennossa. Juomista ja haistamista en saanut, enkä myöskään tuntenut kovaa kipua leikkauksen aikana. Leikkauksen jälkeen olin 3 viikkoa niin sairaana, etten kyennyt työhön.”
Puheenjohtaja: ”Tiesittekö, että teidän kylässänne on muitakin kuohijalahkoon kuuluvia. Oletteko te käynyt lahkon rukouskokouksissa ja onko teidän talossanne ollut mainittuja kokouksia?”
Piutunen: ”Sitä en tiennyt, paitsi Huus Juhoa, hänen veljeään ja siskoaan, joiden tiesin kuohimisesta olleen Siperiassa. Kokouksissa en ole käynyt ja talossani ei niitä ole ollut.”
Seuraavana kuulusteltiin Antti Anisovinpoika Partasta, Muratan kylästä. Varakas, talonpoika, 56-vuotias.
Puheenjohtaja: ”Teitä syytetään lahkon aktiivisesta jäsenyydestä ja poikanne kuohitsemisesta. Tunnustatteko syyllisyytenne?”
Partanen: ”En tunnusta, sillä minä olen sitä vastaan, että alaikäisiä kuohitaan (! ?). Kuohitessa pitää ihmisten vahvasti uskoa kaikkitietävään jumalaan, mutta lapsi ei vielä voi olla niin vahva uskossaan.”
Syyttäjä: ”Miksi te vuonna 1922 kylässänne tapahtuneen tulipalon aikana ajoitte poikanne kanssa Volosovan kylään?”
Partanen: ”Minä en ole käynyt milloinkaan Volosovan kylässä, ja silloin kun oli tulipalo olin kaupungissa (?)”.
Syyttäjä: ”Kuka poikanne kuohitsi ja milloin?”
Partanen: ”Poikani oli silloin 6-vuotias kun isäni kuohitsi hänet.”
Puheenjohtaja: ”Miksi ette estänyt leikkauksen suorittamista?”
Partanen: ”En voinut sitä estää, kun en tiennyt koko asiaa. En käynyt poikani kanssa saunassa, joten en voinut tehdä havaintojakaan. Vasta sitten sain tietää, kun isäni oli kuollut. Menin poikani kanssa saunaan, jossa havaitsin, että hän oli kuohittu. Mutta sille minä en voinut mitään.”
Lääkäri: ”Ettekö te sitten nähnyt, että poikanne niihin aikoihin sairasti, joten teidän velvollisuutenne isänä olisi ollut kysyä pojalta, mikä häntä vaivasi, jolloin asia olisi tullut selväksi?”
Partanen: ”En minä ole häntä nähnyt sairaana niihin aikoihin.”
Oikeuden jäsen: ”Tiesittekö kylässänne olleen muitakin lahkoon kuuluvia ja missä teidän kylässänne on rukouskokouksia pidetty?”
Partanen: ”En tietänyt ketään kylästämme kuuluvan lahkoon. Minun talossani ei lahkon kokouksia ole ollut ja toisissa taloissa pidetyistä kokouksista en tiedä mitään.”
Syyttäjä: ”Miksi kuohitutitte itsenne ja kuka kuohitsi?”
Partanen: ”Kuohitutin itseni saadakseni ikuisen taivaanvaltakunnan. (Salissa naurua). Minut kuohitsi silloinen kylämme paimen (?)”.
Puheenjohtaja: ”Mikä hänen nimensä on ja missä hän nyt oleskelee?”
Partanen: ”Hänen nimeään minä en muista ja oleskelupaikkaansa en tiedä (?!)”.
Kaikki jäljelle jääneet syytetyt vastailivat melkein samalla tavalla kuin edellisetkin. Kysymyksiin, miksi kuohituttivat itsensä he poikkeuksetta vastasivat tehneensä sen vakaumuksen tähden. Kuohinnut oli joku kuljeksiva suomalainen mies tai nainen tahi joku Kaisu-mummo, jonka sukunimeä eivät tietäneet, toiset sanoivat heidät kuohineen jonkun Anna Tervosen, joka on jo kuollut jne. Kysymykseen, tiesivätkö he että kylässä oli muitakin lahkoon kuuluvia ja että pidettiin kokouksia, olivat vastaukset aivan samanlaisia kuin ylempänä mainitut. Toisistaan eivät sanoneet tietävänsä mitään, vain muka yksityisesti rukoilivat ja palvelivat jumalaa.
Todistajien kuulustelu
Lahko käyttänyt kaikkia keinoja nuorison viettelemiseksi
Tämän jälkeen siirryttiin todistajien kuulusteluun. Eräs todistajista, Erlakas, todisti Muratan kylässä lahkolaisten järjestävän kokouksia useasti ja pidettävän varakkaiden taloissa, mm. syytetty Partasenkin talossa on ollut tällaisia kokouksia.
Lahkolaiset käyttävät kaikkia keinoja nuorison kokouksiin vetämiseksi. Eräänä vuonna, vuotta en varmasti muista, me nuoriso, jotka emme kuuluneet lahkoon emmekä hyväksyneet heidän toimintaansa, päätimme hajottaa heidän kokouksensa, jonka teimmekin. Mitä tulee Antti Partasen poikaan niin voin vakuuttaa, ettei häntä ole niin nuorena kuohittu kuin hänen isänsä väittää. Me kylän pojat kävimme joukolla uimassa, jolloin emme havainneet pojassa mitään muutosta. Vasta tulipalon jälkeen v. 1922 hänen poikansa erosi nuorison joukosta, ei käynyt enää uimassa kanssamme eikä iltamissa, oli vaan yksikseen. Tämä herätti meissä huomiota ja tulimme siihen tulokseen, että hänet oli kuohittu. Kuka hänet kuohitsi, sitä emme saaneet tietää. Toiseksi voin mainita vielä seuraavaa, joka todistaa pojan kuohitun Volosovan kylässä. Kerran matkustaessani kaupunkiin, keskustelin erään mainitusta kylästä olevan miehen kanssa, joka sanoi, että kyllä minä Muratan kylän tiedän, sillä sieltähän yksi nuori poika kuohittiin kylässämme. Pahaksi onneksi en miestä tuntenut ja olen hänet jo unohtanut.
Todistajana kuultiin mm. Anna Merosta Volosovan kylästä, on myös itse kuohittu. Hän sanoi: ”Kyllä meidän kylässämme on lahkon kokouksia järjestetty useasti. Niissä luetaan raamattua, lauletaan ja hypitään, ja olen itse niissä ollut mukana.”
Puheenjohtaja: ”Kuka luki raamattua ja selitti sieltä lahkolle kuuluvia kohtia?”
Meronen: ”Useimmiten selitti raamattua syytetty Juho Huus.”
Puheenjohtaja: ”Mitä te syytetty Huus nyt voitte sanoa, kun todistaja sanoo teidän olleen kokouksissa ja selitelleen joukolle raamattuanne?”
Huus: ”Hän valehtelee! Saanko tehdä kysymyksen todistajalle?”
Puheenjohtaja: ”Tehkää.”
Huus: ”Mitä kohtia raamatusta minä selvitin ja luin?”
Meronen: ”Niitä kohtia, joissa sanotaan, ettei saa juoda (syytetty nyökäyttää päätään), ei kirota.” (Syytetty myöntää).
Puheenjohtaja: ”Sanokaa Meronen, eikö hän sanonut, että ei saa mennä naimisiin?”
Meronen (hätääntyneenä): ”Ei, ei hän siitä puhunut mitään.”
Puheenjohtaja: ”Siis te syytetty Juho Huus myönnätte, että olette lukenut niitä kohtia, joita todistaja esitti.”
Juho Huus: ”Myönnän. Mutta naimisiin menoa en ole kieltänyt.”
Puheenjohtaja: ”Siis johtopäätös on se, että olette käynyt lahkon kokouksissa ja siellä selvittänyt raamattua, siis suorasanaisesti te olitte järjestäjänä, vaikka kuulustelussa kielsittekin. Niinkö asianlaita on?”
Juho Huus (aivan hätääntyneenä): ”En, en minä ole puhunut sellaista. Minä olen nyt hermostunut, enkä voi tähän vastata mitään.” (Yleisö nauraa).
Jäljellejääneet todistajat todistavat, että kokouksia on pidetty useasti ja näiden kokouksien järjestäjinä ovat olleet useat näistä syytettyjen penkillä istuvista. Todistajia oli kaikkiaan 33 henkilöä.
Lääkärin lausunto
”Pieni ja suuri leimasin”
Todistajien kuulustelun loputtua kuultiin asiantuntevan lääkärin mielipide leikkauksen suorittamisen mahdollisuudesta asiantuntemattomien henkilöiden taholta ja leikkauksen vaikutuksesta ihmisen fyysilliseen ja henkiseen olemukseen.
Lääkäri lausui: ”Minun pitää ensin huomauttaa, ettei miehille suoritetun niin kutsutun pienen ja ison ”leimasimen” välillä seurauksiinsa nähden ole minkäänlaista eroa. Kummassakin tapauksessa poistetaan kivekset, joissa sijaitsee suuri määrä verisuonia ja hermoja, jotka ihmiselle ovat suuresta merkityksestä. Yleensä tämä leikkaus on vaarallinen, jopa hengenvaarallinenkin, joten ei voi olla puhettakaan, että leikkauksen olisi suorittanut joku ”paimen”, ”mustalainen” taikka jokin ”kulkija”, niin kuin syytetyt väittävät, vaan leikkauksen on täytynyt suorittaa kokenut henkilö. Mitä tulee naisille tehtyyn leikkaukseen, niin täytyy sanoa, että tämän leikkauksen on täytynyt olla suuria tuskia tuottavan, vaikka syytetyt väittävätkin, etteivät he mukamas tunteneet juuri ollenkaan kipua ja sairastivat keskimäärin noin 2–3 viikkoa, jonka jälkeen jo kykenivät töihin. Tähän minä, asiaa tuntevana, en yhdy. Sillä ajatelkaa, rintojen leikkaus, joiden säde on 5 cm., ei ole tehtävissä yhdellä vetäisyllä. Siihen täytyy tehdä vähintään kaksi ympärileikkausta, ennen kuin leikkaus on lopullisesti suoritettu ja tämä, jos mikään, tuottaa tuskia, koska se suoritetaan nukuttamatta. Toiseksi, naisille suoritettu leikkaus ei poista eikä ehkäise naista tuntemasta halua sukupuoliyhteyteen, joten nainen on täysin kyvykäs synnyttämään. Vaan kuohittu nainen ei voi sitä tehdä, sillä häneltä puuttuu rintoja, jotka ovat lapselle, ainakin ensiaikoina, ainoa ravintolähde, joten he ovat pakotetut tekemään sikiöpoiston (tämä on tosiasia, joka tapahtui eräälle lahkoon kuuluvalle naiselle). Siis johtopäätöksenä voidaan sanoa se, että naisille suoritettu leikkaus ei tuota ainoastaan suuria kärsimyksiä, vaan sen seuraukset ovat naisen fyysilliseen olemukseen kohdistuvat epänormaalisuudet.
Leikkauksen vaikutus (niin miehille kuin naisillekin) fyysilliseen kuntoisuuteen on tuhoisa. Sillä, esim. nämä syytetyt miehet eivät voineet suorittaa heille asetettuja voimakokeita. Vieläpä ovat niin heikkoja, että eivät voineet suorittaa edes terveille naisille asettamiamme voimavaatimuksia. Toiseksi voi mainita senkin, että leikkaus vaikuttaa ihmisen ulkonäköönkin, erikoisesti sen havaitsee miehissä. Heillä ei kasva enää parta, kasvonpiirteet ja yleensä ruumiinmuoto on naisellinen jne. Leikkauksen vaikutus henkiseen olemukseen on yhtä tuhoisa kuin fyysilliseenkin olemukseen. Huono muisti, synkkyys ja muitakin esimerkkejä voi tuoda lukemattomia, jotka todistavat heidän henkisen rappeutuneisuutensa.”
Yhteiskunnallisen syyttäjän puhe
Jutulla on poliittinen luonne
Tämän jälkeen sai puheenvuoron yhteiskunnallinen syyttäjä, tov. Matorin. Hän sanoi: mm., että tämä juttu ei ole laskettavissa ainoastaan rikokselliseen kategoriaan, tällä jutulla on myös poliittinenkin luonne. Sillä nyt, kun maaseudullamme luokkaristiriidat kärjistyvät ja sosialistinen hyökkäyksemme on voimakas, nämä lahkolaiset käyvät mitä aktiivisinta taistelua kaikkia yhteiskunnallisia uudistuksiamme vastaan. Tähän on todisteena Muratan kylän lahkolaisten menettely maito-osuuskunnan perustamiseen nähden. Kylään aiottiin perustaa yllämainittu osuuskunta, niin lahkolaiset etupäässä asettuivat vastarintaan. Seurauksena oli maito-osuuskuntahankkeen epäonnistuminen. Kaikki se valistustyö, jota aiottiin tehdä kylässä, sai voimakkaan vastarinnan lahkolaisten taholta.
Tämän perusteella minä nimitänkin kaikkia syytettyjä kulakeiksi niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. Kuohijalahkon ideologia on kokonaan vastakkainen meidän sosialistiselle rakennustyöllemme. Yllämainitun perusteella minä vaadin proletaarista oikeutta langettamaan näille sosialistiselle rakennustyöllemme vaarallisille henkilöille Rikoslain 142. ja 122. pykälän edellyttämän rangaistuksen (se on 8–10 vuoteen).
Tuomio
Toukokuun 3 päivänä kansanoikeus antoi tuomion. Oikeus totesi Volosovan ja Muratan kylässä olleen järjestön, joka aktiivisesti jatkoi aikaisemman kuohijalahkon toimintaa. Kuohijat tekivät aktiivista agitatsionia, etenkin vähävaraisten talonpoikain keskuudessa ja vetivät lahkoonsa nuorisoa. Kaikki syytetyt havaittiin syyllisiksi. Oikeus tuomitsi Juho Huusin, kolme Piutusta ja Partasen kunkin 4:ksi vuodeksi vankeuteen ankaralla eristyksellä ja puolet heidän omaisuudestaan takavarikoitavaksi. Muut 10 syytettyä tuomittiin kukin 2:ksi vuodeksi vankeuteen ankaralla eristyksellä. Lisäksi tuomittiin kaikki syytetyt karkotettaviksi Leningradin alueen ulkopuolelle 5:ksi vuodeksi vankeusrangaistuksen jälkeen.
Ylläkuvatun asian johdosta voi jokainen terveesti ajatteleva kansalainen vetää vain yhden johtopäätöksen. Tämä johtopäätös on se, että uskonnollisuuden ja raamatun mielettömyyksillä ei ole rajoja, vaan johtavat ne, kuten tämä ja lukemattomat muut esimerkit todistavat suorastaan mitä synkimpiin rikoksiin. Tällaiselta rikollisuudelta on meidän hävitettävä maaperä. Sen me voimme tehdä vain yhä voimakkaammalla sosialistisella valistustyöllä ja taloudellisella toiminnalla. Sen me voimme tehdä vain yhä voimakkaammalla ja sitkeämmällä toiminnalla edistää vielä laajojen työtätekevienkin joukkojen tietoisuutta ja selvää ymmärrystä kahlitsevaa uskontoa vastaan. Tunnuslauseemme on: alas uskonto ja raamattu.
R. Holopainen.
Vapaus, No 49
9. toukokuuta 1929
Marxismi-Leninismi 