Suomen porvariston pyrkimykset alistaa Kalevala nationalismin ja shovinismin palvelukseen
Kalevalan runojen keräys tapahtui XIX vuosisadan alussa, aikana, jolloin kapitalismin kehitys alkoi voimistua Suomessa. Taistelussa kapitalismin kehitystä jarruttavia puolifeodaalisia suhteita vastaan voimistui suomalainen porvaristo ja sen kansallinen itsetunto. Kapitalismin kehityksen yhtenä huomattavampana jarruna oli virkamiehistö-byrokratismi, jonka valtapaikoilla oli aatelisto, josta osa ei taitanut edes suomen kieltä, ja nojautui se puolifeodaalisiin suurmaanomistajiin ja osaksi tsarismiin. Valtiopäivät olivat nelisäätyiset (aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpoikaisto) ja sen lainsäädännöllinen valta oli jaettu paitsi tsarismin kanssa, eri säätyjen kesken siten, että sen päätökset saadakseen lainvoiman, oli vahvistettava puolelta niinkuin toiseltakin. Tällainen lainsäädäntö ei luonnollisesti voinut tyydyttää voimistuvaa porvaristoa, jolla säätyvaltiopäivillä oli vaikea saada ääntänsä riittävästi kuuluviin.
Tämän yhteydessä emme saa unohtaa tsarismin merkitystä kapitalismin kehityksessä Suomessa. Tsaarilla oli oikeus olla hyväksymättä valtiopäivien päätöksiä. Tämä luonnollisesti synnytti ristiriitoja sen ja nousevan porvariston välillä. Mutta toisaalta sai suomalainen porvaristo tsaarilta tukea työtätekevien joukkojen säälimättömässä riistämisessä.
Tästä erikoisuudesta, että Suomi toisaalta oli vajaavaltainen valtio, jossa tapahtui oman kansallisen porvariston nousu, ja toisaalta alusmaa, jonka kapitalistien etuja uhkasivat emämaan, keisarikunnan riistäjien edut ja mahti, kehittyi Suomessa alusmaille ominainen kansallinen vapausliike. Myös kehittyi suomalaisen porvariston liike, joka kirjoitti lippuunsa tunnuksen suomen kielen valtakieleksi nostamisesta ja oman kansallisen kulttuurin kehittämisestä. Tälle liikkeelle tuli avuksi silloinen romanttinen suunta. Muualta saadun esimerkin mukaan ryhtyi suomalaiskansallinen intelligenssi tutkimaan kansansa menneisyyttä, sen historiaa ja kansantietoutta. Tämän työn tuloksena oli muun ohella Kalevala v. 1835.
Heti Kalevalan ilmestyttyä kohotti Suomen nouseva kansallinen porvaristo sen nationalististen pyrkimystensä tukiportaaksi. Taitavasti se käytti hyväkseen Kalevalaa taistelussaan virkamiehistö-byrokratismia vastaan ja korosti välttämättömyyttä julistaa suomen kieli täysikäiseksi kulttuurikieleksi. Se asetti suomen kielen tasavertaisena virkakielenä olleen ruotsin kielen rinnalle. Taistelu suomen kielen ja kansallisen kulttuurin puolesta oli itseasiassa taistelua puolifeodaalista tilanherrain valtaluokkaa, virkamiehistö-byrokratismia ja sitä tukevaa tsarismia vastaan.
Kalevalaa käytti nouseva suomenkielinen porvaristo myös ruotsalaisuutta vastaan. Se todisteli kaikin voimin, ja juuri Kalevalaan vedoten, suomalaisen kulttuurin olemassaoloa ja sen aitoutta. Juhani Aho kirjassaan ”Kevät ja takatalvi”, jossa hän kuvaa tuonaikaisia tapahtumia, asettaa Snellmannin suuhun seuraavan lausuman: ”… niin suuri ja kallis pääoma kuin tämä skandinavialainen tai oikeammin germanilainen sivistys — puhuakseni nyt vain siitä — meille onkin, niin on se kuitenkin vain laina, laina, josta sivumennen sanoen olemme saaneet maksaa korkoa ainakin viisikymmentä sadalta. Mutta kuinka tahansa, kaiken sen kulttuurin henki, joka meille on lainaksi annettu, on kokonaan erilainen kuin se, joka on ominainen Suomen rahvaan tavalle ajatella ja tuntea. Sen kirjallisuus ei ole koskaan ollut Suomen kansan kirjallisuutta eikä se koskaan voi siksi tulla eikä korvata omakielisen kirjallisuuden puutetta”. Ja vähän edempänä antaa Aho Snellmannin lausua: ”… jos Lönnrot on tehnyt vallankumouksen paiskatessaan meille yht’äkkiä pöytään Kalevalan, niin silloin nimitettäköön myöskin hänen kumoukselleen rakentajia kernaasti vallankumoojiksi”.
Mutta mikäli suomalainen porvaristo tunsi saavansa maata jalkojensa alle ja pääsi määrääväksi tekijäksi maan asioissa, ja mikäli tsarismi kovensi sortotoimenpiteitään, ja ennenkaikkea: mikäli proletariaatti kasvoi ja voimistui vastaliikkeeseen porvariston häikäilemätöntä riistoa ja sortoa vastaan, sikäli alkoi suomalainen porvaristo etsiä sopua eilisten ”vihollistensa” ruotsalaisen porvariston kanssa ja uuden orientoitumisensa kansallisen kulttuurinsa ”juurien etsimisessä”. Sama Kalevala joka oli ollut aseena ”suomalaisen kulttuurin” aitouden todistamisessa, kelpasi jälleen välikappaleeksi uudessa suuntautumisessa. Miespolven vaihtuessa alkavat Suomen porvariston ideoloogit uuden manööverin. Uusi ”tiedemiespolvi” saa tehtäväkseen ei enempää eikä vähempää kuin Kalevalan sankarien alkusijan etsimisen skandinavilaisten ja germaanilaisten keskuudesta!
Ja keveällä kädellä käyvät Suomen nuoret ”tiedemiehet” porvariston heille antamaan tehtävään. Käden käänteessä lyödään poikki ne siteet, jotka yhdistävät Kalevalan sen todelliseen alkukehtoon: karjalais-suomalaisiin heimoihin. Kas näin se tapahtuu:
”Mitä ensinnäkin Kalevalan (viron Kalevi) nimeen tulee, lähteäksemme siitä henkilöstä, jonka mukaan Kalevala on saanut nimensä, voitaneen pitää todenmukaisena, että se on verrattava Novgorodin ylimysten vanhaan venäläiseen nimitykseen Kolbjagi, joka vuorostaan on skandinavilaista alkuperää: nimi palautuu aikaisempaan muotoon islanninkielen Kylfingar-nimeä, mikä johdannaisena liittyy erääseen kantasanaan (kolfr), jolla m.m. on merkitys seurapiiri, toverikunta, liitto. Koljbjagi käytettiin toisintonimenä Venäjän ja Kreikan skandinavilaisista, n.s. varjaageista.” (Ralf Saxén, ”Suomalaisten muinaisuskonto”)
Ja edelleen:
”Muutamissa… virolaisen ketjulaulun toisinnoissa esiintyy nimi Vidrik, Üdrik (Vetrikkiä), ja inkeriläisissä runoissa tavataan veljen kunnianimenä Kalervon ohella Vedra, Vedro. Näitä nimiä on verrattu vanhassa anglosaksilaisessa Beowulf-runoelmassa esiintyvään goottilaisten nimitykseen Veder-geatas, Vederas. Olisi siis kysymys goottilais-sankarista. Selitys tuntuu houkuttelevalta (Sen uskomme, sillä sitenhän saadaan uusi säe siihen napanuoraan, jolla voidaan Kalevalan sankarit sitoa mihin tahansa muuhun, kuin niiden todelliseen syntymäkehtoon! K.V.), ja sitä tukee se seikka että Gotlannin vanha nimi Voionmaa usein esiintyy runoissa: Vuojola, Vuojela muotoisena. Saarennimi Gottland ja kansanimitys goter (goottilaiset) ovat luultavasti verrattavissa toisiinsa.” (Sama lähde kuin edellä)
Lemminkäisen nimi luonnollisesti on myöskin tämän teorian mukaan kaikkea muuta kuin karjalais-suomalaista, vaikka niin uskommekin. Se nähkääs juontuu Alankomaiden alasaksalaista asukasta tarkoittavasta Flemming-nimestä jne. jne.
Mutta väitteestä, että Kalevalan sankarien nimet juontavat alkunsa skandinavilaisten ja germaanilaisten keskuudesta, on hyvin lyhyt tie Kalevalan runojen syntymäpaikan sijoittamiseksi länteen. Ja se tehdäänkin. Se on Suomen porvariston natsionalistis-shovinistisille tarkoitusperille välttämätöntä.
Näin se tapahtuu:
”… Sankarirunot ovat sepitetyt Länsi-Suomen rannikolla, minne suomalaiset rautakaudella olivat siirtyneet Viron rannikkoalueilta.” ”… Skandinavilaisperäisiksi olemme huomanneet useat sankarimmet, mutta mitä alkuperää nuo muinaisajan heimopäälliköt lienevätkin olleet, olivat he kieleltään suomalaistuneitten jälkeläisiä: he esiintyivät runojen sepittäjinä, eivätkä ainoastaan laulajina.” (Sama lähde kuin edellä)
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole käydä väittelemään Kalevalan syntymäsijoista, rajoitumme vain toteamaan, miten Suomen porvaristo sitä siirtelee aina sinne, minne se sen natsionalistis-shovinististen tarkoitusperien mukaan on kulloinkin sopivaa. Kalevala-tutkimuksen on Suomen porvaristo alistanut inhottavien natsionalistis-shovinististen tarkoitusperiensä palvelukseen.
Suomen porvarilliset tiedemiehet silmää räpäyttämättä kääntävät tosiasiat päälaelleen ja välttävät vakavalla naamalla, että Kalevalan todellisilla laulajilla ei ole mitään osuutta niiden syntyyn: heidän osuutensa muka rajoittuu vain siihen, että he ovat ne saaneet säilytettäväkseen Länsi-Suomen suomalaistuneilta skandinaveilta (!), ja että tämän perusteella Suomen tukkikapitalisteilla ja teollisuusporhoilla on oikeus heidän maansa anastamiseen ja heidän itsensä alistamiseksi suomalaisen porvariston orjaksi. Voi sinua, suomalainen tiede, mihin inhoittavaan tehtävään sinä olet alistettu!
Mutta, jotta suomalaisen porvarillisen tieteen voitonseppele olisi täydellinen, on siihen vielä liitetty saksalaisen natsi-tieteen laakerin lehti. Uudemman suomalaisen ”rotututkimuksen” tehtäväksi on jätetty sen kruunaaminen, minkä kansantieto-”tutkimus” on kokoon kyhännyt. Ja ei siihenkään paljon tarvita: muutama kallon mittaus ja vähän tosioiden sotkemista, niin on ”rotuopillisestikin” todistettu Suomen ja Saksan fasistien yhteenkuuluvaisuus, ja samalla todistettu tarpeelliseksi näiden yhteinen taistelu imperialististen pyrkimyksiensä toteuttamiseksi, erikoisesti: alueittensa laajentaminen itäisellä suunnalla, s.o. Neuvostoliiton kustannuksella.
Paha vain asianomaisille, että tosiasiat ovat heitä vastaan. Ja fasistisilla silmänkääntötempuilla ei niitä voida muuksi muuttaa. Kalevala ei ole suomalaisen porvariston omaisuutta. Ja sen vääristely-yrityksistä huolimatta, se ei kykene sitä siksi tekemään. Kalevalan todellinen perijä, kuten kaiken muunkin ihmiskunnan luoman kulttuuriarvojen perillinen, on proletariaatti. Proletariaatti esittää päättävän vastalauseensa sitä likaista menettelyä vastaan, jolla Suomen porvaristo yrittää alistaa Kalevalan omien natsionalistis-shovinististen pyrkimyksiensä palvelukseen.
Kalevala on ja jää koko työtätekevän ihmiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi, omaisuudeksi, joka kuuluu luokattoman, sosialistisen yhteiskunnan puolesta taistelevalle proletariaatille.
K. Vento.
Punainen Karjala, N:o 49, torstaina, helmikuun 28 p:nä v. 1935
Marxismi-Leninismi 