Punainen Armeija (1920)

Kaikki armeijat ovat olleet ja ovat hallitsevien luokkien vallan välineitä. Mikään valtiovalta ei pysy pystyssä ilman armeijaa tai ilman erityisiä aseellisia joukkoja. Neuvosto-Venäjän taistelut ovat osoittaneet, että proletaarinenkaan valtio ei tule toimeen ilman omaa armeijaa.

Neuvostovalta sai perinnökseen edeltäjiltään vanhan armeijan jäännökset täysin rappeutuneina. Sodan murskaamana ja uuvuttamana, puoluetaistelun repimänä sisältäpäin, se eli viimeisiä päiviään ja oli sotilaallisesti nollan arvoinen. Neuvostovallan varmimpana tukena oli v. 1917 kesän loppupuolella perustettu työväen punainen kaarti, mutta se oli verrattain vähälukuinen.

Heti lokakuun vallankumouksen jälkeen puhjennut kansalaissota vaati sotajoukkoja. Vastavallankumouksellisia kenraaleja vastaan neuvostovalta lähetti parhaiten taistelukuntonsa säilyttäneitä sotajoukko-osastoja ja punakaartilaisia. Nämä voimat, joita yhdisti vallankumouksellinen innostus, kykenivät ensi aikoina taistelemaan menestyksellisesti Kornilovin ja Kaledinin laumoja vastaan etelässä, Dutovin ja Semenovin idässä. Vallankumoukselliset vapaajoukot kykenivät lyömään heti vastavallankumoukselliset laumat. Mutta pitkäaikaiseen taisteluun, varsinkin säännöllisiä sotajoukkoja vastaan niiltä puuttui tykkänään edellytyksiä. Ensimäiset yhteentörmäykset saksalaisten joukkojen kanssa sen osoittivat epäämättömästi.

Sitä mukaa kun vanha armeija demobilisoitiin, hajaantui, ja neuvostovallan viholliset lisääntyivät sekä voimistuivat, sitä mukaa tuli kysymys sotilaallisten voimien järjestämisestä etualalle. Marraskuun 4/17 p:nä 1917 piti ryhmä kommunistisen puolueen sotilasjärjestön toimihenkilöitä neuvottelukokouksen, jossa harkittiin tasavallan aseellisten voimien luomisohjelmaa sekä uuden armeijan päällikkökunnan kasvattamista. Siinä oltiin yksimielisiä siitä, että aseelliset voimat on muodostettava kommunistisista työläisjoukoista.

Rauhanneuvottelut Saksan kanssa marras- ja joulukuussa lykkäsivät armeijan muodostamista myöhemmäksi. Tammikuussa 1918 pidettiin uusi neuvottelukokous, jossa lopullisesti päätettiin uusi armeija rakentaa vapaaehtoisuuden periaatteelle, sillä mitään muuta mahdollisuutta ei sillä kertaa ollut. Tammikuun 15/28 p:nä Kansankomisaarien Neuvosto julkaisi dekreetin Punaisen Armeijan järjestämisestä. Siinä m.m. lausutaan seuraavaa:

“Vallan siirryttyä työtätekeville ja riistetyille luokille on aiheutunut välttämättömyys luoda uusi armeija, joka tulee olemaan neuvostovallan tukena nykyisyydessä, perustana vakinaisen armeijan korvaamiseksi yleisellä kansan aseistamisella lähimmässä tulevaisuudessa ja on tukeva koittavaa sosialistista vallankumousta Euroopassa.”

Dekreetin mukaan armeija muodostettiin työtätekevien luokkien tietoisimmista ja järjestyneimmistä aineksista. Siihen pääsi jokainen haluava, joka saattoi esittää jonkun neuvostovallan kannalla olevan järjestön suosituksen. Uuden armeijan sotilaille maksettiin ylläpidon ohella 650 ruplan kuukausipalkka.

Armeijan järjestämistä johtamaan perustettiin Yleisvenäläinen Kolleegio. Punaisen Armeijan järjestämistä varten myönnettiin ensi aluksi 20 miljoonan ruplan määräraha. Seuraavana päivänä Sota-asiain kansankomisariaatti käski kaikkia sotilaspiirien päälliköitä viipymättä ryhtymään Punaisen Armeijan järjestämiseen.

Alussa näyttivät vaikeudet melkein voittamattomilta. Melkein kaikkialla puuttui tarpeellisia elimiä, ei ollut päällikkökuntaa uudelle armeijalle, kolme vuotta jatkunut sota oli uuvuttanut maan. Kommunistinen Puolue lähetti armeijaan parhaita jäseniään tekemään työtä armeijan aikaansaamiseksi. Useitten neuvottelukokousten jälkeen päätettiin kutsua punaiseen armeijaan sotilasspesialisteja vanhasta upseerikunnasta, järjestämään armeijaa sotatieteen vaatimusten mukaan.

Neuvostovaltaan nähden vanhassa upseerikunnassa muodostui kolme virtausta: jyrkästi vastustava, myötätuntoinen ja välinpitämätön, joista kaksi ensimmäistä olivat vähemmistönä, enemmistön ollessa välinpitämättömiä hallitusvaltaan nähden, jota se palveli palkan vuoksi. Vaikka monet entisistä upseereista ovat siirtyneet valkoisten puolelle, ottaneet osaa neuvostovallan vastaisiin salaliittoihin, siitä huolimatta täytyy vanhalle upseerikunnalle antaa tunnustus sen suorittamasta työstä Punaisen Armeijan riveissä. Valtava enemmistö siitä on palvellut rehellisesti, antanut henkensä neuvostovallan puolesta ja ilman sitä ei Punainen Armeija olisi se, mikä se nyt on. Tosin vanhat upseerit eivät yksinään, ilman komisaareja olisi saaneet mitään aikaan, sillä epäluottamus heihin puna-armeijalaisten puolelta oli niin suuri, ettei saattanut tulla kysymykseenkään tulla toimeen ilman komisaareja. Komisaarit olivat se silta, jota pitkin upseeri saattoi kulkea häntä puna-armeijalaisesta erottavan kuilun yli.

Komisaarit ovat näytelleet ja näyttelevät vieläkin tärkeätä osaa Punaisessa Armeijassa. Yhtä tärkeä osa on myöskin punaisilla päälliköillä, joita neuvostovalta kasvattaa työläisten ja köyhien talonpoikien pojista. Armeijan järjestämisen rinnalla oli tapahtunut myöskin oman päällikkökunnan kouluttaminen. Tammikuun 28 päivänä julkaistiin asetus lyhytaikaisista kursseista ja helmikuun 14 päivänä avataan ensimmäiset neuvostovallan päällikkökurssit, jotka nykyisin nousevat moniin kymmeniin ja joissa opiskelee kymmeniätuhansia neuvostovallan innokkaita ja uskollisia kannattajia.

Palatkaamme jälleen seuraamaan Punaisen Armeijan muodostumista. Tarmokkaalla työllä ja ponnistuksilla saatiin vaikeuksia vähin erin voitetuksi ja neljän kuukauden kuluttua oli armeija saatu kootuksi. Mutta sitä mukaa kun armeija voimistui, kasvoivat vihollistenkin voimat. On selvää, että vapaaehtoisuuden pohjalla ei armeijaa voida pysyvästi laajentaa ja täydentää uusilla joukko-osastoilla tuhoutuneitten tilalle.

Tapahtumat rintamilla vaativat siirtymistä mobilisoinnin kannalle, jolla ainoastaan voidaan armeijaa jatkuvasti lisätä. Vapaaehtoinen Punainen Armeija kykeni voittamaan kaikki sisäiset vastavallankumoukselliset joukkiot, mutta sen voimat eivät riittäneet taistelemaan järjestettyjä ja teknillisillä apuneuvoilla hyvin varustettuja saksalaisia, englantilaisia, japanilaisia ja amerikkalaisia sotajoukkoja vastaan, jotka kaikilta puolin uhkasivat kaataa nuoren neuvostotasavallan.

Toukokuussa v. 1918 puhjennut tshekkislovakkien kapina kiirehti siirtymään mobilisoinnin kannalle. Kesäkuun 12 päivänä Kansankomisaarien Neuvosto julkaisi dekreetin työläisten ja talonpoikien mobilisoinnista Punaiseen Armeijaan.

Tämä dekreetti aloittaa uuden kauden Punaisen Armeijan historiassa. Se antaa mahdollisuuden järjestää miljoona-armeijan, joka kykenee lyömään kaikki vihollisensa. Työläisten ja talonpoikain ohella armeijaan mobilisoidaan myöskin vanha päällikkökunta. Vierasta työvoimaa käyttävät loisainekset sijoitetaan selkäpuolen työkomppanioihin.

Eräät numerot kuvannevat parhaiten Punaisen Armeijan kehitystä:

Lokakuussa 1918 oli armeijan riveissä 350,000 miestä, joista 20,000 oli tykkiväkeä, 24,000 ratsuväkeä ja 10,000 insinöörijoukkoja. Joulukuun 1 p:nä 1918 armeijassa oli 300 pataljoonaa, 1,700 kuularuiskua, 270 kevyttä tykkiä, 30 haupitsia, 50 raskasta tykkiä, rintamamiehiä 350,000, päällikkökuntaa 22,500, talousmiehiä 75,000 ja lähes 47,000 hevosta. Tammikuun 1 p. 1919 nämä määrät kasvoivat seuraavasti: 470 pataljoonaa, 2,700 kuularuiskua, 500 kevyttä tykkiä, 72 haupitsia, 93 raskasta tykkiä, 400,000 rintamamiestä, 35,000 päällikkökunnassa, 132,000 taloudenhoidossa ja 67,000 hevosta. Toukokuussa 1919 miesten lukumäärä nousi 1,520,000 ja hevosten 258,000. Nykyisin armeijan miesluku lienee jo yli sen kolmen miljoonan, jonka määrän tov. Lenin asetti Neuvosto-Venäjän lähimmäksi ohjelmaksi v. 1918.

Punaisen Armeijan muodostumisessa ja kehityksessä näyttelevät vielä tärkeätä osaa kommunistien mobilisoinnit, kommunistiset kollektiivit, poliittinen ja kulttuurivalistustyö, jota armeijassa harjoitetaan järjestetysti ja joukkomittakaavassa, johon lyhyessä katsauksessa ei voi muuta kuin viitata. Työtätekevien yleinen aseidenkäytön opetus on ollut omiaan myöskin helpottamaan armeijan täydentämistä ja lyhentämään kasarmiopetusta.

Lyhyessä ajassa on vallankumous luonut oman armeijansa. Historiasta emme löydä tällaista tapausta. Punaisen Armeijan etuja on se, että se on sosiaalisesti yhtenäisistä aineksista kokoonpantu ja sitä yhdistää valtava aate, joka auttaa voittamaan puutteellisuudet ja vaikeudet varustamisessa, aseistamisessa ja muonituksessa. Juuri tämä aate, se, että työtätekevät tietävät taistelevansa paremman elämän puolesta verivihollisiaan vastaan, yhdistää Punaisen Armeijan sisäisesti ehjäksi ja voimakkaaksi. Samaan aikaan kun kapitalististen maitten armeijain sisällä työläisten ja kapitalistien välinen luokkataistelu kärjistää luokkavastakohtia ja siten rappeuttaa näitä armeijoita, samaan aikaan Punainen Armeija voimistuu ja lujittuu.

Kapitalististen valtioitten armeijain pistimet tuovat mukanaan orjuutusta, mutta Punaisen Armeijan pistimet vapauttavat kärsivän ihmiskunnan kapitalismin kahleista.

K. R.