Porvarillinen valtio (1933)

Sosiaalifasistit vallassa

Voiko sosialismin saavuttaa ilman proletariaatin diktatuuria? Voiko sosialismin saavuttaa ilman proletaarista vallankumousta?

Sosiaalifasistit kaikkialla maailmassa todistelevat, että se on mahdollista. He tekevät tämän siksi, että heidän tehtävänsä on pidättää joukkoja vallankumouksesta ja suojella porvariston rauhaa ja pääomia. Tämän vuoksi he kaikin voimin uskottelevat työläisille, että sosialismin voi saavuttaa rauhallista tietä, ilman vallankumousta ja ilman proletariaatin diktatuuria. He sanovat, kuten me jo osoitimme ensimmäisessä jaksossa, että sosialismi voitaisiin “ottaa käytäntöön” parlamentin kautta. Riittää muka vain se, että työläisedustajat saavat enemmistön parlamentin paikoista — ja sosialismi voidaan ottaa käytäntöön lainlaadintatietä.

Tietysti kaikki tämä on pelkkää työläisjoukkojen pettämistä. Milloinkaan sosiaalidemokraatit eivät esitä sellaista lakiehdotusta parlamentissa eikä milloinkaan sellaisia lakeja voida sovelluttaa käytäntöön porvariston herruuden säilyessä.

Sosiaalidemokraatit ovat Saksassa olleet vallassa usean kerran ja usean vuoden ajan. Mutta ei kuitenkaan minkäänlaisista laeista, ei ainoastaan sosialismin “käytäntöön ottamisesta”, vaan myöskin jonkinlaisten — vaikkapa pienempienkin — parannusten aikaansaamisesta työläisten oloihin, ole ollut puhettakaan. Päinvastoin, he ovat aina kannattaneet porvariston hyökkäystä työväenluokkaa vastaan ja työpalkan ja työttömyysavustuksen pienentämisvaatimuksia, äänestäneet kaupunki- ja maalaisköyhälistön verojen korottamisen ja sotilasmäärärahojen puolesta j.n.e.

Englannissa on niin sanottu työväenpuolue ollut kaksi kertaa vallassa. Mutta ei kertaakaan tämä hallitus ole edes hiiskahtanut minkäänlaisista toimenpiteistä, jotka olisivat voineet loukata porvaristoa.

Voidaanko edellyttää, että lainlaadintatietä voidaan ottaa käytäntöön sosialismi? Voidaanko edellyttää, että porvaristo ilman taistelua luovuttaa pääomansa, palatsinsa ja rikkautensa?

Milloinkaan ei porvaristo vapaaehtoisesti anna rikkauksiaan ja luovuta valtaansa.

Koko juttu on siinä, että jos jolloinkin sosiaalifasistit ovat hallituksessa, niin se tapahtuu itse porvariston tahdosta, kun se katsoo parhaimmaksi suojella etujaan ja tukahduttaa vallankumouksen sosiaalifasistien avulla.

Täten siis sosiaalifasistien tulo hallitukseen ei merkitse vallan siirtymistä toisen luokan käsiin. Se on vain yksi keino porvariston diktatuurin säilyttämiseksi, yksi keino proletaarisen vallankumouksen viivyttämiseksi.

Demokraattiset vapaudet kapitalistisissa maissa ovat joukkojen pettämiskeinoja

Tuhansia keinoja on porvaristolla salatakseen työläisiltä totuuden, että jokaisessa porvarillisessa maassa valtiovalta, olkoonpa se verhoutunut miten kauniiseen vaippaan tahansa, on kuuliainen ase porvariston käsissä ja ainoastaan sitä palvelee, ainoastaan sen tahtoa täyttää.

Kaikkein mukavin keino salata tämä totuus työtätekeviltä joukoilta on levittää sellaista oppia, että muka valtiovalta ei ole luokan valta, vaan koko kansan valta. Porvarilliset kirjailijat ja poliitikot tulevat ulos nahoistaan todistellessaan, että kapitalistisissa maissa on kansanvalta s.o. demokratia, eikä porvariston diktatuuri, että kapitalistisissa maissa on vapaus kaikkia varten. Kaikki tämä tehdään siksi, että voitaisiin pettää ja vieläkin enemmän sortaa työtätekeviä. Itse asiassa vallitsee kapitalistisissa maissa mitä todellisin porvariston diktatuuri.

“Ei ole, eikä voi olla, — sanoo tov. Stalin, — kapitalismin aikana todellisia “vapauksia” riistetyille, vaikkapa vain jo senkin vuoksi, että huoneistot, kirjapainot, paperivarastot y.m. “vapauksien” käyttämiselle välttämättömät välineet ovat riistäjien etuoikeutena. Ei ole, eikä voi kapitalismin aikana olla riistettyjen joukkojen todellista osanottoa maan hallintaan, vaikka jo senkin vuoksi, että kaikkein demokraattisimpienkin olojen vallitessa kapitalistisessa järjestelmässä ei hallituksia aseta kansa, vaan Rothschildit ja Stinnesit, Rockefellerit ja Morganit. Demokratia kapitalismin vallitessa on kapitalistista demokratiaa, riistäjävähemmistön demokratiaa, jolloin enemmistönä olevilla riistetyillä on hyvin rajoitetut oikeudet, ja joka demokratia on suunnattu tätä enemmistöä vastaan. Ainoastaan proletaarisen diktatuurin aikana on mahdollista todellinen vapaus riistetyille ja proletaarien ja talonpoikain todellinen osallistuminen maan hallintaan”.

Kuinka porvaristo toteuttaa “demokratiaa”?

Porvaristo pitää lujasti käsissään vaalikoneistoa ja käyttää suunnattomia pääomia asiamiesten palkkaamiseen ja valitsijoiden äänten “ostoon”. Sillä on käytettävänään suurimmat lehdet, jotka kirkuvat porvarillisten edustajien ansioista.

Työläisillä ei ole mahdollisuutta kokoontua niissäkään tapauksissa, jolloin poliisi salliikin kokoontumisen, sillä kokoussaleista täytyy maksaa huikeita summia, joita heillä ei ole. Työläisillä tuskin yhtään on omia lehtiä. Heillä ei ole kirjapainoja agitatsiokirjallisuuden monistamista varten. Heillä ei ole varoja voidakseen järjestää vasta-agitatsiota sille agitatsiolle, jota porvaristo harjoittaa omien ehdokkaittensa puolesta.

Vaalilait porvarillisissa maissa ovat laaditut sellaisiksi, että ne vaikeuttaisivat juuri työläisten ja talonpoikain osallistumista vaaleihin. Kapitalistit mobilisoivat vaalien ajaksi kymmeniä tuhansia automobiilejä, moottoripyöriä, polkupyöriä ja kuljettavat valitsijansa vaaliuurnille (laatikoille). Työläisillä ei ole automobiilejä ja vaalipaikat ovat valitut niin, että työläisten ja talonpoikain täytyisi kulkea kymmeniä kilometrejä vaaliuurnille. Kaikki tämä on näin järjestetty sen vuoksi, että työtätekeviltä menisi halu osallistua vaaleihin.

Mitä korkeammalle kohoaa työläisten vallankumouksellinen aktiivisuus, sitä useammin vaihdetaan nämä rauhalliset “demokraattisen” järjestelmän muodot avoimen pakotuksen ja väkivallan keinoihin. Pannaan liikkeelle poliisi, armeija, urkkijat ja aseellinen voima. Työläisten kokoukset hajotetaan. Vaalien edellä suoritetaan kaupunkien “puhdistus” kommunisteista — heitä vangitaan joukoittain.

Työläiskortteleissa suoritetaan kotitarkastuksia, tapetaan ja ammutaan työläisaktivisteja. Kommunistiset lehdet lakkautetaan j.n.e.

Englannissa, helmikuussa v. 1932, pieksi ratsupoliisi työttömiä parlamenttitalon lähellä.

“Demokraattisessa” Sveitsissä, Zürichissä, huhtikuussa v. 1932 hyökkäsi poliisi lakkolaisten mielenosoituskulkueen kimppuun ja alkoi käyttää kylmiä aseitaan ja tuliaseitaan. Kohtaus kehittyi barrikaaditaisteluksi. Kymmeniä työläisiä haavoittui vaikeasti.

Saksassa ei kulu päivääkään ilman sosiaalifasististen joukkioiden ja poliisien verisiä hyökkäyksiä vallankumouksellisten työläisten kimppuun.

Amerikassa porvaristo käyttää lakkolaisia vastaan ei ainoastaan konekiväärejä, vaan myöskin tukehduttavia kaasuja y.m.

Täten porvaristo ja sen palkatut palvelijat järjestävät kapitalistien “demokratiaa”.

Itse parlamentti on myöskin vain porvariston herruuden välikappale. Silloin, kun parlamentti ei anna hallitsevalle porvaristolle riittävää tukea, hajottaa se yksinkertaisesti sen. Sellaisia tapauksia ei suinkaan ole ollut vähän.

Porvariston avoimen diktatuurin muoto on fasismi

Luokkataistelun kärjistyessä, työläisten, talonpoikain ja siirtomaakansojen vallankumousliikkeen kasvaessa supistuu parlamenttarismin ja porvarillisen “demokratian” järjestelmä olemattomaksi. “Demokratian” sijaan tulee avoin porvarillisen mielivallan järjestelmä, peittelemätön porvariston diktatuuri. Porvariston diktatuuri muuttuu fasistiseksi.

Fasismi, käyttäen hyväkseen köyhtyvien pikkuporvarijoukkojen ja nälkää näkevien pieneläjien tyytymättömyyttä, yrittää onkia heidän keskuudestaan kannattajiaan. Luvaten heille kaikkea hyvää vetää fasismi heitä puolelleen ja järjestää heidät valkoisen terrorin osastoihin, myrkyttää heitä shovinismilla (into-isänmaallisuudella), juutalaisvihalla ja yllyttää heitä hävittämään työläisten kommunistisia järjestöjä ja terrorisoimaan työläisjoukkoja.

Sosiaalidemokratia tukee aktiivisesti kapitalististen maiden koko järjestelmää. Porvarillisesta demokratiasta on fasismi syntynyt ja vahvistunut. Täten siis sosiaalidemokratia myötävaikutti porvarillisten maiden fasistisoitumista.

Tällainen on itse asiassa rakenteeltaan porvarillinen “demokratia”, jota sosiaalifasistit ylistävät ja josta he valheellisesti puhuvat, kuten voimasta, joka muka rauhallista tietä kykenee johtamaan työtätekevät joukot sosialismiin.