Mitä bolshevikit lupasivat 10 vuotta sitten (1927)

Kirj. Yrjö Sirola.

Historian tarkotuksena on kertoa ihmiskunnan kehitysvaiheet eri aikakausina ja selittää, miksi niin on käynyt ja mitä teitä kansat ovat kulkeneet nykyiselle asteelleen. Mutta historioitsijat eivät ole yksimieliset. Ne ovat eri mieltä siitä, mitä todella tapahtui. Ja vielä enemmän on erimielisyyttä siitä, miten ne tapahtuneet asiat selitetään. Papit selittävät, että historiaa on johtanut jokin ”jumalan sormi” ja että ihmiskunnan kehityksessä kuvastuu jokin ”jumalan tarkotus”. Tosiasiat ovat kumonneet tällaisen olettamuksen. Sitten on porvarillinen historianselitys, joka koettaa todistaa, että kapitalistinen järjestys on se ”oikea“ ihmiskunnan elämisen muoto, ja että siis historian opetus olisi, ettei saa yrittää rakentaa sosialismia. Ja nyt on niiden päätarkotuksena todistaa, että Neuvosto-Venäjän 10-vuotinen historia on pelkkää epäonnistumista, ja että siitä on siirryttävä kapitalistiseen järjestelmään takasin, jotta olot alkaisivat parantua. Samalla kannalla ovat menshevikit. Niinpä esim. J. Peräläinen Suomessa harva se päivä kirjottaa, että asiat menevät yhä pahemmiksi Venäjällä ja että pitää saada uusi järjestelmä bolshevikkien johtaman neuvostovallan tilalle.

Onko niin? Onko Lokakuun vallankumous osottaunut erehdykseksi? Ja jos niin on, niin miten on ruvettava asioita korjaamaan?

Koetetaanpa vastata noihin kysymyksiin. Ensiksikin on selvitettävä, miten olivat olot lokakuussa 10 vuotta sitten. Jokainen tietää, porvarienkin todistuksen mukaan, että asiat olivat hullusti. Kerenskin hallitus ei kyennyt mitään tekemään. Se ei saanut aikaan rauhaa, vaan yritti yhä uudestaan saada Venäjää mukaan mailman sotaan, jotta Venäjän herrat saisivat Konstantinopolin ja muita vieraita maita riistettäväkseen. Sillä sitähän varten ne herrat sotaa tahtoivat käydä työväen ja talonpojan selkänähän kustannuksella. Mutta Kerenski ei kyennyt sotaa jatkamaan. Eikä hän kyennyt muutakaan tekemään, niin että kukaan olisi sanonut, että nyt ovat asiat tolalla. Päinvastoin. Kansa tahtoi rauhaa, mutta siitä ei ollut toivoa. Talonpojat tahtoivat maata, mutta Kerenski lähetti sotaväkeä niitä vastaan, jotka alkoivat jakaa talonpojille kartanonherrain maita. Työväki tahtoi kontrolloida tehtaita ja leivän jakoa, kun uhkasi nälkä. Ja porvarit tahtoivat panna jonkun kenraalin maan diktaattoriksi, joka panisi toimeen ”lujan järjestyksen” ja asevoimalla estäisi talonpoikia ratkaisemasta maakysymystä sekä estäisi työväkeä kontrolloimasta tuotantoa ja tavaran jakoa.

Maan asiat olivat umpikujassa. Lenin kirjotti artikkelin ”Kriisi on kypsä”, jossa osotti, mihin oli jouduttu. Ja hän selitti myös miten on käytävä asioita ratkaisemaan. Hän sanoo, että ensin pitää saada aikaan rauha. Sitten pitää panna toimeen todellinen kontrolli, niin että rikkaat loiset eivät saa mässätä kansan nähdessä nälkää. Ja kartanonherroilta on otettava pois maat ja annettava ne maatyön tekijöille, etupäässä talonpojille, jotka ovat maan suurena enemmistönä, ja joilta herrat olivat maat vuosisatojen kuluessa pois ottaneet. Mutta sitä ei voi tehdä mikään herrashallitus, vaan sellaiset pitää kumota ja ottaa valta työtä tekevän kansan omien neuvostojen käsiin.

Porvarit ja menshevikit huutavat nyt, että bolshevikit lupasivat ”antaa“ kansalle kaikkea hyvää, kunhan vaan pääsevät valtaan, mutta eivät ole antaneet. Tämä on väärää puhetta. Ei bolshevikit voineet mitään kultia ja maan hyvyyksiä kansalle luvata, sillä ei heillä ollut niitä itsellään, eikä kukaan voi luvata mitä ei itsellä ole. Porvarispolitiikot ja menshevikit kyllä lupailevat, mutta — eivät anna. Se nähtiin kyllä v. 1917, jolloin ne hallitsivat. Se on nähty sitten Englannissa, Saksassa ym., missä on ollut sosialidemokraattisia hallituksia. Ja nähdään se paraikaa Suomessa, missä noskehallitus ei ole voinut antaa mitään työtä tekevälle kansalle, joka alkaakin yhä lujemmin kysyä, että jos ette mitään saa aikaan, niin mitäs te sinne menette porvarien asioita hoitamaan.

Mutta kyllä bolshevikit jotain lupasivat. Ei kylläkään helpolla saatuja hyvyyksiä. He lupasivat päinvastoin kovaa taistelua. He sanoivat, että maan asiat ovat nyt hullusti eikä ne parane, jos ei työtä tekevä kansa käy niitä itse järjestämään. He selittivät, että kun tämä tehdään niin kansan viholliset kyllä käyvät kovaan taisteluun rosvoetujensa puolesta mutta ne voidaan siinä taistelussa voittaa. Ja vasta kun nämä pedot on ajettu pois kansan työtä häiritsemästä ja sen hedelmiä syömästä, vasta sitten alkaa parempi elämä. Ja bolshevikit lupasivat olla tässä taistelussa eturivissä. He olivat tutkineet Venäjän olot perin pohjin ja tutkineet, millä voimilla ja millä tavalla ne on korjattava. He lupasivat antaa tässä taistelussa tarvittavan johdon ja sen taistelun iskujoukot. Mutta he sanoivat suoraan, että vain itse työtä tekevä kansa voi tämän kaiken suorittaa.

Mutta kansan pitää luottaa johtoon. Sen pitää olla varma siitä, että asioitten korjaamiseksi tehdään työtä parhaalla tavalla kuin on mahdollista. Syyskuun lopulla 1917 kirjotti tov. Lenin kirjotuksen ”Pitävätkö bolshevikit käsissään valtiovallan?” Hän todisti, että työtä tekevän kansan enemmistö nyt kannattaa bolshevikkeja, kuten asian laita olikin. Ja hän osotti, millä voimalla ja keinoilla he aikovat toimia. Tärkeintä siinä on itse tosiasiain kieli. Kun tavalliset työläiset, kun naiset, kun jokainen ”kuharkka“, kun talonpojat — kirjotti Lenin, — näkevät elämässä, eikä vain lehdistä, että työväen valta ei orjaile rikkaitten edessä, vaan auttaa köyhiä, että se ei pelkää käydä asioihin käsiksi vallankumouksellisilla keinoilla, että se ottaa liiat elintarpeet pois laiskoilta ja rikkailta sekä antaa ne köyhille, että varastojen piilottamisesta seuraa ankara rangaistus — sillä yksityiset eivät saa salata varastoja, kun kansa näkee nälkää, — kun köyhät tämän näkevät, niin silloin eivät rikkaat voi kukistaa neuvostovaltaa, vaan se voittaa ja sosialismia päästään rakentamaan. Vallankumouksen pitää luottaa itseensä. Vallankumouksellisten pitää luottaa siihen, että työtä tekevä kansa heitä kannattaa. Silloin kyllä menestytään ja alkaa uusi elämä.

Tämän lupasivat bolshevikit. Nyt on kysymys siitä, ovatko he lupauksensa täyttäneet. Jokainen tietää, että ovat. Historia on osottanut oikeaksi heidän arvionsa. Työtä tekevä kansa saattoi 1917 ottaa vallan ja sen pitää. Se ei ole ollut helppoa, mutta senhän bolshevikit jo alun alkaen sanoivatkin. Ei riistäjät niin vain luovu saaliistaan. Joka sitä uskottelee, pettää kansaa. Kuin raivoisat pedot ovat kapitalistit ja kartanonherrat taistelleet neuvostovaltaa vastaan. Siinä taistelussa ovat bolshevikit osottaneet, että he todella ovat etujoukko. Kun muut ovat horjuneet raskaissa vaikeuksissa, niin paikallaan ovat olleet bolshevikit. Ja ovat olleet viimeiseen asti. Kuinka paljon sortuikaan etujoukkoa ja johtajia taistelun kuumimpina päivinä. Ja paljon sen jälkeen, kun muu kansa jo on töitä tehden nauttinut rauhaa, ovat bolshevikki-etuvartijat kaatuneet paikoilleen. Muistamme tov. Vorovskin ja Voikovin, jotka Neuvostoliiton diplomaattisina edustajina kapitalismin maissa ovat saaneet surmansa lahtari-salamurhaajain kädestä. Ja heitä on paljon. Ensimäisenä heistä muistamme tov. Leniniä, joka murhaajan luotien seurauksena sai kantaa taudin siementä, mikä hänen yli-inhimillisen työn rasittaman ruumiinsa voimat murti. Ja yhä seisoo vanhan kaartin jälellä oleva ydinjoukko vartiopaikallaan vaalien Leninin testamentin täyttämistä. Heidän ympärillään on kommunistipuolueen miljoonainen joukko, joka yhä kasvaa. Sitten monimiljoonainen nuoriso-ja pioneeri-joukko, 10-miljoonainen ammattiyhdistysväki, monikymmenmiljoonainen osuustoimintaväki, Puna-Armeijan reippaat rivit, valistusalan tienraivaajat ja koko työtä tekevä kansa, joka nyt tietoisena on valmiimpi kuin koskaan turvaamaan Lokakuun vallankumouksen saavutuksia.

Ja miksi on kansa valmiina kaikellaan puolustamaan neuvostomaata? Siksi että bolshevikit ovat täyttäneet lupauksensa. Neuvostovalta ei ole orjaillut rikkaiden edessä. Se otti pois loisilta liiat, ja enemmänkin. Jokainen tietää, että sen syytä ei ole, että vielä on keinottelijoita ja kapitalisteja Neuvostoliitossa. Syynä on se, että työtä tekevä kansa ei ole vielä saanut neuvosto- ja osuuskoneistoa niin hyvään kuntoon, että se olisi tehnyt yksityiskauppiaan ja tehtailijan tarpeettomaksi. Jokainen näkee, että puolue yhä edelleen joka päivä harkitsee, millä keinoin nopeimmin päästäisiin suvaitsemasta yksityisyrittäjiä ja saataisiin koko maan elämä keskenäiselle, osuuskunnalliselle, sosialistiselle pohjalle.

Kyllä sen näkee sivullinenkin kävijä, että perin pohjin ovat olot muuttuneet Venäjällä ja entisissä tsaarin sortamissa maissa, jotka Neuvostoliittoon kuuluvat. Paljon on kyllä vanhan jätteitä. Ei niin helposti poistu vuossataisen sorron ja riiston jäljet. Paljon on pimeyttä, raakuutta, tietämättömyyttä. Mutta paljon, niin sanomattoman paljon on uutta. Porvarillisetkin vieraat myöntävät, huoaten myöntävät, että kyllä täällä talous nousee. Ja kun työläisvierailta kysyy, onko tämä nyt teidän mielestänne sosialismin rakentamista vai voisitteko te meille neuvoa, miten sitä paremmin tehtäisiin, niin sanovat he, että kyllä se sitä on eikä he osaa parempaa tietä neuvoa. Pankit, kulkuneuvot, suurtuotannon välineet — kaikki on yhteiskunnan käsissä. Ja jatkuvasti kasvaa yhteiskunnallinen tuotanto. Yhä paranee neuvostokoneisto ja hinnat alenevat. Työväen palkat ja talonpojan tulot kohoovat. Sivistyslaitoksia parannetaan ja lisätään. Ulkonaisestikin näkyy edistys. Talot korjaantuvat ja uusia rakennetaan. Ihmisten puvut paranevat, elintaso nousee. Ja jokaisen rehellisen ihmisen täytyy myöntää, että näin ja vain näin se käy.

Siksi on myös selvää, että mitään hyvää ei ole odotettavissa niiltä, jotka neuvostovaltaa panetellen uskottelevat, että he muka tänne onnen toisivat. Kyllä se muistetaan, mitä ”onnea“ tänne valkoiset armeijat ja imperialistien valtausjoukot tuovat. Vasta on saatu korjatuksi heidän hävitystensä jäljet. Nyt ei heitä tänne enää lasketakaan. Otetaan jo rajalla vastaan. Ja luotetaan siihen, ettei Europan työtä tekevä kansa salli niiden rauhassa tänne tullakaan. Kominternin kasvaminen osottaa, että täyttyy vielä yksi kommunistien ennustus — se, että koko mailman työtä tekevä kansa tulee seuraamaan esimerkkiä ja astumaan proletaarisen vallankumouksen tielle, ainoalle joka lopettaa sodat ja sorron sekä luo ihmiskunnan onnen.

Bolshevikit ovat näyttäneet, että on niitä sellaisiakin puolueita, jotka lupaavat vain, mitä voivat täyttää, ja sen täyttävät. Kunnia Lokakuun vallankumouksen sankareille.