Suuri utopistinen kommunisti ja pedagogi

400 vuotta Thomas Moren teloittamisesta

400 vuotta sitten teloitettiin julkisesti Lontoon Towerissa utopistisen sosialismin suuri uranuurtaja Thomas More. Yhteiskunnallisen murroksen ja yleisen liikehtimisen olosuhteissa, kapitalistisen yhteiskunnan aamun sarastuksessa, maassa, jossa feodalismin hajaantumisprosessi meni erittäin pitkälle, esiintyi suuri humanisti-utopisti Thomas More aikansa yhteiskunnan perusteiden kritiikkona ja esitti uuden yhteiskunta-luonnoksen, yhteiskunnan, jossa ei olisi yksityisomistusta ja joka pohjautuisi kollektiiviseen tuotantoon.

Ollen tuomarin poika (syntyi v. 1478), joka sai aluksi niin sanotun ”humanistisen”, s.o. filosofis-kirjallisen sivistyksen, asettui Thomas More Europan humanistien eturiveihin, joiden kanssa oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa, jonka ohella häntä yhdisti Saksan yhteen kaikkein huomatuimpaan humanistiin — Frans Rotterdamilaiseen monivuotinen ja luja ystävyyssuhde.

Aivan nuorena valittiin hänet parlamenttiin, jossa hän omalla vaikutuksellaan ja oppositsiollaan sai Henrik VII vihan valtaan ja oli pakoitettu pakenemaan ulkomaille. Henrik VIII aikana vedettiin hänet valtion virkaan, mutta sittemmin syytettiin valtiopetoksesta ja teloitettiin.

Kuuluisan ”Utopia”-teoksen kirjoitti More jo v. 1516. ”Utopia” merkitsee kreikankielellä ”olematon paikka”, t.s. kertomusta fantastisesta maasta. Moren ”Utopia” on kirjoitettu tekijän ja tuntemattomasta maasta saapuneen matkustajan välisen keskustelun muodossa. Tämä matkustaja kritikoi europalaisten valtioiden järjestystä ja kuvaa kommunistisille perusteille rakentuvan oman maansa onnellista elämää.

Moren mielestä, on kansanjoukkojen kurjuuden perussyynä se, että suuri loiseläjäjoukko elää lähimmäistensä työllä ja hiellä. Erikoisen kauhea on Englannin työtätekevien asema.

”Nykyinen yhteiskunnan järjestys, — kirjoittaa More, — on luonut suunnattoman määrän loiseläjiä, jotka nauttivat lain suojasta, — joukon pappeja ja kaikenlaisia kirkollisia joutilaana vetelehtiviä virkailijoita. Lisäämme tähän vielä kaikki rikkaat tilanherrat, joita nimitetään aateleiksi. Lisäämme niihin vielä kokonaisen liutan heidän palvelijoitaan, näitä livrea-pukuihin puettuja vetelehtijöitä; emme unohda myöskään terveitä kerjäläisiä, jotka peittävät laiskuutensa keksityillä vaivoilla…”

More vastusti enemmän hajoavaa feodaalista kuin nousevaa porvarillista yhteiskuntaa, siitä huolimatta tärisyttää hänen kritiikkinsä myöskin porvarillisen yhteiskunnan — yleensä yksityisomistuksen perustuksia. Sillä Moren mielestä ”siellä, missä vallitsee yksityisomistus, missä raha on ihmisille kaiken mittana, — on vaikeaa ja melkein mahdotonta se, että yhteiskunta kukoistaisi ja sitä rehellisesti hallittaisiin”. Eikä tässä kylliksi, yksityisomistuksen vallassaolo johtaa Moren sanojen mukaan siihen, että ”jokainen nykyaikaisista valtioista näyttää minusta niiden rikkaiden salaliitolta, jotka yleisen hyvän varjolla ajavat takaa omia yksityisiä etujaan ja kaikenlaisten viekkauksien ja temppujen tietä yrittävät turvata itselleen sen omistamisen, jonka ovat vääryydellä hankkineet. Tämän lisäksi pyrkivät ne mahdollisimman halvalla ostamaan köyhien työvoiman ja mahdollisimman paljon sitä riistämään. Häpeälliset päätöksensä tekevät rikkaat koko yhteiskunnan, tämän mukaan myöskin köyhien nimessä, ja nimittävät niitä laiksi”.

Tämän vallitsevan järjestelmän vastapainoksi asettaa More kommunistisen ”Utopia”-saaren onnellisen elämän. ”Toisissa paikoin, tosin, myöskin puhutaan yleisestä hyvästä, mutta todellisuudessa huolehtii jokainen vain omastaan. ”Utopiassa”, jossa ei ole yksityisomistusta, suorittaa jokainen todellakin vain yhteiskunnan työtä”. Tämä tapahtuu sen vuoksi, että ”muissa valtioissa jokainen tietää sen, että kukoistakoonpa hänen isänmaansa miten tahansa, niin joutuu hän kuitenkin kuolemaan nälkään, ellei huolehdi itse itsestään. Tämän vuoksi on hän suorastaan pahoitettu asettamaan oman hyvänsä yhteiskunnan hyvän edelle. ”Utopiassa” sen sijaan, jossa koko omaisuus on yhteistä, jokainen tietää, että kukaan ei tule kärsimään puutetta, jos vain tulee huolehtimaan siitä, että yhteiskunnalliset kaupat olisivat täynnä”.

Kaupunkien asukkaat harjoittavat käsityötä. Mitä taas tulee maatalouteen, niin sitä ovat velvollisia vuoronperään suorittamaan yleensä kaikki kansalaiset. Rahaa ja yleensä vaihtoa ei ”Utopiassa” ole, kaikki maa- ja kaupunkitalouden tuotteet kuljetetaan yhteiskunnallisiin kauppoihin, joista jokainen ottaa kaikkea sitä, mitä tarvitsee. Ensivuoroisilla ja parhailla elintarpeilla varustetaan ennenkaikkea sairaalat. Viranomaisten, valittujen vanhimpien osuus rajoittuu pääasiassa sen valvomiseen, että kukaan ei karttaisi työtä ja että suoritettaisiin juuri sitä, mikä on tarpeellista tällä hetkellä. Muuten, pakollinen työ kestää vain kuusi tuntia päivässä ja tyhjäntoimittajien puuttumisen, töiden oikein järjestelyn ja niiden keskittämisellä saavutettavan säästön ansiosta tämä työ on täysin riittävä ei vain jokapäiväisiä tarpeita, mutta myöskin varastojen muodostamista varten.

Suunnattoman merkityksen antoi Thomas More sivistykselle ja kasvatukselle, ja tässä suhteessa voidaan häntä täydellä syyllä pitää uuden pedagogikan yhtenä esi-isänä. Hänen elämäkertansa kirjoittajien, ja hänet erikoisen läheisesti tunteneen Ermus Rotterdamilaisen kertomuksien mukaan, oli More itse mainio pedagogi, joka kasvatuksesta hylkäsi päättävästi karkeat keppikurimetoodit. Erikoista huomiota kiinnitti More naisten sivistykseen, joka oli siihen aikaan suuri uutuus.

Näitä humanistisia pedagogisia aatteita esitti More myöskin ”Utopiassaan”. Tässä ihanteellisessa yhteiskunnassa saavat kumpaankin sukupuoleen kuuluvat lapset yhteiskunnallisen kasvatuksen, jonka yhteydessä heille ei kouluissa opeteta vain tieteitä, mutta myöskin käsityötä ja maanviljelystä. Tämä on sen teoreettisen opetuksen ja tuotannon yhdistämisen mainiota ylistämistä, jonka sosialistinen ajatus esitti XIX vuosisadalla.

Sen järjestetyn yhteiskunnallisen tuotannon johtamiseen, jonka ideologina More esiintyi, tarvitaan suuria tietoja, joita ei tarvitse pienen yhteisön kulutuskommunismi. Kas tämän vuoksi Moren ihanteellisessa valtiossa, Moren, joka itsekin oli aikansa sivistyneimpiä humanisteja, vastoin kuin kommunistisissa lahkoissa, jotka suhtautuvat vihamielisesti tieteeseen — nauttivat tiede ja oppi yleistä kunnioitusta ja kunniaa. Tiedemiehet on vapautettu pakollisesta työstä. Samanaikaisesti tieteiden opiskeluun, tieteellisten ”lukujen” kuuntelemiseen vedetään ja innostetaan kaikkia halukkaita ja täten tiede menettää osittain säätyluonteensa, tulee demokraattisemmaksi.

Aikakautensa erikoisuuksien ohella ovat Moren ”Utopialle” ominaisia myöskin ne piirteet, joista utopistinen sosialismi ei vapautunut XIX vuosisadallakaan: halveksuva suhtautuminen kansan kapinoihin, siihen, että kansanjoukot valloittaisivat sosialismin omin vallankumouksellisin voimin, ja päinvastoin usko hyväntahtoisiin hallitsijoihin tai ylempien luokkien viisaisiin edustajiin, jotka tekijän loogilliset ajatukset saavat vakuutetuiksi ja jotka kommunistisen järjestelmän vallitessa olevan onnellisen ja rauhallisen elämän kuva saa valtoihinsa.

Ollen luotu alkeellisen käsiteollisuuden ja pienmaanviljelyksen kaudella, kapitalistisen kehityksen aamunsarastuksessa, on Moren sosialistinen utopia äärettömän kaukana Marxin-Engelsin-Leninin-Stalinin tieteellisestä kommunismista, jonka perustana on maailman vallankumouksellinen muuttaminen, yhden ihmisen toisen taholta riistämisen täydellinen poistaminen.

Tästä huolimatta kommunististen ja sosialististen aatteiden historiassa on Thomas More, joka ensimmäisenä esitti ja loogillisesti perusteli yhteiskunnallisen tuotannon ja yhteiskunnallisen omistuksen probleemin tuotantovälineisiin nähden, joka ensimmäisenä pani liikkeelle joukon syvällisiä ja loistavia aatteita, yhdellä kaikkein huomatuimmalla paikalla ja ansaitsee perusteellista ja huolellista tutkimista voitokkaasti sosialismia rakentavassa maassa.

B. GOREV.