Kirjalliset taidekuvat päälinjan palveluksessa — Stalinin vertailut ja vertauskuvat (1933)

S. GIRINIS

Suoment. T. I. Rantala

Kirjalliset taidekuvat päälinjan palveluksessa

Tov. Stalinin vertailut ja vertauskuvat

Kertoessaan muistelmiaan Leninistä Kremlin kurssilaisten illanvietossa tammikuussa v. 1924, pani tov. Stalin merkille joukon huomattavimpia piirteitä ja erikoisuuksia, jotka olivat ominaisia tälle ”uusien joukkojen uudelle johtajalle, ihmiskunnan yksinkertaisten ja tavallisten sekä samalla ”syvimpien rivien” johtajalle. Leninin esityksissä oli ”voittamaton loogillisuuden voima, tavaton vakaumuksen voima, todistelun yksinkertaisuus ja selvyys, lyhyt ja kaikille käsitettävä. sanontatapa. Ainoastaan Leninillä oli taito kirjoittaa kaikkein sotkuisimmistakin asioista niin yksinkertaisesti ja selvästi, lyhyesti ja rohkeasti — että jokainen lause ei puhu, vaan ampuu…”

On helppo huomata, että nämä mainitut Leninin erikoisuudet ovat täydellisesti ominaisia hänen, asiansa parhaan jatkajan, tov. Stalinin kirjalliselle tuotannolle. Kukapa ei tuntisi sitä tarkkuutta, selvyyttä ja yksinkertaisuutta, millä tov. Stalin selvittää kaikkein monimutkaisemmat marxismi-leninismin probleemit. Sosialistisen rakennustyön päivän polttavat kysymykset ovat tulleet miljoonien tiedoksi stalinilaisen todistelun selvyyden ja voittamattoman loogillisuuden voiman ansioista, jotka ominaisuudet ovat ”uusien joukkojen uudella johtajalla”. Taisteluhengen kyllästämä esitys ”ampuu”, vahingoittaa vihollista. Niin opettajan kuin hänen parhaimman oppilaansa haavoittavan iskun tarkkuuden ovat riittävästi tulleet ja tulevat tuntemaan kaikki leninismin viholliset, puolueemme leniniläisen linjan vastustajat. Tämän ohella tov. Stalin (niinkuin Leninkin) omaa mestarillisen taidon ”tappaa naurulla”, sovelluttaen vastustajiinsa sopivia kirjallisia taidekuvia, vertauskuvia ja vertailuja. Tässä on muutamia luonnehtivia esimerkkejä:

Kun syntyi GOELRO’n (valtion komitea Venäjän sähköistämiseksi), suuri suunnitelma, historiallisen viisivuotissuunnitelman edeltäjä, kohtasi se suurta vastusta eri puolilta; niiden joukossa myös Trotskin kohdalta. Tässä yhteydessä tov. Stalin kirjoitti Leninille.: ”Muistatteko Trotskin viimevuotista” ”suunnitelmaa” (hänen teesejään) Venäjän ”talouden kohottamiseksi” käyttämällä joukkomitassa sodanedellisen teollisuuden pirstaleiden pohjalla ammattitaidottomia työläis-talonpoikaisia joukkoja (”työarmeijat”)? Kuinka vaivaista, kuinka jälellejäänyttä verrattuna GOELRO’n suunnitelmaan. Keskiaikainen käsityöläinen, joka luulee itseään ibseniläiseksi sankariksi, joka on kutsuttu ”pelastamaan” Venäjää muinaisella tarulla”.

On tunnettua, että Trotski ja hänen seuraajansa itsepintaisesti levittivät läpikotaisin valheellista juttua, että muka Lenin puolueineen ”uudelleenasestautui” keväällä v. 1917 Trotskin vaikutuksesta, sillä Trotski muka Leniniä aikaisemmin näki ennakolta sosialistisen vallankumouksen lähestymisen ja viitoitti sen kehitystiet… Tätä typerää juttua yrittivät vielä hiljattain herättää henkiin trotskilaiset salakuljettajat, jotka säälimättömästi paljasti tov. Stalin historiallisessa kirjeessään ”Proletarskaja Revolutsijan” toimitukselle. Itse Trotskilla oli julkeutta sanoa puheessaan KI:n TPK:n VII plenumissa (1926), että hän ”aavisti Leninin politiikan jo maalis-huhtikuussa v. 1917”. Tämän mukaan siis Trotski jo helmi-maaliskuussa v. 1917 tuli itsenäisesti siihen politiikkaan, jota Lenin puolusti tunnetuissa huhtikuun teeseissään, joissa määriteltiin bolshevikkien koko vastainen vallankumouksellinen taktiikka, joka johti Lokakuun voittoon. Trotskin tällaiseen kerskailuun tov. Stalin vastasi:

”Sallikaa, toverit, sanoa, että tämä on typerää ja säädytöntä kerskailua. Trotski, joka ”näki ennemmin” kuin Lenin, on sellainen kuva, jolle ei voi olla nauramatta. Talonpojat ovat aivan oikeassa, kun tällaisissa tapauksissa sanovat tavallisesti: ”Jopa vertasi kärpästä linnan torniin”. (Naurua.)

Samassa Kominternin pleenumissa, kun Trotskilta päättävästi kysyttiin hänen suhdettaan kuuluisaan, puolmenshevistiseen permanenttivallankumouksen ”teoriaan”, jonka he v. 1905 esittivät tov. Leniniä vastaan ja jonka lopullisesti on vääränä kumonnut vallankumouksemme koko historiallinen kulku, antoi hän enemmän kuin kaksimielisen vastauksen. Hän sanoi, että permanenttivallankumouksen teoriassa on muutamia ”aukkoja”, että tämän teorian muutamat puolet eivät ole saaneet vahvistusta vallankumouksemme käytännössä… Tämän mukaan siis tällä teorialla on puolia, jotka eivät ole ”aukkoja” ja jäävät siis voimaan. Paljastaessaan tällöin Trotskin ruokottoman metkun tov. Stalin sanoi:

”Mutta kuinka on eroitettava permanenttivallankumousteorian eräät puolet tämän teorian toisista puolista? Eikö permanenttivallankumousteoria ole katsantokantojen kokonainen systeemi? Voidaanko permanenttivallankumousteoriaa pitää laatikkona, jonka kaksi kulmaa, sanokaamme, on mädäntynyt, mutta toiset kaksi kulmaa ovat jääneet kokonaiseksi ja vahingoittumattomaksi?… Trotski puhuu ”permanenttivallankumousteorian” eräistä ”aukoista”, mutta mitä aukkoja hän pitää mielessä ja mitkä tämän teorian puolet hän katsoo vääriksi, — siitä kaikesta hän ei sanonut sanaakaan… Trotski menetteli tässä tapauksessa niinkuin vanhaan aikaan muutamat ovelat oraakkelit, jolloinka he väittelivät kaksimielisillä vastauksilla seuraavaan tapaani: ”Kun joki on ylitetty, tulee suuri armeija kärsimään tappion”. Kukapa ottaa nyt selvän, että mikä joki ja kenenkä armeija kärsii tappion”. (Naurua.)

Tehdessään yhteenvetoa trotskismin historiallisesta tiestä ja sen permanenttimaisista ”tushinilaisista muuttolennoista”, tov. Stalin kirjoitti:

”Trotskilaisuus oli menshevismin fraktio siihen saakka, kun trotskilaiset liittyivät puolueeseemme, se tuli trotskilaisten puolueeseemme liittymisen jälkeen väliaikaisesti kommunismin fraktioksi, se tuli jälleen menshevismin fraktioksi sen jälkeen, kun trotskilaiset karkoitettiin puolueestamme. ”Koira palasi oksennuksiensa luo”. (Tov. Stalinin vastana Olehovitshille ja Aristoville.)

XV Puolueen edustajakokous. Kuuluisan oppositsiooniblokin, Trotskin, Sinovjevin, Kamenevin ja kumppanien ruumisarkkuun lyötiin viimeisiä nauloja. Oppositsioonin katsantokantojen tuhoisan kritiikin jälkeen tov. Stalin loppulausunnossaan teki pilaa oppositsioonin yrityksistä kuvata itseään ”signalisaattoreiksi”, jotka muka varoittivat puoluetta uhkaavilta vaaroilta, vaikeuksilta, maamme perikadolta… Tässä yhteydessä tov. Stalin käytti seuraavaa vertausta:

”Kuvitelkaa mielessänne pienoinen venhonen, joka hädin tuskin pysyy meren pinnalla ja on joka hetki tuhoutumisen uhan alaisena, ja sen jälkeen kuvitelkaa mielessänne suuri höyrylaiva, joka mahtavana halkoo aaltoja ja varmana jatkaa matkaansa eteenpäin. Mitä te sanoisitte, jos tämä pieni venhonen pyrkisi pelastamaan jättihöyrylaivaa? (Naurua). Eikö totta, se on enemmän kuin naurettavaa? Juuri tällaisessa asemassa ovat meidän signalisaattorimme oppositsioonista. He antavat signaaleja meille vaaroista, vaikeuksista, tuhoutumisesta ja yleensä kaikesta sekä mistä hyvänsä, mutta itse painuvat pohjaan, eivätkä huomaa, että he ovat jo pohjaan painuneet”.

Samassa edustajakokouksessa yksi trotskilaisen oppositsioonin pylväistä, Rakovski, ”todisteli”, että oppositio on puolueemme vasen sektori. Tov. Stalin antoi löylytyksen:

”Tämä on naurettavaa, naurettavaa, toverit… Onhan todistettu että oppositsio on puolueemme menshevistinen siipi, että oppositsio on luisunut menshevismiin, että oppositsio on objektiivisesti muuttunut porvarillisten aineksien aseeksi… Kuinka voidaan, tällöin puhua oppositsion vasemmuudesta? … Rakovski on nähtävästi lopullisesti niin sotkeutunut, että sekoittaa oikean ja vasemman keskenään. Muistattehan Gogolin Selifanin: ”Kylläpä olet… Et tiedä, niissä on oikea ja missä on vasen!”

Sangen kuvaannollisesti kuvasi tov. Stalin historiallista prosessia, kun eräät vanhat johtajat putosivat bolshevistisilta kärryiltä jokaisessa jyrkässä käänteessä:

”Jos luotte katsauksen puolueemme historiaan, niin käy selväksi, että aina visseissä vakavissa käänteissä puolueemme vanhojen johtajien vissi osa on pudonnut puolueen bolshevistisilta kärryiltä, vapauttaen paikkansa uusille ihmisille. Käänne on vakava asia, toverit. Käänne on vaarallinen niille, jotka höllästi istuvat puolueen rattailla. Käänteissä ei jokainen voi säilyttää tasapainoa. Kun rattaat kääntyy ja katsahdat taaksesi, niin näetkin, että joku on pudonnut rattailta (Kätten taputuksia) …… Puolueemme on elävä elimistö. Niinkuin kaikissa elimistöissä, tapahtuu siinä myös aineenvaihto: vanha ja aikansaelänyt putoaa pois (Kätten taputuksia), uusi ja kasvava jää eloon ja kehittyy (Kätten taputuksia). Yhdet poistuvat ylhäältä ja alhaalta. Uudet kasvavat ylhäällä ja alhaalla, vieden asiaa eteenpäin. Nyt elämme (v. 1927) käännekautta teollisuuden ja maatalouden jälleenrakentamisesta koko kansantalouden uudelleenrakentamiseen, sen saattamiseksi uudelle teknilliselle pohjalle, kun sosialismin rakentaminen ei ole enään vain perspektiivinä, vaan elävänä käytännöllisenä työnä, joka vaatii vakavien, niin sisäisten kuin ulkoistenkin vaikeuksien voittamista. Te tiedätte, että tämä käänne osottautui kohtalokkaaksi oppositsion johtajille, jotka säikähtyivät uusia vaikeuksia ja aikovat viedä puolueen antautumisen tielle… Ja mitäpä siitä, jos eräät vanhat johtajat, jotka muuttuvat romutavaraksi, aikovat pudota rattailta. Menkööt menojaan, heidän kohtaloaan ei kannata surra!” (Myrskyisiä kauankestäviä kätten taputuksia).

Pilkaten vasemmistolaista ”vallankumouksellisen” sanasepittelyn ja ”vallankumouksellisen” suunnitelmain luomisen tautia, jonka lähteenä on usko dekreetin voimaan, joka (dekreetti) voi kaikki järjestää, kaikki uudesti luoda tov. Stalin sanoi:

”Eräs venäläinen kirjailija, I. Ehrenburg, on kertomuksessaan ”Täydellistynyt kommunistinen ihminen” kuvannut tätä tautia sairastavan ”bolsheviikin tyypin, joka otti tehdäkseen luonnoksen ihanteellisen täydellisestä ihmisestä ja… ”hukkui”… tähän ”työhönsä”. Kertomuksessa on paljon liioteltua, mutta silti siinä epäilemättä käsitetään tauti oikein… ”Vallankumouksellinen” sanasepittely on todellisen leninismin sekä henkeä että kirjainta vastaan.” (Leninismin perusteista.)

Kun puolue toteutti tov. Stalinin tunnusta kulakiston likvidoimisesta luokkana ja kävi laajaa hyökkäystä maaseudun kapitalistisia aineksia vastaan, köyhiin nojaten, liitossa keskivarakkaan kanssa, niin trotskismin jätteet, ”vasemmistolaiset” ryntäysintoilijat käänsivät kärjen liittolaistamme, keskivarakasta rastaan. Ja tällöin ”vasemmistolaisten” paljastamiseksi, jotka valoivat vettä oikeisto-opportunistien myllyyn, tov. Stalin kirjoitti:

”Onko meille tarpeen mikä hyökkäys tahansa, eikä hyökkäys vissiä luokkaa vastaan liitossa vissin luokan kanssa? Kuvittelihan Don Quijotekin hyökätessään tuulimyllyä vastaan, että hän hyökkää vihollista vastaan. Kuitenkin on tunnettua, että hän loukkasi otsansa tässä, luvalla sanoen, hyökkäyksessä. Nähtävästi eivät Don Quijoten laakerit suo lepoa ”vasemmistolaisille” ryntäysintoilijoillemme.” (Vastaus kollektivisti-tovereille.)

V. 1927 nostivat trotskilais-sinovjevilaisen oppositsionin kannattajat Saksassa (saksalaiset ”vasemmistolaiset” Ruth Fischer ja Maslov) suuren hälinän sen johdosta, että heidät syrjäytettiin Saksan kommunistisen puolueen johdosta. Ulkolaiset työläisedustajat, jotka olivat saapuneet Lokakuun juhliin, tov. Stalinin kanssa keskustellessaan kysyivät hänen suhdettaan tähän oppositsioryhmään. Tov. Stalin vastasi oppositsiolaisiin nähden murhaavalla tavalla, vertaamalla heitä erääseen kirjallisuuden huomattavaan koomilliseen henkilöön:

”Minun suhteeni oppositsioon ja sen saksalaiseen asioimistoon on samanlainen kuin tunnetun ranskalaisen romaaninkirjoittajan Alphonse Daudetin suhde Tartarin Tarasconalaiseen (Iloista vilkkautta lähetystöjen jäsenten keskuudessa). Tietenkin olette lukeneet tämän Alphonse Daudetin kuuluisan romaanin Tartarin Tarasconalaisesta. Tämän romaanin sankari Tartarin on pohjaltaan tavallinen ”kunnon” pikkuporvari. Mutta mielikuvitus oli hänellä niin kiihkeä ja kyky ”hyväsydämisesti valehdella” niin kehittynyt, että hänestä lopuksi tuli näiden epätavallisten ominaisuuksien uhri. Tartarin kerskaili, vakuuttaen kaikille, että hän Atlasvuorilla tappoi lukemattoman määrän leijonia ja tiikerejä. Tartarinin herkkäuskoiset ystävät korottivat hänet tästä syystä maailman ensimäisen leijonanmetsästäjän arvoon. Kuitenkin tiesi Alphonse Daudet varmasti, samoinkuin Tartarin itsekin varmasti tiesi, että Tartarin ei milloinkaan ollut nähnytkään ei leijonia eikä tiikerejä. Tartarin kerskaili vakuuttaen kaikille, että hän on noussut Mont Blancille. Hänen herkkäuskoiset ystävänsä korottivat hänet tästä maailman ensimäisen alppimatkailijan arvoon. Kuitenkin tiesi Alphonse Daudet varmasti, ettei Tartarin ollut koskaan käynyt Mont Blancilla, sillä hän oli kaiken kaikkiaan ollut vain Mont Blancin juurella. Tartarin kerskaili ja vakuutti kaikille, että hän perusti suuren siirtomaan kauas Ranskasta. Herkkäuskoiset ystävät korottivat hänet tästä maailman ensimmäisen kolonisaattorin arvoon. Kuitenkin tiesi Alphonse Daudet varmasti, kuten itse Tartarinkin olisi tullut myötää, ettei Tartarin mielikuvituskeksinnöistä voinut olla muuta tulosta kuin häpeä.

Te tiedätte, mihin häpeään ja skandaaliin saattoi tartarinilaiset Tartarinin mielikuvituksellinen kerskaus.

Luulen, että samanlaiseen häpeään ja skandaaliin oppositsiolle päättyy oppositsion johtajain kerskaileva melu, jonka he ovat nostaneet Moskovassa ja Berlinissä.” (Yleinen nauru).

Tällä tavoin tov. Stalin kirjallisuuden taidekuvien ja vertailujen avulla ”murhasi naurulla” ”vasemmistolaisen” oppositsion, jonka jo aikoja sitten Lenin luonnehti ”pikkuporvarilliseksi vallankumouksellisuudeksi, joka on uhkaava, mahtipontinen ja rehentelevä sanoissa, mutta pirstoutuneisuutta, hajanaisuutta ja päättömyyttä edustava käytännössä” (XXVII nide, s. 5).

Tämän kuolettavan aseen voimaa saivat tuntea myös itsessään oikeisto-opportunistit, jotka pelkäsivät vaikeuksia, luottivat itsevirtaukseen, lyhytnäköiseen puuhailuun, jolla ei ollut vallankumouksellisia perspektiivejä. Keskuskomitean pleenumissa huhtikuussa v. 1929, arvostellessaan Buharinin ryhmän hajanaista paniikkitilaa, veti tov. Stalin esiin muististansa kuvan, joka oli jäänyt hänen mieleensä Siperian karkoituspaikastaan: ”Oletteko nähneet kalastajia suurella joella, kuten Jeniseillä, myrskyn edellä? Minä olen ne nähnyt useasti. Tapahtuu, että joku kalastajaryhmä myrskyn lähestyessä mobilisoi kaikki voimansa, innostaa jäseniänsä ja rohkeasti ohjaa veneensä myrskyä vastaan: ”Pitäkää, pojat, lujemmin ruorista, poikki aaltojen, meitä vetää!” On toisenkinlaisia kalastajia, jotka vainutessaan myrskyn tulon, menettävät tarmonsa, alkavat voihkia ja demoralisoivat omat rivinsä: ”Voi onnettomuutta, myrsky lähenee, käykää, pojat, veneen pohjalle pitkällenne, sulkekaa silmänne, ehkä tästä jotenkin tuuli vie rannalle!” (Yleistä naurua.) Tarvitseeko vielä todistaa, että tov. Buharinin ryhmän kanta ja menettely on samanlainen kuin viimemainitun kalastajaryhmän kanta ja menettely, joka pakokauhussa perääntyy vaikeuksien edessä, että ne ovat samanlaisia kuin kaksi vesipisaraa?”

XVI puolueen edustajakokouksessa tov. Stalin sattuvasti vertasi oikeisto-opportunismin johtajia Tshehovin luomaan persoonaan, kreikankielen opettajaan, Belikoviin: ”Muistatteko Tshehovin kertomusta ”Koteloihminen”? Tämä sankari kuten tunnettua, kävi aina kalosseissa, vanulla topatussa palttoossa, varjo kädessä sekä kuumalla että kylmällä ilmalla. ”Anteeksi, miksi teillä on kalossit ja toppapalttoo heinäkuussa, tällaisella kuumalla ilmalla?” kysyttiin Belikovilta. ”Kaiken varalta, — vastasi Belikov, — vaikka mitä tapahtuisi: entä jos äkkiä tulee pakkanen, mitä sitte tehdä?” (Yleinen nauru. Kätten taputuksia.) Hän pelkäsi kaikkea uutta kuin ruttoa, kaikkea sitä, mikä menee harmaan pikkuporvarielämän tavanmukaisen piirin ulkopuolelle. Avattiin uusi ruokala, — Belikov on jo levoton: ”voi olla ehkä hyväkin, kun on ruokala, mutta katsokaakin, ettei vaan mitään tapahdu”. Perustettiin näytelmäpiiri, avattiin lukutupa, — Belikov on jälleen levottomana: ”Näytelmäpiiri, uusi lukutupa, — miksi tämä? Katsokaa, ettei vaan mitään tapahtuisi” (Yleinen nauru). Samaa on sanottava oikeisto-oppositsion entisistä johtajista… Erittäin naurettavia muotoja saa heillä nämä koteloihmisen piirteet vaikeuksien ilmetessä, pienimpäinkin pilvien ilmaantuessa taivaan rannalle. Meillä on jossakin ilmaantunut vaikeus, pulma, — ja he käyvät jo levottomiksi; ettei vaan mitään tapahtuisi. Rapisi jossakin torakka, ei ehtinyt vielä oikein ryömiä esiin kolostaan, ja he jo hypähtävät taaksepäin, joutuvat kauhun valtaan ja alkavat vaikerrella katastroofista, neuvostovallan perikadosta” (Yleinen äänekäs nauru).

Historiallisessa puheessaan taloustoimitsijain neuvottelussa tov. Stalin, kosketellessaan ”muutamia puolueen läheisiä pikkuporvareja,” jotka vakuuttivat, että ”tuotantosuunnitelmamme eivät ole reaalisia, mahdollisia täyttää”, vertasi heitä Shtsedrinin ”ylen viisaisiin rantatöröihin”, jotka olivat aina valmiina levittämään ympärilleen ”lyhytjärkisyyden tyhjyyttä”.

Toista shtsedriniläisen taidekuvaa käytti Stalin hyväkseen ruoskiakseen kaikkitietäviä byrokraatteja, jotka eivät halua vallata tekniikkaa, vaan ajattelevat, että johtaminen on paperien allekirjoittamista…

”Tulee väliin väkistenkin mieleen, — sanoi tov. Stalin, — Shtsedrinin virkanyrkit. Muistatteko, kun virkanyrkin lemmitty opetti nuorta virkanyrkkiä: älä puhko päätäsi tieteellä, älä syvenny asiaan, puuhatkoot muut sen kanssa, ei se ole sinun työtäsi, — sinun asiasi on johtaa, allekirjoittaa papereita. Häpeäksemme on myönnettävä, että meidänkin, bolsheviikkien keskuudessa on paljon sellaisia, jotka johtavat allekirjoittamalla papereita. Mutta, että syventyisivät asiaan, hallitsisivat tekniikkaa, saisivat asian käsiinsä, — ei sinne päinkään.”

Kuvatessaan vallankumouksellisen rappeutumisprosessia pikkuporvariksi siitä syystä, että työskentelee ilman perspektiivejä, tulevaisuuteen katsomatta, haluten ”uida minne virta vie, katsomatta minne se meitä vie”, tov. Stalin uudelleen käyttää Jenisein soutajista syntynyttä runokuvaa: ”Oletteko nähneet soutajia, jotka soutavat rehellisesti otsat hiessä, mutta eivät huomaa minne virta heitä vie? Olen nähnyt sellaisia soutajia Jeniseillä. He ovat rehellisiä ja väsymättömiä soutajia. Mutta heidän onnettomuutensa on siinä, etteivät he näe, eivätkä halua nähdä sitä, että aalto voi lyödä heidät kallioon, josta voi koitua heidän turmionsa. Sama on asianlaita eräiden meidän toveriemme kanssa. He soutavat rehellisesti käsiä ristiin panematta, he uivat tasaisesti antautuen virran mukaan, mutta minne virta heitä, vie, sitä eivät he tiedä, eivätkä edes tahdo tietää. Työ ilman tulevaisuusnäkökohtia, ilman peräsintä ja purjeita, — siihen johtaa halu uida virran mukana. Ja tulokset? Tulokset ovat selvät: ensin he peittyvät homeeseen, sitten alkavat tulla harmaiksi, sitten he juuttuvat pikkuporvarillisuuden liejuun ja lopuksi he muuttuvat ehta pikkuporvareiksi. Ja tämähän onkin todellisen rämettymisen tie.” (Poliittinen selostus XV edustajakokouksessa.)

Toisessa kohdassa, ruoskiessaan ahdasta käytännöllisyyttä ja päätöntä touhuamista, tov. Stalin sanoi:

”Kukapa ei tuntisi ahtaan käytännöllisyyden ja periaatteettoman touhuamisen tautia, touhuamisen, joka usein on saanut eräät ”bolsheviikit” rappeutumaan ja luopumaan vallankumouksen asiasta? Tämä omalaatuinen tauti on esitetty B. Piljnakin kertomuksessa ”Nälkävuosi”, missä kuvataan sellaisten venäläisten ”bolsheviikkien” tyyppejä, jotka ovat täynnä tahtoa ja käytännöllistä päättäväisyyttä, jotka ”toimivat” hyvin ”tarmokkaasti”, mutta joilta puuttuvat perspektiivit, jotka eivät tiedä ”miksi niin tehdään”, ja jotka tämän tähden luisuvat pois vallankumouksellisen toiminnan tieltä… Periaatteeton touhukkuus on yhtä vastakkainen todelliselle leninismille kuin ”vallankumouksellinen” sepittely.” (Leninismin perusteista.)

*

”Esimerkki ei ole todistus. Jokainen vertailu ontuu. Ne ovat kiistattomia ja tunnettuja totuuksia”… Näin kirjoitti Lenin taidekuvilla ja vertailuilla kyllästetyssä kirjoituksessaan ”Korkealle vuorelle kiipeämisestä, masentumisen vahingollisuudesta, kaupan hyödystä jne.” Mutta kaikkien vertailujen vissistä rajoittuneisuudesta huolimatta jää yleensä kiistattomaksi ja kaikille tunnetuksi sattuvan vertailun ja humoristisen metafoorin ”ampumis’’-ominaisuudet, jotka huomattavasti kohottavat vakuutuksen voimaa ja todistelun selvyyttä, usein äkki-iskulla haavoittaen vihollista kuolettavasti. Lenin laajasti käytti hyväkseen tätä asetta taistellessaan puolueesta, proletaarisen vallankumouksen voiton puolesta. Ja tov. Stalinin käsissä kirjalliset taidekuvat, vertailut ja metafoorit ovat mahtavana aseena taistelussa kahdella rintamalla kaikkia marxismi-leninismistä poikkeavia uklooneja vastaan, vastavallankumouksellista trotskismia, oikeisto-opportunismia, vasemmistolaista ryntäysintoilua ja mätää pikkuporvarillisuutta vastaan leniniläisten periaatteiden puhtauden, puolueen päälinjan ja voittoisan sosialistisen rakennustyön puolesta.