Itävallan kapinan sankarittaret (1935)

Itävallan kapinan sankarittaret

Bertta Müller

Viime vuoden helmikuun kapina Itävallassa mitä selväpiirteisimmin osoitti minkälaisia taisteluelementtejä löytyy itävaltalaisista työläisnaisista.

Murtaakseen ja tuhotakseen proletariaatin taistelurintaman helmikuun kapinan aikana Dollfussin hallitus pani liikkeelle tykkien, myrkkykaasujen ja pommittajien ohella ennenkuulumattoman demagogian. Päivästä päivään sitä levitettiin lehdistön ja radion avulla jesuiittamaisina fraaseina työväenluokan keskuuteen. Toisena kapinapäivänä Dollfus kääntyi erikoisella julistuksella työläisten vaimojen ja äitien puoleen. Hän pyysi heitä estämään miehiään ja poikiaan osallistumasta taisteluun luvaten suhtautua ”hellävaroin” niihin, jotka karkaavat luokkataistelurintamalta. Kutsuen Kristuksen nimessä hän vaati, että naiset osoittaisivat paikat, jonne työläiset ovat piilottaneet aseita.

Todennäköisesti ei Dollfussin onnistunut saada puolelleen yhtään taistelevien työläisten riveissä olevaa naista. Vastaukseksi jesuiittamaiseen kutsuun työläisnaiset yhä suuremmalla oma-aloitteisuudella jatkoivat taistelua.

Proletaarisen Wienin keskuksessa — Ottakringissa — naisista muodostettu konekiväärijoukko-osasto torjui 12 tunnin ajan keskeytymättömän ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksen. Dollfussin onnistui likvideerata tämä konekivääriosasto vain voimakkaan tykkitulen avulla ja vasta sen jälkeen, kun kaikki konekiväärejä käyttäneet naiset oli kaatuneet. Ottakringin sankarittaret taistelivat viimeiseen hengenvetoon asti.

Wienin kaikissa piireissä ja Itävallan kaikissa maaseutukaupungeissa — kaikkialla, missä taistelua käytiin, työläisnaiset taistelivat miesten rinnalla barrikaadeilla, ampuivat akkuna-aukoista ja talojen verannoilta hyökkääviä fasistisia joukko-osastoja. Kuulasateessa naiset kantoivat taisteleville miehille ammuksia ja elintarpeita, auttoivat miehiään ja tovereitaan pitämään yllä taistelua.

”SULKEKAA IKKUNAT, TAI ME AMMUMME”, — huusivat Dollfussin hallituksen pyövelit kotiemännille, ajaen heitä kaduilta taloihin. Naiset eivät antautuneet näiden uhkauksien edessä. Fasististen murhaajien, poliisien ja sotilaiden niskaan työläisasuntojen ikkunoista keiteltiin palavia hiiliä, kiviä, kiehuvaa vettä.

Myöskin ne naiset, työläisten vaimot, jotka eivät aktiivisesti osallistuneet kapinaan, eivät jääneet passiivisiksi taistelun kulun seuraajiksi, Floridsdorfin taloissa, silloin kun poliisit ampuivat työläisten asuntoja, naiset pienet lapset sylissään istuutuivat akkunoiden luo toivoen, että sotilaat eivät ammu heitä, ja toivoen omilla ruumiillaan suojelevansa miehensä ja poikansa fasistien kuulilta, omat asuntonsa ja huonekalunsa tykkitulelta. Mutta fasistiset pyövelit ampuivat aseettomia. Kapinan jälkeen Floridsdorfin taloista löydettiin kymmeniä naisten ja lasten ruumiita.

Fasistiset lehdet häikäilemättömästi valehtelivat väestölle ”järjestyksen palauttamisesta ja rauhallisuudesta”, kiihtyneinä kirjoittivat naisten aktiivisesta osallistumisesta kapinaan. Myöskin nämä lehdet olivat pakotettuja tunnustamaan Wienin, Schteierin, Grazin ja Linzin proletaarinaisten sankaruuden.

Itävallan helmikuun kapinan sankaruutta, Floridsdorfin ja Ottakringin työläisnaisten sankaruutta, naisten, jotka puolustivat työläiskaupunginosia fasistien hyökkäykseltä, voi verrata vain Pariisiin Kommuunin puolustajiin.