Työläisnainen ja uskonto (1925)

”Uskonto on kansan opiumia.” — Marx.

Harvinaisen vähän käsitellään tätä nykyä uskonnon vastaista kirjallisuutta työläispiireissä. Ja verrattain harvoin kirjoitetaan työväen lehtiin ja julkaisuihin uskontoa käsitteleviä kirjoituksia. Hyvin harvoin kuulee myöskään työväen puhujien tätä asiaa käsittelevän. Mistä tämä vaikeneminen johtuu? Onko sosialistinen suunta tehnyt kompromissin kirkon ja pappien kanssa ja päättänyt olla taistelematta niitä vastaan? Vai onko uskonto maailmasta jo niin tyystin hävinnyt, että sitä vastaan ei enää tarvitse taistella?

Näihin kysymyksiin on vastattava kieltävästi. Parhain ja lyhin selitys näille kysymyksille olisi seuraava: Kun ihmiset nukkuvat, niin jumalat toimivat. Mutta kajotkaamme asiaan vähän laajemmin.

Sosialistisen aatesuunnan käsitys uskontoon nähden ei ole entisestään muuttunut. Lähes sata vuotta on sosialistisen suunnan käsityksenä ollut Karl Marxin lause: ”Uskonto on kansan opiumia”, ja niin tulee edelleenkin olemaan. Vain jotkut kehnot sosialistit voivat omaksua sellaisen käsitteen, että ”uskonto ei estä minua olemasta sosialisti, minä uskon sekä jumalaan että sosialismiin. Uskoni jumalaan ei estä minua taistelemasta köyhälistön vallankumouksen puolesta.”

Tällainen käsitys on perin virheellinen. Uskonto ja sosialismi ovat sellaisia aatesuuntia, että niitä ei voida yhteen sovittaa. Ken on sosialisti, hän ei voi olla uskovainen; ken on uskovainen, hän ei voi olla horjumaton sosialisti. Niin jyrkästi eroavat nämä molemmat käsitykset toisistaan.

Tieteellinen sosialismi perustuu yhteiskunnallisen kehityksen täsmällisiin lakeihin. Se omaa materialistisen historian teorian. Se opettaa, että mitkään yliluonnolliset voimat eivät vaikuta yhteiskunnalliseen kehitykseen. Ainoastaan riistäjäluokat haluavat pitää kansaa uskonnon kahleissa, vaikka itsekään eivät käy kirkossa muuten kuin muodon vuoksi, eivätkä usko jumalaan sen enempää kuin ateistit (jumalankieltäjät) tai metsäihmiset.

Myöskin käytännöllisessä elämässä eroaa sosialismi uskonnosta. Sosialismi ei tunnusta käytännössä ohjeekseen uskovaisten lausetta: ”Jos joku lyö sinua korvalle, käännä hänelle toinen”. Sosialismi opettaa ja ohjaa, ettei tule asettaa korvaansa kenenkään orjapiiskurien maalitauluksi, vaan jos joku yrittää karata niskaan, on hyökkääjä torjuttava. Meidän menettelytapamme ovat taistelijan menettelytapoja.

Mutta sosialismihan tarkoittaa uskonnon vapautta, uskonto yksityisasiaksi, eikö niin? Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Sosialistit vaativat kirkon eroittamista valtiosta. Uskonnollisten yhdyskunnat älkööt olko kytkettyjä valtiovaltaan. Kansalaisten oikeudet eivät saa riippua uskonnosta. Virallisissa asiakirjoissa ei saa mainita mihin uskontoon kukin kuuluu, tai kuuluuko mihinkään. Valtiokirkolle ei saa olla mitään maksuja, eikä valtioavustusta kirkoille ja uskonnollisille yhdyskunnille. Kirkko ja valtio on eroitettava toisistaan, siinä sosialistien vaatimus porvarivaltiolle ja kirkolle.

Mutta sosialistinen liike ei siitä huolimatta voi jättää uskontokysymystä huomioon ottamatta. — Päinvastoin meidän tulee tarmokkaasti valistaa työläisjoukkoja uskontovastaisilla aatteilla. Me kannatamme uskonnon julistamista yksityisasiaksi siinä mielessä, että se ei saa olla valtion monopoolina, yksinoikeutena, jota se tyrkyttää jokaiselle kansalaiselle jo pienestä alkaen. Me katsomme, että eri aatesuunnat saavat taistella keskenään henkisillä aseilla, ilman että valtiovalta asettuu puoltamaan uskontoa, koska se saman aikaisesti vainoaa sosialismia.

Vallassa olijat puolustavat kiihkeästi uskontoa ja kirkkoa. Miksi? Siksi, että se on yksi heidän päätukipylväitään. Kirkko opettaa nöyryyttä ja kärsivällisyyttä kaikille niille, jotka raatavat työtä otsansa hiessä, saaden palkakseen vain ylenkatsetta, halveksumista ja ruoskaniskuja. Tulevassa elämässä heille luvataan sitten kaikkea hyvää, viiniä, hunajaa, enkeleitä ja harpun säveliä. Ja uskovaiset raukat luulevat pääsevänsä ainoastaan raskaiden elämänkokemusten tietä taivaan iloihin. He eivät huomaa, että kirkko myöntää helppohintaisen ”amnestian” samoihin iloihin myös niille rikkaille riistäjille, jotka ovat kaiken ikäänsä eläneet toisten ihmisten hiestä ja verestä.

Uskontoa onkin maailmassa vielä varsin runsaasti. Sitä ei ole lähimainkaan saatu vielä pois raivattua. Sen tähden työväestön ja etenkin työläisnaisten kalliina velvollisuutena on tarttua innokkaasti asiaan ja ryhtyä taistelemaan uskonnollisia harhaoppeja vastaan. Työläisnaiset ovat alinomaisessa kosketuksessa laajojen kansanjoukkojen kanssa. He ovat myös työväenluokan lasten kasvattajia. Sen tähden heidän tulee erikoisesti huolehtia siitä, että levittävät uutterasti uskontovastaista propagandaa kaikkien työtätekevien keskuuteen. Tulee osoittaa, että se tuhatvuotinen valtakunta, josta kirkon pimittäjät puhuvat, se voidaan rakentaa elävien ihmisten keskuuteen, ja vain heidän keskuuteensa, niin pian kuin kapitalistiset riistäjät ovat maanpäältä poistetut. Tämän seikan ovat tunnustaneet useat kääntymyksen tehneet kirkonmiehetkin. M.m. 6 vuotta takaperin maailmansodan kauhujen johdosta kääntyi eräs amerikkalainen piispa mr Brown tieteellisen kommunismin kannattajaksi. Hän laati suuren teoksen, jonka otsikkoon hän kirjoitti: ”Hävittäkää jumalat taivaista ja kapitalistit maan päältä”.

Sitä ovat sosialistit julistaneet jo monta vuosikymmentä ja tulevat edelleenkin julistamaan. Mutta kun näyttää siltä, että miehet ovat väsähtäneet tekemästä valistustyötä kirkollisen harhaopin poistamiseksi, tulisi työläisnaisten ryhtyä siihen työhön sitäkin suuremmalla innolla. Ehkäpä miehetkin taas innostuvat, kun näkevät miten naiset raivaavat tietä valoisammalle tulevaisuudelle. Työläisten henkinen ylevyys ja tietomäärän laajuus tulevat poistamaan myöskin taloudelliset esteet ja luomaan uuden yhteiskunnan, jossa ei ole kirkon pimitystä eikä toisen työntuloksien riistäntää. Ei veronmaksajia, eikä veronkantajia.

Tätä suurta päämäärää kohti kannattaa meidän kaikin voimiemme pyrkiä. Työläisnaiset taisteluun uskonnollisia harhaluuloja vastaan!

Ateisti.