SSSR:n poliittinen perusta (1937)

SSSR:n poliittinen perusta

”SSSR:n poliittisen perustan muodostavat työtätekevien deputaattien Sovetit, jotka ovat kasvaneet ja lujittuneet tilanherrojen ja kapitalistien vallan kukistamisen ja proletariaatin diktatuurin valloittamisen tuloksena.”

Nämä SSSR:n Stalinilaisen Konstitutsion toisen pykälän sanat lyhyesti ja tiiviisti yleistävät uuden, sosialistisen valtion luomisen jättiläismäisen kokemuksen, revolutsionisen taistelun ja sosialistisen rakennustyön kokemuksen maassamme.

I.

Vuosituhansia sitten valtio ilmestyi ilmoille kansan eksploateeratun enemmistön tukahduttamisen koneena eksploateeraajavähemmistön taholta. Se jäi pitkäksi aikaa väkivallan ja riiston aseeksi työtätekevien ja eksploateerattujen joukkojen yli. Toiset eksploataattorit poistuivat, toiset tulivat niiden tilalle — valtiovalta jatkoi tämän roolinsa täyttämistä. Näin oli siihen asti, kunnes yhteiskunnallinen kehitys ei ollut synnyttänyt proletariaattia — luokkaa, joka asettaa lopulliseksi päämääräkseen yhteiskunnan kohottamisen eksploataattorijärjestelmän taakan alta ja uuden järjestyksen luomisen, ilman toisen ihmisen toista kohtaan harjoittamaa eksploatatsiota, ilman riistäjiä ja riistettyjä.

”Työväenluokka ei voi yksinkertaisesti vallata valmista valtiokoneistoa ja panna sitä käyntiin omia päämääriänsä varten”, — kirjoitti Marx kuolemattomassa teoksessaan ”Kansalaissota Ranskassa”. Marx koko voimalla korosti, että proletaarisen revolutsion on ”…ei siirrettävä yksistä käsistä toisiin byrokraattis-sotilaallista koneistoa, kuten tähän asti on tapahtunut, vaan murskattava se… — tällainen on jokaisen todella kansan revolutsion ennakkoehto mannermaalla”.

Vanha eksploataattoriyhteiskunnan valtiokoneisto on kokonaisuudessaan, päästä jalkoihin asti, sovellettu yhteen päämäärään: työtätekevien joukkojen tukahduttamiseen, riistämiseen, väkivaltaan niiden yli. Tämä aparaatti on perin juurin vihamielinen joukoille ja niiden vihattava.

Ensimmäisen yrityksen vanhan valtiokoneiston murskaamiseksi ja sen vaihtamiseksi uuteen tekivät Parisin sankarilliset kommunaarit v. 1871. Tämä oli työväenluokan diktatuurin toteuttamisen ensimmäinen historiallinen kokemus.

Oltuaan olemassa 72 päivää, Parisin Kommuuni sortui saksalaisten interventtien ja petturiporvariston iskujen alla. Mutta sen kokemus ei mennyt hukkaan. Se oli arvokkaana opetuksena työväenluokan koko tulevassa taistelussa vapautuksensa puolesta. Puolivuosisadan kuluttua synnyinmaamme työväenluokka Leninin ja Stalinin johtaman bolshevikipuolueen johdolla murskasi porvarillisen vallan kahleet, murskasi porvariston valtiokoneiston ja loi historiassa ensimmäisen sovettivaltion.

Sovetit syntyivät v. 1905 Venäjän ensimmäisen revolutsion myrskyisinä kuukausina. Proletaariset joukot loivat ne taistelueliminä tsaarin itsevaltiutta vastaan. Menshevikit ja heidän katala palkkarenkinsä Trotskij koettivat kuohia soveteista taisteluhengen. Sovettien todellisen roolin niiden olemassaolon ensimmäisistä päivistä alkaen selitti Lenin. Hän tervehti niitä kansan vallan uusina eliminä.

Sovetit jälleen syntyivät itsevaltiuden kukistumisen jälkeen helmikuussa v. 1917. Jos v. 1905 tarvittiin sovettien syntymiselle useita kuukausia, niin nyt ne ilmaantuivat muutamien päivien sisällä. Jos v. 1905 syntyi sovetteja ainoastaan Pietarissa, Moskovassa ja eräissä muissa proletaarisissa keskuksissa, niin helmikuun revolutsion jälkeen ne levisivät kaikkialle. Jos v. 1905 olivat olemassa vain työläisdeputaattien sovetit, niin v. 1917 tehtaiden työläisdeputaattien rinnalla istuivat sotilasdeputaatit komppanioista ja rykmenteistä, maaseudulla alkoi muodostua talonpoikaisdeputaattien sovetteja. Sotilaat olivat harmaisiin sinelleihin puettuja talonpoikia. Näinollen jo olemassaolonsa ensimmäisistä askelista alkaen v. 1917 sovetit olennoivat työväenluokan ja talonpoikaiston välistä liittoa.

Ensiaikoina sovetteihin pesiytyivät menshevikit ja eserrit. Nämä työläisten ja talonpoikain petturit koettivat muuttaa sovetit porvarillisen Väliaikaisen hallituksen apuaparaatiksi. Kun joukot ymmärsivät niiden todellisen olemuksen ja maaperä alkoi luisua sovittelijapuolueiden jalkain alta, nämä puolueet ottivat suunnan sovettien hävittämiseen. Lokakuun rikkurit ja petturit — Zinovjev, Kamenev, Rykov ja heidän apurinsa kaikin tavoin auttoivat tässä asiassa menshevikejä ja eserrejä. Mutta oli jo myöhäistä. Bolshevikien johdolla sovetit varmoina kulkivat vallan ottoon.

Leninin ja Stalinin johdolla bolshevikit suorittivat suuren työn joukoissa kahdeksan kuukauden aikana helmikuun ja lokakuun välillä v. 1917. Askel askeleelta, elämän kokemuksella he paljastivat menshevikejä ja eserrejä, irrottaen heistä työläisten ja talonpoikain joukot. Tätä porvaristolle itsensä myyneiden sovittelijapuolueiden eristämistä ”toteutettiin joukkojen revolutsionisen liikkeen muodossa sovettien vallan puolesta, loosungilla ”Kaikki valta Soveteille”, taistelun tietä sovettien muuttamiseksi joukkojen mobilisoimiselimistä kapinaelimiksi, vallanelimiksi, uuden proletaarisen valtiollisuuden aparaatiksi” (Stalin).

Loosunki ”Kaikki valta Soveteille” kävi kaksi kehitysvaihetta v. 1917. Heinäkuun kapinan kukistumiseen asti oli olemassa kaksoisvalta. Toiselta puolen, valta oli Väliaikaisen porvarillisen hallituksen käsissä ja toiselta puolen, sovettien käsissä, sovettien, jossa vallitsevina olivat sovittelijat, jotka kannattivat porvariston hallitusta. Näissä olosuhteissa bolshevistinen loosunki ”Kaikki valta Soveteille” paljasti sovittelijoita, vaatien niiltä porvariston kanssa olevan blokin rikkomista. Heinäkuun kapinan kukistumisen jälkeen eserri-menshevikit lopullisesti heittäytyivät kenraali-kadettivastavallankumouksen syliin, mikä väliaikaisesti oli saanut ylivoiman. Bolshevikit poistivat joksikin aikaa päiväjärjestyksestä loosungin ”Kaikki valta Soveteille”, palatakseen siihen revolutsion uuden nousun aikana. Tämän loosungin bolshevikit esittivät uudelleen Kornilovin kapinan kukistumisen jälkeen. Tämän loosungin sisältö muuttui perinjuurin. ”Nyt tämä loosunki merkitsi täydellistä välien katkaisemista imperialismin kanssa ja vallan siirtymistä bolshevikeille, sillä sovetit enemmistöltään olivat jo bolshevistisia. Nyt tämä loosunki merkitsi revolutsion suoranaista astumista proletariaatin diktatuuriin kapinan tietä. Sitäkin enemmän, nyt tämä loosunki merkitsi proletariaatin diktatuurin organisatsiota ja valtiollista formeerautumista”. (Stalin).

Taistelussa työväenluokan diktatuurin puolesta sovetit kasvoivat ja lujittuivat. Kun bolshevikit valloittivat niissä enemmistön, niin sovetit alkoivat elää uutta elämää. Ne alkoivat puhua valtaäänellä työtätekevien vihollisten kanssa; niiden auktoriteetti kasvoi päivä päivältä mitä laajimpien työläis-, sotilaiden ja talonpoikaistokerroksien silmissä. Ne nostattivat joukoissa voimansa käsittämistä.

Suuri Lokakuun sosialistinen revolutsio kukisti porvariston ja kartanoherrojen herruuden ja pystytti maahamme sovettivallan.

II.

Sovetit ovat itse työtätekevien joukkojen luomia elimiä taistelussa lopulliseksi vapautumiseksi kaikista ja kaikenlaisista eksploatatsio- ja riistomuodoista. Tämän seurauksena sovetit osottautuivat olevan mitä suuremmassa määrin sovellettuja täyttämään työväenluokan diktatuurin historiallisia tehtäviä.

Työväenluokan diktatuurilla on kolme peruspuolta. Ainoastaan yhdessä otettuina, kuten osoittaa toveri Stalin, ne antavat täydellisen ja päätetyn käsityksen työväenluokan diktatuurista:

1) Työväenluokan vallan hyväksikäyttäminen kukistettujen, mutta ei vielä taisteluaan lopettaneiden eksploataattorien tukahduttamiseksi, maan puolustamiseksi, yhteyksien lujittamiseksi muiden maiden proletariaatin kanssa, revolutsion kehittämiseksi ja voittoonviemiseksi kaikissa maissa.

2) Tämän vallan hyväksikäyttäminen työtätekevien ja eksploateerattujen joukkojen lopullisesti irroittamiseksi porvaristosta, työväenluokan liiton lujittamiseksi näiden joukkojen kanssa, näiden joukkojen vetämiseksi sosialistisen rakennustyön kaikkiin muotoihin työväenluokan johdolla.

3) Tämän vallan hyväksikäyttäminen sosialismin loppuun rakentamiseksi, luokkien hävittämiseksi, kommunismiin siirtymiseksi, mikä on sinänsä yhteiskunta ilman luokkia ja ilman valtiota.

Tultuaan valtiolliseksi vallaksi, sovetit herättivät poliittiseen elämään ja nostivat valtion hallintaan miljonat työtätekevät, jotka aikaisemmin oli kokonaan syrjäytetty minkäänlaisesta osallistumisesta yhteiskunnalliseen elämään. Ensi kerran ihmiskunnan historiassa muodostettiin valtiovalta, joka on rakas ja läheinen ennen riistetyille joukoille. Sovettivalta on uuden, ennenkuulumattoman tyypin valtio. Se perinpohjin eroaa aikaisemmista valtioista niin päämääriinsä nähden kuin myöskin muotoonsa ja työmetodeihinsa nähden.

Joukot katselivat vuosisatoja valtiollista valtaa niille vieraana ja vihamielisenä voimana. Työtätekevät tottuivat epäluottamuksella suhtautumaan valtioon ja sen agentteihin, sen virkamiehiin, sen aseelliseen voimaan. Sovettien tasavallassa työläiset ja talonpojat ensi kerran alkoivat itse hallita valtiota. Sovettivalta organisoi aikaisempien eksploataattoriluokkien säälimättömän tukahduttamisen, kaikkien niiden olleen herruutensa palauttamisyrityksien murskaamisen. Se organisoi sosialismin rakentamisen loppuun asti, päästäen liikkeelle ja mobilisoiden itse kansanjoukkojen ehtymättömän luomiskyvyt.

Sovetit osottautuivat olevan kansanjoukkojen kaikkein kaikkikäsittävimpinä, kaikkein voimakkaimpina ja demokraattisimpina järjestöinä. Sovettien kautta työväenluokka alkoi toteuttaa talonpoikaiston konkreettista jokapäiväistä käytännöllistä ohjaustansa. Sovettien johdolla joukot alkoivat rakentaa uutta elämää ilman porvaristoa ja kartanoherroja, ilman toisen ihmisen eksploatatsiota toisen ihmisen taholta.

Sovettien kautta Leninin-Stalinin puolue kiinteästi on yhteydessä mitä laajimpien puolueettomien joukkojen kanssa. ”Sovetit yhdistävät työtätekevien miljonaiset joukot proletariaatin avangaardiin” (Stalin).

III.

Sovettivalta työväenluokan diktatuurin valtiomuotona on voittanut takapajuisessa ja köyhässä maassa, jossa oli hävitetty teollisuus ja hajoitettu talonpoikaistalous. Tehtävä oli siinä, että tämä maa siirretään mahtavan industrian ja etumaisen suurmaatalouden raiteille. Ei yksikään aikaisemmin maassamme hallinneista luokista kyennyt tekemään loppua Venäjän takapajuisuudesta, mikä oli sen heikkouden lähteenä. Tämän jättiläistehtävän kykeni täyttämään vain työväenluokka, joka loi sovettivallan muodossa mitä mahtavimman valtion, joka on voimakas kiinteiden ja rikkoutumattomien yhteyksiensä vuoksi joukkojen kanssa.

”Sinä kurja, sinä yltäkylläinen, — sinä mahtava, sinä voimaton — Äiti-Venäjä!”

Nämä Nekrasovin sanat Lenin otti epigrafiksi kirjoitukseensa ”Meidän päiviemme päätehtävät”, jonka hän kirjoitti maaliskuussa v. 1918. Se oli niinä päivinä, jolloin sovettivalta oli pakoitettu, Trotskin petturuuden seurauksena, allekirjoittamaan ennenkuulumattoman raskaat ja ryövärimäiset Brestin rauhan ehdot. Miten oli tehtävä, jotta Venäjä lakkaisi olemasta kurja ja voimaton, että se muuttuisi sanan täydellisessä mielessä mahtavaksi ja yltäkylläiseksi? Tähän kysymykseen Lenin vastasi: ”Kerättävä kivi kiveltä sosialistisen yhteiskunnan luja fundamentti, työskenneltävä, käsiä ristiin panematta, kurin ja itsekurin luomiseksi, organisoituneisuuden, järjestyksen, asiallisuuden, yleiskansallisten voimien ryhdikkään yhteistyöskentelyn, tuotannon yleisen luetteloinnin ja kontrollin ja elintarpeiden jaon lujittamiseksi kaikkialla ja joka paikassa — tällainen on tie sotilaallisen mahdin ja sosialistisen mahdin luomiseen”.

Leninin merkitsemän ja toveri Stalinin laatiman sosialismin rakentamisen plaanin on puolueemme toteuttanut elämässä stalinilaisella johdolla. Se on murskannut lukemattomat vihollisjuonet, ennenkaikkea kapitalismin restauratsion katalat yritykset, mitkä ovat lähtöisin trotskilais-zinovjevilaisista ja buharinilais-rykovilaisista pettureista, jotka ovat tulleet japanilais-saksalaisten fasististen vakoilulaitosten palkka-agentuuriksi, murhaajien, diversanttien ja tuholaisten bandiksi. Suuressa rakennustyössä Leninin-Stalinin puolue on lujittanut yhteyksiä joukkoihin, nostattaen yhteiskunnalliseen elämään yhä uusia väestökerroksia, nostattaen historialliseen luomistyöhön työtätekevien kerroksia, jotka ennen värjöttivät mitä syvimmässä takapajuisuudessa ja pimeydessä.

Sovettivalta on toteuttanut maamme perinpohjaisen uudestimuodostamisen. Stalinilaiset viisivuotiset ovat muuttaneet SSSR:n kasvot. Sovettivalta on tehnyt lopun kansan työn varastamisesta porvariston ja kartanoherrojen taholta. Sovettivalta on avannut monimiljonaisen talonpoikaiston eteen uuden tien — kolhoosien tien. Tiili tiileltä on ladottu sosialistisen ekonomiikan murtumaton fundamentti. Sovettien johtamien kansan joukkojen sankarillisilla ponnistuksilla on tämän fundamentin päälle rakennettu sosialismin suuremmoinen rakennus. Maa on viskannut päältään kurjuuden ja takapajuisuuden kasvot, se on tullut mitä mahtavimmaksi sosialistiseksi suurvallaksi mahtavine industrialiytimineen ja kukoistavine etumaisine maatalouksineen. Eksploataattoriluokat maastamme on likvidoitu ainiaaksi, SSSR on tullut työläisten ja talonpoikain sosialistiseksi valtioksi.

”Kaikki valta SSSR:ssä kuuluu kaupunkien ja maaseudun työtätekeville työtätekevien deputaattien sovettien muodossa”, sanotaan maailmassa kaikkein demokraattisimman Stalinilaisen Konstitutsion 3 pykälässä.

Sosialismin voitto on muuttanut maamme luokkarakenteen. Tsaristisen Venäjän väestön yleisestä määrästä työläiset ja toimitsijat muodostivat 16,7 prosenttia, pikkuomistajat — talonpojat, käsityöläiset, ammattilaiset — 61,1 prosenttia, porvaristo — kapitalistit, kartanoherrat, kauppiaat, kulakit — 15,9 prosenttia, muu väestö — opiskelijat, armeija, eläkkeelläolevat — 2,3 prosenttia. Mutta tällä hetkellä SSSR:n väestön yleisestä määrästä työläiset ja toimitsijat muodostavat 34,7 prosenttia, pikkuomistajat — yksityistalonpojat ja ei-kooperoidut käsityöläiset ja kotiteollisuustyöläiset — 5,6 prosenttia, kolhosnikat ja kooperoidut käsityöläiset ja ammattilaiset — 55,5 prosenttia, muu väestö — opiskelijat, armeija, eläkkeelläolevat — 4,2 prosenttia. Eksploataattoriluokat — kapitalistit, kartanoherrat ja kulakit ovat hävinneet sovettimaan pinnalta.

”…Työläiset, talonpojat ja työtätekevä intelligenssi ovat aivan tasa-arvoisia maamme taloudellisen, poliittisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen elämän kaikilla aloilla”. (Stalin.) Yhteiskunnan valtiollinen johtaminen (diktatuuri) on työväenluokan käsissä yhteiskunnan etumaisena luokkana.

Stalinilainen Konstitutsio on ottanut käytäntöön sovettivallan kaikkien elimien vaalit ylhäältä alas asti yleisen, välittömän ja yhtäläisen vaalioikeuden pohjalla salaisella äänestyksellä. Eksploataattoriluokkien hävittämisen kanssa poistui välttämättömyys minkäänlaisista rajoituksista vaalioikeudessa. Maamme työväenluokan ominaispainon valtava kasvu, sen auktoriteetin kasvu kaikkien työtätekevien keskuudessa, talonpoikaisjoukkojen siirtyminen kolhoosien raiteille, sosialismin lipun alle — kaikki tämä on tehnyt mahdolliseksi kieltäytyä vissistä eriarvoisuudesta, mikä oli olemassa aikaisemmin työläisten ja talonpoikain vaalioikeuksissa.

Stalinilainen Konstitutsio antaa sovettivallalle uuden voiman ja mahdin. Sovettidemokratian laajeneminen merkitsee työväenluokan diktatuurin baasin edelleen laajenemista, sovettien yhteys vallaneliminä työtätekevien mitä laajimpien joukkojen kanssa vielä enemmän lujittuu.

Sovettien olemassaolon historia tuntee aikapaljon tapauksia, jolloin työläisten ja talonpoikain viholliset ovat yrittäneet muuttaa sovetit vastavallankumouksen aseeksi. Kannattaa huomauttaa heinäkuun päivistä v. 1917, jolloin sovetteja johtivat eserrä-menshevikit, jotka levittivät petomaista petos-, parjaus- ja vainoamiskamppailua bolshevikipuoluetta vastaan. Kannattaa muistaa edelleen marraskuun revolutsio v. 1918 Saksassa, jolloin keisarin käskyläiset — scheidemanilaiset ja lörpöttelijät — riippumattomat valtasivat luonnonvoimaisesti muodostuneet sovetit.

Kronstadtin kapinan päivinä v. 1921 kadettien johtaja Miljukov tervehti kronstadtilaisten loosunkia ”sovetit ilman kommunisteja”, mainiosti käsittäen että tämä merkitsee sille vihamielisen sovettivallan tuhoa. Puolueen johtavan roolin heikentymiseen soveteissa, yhteyksien rikkoutumiseen puolueen ja sovettien välillä panivat toiveensa kaikki sovettivallan viholliset ja ennenkaikkea trotskilais-buharinilaiset kyyt.

”Siis kysymys ei ole ainoastaan soveteista, organisatsionimuotona, vaikka itse tämä muoto on mitä suuremmoinen revolutsioninen saavutus. Kysymys on ennenkaikkea sovettien työn sisällöstä, kysymys on sovettien työn luonteesta, kysymys on siitä, kuka nimenomaan johtaa sovetteja, — revolutsioneeritko vai vastavallankumoukselliset” (Stalin).

Puolueemme ja sovettivallan koko historia osoittaa, että sovettien koko työssä ratkaisevana momenttina on yhteys bolshevistisen puolueen ja mitä laajimpien puolueettomien joukkojen välillä. Niinkauan kun tämä yhteys on elävä, puolue ja kansanjoukot menestyksellisesti voittavat suurimmatkin vaikeudet, voittoisasti astuvat eteenpäin kaikkien esteiden yli, niitä eivät peloita minkäänlaiset viholliset.

”Jos kommunistit sulkeutuisivat omaan kuoreensa, eroittautuisivat muurilla puolueettomista, niin he tuhoaisivat koko asian. Jos kommunistien onnistui saada itselleen maine taisteluissa sosialismin puolesta, ja kommunismin viholliset osottautuivat murskatuiksi, niin tämä tapahtui muunmuassa siksi, että kommunistit osasivat vetää asiaan parhaimpia ihmisiä puolueettomista, he osasivat ammentaa voimia puolueettomien laajojen kerroksien keskuudesta, he osasivat ympäröidä puolueensa puolueettomien laajalla aktiivilla” (Stalin).

Pääasia alkaneessa vaalikamppailussa on — ei ole irtauduttava puolueettomista, yhdessä heidän kanssaan on esitettävä kandidaatteja. Puolueettomista erilliset kommunististen järjestöjen esiintymiset omine luetteloineen eivät voi tuoda mitään muuta kuin vahinkoa. Tämä olisi ainoastaan sosialismin vihollisten eduksi. Puolueen kiinteä yhteys mitä laajimpien puolueettomien joukkojen kanssa on tae siitä, että vaalikamppailu ja itse vaalit tulevat olemaan uutena kirkkaana todistuksena sovettivallan ehtymättömästä voimasta.

(”Pravdasta”).