Lenin sosialistisesta vallankumouksesta pienessä maassa (1932)

Lenin sosialistisesta vallankumouksesta pienessä maassa

YRJÖ SIROLA

Lenin oli imperialistisen sodan aikana Sveitsissä. V. 1916 lopussa ja 1917 alussa kiinnitti hän tarkan huomion Sveitsin työväenliikkeessä käytävään keskusteluun ja osotti sikäläisille tovereille, kuinka marxilaisesti asetetaan kysymykset, kuinka niihin etsitään vastaus ja kuinka vedetään johtopäätökset toimintaa varten sekä suhtautumista varten muihin virtauksiin.

Ainehisto on julaistu Lenin-Instituutin julkaisemassa jälkipoimintokirjassa (”Sbotnik” XVII), jonka esipuheessa selitetään, että Lenin pani niin paljon huomiota pienen maan kysymyksiin, koska Sveitsi oli silloin erikoisessa asemassa: toisella puolen ympärysvallat (Ranska ja Italia), toisella keskivallat (Saksa ja Itävalta); maassa puhutaan kolmea suurkieltä (saksaa, ranskaa, italiaa), joten Sveitsissä painetut tuotteet olivat ilman muuta valmiit levitettäviksi muihin maihin. Sveitsillä olikin erikoinen asema kolmannen Internationalen 1uomisprosessissa: Sveitsin sd.-puolueen johtavat henkilöt olivat johtavina mukana zimmervald-liikkeessä sotaa vastaan; Sveitsissä pidettiin Zimmervaldin ja Kienthalin konferenssit ja siellä oli liikkeen keskus. Lisäksi tuli, että Sveitsi uhkasi kiertyä suursotaan ja sen proletariaatin eteen astui kysymys: miten suhtautua sotaan, maanpuolustukseen, sosialistiseen vallankumoukseen.

Sveitsin työväenliikkeessä oli neljä suuntaa: paitsi joka maassa silloin ilmenneitä oikeistoa, keskustaa ja vasemmistoa, oli vielä äärimmäinen oikeisto, n.s. Grytli-Liitto, joka näinä aikoma erotettiin puolueesta. Keskeinen henkilö Sveitsin työväenliikkeessä oli Robert Grimm, Bernin lehden toimittaja ja valtiopäivämies; keskustalainen, joka kyllä haluaa äänestettäväksi sotamäärärahoja vastaan, mutta joka tyypillisenä keskustalaisena sekottaa kortteja — kirjottaa räikeästikin muiden maiden opportunisteja ja sotasosialisteja vastaan, mutta sopuilee oman maan opportunistien kanssa. Lenin paljastaa hänen teesiensä ontot fraasit, osottaen, että jos sanotaan, että sodan syttyessä ”puolueen elimien on yhdessä ammattijärjestöjen kanssa ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin”, niin se on pelkkää petosta, sillä tiedetään, että nuo puolue-elimet ovat opportunistien käsissä eivätkä tule mitään tekemään.

Vasemmistolaisista ovat huomattavimmat puoluesihteeri Platten ja Zyrichin lehden toimittaja Nobs. Lenin auttaa näitä laatimaan teesit sotilaskysymyksestä ja niissä oikein sovittamaan kysymykset imperialismista ja maanpuolustuksesta. Hän myös kirjotti sarjan artikkeleita, joista kuitenkin useimmat jäivät julkaisematta. Näissä hän osotti, että jos Sveitsi joutuu sotaan, ei siinä voi puhua sellaisesta maanpuolustuksesta, jota sosialistit voisivat kannattaa, koska sota on imperialistinen eikä Sveitsi voi muuttaa sen luonnetta; senkin sota tulisi olemaan imperialistinen. Armeija — miliisikin — on sitä militarismia, joka sosialistien on periaatteellisesti hylättävä. Vain kaksi tietä on proletariaatilla: joko auttaa omaa porvaristoa aseistumaan tai liitossa suurvaltain proletariaatin kanssa käydä taisteluun ensi kädessä omaa hallitusta vastaan. ”Molemmat tiet ovat vaikeita, kumpaakaan ei voi käydä ilman uhreja”, s.o. kysymys ei ole: joko seikkailu (vallankumous) tai proletariaatin siitä säästäminen, vaan joko uhrautua imperialismin hyväksi tai sosialismin hyväksi. Erikoisen kiinnostava on Lenin kirjotus (jouluk. 1916): ”Periaatteellista sotilaskysymyksestä”, jonka pääsisältö on seuraava:

Vasemmistolaiset sosdemit näyttävät olevan yksimieliset siitä, että on hylättävä maanpuolustus tämän sodan yhteydessä, mutta todellista yksimielisyyttä ei ole. Ei ymmärretä, että ”isänmaanpuolustuksen kieltäminen asettaa erikoisen suuret vaatimukset sekä vallankumoukselliseen tietoisuuteen että vallankumoukselliseen toimivoimaan nähden puolueessa, joka sellaisen seikan julistaa”. Jollei tällöin osoita puolueen koko propagandaa, agitatiota ja organisatiota palvelemaan korkeimpia vallankumouksellisia tehtäviä, tulee tuollaisesta julistelusta pelkkä fraasi, tyhjä sanahelinä.

Jos sen tahtoo esittää todella toteutettavana poliittisena tunnuksena, niin merkitsee se ”nykyisen porvarillisen yhteiskuntajärjestyksen kaikkien perusteiden kieltämistä, eikä suinkaan pelkästään teoreettisesti, ei vain ”ylipäänsä”, vaan sitä, että käytännössä, välittömästi, heti isketään kirves nykyisen yhteiskuntajärjestyksen juuriin”. Ja tämä voidaan tehdä vain, jos on — ”ei vain mitä vankin teoreettinen vakaumus, että kapitalismi on jo täysin kypsä muutettavaksi sosialismiksi, vaan että me pidämme käytännöllisesti, välittömästi, heti tätä sosialistista mullistusta, s.o. sosialistista vallankumousta toteutettavissa olevana”.

Tämä juuri pyritään unohtamaan, sanoo Lenin. Korkeintaan myönnetään teoreettisesti kapitalismin kypsyys, mutta ei tahdota kuulla puhuttavankaan välittömästä vallankumouksesta. Hyväksytään paperipäätöksiä, ei ajatella, että on kysymys puolueen todellisesta politiikasta. ”Sosialismin” yleensä, päämääränä, hyväksyvät kautskylaiset ja sosialishovinistit, jopa monet porvarilliset sosialipoltikotkin. Nyt ei kuitenkaan ole kysymys kahden systeemin vastakkain asettamisesta, vaan konkreettisista tämän päivän toimenpiteistä — tämänpäiväisestä taistelusta kallista aikaa ja sotaa vastaan.

Sosialismin kapitalismia vastaan asetti jo 1871–1914 koko toinen Internationale ja tämä ”yleinen” kanta vei sen vararikkoon. V. 1887 kirjotti Engels: ”Itsessään sd.-puolueessa, aina valtiopäiväryhmään asti, on edustettuna vissi pikkuporvarillinen sosialismi. Jopa siinä muodossa, että tunnustetaan tosin uusaikaisen sosialismin peruskatsomukset, ja kaikkien tuotantovälineitten yhteiskunnalliseksi omaisuudeksi muuttaminen oikeutetuksi, mutta selitetään sen toteuttaminen mahdolliseksi vain kaukaisena käytännöllisesti aavistamattomana aikana. Sen kautta joudutaan nykyisin tekemään pelkkää sosiaalista palkkatyötä”.

Lenin korostaa, että on kyseessä vallankumouksen valmistelujen viipymättä alkamisesta. Sveitsin puolue esim. tunnustaa vallankumoukselliset joukkotaistelut. Mutta onko se kykenevä mitä tekemään? Tutkiiko se näitä kysymyksiä, asettaako se asianomaisia orgaaneja, esittääkö asian kansalle? Käykö se omassa maassa taistelua opportunisteja ja sosialipatriotteja vastaan?

Oikeistolainen Greylichkin — työministeri — toteaa, että vain pieni työväen ylin kerros on saanut joitain parannuksia, mutta suuret joukot ovat hädässä ja niiden kesken ”vahvistuvat vallankumoukselliset mielialat”. Lenin asettaa kysymyksen: ”Joko tulee Sveitsin kansa nälkiintymään ja joka viikko yhä hirmuisemmin, ja on joka päivä vaarassa joutua vedetyksi imperialistiseen sotaan, s.o. teurastettavaksi kapitalistien hyödyksi, tai se seuraa parhaan osan neuvoa, kokoo voimansa ja tekee sosialistisen vallankumouksen”.

”Tämä ei ole suurempi utopia, kuin isänmaanpuolustuksen kieltäminen tässä sodassa, kuin vallankumouksellisen joukkotaistelun käyminen tässä sodassa. Ei pidä humalluttaa itseään sanoilla eikä pidä antaa pelottaa itseään sanoilla. Miltei jokainen on valmis tunnustamaan vallankumouksellisen taistelun sotaa vastaan, mutta ajateltakoon kerran kuinka suuri on tehtävä valmistaa tällaiselle sodalle loppu vallankumouksen kautta! Ei, se ei ole mikään utopia, vallankumous kasvaa kaikissa maissa. Eikä kysymys nyt ole: elää edelleen rauhassa ja siedettävästi tai syöksyä seikkailuun. Kysymys on pikemmin: nälkiintyä ja tulla teurastetuksi toisten, vieraiden etujen puolesta, tai tehdä suuria uhrauksia sosialismin, ihmiskunnan 9/10:n etujen hyväksi.”

”Olisiko sosialistinen vallankumous utopia! Mutta Sveitsin kansa ei puhu, herran kiitos, mitään ‘itsenäistä’ tai ‘riippumatonta’ kieltä, vaan kolmea maailmankieltä, joita myös puhutaan sotaakäyvissä naapurimaissa. Tällöin ei ole epätodenmukaista, että Sveitsin kansa tarkkaan tietää, mitä näissä valtioissa tapahtuu. Saksassa on tultu siihen, että yhdestä paikasta johdetaan 66 miljonan ihmisen taloudellista elämää, järjestetään 66 milj. ihmisen kansantalous, joka asettaa mitä suurimpia uhrauksia kansan valtavalle enemmistölle, vieläpä siinä tarkotuksessa, että ”ylimmät 30,000” voisivat kiskoa miljardeja sotavoittoja ja että miljonia teurastetaan näiden kansakunnan ”jaloinpain ja parasten” hyödyksi. Ja nämä tosiasiat, nämä kokemukset huomioon ottaen olisi ”utopista”, että pieni kansa, jossa ei ole monarkiaa eikä aatelia, joka on kapitalistisesti hyvin korkealla, jonka väestö on mitä erilaisimmissa yhdistyksissä, ehkä paraiten järjestynyt kaikista kapitalistisista maista, että kansa pelastuakseen nälästä ja sodanvaarasta tekee, mitä Saksassa käytännössä koetellaan, tosin sillä erotuksella, että Saksassa miljoonia tapetaan ja tehdään raajarikoiksi harvojen rikastuttamiseksi, Bagdadin pitämiseksi, Balkanin vallottamiseksi, mutta Sveitsissä tarvitsisi takavarikoida enintään 30,000 porvarin omaisuus, s.o. ei edes kaikissa tapauksissa tappaakaan, vaan heittää ne niin ”hirveän” kohtalon alaiseksi, että saisivat ”vain” 6–10 tuh. frangia tuloja ja antaisivat loput sosialistisen työväenhallituksen käsiin, jotta kansa pelastuisi nälästä ja sodanvaarasta.”

Lenin jatkaa: ”Mutta suurvallathan eivät koskaan suvaitsisi sosialistista Sveitsiä ja sosialistisen vallankumouksen ensimäiset yritykset Sveitsissä tukahutettaisiin näiden yaltain ylivoimaisilla sotilaallisilla voimilla! — Niin olisi varmasti, ensiksikin, jos vallankumouksen alut Sveitsissä olisivat mahdolliset saada aikaan ilman solidarisia luokkaliikkeitä naapurimaissa; — toiseksi, jos nämä suurvallat eivät olisi ”uuvutussodan” umpikujassa, joka jo on miltei tyhjentänyt kärsivällisimpäinkin kansojen kärsivällisyyden. Mutta nyt olisi sotilaallinen sekaantuminen toistensa tukassa olevien suurvaltain puolelta vallankumouksen leimahtamisen esinäytös koko Europassa.”

”Luullaanko ehkä — sanoo Lenin — että minä olen niin naivi, että luulisin, että voisi ratkaista sellaisia kysymyksiä kuin sosialistisen vallankumouksen kysymystä ‘puheella vakuuttaen’. — En ole. Minä haluan vain havainnollisesti kuvata ja vain valaista erästä osakysymystä: mitä muutoksia pitäisi tehdä puolueen koko propagandassa, jos haluaisi ottaa todella vakavasti isänmaanpuolustuksen kieltämisen!”

Sitten selittää Lenin, kuinka väärin olisi, jos sosialistisen vallankumouksen puolesta välittömän taistelun takia jättäisi taistelun reformien puolesta. Meidän täytyy kannattaa joukkojen aseman todellisia parannuksia. Erotus meidän ja reformistien välillä ei ole siinä, että he kannattavat reformeja, me emme, vaan siinä että ne rajottuvat reformeihin ja alenevat ”kapitalismin sairaanhoitajiksi”, kuten metalliliiton lehti sanoo. Porvarillisen demokratian vallitessa joutuu tekemisiin lukuisain pikku reformien kanssa, joihin on otettava kanta. Lenin antaa neuvon, että tällaisessa tapauksessa voi puolen tunnin puheessa eduskunnassa puhua 5 minuuttia reformista ja 25 tulevasta vallankumouksesta.

”Ilman vaikeita ja uhreja vaativia vallankumouksellisia joukkotaisteluita on sosialistinen vallankumous mahdoton”. Mutta on epäjohdonmukaista myöntää joukkotaistelut sodan lopettamiseksi ja kieltää välitön vallankumous. Eikä tämä käy ilman vakavia sisäisiä taisteluita puolueessa. Ja Sveitsin puolueelle suosittaa Lenin avointa, periaatteellista taistelua internationalistis-vallankumouksellisen ja reformistisen suunnan välillä. Nykyinen peitetty taistelua puolueessa demoralisoi. Se näyttää joukoista johtajarettelöltä. Ne eivät tiedä, mistä oikein on kysymys. Periaatteellinen taistelu taas ”on välttämätön ja hyödyllinen, se kasvattaa joukkoja itsenäisyyteen ja täyttämään maailmanhistoriallista vallankumouksellista tehtäväänsä”.

Ja — miten kävi? — Juttu loppui siihen, että Sveitsin puolueen keskusta antoi peräksi oikeiston vaatimukselle ja lykkäsi puoluekokouksen, jossa sotilaskysymys piti ratkaistaman, helmikuusta kesäkuuhun. Se merkitsi työväen etujen avointa pettämistä. Eikä kestänyt vasemmistokaan. Se antautui, tyytyi siihen, että sen ehdotukset hylättiin ja tuloksena oli keskustalainen kompromissiresolutio. ”Siinä ei ole, sanoo Lenin, jälkeäkään taistelusta opportunismia, reformismia vastaan, lujasta päätöksestä seurata Karl Liebknechtin taktiikkaa! Se on tyypillinen keskustapäätös, jossa ”yleiset”, muka ”teoreettiset” puhetavat ovat etualalla, ja käytännölliset vaatimukset ovat tahallisesti niin heikosti ja hämärästi muovatut, että voi toivoa, ettei vain Greulich ja Myller, vaan jopa Baumann-Zyrich (puolueen oikeistolaisia.—Suom.) ehkä katsovat täytyvänsä ottaa takasin ultimaattuminsa ja antamaan puolueelle armon. — Summan summarum (lopputulos): Zimmervaldismin hautaavat juhlallisesti ”suohon” Sveitsin puolueen johtajat”.

Näin Lenin. Hän oli pienen maan oloissa näyttänyt, kuinka on asetettava ja ratkaistava proletariaatin polttavat kysymykset todellisen, vastuunalaisen politiikan kannalta. Tämä Leninin opetus on nähdäkseni erikoisen tärkeä suomalaisille kommunisteille juuri nyt monestakin syystä. Se johtaa ensiksikin mieleen nuo ajat Suomessa. Siellä olivat silloin olot monessa suhteessa verrattavat Sveitsin oloihin — jos oli suuria eroavaisuuksiakin. Mutta juuri noin olisi ollut asetettava Suomen proletariaatin tehtävät: kansan pelastaminen hädästä ja sotaan joutumasta proletaarisen vallankumouksen kautta; sitä varten uusia perusteellisesti puolueen koko propaganda, agitatio ja organisatio; tehdä pesäero avoimista opportunisteista, paljastaa perusteellisesti keskustalaisuus (siltasaarelaisuus). — Sen tekijää ei ollut. Mutta joukkojen mieliala oli kypsä sellaista vastaanottamaan. Toiseksi asettaa Lenin tässä kysymyksen imperialistisesta sodasta ja taistelusta sitä vastaan pienessä maassa sekä kytkee sen erottamattomasti vallankumouksen kysymykseen, vaatii puolueelta selvää vastausta kysymykseen, miten se suhtautuu — omiin päätöksiinsä ja johtajiensa puheisiin.

Erikoisen merkityksen saa tämä Leninin kirjotus tov. Stalinin ”Proletarskaja Revolutsialle” lähettämän kirjeen johdosta käytävässä keskustelussa, siitä kun käy selville, kuinka Lenin konkreettisesti suhtautui toisen Internationalen puolueiden kysymyksiin ja kuinka hän asetti kysymyksen vallankumouksen luonteesta ja proletariaatin tehtävistä v. 1916–17. Pian tämän tapauksen jälkeen hän pääsi Venäjällä näyttämään, että hän ja hänen puolueensa oli pitkässä taistelussa kahdella rintamalla, oman maan opportunisteja jo sopuilijoita vastaan, karaistunut täyttämään historiallisen tehtävänsä loppuun saakka, maailman mitassa. Joka, kompuolueessa on nyt esillä kysymys, ymmärretäänkö, että ja kuinka Venäjän vallankumouksen, bolshevismin peruskysymykset ovat kaikkien maiden proletariaatin ja kompuolueiden peruskysymyksiä, maailman vallankumouksen peruskysymyksiä.