Trotskilais-zinovjevilainen fasistinen kopla proletaarisen oikeuden edessä (1936)

Trotskilais-zinovjevilainen fasistinen kopla proletaarisen oikeuden edessä

Sosialististen sovettitasavaltojen liiton Korkein oikeus käsitteli julkisessa oikeuskäsittelyssä viiden päivän aikana trotskilais-zinovjevilaisen terroristikeskuksen asiaa. Kauhistuttavia ja hirvittäviä ovat tuon joukkion rikokset. Ei minkään vallankumouksen historia ole vielä milloinkaan nähnyt tällaista konnantekojen, valapattoisuuden, petoksen, petturuuden ja salamurhien vyyhtiä. Kaikki mustimmat rikokset ja kurjimmat paheet, jotka ovat tunnetut ihmiskunnan historiassa, olivat he asettaneet palvelemaan henkilökohtaisia voitonpyyteitään. Monien vuosien ajan olivat trotskilais-zinovjevilaiset suorittaneet katalaa, kiihkeätä työtä sosialismia vastaan, ensimmäisen proletaarisen valtion johtajia vastaan, tehden tänä aikana rikoksen toisensa perästä. Oikeudessa todettiin, että vuoden 1932 lopulla Trotskin suoranaisten direktiivien mukaan trotskilaisten ja zinovjevilaisten ryhmät yhtyivät ja muodostivat niinkutsutun yhdistetyn keskuksen. Tähän keskukseen kuuluivat Zinovjev, Kamenev, Jevdokimov ja Bakajev — zinovjevilaisista, sekä Smirnov I. N., Mratshkovski, Ter-Vaganjan — trotskilaisista. Yhdistetyn keskuksen perustehtävänä ja ainoana platformuna oli . . kapitalismin jälleen palauttaminen, terrori, NKP(b):n ja sovettivaltion johtajien murhien, ensi sijassa työväenluokan suuren johtajan toveri Stalinin murhan järjestäminen.

Tässä tarkoituksessa yhdistetty keskus järjesti joukon terroristisia ryhmiä, joihin kuuluivat Nikolajev, Kotolynov, Levin, Rumjantsev ynnä muita Leningradissa, Dreizer, Reinhold, Pickel ynnä muita Moskovassa. Aikoinaan, trotskilais-zinovjevilaisten oppositsion vastaisen taistelun kaudella, NKP(b):n XV edustajakokous eroitti puolueesta kaikki nämä henkilöt, jotka olivat rikkoneet bolshevistista kuria ja lähteneet vastavallankumouksellisen toiminnan tielle. Mutta he jättivät ilmoituksen virheidensä tunnustamisesta, vannoivat uskollisuutta puolueelle, lupasivat rehellisesti korjata hairahduksensa ja heidät otettiin uudestaan NKP(b):n riveihin.

Näiden Sovettiliitossa olleiden henkilöiden lisäksi Trotski puolestaan välittömästi lähetti ulkomailta Fritz Davidin, Bermann-Jurinin ym. suorittamaan terroristisia tekoja.

Päämiestensä suoranaisesta määräyksestä leningradilainen terroristiryhmä murhasi tov. Kirovin joulukuun 1 päivänä vuonna 1934.

Oikeus osoitti, että yhdistyneellä trotskilais-zinovjevilaisella keskuksella oli villi ja hirvittävä suunnitelma: he aikoivat murhata t.t. Stalinin, Kirovin, Voroshilovin, Kaganovitshin, Ordzhonikidzen, Kosiorin, Zhdanovin, Postyshevin ym. Ja koska he olivat useiden vuosien ajan katuneet virheitään ja tekopyhästi tunnustaneet puolueen johdon, niin tämän takia toivoivat he voivansa heti vallata vallan käsiinsä. Kaikki rikosten langat ja jäljet aiottiin peittää. Ei kenenkään olisi pitänyt saada tietää salaliitosta. Tässä tarkoituksessa aiottiin tuhota kaikki murhien välittömät osanottajat, keskuksen tahdon toimeenpanijat, sekä myöskin kaikki ne, jotka saattoivat tietää salaliiton johtajien todellisesta roolista.

Suunnitelmansa pyrkivät he toteuttamaan kaikilla kaikkein katalimmilla keinoilla. On vaikeata kuvata, minkälaiseen moraalisen ja poliittisen alennuksen kuiluun luisuivat Trotski, Zinovjev, Kamenev ja muut, jotka joskus olivat nimittäneet itseään marxilaisiksi. He käyttivät hyväkseen kaiken — tekopyhän katumisen ja kaksinaamaisuuden, herjaamisen ja valapattoisuuden, murhat, blokin ohranan spioonien ja agenttien kanssa ja oman ryhmänsä jäsenten fyysillisen tuhoamisen — kaiken, saavuttaakseen inhoittavan päämääränsä — vallan valtaamisen ja Leninin–Stalinin puolueen johdon kukistumisen.

Kauheilta painajaisilta näyttivät Trotskin, Zinovjevin ja muiden häijyt muodot, kun syytetyt kertoivat oikeudessa, kuinka johtajat olivat siunanneet heidän suoranaiseen liittoon hitleriläisten roistojen kanssa, jotka ovat valelleet Saksan sen parhaimpien poikien verellä, kun he puhuivat, kuinka salaliiton johtajat tahtoivat fyysillisesti tuhota suoranaiset toimeenpanijat, lakaistakseen pois rikoksen jäljet.

Siellä, oikeudessa esitettiin Zinovjevin julkisesti vahvistama, kataluudessaan kauhistuttava dokumentti. Zinovjev, lähetettyään agenttinsa murhaamaan tov. Kirovin ja annettuaan heille yksityiskohtaisia ohjeita odotti kärsimättömästi konnamaisen määräyksensä täyttämistä. Ja kun oli kajahtanut laukaus — takaapäin, kuula takaraivoon, oli murhattu puolueen ja työtätekevien joukkojen rakastama tribuuni S. M. Kirov, niin Zinovjev istui kirjoittamaan muistokirjoitusta. Hän toisella kädellään suuntasi Kirovin murhaajien kuulia ja toisella kirjoitti tekopyhyydessään ja julkeudessaan surun ja murheen rivejä.

Zinovjev, Kamenev, Reinhold ja muut olivat yksityiskohtaisesti pohtineet suunnitelman terroristitekojen käytännöllisestä toteuttamisesta tov. Stalinia ja hänen läheisimpiä tovereitaan vastaan. Oikeudessa useat syytetyt kertoivat kauheita faktoja siitä, kuinka Zinovjev kiirehti agenttejaan antamaan nopeammin katalat iskunsa. Hän kirjaimellisesti ei antanut rauhaa, puhui Bakajev, jonka Zinovjev oli kutsunut pyövelin rooliin, kysellessään murhan valmistelun kulusta, ja antoi instruktsioitaan ja ohjeitaan.

Askel askeleelta Korkein oikeus selvitti rikosten, suoritettujen ja valmistelunalaisten murhien vyyhtiä. Paljastettiin ja asetettiin työtätekevien nähtäväksi trotskilais-zinovjevilaisten rikollisen toiminnan koko mekaniikka: yhteydenpito Trotskin kanssa, passit ja revolverit, jotka oli saatu Gestapon agenteilta, murhasuunnitelmat ja sovettirahojen varkaus, räjähdysaineet, konspiratiiviset asunnot, salakirjaimet ym. Rikoksentekijät saatiin kiinni verekseltään rikospaikalla, ja kiistämättömien todisteiden ja todistusten edessä heidän täytyi tunnustaa julkisesti syyllisyytensä.

Oikeudessa todettiin tarkkojen faktillisten tietojen perusteella aivan varmaksi Trotskin katala, terroristinen toiminta ja trotskilaisten yhteys Gestapon kanssa. Trotski itse henkilökohtaisesti lähetti henkilöitä murhaamaan NKP(b):n ja sovettivaltion johtajia. Hän vakuutteli, agiteerasi, lietsoi agenttiensa alhaisia intohimoja, lähettäessään heitä murhaamaan vallankumouksen suuren johtajan tov. Stalinin.

Toinen toisensa jälkeen kulkivat oikeusprosessin ne, jotka olivat välittömästi Trotskin suusta saaneet direktiivejä terrorista. Bermann-Jurin, Olberg, Fritz David, Holzmann kertoivat tästä oikeuden, edessä, porvarillisten sanomalehtien kymmenien kirjeenvaihtajien läsnäollessa.

Bermann-Jurin osoitti:

”Köpenhaminaan saavuin aikaiseen aamulla. Se oli marraskuun lopulla, 25–28 marraskuuta v. 1932. Asemalla minut kohtasi Grilevitsh, ja me lähdimme Trotskin luokse. Siellä Grilevitsh esitti minut Trotskille, itse poistui, ja me jäimme Trotskin kanssa kahdenkesken huoneeseen.

Siirryn kertomaan keskustelusta Trotskin kanssa. Minä kohtasin hänet kaksi kertaa. Ennenkaikkea alkoi hän tiedustella minulta entistä työtäni. Kyseli, miksi olin siirtynyt trotskismin kannalle. Minä informeerasin hänelle sangen yksityiskohtaisesti. Sitten Trotski siirtyi sovettivallan asioihin. Trotski sanoi: peruskysymys on kysymys Stalinista. Stalin täytyy fyysillisesti tuhota. Hän sanoi, että muut taistelumetoodit eivät nyt ole tehokkaita. Hän sanoi, että sitä varten tarvitaan henkilöitä, jotka ovat valmiit kaikkeen, jotka menevät itseuhrautuvaisuuteen tämän, kuten hän lausui, historiallisen tehtävän vuoksi.”

Tähän päättyi ensimmäinen keskustelu. Trotski poistui jonnekin. Bermann-Jurin jäi hänen asuntoonsa ja odotti palaamista.

Bermann-Jurin. Illalla me jatkoimme keskusteluamme. Minä tein hänelle kysymyksen: miten yksilöterrori sopii yhteen marxismin kanssa? Trotski vastasi minulle tähän seuraavaa: ei saa suhtautua kysymyksiin dogmaattisesti. Hän sanoi, että Sovettiliitossa on muodostunut sellainen tilanne, jota Marx ei voinut ennakolta nähdä. Trotski sanoi vielä, että paitsi Stalinia täytyy vielä murhata Kaganovitsh ja Voroshilov.

Vyshinski (prokuraattori). Mihin muihin kuin terrorikysymyksiin hän vielä kajosi?

Bermann-Jurin. Trotski puhui vielä katsantokannoistaan siihen nähden, jos tapahtuu interventsio Sovettiliittoa vastaan. Hän otti aivan selvän tappiokannan. Hän sanoi vielä, että trotskilaisten täytyy mennä armeijaan, mutta heidän ei pidä puolustaa Sovettiliittoa.

Bermann-Jurinin jälkeen kertoo Fritz David.

Vyshinski. Koska te tapasitte Trotskin?

Fritz David. Minä tapasin hänet marraskuun lopulla v. 1932.

Vyshinski. Miten te saavuitte hänen luokseen?

Fritz David. Minä saavuin väärällä passilla.. Eräässä keskusteluista, joita minulla oli Sedovin kanssa, sanoi hän minulle, että Trotskin pitäisi saapua Europaan ja hän haluaisi tavata minut.

Vyshinski. Sanokaa, oliko teillä tässä kohtauksessa Trotskin kanssa keskustelua terrorista?

Fritz David. Oli.

Vyshinski. Kenen alotteesta?

Fritz David. Trotskin alotteesta.

Osoituksissaan Fritz David ilmoittaa, että Trotski puhui siitä, että trotskilaisten valtaantulo SSSR:ssä on mahdollinen ainoastaan Stalinin fyysillisen tuhoamisen ehdolla.

Yhdeksi perspektiiviksi Trotski asetti tappiokannan sodan sattuessa, mutta korosti, että ”on läheisempi perspektiivi trotskilaisten valtaantulolle — Stalinin fyysillisen syrjäyttämisen perspektiivi”.

Vyshinski. Miten te suhtaudutte tähän ajatukseen?

Fritz David. Minä hyväksyin tämän jälkimmäisen perspektiivin.

Vyshinski. Niinkö te myöskin sanoitte hänelle, että hyväksytte tämän kannanoton, että olette samaa mieltä?

Fritz David. Niin.

Vyshinski. Mitä sitten edelleen tapahtui?

Fritz David. Edelleen Trotski antoi minulle kaksi direktiiviä. Ensimmäinen direktiivi koski konspiratiivisuutta.

Vyshinski. Sanoitteko hänelle, että otatte itsellenne terroritehtävän?

Fritz David. Kyllä. Hän kehoitti minua matkustamaan SSSR:ään ja suorittamaan terroriteon henkilökohtaisesti, ilman muiden apua, ilman minkäänlaista järjestöä, ilman yhteyttä muiden trotskilaisten kanssa.

Vyshinski. Tähänkö rajoittui direktiivi konspiratiivisuudesta?

Fritz David. Niin. Trotski sanoi minulle, että tämän asian yhteydessä on vaara ja että ei ole järkevää kytkeä tähän vaaraan SSSR:ssä olevaa trotskilaista järjestöä.

Vyshinski. Tähänkö päättyi keskustelunne?

Fritz David. Tähän päättyikin keskustelumme, joka oli sangen pitkä. Lisäksi Trotski puhui vielä esimerkiksi siitä, että puheet yksilöterrorin yhteen soveltumattomuudesta marxismin kanssa on teema marxismin hämääjille.

Nämä ovat henkilöitä, joita Trotski lähetti Saksasta. Mutta on muitakin. Vanha trotskilainen Holzmann, matkustaessaan v. 1932 SSSR:stä ulkomaille, saa trotskilaisen ryhmän johtajalta I. N. Smirnovilta tehtäväksi ottaa yhteys Trotskin kanssa. Ja hän täyttää sen.

Holzmann. Minä sovin Sedovin kanssa, että parin-kolmen päivän kuluttua minä saavun Köpenhaminaan, pysähdyn ”Bristol”-hotelliin, ja siellä me kohtaamme toisemme. Menin asemalta suoraan hotelliin ja kohtasin Sedovin odotussalissa.

Noin kello kymmenen aamulla me saavuimme Trotskin luokse. Kun tulimme Trotskin luokse, niin häntä kiinnostivat ennenkaikkea puoluejoukkojen mielialat ja suhtautuminen Staliniin. Minä sanoin hänelle, että aion tänään matkustaa Köpenhaminasta ja matkustan muutaman päivän kuluttua SSSR:ään. Silloin Trotski melko kiihtyneessä tilassa, kulkien edestakaisin huoneessa, sanoi minulle, että hän valmistaa kirjettä Smirnoville, mutta sen takia, kun minä matkustan jo sinä päivänä, hän ei tee sitä. Mainittakoon, että koko ajan keskustellessani Trotskin kanssa olimme kahdenkesken. Sangen usein kävi ja poistui huoneesta Trotskin poika Sedov.

Holzmann osoittaa, että myöhemmässä keskustelussa Trotski oli sitä mieltä, että ”Stalin täytyy korjata pois”. Tämän johdosta tapahtuu seuraava vuoropuhelu valtiollisen syyttäjän ja syytetyn välillä:

Vyshinski. Mitä merkitsee ”korjata pois Stalin’’? Selittäkää?

Holzmann. Minä sanon siitä. Edelleen Trotski puhui, että jos Stalin tulee pois korjatuksi, niin siten on mahdollista, että trotskilaiset tulevat valtaan ja NKP(b):n johtoon. Hän sanoi tällöin, että ainoa keino korjata pois Stalin on terrori.

Vyshinski. Sanoiko Trotski suoraan niin?

Holzmann. Sanoi. Tätä varten, kuten hän sanoi, täytyy valita vastuunalaisia ja tähän tekoon kykeneviä ihmisiä. Ja edelleen hän sanoi, että tästä on ilmoitettava Smirnoville, puhumatta siitä kenellekään mitään.

Vyshinski. Siis Trotski sanoi teille suoraan, että perustehtävänä nyt (siis syksyllä v. 1932) on toveri Stalinin murhaaminen? Muistatteko sen varmasti?

Holzmann. Muistan.

Näiden henkilöiden osoitukset täydensivät loppuun saakka niiden kiistämättömien todistusten ja todisteiden ketjun, jotka paljastavat Trotskin terrorin välittömäksi alkuunpanijaksi ja järjestäjäksi, joka on vastuussa murha-aikeista t.t. Stalinia, Voroshilovia ym. vastaan ja vastuunalainen Kirovin murhasta. Trotski antaa v. 1931 poikansa, katalien vastavallankumouksellisten tekojen mestarin Sedovin kautta I. N. Smirnoville, direktiivin terrorista, hän kirjoittaa hänelle v. 1932 kirjeen tästä, hän kohtaa Holzmannin ja antaa hänen tehtäväkseen ilmoittaa trotskilaiselle keskukselle terroristiset asenteet. Vihdoin hän lähettää F. Davidin, Bermann-Jurinin ja muita agentteja murhien suorittamista varten.

Trotski suorittaa fasismin antamia kaikkein mustimpia, kaikkein inhoittavimpia tehtäviä. Ja tätä hänen rooliaan vahvistavat organisatsioyhteydet hitleriläisen ohranan kanssa. Oikeudessa ne paljastettiin ja osoitettiin kaikille työtätekeville. Trotskilaiset agentit, joilla on Trotskin antama tehtävä, saavat sitten passin, aseen ja muuta apua Gestapon agenteilta. Trotskilainen Olberg on yhteydessä veljensä kanssa, joka on Saksan kansallis-sosialistisen puolueen jäsen ja salaisen poliisin työntekijä, pystyttää hänen kauttaan yhteistoiminnan Tukalevskin — Tshekkoslovakiassa olevan Hitlerin salaisen agentin kanssa ja hänen välityksellään saa Hondurasin tasavallan alamaisen passin. Trotskilaiset N. Lurie ja M. Lurie ottavat yhteyden jo Sovettiliitossa tänne tunkeutuneen Hitlerin agentin Franz Weizin kanssa ja järjestävät yhdessä murhayrityksiä Sovettimaan johtajia vastaan.

Ja tämä on systeemi.

Trotskilaiset ovat jo aikoja sitten solmineet välittömän yhteyden hitleriläisen ohranan kanssa. Oikeusprosessissa syytetty Olberg kertoi tästä todellisen fasistisen tuholaisen kyynillisyydellä. Prokuraattorin kysymykseen hänen toisesta matkastaan SSSR:ään hän vastasi:

Olberg. Tällä kertaa minä aioin matkustaa Sovettiliittoon Saksan kautta. Tukalevski ilmoitti minulle, että olisi hyvä kohdata Berlinissä Slomovits. Minä tunsin hänet jo aikaisemmin. Tukalevski sanoi minulle, että berliniläiset trotskilaiset ovat solmineet sopimuksen Gestapon kanssa ja että kohdattuani Berlinissä Slomovitsin minä voin tarpeen vaatiessa saada häneltä tukea ja apua.

Berlinissä minä olin Slomovitsin luona, joka ilmoitti minulle seuraavaa: minun poissaolo-aikanani on jäänyt jälelle vähälukuisia trotskilaisia kaadereita ja että nyt on pulma: trotskilaisten on joko likvidoitava itsensä tai mentävä sopimukseen saksalaisten fasistien kanssa. Perustana sopimukselle on kysymys terrorin valmistelusta ja toteuttamisesta NKP(b):n ja sovettihallituksen johtajia vastaan. Trotski vahvisti berliniläisten sopimuksen Gestapon kanssa, ja trotskilaiset olivat todella vapaalla jalalla.

Berliniläisten trotskilaisten katsantokanta oli se, että sovettijärjestelmän kukistaminen, taistelu sovettihallitusta vastaan on mahdollinen kahta tietä: joko interventsion kautta tai yksityisten terroritekojen kautta.

Slomovitsin asunnossa minä tapasin Gestapon työntekijän, johon hän minut tutustutti ja joka ilmoitti, että jos tarvitaan apua, niin he mielellään auttavat minua terroristitekojen valmistelussa ensi sijassa Stalinia vastaan.

Toiset henkilöt, jotka trotskilainen järjestö lähetti terroristitekoihin SSSR:ään, järjestetään yhteyteen Gestapon agenttien kanssa.

Syytettyjen Moisei ja Nathan Lurien kuulustelu oikeudessa toi esiin konkreettisia faktoja tästä Trotskin lähettien ja Hitlerin agenttien yhteistoiminnasta.

Prokuraattorin kysymykseen M. Lurie vastasi:

M. Lurie. Minä sain direktiiviluonteisen tehtävän matkustaessani Berlinistä Moskovaan 4 päivänä maaliskuuta v. 1933. Sain tämän tehtävän Ruth Fischeriltä ja Maslovilta, mutta faktillisesti se oli itsensä Trotskin antama tehtävä. Ruth Fischerin kanssa olin yhteydessä vuodesta 1924 ja oppositsiotyössä zinovjevilaisessa fraktsiassa — lokakuusta v. 1925, sekä Maslovin kanssa — vuodesta 1927, palattuani Moskovasta Berliniin.

Tehtävän luonne on seuraava: Trotski esittää ja vaatii, ja me, s.o. Maslov ja Ruth Fischer, olemme solidaarisia tähän Trotskin direktiiviin nähden, joka sisältää seuraavaa: on välttämätöntä jouduttaa terrorististen tekojen järjestämistä NKP(b):n ja sovettivallan johtajiin sekä ennenkaikkea Staliniin nähden. Tämän direktiivin sain henkilökohtaisesti suullisessa muodossa Ruth Fischeriltä ja Maslovilta kuten jo osoitin, maaliskuun 4 päivänä v. 1932.

Vyshinski. Odotan teidän selvityksiänne tähän suuntaan tapahtuneista käytännöllisistä askeleista.

M. Lurie. Saavuttuani Moskovaan 9 maaliskuuta v. 1933 minä ilmoitin tämän suullisen direktiivin määräpaikkaan, nimittäin — Zinovjevin entiselle henkilökohtaiselle Berlinissä olleelle salalähetille — A. W. Herzbergille. Zinovjevilaisten työssä olin minä Herzbergin kanssa yhteydessä hänen Moskovaan matkustamiseensa saakka, joka tapahtui vuoden 1931 lopulla. Tämän direktiivin minä ilmoitin jo huhtikuun toisella puoliskolla. Herzberg otti tehtävän vastaan ja sanoi, että tämä Trotskin, Ruth Fischerin ja Maslovin direktiivi on täydellisesti samanlainen kuin maassa olevan keskuksen jo tekemät saman suuntaiset päätökset.

Kolme kertaa M. Lurie kohtasi Zinovjevin. Eräässä näistä kohtauksista, joka tapahtui Zinovjevin asunnossa elokuun alussa v. 1934, Lurie informeerasi yksityiskohtaisesti Zinovjeville Trotskin direktiiveistä, jotka saatiin Ruth Fischerin ja Maslovin kautta, terroritekojen valmistelusta ja erikoisesti saman sukunimen omaavan Nathan Lurien ryhmän toiminnasta.

M. Lurie. Minä voin tehdä muutamia täydennyksiä Nathan Lurien osoituksiin ja tärkeästä keskustelustani Zinovjevin kanssa Weizin ryhmästä. Nathan Lurie ilmoitti minulle konkreettisesti Weizin järjestämän terroristiryhmän työstä. Huomattuaan minun hämmästykseni tällaisen liittolaisen johdosta, N. Lurie kysyi minulta, miten minä suhtaudun tähän asiaan. Minä vastasin, että minun henkilökohtaisella suhtautumisellani ei ole tässä merkitystä, että minä ilmoitan heti siitä määräpaikkaan, sanoen N. Lurielle — jos sinä et saa kielteistä vastausta, niin sinä siis työskentelet jo keskuksen tieten.

Vyshinski. Ketä te persoonakohtaisesti tarkoititte?

M. Lurie. Minulla oli yhteys Zinovjevin erikoisesti luottaman henkilön — A. V. Herzbergin kanssa. Nathan Lurie ei saanut minulta kielteistä vastausta. Nathan Lurien ryhmä, jonka fasisti Franz Weiz oli järjestänyt, työskenteli minun ja Nathan Lurien välillä huhtikuussa v. 1933 tapahtuneen keskustelun jälkeen keskuksen ja henkilökohtaisesti Zinovjevin tieten ja ehdottomasti niiden suostumuksella.

Nathan Lurie toteutti näitä isäntiensä Trotskin ja Zinovjevin direktiivejä. Kun hän saapui Sovettiliittoon, niin hän otti heti yhteyden hitleriläisten agenttien kanssa. Oikeudessa hän toi esiin:

N. Lurie. Konstantille minä kerroin terroriasenteesta, minkä olin saanut trotskilaiselta järjestöltä Moisei Lurien kautta. Konstant sanoi minulle, että se ei ole hänelle uutuus. Heillä on myöskin terroristinen asenne ja vieläpä ovat käytännöllisesti ryhtyneet toteuttamaan sitä. Hän kertoi minulle, että heillä on terroristinen ryhmä, johon kuuluvat Konstant ja Lipshits sekä eräs saksalainen insinööri, arkkitehti Franz Weiz.

Vyshinski. Kuka on Franz Weiz?

N. Lurie. Franz Weiz oli Saksan kansallis-sosialistisen puolueen jäsenenä, saapui SSSR:ään Himmlerin lähettämänä, joka siihen aikaan oli suojelusjoukkueiden päällikkönä, myöhemmin Himmler tuli Gestapon päälliköksi.

Vyshinski. Oliko Franz Weiz hänen edustajansa?

N. Lurie. Franz Weiz saapui SSSR:ään Himmlerin lähettämänä suorittamaan terroritekoja.

Vyshinski. Mistä saitte tämän tietää?

N. Lurie. Ensin kertoi siitä minulle Konstant ja sitten itse Franz Weiz.

Minä tulin johtopäätökseen — puhuu N. Lurie, — että kun trotskilaiset olivat siirtyneet aseellisen taistelun metoodeihin, niin sillä on oma logiikkansa, se on, jos fasistit tarjoavat palvelustaan terroria varten, niin on tätä palvelusta käytettävä hyväkseen. Minä olin edelleen yhteydessä Franz Weizin kanssa ja työskentelin hänen käytännöllisen johtonsa alaisena.

Trotski provokaattorien provokaattorina, käsittäen, että kaikkien maiden työläisten viha lankee hänen päällensä, kun he saavat tietää hänen terroriteoistaan Sovettien maata vastaan, antaa agenteilleen mitä kiinteimmät ohjeet: ei missään tapauksessa saa puhua hänestä. Ei kenenkään pitäisi osoittaa, että oli saanut tehtävät Trotskilta. Kaikkien hänen lähettämänsä ja oikeuden edessä olleet henkilöt ilmoittavat näistä tehtävistä samaan ääneen.

Prokuraattori teki suoran kysymyksen, ja koko sali kuuli trotskilaisen lähetin vastauksen.

Vyshinski. Milloin teillä oli Sedovin kanssa keskustelu siitä, että ei saa saattaa trotskilaista järjestöä huonoon huutoon?

Olberg. Se oli toisen matkani aikana. Hän sanoi, että jos SSSR:n valtion turvallisuuselimet vangitsevat minut, niin minä en saa missään tapauksessa puhua, että tätä terroristista toimintaa suoritetaan Trotskin antamana tehtävänä ja että joka tapauksessa on pyrittävä salaamaan Trotskin rooli.

Tästä puhui Trotski kymmeniä kertoja järkähtämättömästi Holzmannille, F. Davidille ym. Ja nyt jälleen tämä kiihkoisen provokatsion ja salamurhien mestari koettaa kieltää johtavan osuutensa ja osallistumisensa trotskilais-zinovjevilaisen ryhmän terroritoimintaan.

Mutta hänet on saatu kiinni verekseltään rikospaikalla. Itse omat agentit, faktat ja dokumentit ovat hänet paljastaneet. Julkisessa oikeusprosessissa, koko maailman silmien edessä, kymmenien sanomalehtien edustajien läsnäollessa on paljastettu ja todistettu Trotskin todellinen rooli niiden terroristien innostuttajana ja järjestäjänä, jotka murhasivat Kirovin ja jotka hän lähetti murhaamaan Stalinin, Voroshilovin.

Tietäkööt koko proletariaatti, kaikki rehelliset ihmiset maailmassa Trotskin mustan, konnamaisen roolin.

Trotskilais-zinovjevilaisella vastavallankumouksellisella ryhmittymällä, joka oli edustettuna oikeuden edessä, on pitkä historiansa. Ennen Lokakuun suurta sosialistista vallankumousta Trotski taisteli monia vuosia Leniniä vastaan, bolshevismia vastaan. Liittyessään puolueeseen v. 1917 Trotski väliaikaisesti poikkesi katsantokannoistaan, luopumatta niistä. Kymmenen vuoden aikana, v.v. 1917–1927, hän esiintyi systemaattisesti leniniläistä puoluetta vastaan, kehittäen fraktsiataistelua jokaisessa puolueen käännekohdassa taistelussa sosialismin puolesta.

Trotskin antibolshevistinen toiminta, Zinovjevin ja Kamenevin rikkurikäyttäytyminen v. 1917, esiintymiset puoluetta vastaan Brestin rauhan kaudella, ammattiliittodiskussiassa, mitä suurimmat poliittiset virheet sotilaskysymyksissä; mitkä johtivat tuhoisiin seurauksiin, — ovat laajasti tunnetut kommunistien ja puolueettomien työtätekevien joukoille. Uudella voimalla leimahti taistelu Leninin kuoleman jälkeen. Bolshevismin suuren perustajan ja luojan menetystä yrittivät trotskilaiset ja zinovjevilaiset käyttää hyväkseen, kääntääkseen puolueen pois leniniläisiltä katsantokannoilta, vallatakseen johdon käsiinsä ja asettaakseen leninismin sijalle trotskismin. Kun proletariaatin diktatuurin ensimmäisen maan kehityksessä alkoi jyrkkä käänne kansantalouden sosialistiseen rekonstruointiin, nousivat esille pohjimmaiset probleemit taistelussa sosialismin puolesta. Kysymys sosialismin voitosta yhdessä maassa muodostui ydinkysymykseksi taistelussa puoluevastaisia ryhmittymiä vastaan useamman vuoden aikana. V. v. 1923, 1924, 1925. 1926, 1927 — kaikki nämä vuodet ovat täynnään terävää, ankaraa taistelua trotskismia ja trotskilais-zinovjevilaista blokkia vastaan. Näissä taisteluissa ratkaistiin vallankumouksen kohtalo. Kaikki antibolshevistiset, antileniniläiset ainekset yhtyivät trotskismin aatteellisella pohjalla, pyrkien kääntämään puolueen ja proletaarisen valtion omalle tielleen. Se olisi tuottanut tuhon sosialismille ja voittokulun maailman taantumukselle. Useiden vuosien aikana leniniläinen puolue antoi iskun toisensa jälkeen trotskilais-zinovjevilaiselle blokille, ja kun se alkoi rikkoa bolshevistisen kurin puitteita, muodostaa toista puoluetta, niin bolshevikit, murskattuaan oppositsion aatteellisesti, heittivät riveistään sen kannattajat. Koko tätä taistelua trotskilais-zinovjevilaista blokkia vastaan johti Leninin suuri työtoveri — Stalin, järjestäen leninismin puolustuksen ja sosialistisen maan pelastuksen siltä tuhoisalta tieltä, johon trotskilaiset sitä vetivät.

Koko maailma seurasi jännityksellä leimahtanutta taistelua. Vallankumouksen vastustajat, työväenluokan viholliset asettivat toivonsa trotskismin voitolle, tervehtivät blokin esiintymistä puoluetta vastaan. Näissä esiintymisissä ne aivan oikein näkivät bolshevismin rautaisten rivien, puolueen yhtenäisyyden horjumista, yhtenäisyyden, joka on tärkeimpänä takeena sosialismin menestykselliselle rakentamiselle.

XV edustajakokouksen jälkeen Trotski, joka oli karkoitettu NKP(b):stä, esiintyi edelleen avoimesti puoluetta vastaan ja, karkoitettuna kohta sen jälkeen SSSR:n rajojen ulkopuolelle, asettui samaan riviin Sovettien pahimpien vihollisten — menshevikkien, eserrien ja muunlajisten valkokaartilaisten kanssa. ”Koira palasi oksennuksensa luo”, trotskismi muuttui vastavallankumouksen etujoukoksi. Porvarillisten lehtien sivuilla Trotski harjoitti herjauskamppailua Sovettien maata vastaan, puoluetta vastaan, leninismiä vastaan.

Blokin zinovjevilais-kamenevilainen osa ja useat trotskilaiset jättivät ilmoituksen virheidensä tunnustamisesta, vannoivat uskollisuutta ja pyysivät ottamaan heidät takaisin NKP(b):hen. Todellisuus osoitti, että tämä oli vain puolueen katalaa pettämistä, äärimmäistä kaksinaamaisuutta, jonka tarkoituksena oli puolueeseen kuulumisen varjossa alottaa sopivalla hetkellä jälleen taistelu puoluetta vastaan. Tässä tarkoituksessa he pyrkivät säilyttämään kaaderinsa. Zinovjev ja Kamenev antoivat kannattajilleen signaalin puolueeseen palaamisesta. Aivan heti sen jälkeen, kun XV edustajakokous oli eroittanut Zinovjevin, hän kirjoitti oppilaalleen, eräälle tov. Kirovin tulevista murhaajista, Rumjantseville, että täytyy ryhtyä kaikkiin toimenpiteisiin puoluejäsenkirjan saamiseksi ja että tulee antaa minkälaisia ilmoituksia tahansa, kunhan ne vaan katsottaisiin tyydyttäviksi.

Useiden vuosien aikana he muodostivat jesuiittamaisen puolueen pettämisen systeemin, sovelluttivat häikäilemättömästi mitä inhoittavimpia taistelukeinoja puoluetta ja sovettivaltiota vastaan. Jo puolueen sisäisenä oppositsiona ollessaan trotskilais-zinovjevilainen blokki useita vuosia käytti menetelmiä ja metoodeja, jotka panivat alulle heidän sitä seuraavan provokatoorisen, kaksinaamaisen toimintansa. Nämä menetelmät systemaattisesti kehittivät inhoittavan filosofian — taistelussa puoluetta vastaan kelpaavat kaikki keinot. Ne ovat meidän päivinä, taistelussa proletariaatin diktatuuria vastaan, elvyttäneet henkiin jesuiittakunnan muinaisen perustajan Ignatius Lojolan uskonkiihkoisen teesin. Oppositsion riveissä opetettiin Trotskin, Zinovjevin, Kamenevin kannattajia rikkomaan puoluekuria ja petkuttamaan puoluekeskuksia. Siinä oppivat he konspiratiivisuuteen, muodostamaan ahtaita fraktsiaryhmittymiä, jotka asettivat omanvoitonintressinsä puolueen ja työväenluokan intressien yläpuolelle, kaiken yläpuolelle.

Kokonainen ketju puoluevastaisia taistelukeinoja oli trotskilais-zinovjevilaisen blokin asevarastossa. Petokselliset ilmoitukset 4 ja 16 lokakuuta v. 1926, periaatteettomien blokkien solmiaminen erilaisten puoluevastaisten ryhmien välillä, hillitön demagogia, jonka päämääränä oli takapajuisten kerrosten valtaaminen, numeroiden ja faktojen väärentäminen puolueen peloittamistarkoituksessa, sekä uhkaukset kiertämättömästä katastrofista, ellei hyväksytä oppositsion ehdotuksia. Vihdoin oman fraktsian muodostaminen, maanalaisten kirjapainojen perustaminen ja yritys järjestää sovettivastainen mielenosoitus Suuren proletaarisen vallankumouksen kymmenvuotispäivänä. Kaikki nämä menetelmät kasvattivat ihmisiä, jotka ovat valmiit kaikkeen, opetti heitä siihen, että ei ole mitään rajaa taistelussa puoluetta vastaan. Puolueen päätöksille ja puoluejärjestöjen mielipiteille ei annettu mitään merkitystä.

Trotskilais-zinovjevilainen ryhmä pyrki usean vuoden ajan systemaattisesti häpäisemään puolueen johtoa, kävi erikoista kamppailua sen johtavien työntekijöiden saattamiseksi huonoon valoon, levittäen inhoittavia herjausjuttuja ja kylväen katalia huhuja. Toveri Stalin paljasti tämän trotskismin turmiollisen toiminnan jo monta vuotta sitten.

”… Trotskismi on epäluottamusta bolshevismin johtajiin, yritystä saattaa heidät huonoon valoon, halventaa heitä, — sanoi hän. — Minä en tunne puolueessa ainoatakaan virtausta, jota voisi verrata trotskismiin, leninismin tai puolueen keskuslaitosten johtajien huonoon valoon saattamisessa.” (Stalin, ”Oppositsiosta”. Kirjoituksia ja puheita v.v. 1921–1927, sivu. 119.)

Tappio, jonka trotskilais-zinovjevilainen blokki kärsi, ei johtanut sen kannattajia siihen, että he olisivat rehellisesti miettineet virheitään ja pyrkineet vilpittömällä työllä korjaamaan hairahduksensa. Puolue antoi heille kaikki mahdollisuudet tähän. Mutta Trotski, Zinovjev, Kamenev ja heidän apureittensa surkea kopla läksivät toiselle tielle ja luisuivat vastavallankumouksen ja terrorismin kuiluun.

Alhainen kosto, kiukku ja voitonhimoinen laskelma valtaantulosta olivat heidän vastavallankumouksellisen toimintansa ainoana liikkeellepanevana motiivina. Tällainen on tilanne, joka ruokki marasmin ja rämettymisen raadonmyrkyllä Trotskin, Zinovjevin, Kamenevin surkeat kannattajat.

Koko ajan NKP(b):n XV edustajakokouksen jälkeen trotskilais-zinovjevilaisen blokin murskatut sirpaleet odottivat ja toivoivat puolueen politiikan vararikkoa, stalinilaisten viisivuotissuunnitelmien romahdusta. Trotski porvarillisten sanomalehtien sivuilla, Zinovjev ja Kamenev kannattajiensa piirissä kymmeniä kertoja ennustivat maan industrialisoinnin ja maaseudun kollektivisoinnin romahdusta. Vihollissilmillä katselivat trotskilais-zinovjevilaiset SSSR:n saavutuksia. Oikeudessa itse syytetyt paljastivat, osoittivat ja tunnustivat faktoja, jotka puhuvat siitä, että he olivat asettaneet tappioplatformun. Uhkaavina päivinä v.v. 1932–1933, jolloin Sovettiliittoa uhkasi Kaukaisessa Idässä sodan vaara, jota Japanin imperialistit valmistelivat, trotskilais-zinovjevilainen keskus antoi väelleen direktiivejä siitä, että on pyrittävä SSSR:n tappioon sodassa. Näiden sosialistisen isänmaan petturien mielestä se olisi voinut johtaa heidät valtaan. Todellisella bandiittien kyynillisyydellä he puhuivat, että ei ole väliä, vaikka Japanin imperialistit valloittavat Kaukaisen Idän, sillä he toivovat siinä tapauksessa pääsevänsä valtaan. Trotski antoi kiireellisiä direktiivejä välttämättömyydestä valmistella ja suorittaa hajoitustyötä Punaisessa armeijassa ja valmistaa sille iskua selkään.

Mutta kaikki heidän toiveensa kärsivät vararikon; he hävisivät vielä yhden panoksen pelissä. Maa kulki voitosta voittoon. Tässä tilanteessa trotskilais-zinovjevilainen ryhmä ryhtyi terroriin.

Ei ole kataluudeltaan tämän ryhmän voittanutta. Se toimi niinä päivinä, jolloin puolue ja Sovettiliitto olivat jättäneet kauaksi taakseen äkkijyrkät, vaikeat ylimenopaikat tiellä sosialismin voittoihin. Miljoonat työläiset ja kolhoosilaiset, sovetti-intelligenssi näyttävät työnsankaruuden ihmeitä sosialistisen yhteiskunnan luomisessa. Ovat puhjenneet kansan vapautetun luomisvoiman mahtavat lähteet. Sosialistisen rekonstruoinnin monet vaikeudet on läpäisty, ja monimiljoonainen maa korjaa suurten töittensä hedelmiä. SSSR:n kansoille ja kaikille työtätekeville on avautunut ihmiskunnan ennennäkemättömän kukoistuksen ja onnen suuremmoiset ja realiset perspektiivit. Työtätekevien riveissä ei ole kahta mielipidettä siitä, onko NKP(b):n tie oikea, sillä voitot, jotka se on valloittanut suuren Stalinin johdolla, ovat näkyvissä.

Ja juuri tänä sosialismin suurten voittojen kautena toimi kansan vihollisten katala trotskilais-zinovjevilainen petturiryhmittymä. He eivät voineet asettaa minkäänlaista julkista ohjelmaa, kirjaimellisesti ei mitään, millä olisi voinut esiintyä, puolueen linjaa vastaan. Sen asiat ovat suuret ja voittoisat! Kaikesta kavaluudestaan huolimatta he eivät voineet löytää mitään, asettaakseen sitä vastaan. Eläimellinen viha, alhainen kosto ja halu tunkeutua valtaan, toteuttaakseen kapitalismin jälleen palauttamisen — kas siinä heidän ohjelmansa ensimmäinen ja viimeinen sana.

Luonteenomaista yhdistetyn keskuksen koko toiminnalle on se, että se ei edes asettanutkaan kysymystä joukkojen luo menemisestä, pyrkimyksestä vallata puolelleen kannattajia ”platformunsa” pohjalla. He itse näkivät, että tällaiset yritykset ovat tuomitut luhistumaan ja että jokainen rehellinen työtätekevä, saatuaan tietää heidän katalista hankkeistaan, ryhtyy kaikkiin toimenpiteisiin, hävittääkseen heidät kuin vesikauhuiset koirat. Koko tuon kauden he muodostivat ahdasta, suljettua henkilöiden ryhmää, joka monia vuosia kävi taistelua puoluetta vastaan trotskilais-zinovjevilaisen blokin riveissä.

Petomainen viha puoluetta ja sovettivaltiota kohtaan johti tämän ryhmän blokkiin maailman taantumuksen kaikkein pimeimpien voimien kanssa. Näin ollen pystytettiin yhtenäinen fasistis-valkokaartilainen trotskilais-zinovjevilainen blokki Hitleristä Trotskiin-Zinovjeviin saakka.

Trotskin koko inhoittava, halpamainen toiminta SSSR:ssä on irroittamattomasti yhteydessä hänen vastavallankumoukselliseen toimintaansa kansainvälisellä areenalla. Siitä hetkestä lähtien, kun Trotski karkotettiin Sovettiliitosta, on hän, käyttäen hyväkseen oleskeluaan porvarillisissa maissa, käynyt ankaraa taistelua työväenluokan etuja vastaan, sen voimien yhdistämistä vastaan fasismivastaisessa taistelussa, Kominterniä vastaan.

Silloin kun kapitalististen maiden työläiset ja työtätekevät seuraavat rakkaudella ja ilolla Sovettimaan saavutuksia, Trotski lakkaamatta herjaa sitä, pyrkii häpäisemään kaikki sen suuret voitot. Ei ole sellaista saastaa ja herjausta, jota hän ei häikäilisi nostaa ensimmäistä proletaarista valtiota vastaan, pyrkiessään kylvämään vihan ja vihamielisyyden mustia jyviä.

Niinä päivinä, jolloin kaikki maailman rehelliset ihmiset seurasivat ihastuksella fasismivastaisen taistelun sankarin ja suuren tribuunin toveri Dimitrovin taistelua Leipzigin oikeusjutussa, Trotski esiintyi katalilla mielikuvitusjutuilla ja provokatsiolla. Niin tätä ennen kuin sen jälkeenkin Trotski on väsymättömästi harjoittanut tätä provokatoorista hommaansa, esiintyen samassa rivissä fasististen pyövelien ja murhaajien kanssa.

Näin kaikkialla ja kaikissa asioissa hän toimii yhdessä niiden kanssa. Nykyään, kun työväenluokka on löytänyt kaikkein varmimman taistelukeinon fasismia vastaan — omien ja työtätekevien antifasistien voimien yhdistämisen, muodostaen yhtenäisen kansanrintaman, — käy Trotski sitä vastaan vimmattua taistelua. Kun Ranskassa, missä kompuolueen ottaman suunnan tuloksena on annettu vakavia iskuja fasismille, vaikka sitä sielläkään ei ole vielä onnistuttu likvidoimaan ja jossa tämä politiikka on tuottanut suuria saavutuksia proletariaatille, on Trotski noussut kahlekoiran kiukulla sitä vastaan. Hän pyrki hajoittamaan työväenluokan voimia. Silloin kun kaikki puhuu yhteisrintamapolitiikan puolesta, jonka pohjalla Ranskan työläiset ovat saavuttaneet palkkojen kohoamisen, kun on alettu taistelu virkailijain lahjottavuutta vastaan, hajoitetaan fasistisia järjestöjä ja lujittuu ystävyys Sovettiliiton kanssa, — esiintyy Trotski yhteisrintamapolitiikkaa vastaan, vääristelee faktoja ja syytää lokaa kansanrintamapolitiikan johtajien ja toteuttajien päälle.

Espanjassa, missä kansanjoukot käyvät sankarillista taistelua fasistisia kapinoitsijoita vastaan, tasavallan puolesta, vapaan ja onnellisen Espanjan puolesta, esiintyvät Trotski ja hänen agenttinsa seikkailupolitiikalla. Siellä hän uudestaan toistaa sitä linjaa, jonka takia Lenin ja Venäjän proletariaatti löi häntä monta vuotta sitten. Ainoana tuloksena näistä trotskilaisista seikkailuista Espanjassa voi olla vain isku vallankumoukselle. Espanjassa, kuten Sovettiliitossakin, on trotskilaisten ja Gestapon inhoittava toiminta välittömästi punoutunut yhteen. Hitleriläisen ohranan agentit valmistelivat jo kauan ennen sotilaskapinaa espanjalaisia fasisteja taisteluun tasavaltaa vastaan. Ja sielläkin Gestapo on käyttänyt hyväkseen trotskilaisten toimintaa.

Mitättömiä, surkeita ja vähälukuisia ovat Trotskin kannattajan koplat. Mutta on muistettava, että hän on fasismin asialla, saa siltä apua ja tukea ja siksi sen vahingollisuus on suurempi. Trotskilais-zinovjevilaisen terroristijoukkion oikeusprosessi osoitti, miten raskas voi olla isku, jos heikentyy valppaus ja jos ei onnistuta täydellisesti murskaamaan niitä.

Trotskismi on likvidoitava. Jokaisen rehellisen ihmisen tulee selvästi nähdä trotskismin fasistinen olemus ja sen murskaamisen välttämättömyys.

Vihan ja suuttumuksen myrsky halveksittua trotskilais-zinovjevilaista murhaajien koiraparvea vastaan on vallannut Sovettiliiton kaikki kansat ja koko maailman työtätekevät ja rehelliset ihmiset, ja he hyväksyvät täydellisesti proletaarisen oikeuden tuomion — ampumisen.

Sovettiliiton sataseitsemänkymmentä-miljoonainen kansa nousi mahtavana ja uhkaavana vihassaan, vaatien sosialismin vihollisten säälimätöntä hävittämistä. Vihollisten, jotka kohottivat kätensä miljoonien työnraatajien kaikkein kalleinta, kaikkein pyhintä vastaan — Stalinin henkeä vastaan. Näinä oikeudenkäyntipäivinä, suunnattoman sosialistisen maan kaikilta ääriltä, sen tehtaista ja kaivoksista, kolhoosimaaseudulta ja kapitalististen maiden työtätekeviltä saapui Moskovaan kirjeitä, telegrammeja, joissa ilmituodaan syvä rakkaus NKP(b):tä ja sen johtajia kohtaan, kansojen johtajaa Josef Vissarionovitsh Stalinia kohtaan.

Stalinin elämä on välttämätön maailman kaikille proletaareille ja sorretuille kansoille. Yrittäessään murhata tämän elämän trotskilaisten murhaajien musta joukkio teki murhayrityksen miljoonien onnea vastaan, sosialismin voittoa vastaan.

Krasnaja Presnjan työläiset, jotka nostivat kuuluisan historiallisen kapinan tsarismia vastaan v. 1905, ilmaisivat mainiosti SSSR:n kansojen ja maailman työtätekevien tunteet. Vetoomuksessaan työläiset sanoivat siitä, kenen henkeä trotskilais-zinovjevilaiset murhaajat vaanivat:

”Paljon olemme nähneet ja kokeneet aikakautenamme. Kolme vallankumousta olemme kestäneet harteillamme. Ja sanottakoon, että meitä on vaikea jollain hämmästyttää. Mutta sellaista kataluutta, johon trotskilais-zinovjevilainen koiraparvi on valmis, me emme tunteneet edes tsarismin henkivartioiden ja raivopäisten santarmien taholta. Murhaamaan unohtumattoman Sergei Mironovitshin ja verisin käsin tekopyhästi pyyhkimään juudaskyyneleitä — kas mihin kykenevät nämä julmurit!

Meidän oma Josef Vissarionovitsh! Teidän nimenne yhdessä Vladimir Iljitshin nimen kanssa ovat meille kaikkein kalleimmat, niin kalliit kuin rakastettu lapsi äidille. Te olette koko elämänne uhranneet ja uhraatte kansan etujen hyväksi. Kaikki, kaikkein ihanin, kaikkein iloisin on jokaisella rehellisellä työtätekevällä yhdistetty teidän nimeenne. Maa tarvitsee teitä, ihmiskunta tarvitsee teitä niinkuin aurinkoa, joka valaisee elämää. Siksi älkää pahastuko meille ankarasta nakaasistamme teille:

Varjelkaa Itseänne, meidän omamme, suojelkaa henkeänne kaikilta vihollisilta ja vihamiehiltä!

Teidän elämänne kuuluu kansalle, vallankumoukselle, kommunismin suurelle asialle. Jokaisen, rehellisen ihmisen velvollisuus on — suojella teitä kuin silmäterää.”

Työläisten ja työtätekevien järjestöt kapitalistisissa maissa toinen toisensa jälkeen lähettävät tulisia tervehdyssanoja suurelle Stalinille ja leimaavat häpeäleimalla terroristit.

On tehtävä kaikki johtopäätökset trotskilais-zinovjevilaisen murhaajajoukkion oikeusprosessista. Faktat vielä kerran osoittivat, miten kavalasti trotskilaiset agentit tunkeutuvat työväenliikkeen ja sen kommunistisen avankaartin riveihin. Ne sovelluttavat katalaa kaksinaamaisuuden ja provokatsion taktiikkaa, johon heidän opettajansa Trotski ja Zinovjev ovat opettaneet heidät. Kokonainen joukko antibolshevistisia ryhmittymiä, jotka aikaisemmin kävivät taistelua Kominterniä vastaan, on yhdessä trotskilais-zinovjevilaisen oppositsion kanssa ja sen johdolla luisunut fasismin leiriin. Ruth Fischer ja Maslov, kuten oikeusprosessi osoitti, lähettivät Trotskin agentteja suorittamaan terroritekoja Sovettiliitossa. He lähettivät M. Lurien (Emel), joka oikeusprosessissa oli yksi kaikkein inhoittavimmista olioista. Useat, Doriotin kaltaiset ryhmittymät luisuvat nopeasti fasismin avoimeen palvelukseen. Ja he ovat jättäneet joitakin puolueen riveihin, antaakseen petturi-iskuja selkään, tunkeutuakseen helpommin maailmanvallankumouksen keskukseen, antifasistisen taistelun keskukseen.

Valppautta, syvää bolshevistista valppautta on noudatettava kaikkialla ja aina, kaikilla taistelualoilla. Ei saa sivuuttaa sellaisia faktoja, kuin Fritz Davidin, M. Lurien ym. kaltaisten henkilöiden, käyttäen hyväkseen valppauden puuttumista ja useissa tapauksissa suoranaista pikkuporvarillista hyväntahtoisuutta, tunkeutumista puolue-elimiin bandiittitoimintaansa varten. Vain bolshevikeille sallimaton mätä liberalismi, löyhyys ja kaaderien tutkimisesta annettujen ohjeiden täyttämättä jättäminen ovat helpoittaneet näiden proletariaatin luokkavihollisten asiaa. Kaikkien kompuolueiden on käsitettävä, että trotskismi on jo aikoja sitten ollut vastavallankumouksen etujoukko, fasismin kokoonpano-osa. Tämä määrittelee myöskin kaikki tehtävät taistelussa trotskilaisia vastaan.

Trotskilais-zinovjevilaisen vastavallankumouksen rikollisen toiminnan kaikkien faktojen valossa W. Cytrinen. F. Adlerin ym. esiintyminen on erittäin häpeällinen. Trotskilaisten terroristien puolustaminen merkitsee fasismin auttamista, vain tällaiseen johtopäätökseen tulee näiden II Internatsionalen toimitsijain esiintymisestä. Trotskismin asianajajat ovat saaneet ansionmukaisen vastauksen Kommunistiselta Internatsionalelta. Tov. Dimitrov on osoittanut heidän esiintymisensä tarkoituksen ja merkityksen. Kommunistien ja yhteisrintaman toimitsijain tehtävänä on se, että vaativat tuomitsemaan Cytrine–Adlerin häpeällisen menettelyn ja tekevät kaikki välttämättömät johtopäätökset niiden henkilöiden paljastamiseksi, jotka esiintyvät vastavallankumouksellisten puolesta, niiden puolesta, jotka murhasivat tov. Kirovin ja valmistelivat proletariaatin suuren johtajan toveri Stalinin murhaa.

Suuttumusta, vihaa, inhoa herättää trotskilais-zinovjevilainen ryhmä työtätekevässä ihmiskunnassa, jonka leimaamana se merkitään ikuisesti historiassa kaikkein katalimpana provokaattorien — kaksinaamaisten ja murhaajien juudasryhmänä.

Näiden ihmiskunnan rumilusten viimeinen panos on lyöty. Ei ole sellaista voimaa, joka voisi pysäyttää Leninin–Stalinin puolueen kasvattaman proletariaatin miljoonien voitokasta rautaista astuntaa. Mitkään vihollisten juonet eivät peloita bolsheviikkeja. Koko maailmassa kaikuvat Stalinin sanat bolshevismin vihollisista:

”Nämä ihmiset ovat nähtävästi unohtaneet, että me, bolshevikit, olemme erikoislaatuisia ihmisiä. He ovat unohtaneet, että bolshevikkeja ei peloiteta vaikeuksilla, eikä uhkauksilla. He ovat unohtaneet, että meidät on takonut suuri Lenin, meidän johtajamme, opettajamme, isämme, joka ei tuntenut eikä tunnustanut pelkoa taistelussa. He ovat unohtaneet, että mitä voimakkaammin raivoavat viholliset ja mitä enemmän lankeavat hysteriaan puolueen sisällä olevat vastustajat, sitä enemmän karaistuvat bolshevikit uutta taistelua varten ja sitä innokkaammin liikkuvat he eteenpäin.”

(”Kommunistinen Internatsional” N:o 14 v. 1936)