Nainen ja uskonto (1934)

Nainen ja uskonto

V. Klishko

Raskas ja valoton oli työtätekevien naisten elämä ennen vallankumousta.

Työtätekevien sortoon perustuva kapitalistinen järjestelmä puristi erikoisen voimakkaasti naista.

Pakkotyö kapitalistisessa tehtaassa, alhainen työpalkka, työttömyys, täydellinen oikeudettomuus ja riuduttava työ kotiaskareissa, tällainen oli työtätekevien naisten kohtalo Venäjällä ennen vallankumousta. Tällainen on heidän kohtalonsa kaikissa kapitalistisissa maissa.

Emme puhu orjuuden ja maaorjuuden ajoista, jolloin tilanherrat eroittivat tytöt ja äidit perheistään ja myivät heitä huutokaupalla koiranpenikkojen ja kaikenlaisen rojun mukana.

Ja tämä naisen riippuvaisuus pääomasta, yhteiskunnasta, lapsuudessaan vanhemmistaan ja sitten miehestään on vuosisatojen aikana saattanut hänet pelokkaaksi, tahdottomaksi, taikauskoiseksi ja avuttomuutensa tuntevaksi.

Naisen orjanasema porvarillisessa valtiossa ja omassa perheessään sekä hänen poliittinen ja kulttuurinen takapajuisuutensa ovat syynä naisen suurempaan uskonnollisuuteen.

”Uskonto — lausui V. I. Lenin — on ooppiumia kansalle. Uskonto on jonkinlaista henkistä väkijuomaa, johon pääoman orjat hukuttavat ihmiskuvansa, kaipuunsa vähääkään ihmisarvoa vastaavaan elämään”.

Naiset ovat uskonnossa nähneet unohduksen maallisen elämän vaivoista, ja uskonto on lopullisesti hävittänyt työtätekeviltä naisilta tahdon ja tietoisuuden, saarnaten nöyryyttä, tottelevaisuutta ja orjamaista kärsivällisyyttä.

Nainen on ollut vakuutettu, että hänellä ei ole minkäänlaista pääsyä orjan asemastaan, että kaiken tulee olla juuri niin, ja uskoen pappien juttuja tulevasta elämästä on hän kiihkein rukouksin kääntynyt olemattomien jumalien ja ”pyhimysten” puoleen, jotta nämä auttaisivat häntä kärsivällisesti kantamaan kaikki orjuuden kärsimykset sekä kuoleman jälkeen välttymään helvetin kauhuilta.

Mutta uskonto ei ole vain pettänyt naista. Se on myöskin alentanut häntä sanomattomasti.

Tökeröllä jutullaan Eevan luomisesta Aatamin kylkiluusta on raamattu saattanut ihmiset eriarvoisiksi ja asettanut naisen täydellisesti miehen alaiseksi.

Vieläkin tökerömmällä kertomuksella ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksesta, jolloin Eeva muka otti hedelmän kielletystä ”hyvän ja pahan tiedon puusta”, söi itse ja antoi myöskin kanssasyntiselleen, miehelleen Aatamille, asettaa raamattu naiselle pääsyyn ensimmäisten ihmisten karkoittamiseen paratiisista.

Raamattu pitää siis naista syyllisenä kaikkiin niihin onnettomuuksiin, jotka muka ovat kohdanneet ihmiskuntaa ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksen jälkeen. Ja raamattu solvaa naista lausuessaan:

”Vaimo on synnin juuri”, ”Parempi häijy mies kuin hyväilevä nainen”, jne.

Raamattu vaatii naisen ehdotonta alistumista miehensä tahdon alaiseksi: ”Vaimon tulee pelätä miestään”, ”Vaimot olkoot miehillensä alamaiset niin kuin herralle, sillä mies on vaimon pää, kuten Kristus on seurakunnan pää”.

Vaimon hylkäämistä pitää raamattu jumalalle otollisena tekona, vedoten seuraaviin Kristuksen sanoihin:

”Jokainen, joka minun tähteni hylkää vaimonsa, se perii iankaikkisen elämän”.

Nainen on epäpuhdas olio, hän on itse pahahenki. ”Naisen ääni on kyykäärmeen sihinään verrattava”, nainen on ”paise, ruttotauti, ihmiskunnan kirous”, näin opettivat uskoville kristinuskon saarnaajat, ”kirkkoisät”.

Näin ovat naiseen suhtautuneet kaikki uskontokunnat.

”Oikeauskoinen” kirkko kielsi naista astumasta alttarille. Juutalaisten uskonto varaa hänelle synagoogassa oman paikan. Muhamettilaisuus kieltää kokonaan naisen tulon moskeijaan. Ja uskovaiset juutalaiset rukoilevat joka aamu seuraavasti: ”Ylistetty olkoon sinun nimesi, herra meidän ja koko maailman jumala, että et ole luonut minua naiseksi!”

Muhamettilaisten pyhä kirja, koraani, on kirjoitettu vain miehiä varten. Naisilla ei ole oikeutta sitä lukea.

Näin on uskonto siunannut ja siunaa naisten täydellisen oikeudettomuuden, heidän orjanasemansa valtiossa ja omassa perheessään.

* * *

Suuren Lokakuun vallankumouksen jälkeen vapautti neuvostovalta naiset, tehden heistä neuvostovaltion tasa-arvoisia kansalaisia.

”Naisten ja miesten välisestä eriarvoisuudesta lain edessä ei meillä Neuvosto-Venäjällä ole jäänyt jälkeäkään. Erikoisen iljettävästä, kelvottomasta ja tekopyhästä eriarvoisuudesta avio- ja perheoikeuden alalla, erioikeudesta lapseen nähden on neuvostovalta tehnyt kokonaan lopun” (Lenin).

V. I. Lenin osoitti työläis- ja talonpoikaisnaisille tien heidän lopulliseen vapautumiseensa entisestä orjuudesta ja oikeudettomuudesta miehiin verrattuna:

”Naisen täydelliseksi vapauttamiseksi ja hänen saattamisekseen todella tasa-arvoiseksi miehen kanssa tarvitaan yhteiskunnallista taloutta ja naisen osallistumista yhteiseen tuotannolliseen työhön”…

”Me luomme mallilaitoksia, ruokaloita ja lasten seimiä, jotka vapauttavat naisen kotitaloudesta… Naisten itsensä, työläisnaisten, tulee huolehtia tällaisten laitosten kehittämisestä, ja tämä naisen toiminta johtaa hänen vanhan, kapitalistisen yhteiskunnan ajoilta olevan asemansa täydelliseen muuttumiseen”.

V. I. Lenin lausui, että meidän tulee ”saattaa politiikka sellaiseksi, että jokainen työtätekevä nainen voi siihen osallistua” ja vetää työläis- ja talonpoikaisnaiset aktiivisesti osallistumaan maan poliittiseen elämään, työhön neuvostoissa ym. yhteiskunnallisissa järjestöissä ja elimissä.

Miljoonat neuvostovaltion työläis- ja talonpoikaisnaiset ovat kulkeneet uuteen elämään V. I. Leninin osoittamaa tietä.

Aktiivinen osallistuminen yhteiskunnalliseen työhön neuvostoissa, kollektiivitalouksissa ja kaikilla muillakin sosialistisen rakennustyön aloilla on huomattavasti kohottanut naisten poliittisia tietoja ja yleistä kulttuuritasoa sekä aiheuttanut sen, että naiset joukottain hylkäävät uskonnon, että ateismi nopeasti kasvaa SNTL:ssä.

Ottakaamme esimerkiksi vaikkapa meidän Karjalan tasavaltamme, mikä itsevaltiuden aikana oli tsaristisen Venäjän syrjäinen ja hylätty rajamaa, ”tallaamattomien polkujen ja säikyttämättömien lintujen” maa.

Sen sijaan, että Karjalan työtätekevillä naisilla ei aikaisemmin ollut pienintäkään käsitystä politiikasta, tapaamme nyt työläis ja talonpoikaisnaisiamme kaikenlaisissa toimissa, kollektiivitalousprikadiirista alkaen kyläneuvostojen puheenjohtajiin, piirien toimeenpanevien komiteain puheenjohtajiin ja Karjalan TpKK:n jäseniin asti.

Meillä on naisia kollektiivitalouksien puheenjohtajina, 26 naista on hevoshoitoprikaatien prikadiireina, 62 naista kasvisviljelysprikaatien prikadiireina ja 106 naista karjatalousprikadiireina.

Karjalan teollisuuslaitoksissa työskentelevistä työläisistä muodostavat naiset 35,2 prosenttia.

Neuvostojemme jaostoissa työskentelee 11.541 naista (v. 1931 oli vastaava luku 2.049) ja edustajaryhmissä 4.753 naista (v. 1931 oli vastaava luku 202).

Kyläneuvostojen jäsenistä muodostavat naiset 23,6 %, piirien toimeenpanevain komiteain jäsenistä 23 %, työläisasutusten ja kaupunkien neuvostojen jäsenistä 29 % jne.

* * *

Karjalan työläis- ja talonpoikaisnainen osallistuu aktiivisesti sosialistiseen rakennustyöhön, hylkää päättävästi uskonnolliset ennakkoluulot.

Tarvitsee vain mainita, että yksistään v. 1930 sulettiin Karjalassa työtätekevän väestön vaatimuksesta yli 100 kirkkoa ja rukoushuonetta.

Ja näiden pimitystyöahjojen sulkemisen puolesta, niiden käyttämisen puolesta kulttuuritaloina eivät äänestäneet yksistään työläiset ja talonpojat vaan myöskin työtätekevät naiset.

V. 1930 suoritettiin Petroskoissa joukkokamppailu Karjalan kirkollisten ”pääesikunnan”, tuomiokirkon, sulkemisen puolesta, kellonsoiton lopettamisen puolesta kaupungissa ja kaikkien kirkonkellojen luovutuksen puolesta maan teollistuttamistarkoituksiin.

Yksimielisesti hyväksymissään päätöslauselmissa lausuivat kaupungin työläisnaiset ja kotiemännät seuraavaa:

● ”Me, kiilletehtaan työläisnaiset, kannatamme päättävästi tuomiokirkon sulkemista ja sen luovuttamista klubiksi…”

● ”Me olemme päässeet selville uskonnon valheellisuudesta, ja petollisuudesta ja pidämme välttämättömänä, että suletaan kaikki uskonnollisen työn keskukset, jotka ovat luokkavihollistemme esikuntia.

Keskuspiirin kaikkien kotiemäntien nimessä käännymme kaikkien Petroskoin kaupungin muiden piirien lukutaidottomien ja huonolukuisten puoleen kehoituksella yhtyä meidän päätökseemme” (keskuspiirin lukutaidottomat ja huonolukuiset kotiemännät).

● ”Me, Slobotskoin piirin lukutaidottomat ja huonolukuiset, kannatamme yksimielisesti tuomiokirkon luovuttamista kulttuurityöhön ja Petroskoin kaupungin kaikkien kirkonkellojen luovuttamista teollistuttamistarkoituksiin”….

Sulettaessa Suolusmäen kirkkoa lausuivat talonpojat ja talonpoikaisnaiset yksimielisesti (138 henkeä yleisessä kokouksessa läsnäolleista 139 hengestä):

”Me vaadimme kyläneuvostoamme sulkemaan Suolusmäen kirkon ja järjestämään sinne klubin”.

Kun kyläneuvosto, piirin toimeenpaneva komitea ja Karjalan TpKK olivat tehneet päätöksen tämän kirkon sulkemisesta, avasivat Suolusmäen talonpojat ja talonpoikaisnaiset kirkkorakennuksessa juhlallisesti klubin.

Järjestetyissä riveissä, punaisin lipuin ja tunnuslausein, jotka kehoittivat maaseudun sosialistiseen uudistamiseen, sekä vallankumouksellisia lauluja laulaen kulkivat he kylän lävitse uuteen klubiin.

Talonpoikaisnaisdelegaatit ja monet köyhät talonpoikaisnaiset saapuivat klubin avajaisiin kirkkaan punaisissa liinoissa ja uusissa leningeissä. ”Koko yöhön, lausuivat he, emme ole nukkuneet, vaan olemme ommelleet uusia leninkejä uutta juhlaamme varten…”

Klubiin oli järjestettynä juhlaistunto, jonka aikana muuan talonpoikaisnaisista toi saapuville vastasyntyneen lapsensa ja pyysi järjestämään ”punaiset ristiäiset”.

Vilkkain suosionosoituksin ottivat talonpojat ja talonpoikaisnaiset vastaan tämän ehdotuksen, ja vaikka tämä ”numero” ei sisältynytkään varsinaiseen ohjelmaan, suoritettiin se mielihyvällä. Tyttö sai nimen Mai (Toukokuu venäjänkielellä), ja kylän nuorisoliittolaiset ryhtyivät kohta lapsen kunniapäälliköksi, luvaten kasvattaa hänet uudessa kommunistisessa hengessä.

Mielenkiintoinen tapaus sattui Saarimäen kyläneuvostossa Aunuksen piirissä.

Kollektivistit ja kollektivistinaiset poistivat pirteistään jumalankuvat ja toivat ne kyläneuvostoon.

— ”Jos niitä tarvitsette, niin käyttäkää, me emme itse niitä tarvitse” — lausuivat he kyläneuvostossa.

Meillä on hallussamme toinenkin yhtä mielenkiintoinen asiakirja, nimittäin Sorokan 7-vuotisen tehdaskoulun oppilaan Marusja Lavrentjevan sopimus sosialistisesta kilpailusta vanhempiensa kanssa, mikä sopimus on solmittu vuoden 1930 huhtikuussa ja kuuluu seuraavasti:

”Sopimus.

Minä allekirjoittanut 2 b-ryhmän oppilas Marusja Lavrentjeva haastan sosialistiseen kilpailuun vanhempani ja sitoudun täyttämään seuraavaa:

1. Käymään koulussa uskonnollisina juhlapäivinä ja vanhemmat käymään työssä.

2. Vanhemmat kannattamaan kirkon sulkemista.

Marusja Lavrentjeva”.

Sopimuksen alle on isä kirjoittanut:

”Haasteen otan vastaan. Olen vaatinut kirkon sulkemista.

A. Lavrentjev.”

Karjalan kaikissa piireissä on esiintynyt kymmeniä sellaisia tapauksia, että työläis- ja talonpoikaisnaiset ovat päättävästi luopuneet uskonnollisista juhlapäivistä ja vaihtaneet nämä juhlapäivät joukkotalkoisiin kollektiivitalouksissaan.

Viime vuonna järjestivät ”Uusi tie”- nimisen kollektiivitalouden (Äänisentakaisessa piirissä) kollektivistit jouluna talkoot järjestäen kollektiivitalouteen punanurkan.

”Punasissi”-nimisen kollektiivitalouden (Seesjärven piirissä) kollektivistit työskentelivät jouluna järjestämissään talkoissa koulun hyväksi. He lähtivät metsään ja toivat koululle 15 kuormaa puita sekä 500 kappaletta riukuja luovuttaen ansaitsemansa rahat maanpuolustusrahastoon.

Kollektiivitalous ”Iljitshin tie” (Äänisentakaisessa piirissä), jonka johdossa olivat naiset, nimittäin kollektiivitalouden puheenjohtajana toveri Jefremova ja prikadiirina tov. Grishina, järjesti vuoden 1934 pääsiäisenä joukkotalkoot puiden hankkimiseksi kollektiivitaloudelle.

Petrovskin piirin karjanhoitoiskurien kokouksen naisedustajat luopuivat v. 1934 pääsiäisen vietosta ja kääntyivät piirin kaikkien kollektivistien sekä metsätyöläisten puoleen kehotuksella työskennellä pääsiäispäivinä metsätöissä ja kollektiivitalouksissa iskuvauhdilla.

Vastaukseksi pappien ja kulakkien pääsiäiselle v. 1934 päätti Matkasin kylän (Puutosin piirissä) talonpoikien ja talonpoikaisnaisten yleinen kokous järjestää kollektiivitalouden, muodostaa prikaadin kylvövalmisteluja varten, lähettää erään talonpoikaisnaisen karjatalouskursseille, luopua kirkosta ja pyytää kyläneuvosto luovuttamaan sen klubiksi sekä haastaa kilpailuun uskonnonvastaisen työn alalla Aleksejevskajan kylän. Tämän kilpailun tuloksena järjestettiin Puutosin piiriin 5 uutta kollektiivitaloutta.

Ateismin joukkoluontoisesta kasvusta Karjalassa ovat vakuuttavana todistuksena myöskin seuraavat tosiasiat:

”Pyhän synodin” tietojen mukaan oli entisessä Aunuksen läänissä v. 1910 — 594 tuomiokirkkoa ja kirkkoa, 1.724 kappelia ja rukoushuonetta, 12 mies- ja 5 naisluostaria, 356 esipappia ja pappia, 358 diagoonia ja virrenlukijaa sekä 411 munkkia, nunnaa ja noviisia.

Karjalan jumalattomien liiton alueneuvoston tietojen mukaan oli Karjalassa marraskuun 1 päivänä v. 1934 noin 250 toimessaolevaa kirkkoa ja kappelia sekä noin 70 pappia, diagoonia ja virrenlukijaa.

Mikä valtava ero!

Mutta huolimatta kirkkojen, kappelien ym. pimitystyökeskusten suuresta supistumisesta on vielä liian aikaista ruveta lepäämään laakereilla.

250 toimessa olevaa kirkkoa ja kappelia osoittaa, että läheskään kaikki Karjalan työtätekevät, varsinkaan naiset, eivät ole vielä luopuneet uskonnollisista ennakkoluuloista. Ja murskatut mutta lopullisesti vielä hävittämättä olevat luokkaviholliset käyttävät joukkojen uskonnollisia ennakkoluuloja saadakseen uskonnon varjolla, hurskauden naamarilla jarrutetuksi meidän sosialistista rakennustyötämme, estetyksi meidän talouspoliittisten tehtäviemme ja kamppailujemme täyttäminen (metsätyöt, uitot, kylvöt, heinänkorjuu, lainojen realisointi, neuvostojen uusintavaalit ym.).

Me tunnemme joukon sellaisia tapauksia, että kirkolliset ovat pikkuhiljakseen tunkeutuneet kollektiivitalouksiin ja kyläneuvostoihin ja saatuaan käsiinsä kollektiivitalouksien sekä kyläneuvostojen puheenjohtajien toimet harjoittaneet tuholaistarkoituksellista myyräntyötään (Kantalahden, Äänisentakaisessa, Aunuksen ym. piireissä). Ja Koudan kylässä esiintyi sellainen tapaus, että kyläneuvoston puheenjohtajan toimeen tunkeutui kirkollinen ja entinen valkobandiitti M. Poleshajev.

Tunkeutuen kollektiivitalouksiin käyttävät kirkolliset ja kulakkiainekset hyväkseen takapajuisimpien kollektivistiryhmien uskonnollisuutta hajoittaakseen kollektiivitalouksia.

Tuuloksen kylässä (Aunuksen piirissä) olivat kollektivistinaiset pitkät ajat kirkollisten vaikutuksen alaisina, ja pappi oli kaikkina juhlapäivinä heillä kunniavieraana.

Vuoden 1934 kesällä ryhmä Ladvan kirkollisia ja neuvostovastaisia aineksia, nimittäin M. Rjabinkin (kollektiivitaloudesta eroitettu, kulakkiaineksiin kuuluva), S. Lavrov (ent. kirkonvanhin) ja J. Flotski (ent. urjadnikka) ym., agiteerasivat osan talonpoikia kutsumaan Moskovasta papin ja alkamaan jälleen kirkonmenot Ladvan entisessä kirkossa (Äänisenrannan piirissä), joka ei enään ollut käytännössä. Heinäkuussa saapui pappi, alkaen suorittaa kirkonmenoja.

Nyt ne yrittävät vetää kirkkoneuvostoihin köyhiä, pääasiassa naisia ja asettavat kirkkoneuvostojen työtä johtamaan vain pari kolme henkeä omiaan.

Näin on menetelty Ladvassa. Kirkkoneuvostoon valittiin M. Rjabinkin, F. Lavrov, V. Korsin (70 vuotias ukko) ja 5 naista, nimittäin A. Firshova, P. Kljukina, O. Meshkova, A. Bapkina ja A. Mitroshkina, ollen 4 näistä lukutaidottomia.

Työskennellen salassa agiteeraavat kirkolliset ja kulakkiainekset kaikkien uskonnollisten juhlien edellä työtätekevien keskuudessa, jotta nämä eivät näinä päivinä työskentelisi, ja järjestävät joskus rakennustyömme tärkeimmillä aloilla, kuten metsätöissä, uitoissa ym., rokulointia.

Vuosien 1933 ja 1934 joulupäivinä esiintyi metsätöissä suurta rokulointia, minkä tuloksena Karjalassa jäi näinä joulupäivinä hakkaamatta valtiolle 531.700 kiintokuutiometriä puutavaraa.

Nämä esimerkit siitä vastavallankumouksellisesta osasta, mitä uskonto näyttelee, eivät ole ainoita.

* * *

Nyt me olemme menestyksellä päättämässä toisen 5-vuotiskauden toista vuotta.

Meille on toisella 5-vuotiskaudella annettu tavattoman tärkeä tehtävä, nimittäin: ”hävittää kapitalismin jätteet taloudesta ja ihmisten tietoisuudesta, muuttaa maan koko työtätekevä väestö luokattoman sosialistisen yhteiskunnan tietoisiksi ja aktiivisiksi rakentajiksi”.

Elinvoimaisimpia ja vahingollisimpia kapitalismin jätteitä ihmisten tietoisuudessa ovat uskonnolliset ennakkoluulot. Uskonto jarruttaa meidän sosialistista ja kulttuurista rakennustoimintaamme, ja sitä vastaan on välttämätöntä käydä jokapäiväistä ja järjestettyä taistelua sosialismin täydelliseen voittoon saakka.

Miten voidaan taistella uskontoa vastaan?

Uskonnollisista ennakkoluuloista vapautuneiden työläis- ja talonpoikaisnaisten tulee selittää kaikille työtätekeville naisille, että uskonto, kirkolliset ja lahkolaisjärjestöt, ovat sosialistisen ja kulttuurityön leppymättömiä luokkavihollisia.

Järjestetyn taistelun käymiseksi uskontoa vastaan on välttämätöntä vetää työläis- ja talonpoikaisnaiset jumalattomien liiton jäseniksi sekä voimistuttaa työtätekevien naisten keskuudessa uskonnonvastaista joukkoagitatsiota ja propagandaa, liittäen sen jokapäiväiseen työhön sosialismin rakentamisen alalla.

Mutta parhaana taistelukeinona uskontoa vastaan on työläis- ja talonpoikaisnaisten olojen parantaminen.

Ja tässä tarkoituksessa on välttämätöntä:

Entistä laajemmassa mitassa vetää työläis- ja talonpoikaisnaiset sosialistiseen ja kulttuuriseen rakennustyöhön, neuvostoihin, kollektiivitalouksiin ja neuvostotiloille, osuustoimintajärjestöjen jäseniksi, yhteiskunnalliseen työhön sekä perehtymään uuteen tekniikkaan.

Laajentaa yhteiskunnallisten ruokalain, lastentarhojen, lastenkotien ja seimien, punanurkkien, lukutaidonopetusasemien, koulujen, lukutupien yms. verkostoa.

Erikoisen vakavaa huomiota tulee uskonnonvastaisessa työssä kiinnittää siihen, että paljastetaan uskonnon näyttelemä vastavallankumouksellinen osa sekä kirkollisten ja lahkolaisten tuholaistyö ja vedetään kaikki jumalankieltäjät aktiivisesti osallistumaan sosialistiseen rakennustyöhön (muodostetaan jumalattomien iskuprikaateja ja artteleja, jumalattomien kollektiivitalouksia ym.).

Kaikkialla tulee harjoittaa laajaperäistä agitatsiota ja propagandaa:

Työtätekevien naisten luopumiseksi uskonnosta, ylläpitämästä papistoa ja uskonnollisista juhlapäivistä.

Kirkkojen ja rukoushuoneitten muuttamiseksi kulttuuritaloiksi.

Uskontoon kulutettavien varojen käyttämiseksi maatalouden parantamiseen, kollektiivitalouksien työhön, kylien kunnostamiseen ja kulttuurilaitosten verkoston laajentamiseen (lukutupien, koulujen, sairaalain ym.), maatalouskaluston, palokaluston ym. koneiden, parhaiden siementen, karjan ym. ostoon.

Kirkonkellojen luovuttamiseksi teollistuttamistarkoituksiin.

Uusien juhlien järjestämiseksi työtätekeville (”Ensimmäisen vaon päivä”, ”Metsän päivä”, ”Sadon- ja kollektivisoinnin päivä”).

Uskonnonvastainen opiskelu jumalattomien kerhoissa, lasten uskonnonvastainen kasvatus kouluissa, uskonnonvastaiset illat, uskonnonvastaiset selostukset ja luennot, uskonnonvastaisten lehtien ja kirjojen lukeminen ääneen, kaikkia näitä tulee käyttää työtätekevien naisten vapauttamiseksi lopullisesti uskonnon kahleista.

TOIMITUKSELTA

Julaisten tov. Klishkon kirjoituksen ”Nainen ja uskonto” kiinnittää toimitus ennen kaikkea puoluejärjestön ja jumalattomien aktiivin huomiota siihen, että voimistutetaan taistelua uskonnollisten ennakkoluulojen jäännöksiä vastaan joukkojen keskuudessa.

Kiistämätön tosiasia on se, että uskonto on tavattomasti lahoutunut ja ateismi jättiläismäisesti kasvanut työtätekevien keskuudessa.

Tekniikan valtava kasvu, maatalouden koneellistuttaminen, tieteen laajaperäinen käyttäminen kansantalouden kaikilla aloilla, suunnitelmallinen taloudenhoito kaikissa tuotantolaitoksissa, kaikissa kollektiivitalouksissa ja koko maan mitassa, miljoonien työtätekevien aktiivinen, tietoinen osallistuminen sosialistiseen rakennustyöhön, vihamielisten luokkien hävittäminen ja marxilais-leniniläisen maailmankatsomuksen väsymätön juurruttaminen puolueemme taholta joukkoihin, kaikki tämä on jouduttanut uskonnon lahoutumista.

Tässä suhteessa on kulunut vuosi erikoisen kuvaava.

Tunnettua on, että kuluvana vuonna kohtasi kuivuus eräitä vilja-alueita.

Kapitalistisissa oloissa merkitsi kuivuus nälkää ja miljoonien talonpoikaistalouksien täydellistä köyhtymistä. Kapitalismin aseettomiksi tekemät, hajoittamat ja aatteellisesti sekoittamat talonpoikaisjoukot käänsivät tällaisissa tapauksissa katseensa ”korkeimman” puoleen, mutta tietenkin turhaan.

Mutta miten maa taisteli kuluvana vuonna sadon puolesta?

Ensinnäkin ovat kollektiivitaloudet, tämä ratkaiseva voima alalla, varustetut uusiaikaisella tekniikalla ja tieteellisillä viljelysmetoodeilla. Puolue ja hallitus ryhtyivät aikanaan toimenpiteisiin, jotka turvaavat hyvän sadon (syyskynnöt, syväkyntö, mahdollisimman aikainen kylvö, kylvö lajisiemenillä, viljakylvöjen puhdistaminen rikkaruohoista jne.). Ja kun tuli kuivuus, ryhtyivät kollektivistit järjestyneesti taistelemaan kuivuutta vastaan: kaivoivat kaivoja ja ojia, muodostivat keinotekoisia vesisäiliöitä, kastelivat peltoja jne. Tämän tuloksena saatiin suuri osa satoa pelastetuksi ja maan kokonaissato oli suurempi kuin edellisenä vuonna. Miljoonat kollektivistit pääsivät oman kokemuksensa perusteella vakuutetuiksi uskonnon ja jumalan avun tarpeettomuudesta sekä siitä, että sadon kohtalo on heidän omissa käsissään.

Miten paljon onkaan meidän aikanamme esimerkkejä ihmisen taistelusta luontoa vastaan ja voitoista luonnonvoimista (Vienanmeren—Itämeren kanavan rakentaminen, nousu stratosfeeriin, tseljuskinilaisten pelastaminen ym.), mitkä voitot antavat murskaavan iskun uskonnollisille ennakkoluuloille. Ikävä kyllä, ei puoluejärjestöjen ja jumalattomien aktivistien enemmistö osaa tehdä tunnetuiksi ja käyttää näitä esimerkkejä uskonnonvastaisessa propagandassa joukkojen keskuudessa. Monet kommunistit ovat sitä mieltä, ettei enää ole tarvis taistella uskontoa vastaan, koskapa uskonto kuolee itsestään. Vain tällä voidaan selittää lähes täydellinen uskonnonvastaisen työn puuttuminen Karjalan enimmistä piireistä.

Toisen viisivuotiskauden poliittisena perustehtävänä on hävittää kapitalismin jätteet taloudesta ja ihmisten tietoisuudesta. Kaikista ennakkoluuloista ovat uskonnolliset ennakkoluulot joukkojen keskuudessa kaikkein lujimpia, vuosisatojen kuluessa juurtuneita ennakkoluuloja.

Uskonto jarruttaa sosialistista rakennustyötä, sillä se pitää henkisessä orjuudessa vielä tuhansia työtätekeviä, estää heitä tietoisesti osallistumasta sosialistiseen rakennustyöhön.

Uskonto ja kirkko jarruttavat sosialistista rakennustyötä, sillä ne ovat maan vastavallankumouksellisten ainesten ainoat julkiset turvapaikat.

Katsokaapa, ketkä nyt ryhmittyvät kirkon ympärille. Ne ovat ennen kaikkea itse papisto, joka on menettämässä viimeiset asemansa, kulakiston ja muiden vihamielisten luokkien jäännökset, ”entiset” sekä kaikkein takapajuisin osa työtätekevistä, etupäässä naiset. Jos tarkastellaan ”työtätekevien uskovaisten” ryhmää, löydetään sieltä epäilemättä sellaisia, jotka vihamielisesti suhtautuvat kollektiivitalouksiin, kollektiivitalouksien lorvailijoihin yms. ”Työtätekevien uskovaisten” joukossa muodostavat suuren enemmistön tietenkin sellaiset, joiden uskonnollisuus johtuu takapajuisuudesta ja tietämättömyydestä.

XVII puoluekonferenssi päätöksessään toisesta 5-vuotissuunnitelmasta lausui, että ”vastedes esiintyy vielä vääjäämättömästi luokkataistelun kärjistymistä joinakin aikoina ja varsinkin joissakin piireissä sekä joillakin aloilla sosialistista rakennustyötä”. Tämä koskee myöskin uskonnollisia ennakkoluuloja sekä papiston toimintaa. Tässä suhteessa on meillä esitettävänä selvä esimerkki. Äänisenrannan piirin Ladvan kylässä on kirkko ollut jo kauan sulettuna väestön enemmistön päätöksen perusteella. Mutta kuluvana vuonna, uskonnonvastaisen työn kokonaan puuttuessa puoluejärjestön ja poliittisten valistuselinten taholta, saivat kirkolliset, jotka olivat ryhtyneet aktiiviseen toimintaan, jälleen avatuksi kirkon ja kutsuivat papin. Mutta Ladvassa on kone- ja traktoriaseman poliittinen osasto, poliittiset valistuselimet ja valtava neuvostoaktiivi. Missä nämä kaikki ovat olleet?

Suoritettuaan kamppailun kirkon sulkemisen puolesta ovat nämä nähtävästi katsoneet, että uskonnosta on tehty loppu, eivät ole huomanneet luokkavihollisen manööveriä. Ladvan esimerkin tulee olla opetuksena Karjalan kaikille puoluejärjestöille.

Uskonnosta ei ole vielä läheskään tehty loppua. Itsestään ei se kuole. Ja taistelua sitä vastaan ei tule käydä vain joulu- ja pääsiäispäivinä, vaan järjestelmällisesti.

Konkreettisten esimerkkien pohjalla taistelusta sosialismin rakentamisen puolesta, konkreettisten esimerkkien pohjalla luokkataistelusta, marxilais-leniniläisen teorian avulla tulee selittää joukoille uskonnon tarpeettomuutta ja vahingollisuutta sekä sen vihamielisyyttä sosialismia kohtaan, sallimatta kuitenkaan niiden uskonnollisten tunteiden pilkkaamista ja loukkaamista, joista ei vielä ole vapauduttu.

Tulee muistaa, että uskonnonvastaisen propagandan rintama on luokkataistelurintama, ja uskonnonvastaisen työn epäonnistumisesta tulee puoluejärjestöjen vastata samaten, kuin ne vastaavat työstä muillakin aloilla.