Paikallinen nationalismi on päävaara Karjalan puoluejärjestössä nykyisessä vaiheessa (1934)

Paikallinen nationalismi on päävaara Karjalan puoluejärjestössä nykyisessä vaiheessa

Meidän puolueemme on Leninin ja Stalinin johdolla aina käynyt mitä leppymätöntä taistelua kaikkia kallistumia vastaan puolueen päälinjalta ja leniniläisestä kansallisuuspolitiikasta. Tässä taistelussa on puolueemme murskannut kaikki opportunistit ja kansalliset uklonistit. Mutta taistelu ei vielä ole päättynyt. XVII:nnessä puoluekokouksessa toveri Stalin koko voimallaan terosti kysymystä välttämättömyydestä taistella loppuun saakka murskattuja mutta ei vielä lopullisesti lopetettuja puolueen vihollisia, kaiken karvaisia opportunisteja vastaan. Hän muistutti, että proletariaatin ideologialle vihamielisiä jätteitä ”elää vielä puolueen yksityisten jäsenten päissä ja pääsee tämän tästä esille”. Niitä elää siksi, että vielä ei lopullisesti ole hävitetty kapitalismin jätteitä maamme taloudesta, puhumattakaan siitä, että ne olisi hävitetty ihmisten tietoisuudesta. Niitä elää siksi, että vielä on elossa riistäjäluokkien jätteitä, vielä on elossa pikkuporvarillisia, ”väestön välikerroksia niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, mitkä pitävät yllä tällaisia mielialoja” (Stalin).

Luokkavihollinen käyttää mitä erilaisimpia teitä ja kanavia kulettaakseen ideologiaansa proletariaatin ja sen puolueen keskuuteen. Eräänä tällaisena kanavana on kansallisuuskysymys.

”Ja tässä, kansallisuuskysymyksen alalla — lausui toveri Stalin XVII:nnessä puoluekokouksessa — kuten muidenkin kysymysten alalla, on eräällä osalla puoluetta mielipiteissä sekaannusta, mikä luo vissin vaaran. Puhuin kapitalismin jätteiden sitkeähenkisyydestä. Tulee panna merkille, että kapitalismin jäännökset ihmisten tietoisuudessa ovat paljoa sitkeähenkisempiä kansallisuuskysymyksessä kuin millään muulla alalla, ne ovat sitkeähenkisempiä siksi, että niillä on mahdollisuus hyvin naamioida itsensä kansallispuvulla”.

Naamioiden itsensä kansallispuvulla, sovelluttaen proletariaatin internatsionalistista politiikkaa porvariston natsionalistiseen politiikkaan kylvää luokkavihollinen kansallista eripuraisuutta työtätekevien keskuuteen, asettaa eri kansallisuuksiin kuuluvat työtätekevät toisiaan vastaan, hämätäkseen luokkavastakohtia ja vaihtaakseen luokkaedut ”yleiskansallisiin” etuihin, huojuttaakseen proletariaatin yhteisrintamaa, jarruttaakseen sosialistista hyökkäystä kapitalistisia aineksia vastaan sekä helpoittaakseen myyrän- ja tuholaistyötään sosialististen laitosten sisällä. Siksi meidän tulee päättävästi kohottaa luokkavalppauttamme kansallisuuskysymyksen alalla. Ollen lujasti proletaarisen internatsionalismin kannalla tulee meidän antaa musertava vastaisku luokkavihollisen kaikille yrityksille käyttää kansallisuuskysymystä omaksi edukseen.

Taistelu kaikkea kansallista sortoa vastaan, kaikkien kansallisuuksien täydellisen tasa-arvon toteuttamisen puolesta, ei vain juridisen, oikeudellisen, vaan myöskin tosiasiallisen, tasa-arvon taloudellisessa ja kulttuurisessa suhteessa, taistelu kaikkea natsionalismia ja shovinismia vastaan, kaikkien kansallisuuksien työtätekevien kansainvälisen yhtenäisyyden puolesta heidän johdonmukaisessa taistelussaan riistäjäluokkia vastaan, aina näiden täydelliseen hävittämiseen asti, siinä ohjelma, jonka toteuttamisen puolesta meidän suuri leniniläinen puolueemme on menestyksellä taistellut ja taistelee.

Karjalan työtätekevät ovat ryhtyneet lopullisesti hävittämään tosiasiallista tasa-arvoisuuden puutetta.

Ratkaisevana ja perustehtävänä tosiasiallisen tasa-arvoisuuden puutteen poistamiseksi SNTL:n kansojen väliltä on tsaristisen Venäjän entisten takapajuisten siirtomaa- ja puolisiirtomaa-alueiden teollistuttaminen.

”Jotkut tovereistamme arvelevat — lausui toveri Stalin XII:nnessa puoluekokouksessa — että työntämällä etualalle kysymyksen kouluista ja kielestä voidaan katkaista tämä solmu. Asianlaita ei ole näin, toverit, kouluilla ei päästä pitkälle, ne, nämä koulut, kehittyvät, myöskin kieli kehittyy, mutta tosiasiallinen tasa-arvoisuuden puute on olemassa. Vaan tämä on kaiken tyytymättömyyden ja kaikkien hankausten perusta. Tässä ei kouluilla ja kielellä päästä, tässä tarvitaan todellista, järjestelmällistä, vilpitöntä, oikeata proletaarista apua meidän puoleltamme kulttuurisessa ja taloudellisessa suhteessa takapajuisten kansallisuuksien työtätekeville joukoille. On välttämätöntä, että paitsi kouluja ja kieltä Venäjän proletariaatti ryhtyy kaikkiin toimenpiteisiin, jotta raja-alueille, kulttuurisessa suhteessa takapajuisiin tasavaltoihin — eivätkä ne ole jääneet takapajulle omasta syystään, vaan siksi, että niitä pidettiin aikaisemmin raaka-ainelähteinä — on välttämätöntä päästä siihen, että näihin tasavaltoihin luodaan teollisuusahjoja”.

Tarvitsee vain luoda silmäys karttaan, joka kuvaa ensimmäisen viisivuotissuunnitelman täyttämistä ja teollisuusrakennusobjektien sijoitusta toisella viisivuotiskaudella, niin kohta pistää silmiin, miten puolue, täyttäen toveri Stalinin ohjeita tosiasiallisen tasa-arvoisuuden puutteen poistamisesta, päättävästi toteuttaa aikaisemmin takapajuisten kansallisten rajaseutujen teollistuttamista. Sen sijaan, että ensimmäisellä viisivuotiskaudella on Neuvostoliiton vanhojen teollisuusalueiden teollisuustuotanto kasvanut 2-kertaiseksi, on kansallisten tasavaltojen ja alueiden teollisuustuotanto kasvanut yli 3,5-kertaiseksi. Kansallisiin tasavaltoihin ja kansallisille alueille on rakennettu sellaisia maailmanjättiläisiä, kuin Dneprin vesivoima-asema, Stalinin nimeä kantava Vienanmeren–Itämeren kanava, Turkestanin–Siperian rata sekä satoja ja tuhansia muita suuria tuotantolaitoksia, rauta- ja vesiteitä, sähkölaitoksia ym. sekä yleisliittolaisia että myöskin paikallisia.

Karjala on entisaikaan ollut tsaristisen Venäjän takapajuisimpia kansallisia rajaseutuja. Ollen lähes kokonaan vailla teitä, heikosti kehittyneen extensiivisen maanviljelyksen ollessa vallitsevana, ryöstömenetelmää toteuttaen suoritettujen metsänhakkuiden ollessa heikosti kehittyneitä, on Karjala tämän ohessa ollut Venäjän kaikkein takapajuisimpia alueita kulttuurisessa ja poliittisessa suhteessa. Suotta ei tsaarihallitus valinnutkaan Karjalaa mielialueeksi proletataaristen vallankumouksellisten karkoittamista varten.

Karjalan Autonoomisen Sosialistisen Neuvostotasavallan olemassaolon vuosina on Karjalan teollistuttamisella ollut valtavaa menestystä. On rakennettu ja perinjuurin rekonstruoitu yli 60 tuotantolaitosta, sähköasemaa, kivilouhimoa yms. Nykyään rakennetaan joukko yleisliittolaisia tuotantolaitoksia: Nivastroi, Sunastroi, Kantalahden kemiallinen kombinaatti, Kontupohjan selluloosatehdas, pegmatiittitehdas ym. Vienanmeren–Itämeren kombinaatin piirissä on käynnissä joukko rakennustöitä, joiden toteuttaminen perinjuurin muuttaa Karjalan ulkonäköä, varsinkin sen keskiosan, mm. sellaisten kansallisten piirien kuin Rukajärven, Seesjärven ja Tunkuan, joissa aikaisemmin ei ollut juuri minkäänlaista teollisuutta.

Huomattavaa menestystä on saavutettu metsätöiden alalla, mitkä muodostavat Karjalan talouden perustan. Ensimmäisen viisivuotiskauden aikana on metsänhakkuiden määrä kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Mutta metsätöiden kasvuvauhti on vieläkin riittämätön, ja Karjalan puoluejärjestö on asettanut tehtäväkseen laajentaa jo v. 1934 metsänhakkuiden määrän 9 miljoonaan kiintokuutiometriin, kohottaen sen toisen viisivuotiskauden loppuun mennessä 15–16 miljoonaan kiintokuutiometriin sekä kiinnittäen erikoista huomiota siihen, että teollisuuden käyttöön vedetään vielä heikosti käytettävät Rukajärven ym. kansallisten piirien suuret metsävarat.

Maatalouden alalla on, huolimatta reorganisointikauden vaikeuksista sekä kulakkien ja vastavallankumouksellisten järjestöjen myyräntyöstä Karjalan kollektiivitalouksissa, saavutettu huomattavaa menestystä. Karjalan extensiivinen, huomattavassa määrin kaskiviljelykseen perustuva maatalous on lujasti astunut tielle, joka johtaa muuttumiseen korkealle kehittyneen teollisuustyön muunnokseksi. Karjalan talonpoikien suuri enemmistö (tammikuun 1 päivänä v. 1933 62,7 %) on liittynyt kollektiivitalouksiin, sahrat ja risuäkeet ovat tehneet tilaa täydellisemmille maatalouskoneille, mm. traktoreille, joiden määrä kasvaa vuodesta vuoteen.

Mitä suurinta menestystä on Karjala saavuttanut kulttuurityön alalla. Ensimmäisen viisivuotiskauden aikana on täydellisesti toteutettu yleinen alkeisopetus. Samaan aikaan toteutetaan yleistä seitsenvuotista opetusta. Nykyään ulottuu seitsenvuotinen opetus jo 50 %:iin kouluiässä olevia lapsia, ja v. 1934–35 siirtyvät kaikki nelivuotisen koulun päättäneet viidensiin ryhmiin. Lapset saavat kaikissa kouluissa opetusta omalla äidinkielellään.

Väestön lukutaitoisuus on 70 %:sta v. 1926 kohonnut 85 %:iin v. 1933 ja karjalaisten keskuudessa 53 %:sta 73 %:iin. V. 1934 tulee Karjalasta kauttaaltaan lukutaitoinen maa.

Valtava työ on ensimmäisellä viisivuotiskaudella suoritettu kaaderien valmistamiseksi kansantaloutta ja kulttuurityötä varten. On avattu 10 uutta teknikumia, 2 kansallista korkeakoulua ja 2 Karjalan osastoa Leningradin korkeakouluissa. Nykyään opiskelee Karjalan kaikissa keski- ja korkeakouluissa 6.900 henkeä, joista kansallista ainesta 3.950 henkeä eli 57 %.

Eräänä perussyynä Karjalan taloudelliseen ja kulttuuriseen takapajuisuuteen aikaisempina aikoina on ollut teiden ja kulkuyhteyksien tavattoman heikko kehittyminen. Tuloksena ensimmäisen viisivuotissuunnitelman täyttämisestä on lähes kaikilla Karjalan piireillä (Seesjärven, Äänisentakaista ja Puutosin piiriä lukuunottamatta) automobiiliyhteys Muurmannin radan kanssa. Samalla on suoritettu huomattava työ posti- ja lennätinyhteyden laajentamiseksi. 70 %:lla Karjalan kyläneuvostoista on puhelinyhteys. Lähes kaikissa kansallisissa piireissä on järjestetty jokapäiväinen postinkulku piirikeskukseen.

Siinä, lyhyesti sanottuna, meidän saavutuksemme Karjalan takapajuisuuden Neuvostoliiton etumaisiin teollisuusalueisiin verrattuna poistamiseksi. Voidaan sanoa, että nykyään Karjala, samaten kuin enimmät muutkin aikaisemmin takapajuiset Neuvostoliiton kansalliset tasavallat ja alueet, on teollistumisen ja koko kansantalouden sekä kulttuurityön yleisen kohoamisen alalla siinä määrin edistynyt, että se on ryhtynyt lopettamaan tosiasiallista tasa-arvoisuuden puutetta.

Erikoisen selvänä esiintyy tämä Neuvosto-Karjalan saavuttama menestys Fasisti-Suomeen verrattuna, missä jo viidettä vuotta jatkuu mitä ankarin talouspula.

Huolimatta jonkunlaisesta noususta joillakin teollisuusaloilla (metalliteollisuus ja sahateollisuus), sotilastilausten sekä pääasiassa tuotantokustannusten alentamisen johdosta alentamalla työläisten työpalkat nälkärajan alapuolelle, ei kriisistä ole selviydytty. Työttömyys on Suomen kaupungeissa ja maaseudulla tavaton. 50 % kaikista teollisuustyöläisistä eli joka toinen työläinen on Suomessa työttömänä. Työttömyyden valtavaa laajuutta todistaa seuraava kaunopuheinen seikka:

”Helsingin kaupungin teurastuslaitokselle tarvittiin 30 sekatyöläistä. Halukkaita oli niin paljon, että hakemusten yhteinen paino oli 29 kiloa” (”Helsingin Sanomat”).

Suomen työläisten työpalkka on nykyään alempana kuin missään muussa kapitalistimaassa. Jos esim. Ruotsin kutomotyöläisten työpalkkaa, joka ei läheskään turvaa alkeellisimpienkaan tarpeiden täyttämistä, merkitään 100:lla, osoittaa Englannin kutomotyöläisten työpalkkaa luku 85, Japanin 35 ja Suomen vain 30. Suomen porvaristo on siis sivuuttanut jopa Japaninkin imperialistit, jotka koko maailmassa tunnetaan kaikkein raivokkaimmasta puolifeodaalisesta riistosta. Paremmin eivät asiat ole työpalkkaan nähden myöskään sahateollisuudessa, metsätöissä ja uitoissa. Suomalaisen metsätyöläisen työpalkka on 15–20 markkaa (s.o. 35–40 kopeekkaa).

Suomen maatalous laskee edelleenkin. Talonpoikien velat kulakeille ja pankeille ovat tavattomasti kasvaneet. Pienten talonpoikaistalouksien ehdottoman enemmistön velat ovat 1000–3000 markkaa, jopa enemmänkin hehtaaria kohden. Pakkohuutokauppojen määrä Suomen maaseudulla kasvaa vuodesta vuoteen. Virallisten tietojen mukaan toimitettiin v. 1931 — 1623, v. 1932 — 2525 ja v. 1933 noin 4000 pakkohuutokauppaa. Mutta itse asiassa on huutokauppojen luku vieläkin suurempi, minkä lisäksi huomattava osa talonpoikia on pakoitettu luovuttamaan tilansa kulakeille ja näiden pankeille ilman virallista huutokauppaa.

Suomessa, samaten kuin kaikissakin kapitalistimaissa, jatkuu porvarillisen kulttuurin rappeutuminen ja yleinen lahoutuminen. Suomen kulttuurimenot supistuvat vuodesta vuoteen. Niinpä esim. on supistettu yliopistomenoja 5 miljoonalla markalla, keskikoulumenoja 5 miljoonalla markalla, menoja ”sosiaaliseen” valistustyöhön 3 miljoonalla markalla, tieteeseen ja taiteeseen 1 miljoonalla markalla sekä kansakouluihin 61 miljoonalla markalla. Viimeisten kolmen vuoden aikana on Suomessa sulettu kaikkien ylempien maalaiskansakoulujen viimeiset kaksi vuosikurssia, joten 40.000 talonpoikaislapselta on riistetty mahdollisuus opintojensa jatkamiseen.

Tällaiset ovat yhteenvedot sosialistisesta rakennustyöstä sekä Neuvosto-Karjalan työtätekevien taloudellisen ja kulttuuritason kohottamisesta, talouden ja kulttuurin porvarillisessa Suomessa samaan aikaan rappeutuessa ja lahotessa. Aivan selvää on, että nämä tulokset ovat Karjalan työtätekevät saattaneet saavuttaja vain proletariaatin diktatuurin vallitessa, kommunistisen puolueen johdolla ja veljellisessä liitossa SNTL:n kaikkien kansojen työtätekevien kanssa. Tästä johtuu, että Karjalan työtätekevien tehtävänä on kaikin tavoin lujittaa neuvostojärjestelmää, lujittaa proletariaatin diktatuuria, lujittaa Neuvostoliiton — koko maailman, työtätekevien isänmaan — mahtia.

Miksi paikallinen natsionalismi on muodostunut päävaaraksi Karjalan puoluejärjestössä.

Luokkana hävitettävä kulakisto tekee Karjalassa hurjaa vastarintaa sosialistiselle hyökkäykselle. Kaikista taloudellisista asemistaan työnnetty kulakisto on käynyt taistelua sosialistista rakennustyötä vastaan uusia teitä käyttäen, tunkeutuen kollektiivitalouksiin, neuvostotiloille, kone- ja traktoriasemille ynnä muihin neuvosto- ja talouselimiin, voidakseen siellä sisältä käsin käydä salakavalaa taistelua sosialistisen talouden tuhoamiseksi. Järjestäen yhteiskunnallisen, sosialistisen omaisuuden rosvoamista joukkomitassa, tukien ja kiihoittaen kollektivistien ja takapajuisten, vasta äskettäin tuotantoon tulleiden työläisryhmien pikkuomistajajätteitä, järjestää luokkavihollinen joukkosabotaashia metsätöihin nähden, käy taistelua työn tuottoisuuden kohottamista vastaan, uuden tekniikan sovelluttamista vastaan. Luokkavihollinen pyrkii suurentelemaan meidän puutteitamme, luomaan ja lisäämään vaikeuksia, asettaen työtätekevien edut valtion etuja vastaan, käyden taistelua proletariaatin diktatuurin lujittamista vastaan.

Tässä taistelussa puoluetta ja neuvostovaltaa vastaan liittyvät porvarillisten, kulakki- ja natsionalististen ainesten jätteet Karjalassa Fasisti-Suomen interventsionipiireihin, asettaen tehtäväkseen Karjalan eroittamisen Neuvostoliitosta ja sen yhdistämisen Suomeen tunnuksella ”Uraliin saakka ulottuvan Suur-Suomen luomisesta”.

Mahdollisimman helposti pettääkseen Suomen ja Karjalan työtätekeviä ovat kulakit ja interventionistit jälleen panneet liikkeelle jo aikaisemmin käytännössä olleen tunnuslauseen ”Karjala karjalaisille”.

Kaikin voimin ne yrittävät hajoittaa kollektiivitalouksia, rosvota kollektiivitalouksien omaisuutta, estää väestöä lähtemästä aikanaan metsään, taistella normien täyttämistä vastaan työn tuottoisuuden alalla metsässä jne.

Tämä vastavallankumouksellinen työ on suuresti edistänyt karjan vähenemistä maataloudessa, talouden rappeutumista ja satoisuuden laskemista eri kollektiivitalouksissa, kalastussuunnitelmien jäämistä täyttämättä jne.

Vastavallankumouksellisten pääisku oli suunnattu Karjalan talouspoliittista perustehtävää, metsätöitä vastaan.

Joukko spesialistien joukkoon lukeutuvia vastavallankumouksellisia on sahoilla yrittänyt tietoisen tuholaistoiminnan avulla antaa iskun sahojen koko taloudelle ja saattaa sen sekasortoon.

Samanlaisia vastavallankumouksellisia tuholaisia oli ollut Karjalan ASNT:n Maa-asiain kansankomissariaatissa, Kontupohjan paperitehtaassa ja eräissä muissa laitoksissa.

Kuvaavaa on, että tässä vastavallankumouksellisessa työssä suomalaiset ja karjalaiset natsionalistit liittoutuvat venäläisten valkokaartilaisten kanssa, jotka nekin esiintyvät tunnuslauseilla Karjalan yhdistämisestä Suomeen. Tässä ilmenee tavattoman selvästi natsionalismin vastavallankumouksellinen olemus, mikä saattaa eri kansallisuuksien porvarillis-natsionalistiset ainekset yhtymään näiden taistelussa proletariaatin diktatuuria vastaan.

Tällainen kulakki- ja porvarillisnatsionalististen ainesten tuholais- ja vastavallankumouksellisen toiminnan vilkastuminen on vaatinut Karjalan puolue-, neuvosto- ym. elimiä ja järjestöjä ylhäältä alas saakka mahdollisimman suuressa määrässä kohottamaan bolshevistista valppautta ja päättävästi voimistuttamaan hyökkäystä murskatun mutta ei vielä lopetetun luokkavihollisen jäännöksiä vastaan. Mutta koko joukko alempia ja piirien puolue- ja neuvostoelimiä on osoittautunut riittämättömän valppaiksi, ilmaissut luokkasokeutta ja päästänyt riveihinsä sekä myöskin kyläneuvostoihin kollektiivitalouksien hallintoihin ja metsätyöpunktien koneistoihin ym. luokkavieraita ja vihamielisiä aineksia.

NKP(b):n Leningradin aluekomitea osoitti tämän tästä, että Karjalan puoluejärjestön on välttämätöntä kohottaa vallankumouksellista valppautta ja voimistuttua luokkaviholliselle annettavaa iskua.

Vuoden 1933 touko-kesäkuussa, Karjalan puoluejärjestöä tarkastettaessa, NKP(b):n Leningradin aluekomitea, todeten luokkavalppauden tylsentymistä useissa piirijärjestöissä, vieraiden ja vihamielisten ainesten tunkeutumista neuvostokoneiston yksityisten renkaitten johtoon ja puoluesoluihin, lausui, että;

”NKP(b):n Karjalan aluekomitea ei aina ole riittävän nopeasti ja päättävästi poistanut yllämainittuja ilmiöitä, se on riittämättömästi käynyt taistelua koko puoluejärjestön kasvattamiseksi näiden virheiden avulla, se ei ole asettanut kysymystä välittömästä poliittisesta terävyydestä”.

Tämän ohessa NKP(b):n Leningradin aluekomitea totesi, että:

”Eräiden työntekijäin taholta on esiintynyt puolueen ohjeiden vääristelyä kansallisuuskysymyksen alalla, ilman että näille olisi annettu riittävää vastaiskua”.

NKP(b):n Leningradin aluekomitea vaati Karjalan puoluejärjestöä päättävästi kohottamaan luokkavalppauttaan, kohottamaan jokaiselle puoluesolulle, jokaiselle kommunistille asetettavia vaatimuksia taistelussa puolueen päälinjan toteuttamisen puolesta. Leningradin aluekomitea painosti erikoisesti sitä, että on välttämätöntä päättävästi ja johdonmukaisesti taistella kaikkia leniniläisen kansallisuuspolitiikan vääristelyjä vastaan.

”NKP(b):n Leningradin aluekomitea muistuttaa Karjalan aluekomitealle puolueemme peruspäätöksestä kansallisuuskysymyksessä, siitä, että päävaaran, suurvenäläisshovinismin, ohessa tulee erikoista huomiota kiinnittää taisteluun paikallisen natsionalismin ilmauksia vastaan, mikä viimemainittu johtaa yrityksiin hämätä luokkataistelun kärjistyneisyyttä”.

(NKP(b):n Leningradin aluekomitean byroon päätöksestä 25/VI—1933).

Mutta Karjalan puoluejärjestö on riittämättömän hyvin ottanut huomioon nämä Leningradin aluekomitean ohjeet, ja NKP(b):n AK:n ja AKK:n VI:s yhteinen täysi-istunto pani merkille, että:

”NKP(b):n Karjalan aluekomitea ei ole osoittanut tarpeellista huomiota ja tarkkuutta eikä riittävässä määrin ottanut huomioon luokkataistelutilannetta, jota ovat mutkistuttaneet kansalliset seikat Karjalan sisällä”.

Täysi-istunto totesi, että:

”Huolimatta useista varoituksista NKP(b):n Leningradin aluekomitean taholta ei Karjalan aluekomitea ole riittävässä määrin kääntänyt puoluejärjestöä päättävämpään hyökkäykseen luokkavihoista ja natsionalistisia aineksia vastaan, jotka ovat aktivisoineet toimintaansa”.

Täysi-istunto kiinnitti Karjalan koko puoluejärjestön huomiota siihen, että:

… ”Vieläkään eivät kaikki työntekijät ole käsittäneet uutta tilannetta luokkataistelun alalla” (Karjalan AK:n ja AKK:n VI:nnen täysi-istunnon päätöksestä).

NKP(b):n XVII:nnessä puoluekokouksessa lausui toveri Stalin:

”Kiistellään siitä, mikä kallistuma muodostaa päävaaran, kallistuma suurvaltashovinismiin vaiko paikalliseen natsionalismiin. Nykyisissä oloissa tämä on muodollista ja siksi tyhjänpäiväistä kiistaa. Olisi tyhmää antaa kaikkiin aikoihin ja tapauksiin soveltuva valmis resepti pää- ja sivuvaarasta. Tällaisia reseptejä ei luonnossa yleensä ole. Päävaaran muodostaa se kallistuma, jota vastaan on lakattu taistelemasta ja minkä siten on annettu kasvaa valtiota uhkaavaksi vaaraksi”.

Ja edelleen toveri Stalin lausuu, että:

”Ukrainassa ei vielä joku aika sitten kallistuma ukrainalaiseen natsionalismiin muodostanut päävaaraa, mutta kun lakattiin sitä vastaan taistelemasta ja annettiin sen kasvaa siinä määrin, että se liittyi interventionisteihin, muodostui tästä kallistumasta päävaara”.

Se, mitä toveri Stalin sanoo Ukrainasta, soveltuu täydellisesti myöskin Karjalaan, sillä juuri Karjalan puoluejärjestön riittämättömän taistelun johdosta porvarillis-natsionalistisia ja vastavallankumouksellisia aineksia vastaan sekä natsionalististen kallistumien ilmenemisen johdosta itse puoluejärjestönkin sisällä on paikallinen natsionalismi muuttunut valtiota uhkaavaksi vaaraksi Karjalan ASNT:ssa, joten siitä on muodostunut päävaara Karjalan puoluejärjestössä.

Siksi NKP(b):n Karjalan AK:n ja AKK:n VI:s yhteinen täysi-istunto lausui että:

”Nykyisessä vaiheessa Karjalassa muodostuneessa luokkataistelutilanteessa paikallinen natsionalismi, joka verhoaa porvarillis-natsionalistista vastavallankumousta ja on liitossa interventtien kanssa, muodostaa päävaaran Karjalan puoluejärjestössä”.

Missä on natsionalististen kallistumien olemus Karjalan puoluejärjestössä.

Karjalan puoluejärjestössä ei ole teoreettisesti ja organisatoorisesti muodostunutta sekä avoimesti ja johdonmukaisesti linjaansa puolustavaa iso-venäläistä eikä suomalais-karjalaista natsionalistista kallistumaa. Mutta jokapäiväisessä käytännöllisessä työssä pääsee joidenkin kommunistien, jopa puolue-, neuvosto-, ammattiliitto- ym. järjestöjen yksityisten renkaiden taholta ilmenemään niin iso-venäläistä kuin varsinkin paikallista natsionalismia ja niiden sietämistä.

Paikallinen natsionalismi ilmenee Karjalan puoluejärjestössä yrityksinä ”silitellä” luokkataistelun kärjistymistä Karjalassa vetoamalla ”erikoisiin kansallisiin olosuhteisiin”, luokkavalppauden tylsyyntymisenä, yrityksinä heikentää valtion suunnitelmakuria ja Karjalan etujen asettamisena kansallisena tasavaltana Neuvostoliiton yleisvaltakunnallisia etuja vastaan, eri kansallisuuksiin kuuluvien työtätekevien asettamisessa toisiaan vastaan tarkoituksessa lietsoa kansallisvihaa ja lopuksi porvarillis-natsionalististen aatteiden tyrkyttelemisessä kulttuuri- ja aatteellisella rintamalla.

Suurvaltashovinismi ilmenee Karjalan oloissa siinä, että yksityiset talousmiehet sekä neuvosto- ja puoluetyöntekijät suhtautuvat yliolkaisesti kansallisten proletariaattikaaderien luomiseen eräänä mitä tärkeimpänä edellytyksenä tosiasiallisen tasa-arvoisuuden puutteen hävittämiselle, siinä, että riittämättömästi työskennellään luonnonrikkauksien ottamiseksi käyttöön ja teollisuuskeskusten luomiseksi kansallisiin piireihin, siinä, että välinpitämättömästi jopa joskus aivan yliolkaisesti suhtaudutaan työtätekevän kansallisen aineksen tarpeisiin varsinkin joissakin neuvosto-, talous- ja ammattiliittoelimissä, siinä, että riittämättömästi työskennellään koneiston karjalaistuttamiseksi, sekä yrityksissä tyrkytellä kielipolitiikassa venäläistyttämispyrkimyksiä.

Vaikeata ei ole nähdä, että kummankin natsionalistisen kallistuman pyrkimykset johtavat proletariaatin diktatuurin heikentymiseen, mikä täydellisesti vastaa porvarillis-natsionalististen vastavallankumouksellisten ja interventtien tarkoitusperiä näiden pyrkiessä kaivamaan maata neuvostojärjestelmän alta Karjalassa, palauttamaan kapitalismin, irroittamaan Karjalan Neuvostoliitosta ja yhdistämään sen Fasisti-Suomeen.

XVII:nnessä puoluekokouksessa toveri Stalin luonnehti natsionalististen kallistumien olemuksen seuraavasti:

”Mitä merkitsee kallistuminen natsionalismiin, olkoonpa sitten kysymys kallistumasta iso-venäläiseen natsionalismiin taikka paikalliseen natsionalismiin? Kallistuminen natsionalismiin merkitsee työväenluokan kansainvälisen politiikan sovelluttamista porvariston natsionalistiseen politiikkaan. Kallistuminen natsionalismiin kuvastaa ”oman” ”kansallisen” porvariston yrityksiä kukistaa neuvostojärjestelmä ja palauttaa kapitalismi. Molempien kallistumien lähde on, kuten näette, sama. Se on perääntyminen leniniläisestä internatsionalismista. Jos haluatte kohdistaa tulen molempiin kallistumiin, tulee ennen kaikkea suunnata tuli tähän lähteeseen, niihin, jotka perääntyvät internatsionalismista, olkoon sitten kysymys kallistumasta paikalliseen natsionalismiin taikka iso-venäläiseen natsionalismiin”.

Karjalan puoluejärjestön tulee avoimella rintamalla lähteä hyökkäykseen natsionalistisia ja vastavallankumouksellisia aineksia vastaan ja käydä päättävää taistelua kaikkia natsionalismin ilmauksia vastaan puolue-, neuvosto-, ammattiliitto-, talous-, nuorisoliitto- ym. järjestöissä, sillä luokkataistelun ollessa kärjistynyttä ja vastavallankumouksellisten natsionalististen ainesten aktivisoidessa toimintaansa johtavat pienimmätkin poikkeamiset puolueen päälinjalta kansallisuuskysymyksessä perääntymiseen internatsionalismin leniniläisiltä asemilta, porvarillisen vastavallankumouksellisen natsionalismin puolustamiseen.

Tulee päättävästi kohottaa luokkavalppautta, voimistuttaa taistelua paikallisia pyrkimyksiä vastaan.

Natsionalistiset pyrkimykset ilmenevät Karjalassa ennen kaikkea yrityksinä vaihtaa proletaarinen luokkaperiaate kansalliseen momenttiin, siirtää kansallinen momentti etualalle ja alistaa proletariaatin diktatuurin tehtävät sen alaisiksi. Tästä johtuvat kaikenlaiset lörpöttelyt yhtenäisestä ”kansallisesta talonpoikaistosta”, tästä johtuu helläkouraisuus luokkavihollista kohtaan käytännöllisessä toiminnassa, kiinteiden tehtävien jääminen aikanaan antamatta kulakeille, äänioikeuden palauttaminen näille joukkomitassa, riittämätön luokkavalppaus koneistoa karjalaistutettaessa jne.

X:s puoluekokous päätöksissään puolueen lähitehtävistä kansallisuuskysymyksen alalla luonnehti yrityksiä silitellä luokkataistelun kärjistyneisyyttä kansallisissa tasavalloissa seuraavasti:

”Paikalliseen kansalliseen väestöön kuuluvat kommunistit, jotka ovat läpikäyneet kansallisen sorron raskaan kauden eivätkä vielä ole vapautuneet viimemainitun jätteistä, liioittelevat useasti kansallisten erikoisuuksien merkitystä puolue- ja neuvostotyössä, jättäen varjoon työtätekevien luokkaedut, taikka ilman muuta sekoittavat kansallisuutensa työtätekevien edut saman kansallisuuden niin sanottuihin ”yleiskansallisiin” etuihin, kykenemättä eroittamaan edellisiä jälkimmäisistä ja rakentamaan niiden pohjalle puoluetyötä. Tämä seikka johtaa puolestaan kallistumiseen kommunismista porvarillisdemokraattiseen natsionalismiin” …

Pitäen lähtökohtana tätä X:nnen puoluekokouksen ohjetta tulee meidän, heikentämättä taistelua suurvaltashovinistien pyrkimyksiä vastaan sivuuttamaan kansalliset erikoisuudet ja kaivamaan maata kansallisen tasa-arvoisuusperiaatteen alta, suunnata päätuli niihin, jotka yrittävät silittää luokkataistelun kärjistyneisyyttä ja tuudittaa uneen puoluejärjestön luokkavalppautta, siirtäen ensi tilalle kansallisen momentin ja alistaen sen alaiseksi proletaarisen luokkaleppymättömyysperiaatteen.

Joskus kiistellään siitä, ovatko erilaiset paikalliset pyrkimykset puolueen kansallisuuspolitiikan vääristelyä. Jotkut toverit väittävät, että koska paikallisia pyrkimyksiä esiintyy, ei vain kansallisissa tasavalloissa, alueilla ja piireissä, vaan myöskin venäläisissä, ei niillä ole mitään tekemistä kansallisuuspolitiikan kanssa. Tällaiset väitteet todistavat, ettei käsitetä taikka ei haluta käsittää kansallisuuskysymystä sen eroittamattomassa yhteydessä luokkataistelua kansallisissa tasavalloissa koskevien kysymysten koko kokonaisuuden kanssa.

Maan kaivaminen valtion suunnittelukurin alta, työtätekevien etujen asettaminen valtion etuja vastaan ja kaikenlaisten paikallisten mielialojen lietsominen on perusmenetelmiä luokkavihollisen taistelussa sosialistista rakennustyötä vastaan tässä vaiheessa SNTL:n kaikilla alueilla ja kaikissa piireissä. Mutta kansallisessa tasavallassa pukeutuvat nämä paikalliset pyrkimykset ”kansalliseen pukuun”, verhoutuvat tunnuslauseisiin kysymyksessä olevan kansallisuuden taikka kansallisen tasavallan etujen puolustamisesta, viljelevät porvarillista natsionalismia ja helpoittavat vastavallankumouksellisten ainesten myyräntyötä.

Selvää on, että kaikki nämä pyrkimykset kansallisessa tasavallassa ”kuvastavat aikaisemmin sorrettujen kansojen kuolevien luokkien tyytymättömyyttä proletariaatin diktatuuriin ja niiden pyrkimystä eristäytymään kansalliseksi valtiokseen sekä pystyttämään sinne luokkaherruutensa” (Stalin).

Paikalliset pyrkimykset ilmenevät Karjalassa ennen kaikkea eräiden niin alempien kuin keskuselintenkin työntekijäin pyrkimyksissä asettaa metsätyöt, jotka ovat Karjalan talouden johtava ala ja omaavat suuren yleisliittolaisen merkityksen, maatalouden vastakohdaksi, unohtaen, että Karjalan kollektivistien perustienä varakkaaseen elämään on juuri metsä ja että toiselta puolen eivät metsätyöt voi nopeasti kehittyä, ellei lujiteta kollektiivitalouksia, ellei Karjalaan luoda omaa elintarve- ja rehuperustaa. Selvää on, että tällainen metsätöiden asettaminen maatalouden vastakohdaksi hyödyttää vain kulakkia, joka pyrkii kaivamaan maata kummankin alta.

Samanlaisia paikallisia pyrkimyksiä on esiintynyt myöskin suunniteltaessa työvoimaa, kun eräissä piireissä ei ole käytetty paikallisia työvoimareservejä Karjalan talouspoliittiseen peruskamppailuun, metsätöihin, vaan jätetty ”paikallisia tarpeita varten”, ottamatta ollenkaan huomioon todellista tarvetta.

Näille paikallisille pyrkimyksille, jotka hoivaavat natsionalistisia mielialoja, ei aina ole annettu riittävää vastaiskua, ja yksityisissä tapauksissa on niitä ilmennyt eräiten keskuselintenkin työssä.

Siksi meidän tulee antaa päättävä vastaisku kaikenlaisille paikallisten pyrkimysten, kansallisen rajoittuneisuuden ilmauksille ja yrityksille rikkoa valtion suunnitelmakuria, missä ja millaisessa muodossa ne ilmenevätkään.

Muodoltaan kansallisen kulttuurin sosialistisen sisällön puolesta Karjalassa.

Muodoltaan kansallisen ja sisällöltään sosialistisen kulttuurin rakentamisen alalla on Karjalan puoluejärjestöllä valtavia saavutuksia. Mutta tämän ohessa meillä on kulttuurin sosialistiseen sisältöön nähden koko joukko vääristelyjä ja yrityksiä tyrkytellä siinä natsionalistisia aatteita.

Joukko tällaisia vääristelyjä on esiintynyt kustannuslaitos ”Kirjan” työssä.

Näiden vääristelyjen olemus on siinä, että ei kyetä käytännöllisessä työssä konkreettisesti suhtautumaan Karjalan väestön perusryhmien tarpeiden palvelemiseen, varsinkin mitä Keski- ja Etelä-Karjalaan tulee, ja että pidetään silmällä melkein yksinomaan suomalaisia ja pohjois-karjalaisia, jotka hyvin taitavat suomenkieltä.

”Kirjan” julkaisema kirjallisuus leviää pääasiassa suomalaisten työläisten ja toimitsijain sekä pohjois-karjalaisten keskuuteen. Aunuksen, Prääsän, Petrovskin, Seesjärven ja Kontupohjan piirin karjalaiset metsätyöläiset ja kollektivistit sekä Soutjärven vepsäläiset eivät juuri ollenkaan lue ”Kirjan” tuotteita, he eivät kielen ja esitystavan puolesta niitä käsitä. Aluekomitean ohjeita siitä, että ”Kirjan” tulee ”joukkolukijoita varten julaista kirjoja, joissa mahdollisimman paljon käytetään karjalaisten murteiden sanavaroja”, ei ole täytetty vähimmässäkään määrässä. Eri karjalaisryhmien sanavarastoa ei tutkita, ja yritykset käyttää ”Kirjan” tuotteissa yksityisiä sanoja paikallisista murteista kohtaavat käytännössä vastustusta ”Kirjan” eräiten johtavien työntekijäin taholta, jotka pyrkivät väkivoimalla ottamaan käytäntöön puhtaan suomalaisen kirjakielen, ottamatta huomioon yksityisten lukijaryhmien konkreettisia oloja ja tarpeita.

”Kirjan” julkaiseman kirjallisuuden tematiikassakaan ei oteta riittävästi huomioon karjalaisen väestön perusryhmien tarpeita. Aivan viime aikoihin asti ei ole juuri ollenkaan julaistu kirjallisuutta heikkolukuisia karjalaisia varten, aivan riittämättömässä määrässä on julaistu paikallista joukkokirjallisuutta poliittisen valistustyön alalta. ”Kirjan” julkaisema tuotannollis-teknillinen kirjallisuus on tarkoitettu pääasiassa ammattitaitoisille suomalaisille työläisille, palvellen aivan riittämättömästi tavallisen metsätyöläisen ja kollektivistin tarpeita. ”Kirjan” julkaiseman kirjallisuuden sisällössä on koko joukko mitä törkeimpiä poliittisia vääristelyjä.

H. Raution kirjassa ”Suomenkielen runtelemista vastaan” asetutaan sille kannalle, että suomenkielessä ei tule ottaa käytäntöön uusia, sosialistisen rakennustyön mukanaan tuomia sanoja, eikä anneta oikeata määritelmää siitä, mihin suuntaan suomenkieltä olisi Neuvostoliitossa kehitettävä, mistä johtuu, että kielen kehittyminen tapahtuu asiallisesti Suomen porvariston vaikutuksen alaisena.

L. Luodon kirjassa ”Lakeuksien Aunus” käsitellään maatalouden sosialistista uudistamista suomalais-amerikalaisessa porvarillisessa farmarihengessä. Luoto ei anna arvoa Aunuksen kollektivistien näyttelemälle osalle sosialistisessa rakennustyössä, vaan asettaa etualalle suomalaiset ja amerikalaiset, asettaa viimemainitut ulkomaalaisten farmarien osaan, joiden tehtävänä on johtaa maatalouden lujittamista Karjalassa. Luoto kirjoittaa:

”Eikö Petroskoista voitaisi ulkolaisista farmareista saada johtajia karjalaisiin kolhooseihin? Siltä ainekselta voidaan odottaa sitä, mitä uusi suurtalous nykyään johtajiltaan vaatii”.

Edelleen hän kirjoittaa maatalouden sosialistisen rekonstruoinnin suunnitelmasta Aunuksessa:

”Varsinkin kanavoimista varten on koneisto hankittava Amerikasta, samoin koneverstaankin korjaustyökalusto. Samalla amerikkalaisille halullisille farmareille annetaan tilaisuus edullisesti sijoittaa pääomansa kyseessä olevien koneiden hankintaan, siten saadaan asiantuntevaa työvoimaakin. Näiden lisäksi entisiä kylväjäläisiä, osa vanha-suomalaisia, kuin myöskin paikallista karjalaista ja vepsäläistä väestöä”.

Myöskin radiolähetystyössä on Karjalassa tehty virheitä natsionalistiseen suuntaan. Joustavuuden puuttumisen johdosta radiokomiteassa on väestön venäläisen osan tarpeiden täyttäminen järjestetty kokonaan epätyydyttävästi. Ei myöskään ole kiinnitetty huomiota Etelä- ja Keski-Karjalan karjalaisten tarpeisiin ja työhön heidän keskuudessaan.

Radiolähetystyön sisältöön nähden on tapahtunut törkeitä poliittisia vääristelyjä, jotka valavat vettä natsionalististen ainesten myllyyn. Niinpä esim. perusteltiin kanadalaisten työmenetelmien käyttämisen välttämättömyyttä Karjalan metsätöissä sillä, että ”nämä menetelmät ovat Kanadassa antaneet puutavaraliikkeen harjoittajille suuria voittoja”, natsionalistisessa hengessä on käsitelty tunnuslausetta kansallisesta kulttuurista jne.

Vääristelyjä on tapahtunut myöskin puolueen kielipolitiikan toteuttamisen alalla Karjalassa.

Monissa Karjalan pohjoisten piirien kouluissa opiskellaan venäjänkieltä tavattoman huonosti, ja joissakin kouluissa suhtautuu osa oppilaita venäjänkieleen kokonaan yliolkaisesti. Tämä johtaa siihen, että monet, jotka ovat päättäneet keskikoulun, eivät voi päästä Moskovan ja Leningradin korkeakouluihin ja että heitä useasti ei voida käyttää erikoisalallaan, koskapa eivät osaa toista valtakunnan kieltä. Venäjänkielen opetus on pedagoogisissa teknikumeissa järjestetty niin epätyydyttävästi, että teknikumin päättäneet eivät opettajiksi tultuaan kykene opettamaan venäjänkieltä oppiaineena alkeiskouluissa.

Toiselta puolen ei vielä ole lopullisesti murskattu se vastarinta, jota suurvaltashovinistit tekevät muodoltaan kansallisen ja sisällöltään sosialistisen kulttuurin luomiselle Karjalaan suomenkielellä.

Minään muuna kuin suurvaltashovinismin ilmauksena ei voida pitää sellaisia tosiseikkoja, että useissa Etelä- ja Keski-Karjalan kansallisissa ja sekapiireissä on lukutaidonopetusta karjalaisten keskuudessa useilla paikkakunnilla tähän saakka suoritettu venäjänkielellä. Oppilaitoksissa suhtautuu osa venäläisistä oppilaista yliolkaisesti suomenkielen opiskelemiseen, eivätkä enimmät koulun päättäneistä osaa suomenkieltä. Karjalan lehdistö, niin alue- kuin piirilehdistökin, kiinnittää liian vähän huomiota kansallisuuspolitiikkaan kokonaisuudessaan ja varsinkin sen toteuttamiseen kansallisissa piireissä. Etelä-Karjalan piirilehdet (varsinkin Prääsän ja Petrovskin piirien) ilmestyvät venäjänkielellä, julaisten vain pienen määrän ainehistoa suomenkielellä ja käyttämättä juuri ollenkaan paikallisia murteita. Joukko työntekijöitä, puolueen jäseniä, jotka osaavat karjalan- ja venäjänkieltä, jättää opiskelematta suomenkieltä, eivätkä joukkotyötä suorittaessaan käytä paikallisia murteita.

Siksi, ”taistellen paikallista natsionalismia vastaan päävaarana, tulee puolue järjestön antaa musertava isku venäläisten shovinistien kaikille yrityksille käyttää tätä taistelua karjalaistuttamispolitiikan lakkauttamiseen”. (AK:n ja AKK:n VI:nnen täysi-istunnon päätöksestä).

Tulee lujittaa kustannusliike ”Kirjaa”, laajentaa Karjalan puoluekustannuslaitoksen työtä, voimistuttaa kontrollia niiden tuotantoon nähden, järjestää marxilais-leniniläinen arvostelu, saada aikaan päättävä käänne kirjallisten työntekijäin kasvattamisessa karjalaisista ja lujittaa Neuvostokirjailijain liiton Karjalan järjestön työtä. Tulee saada todella toteutetuksi Aluekomitean ja puolueaktiivin neuvottelukokouksen päätökset vuodelta 1931 kielikysymyksestä kirjallisuuden, lehdistön, lukutaidonopetuksen kansallisissa piireissä, taiteen, teatterin, joukkotyön ym. alalla; eritoten välttämätöntä on saada aikaan perinjuurinen parannus venäjänkielen opetuksessa kansallisissa ja suomenkielen opetuksessa venäläisissä kouluissa.

Kaikenlaisten natsionalististen vääristelyjen suomenkielen kehittämisen alalla sekä taantumuksellisten yritysten luoda erikoinen karjalankieli ja vaihtaa suomenkieli venäjänkieleen kansallisissa piireissä tulee saada puoluejärjestön taholta mitä päättävin vastaisku.

Tulee mitä kiireisimmin saada täydellisesti toteutetuksi tosiasiallinen molempien valtakunnan kielten tasa-arvoisuus Karjalassa, päättävästi tehdä loppu kansliamais-byrokraattisista johtometoodeista kansallisiin alueihin nähden monien keskuskoneistojen taholta (venäjänkielisten paperien lähettäminen kansallisiin piireihin, huomion puuttuminen kansallisten ainesten tarpeisiin nähden, tietämättömyys maaseudulla vallitsevasta todellisesta asiaintilasta jne.) sekä voimistuttaa koneiston karjalaistuttamista.

Tulee päättävästi kohottaa puolue-, neuvosto-, ammattiliitto-, talous- ym. koneistoille asetettavia vaatimuksia työskentelyyn nähden valtakunnan toisella kielellä (venäjän- taikka suomenkielellä). Aineellisissa vaikutuskeinoissa ei tule toistaa jo tehtyjä virheitä (työpalkan kohottaminen summamutikassa, koneellisesti), vaan tulee niiden liittyä moniin muihin toimenpiteisiin, jotka todella turvaavat valtakunnan toisen kielen käytäntöönoton (aika-ajoittaiset tarkastukset, kurssien järjestäminen, neuvonta, tarpeellisten opiskeluvälineiden julkaiseminen jne.).

Erikoista huomiota tulee kiinnittää tieteelliseen ja teoreettiseen rintamaan. Tulee järjestää uudelle kannalle Karjalan tieteellisen tutkimuslaitoksen työn järjestely, sisältö, muodot ja metoodit, siirtää se lähemmäksi sosialistisen rakennustyön konkreettisia tehtäviä, kohottaa tieteellisen tutkimustyön aatteellista ja teoreettista tasoa.

Lujitamme Karjalan työtätekevien kansainvälistä yhtenäisyyttä

Karjalan natsionalistiset ainekset yrittävät kaikin tavoin yllyttää eri kansallisuuksiin kuuluvia työtätekeviä toisiaan vastaan ja nostattaa niiden keskuudessa kansallisvihaa. Tätä edistää joukko virheitä ja vääristelyjä, joita Karjalassa on kansallisten kaaderien luomisen alalla esiintynyt.

Natsionalistisia pyrkimyksiä ilmenee yrityksissä muuttaa kansallisten kaaderien luominen itsetarkoitukseksi ja siirtää tämä työ epäterveelliselle pohjalle saattamalla yksi kansallisuus etuoikeutettuun asemaan toiseen verrattuna. Nämä pyrkimykset ovat ilmenneet kiellossa tuoda Karjalan joihinkin kansallisiin piireihin muuta kuin kansallista ainesta sekä siinä, että jotkut elimet ovat ryhtyneet väärällä tavalla ratkaisemaan kansallisten proletaarikaaderien luomista yksistään tuomalla kansallista ainesta Karjalan ulkopuolelta (Amerikasta, Kanadasta, Suomesta, Tverin Karjalasta), työntäen taka-alalle kysymyksen paikallisen kansallisen väestön — karjalaisten ja vepsäläisten — parhaitten ainesten vetämisestä työväenluokan riveihin.

Natsionalistisia pyrkimyksiä on ilmaantunut myöskin eräiden työntekijäin esittämissä vaatimuksissa etuoikeuksien myöntämisestä kansallisille aineksille varustelun ja asunto- sekä elinolojen alalla ja korkeammasta työpalkasta, heidän ammattitaidostaan ja tuotannon eduista riippumatta.

Niinpä esim. Tunkuan tiilitehtaan johtaja maksoi karjalaisille työläisille korkeampaa työpalkkaa vain siksi, että he olivat karjalaisia, ja eräissä muissa laitoksissa on koneellisesti, poikkeuksetta tähän saakka sovellutettu Aluekomitean ja KKN:n v. 1932 päättämää 30 prosentin palkkalisää ulkomaalaisille työläisille toistaiseksi.

XII:nnessa puoluekokouksessa toveri Stalin, esiintyessään Buharinia ja Rakovskia vastaan, jotka liiallisesti työnsivät esiin kansallisuuskysymystä, lausui seuraavaa:

”Meille sanotaan, että ei saa loukata kansallisia aineksia. Tämä on aivan oikein, olen samaa mieltä, ei niitä saa loukata, mutta kun tästä luodaan teoria, että tulee asettaa iso-venäläinen proletariaatti sellaiseen asemaan, että se ei ole tasa-arvoinen entisten sorrettujen kansallisuuksien kanssa, merkitsee tämä sitä, että puhutaan mahdottomuuksia”.

Karjalaisten, suomalaisten ja venäläisten asettaminen toisiaan vastaan on ilmennyt myöskin puoluejärjestön rakentamisessa kansallisen periaatteen pohjalle (Anohinin kirjapaino, Soksun louhimo, Rakenusyhtymä ym.) sekä sosialistisen kilpailun siirtämisessä porvarillis-natsionalistisille raiteille (kuka on parempi: suomalainen, venäläinen vaiko karjalainen?).

Selvää on, että me olemme tässä tekemisissä mitä vaarallisimman ilmiön kanssa kansallisen eristäytymisen alalla, eri kansallisuuksiin kuuluvien työtätekevien asettamisessa toisiaan vastaan, mikä johtaa kansallisrauhan rikkoutumiseen sekä kansallisvihan lietsomiseen ja palvelee porvarillis-natsionalististen vastavallankumouksellisten ja interventtien etuja.

”Porvarillinen natsionalismi ja proletaarinen internatsionalismi, siinä kaksi leppymättömän vihamielistä tunnuslausetta, jotka vastaavat koko kapitalistisen maailman kahta suurta luokkaleiriä ja ovat ilmausta kahdesta politiikasta (vieläpä kahdesta maailmankatsomuksesta) kansallisuuskysymyksen alalla” (Lenin, ”Kriitillisiä huomautuksia kansallisuuskysymyksessä”, Kootut teokset, toinen painos, nide XVII, sivu 139).

Karjalan puolue-, neuvosto-, ammattiliitto-, nuorisoliitto y.m. elinten ja järjestöjen tulee huomattavasti voimistuttaa kansainvälistä kasvatusta varsinkin nuorisoliittolaisten ja puolueettoman nuorison keskuudessa. Tähän työhön tulee kiinnittää suurta huomiota kouluissa, tehtaissa, kollektiivitalouksissa ym. Kansainvälinen kasvatus tulee läheisesti yhdistää Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön saavutuksiin ja tehtäviin” (AK:n ja AKK:n VI:nnen täysi-istunnon päätöksistä).

Asettaen Neuvostoliiton saavutukset kapitalistista maailmaa vastaan tulee kaikin tavoin lujittaa kaikkien maiden työtätekevien kansainvälistä veljeyttä, mm. laajassa mitassa tehdä Karjalan työtätekevien keskuudessa tunnetuksi Suomen proletariaatin vallankumouksellista taistelua sekä voimistuttaa kulttuurista ja poliittista yhteyttä ulkomaiden proletariaatin kanssa Moprin, kirjailijain kansainvälisen järjestön, työläis- ja maaseutukirjeenvaihtajien kansainvälisen yhteyden, kulttuuriyhteyttä ulkomaiden kanssa ylläpitävän järjestön ym. kautta.

Erikoista huomiota tulee kansainvälisen kasvatuksen alalla kiinnittää työhön ulkomaalaisten työläisten keskuudessa, järjestelmällisesti tutkien ja omaksuen kaiken sen, mikä heidän rikkaassa tuotannollisessa kokemuksessaan on parasta, ja hävittäen sosialidemokraattisten, kansallis-demokraattisten ja anarkististen porvarillisten vaikutusten jätteitä heidän keskuudestaan. Päättävästi estäen kaikki yritykset asettaa ulkomaalaiset työläiset paikallisen väestön vastakohdaksi sekä myöskin asettaa heidät paikallisia neuvosto- ja talousjärjestöjä vastaan, tulee järjestelmällisesti vetää heitä sen suuren luovan työn yleiseen uomaan, jonka tarkoituksena on rakentaa maailman ensimmäistä sosialistista yhteiskuntaa.

On välttämätöntä entistä laajemmassa mitassa kehittää Karjalan työtätekevien keskuudessa työtä neuvostorakennustyön perusteiden, Neuvostoliiton perustuslain, autonomian olemuksen sekä autonoomisten sosialististen neuvostotasavaltojen oikeuksien ja velvollisuuksien selittämisen alalla. Tämän ohessa tulee laajassa mitassa tehdä tunnetuiksi eri kansallisten tasavaltojen ja alueiden saavutuksia, järjestämällä kokemusten vaihdon niiden kesken, kehittämällä sosialistista kilpailua ja kaikin tavoin lujittamalla Neuvostoliiton kaikkien kansojen työtätekevien yhtenäisyyttä.

Leniniläisen periaatteellisuuden puolesta taistelussa natsionalistisia kallistumia vastaan.

Erikoista huomiota tulee kiinnittää taisteluun porvarillis-liberaalista sietävää suhtautumista vastaan natsionalismin ilmauksiin nähden meidän puoluejärjestössämme, sillä natsionalistiset ainekset, peläten avoimesti esiintyä puoluetta vastaan, pyrkivät kaikin tavoin verhoutumaan, käyttäen tässä tarkoituksessa hyväkseen sitä luokkasokeutta ja mätää liberalismia, jota eräät kommunistit osoittavat niihin nähden. Tulee päättävästi kohottaa periaatteellista terävyyttä arvostelussa sekä paljastaa kaikki ja kaikenlaiset poikkeamiset puolueen päälinjalta ja leniniläisestä kansallisuuspolitiikasta.

XVI:nnessa puoluekokouksessa toveri Stalin, tehdessään yhteenvetoja puolueen menestyksellisestä taistelusta lausui:

”Mille puolueen tulee olla kiitollinen näistä ratkaisevista saavutuksistaan?

”Sen tulee näistä saavutuksista olla kiitollinen sille seikalle, että se taistelussaan kallistumia vastaan on aina noudattanut periaatteellista politiikkaa, laskeutumatta milloinkaan kulissientakaisten kombinatioiden ja diplomaattisen keinottelun tasolle.

Lenin sanoi, että periaatteellinen politiikka on ainoa oikea politiikka. Me olemme päässeet voittajina taistelusta kallistumia vastaan siksi, että olemme rehellisesti ja johdonmukaisesti täyttäneet tämän Leninin neuvon” (Stalin, ”Leninismin kysymyksiä”).

Vallankumouksellisen puoluevalppauden kohottaminen, leniniläisen leppymättömyyden ja periaatteellisuuden johdonmukainen toteuttaminen kaikkien kysymysten ratkaisussa sekä bolshevistisen itsekritiikin laajaperäinen käyttäminen, tämän puolueen mahtavan aseen taistelussa kaikenlaisia kallistujia vastaan, tässä on tae menestyksellisestä taistelusta natsionalismia vastaan meidän puoluejärjestössämme. Puoluejärjestön aatteellisen aseistuksen kohottaminen parantamalla koko puoluekasvatustyötä ja varsinkin puoluejärjestön kasvattaminen konkreettisten esimerkkien avulla taistelusta kaikenlaista opportunismia vastaan, siinä tärkeimmät edellytykset puoluejärjestömme taistelukyvyn kohottamiselle.

XII:nnessa puoluekokouksessa osoitti toveri Stalin ne erikoistehtävät mitkä taistelu natsionalismia vastaan asettaa venäläisille ja kansallisille kommunisteille. Hän lausui:

”Kun sanotaan, että tulee silmämääräksi kansallisuuskysymyksessä asettaa taistelu iso-venäläistä shovinismia vastaan, tahdotaan tällä merkitä venäläisen kommunistin velvollisuudet, tahdotaan tällä sanoa, että venäläisen kommunistin itsensä velvollisuus on käydä taistelua venäläistä shovinismia vastaan”.

Ja edelleen:

”Mutta mitä tahdotaan sanoa, kun kehoitetaan taisteluun paikallista venäläisvastaista shovinismia vastaan? Tällä tahdotaan merkitä paikallisten kommunistien, ei-venäläisten kommunistien velvollisuus taistella omaa shovinismiaan vastaan”…

”Jos me tulemme käymään taistelua vain iso-venäläistä shovinismia vastaan, tulee tämä taistelu suojaamaan tatarilaisten ynnä muiden shovinistien taistelua, mikä kehittyy ja mikä on vaarallinen varsinkin nykyään, uuden talouspolitiikan aikana. Me emme voi olla käymättä taistelua kahdella rintamalla, sillä vain taistelemalla kahdella rintamalla, toiselta puolen iso-venäläistä shovinismia vastaan, mikä on perusvaarana meidän rakennustyössämme, ja paikallista shovinismia vastaan toiselta puolelta saatetaan saada menestystä, sillä ilman tätä kaksipuolista taistelua ei saada aikaan mitään venäläisten ja kansallisten työläisten ja talonpoikien liittoa. Päinvastaisessa tapauksessa saatetaan edistää paikallista shovinismia, harjoittaa palkkiopolitiikkaa paikalliseen shovinismiin nähden, mitä me emme voi sallia”.

Nämä toveri Stalinin ohjeet tulee puoluejärjestömme jokaisen jäsenen ja kandidaatin lujasti omaksua. Ennen kaikkea tulee käydä mitä aktiivisinta taistelua natsionalismia vastaan sen kansallisuuden keskuudessa, johon itse kuuluu, hetkeksikään heikentämättä taistelua kahdella rintamalla, siinä on jokaisen kommunistin kansainvälinen velvollisuus.

Karjalan puoluejärjestö Karjalan aluekomitean ja toveri Kirovin johtaman Leningradin aluekomitean johdolla, kehittämällä leppymätöntä taistelua kaikenlaisia natsionalistisia kallistumia ja ennen kaikkea paikallista natsionalismia vastaan, mikä on päävaarana tässä vaiheessa, saa uutta menestystä, turvaa edelleenkin ja entistä valtavamman sosialistisen rakennustyön nousun Karjalassa sekä entistä tiiviimmin kerää Karjalan työtätekevät joukot bolshevistisen puolueen ja sen leniniläisen KK:n lipun alle, minkä johdossa on maailman proletariaatin suuri opettaja ja johtaja toveri Stalin.

P. Hyppönen.

Neuvosto-Karjala — Karjalan ASNT:n kansankomissaarien neuvoston julkaisu — N:o 1–2 — 1934