Puna-armeija XV-vuotias
Engels: ”Vapauden paras tae, kun on kivääri työmiehen kädessä.”
Punaisen armeijan perustamispäivänä pidetään helmikuun 23 päivää 1918, jolloin neuvostohallitus antoi historiallisen asetuksen ”Työläis-talonpoikais-puna-armeijan” järjestämisestä. Siinä m.m. sanotaan:
”Vanha armeija oli aseena porvariston käsissä työtätekevien sortamiseksi. Vallan siirryttyä työtätekevien ja riistettyjen luokkien käsiin tulee välttämättömäksi uuden armeijan luominen, joka on neuvostovallan tukena, vakinaisen armeijan muuttamisen perustana kansan aseistamiseksi lähitulevaisuudessa ja lähenevän sosialistisen vallankumouksen tukena Euroopassa. Ottaen tämän huomioon kansan-komissaarien neuvosto päättää: järjestää uuden armeijan nimeltään Työläisten ja talonpoikain punainen armeija. Punaiseen armeijaan astuu jokainen, joka on valmis antamaan voimansa, uhraamaan henkensä Lokakuun vallankumouksen saavutuksien, neuvostojen vallan ja sosialismin puolustamiseksi…”
Puna-armeijan historia alkoi kuitenkin jo aikaisemmin. Lenin asetti jo ennen ensimäistä vallankumousta kysymyksen proletariaatin aseistamisesta ja kapinasta. Joulukuun kapinassa Moskovassa 1905 esiintyivät avoimessa taistelussa aseelliset työläisryhmät. Helmi-maaliskuun vallankumouksen jälkeen 1917 aseistautui proletariaatti. Muodostetaan punaisen kaartin osastoja. Vallankumouksellisen proletariaatin oman kokemuksen kautta, bolshevikkipuolueen johtamana, taistelussa vastavallankumousta ja kapitalismia vastaan tulee selväksi, että vain proletariaatin aseellisen kapinan, porvariston luokkavallan murtamisen, ja imperialistisen sodan kansalaissodaksi muuttamisen kautta käy köyhälistön vapautuksen tie ja neuvostojen vallan toteuttaminen, mikä oli vallankumouksen tunnus. Lokakuun vallankumouksessa kukistettiin riistäjien ja sortajien valta: maat ja tehtaat siirtyivät työtätekevien käsiin, luotiin proletaarinen diktatuuri.
Vapaaehtoisesti ei vanha luokka antautunut. Se kävi vastavallankumoukselliseen hyökkäykseen heti Lokakuun päivinä. Tämä Kerenski–Kornilovin yritys murskattiin nopeasti. Etelässä alkoi valkoisten kenraalien vastavallankumoukselliset liikehtimiset. Niitä vastaan lähetettiin keskuksista punakaartilaisjoukkoja, jotka menestyksellisesti taistelivat. Mutta kun vastavallankumous voimistui sen pesäkkeet lisääntyivät ja laajenivat sekä imperialistit: saksalaiset lännessä, ranskalaiset etelässä, englantilaiset pohjoisessa y.m. aloittivat aktiivisen interventiohyökkäyksen, niin verrattain hajanaisesti, partisaanisodanluontoista taistelua käyvät punakaartilaisjoukot eivät olleet enää riittäviä vallankumousta puolustamaan. Oli aseistettava koko työtätekevä kansa. Ensin vapaaehtoisuuden, sitten mobilisation perusteella, luotiin verrattain nopeasti Punainen armeija, — proletariaatin diktatuurin teräksinen nyrkki.
Kansalaissodan taistelut laajenivat. Yhä ankarammin rynnistivät vastavallankumouksen ja imperialistien laumat. Neuvostoalueen rintamat supistuivat. Pohjoisesta hyökkäsi englantilaisten tappeluttama Miller; idästä tsekkoslovakialaiset ja Koltshakin laumat tunkeutuivat yli Uralin Volgalle; etelästä Denikin ja Wrangel raatelivat Donbassia ja Ukrainaa; siihen liittyy Puolan sota; Judenitsh hyökkäsi punaisen Pietarin kimppuun, Suomen lahtaritkin imperialistien kahlekoirana kävivät rosvoretkiään. Kaikkiaan 14 valtiota käy vastavallankumouksellista sotaa neuvostojen maata vastaan.
Kansalaissodan kauteen, sen eri vaiheissa, eri rintamilla, sisältyy suunnaton määrä taisteluita, perääntymisiä, etenemisiä, raskaita tappioita, loistavia voittoja, sotahistorian suurimpia taisteluelämyksiä — maailman ensimäisen proletaarivaltion voitto imperialistisesta maailmasta.
Miten oli tämä voitto mahdollinen?
Imperialistisessa sodassa raadeltuna, vanhan armeijan hajaannuttua, työtätekevät joukot käyvät kansalaissotaan: nälässä, huonosti varustettuna, heikommin aseistettuna kuin lukuisammat vihollisjoukot.
Punainen armeija voitti työtätekevien innostuksen, lujuuden valtaamana — tietoisesti puolustaen Lokakuun saavutuksia, kansainvälisen proletariaatin antamalla tuella. Leninin puolueen johdolla, proletariaatti, nojaten köyhään talonpoikaistoon, ollen liitossa keskivarakkaan kanssa taisteli kaikkia riistäjiä vastaan.
”Jos tätä sotaa käydään — sanoi Lenin 1919 — kohotetulla tarmolla, erikoisella sankaruudella, niin vain sen vuoksi, koska on ensi kerran luotu armeija, aseellinen voima, joka tietää, minkä puolesta se taistelee ja koska työläiset ja talonpojat, jotka kantavat uskomattoman raskaita uhreja, ovat täysin tietoisia siitä, että he puolustavat sosialistista neuvostotasavaltaa, työtätekevien valtaa kapitalistien yli; he puolustavat proletariaatin sosialistista maailmanvallankumousta”.
Kansalaissodassa kasvoi puna-armeija 5½ miljoonaiseksi. — Sodan päätyttyä armeija vähitellen demobilisoitiin ja supistettiin. Joukot siirrettiin työn rintamalle, sodassa rappeutuneen talouden uudelleenrakentamistyöhön, mikä kausi oli erittäin raskas, mutta mitkä vaikeudet sankarillisilla ponnistuksilla voitettiin, kuten taisteluissa kansalaissodankin kautena.
V. 1924 toteutettiin aseellisten voimien uudelleenorganisoiminen. Supistettu armeija tuli säilyttää taisteluvoimana, lujittaa sitä, kohottaa ajan vaatimusten tasolle sotataidossa. Luotiin territorialisysteemi ja kansalliset joukot Punaiseen armeijaan.
Punainen armeija voitti proletariaatin diktatuurin luokka-armeijana. Neuvostoliiton puolustamiseen aseet kädessä annetaan oikeus vain työtätekeville. Tämä on perusydin aseellisten voimiemme luomisessa. Punaisen armeijan poliittisen kasvatustyön ohjeissa sanotaankin että armeijan voima on sen luokkatietoisuudessa, horjumattomassa antautumisessa kommunismin asialle, yhteydessä laajoihin työläis- ja talonpoikaisjoukkoihin ja niiden antamassa tuessa, vakituisessa taisteluvalmeudessa ja kurinalaisuudessa ja taidossa käyttää aseita Neuvostoliiton vihollisten aseitten hävittämiseksi.
■
Proletaarisen vallankumouksen astuessa uuteen vaiheeseen, — sosialistisen rakennustyön kauteen — kärjistyvät voitollisesti sosialismia rakentavan ja mätänevän kapitalistisen maailman sovittamattomat vastakohdat.
Neuvostoliiton sosialistisen talouden perustusten lujittuminen, teollistuttamisen mahtava eteneminen, maatalouden kollektivisoiminen, kulakkien luokkana hävittäminen, maaseudun köyhäin ja keskivarakkaitten joukkojen lopullisesti kääntyminen sosialismin tielle, merkitsee Punaisen armeijan taistelukunnon nousua, joukkojen tiivistymistä NKP:n ympärille toteuttamaan sen linjaa. Se merkitsee myös välttämättömien aineellisten resurssien luomista Neuvostoliiton suojelemiseksi.
Toisaalta kapitalistisen maailman kriisi terävöittää imperialistien välisiä ristiriitoja ja taistelua raaka-ainelähteistä, markkinoista, siirtomaista. Kapitalistimaiden sisäiset vastakohdat terävöityvät, — kapitalismi siirtää pulansa seuraukset työtätekevien kannettavaksi. Fasistihyökkäys työväenluokkaa vastaan kiihtyy, yhä useammissa maissa suurpääoma turvautuu valtansa pönkittämiseksi fasistidiktatuuriin. Se hakee ulospääsyä kriisistään kapitalistista tietä: työtätekevien taloudellisen riiston ja poliittisen sorron lisäämisellä ja sodalla — imperialistisella hyökkäyksellä neuvostojen maan kimppuun, sosialistisen rakennustyön hävittämisellä. Sitä merkitsee Japanin imperialismin hyökkäys Kiinan rosvoamiseksi ja jakamiseksi. Se on suoranaisesti tähdätty myös hyökkäyksen valmisteluksi Neuvostoliittoa vastaan. Kansainvälisessä tilanteessa on tapahtunut oleellinen muutos: kapitalismin suhteellinen vakaantuminen on päättynyt. Siirrytään sotien ja vallankumouksien uuteen, toiseen jaksoon.
Neuvostoliiton ja koko maailman työtätekevien tulee ottaa tämä tosiasia huomioon ja siitä johtuvana asettaa tehtävä kansainvälisen proletariaatin isänmaan horjumaton puolustaminen.
Pätevin keino on siinä Leninin ohjeiden toteuttaminen taistelussa imperialistista sotaa vastaan: jokapäiväinen vallankumouksellisten joukkotaistelujen kehittäminen; kaikkien pasifistien ja imperialististen sotalietsojain paljastaminen; vallankumouksellisten järjestöjen muodostaminen ja jatkuva toiminta sotaa vastaan; valmistuminen Venäjän proletariaatin opetuksia seuraten muuttamaan imperialistinen sota kansalaissodaksi.
Erityisesti on nyt tärkeätä paljastaa imperialistien rosvojärjestön, Kansainliiton, valhemanööverit ”rauhan puolesta” ja Geneven ”aseistariisumis“konferenssin petollisuus. Neuvostohallituksen rehelliset ja todelliseen aseistariisumiseen tähtäävät kaikki ehdotukset siellä kumottiin. Se taas kerran osoittaa, miten imperialistit eivät tahdo eivätkä voi aseistariisuutua, sillä kapitalismin olemukseen kuuluu rosvosota. ”Aseistariisumis”konferenssi muodostui aseitten lisäämisen ja sodan kiihdyttämisen aseeksi.
II Internationalen rooli imperialistisen interventiosodan valmistuksessa SSSR:ää vastaan on täydelleen paljastunut. Ne ovat antaneet tukensa imperialistien sotapolitiikalle, kuten vastavallankumouksellisten interventistien mensheviikki- ja teollisuuspuoluejuttu osoitti. Kaikilla keinoilla ne koettavat estää joukkoja käymästä taisteluun imperialistista sotavalmistelua vastaan, kuten mitä räikeämmin paljasti niiden katala asenne elokuun lopulla 1932 Amsterdamissa pidettyä imperialistisen sodan vastaista joukkokongressia vastaan. Häikäilemättömällä valheella, parjauksella, provokatiolla, ne koettavat tukahuttaa joukkojensa keskuudessa yhä voimistuvaa myötätuntoa ja aktiivista tukea Neuvostoliittoa kohtaan.
Neuvostoliiton johdonmukainen ja horjumaton rauhanpolitiikka on ollut sodan estämisen tekijä. Voimistuva vallankumouksellinen nousu on pannut porvariston pelkäämään imperialistisen sodan muuttumista kansalaissodaksi; pelko siirtomaiden kapinoista ja imperialististen vastakohtien terävöitymisestä on toistaiseksi pidättänyt sodasta ja interventiosta.
■
Puna-armeijan XV-vuotispäivä osuu ensimäisen viisivuotissuunnitelman päättämisen ja toisen viisivuotissuunnitelman toteuttamisen alkuun. Se ei ole vain Neuvostoliiton, vaan koko maailmanhistoriassa tärkeä etappi.
XVII puoluekonferenssi, joka laski toisen viisivuotissuunnitelman perustehtävät, määritteli sen poliittisesta asetelmasta:
”Konferenssi on sitä mieltä, että toisen viisivuotissuunnitelman poliittisena perustehtävänä on kapitalististen ainesten ja luokkien yleensä lopullinen likvidoiminen, niiden syiden täydellinen hävittäminen, jotka synnyttävät luokkaeroa ja riistoa, kapitalismin jätteiden voittaminen taloudenhoidossa ja ihmisten tietoisuudessa, maan koko työtätekevän väestön muuttaminen tietoisiksi ja aktiivisiksi luokattoman sosialistisen yhteiskunnan rakentajiksi”.
Tämä — vaikka kuljetaan luokkien likvidoimiseen, — ei merkitse nykyisellä asteella valtiovallan heikentämistä, päinvastoin, proletaarista valtiota on lujitettava ja lisättävä sen mahtia, kuten tov. Molotov alustuksessaan sanoi:
”Luonnollisesti, kun me vielä olemme kapitalistisen maailman ympäröiminä, olisi huonointa lajia opportunismia kaikenlainen proletaarisen diktatuurin mahdin heikontaminen. Sosialismia rakentavan ja kapitalistisen maailman välillä yhä kärjistyvistä ristiriidoista voi tehdä yhden ainoan johtopäätöksen, että nim. on kaikinpuolisesti lujitettava proletaarista valtiota, jotta se vahvistuisi, ei oman maamme luokkavihollisiin, vaan myöskin sille vihamielisiin imperialismin luokkavoimiin verraten”.
Sosialistisen isänmaan aseellisia voimia on siis terästettävä, Punaisen armeijan ympärillä olevaa kymmenmiljoonaista ”Osoaviahimia” tiivistettävä ja kaikkien työtätekevien joukkojen puolustusvalmeutta ja taistelutahtoa horjumattomaksi lujitettava. Se kuuluu toisen viisivuotissuunnitelman toteuttamisen ohessa perustehtäviin, — seisten toveri Stalinin lausuman takana: yhtään vaaksaa vierasta maata emme halua, mutta omaa maatamme emme tuumaakaan kenellekään anna.
Ruuti kuivana! Imperialistien kataliin interventioyrityksiin vastattava — tuhoavalla iskulla ja proletaarisen vallankumouksen voitolla kapitalistisissa maissa.
Toivo Antikainen.
Sosialistinen kalenteri vuodelle 1933 — Valtion kustannusliike Kirja, Leningrad
Marxismi-Leninismi 