Marxilais-leniniläisen teorian puolesta (1933)

Marxilais-leniniläisen teorian puolesta

KOMMUNISTISEN INTERNATIONALEN voima on siinä, että se kokonaisuudessaan perustuu marxismin-leninismin teorialle. Niiden lähes sadan vuoden aikana, joiden kuluessa marxismi on syntynyt, kehittynyt ja levinnyt, ja varsinkin niiden lähes kolmenkymmenen vuoden aikana, joiden kuluessa Leninin johdolla ja vallankumouksellisen marxismin lujalla perustalla syntynyt bolshevistinen puolue on taistellut, kehittynyt ja Leninin lippua seuraten saavuttanut suuret voittonsa, on tullut näkyville Marxin teorian koko suunnaton merkitys toimintaohjeena taistelussa proletariaatin lopullisen vapauttamisen puolesta.

”Marxin teoria”, kirjoitti Lenin toimintansa alkuaikoina, ”ensimmäisenä muutti sosialismin utopiasta tieteeksi, laski tälle tieteelle vankan perustan ja viitoitti tien, jota on kuljettava, kehittäen tätä tiedettä edelleen ja muokaten sitä kaikissa yksityiskohdissa. Se paljasti nykyisen kapitalistisen talouden olemuksen, selittäen, miten työläisen palkka, työvoiman osto verhoaa harvalukuisen kapitalistin, maanomistajain, tehtailijain, kaivostenomistajain y.m.s. ryhmän harjoittaman omistamattoman kansan miljoonien orjuuttamisen. Se näytti, kuinka nykyisen kapitalismin koko kehitys kulkee pientuotannon suurtuotannon tieltä poistunkemisen suuntaan, luo ehdot, jotka tekevät mahdolliseksi ja välttämättömäksi yhteiskunnan sosialistiseksi järjestämisen. Se opetti näkemään piintyneiden tapojen, poliittisten juonien, mutkallisten lakien ja viekkaasti punottujen oppien verhon takaa — luokkataistelun, kaikenlaisten omistavien luokkien taistelun omistamattomia joukkoja vastaan, kaikkien omistamattomien johdossa olevaa proletariaattia vastaan. Se selitti vallankumouksellisen sosialistisen puolueen todellisena tehtävänä olevan ei sepitellä yhteiskunnan uudistamissuunnitelmia, ei saarnata kapitalisteille ja niiden hännystelijoille työläisten aseman parantamista, ei puuhailla salaliittoja, vaan järjestää proletariaatin luokkataistelun ja johtaa tätä taistelua, jonka lopullisena päämääränä on poliittisen vallan valtaaminen proletariaatille ja sosialistisen yhteiskunnan järjestäminen”. (Kootut teokset, II nide, 2:n painos, s. 491). Kirjoituksessa Karl Marx Lenin kirjoitti:

”Edelläolevasta näkyy, että kapitalistisen yhteiskunnan sosialistiseksi muuttumisen välttämättömyyden Marx johtaa kokonaan ja yksinomaan nykyaikaisen yhteiskunnan taloudellisista liikuntalaeista … Tämän muuttumisen intellektuaalisena ja moraalisena käyttövoimana, fyysillisenä täytäntöönpanijana on itse kapitalismin kasvattama proletariaatti. Sen taistelu porvaristoa vastaan, ilmaantuen erilaisissa ja sisällöltään yhä rikkaammissa muodoissa, kiertämättömästi muuttuu poliittiseksi taisteluksi, joka on suunnattu poliittisen vallan valtaamiseen proletariaatille (”proletariaatin diktatuuriin”) (XVIII nide, s. 25).

Tämä Marxin teoria on tullut tarkistetuksi XIX ja XX vuosisatojen koko historiallisella kokemuksella. Se on osoittautunut oikeaksi vastoin kaikkia monilukuisia ”teorioita”, ”teoreetikkoja” ja harha-ajatuksia, vastoin kaikkia sen revisiointiyrityksiä. Vain sen on varmentanut ja loistavasti varmentanut todeksi yhteiskunnan kehityksen koko kulku. Se on voittanut, sentähden että se on oikea, että se on proletariaatin ainoa vallankumouksellinen teoria.

Kommunistinen internationale on voimakas siksi, että se on kokonaan marxismin tieteellisellä perustalla, tämän ainoan todella tieteellisen vallankumouksellisen teorian perustalla, jota vastaan yhdeksänkymmenen vuoden kuluessa ovat käyneet taistelua kaikki kapitalismin liittolaiset, kaikki palkkaorjuuden puolustajat, kaikki riistävien luokkien asioitsijat. Lenin — Marxin ja Engelsin parhain oppilas — ei muuttanut eikä hylännyt ainoatakaan Marxin ja Engelsin opin määritelmää. Hän hyväksyi marxismin kokonaan ja täydellisesti. Marxin teorian, joka ei ole dogmi, vaan ”muodostuu lopullisesti vain kiinteässä yhteydessä todella vallankumouksellisen ja todella joukkoliikkeen käytännön kanssa” (Lenin), perustalla hän, ollen bolshevikkien puolueen johdossa, edelleen kehitti Marxin taktiikkaa ja strategiaa proletariaatin voittoa varten ja työnsi etutilalle sen, mikä marxismissa on tärkeintä, proletariaatin diktatuurin, jonka Kautsky, Plehanov y.m. II internationalen johtajat olivat unohtaneet tai salanneet. Hän kehitti marxismia edelleen uutta kautta, imperialismin ja kehittyvän proletaarisen vallankumouksen kautta vastaavasti, tuoden marxismin aarreaittaan sen uuden, mikä oli muokkaantunut ja yleistynyt historian eri etapeilla, luokkataistelun eri etapeilla koko maailmassa.

Ainoa todellinen marxismi imperialismin ja proletaaristen vallankumousten kaudella on leninismi, tuo ”proletaarisen vallankumouksen teoria ja taktiikka yleensä, proletariaatin diktatuurin teoria ja taktiikka erikoisesti” (Stalin).

Kommunistisen internationalen strategia ja taktiikka, jotka on muokattu marxismin-leninismin lujalla perustalla, maailman vallankumouksellisen liikkeen koko historiallisen kokemuksen perustalla yleensä ja bolshevikkien Venäjän kolmessa vallankumouksessa saaman kokemuksen […sanoja puuttuu painovirheen takia…] Marxin strategian ja taktiikan välitöntä jatkamista, I internationalen työn jatkamista.

Kapitalismin yleisen pulan kehitys ja sosialismin voitto SNTL:ssa on jälleen kerran ja erittäin varmentavasti todistanut marxismin-leninismin tieteellisen ennakkonäkemyksen suurenmoisuuden. Marxin ja Engelsin opin perustalla Lenin määritteli imperialismin mätäneväksi ja kuolevaksi kapitalismiksi, jonka kehityksen käyrä kokonaisuudessaan kulkee alaspäin. Samalla perustalla Lenin määritteli imperialistisen sodan luonteen ja kapitalismin yleisen pulan alun. Sillä perusteella hän määritteli alkaneeksi proletaaristen vallankumousten aikakauden, jonka ensimäisenä renkaana oli Lokakuun vallankumous. Lähtien Marxin ja Engelsin opista Lenin kehitti opin kapitalismin kehityksen epätasaisuudesta sen imperialistisessa vaiheessa. Siitä lähtien hän kehitti opin imperialistisen ketjun mahdollisesta ensiksi katkeamisesta sen jossakin erillisessä, kaikkein heikoimmassa renkaassa ja täydellisen sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen mahdollisuudesta ensiksi yhdessä erillisessä maassa. Marxin ja Engelsin opin pohjalta lähtien Lenin kehitti proletariaatin vallankumouksellisen taktiikan vallankumouksessa. Samalla Lenin, lähtien siitä, mitä Marx oli lausunut työläisaristokratiasta, määritteli, että se on nykyaikaisen sosialidemokratian yhteiskunnallinen perusta, määritteli nykyaikaisen sosialidemokratian roolin porvariston yhteiskunnallisena päätukena, puolueena, joka on vieroontunut marxismista ja pettänyt työväenluokan, ja osoitti, että ilman sen joukkovaikutuksen hävittämistä ei ole mahdollista vallata työväenluokan enemmistöä proletaarisen vallankumouksen puolelle.

Marxismin-leninismin perustalla tov. Stalin aivan kapitalismin vakaantumisen alusta lähtien päättävästi torjui kaikki ne, jotka vallankumouksellisen liikkeen tilapäisessä laimenemisessa tahtoivat nähdä vallankumouksen häviön, ja käsittivät asian niin, että Leninin määritelmä uuden kauden, proletaarisen vallankumouksen kauden alkamisesta olisi kumoutunut. Marxismin-leninismin perustalla hän torjui ne, jotka väittivät, että tuotannon, tekniikan ja kaupan määrätty kasvu kumoaa Leninin Imperialismissa esittämän teorian kapitalismin mätänemisestä, ja uskottelivat, että alkanut tekniikan, tuotannon ja kaupan kasvu merkitsi kapitalismin ulospääsyä yleisestä kriisistä. Kehittäen edelleen Leninin oppia Stalin perusteli leniniläisen teesin sosialismin rakentamisen mahdollisuudesta SNTL:ssa sen sisäisillä voimilla ja maailman proletaarisen vallankumouksen voimakkaan vipusimen tällä tavoin luomisesta. Juurruttaen syvälle puolueen tietoisuuteen aatoksen sosialismin rakentamisen mahdollisuudesta SNTL:ssa sen sisäisillä voimilla tov. Stalin kehitti edelleen leniniläistä oppia maatalouden kollektivisoinnista täyskollektivisointiin ja kulakiston luokkana likvidointiin saakka koko rintamalla suoritettavan sosialistisen hyökkäyksen tietä.

Marxilais-leniniläinen teoria antoi Kommunistiselle internationalelle mahdollisuuden jo heti kapitalismin suhteellisen vakaantumisen alkaessa määritellä, että uusi ylituotannon pula on kiertämätön ja läheinen ja että se muuttuu maailman talouspulaksi. Marxilais-leniniläisen teorian avulla se saattoi todistaa kapitalistisen vakaantumisen kiertämättömän luhistumisen ja vallankumouksien ja sotien uuden vuoron tulon.

Eivätkö neljä vuotta sitten kaikki opportunistit ja marxismin luopiot kaikissa maissa hyökkäilleet Kommunistisen internationalen VI kongressin määritelmää vastaan sodanjälkeisen kapitalismin kolmannen kauden tulosta, sitä määritelmää vastaan, että kapitalismin vakaantuminen on käynyt yhä huojuvammaksi ja kestämättömämmäksi, että on alkanut ja kasvaa nopeasti uusi vallankumouksellinen nousu? Eikö kolme vuotta sitten pilkattu kommunistien ennustuksia alkaneen ylituotannon pulan kiertämättömästä muuttumisesta maailman talouspulaksi? Eikö sen jälkeen, kun tämä pula oli jo vallannut useimmat maat, tuhansia kertoja ennustettu sen nopeata päättymistä ja eivätkö vain kommunistit esittäneet oikeita tulevaisuusnäköaloja pulan kehittymiseen nähden? Eikö kaikissa näissä kysymyksissä Kommunistinen Internationale osoittautunut olevan oikeassa vastoin kaikkia maailman ”oppineita”, vastoin kaikkia sosialidemokraattisia ”teoreetikkoja” ja vastoin kaikkia opportunisteja sen omissa riveissä?

Milloinkaan ennen historia ei ole niin kaikille havaittavasti kumonnut kaikkien porvarillisten ja sosialidemokraattisten oppineiden ”teorioita” kuin nyt. Milloinkaan ennen se ei ole niin havainnollisesti kuin nyt varmentanut marxismin-leninismin ja sen lipun alla taistelevan Kommunistisen internationalen teorian, strategian ja taktiikan oikeellisuutta ja tieteellisyyttä.

Sosialidemokraatit nimittivät itseään marxisteiksi. Mutta ”teorioissaan” ovat he säilyttäneet marxismista vain sen, mikä ei ole sille oleellista.

”Marxismin teoreettinen voitto pakoittaa sen viholliset pukeutumaan marxisteiksi. Sisäisesti lahoava liberalismi herää eloon sosialistisen opportunismin muodossa” (Lenin, XVI nide, s. 351).

Niin puhui Lenin siihen aikaan, jolloin sosialidemokratian riveissä oli vielä vähän niitä, jotka uskalsivat avoimesti esiintyä marxismia vastaan. Nyt, yhdeksäntoista vuoden jälkeen avoimesta marxismista luopumisesta ja viidentoista vuoden jälkeen vallankumouksen pettämisestä, sosialidemokratia yrittää käyttää vallankumousta edeltäneen työväenliikkeen marxilaisia traditioita pidättääkseen joukkoja siirtymästä vallankumouksellisen luokkataistelun leiriin.

Sosialidemokratia esittelee itsensä marxilaiseksi puolueeksi sen perusteella, että se muka tunnustaa luokkataistelun. Mutta luokkataistelua ei keksinyt Marx ja sitä eivät tunnusta vain marxistit, vaan myöskin porvarilliset taloustieteilijät ja politiikot. Sosialidemokratia esittelee itsensä marxilaiseksi puolueeksi sen takia, että se muka on sosialismin ja tuotantovälineiden yksityisomistuksen hävittämisen puolesta. Mutta sen puolesta ovat esiintyneet myöskin sangen monet porvarilliset reformistit, Rodbertuksen tyyppisistä taantumuksellisen ”sosialismin” edustajista alkaen sellaisiin ”sosialisteihin” kuin Struveen ja Sombartiin saakka. Luokkataistelun ja sosialismin tulon kiertämättömyyden tunnustaminen ei riitä marxilaisena olemiseen. Marxilainen on vain se, joka tunnustaa pääasian marxismissa, joka johtaa luokkataistelun proletariaatin diktatuurin tunnustamiseen saakka.

Tässä on pohjimmainen ero marxilaisten ja valemarxilaisten, bolshevikkien ja ”demokraattisten sosialistien” välillä.

Mutta sosialidemokratia vain tunnustaa luokkataistelun. Käytännössä se ei suinkaan ole proletariaatin luokkataistelun puolesta, vaan sitä vastaan. Tunnettu itävaltalais-”marxilainen” Karl Renner puhui kolme vuotta sitten:

”Taloutemme ja poliittisen kehityksemme nykyisellä tasolla työtätekevien luokkien edut melkein aina ovat samat kuin korkeimmat yleiset edut. Ja sen takia ne, työtätekevät luokat, tekevät hyvin käydessään yleisten etujen toteuttajiksi ja jättäessään erikoisten luokkaetujen puolustamisen porvaristolle. Liian voimakkaat luokkataistelutunnukset eivät voimistuta meitä, vaan meidän vastustajiamme, sillä ne ovat omiaan liittämään heitä yhteen.” (Die Gechelschtt n:o 2, 1930).

Vielä selvemmin osoittaa sosialidemokratian suhteen luokkataisteluun Emile Vandervelde;

”Kun Hamburgissa muodostettiin uudestaan sosialistinen työväen Internationale, määriteltiin ehdot, joiden piti tyydyttää jokaista, joka halusi kuulua internationaleen. Tällöin ranskalaiset, saksalaiset ja belgialaiset palasivat vanhaan kaavaan, s.o. kaavaan suurtuotannon valtaamisesta internationalen päämääränä ja luokkataistelun keinona. Kuitenkin, kun tuli kysymykseen englantilainen käännös, englantilaiset ilmoittivat: ”Suokaa anteeksi, luokkataistelu ei kelpaa, luokkataistelua ei Englannissa ole olemassa. Puhutaan ”class war”, luokkien sodasta, mutta vain kommunistit ovat luokkien sodan kannalla. Me emme voi suostua tällaiseen kaavaan. Me emme voi sitä hyväksyä.” Loppujen lopuksi saatiin aikaan sopimus ehdollisesta käännöksestä: saksalaiseen ja ranskalaiseen tekstiin jätettiin kaava: luokkataistelu, mutta Englantiin nähden kaava kuuluu: työväenluokan itsenäinen riippumaton toiminta, mikä on sanan ”luokkataistelu” ehdollinen, mutta oleellisesti oikea käännös.” (D Eroch nouvel 24/XII 1932, s. 1500).

Vandervelde muistuttaa tästä episoodista pistelläkseen englantilaisia, mutta ei huomaa itse todistavansa, että englantilaiset ilmaisivat koko kongressin mielipiteen, että he olivat vain suorempia kuin saksalaiset, ranskalaiset ja belgialaiset, sillä heidän ei tarvinnut ottaa huomioon marxilaisia traditioita, joita Englannin, työväenliike ei tunne.

Samoin myös vain sanoissa sosialidemokratia tunnustaa yhteiskunnan kiertämättömän kehityksen sosialismia kohti. Se ei pidä lainkaan väittämättömänä taistelun järjestämistä sosialismin puolesta. Pitkien aprikointien jälkeen Saksan sosialidemokratia tunnusti, että maailma on kypsynyt talouden uudelleen järjestelyä varten (Wells). Mutta mitä se ymmärtää tällä talouden uudelleen järjestämisellä? Ei missään tapauksessa tuotantovälineiden takavarikointia. Talouden uudelleen järjestelyn täytyy merkitä, niinkuin puhuu Alfred Braunthal, valtion sekaantumista talouteen siinä tarkoituksessa, että löytäisi varoja talouden hoitamista varten, löytäisi keinoja pääoman muodostamiseksi ja johtaisi talouden suunnitelmalliselle perustalle. Toinen sosialidemokratian ”vasemmisto”-teoreetikko Otto Leichter ilmoittaa tämän ohella, että talouden sosialistinen uudelleen järjestely on sellainen taloudellinen lainmukaisuus, jota porvarillisetkaan hallitukset eivät voi kiertää. Sen takia Otto Leichter esiintyy vallan sosialidemokratialle ottamista ja vieläpä sosialidemokraattien hallituskokoomukseenkin astumista vastaan, koska sosialismin täytyy yhtäkaikki tulla, välittämättä siitä, kuka on vallassa.

Näin kehittelevät sosialidemokraatit teoriaa kahdessa alkeiskysymyksessä, joiden alalla sosialidemokratia muka on jäänyt marxismin asenteille. Itse asiassa ei ole sellaisia kysymyksiä, joihin nähden sosialidemokratia olisi säilyttänyt marxilaiset asenteet. Se on kaikkien kysymysten alalla luopunut Marxista. Jo v. 1879 Marx ja Engels kirjeissään Bernsteinille kirjoittavat:

”40 vuoden kuluessa me olemme työntäneet etualalle luokkataistelua historian välittömästi liikkeellepanevana voimana ja erikoisesti proletariaatin ja porvariston välistä luokkataistelua nykyajan yhteiskunnallisen mullistuksen voimakkaana vipuna, sen takia emme mitenkään voi lähteä yhdessä ihmisten kanssa, jotka yrittävät pyyhkiä pois liikkeestä tämän luokkataistelun … Jos uusi puoluelehti ottaa suunnan, joka vastaa näiden herrojen katsantokantoja, jos siitä tulee porvarillinen, niin meille ei valitettavasti jää muuta mahdollisuutta kuin esiintyä sitä vastaan julkisesti ja tehdä loppu siitä solidaarisuudesta teidän kanssanne, jota me olemme tähän asti ilmaisseet edustaessamme Saksan puoluetta ulkomailla” (Marxin ja Engelsin arkisto. VI nide. s. 155).

Niin oli viisikymmentäneljä vuotta sitten. Siitä ajasta työväenliike on kulkenut pitkän historiallisen kehityksen tien ja muuttunut mahtavaksi voimaksi. Mutta sosialidemokratia on muodostunut porvarillisten puolueiden muunnokseksi, sosialifasistiseksi puolueeksi. Sosialidemokratialla ei ole enää mitään yhteistä sosialismin kanssa. Sen parhaiten osottaa Emile Vandervelden lausunto Englannin työväenpuolueen johtajista Thomasista, Snowdenista ja Mac Donaldista, jotka taannottain erosivat puolueesta. Vandervelde katsoo mahdolliseksi paljastaa heidät nyt, kun he ovat jättäneet puolueen, mutta ollessaan vielä II internationalen johtajia he olivat hänen ystäviään ja he eivät mitenkään eroa Wellsistä, Bauerista, Hilferdingistä, Blomista ja Vanderveldesta, jotka ovat jääneet II internationaleen.

”Thomas ei tule väittämään minua vastaan, jos minä sanon, että häntä ei ole milloinkaan miellyttänyt olla sosialistina: hän on oleellisesti tradeunionisti. Snowden on Loyd Georgen läheinen ystävä, radikaali. On sanottu, että kun hän oli työväenpuolueen hallituksen raha-asiainministerinä, hän ripusti työhuoneensa ovelle ilmoituksen: ”Tänne tulevat sosialistit jättäkööt kaiken toivon.” Ja vihdoin Ramsay Mac Donald, minun vanha taistelutoverini, jonka ystävä minä olin, toveri monissa taisteluissa ja monilla matkoilla … Minä muistan myös, että muutama vuosi sitten Englannissa olleen suuren yleislakon aikana hän kirjoitti minulle kirjeen, jonka minä olen säilyttänyt ja jossa hän katkerasti valittaa Englannin työväenluokan lakon kulussa ilmaisemaa agressiivisuutta. Niille, jotka hänet tunsivat, ei hänen siirtymisensä v. 1931 ole mitenkään erittäin ihmeellistä” (D’ Eroch nouvelle 24/XII, 1932).

Paljastelemalla ystäviään, joiden kanssa hän on kymmeniä vuosia ”taistellut ja matkustellut”, Emile Vandervelde yrittää saavuttaa ranskalaisten ja belgialaisten työläisten luottamuksen, siten johtaakseen heidän huomionsa pois omasta, lähenevää vallankumousaaltoa vastaan käyttämästään petturitaktiikasta, jota hänen entiset puoluetoverinsa ja entiset ja nykyiset ystävänsä — pääministerit Ramsay Mac Donald ja Paul Boncour tosiasiallisesti kannattavat. Emile Vandervelde alkaa nimittää itseään ”vanhaksi marxilaiseksi”, vaikkei hän ole yhtään lähempänä marxismia kuin Mac Donald tai Thomas. Marxismista alkavat puhua myöskin eivät vain Hilferding ja Bauer, vaan vieläpä ranskalaisetkin sosialistit. He haluavat saada aikaan vaikutelman, että sosialidemokratia palaa takaisin marxismiin. Itse asiassa sosialidemokratia haluaa marxismin viikunalehdellä peittää erinomaisen joutuisata fasistisoitumisprosessiaan.

Me, kommunistit, ilmoitamme, että vain me olemme marxilaisia, että vain Kommunistinen internationale on marxilainen ja että vain leninismi on kehittänyt marxismia edelleen.

Kolmekymmentä vuotta on kulunut siitä, kun muodostui bolshevikkien ryhmä, ja lähes kolmekymmentä yuotta on jo kulunut siitä, kun Bebel Dresdenin puoluepäiväin jälkeen alkoi toimintansa keskustalaisena, mikä merkitsi reformismin ratkaisevaa voittoa Saksan sosialidemokratiassa. Kolmekymmentä vuotta kahta tietä: ”venäläistä” s.o. Marxin ja Leninin tietä, ja ”preussilaista”, s.o. marxismin revisioinnin, porvariston kanssa liittoutumisen ja työväenluokan pettämisen tietä.

Minkälaiset ovat yhteenvedot? Ne ovat kaikkien nähtävissä.

Bolshevismi on voittanut SNTL:ssa ratkaisevan historiallisen voiton. Viisitoista vuotta sitten bolshevikit ottivat aseellisen kapinen kautta valtiovallan käsiinsä takapajuisessa, kulttuurisesti kehittymättömässä, sodan ja kapitalistisen taloudenpidon hävittämässä maassa. Ja nyt sosialistisen rakennustyön ensimmäinen viisivuotissuunnitelma on toteutettu 4 vuodessa ja 3 kuukaudessa. Maa, joka ennen vallankumousta oli kaikkein takapajuisin Euroopassa, on proletariaatin diktatuurin ansiosta muuttunut agraarimaasta teollisuusmaaksi ja on työntynyt teknillis-taloudellisesti kaikkein etumaisinten maiden ensimmäisiin riveihin.

On luotu oma uusiaikainen teknillinen perusta koko kansantalouden, sosialistista rekonstruointia varten. On luotu maailman suurin maatalous. Entiset tsarismin kaikkein takapajuisimmatkin siirtomaat on kohotettu taloudelliseen yhdenvertaisuuteen. Työttömyys on poistettu, työläisten epävarmuus huomisesta päivästä hävitetty, joukkojen kulttuurinen ja aineellinen taso on kohonnut. Maaseudun ja kaupunkien kapitalistiset ainekset on lyöty, sosialistisen talouden perusta on rakennettu. Maassa, jossa on 160-miljoonainen väestö, kommunistit toteuttavat käytännössä sosialismia, jonka Marx kehitti utopiasta tieteeksi. Sen voitto on taattu.

Sosialidemokratian (todellisuudessa sosialifasismin) ”demokraattinen sosialismi” on samaan aikaan kärsinyt tuhoavia tappioita. Kapitalismi potee yleistä pulaansa. Tuotantovoimat ovat alkaneet kapinan olemassaolevia tuotantosuhteita vastaan. Kapitalismi ei voi enää taata orjiensa alkeellista olemassaoloa. Miljoona työttömät kuolevat nälkään samaan aikaan kun varastot ovat kukkuroillaan elintarpeita. Joukkojen kurjuus on saavuttanut historiassa aikaisemmin tuntemattoman laajuuden. Mitä olikaan keskiajan rutto nykyiseen työttömyyteen verrattuna.

Sosialidemokratia sai juuri parhaiksi kehitetyksi teoriansa, jonka mukaan kehitys on mahdollinen ilman pulia sen perusteella, että, kuten Hilferding esitti, kapitalismi on muuttunut organisoiduksi kapitalismiksi — ja silloin juuri alkoi maailman talouspula! Teorian organisoidusta kapitalismista ja kehityksestä ilman pulia, teorian luokkien yläpuolella olevasta ja kaikkien luokkien yleisiä etuja edustavasta valtiosta, teorian siitä, että luokkataistelua käy porvaristo mutta proletariaatin pitää puolustaa yleisiä etuja — kaiken tämän piti todistaa, että marxilainen ehdottoman kurjistumisen laki on kumottu, että nykyaikainen valtio on se perusta, jonka pohjalla työväenluokan hyvinvointi tulee suunnitelmallisesti ja rauhallisesti kehittymään. Sentähden sosialidemokratian piti lakata olemasta antikapitalistinen puolue, sen piti kieltäytyä taistelusta ”nykyisen yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaisen kukistamisen puolesta” (Marx).

Pula on johtanut siihen, että Yhdysvalloissa, jota sosialidemokraatit nimittivät taloudelliseksi ihmeeksi ja todisteeksi siitä, että työväenluokan aineellinen hyvinvointi on kapitalismin vallitessa mahdollinen (Tarnov), on 85 % raskaan teollisuuden tuotantovoimista toimettomina, 16 miljoonaa työtöntä, miljoonia huollottomia lapsia, miljoonia nälkään kuolevia. Näin on maassa, josta koko II internationale sanoi, että se kumoaa marxilaisen kurjistumisteorian. Saksassa, maassa, jonka ”demokraattisten sosialistien” Nosken, Hilferdingien, Bauerien ja Zeveringien opin mukaan piti kehittyä sosialismiin joukkojen hyvinvoinnin kasvun ja demokratian laajenemisen suoraa tietä, on vallitsevana ankara joukkojen kurjuus ja hätä, fasististen bandiittien terrori, fasistinen diktatuuri. Kaikkiaan neljä vuotta on kulunut siitä, kun Hilferding julisti organisoidun kapitalismin teoriaa. Nyt tämä teoria on huolellisesti piiloitettava. Vasta pari vuotta sitten sosialidemokratia aloitti voimakkaan propagandan valtiokapitalismin puolesta. Nyt ei enää työnnetä etutilalle tätä teoriaa, vaan teoria talouden uudelleen järjestämisestä.

Kapitalismin kaikkien sisäisten ja kansainvälisten ristiriitojen äärimmäinen kärjistyminen tuhoaa juuriaan myöten sosialidemokraattiset teoriat ultraimperialismista ja kansainliitosta sen järjestäjänä. Se tuhoaa niin teorian porvariston kansainvälisestä työkumppanuudesta ilman sotia kuin myöskin teorian luokkien sovinnollisesta yhteistyöstä. Sosialidemokraattiset teoriat rauhallisesta kasvamisesta sosialismiin ovat kärsineet täydellisen ja kaikille ilmeisen vararikon. Nähtyään kaikkien reformististen teoriainsa kärsineen haaksirikon ja vallankumouksellisen nousun kasvaessa yhä enemmän fasistisoituessaan sosialidemokratia julistaa nyt, että Euroopassa voittaa vastavallankumous, että työväenluokka on työnnetty takaisin, että kapitalismi on todistanut elinkykyisyytensä pitkiksi ajoiksi ja että on olemassa vastavallankumouksellinen tilanne. Täten sosialidemokratia tahtoo riistää työläisjoukoilta vallankumoukselliset perspektiivit, murtaa niiden energian taistelun järjestämisessä kapitalismin kukistamista varten.

Sosialidemokratian suunnaton vararikko on ilmeinen.

Luopuminen marxismista kostaa itsensä siten, että se saattaa sosialidemokraattiset teoriat saman kohtalon alaiseksi kuin porvarillistenkin oppineiden yhteiskunnalliset teoriat.

Kommunistien on tarmokkaasti hävitettävä sosialidemokraateilta kaikki mahdollisuudet nimittää itseään marxilaisiksi.

Kommunistinen internationale voittaa sentähden, että sen politiikka rakentuu marxismin-leninismin lujalle järkähtämättömälle perustalle. Toiminnassa ruumiillistunut marxismi-leninismi on suunnaton vallankumouksellinen voima, joka järjestää joukot yhteiskunnan uudestaan rakentamiseen, näyttää niille tien riistäjäluokista saavutettavaan voittoon, sosialismin voittoon. Senvuoksi marxismin-leninismin propaganda on vallankumouksellisen proletariaatin tärkein poliittinen tehtävä.

Kommunistinen internationale on Kansainvälisen työväenliiton ainoa perillinen, ainoa Marxin oppien elämässä toteuttaja. Ei ole eikä voi olla kahta marxilaista puoluetta. Ainoina marxilaisina puolueina ovat nykyisin Kominternin osastot jotka vievät marxismia eteenpäin ja toteuttavat sitä käytännössä. Ei ole muuta puoluetta kuin kommunistinen puolue, joka voisi omistaa Marxin itselleen.

Vain me, kommunistit, olemme omaksuneet Marxin opin väärentämättömänä, ja sentähden Marx kuuluu meille ja vain meille.

Viisikymmentä vuotta on nyt kulunut tämän työväenluokan ensimmäisen, suuren opettajan ja johtajan, tieteellisen sosialismin perustajan kuolemasta.

Olemme nähneet, kuinka hänen oppinsa on kulkenut suuriin voittoihin, kuinka se on edelleen täydellistynyt hänen parhaiden oppilaittensa, Leninin ja Stalinin, kehittämänä, kuinka sen pohjalle rakentuva SNTL:n bolshevistinen puolue toteuttaa sitä nyt elävässä käytännössä ja kuinka koko nykyinen maailmantilanne loistavasti todistaa sen oikeellisuuden ja pätevyyden.

Olemme nähneet, kuinka sosialidemokratia marxismista luovuttuaan on kärsinyt häpeällisen vararikon ja kuinka se sitä peittääkseen koettaa uudelleen verhoutua marxismin kaapuun. Olemme nähneet, kuinka marxismi on saanut ja saa edelleen taistella porvariston oppineiden ja niiden apurien, kaikenlaisten luopioiden ja opportunistien hyökkäyksiä vastaan, kuinka ne ovat koettaneet ja koettavat sitä halventaa, parjata ja vääristellä, ja kuinka vain silloin, kun marxismin-leninismin aseet säilytetään kirkkaina ja terävinä, proletariaatin taistelun voittoisuus on taattu.

Tehtävänämme on taistella Marxin opin, marxismin-leninismin toteuttamisen ja puhtauden puolesta kaikkia sen vastustajia, vahingoittajia ja vääristelijöitä vastaan. Sosialistinen rakennustyömme on marxismin-leninismin elämässä toteuttamista; sen kaikin tavoin edistäminen on velvollisuutemme. Työtätekevien joukkojen marxilais-leniniläinen kasvatus on sosialistisen rakennustyön edistämistä, eräs osa siitä. Sillä on erittäin tärkeä merkitys nyt, jolloin käymme toteuttamaan toisen 5-vuotissuunnitelman suurta historiallista tehtävää, luokkien lopullista hävittämistä, ja jolloin loppunsa edessä oleva luokkavihollinen yrittää epätoivoisesti levittää ja imeyttää porvarillisia ja pikkuporvarillisia vaikutteita työtätekevien joukkojen keskuuteen. Luokkavihollisen puuhien vastapainoksi on kehitettävä entistä laajempi propaganda marxismin-leninismin puolesta, työtätekevien joukkojen keskuudessa, tehtävä niille tunnetuksi sen perusteet ja merkitys ja paljastettava kaikki ja kaikenlaiset sen vääristelemisen ja halventamisen yritykset. On syövytettävä kaikkien työtätekevien mieliin tietoisuus, että ainoastaan marxismia-leninismiä ja sille perustuvaa puolueemme päälinjaa seuraten me voimme voittaa vaikeudet ja menestyksellisesti rakentaa sosialistista yhteiskuntaa.

Me vietämme tieteellisen sosialismin perustajan kuoleman 50-vuotispäivää voimistamalla sosialistista rakennustyötä, tehostamalla työtätekevien joukkojen marxilais-leniniläistä kasvatusta ja propagandaa marxismin-leninismin puolesta ja entistä päättävämmin taistelemalla sen puhtauden puolesta.