Proletaarisen vallankumouksen unohtumattomat johtajat

Liebknecht—Luxemburg

”Kansainväliset lahtarit ja teidän kurjat kätyrinne. Rikoksienne mitta on täysi. Kostomme tulee olemaan rikoksenne veroinen. Taistelusta emme lakkaa ennenkuin on tyyten hävitetty olemattomiin koko teidän kurja salamurhaajajoukkonne.” (Pietarin suomenkielisten työläisten päätöslauselmasta Liebknechtin ja Luxemburgin murhan johdosta v. 1919.)

Tammikuun 16 pnä 1919 kiiri kautta maailman viesti, että Saksan porvaristo, ebert-scheidemannilaisten sosialidemokraattien kanssa yhteistoiminnassa ollen, oli murhauttanut Berlinissä kaksi työväenluokan parhaimmista taistelijoista — Karl Liebknechtin ja Rosa Luxemburgin. Maailmansodan jälkeisenä aikana proletariaatin parhaimmistoa tuhansittain hukutettiin verivirtoihin; teilattiin proletaarisen vallankumousliikkeen alaslyömiseksi kaikissa kapitalistisissa maissa. Aina tulee kansainvälisen proletariaatin muistossa säilymään nimet Karl Liebknecht ja Rosa Luxemburg — kaksi tulisieluista taistelijaa ja johtajaa.

Karl Liebknecht, viime vuosisadan työväenliikkeessä tunnetun saksalaisen työväenjohtajan, Wilhelm Liebknechtin poika, oli vallankumoustaistelija, joka uskalsi preussilaisen sotilasterrorinkin keskellä nostaa sosialidemokraattien lokaan vetämän vallankumouslipun; uskalsi nousta taisteluun ihmisteurastuksen lopettamiseksi, taisteluun työtätekevien vallan puolesta. Jo v. 1907 hän kirjoitti kirjansa «Militarismi ja antimilitarismi», joka oli sodanjulistus imperialistista sotaa vastaan. Ei siinä rauhankyyhkyshengessä, jossa siihen aikaan puhuttiin ja puhutaan tänäkin päivänä sosialifasistisessa leirissä «aseistariisumisesta», vaan taisteluhengessä tunnuksella: «Sota sotaa vastaan». Maailmansodan aattona Liebknecht esiintyi kapitalistien sotahankkeita vastaan paljastamalla m.m. Kruppin jutun, osoittamalla, miten sotatarvetuottajain kansainvälinen rengas valmistelee sotaa. Kun imperialistinen sota pääsi II internationalen petoksen vuoksi syttymään, oli Liebknecht Venäjän bolsheviikkien mukana osoittamassa maailman proletariaatille ulospääsytietä tästä jättiläisteurastuksen kurimosta. Liebknechtin sodanvastaiset tunnukset v. 1915 Saksan proletariaatille kuuluivat:

Kääntäkää pistimenne sortajia vastaan! — Ei kansalaisrauhaa, vaan kansalaissota — siinä tunnuksemme! Päävihollisesi on — omassa maassasi. Tämä vihollinen on porvaristo! — Alas imperialistinen sota, eläköön työläisten solmiama rauha!

Zimmerwaldin kongressille kirjoitti Liebknecht syksyllä 1915: «Sota on muutettava kansalaissodaksi.» Tämä oli myöskin Venäjän bolsheviikkien tunnus. Useaan otteeseen joutui Liebknecht preussilaisen luokkaoikeuden tuomittavaksi, mutta se ei kyennyt häntä lannistamaan. «Oikeuden» edessä hän julisti: «Ei yksikään armeijan upseeri kanna virkavormuaan niin suurella ylpeydellä kuin minä kannan tätä kuritushuonevangin pukua.» Liebknecht oli ainoa, joka nousi Saksan parlamentissa vastustamaan hallituksen sotamäärärahoja. Hänet pakotettiin armeijaankin ja lähetettiin rintamalle, mutta sielläkin hän osottautui liian vaaralliseksi porvarilliselle yhteiskunnalle. Joukko-osastot, joiden kanssa hän joutui tekemisiin, tulivat epäluotettaviksi. Kerrankin hän saapui suoraan rintamalta parlamentin istuntoon ja piti tulisen puheen ihmisteurastusta vastaan. Palattuaan vankilasta Lokakuun kumouksen tapahduttua Venäjällä hän huudahti: «Tervehdykseni känsäkourain hallitukselle!» Saksan työläisten puoleen hän kääntyi yhdessä Luxemburgin kanssa julistaen:

«Kukistakaa teurastajat, Hindenburg ja Hohenzollern, jotka ovat julkeasti pakottaneet työläisten ja talonpoikain Venäjän rosvomaiseen Brestin rauhaan!»

Liebknecht oli proletariaatin vallankumouksellisten johtajain parhaimmistoon kuuluvia. Lenin kirjoitti hänestä seuraavaan tapaan:

«Karl Liebknecht on esimerkki itseuhrautuvaisesta proletariaatin asian johtajasta sosialistisen vallankumouksen hyväksi. Hänessä symbolisoituu todellinen horjumattomuus, uhrauksiin valmis, leppymätön taistelija kapitalismia vastaan.»

Rosa Luxemburg oli virheistään huolimatta tulisieluinen taistelija Liebknechtin rinnalla. Hän kylläkin ajoi virheellisiä teorioja, joista tyypillisempiä on hänen marxilaisuudesta poikkeava kasaantumisteoriansa, joka edellyttää kapitalistisen järjestelmän automaattista romahdusta. Lenin jo aikoinaan kiinnitti huomiota Rosa Luxemburgin virheisiin ja tov. Stalinin kirjejutun yhteydessä käydyssä kamppailussa marxilais-leniniläisen teorian puhtauden puolesta on tullut entistä selvemmin näkyviin näiden virheellisten katsomusten vaarallisuus kansainvälisen proletariaatin taistelulle. Tämä ei kuitenkaan tee olemattomaksi niitä vallankumouksellisia ansioita, joita Rosa Luxemburgilla epäilemättä oli. Luxemburgin virheiden alleviivaaminen ei merkitse hänen vallankumouksellisten ansioittensa aliarviointia. Hän oli kaikesta huolimatta Liebknechtin rinnalla uskollinen, peloton taistelija imperialistisen sodan melskeiden keskellä ja oli yksi niitä, jotka ensimäisinä nousivat länsimaissa sosialidemokratian ja II internationalen petturuutta suurille työtätekeville joukoille paljastamaan. Liebknechtin ja Luxemburgin taistelu oli monivuotista sitkeää taistelua Saksan mädäntynyttä sosialidemokratiaa vastaan. Luxemburg oli tunnettu terävästä kynästään ja innoittavasta esiintymisestään joukkojen edessä. Hän kuumenteli yksinpä Bebelinkin korvia ja hyökkäili Kautskyä vastaan kirjoituksissaan. Kun sodan häviön seurauksena Saksassa puhkesi vallankumous ja valta siirtyi sosialidemokraattiselle «kansanvaltuutettujen hallitukselle», kehoittivat Liebknecht ja Luxemburg Saksan työläisiä seuraamaan venäläisten toverien esimerkkiä ja julistamaan Saksa neuvostovallaksi. Sosialidemokratia kuitenkin pelasti silloinkin Saksan porvariston, sillä Liebknechtin ja Luxemburgin tunnusten takana ei ollut taistelukelpoista kommunistista puoluetta, joka olisi kyennyt johtamaan saksalaiset proletaarit oikealle luokkataistelutielle ja voittoon.

Tappion jälkeen alkoi uusi vallankumouksellinen nousu. Muutamaa päivää ennen porvariston ja sosdemjohtajain roistontekoa kirjoittelivat sanomalehdet Saksan tilanteen vallankumouksellisuudesta seuraavin otsikoin:

«Vallankumous Berlinissä… Berlinissä puhjennut kansalaissota… Toisella puolen on scheidemannilainen hallitus puoluelaisineen, toisella puolen tov. Liebknecht bolshevistisine sotajoukkoineen. Ne ovat aloittaneet leppymättömän taistelun vallasta.» Muutaman päivän kuluttua kiiri kuitenkin kautta maailman tieto, että Liebknecht ja Luxemburg on raa’alla tavalla murhattu Berlinissä. He molemmat olivat olleet ebertiläis-scheidemannilaisen sosialidemokraattisen hallituksen vankeina. Tämän hallituksen toimesta Liebknecht ammuttiin takaapäin kuoliaaksi ja Luxemburg lynkattiin mitä petomaisimmalla tavalla. Lisäksi murhattujen ruumiit runneltiin ja häväistiin.

Murhan tapahduttua puhkesi kautta maailman valtava proletariaatin vastalausemyrsky porvarillis-sosialidemokraattisia murhaajapyöveleitä vastaan. Jokaisessa maassa pidettiin valtavia vastalausekokouksia ja tapaus aukaisi suurten työläisjoukkojen silmät näkemään II internationalen johtajat oikeassa valossaan. Meillä Neuvostoliitossakin olivat miljoonaiset joukot mielenosoituksissa porvarillis-sosialidemokraattisia murhaajapyöveleitä vastaan. Eikä tämä inhon ja vastalauseitten ryöppy pysähtynyt yksistään tähän. Joka vuosi ovat Liebknechtin ja Luxemburgin murhaamispäivänä maailman vallankumoukselliset työläiset ja talonpojat liikkeellä terästämässä vallankumouksellista taisteluaan kapitalistien ja heidän kätyreittensä hirmuvallan lopettamiseksi. Liebknechtin ja Luxemburgin kehoitusta: «Järjestykää III kommunistisen Internationalen lippujen juurelle» seuraavat yhä lukuisammat työtätekevien joukot. Nyt kapitalistisen maailmankriisin jatkuvasti syventyessä seuraavat yhä lukuisammat työtätekevien joukot tätä kutsua. Saksassakin vietetään Liebknechtin ja Luxemburgin murhaamisen 14-vuotispäivää yhä kasvavien vallankumouksellisten taistelujen merkeissä. Sadattuhannet työläiset ja talonpojat jättävät sosialifasistisen puolueen, jonka titteliä värjää m.m. Liebknechtin ja Luxemburgin sekä tuhansien muitten vallankumoustaistelijoitten veri. Näemme selvästi joka päivä, miten Leninin seuraavat sanat toteutuvat:

«Koko maailman proletaarien Internationalen parhaimpien veri, kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen unohtumattomien johtajain veri karaisee uusia ja yhä uusia työläisjoukkoja taisteluun elämästä ja kuolemasta. Ja tämä taistelu johtaa lopulliseen voittoon.»

Viettäessämme Liebknechtin ja Luxemburgin murhan 14-vuotisjuhlaa muistakaamme, että joka päivä kaatuu kapitalistisissa maissa proletariaatin parhaimmistoa esitaisteluissa maailman Lokakuun barrikaaditaisteluja varten. Samanaikaisesti teljetään uusia ja uusia työtätekevien joukkoja kapitalistien vankiluoliin. Nähdessämme tämän on meidän Neuvostoliiton suomenkielisten tehostettava Mopri-työtämme. Se on paras tapa viettää Liebknechtin ja Luxemburgin muistoa ja paras tapa tukea luokkaveljiemme ja sisariemme kapitalistisissa maissa käymää taistelua maailman Lokakuun puolesta.

V. Rekola.