OPPORTUNISTINEN JA VALLANKUMOUKSELLINEN JYRKKYYS
Luokkataistelun tie on monimutkainen. Monasti sellainen esiintyminen ja kannanotto, mikä pinnalta katsoen saattaa näyttää hyvinkin jyrkältä, voi olemukseltaan olla opportunistinen, vieläpä puhtaasti taantumuksellinenkin, jos asiaa katsotaan vallankumouksellisen liikkeen kannalta. Tunnettuahan on, kuinka eräällaiset taantumukselliset sosialidemokraatit, jotka saattavat porvariston kanssa tehdä jos minkälaisia kauppoja, ovat erittäin jyrkkiä, kun on kysymys esimerkiksi liittoutumisesta toisinajattelevien työläisten kanssa jonkun vissin tarkoitusperän saavuttamiseksi. Tältä pohjalta esim. Amerikan sosialistipuolue on kieltäytynyt yhteistyöskentelystä Workers-kommunistipuolueen kanssa vaalitaisteluissa, lakkoavustuksissa, Saccon ja Vanzettin puolustusliikkeissä y.m.s. Se on selittänyt tilapäisenkin liittoutumisen toisinajattelevien työläisten kanssa jonkun vissin tarkoitusperän edistämiseksi olevan ”periaatteistaluopumista”, itsensä häpäisemistä y.m.s.
Maailmansotaa ennen tämänlainen ”jyrkkyys” sosialidemokraattisessa liikkeessä oli paremmin soveltuvaa ja ymmärrettävää, koska silloin siinä olivat vallitsevina silloiset kautskylaiset käsityskannat, jotka kielsivät kaikenlaiset kompromissit ja osanoton kokoomushallituksiin j.n.e. Silloin sosialidemokraattinen liike yleensä pysytteli ainakin sanajyrkkänä, koska ei ollut suuria viekotteluja sen lankeemiseen porvariston syliin. Mutta niin pian kuin syttyi maailmansota, tapahtui sosialidemokraattisen liikkeen suunnattoman suuren enemmistön lankeemus. Kaikissa sotivissa maissa sosialidemokraatit riensivät ”oman” maansa porvariston puolelle. Se oli sodan edellisen ajan kautskylaisen sosialidemokratian haaksirikkoutumisen aikaa. Poikkeuksen muista sosialidemokraateista tekivät Venäjän bolshevikit ja pienet ryhmät vasemmistolais-sosialidemokraatteja eri maissa, — ainekset, jotka myöhemmin laskivat perustuksen Kommunistiselle Internatsionalelle.
Tälle sodan edellisen ajan sosialidemokratialle varsin hyvin solveltui mainitunlainen sanajyrkkyys ja kielteinen suhtautuminen toisinajatteleviin työläisryhmiin, mutta kun sitä esittää sodan jälkeisenkin ajan sosialidemokraattinen liike, jonka julkinen haureileminen porvariston kanssa kaikkialla on tunnettua, niin se jo tahtoo mennä yli ymmärryksen. Se on julkeutta, joka etsii vertojaan.
Kuitenkin kun esim. Amerikassa kommunistit puhuvat ja toimivat työläisten ja farmarien yhteisen joukkopuolueen luomiseksi, saattavat sosialidemokraatit ja heidän ajatustavoilleen suopeat henkilöt selittää sitä jyrkältä luokkataistelukannalta luopumiseksi j.n.e. Saattavatpa tämänlaiseen virteen yhtyä vielä sellaiset kommunistitkin, jotka eivät ole jaksaneet tehdä selvää pesäeroa sosialidemokraattisista käsityksistään ja jotka niitä pyrkivät itsessään edelleen elättämään. He saattavat nauraa kaikelle touhuilulle rakentaa Amerikaan työläisten ja farmarien joukkopuolue. Jos sellainen muodostuukin, ei se tule olemaan vallankumouksellinen, vaan reformistinen, sanovat he. Mutta he eivät ota huomioon sitä seikkaa, että sellaisen puolueen muodostuminen olisi suuri edistysaskel siihen tilanteeseen verraten, missä Amerikan työväenluokka on ollut ollessaan kapitalististen valtapuolueiden äänestyskarjana ilman itsenäistä luokkapuoluetta ja poliittista luokkaesiintymistä. Vaikkapa tämänlainen luokkapuolue olisi reformistinenkin, se joutuisi käytännöllisissä taisteluissa ja kokemuksissa ajautumaan vasemmalle. Se tarjoaisi käytännöllisten kokemusten yhteydessä mainion tilaisuuden havainnollisesti osoittaa kommunististen oppien paikkansa pitäväisyyden laajoille työläis- ja farmarijoukoille. Sen taistelujen rinnalla kasvaisi ja voimistuisi Amerikan työväenluokan lopulliseen voittoon johtava kommunistinen puolue. Se on selvä juttu, mutta siksipä juuri sen käsittäminen opportunisteille on vaikea asia.
Voittaakseen ja edistyäkseen vallankumouksen tiellä, täytyy työväenluokan tehdä liittoja ja kompromisseja toisten proletaaristen ainesten kanssa. Teollisuus- ja maalaisköyhälistön liitto kaikissa maissa on välttämätön vallankumouksen voittoon viemiseksi. Siksi Lenin sanookin: ”kompromissien ”periaatteellinen” kieltäminen, yleensä minkälaisten tahansa kompromissien kaikkinaisen sallittavuuden kieltäminen on lapsellisuutta, jota on vaikea edes ottaa vakavalta kannalta. Politikon, joka tahtoo hyödyttää vallankumouksellista proletariaattia, täytyy osata erottaa juuri sellaisten kompromissien konkreettiset tapaukset, jotka ovat luvattomia, joissa ilmenee opportunismia ja kavallusta ja suunnata koko arvostelun voima, säälimättömän arvostelun ja tinkimättömän sodan koko terävyys näitä konkreettisia kompromisseja vastaan, sallimatta kokemusrikkaiden ”asiallisten” sosialistisen ja parlamentaaristen jesuiittain kierrellä ja kaarrella edesvastuusta loruilemalla ”kompromisseista yleensä.” (Penikkatauti, siv. 25. Alleviivaukset Leninin.)
Kaikenlaisten liittoutumisten ja kompromissien kieltäminen johtaa työläisistäkin muodostuneen liikkeen lahkolaisuuteen ja itseensäsulkeutuneisuuteen. Visseissä tilanteissa se saattaa merkitä vakavia tappioitakin. Esim. luokkasotaa ennen Suomen sosialidemokraattinen puolue ei suostunut ylläpitämään minkäänlaista yhteyttä Saksaan Suomesta menneiden jääkäreiden kanssa, vaikka nämä ilmaisivat halua sellaiseen. Suomen sos.-dem. puolueen opportunistinen jyrkkyys kielsi sen neuvottelemasta puolueen ulkopuolella olevien ainesten kanssa poliittisesta esiintymisestä. Jos se ei olisi sellaisesta jääkärioppilaisiin nähden aikanaan kieltäytynyt, olisi se saattanut merkitä sitä, että Suomen luokkasodan puhjettua olisi valkoisten sotatekniikkaa ymmärtävien upseerien luku työväkeä ja vallankumousta vastaan ollut paljon pienempi kuin mitä se sittemmin oli. Tämä Suomen sos.-dem. puolueen opportunistinen jyrkkyys tuli kalliiksi lystiksi Suomen köyhälistölle.
Opportunistista jyrkkyyttä oli myöskin se, millä sama puolue suhtautui talonpoikaistoon. Se ei pyrkinytkään muodostamaan mitään liittoa talonpoikaisten kanssa, koska sellainen sen mielestä olisi ollut epäluottamusta työväkeen. Tämän opportunistisen jyrkkyyden sai Suomen köyhälistö myös kalliisti maksaa, kuten luokkasodan kokemukset osoittavat.
Sitä vastoin bolshevikit jo 1890-luvun jälkipuoliskolla osasivat oikein suhtautua esim. ylioppilasliikkeisiin, jotka olivat tähdätyt tsaarihallitusta vastaan. Bolshevikien historiassa m. m. kerrotaan: ”Vallankumouksellisina marxilaisina, ollen proletariaatin hegemonian kannalla, he (bolshevikit) sanoivat: Suuressa taloudessa voi kaikki kelvata: ylioppilasliike voi meille olla hyödyksi taistelussamme itsevaltiutta vastaan. Me olemme velvolliset käyttämään hyväksemme jokaista oppositsiooniliikettä, joka on suunnattu itsevaltiutta vastaan. Ylioppilaat kapinoivat tsaaria vastaan, — mainiota, ottakaamme heidät työväenluokan hinaajaan, auttakaamme heitä, yrittäkäämme heitä johtaa, suuntaamme heidänkin iskunsa itsevaltiuden linnaketta vastaan.” (Venäjän kommunistipuolueen (bolshevikien) historia, siv. 74.)
Tämänlaisesta esiintymisestä bolshevikejä luonnollisesti arvosteltiin ja kaikista ankarimmin niiden taholta, jotka myöhemmin sieluineen ja ruumiineen ajautuivat porvarien apureiksi. Mutta bolshevikit ratkaisivat kaikki esiintymisensä ja suhtautumisensa ulkopuolisiin liikkeisiin siltä pohjalta, hyötyykö siitä proletariaatin vallankumous, edistääkö vai taannuttaako se sitä? Jos mikä tahansa liittoutuminen osoittautui vallankumouksellisessa mielessä edistykselliseksi, antautuivat he siihen, edistivät sitä — kuitenkin ehdolla, että työväenluokka johtaa.
Lenin sanoo: ”On kompromisseja ja kompromisseja. Täytyy osata analysoida kunkin kompromissin tai kompromissien muunnosmuodon konkreettiset olosuhteet. Täytyy oppia erottamaan henkilö, joka antoi rosvolle rahat ja aseen vähentääkseen rosvon tuottamaa vahinkoa ja helpoittaakseen rosvon kiinniottamista ja ampumista, henkilöstä, joka antaa rosvolle rahat ja aseen ottaakseen osaa rosvosaaliin jakoon. Politiikassa ei se läheskään aina ole yhtä helppoa kuin lapsellisen yksinkertaisessa vertauksessa. Mutta se, joka mielisi keksiä työläisille sellaisen reseptin, mikä antaisi, ennakolta valmiit ratkaisut kaikkiin elämän tapauksiin tai joka lupaisi, ettei vallankumouksellisen proletariaatin politiikassa tule olemaan mitään vaikeuksia eikä mitään mutkallisia tilanteita, se olisi yksinkertaisesti veijari.” (Penikkatauti, siv. 25—26.)
Työväen luokkataistelu ei kulje suoraviivaisesti. Siinä tulee vastaan monenlaisia tilanteita ja olosuhteita. Vallankumouksellisen jyrkkyyden määrää se, hyötyykö siitä taikka tästä toimenpiteestä vallankumouksen asia. Saatuaan myönteisen vastauksen, toimii vallankumouksellinen henkilö ja puolue sen mukaisesti.
Opportunistinen jyrkkyys on tämän vallankumouksellisen jyrkkyyden vastakohta. — R. P.
Vappu: Amerikan suomalaisen työväenjärjestön kevätjulkaisu 1928
Amerikan suomalaisten sosialististen kustannusliikkeiden liiton kustantama
Printed in U.S.A.
Tyomies Society Print, Superior, Wis., 1928
Marxismi-Leninismi 