Eräistä kielitieteen kysymyksistä (1950)

J. V. STALIN

Eräistä kielitieteen kysymyksistä

Vastaus toveri J. Krasheninnikovalle

Tov. Krasheninnikova!

Vastaan kysymyksiinne.

1. kysymys:

Teidän kirjoituksessanne on vakuuttavasti osoitettu, että kieli ei ole perustus eikä päällysrakennus. Olisiko oikein katsoa, että kieli on ilmiö, joka on ominainen sekä perustukselle että päällysrakennukselle, vai olisiko oikeampaa pitää kieltä väli-ilmiönä?

Vastaus. Kielelle yhteiskunnallisena ilmiönä on tietystikin ominaista se yhteinen, mikä on ominaista kaikille yhteiskunnallisille ilmiöille, perustusta ja päällysrakennusta myöten, nimittäin: se palvelee yhteiskuntaa samoin kuin sitä palvelevat kaikki muut yhteiskunnalliset ilmiöt, perustusta ja päällysrakennusta myöten. Mutta tähän oikeastaan rajoittuukin se yhteinen, joka on ominaista kaikille yhteiskunnallisille ilmiöille. Siitä eteenpäin alkavat huomattavat eroavaisuudet yhteiskunnallisten ilmiöiden välillä.

Asia on niin, että yhteiskunnallisilla ilmiöillä on, paitsi tätä yhteistä, omat tunnusmerkilliset erikoisuutensa, jotka eroittavat ne toisistaan ja jotka ovat kaikkein tärkeimmät tieteelle. Perustuksen tunnusmerkilliset erikoisuudet ovat siinä, että se palvelee yhteiskuntaa taloudellisesti. Päällysrakennuksen tunnusmerkilliset erikoisuudet ovat siinä, että se palvelee yhteiskuntaa poliittisilla, juridisilla, esteettisillä ja muilla aatteilla ja luo yhteiskunnalle vastaavia poliittisia, juridisia ja muita laitoksia. Missä ovat kielen tunnusmerkilliset erikoisuudet, jotka eroittavat sen muista yhteiskunnallisista ilmiöistä? Ne ovat siinä, että kieli palvelee yhteiskuntaa ihmisten kanssakäymisen välineenä, ajatusten vaihdon välineenä yhteiskunnassa, välineenä, joka antaa ihmisille mahdollisuuden ymmärtää toisiaan ja järjestää yhteisen työn kaikilla inhimillisen toiminnan aloilla, niin tuotannon alalla kuin myöskin taloudellisten suhteiden alalla, niin politiikan alalla kuin myöskin kulttuurin alalla, niin yhteiskunnallisessa elämässä kuin myöskin yksityiselämässä. Nämä erikoisuudet ovat ominaisia ainoastaan kielelle, ja juuri sen vuoksi, että ne ovat ominaisia ainoastaan kielelle, on kieli itsenäisen tieteen — kielitieteen — tutkimuksen kohteena. Ilman näitä kielen erikoisuuksia menettäisi kielitiede oikeuden itsenäiseen olemassaoloon.

Lyhyesti sanoen: kieltä ei voida lukea perustusten eikä myöskään päällysrakennusten luokkaan kuuluvaksi.

Sitä ei voida myöskään lukea perustuksen ja päällysrakennuksen välillä olevien ”väli”-ilmiöiden luokkaan kuuluvaksi, sillä sellaisia ”väli”-ilmiöitä ei ole olemassa.

Mutta kenties voitaisiin kieli lukea kuuluvaksi yhteiskunnan tuotantovoimien luokkaan, sanokaamme tuotannonvälineiden luokkaan? Todellakin, kielen ja tuotannonvälineiden välillä on eräänlainen yhtäläisyys: tuotannonvälineet, samoin kuin kielikin, osoittavat eräänlaista välinpitämättömyyttä luokkien suhteen ja voivat palvella yhtäläisesti erilaisia yhteiskuntaluokkia, niin vanhoja kuin uusiakin. Antaako tämä seikka perustetta siihen, että kieli luettaisiin tuotannonvälineiden luokkaan kuuluvaksi? Ei, ei anna. Aikoinaan päätti N. J. Marr, nähdessään, että hänen määritelmänsä — ”kieli on perustuksen yllä oleva päällysrakennus” — kohtaa vastaväitteitä, ”rivistäytyä uudella tavalla” ja julisti, että ”kieli on tuotannonväline”. Oliko N. J. Marr oikeassa lukiessaan kielen tuotannonvälineiden luokkaan kuuluvaksi? Ei, hän oli ehdottomasti väärässä.

Asia on niin, että yhtäläisyys kielen ja tuotannonvälineiden välillä rajoittuu siihen yhtäläisyyteen, josta vasta äsken puhuin. Mutta kielen ja tuotannonvälineiden välillä sitä vastoin on perinpohjainen ero. Tämä ero on siinä, että tuotannonvälineet tuottavat aineellisia hyödykkeitä, kun taas kieli ei tuota mitään tahi ”tuottaa” vain pelkkiä sanoja. Täsmällisemmin sanoen: ihmiset, joilla on tuotannonvälineitä, voivat tuottaa aineellisia hyödykkeitä, mutta samat ihmiset, kun heillä on kieli, mutta ei ole tuotannonvälineitä, eivät voi tuottaa aineellisia hyödykkeitä. Ei ole vaikeata ymmärtää, että jos kieli voisi tuottaa aineellisia hyödykkeitä, niin olisivat lavertelijat rikkaimpia ihmisiä maailmassa.

2. kysymys:

Marx ja Engels määrittelevät kielen ”ajatuksen välittömäksi todellisuudeksi”, ”käytännölliseksi… todelliseksi tietoisuudeksi”. ”Ajatukset — sanoo Marx — eivät ole olemassa kielestä irrallaan”. Missä määrin tulee kielitieteen Teidän mielestänne harrastaa kielen ajatussisältöä koskevaa puolta, semantiikkaa ja historiallista semasiologiaa ja stilistiikkaa, vai täytyykö kielentutkimuksen esineenä olla ainoastaan muodon?

Vastaus. Semantiikka (semasiologia) on eräs kielitieteen tärkein osa. Sanojen ja sanontojen ajatussisältöä koskevalla puolella on vakava merkitys kielen tutkimisessa. Tämän vuoksi on semantiikalle 474 (semasiologialle) turvattava kielitieteessä sille kuuluva paikka.

Mutta semantiikan kysymyksiä kehiteltäessä ja sen esiintuomia seikkoja hyväksikäytettäessä ei ole millään tavoin yliarvioitava sen merkitystä eikä varsinkaan käytettävä sitä väärin. Tarkoitan eräitä kielitieteilijöitä, jotka semantiikkaan liikaa innostuen ylenkatsovat kieltä ”ajatuksen välittömänä todellisuutena”, ajatteluun eroittamattomasti sidottuna, irroittavat ajattelun kielestä ja väittävät, että kieli elää aikansa ja että voidaan tulla toimeen kielettäkin.

Kiinnittäkää huomiota seuraaviin N. J. Marrin sanoihin:

”Kieli on olemassa vain sikäli kuin se saa ilmaisunsa äänissä; ajattelutoiminta tapahtuu ilman ilmaisuakin… Kieli (äänellinen) on nyt jo alkanut luovuttaa tehtäviään uusimmille keksinnöille, jotka voittavat avaruuden esteettömästi, ja ajattelu saa pontta sen menneisyydessä kasautuneista käyttämättä jääneistä varoista ja uusista voitoista ja se tulee tunkemaan pois ja kokonaan korvaamaan kielen. Tuleva kieli on ajattelua, joka kasvaa luonnon materiasta vapaassa tekniikassa. Sen edessä ei kestä mikään kieli, ei edes äänellinen kieli, joka sittenkin on sidottu luonnon normeihin” (kts. N. J. Marrin ”Valittuja teoksia”).

Jos tämä ”työ-maagillinen” siansaksa käännetään yksinkertaiselle ihmiskielelle, niin voidaan tulla johtopäätökseen, että

a) N. J. Marr irroittaa ajattelun kielestä;

b) N. J. Marr on sitä mieltä, että ihmisten kanssakäyminen voidaan toteuttaa ilman kieltäkin, pelkän ajattelun avulla, ajattelun, joka on vapaa kielen ”luonnon materiasta”, vapaa ”luonnon normeista”;

c) irroittaessaan ajattelun kielestä ja ”vapauttaessaan” sen kielellisestä ”luonnon materiasta”, N. J. Marr joutuu idealismin suohon.

Sanotaan, että ajatukset syntyvät ihmisen päässä ennen kuin ne lausutaan julki puheessa, että ne syntyvät ilman kielellistä aineistoa, ilman kielellistä kuorta, niin sanoaksemme paljaina. Mutta tämä ei ole ensinkään totta. Syntyypä ihmisen päässä millaisia ajatuksia tahansa, ne voivat syntyä ja olla olemassa vain kielellisen aineiston pohjalla, kielen sanojen ja lauseiden pohjalla. Paljaita ajatuksia, jotka ovat vapaita kielellisestä aineistosta, vapaita kielellisestä ”luonnon materiasta”, ei ole olemassa. ”Kieli on ajatuksen välitön todellisuus” (Marx). Ajatuksen realisuus ilmenee kielessä. Vain idealistit voivat puhua ajattelusta, joka ei ole sidottu kielen ”luonnon materiaan”, ajattelusta ilman kieltä.

Lyhyesti sanoen: semantiikan yliarviointi ja sen väärinkäyttö ovat vieneet N. J. Marrin idealismiin.

Jos siis suojataan semantiikka (semasiologia) sentapaisilta liioitteluilta ja väärinkäytöksiltä, joihin N. J. Marr ja eräät hänen ”oppilaansa” ovat langenneet, niin se voi tuottaa kielitieteelle suurta hyötyä.

3. kysymys:

Te puhutte aivan oikein siitä, että aatteet, käsitykset, mielipiteet ja siveelliset periaatteet ovat porvareilla ja proletaareilla suoraan vastakkaiset. Näiden ilmiöiden luokkaluonne on ehdottomasti vaikuttanut kielen semanttiseen puoleen (ja joskus myöskin sen muotoon — sanastoon — kuten Teidän kirjoituksessanne oikein osoitetaan). Voidaanko, kun eritellään konkreettista kieliaineistoa ja ennen kaikkea kielen ajatussisältöä, puhua sen ilmaisemien käsitteiden luokkaluonteesta, varsinkin niissä tapauksissa, jolloin kysymys ei ole ainoastaan ihmisen ajatuksen, vaan hänen todellisuuteen suhtautumisensa kielellisestä ilmaisusta, jossa erittäin selvästi ilmenee hänen luokka-asemansa?

Vastaus. Lyhyemmin sanoen, Te haluatte tietää, vaikuttavatko luokat kieleen, tuovatko ne kieleen omia erikoisia sanojaan ja sanontojaan, onko tapauksia, että ihmiset antavat samoille sanoille ja sanonnoille erilaisen sisällön ja merkityksen luokka-asemasta riippuen?

Kyllä, luokat vaikuttavat kieleen, tuovat kieleen erikoisia sanojaan ja sanontojaan ja joskus ymmärtävät eri tavoin samoja sanoja ja sanontoja. Tämä on epäilemätöntä.

Mutta tästä ei kuitenkaan seuraa, että erikoisilla sanoilla ja sanonnoilla, enempää kuin semantiikassa havaittavalla eroavaisuudellakaan, voi olla vakavaa merkitystä yhtenäisen yleisen kansankielen kehitykselle, että ne voisivat heikentää sen merkitystä tahi muuttaa sen luonnetta.

Ensinnäkin on sellaisia erikoisia sanoja ja sanontoja, samoin kuin tapauksia, jolloin semantiikassa ilmenee eroavaisuuksia, kielessä niin vähän, että ne tuskin muodostavat yhtä prosenttia koko kieliaineistosta. Näin ollen koko muu sanojen ja sanontojen valtava joukko, samoin kuin niiden semantiikkakin, ovat yhteisiä kaikille yhteiskuntaluokille.

Toiseksi ei erikoisia sanoja ja sanontoja, joilla on luokkavivahdus, käytetä puheessa minkäänlaisen ”luokka”-kieliopin sääntöjen mukaan, eikä sellaista kielioppia ole luonnossa olemassakaan, vaan olemassaolevan yleisen kansankielen kieliopin sääntöjen mukaan.

Erikoisten sanojen ja sanontojen olemassaolo, enempää kuin kielen semantiikassa ilmenevät eroavaisuudetkaan eivät kumoa, vaan päinvastoin vahvistavat yhtenäisen yleisen kansankielen olemassaolon ja välttämättömyyden.

4. kysymys:

Kirjoituksessanne Te aivan oikein arvioitte Marrin marxilaisuuden vulgarisoijaksi. Merkitseekö tämä, että kielentutkijain, heidän joukossaan myöskin meidän, nuorison, on hyljättävä Marrin koko kielitieteellinen perintö, Marrin, jolla kuitenkin on useita arvokkaita kielentutkimuksia (niistä ovat kirjoittaneet väittelyssä toverit Tshikobava, Sanzhejev ja muut)? Voimmeko me, suhtautuen Marriin arvostelevasti, kuitenkin ottaa häneltä hyödyllistä ja arvokasta?

Vastaus. Tietysti, N. J. Marrin teokset eivät muodostu pelkistä virheistä. N. J. Marr teki hyvin törkeitä virheitä, kun hän toi kielitieteeseen marxilaisuuden alkeita väärennetyssä muodossa, kun hän yritti luoda itsenäistä kielen teoriaa. Mutta N. J. Marrilla on eräitä hyviä, kykyä osoittavalla tavalla kirjoitettuja teoksia, joissa hän unohtaen oman teoreettisen vaateliaisuutensa, tutkii tunnollisesti, ja täytyy sanoa, myöskin taitavasti eräitä kieliä. Sellaisista teoksista voidaan löytää paljonkin arvokasta ja opettavaa. Ymmärrettävää on, että tämä arvokas ja opettava on N. J. Marrilta otettava ja sitä käytettävä.

5. kysymys:

Monet kielitieteilijät pitävät formalismia eräänä neuvostokielitieteen pysähtymisen perussyynä. Tekisi kovin mieli saada tietää Teidän mielipiteenne siitä, missä formalismi kielitieteessä ilmenee ja miten se on voitettava?

Vastaus. N. J. Marr ja hänen ”oppilaansa” syyttävät formalismista kaikkia kielentutkijoita, jotka eivät hyväksy N. J. Marrin ”uutta oppia”. Se on tietystikin aiheetonta ja epäviisasta.

N. J. Marr piti kielioppia tyhjänä ”muodollisuutena” ja ihmisiä, jotka näkevät kieliopillisessa rakenteessa kielen perustan — formalisteina. Se on jo aivan tyhmää.

Luulen, että ”uuden opin” tekijät ovat keksineet ”formalismin” helpoittaakseen taistelua kielitieteessä esiintyviä vastustajiaan vastaan.

Pysähtymisen syynä neuvostokielitieteessä ei ole N. J. Marrin ja hänen ”oppilaittensa” keksimä ”formalismi”, vaan araktshejevilainen komento ja teoreettiset puutteellisuudet kielitieteessä. Araktshejevilaisen komennon ovat perustaneet N. J. Marrin ”oppilaat”. Teoreettisen sekasorron ovat kielitieteeseen tuoneet N. J. Marr ja hänen lähimmät asekumppaninsa. Jotta ei olisi pysähdystä, on lopetettava sekä toinen että toinen. Näiden paiseiden poistaminen tervehdyttää neuvostokielitieteen, johtaa sen avaralle tielle ja antaa neuvostokielitieteelle mahdollisuuden asettua ensimmäiselle tilalle maailman kielitieteessä.

J. Stalin.

Kesäkuun 29 pnä 1950.