Moraali ja puolueen jäsen (1946)

NESTORI PARKKARI:

Moraali ja puolueen jäsen

Kommunistinen puolue on työväenluokan etujoukko, se on sen parhainta ja tietoisinta ainesta. Puoluejäsen edustaa puoluetta ja luokkaansa. Hän edustaa myöskin sen moraalia. Kysymys moraalista ja puoluemoraalista on meillä muodostunut tälläkertaa ensiarvoisen tärkeäksi kysymykseksi. Selvittämättä, ottamatta itse oikein kysymystä moraalista ei puoluejäsen pysty myöskään oikealla tavalla edustamaan puoluettaan ja täyttämään hänelle uskottuja tehtäviä.

SKP on puolueena aina kunnialla edustanut proletariaatin moraalia, mutta maanalaisuuden oloissa on tämä edustus tuntunut vain rajoitetussa piirissä ja porvarillisen luokkaoikeuden edessä. Kommunistit eivät aikaisemmin ole voineet avoimesti esiintymällä osoittaa asiansa oikeutusta, eivätkä he ole voineet edes julkisesti puolustautua luokkavihollisen — taantumusporvariston ja heidän matalamielisten apuriensa valhe- ja parjaustulvaa vastaan. Vallassaoleva taantumusaines on saanut syytää mitä valheita hyvänsä kommunistien ja heidän puolueensa tiliin. Tämä jatkuva valhe onkin osassa kansaa saanut aikaan harhakäsitteitä ja epäluuloja kommunisteja ja heidän puoluettaan vastaan.

Kun tämä taantumuksen ylivalta on nyt ainakin osittain loppunut ja kommunistinen puolue astunut julkisuuteen on tilanne tässä suhteessa muuttunut. Puolue on lyhyen julkisuutensa aikana lyönyt rikki tuon valheverkon ja käytännössä osoittanut työtätekeville, että se edustaa todella kansan parasta taloudellisissa, poliittisissa niinkuin moraalisissakin kysymyksissä. Taantumuksen parjaus ei kuitenkaan ole loppunut, se on vain saanut uusia muotoja. Kun sen on vaikea enää lyödä puoluetta poliittisesti, yrittää se lyödä sen ja varsinkin sen yksityiset jäsenet moraalisesti. Horjuttamalla puoluejäsenten mainetta tietää vastustajamme horjuttavansa puolueemme vaikutusvaltaa. Tämän vuoksi taistelussa luokan ja puolueen puolesta on puolueen jäsenen henkilökohtainen auktoriteetti tärkeä asia.

Puolueemme on muodostunut poliittisen elämämme keskeiseksi tekijäksi, sen jäsenmäärä on kasvanut erittäin nopeasti. Olemme nyt juuri päässeet kosketuksiin niiden joukkojen kanssa, joille kommunisteja on eniten parjattu ja jotka suhtautuvat epäluuloisesti kommunisteihin. Nämä joukot ovat suurelta osalta olleet poliittisesti kehittymättömiä ja tarkkailevat pääasiassa yksilöitä — eivätkä asiaa. He näkevät kommunisteja nyt ensikertaa »ilmielävinä» edessään ja ihmettelevät. Yleensä he asennoituvat nopeasti asiallemme myötämieliseksi todettuaan kommunistit ihmisinä hyviksi. Varsinkin poliittisesti passiivisimmissa sivistyneistön ja talonpoikaiston ryhmissä arvostellaan asiaamme sitä edustavien yksilöiden mukaan ja näiden yksilöiden moraalisen tason mukaan.

Mitä on moraali?

Jokainen yksilö edustaa määrättyä moraalia, määrättyjä tapoja ja tottumuksia, määrättyä siveellistä käyttäytymistapaa. Mitä erilaisemmista oloista ihmiset tulevat sitä erilaisemmin ne saattavat suhtautua samaan asiaan. Mitä erilaisemmilta historian ajoilta otamme näitä mielipiteitä sitä erilaisempia vieläpä vastakkaisiakin ne saattavat olla. Jokapäiväinen käytäntö ja historia osoittavat meille, että mitään ikuisia moraalisääntöjä ei ole, vaan että ne kasvavat kullekin yksilölle niiden olosuhteitten pohjalta, joissa he elävät. Samaan luokkaan kuuluvilla ihmisillä ovat moraalikäsitteet pääpiirteissään samanlaisia — työväenluokalla omansa — kapitalistiluokalla omansa. Työläisen mielestä työn riisto on vääryys, mutta kapitalistin mielestä ehdoton oikeus. Rappeutuvan yläluokan tapa ottaa avioliitto taloudellisena yrityksenä tuomitaan työläisten keskuudessa, missä avioliiton katsotaan perustuvan rakkauteen ja miehen ja naisen tasa-arvoisuuteen. »Ihmiset ammentavat tietoisesti tai tiedottomasti siveelliset katsomuksensa viime kädessä käytännöllisistä suhteista, joihin niiden luokka-asema perustuu — taloudellisista suhteista, joissa he tuottavat ja vaihtavat». (Marx: Valitut teokset, s. 260.)

Eikö sitten ole mitään yleisiä, kaikille päteviä siveellisyyskäsitteitä ja n.s. ikuisia siveellisyyslakeja, joista porvarilliset kasvattajat — varsinkin papit — aina puhuvat. Idealisti-filosofi Kantin mukaan ovat tällaiset lait olemassa, mutta me tiedämme, että ne eivät suinkaan kuvasta todellisuutta, vaan luokkayhteiskunnan hallitsevien luokkien sääntöjä kansalle, joka on saatava tottelemaan omistavan luokan edunmukaista yhteiskunnallista järjestystä. »Älä varasta» on välttämätön sääntö yhteiskunnassa, missä toiset ihmiset (enemmistö) riistetään köyhimyksiksi ja toisille kasaantuu ylellisyydet. Yhteiskunnassa, missä riisto on poistettu ja kaikille taattu riittävä toimeentulo, ei varastaminen tule kenenkään mieleen. Elättää vanhuksia, invaliideja y.m. työkyvyttömiä almuilla, on nykyisistä rikkaista suurta humanismia, kun sosialismissa heille kuuluu ilman muuta yhteiskunnan huolto ja kerjäämisen pakko on törkeää yhteiskunnan jäsenten alentamista. Jos luokkayhteiskuntien aikana onkin ollut olemassa osittain samanlaisia, omistavien luokkien etuja turvaavia moraalisääntöjä, niin ne tulevat yhtä varmasti häviämään kuin häviää luokkayhteiskuntakin. Jos nuo määrätyt moraalikäsitteet vaikuttavat nyt verraten yleisiltä osoittaa se sitä, että hallitsevat luokat ovat istuttaneet nuo moraalikäsitteensä suureen osaan omistamattomien luokkaakin. Selittäessään ikuiset siveellisyyslait mahdottomiksi sanoo Marx: »Me väitämme päinvastoin, että kaikki tähänastiset moraaliopit ovat viime kädessä kunkin ajan taloudellisten ja yhteiskuntatilan tuotteita. Ja samoinkuin yhteiskunta on tähän asti liikkunut luokkavastakohdissa, samoin on moraali aina ollut luokkamoraalia, se on joko oikeuttanut hallitsevan luokan valta-aseman ja sen harrastukset, tai se on niin pian kuin sorrettu luokka on tullut kyllin voimakkaaksi, edustanut sorrettujen suuttumusta tätä valtaa vastaan ja sorrettujen tulevaisuuden harrastuksia». (Valitut teokset s. 261.)

Porvarillisen moraalin rappio.

Nykyisessä porvarillisessa luokkayhteiskunnassa vallitsee siis hallitsevan luokan — omistavan luokan moraali, joskin sitä vastaan on nousemassa jo sorrettujen luokkien »suuttumus ja tulevaisuuden harrastus» kuten Marx sanoo ja myöskin sorrettujen luokkien moraali. Omistavan luokan moraali on kuitenkin hallitseva ja se elää voimakkaan rappeutumisen kautta. Se kuvastaa koko järjestelmän rappiota ja tunkee vaikutuksensa myöskin työväenluokkaan sukupuolimoraalittomuutena, juopotteluna, keinotteluna, varasteluna j.n.e. Lenin luonnehtii tätä erikoisena piirteenä imperialismissa — »loismaisuutena ja mätänemisenä» —, joka merkitsee sitä, että kapitalismin rappion kaudella, sen viimeisessä vaiheessa on riiston ja kilpailun tuloksena muodostunut ihmisryhmiä, jotka elävät kokonaan irrallaan tuotannosta — osinkokuponkeja leikkaamalla. Tässä toimettomassa ylellisyydessä eläen ne rappeutuvat fyysillisesti ja henkisesti levittäen tätä rappiota väestön muihinkin kerroksiin, joista osa painuu siihen suuren kurjuutensa tähden. Tuolle toimettomassa ylellisyydessä rappeutuvalle ryhmälle ei normaali huvi tuo enää tyydytystä. Se vaatii suunnattomia varoja nielevää loistoa ja luonnottomuuksia, joiden kustannukset eivät enää tule maksettua tavallisella riistolla, vaan vaativat häikäilemätöntä riiston lisäämistä. Siitä seuraa kaikkien väkivaltakeinojen hyväksyminen »laillisiksi» näiden suurpääoman riistoetujen turvaamisessa. Kapitalistisen moraalin tappio on huipentunut fasismissa. Sen raakuuksia ei tarvitse kertoa, ne ovat kaikille tuttuja.

Kaikesta tästä huolimatta on moraaliapostoleita, jotka seisovat korkealla jalustalla, puhuvat työväenluokalle »ikuisia totuuksia» eivätkä halua nähdä ympärillään syvää yhteiskunnallista mädännäisyyttä. He ovat valmiita ummistamaan silmänsä kun varakas suurrikollinen kulkee ohitse, koska hän voi rahalla paikata kunniansa, mutta tuomitsevat armotta köyhän, joka ei voi kustantaa itselleen asianajajaa ja jolla ei koskaan ole ollut mitään »nimeä». Ikäänkuin lailliseksi on tullut tunnus »varastaa saa, mutta ei joutua kiinni». Näiden porvarillisten moralistien tehtävänä onkin tuomita köyhän kansan edustajat, mutta jättää suuromistajat tuomitsematta. Erikoisesti vainotaan ja tuomitaan sorrettujen etujen puolesta etummaisimpia taistelijoita ja pyritään leimaamaan heidän taistelunsa rikolliseksi ja antamaan heille ankarat luokkatuomiot. Hyvin tavallista on myös, että varakkaiden työnantajapiirien taholta suorastaan edistetään juopottelua ja muuta moraalista rappeutumista työläisten keskuudessa, koska täten hajoitetaan sen järjestäytymistä ja tehdään se poliittisesti vastustuskyvyttömäksi.

Kapitalistisen yhteiskunnan moraali on perusteiltaan väärää, koska se on hallitsevien luokkien luokkamoraalia ja perustuu kansan eri väestökerrosten taloudelliseen ja poliittiseen eriarvoisuuteen. Yhteiskunnassa, missä omistavalla vähemmistöllä taloudellisen valtansa perustalla on oikeus riistää kansan suurta enemmistöä ja määrätä rahansa voimalla yhteiskunnan asioista omien itsekkäiden luokkaetujensa mukaan, ei muunlainen moraali voi päästäkään hallitsevaksi.

Työväenluokan moraali.

Taistellessaan kapitalistista riistoa ja kaikkia sen seuraamuksia vastaan asettaa työväenluokka myös sen moraalia vastaan oman moraalinsa — sosialismin moraalin. Tämä moraali perustuu ajatukseen yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta tasa-arvoisuudesta. Se on kasvanut taistelussa yhteiskunnallista vääryyttä vastaan paremman yhteiskuntajärjestelmän puolesta. Kun se perustuu oikeuteen, niin se toteuttaa myös oikeutta. Se merkitsee yhteiskunnallista ja taloudellista tasa-arvoisuutta miehen ja naisen kesken, se merkitsee vanhusten kunnioittamista, nuorison ja lasten oikeutta terveeseen, iloiseen elämään.

Työväenluokan moraalia ei määrää jonkun pienen ryhmän etu, vaan kansan enemmistön etu — niiden tulevaisuus. Työväenluokan moraali on lähtökohtana uuden yhteiskunnan moraalille.

Onko tuota moraalia mahdollisuus toteuttaa jo nyt porvarillisen moraalin vallitessa? Sitä toteuttavat jo nytkin kommunistit ja muut sosialismin puolesta taistelijat, kukin oman kehitystasonsa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti. Se esiintyy taistelussa työtätekevien oikeuksien puolesta, yksityisten uhrauksena luokan hyväksi, tasa-arvoisuuteen perustuvana suhteena miehen ja naisen välillä j.n.e. Sikäli kuin kommunisti pystyy irrottautumaan kapitalistisen moraalin rappeutumisilmiöistä ja elämään työväenluokkamoraalin mukaan, hän myös saavuttaa ympäristönsä luottamuksen ja voi entistä paremmin viedä asiaansa eteenpäin.

Puoluejäsenten tietoisuus ei kuitenkaan ole aina riittävän korkea, varsinkaan kaikilla uusimmilla jäsenillä, vaan saatetaan esiintyä humalassa puoluemerkki rinnassa — vieläpä leuhkien puoluejäsenyydellä. Tällainen käyttäytyminen on edesvastuutonta ja tietenkin antaa epäedullisen kuvan koko puolueesta. Vaikka puolue ei asetakaan jäsenilleen ehdotonta alkohoolijuomien käyttökieltoa, niin se asettaa ehdottoman vaatimuksen siitä, että alkohoolin käyttö ei saa muodostua haitaksi työväenliikkeen työlle ja puolueen maineelle.

Porvarilliset tottumukset perhe-elämässä säilyvät usein myöskin puoluejäsenenkin kodissa siten, että mies yksin osallistuu yhteiskunnallisiin pyrintöihin ja vaimon on vietettävä aikansa ikävien, tylsistyttävien kotiaskareiden parissa. Vaikka vaimo tavallisesti joutuukin kantamaan suurimman taakan kodin tehtävistä ja huolista on miehen velvollisuus puoluejäsenenä ja työväenliikkeen eturivin taistelijana puolestaan »tuurata» kotiaskareissa oma osansa niin, että vaimollakin on tilaisuus osallistua omien järjestöjensä toimintaan. Jos ei yhdessä jaeta kotihuolia ei ole myöskään miehen ja naisen keskeistä tasa-arvoa eikä perhe-elämässä säily oikea yhteishenki.

Voi myöskin sattua, että vähemmän kokenut puoluejäsen saattaa ohjausinnostuksessaan vaatimattoman ohjauksen asemasta ryhtyä komentelemaan tovereitaan ja ohjattaviaan ja näin nostattaa heidät itseään ja samalla puoluetta vastaan. Puoluejäsenen suorittaman ohjauksen täytyy tapahtua toverillisesti ja persoonallisen esimerkin voimalla, jolloin se tuottaa oikean tuloksen. Toimiessaan ympäristössä, missä on pinttyneitä vanhoillisia tapoja, uskonnollisuutta y.m., on puoluejäsenen suhtauduttava varovasti kanssaihmisiinsä, sillä liian jyrkkä asennoituminen omien mielipiteittensä puolesta saattaa vain pilata asian. Kärsivällisyys ja »hitaasti kiirehtiminen» ovat tällöin paikallaan.

Tässä vain muutamia tapauksia, joissa puoluejäsenen kehitystaso tulee moraalisesti puntaroitavaksi. Emme ota lukuun moraalittomuuksiin sortumista, sillä silloin puolueen jäsen menettää jäsenyytensä, joka on ankarin rangaistus, minkä Kommunistisen puolueen jäsen voi saada.

Puoluejäsenen moraalisena ohjeena tulee olla tietoisuus siitä, että hän kaikkialla toimii puolueensa jäsenenä luokkansa hyväksi, jonka kautta hän toteuttaa kansan enemmistön oikeutta. Puoluejäsenen tulee toimia yksityiselämässäänkin ja suhteessaan ympäristöönsä siten, että tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet tulevat täytetyksi ja että kanssaihmiset voivat antaa hänelle joka suhteessa täyden tunnustuksen.

Niinkuin puoluejäsen voi saavuttaa persoonallisuuden vain luokkansa kautta, hän voi löytää oikeat moraalikäsitteetkin vain luokkansa moraalista.