Johdonmukaisesti toteuttaen leniniläistä oppia sosialismin rakentamisesta on puolueemme saavuttanut voittoja, joilla on maailmanhistoriallinen merkitys.
Voimakkaasti kehittämällä sosialistista raskasta teollisuutta on luotu oma perusta koko kansantalouden teknillisen ja taloudellisen rekonstruoinnin saattamiselle päätökseen. Sosialistiset tuotantomuodot ovat tulleet vallitseviksi niin teollisuudessa kuin maataloudessakin. Tavattomasti on kasvanut proletariaatin johtava vaikutus meidän taloudellisen kehityksemme kaikkiin puoliin. Keskeiseksi ja ratkaisevaksi henkilöksi maanviljelyksen alalla on muodostunut kollektiivitaloustalonpoika, neuvostovallan perus- ja luja tuki. Laajana rintamana ovat kehittyneet sosialistinen kilpailu ja iskuruus, jotka käsittivät yli 3,5 miljoonaa innostuksen valtaamaa iskuria. On saavutettu mitä suurinta menestystä kapitalismin syvimpien juurten poisjuurruttamisen alalla. Ratkaisevissa maatalouspiireissä on pääpiirteissään saatu loppuun kauttaaltaan kollektivisointi ja sen pohjalla kulakiston hävittäminen luokkana. Viisivuotiskauden kolmannen ratkaisevan vuoden menestyksen pohjalla on suoritettu loppuun sosialistisen talouden perustan rakentaminen. Leninin kysymys ”kuka—kenen?” on ratkaistu sosialismin hyväksi täysin ja peruuttamattomasti niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.
On syntynyt uusia teollisuuspiirejä, laajaperäisesti on sosialistinen teollistuttaminen edistynyt kansallisissa tasavalloissa ja kansallisilla alueilla, ja suunnatonta menestystä on saavutettu niitten taloudellisen ja kulttuurisen takapajuisuuden, tämän tsaarinajan kapitalistisen siirtomaajärjestelmän raskaan perinnön voittamisessa.
SNTL:n kansantalouden valtava nousu v. 1932 laajentaa edelleen sosialistisia tuotantomuotoja. Yksityissektorin osuus kansallistuloissa supistuu 9,3 %:iin ja kaupunkien porvariston sekä kulakkien osuus tulee tekemään vain mitättömän 0,1 %. Viisivuotissuunnitelman toteuttaminen neljässä vuodessa katkaisee lopullisesti mitä syvimpiä kapitalismin juuria kaupungeissa.
Näitten puolueen ja proletariaatin voittojen maailmanhistoriallinen merkitys kuvastuu erikoisen selvästi niitten suunnattomien tehtävien valossa, joita suunnitellaan suurten töiden suunnitelmassa, toisessa viisivuotissuunnitelmassa, minkä talouspoliittiset perustehtävät ovat: kapitalististen ainesten ja yleensä luokkien lopullinen hävittäminen, luokkaeroavaisuuksia ja riistoa synnyttävien syitten lopullinen poistaminen, koko kansantalouden rekonstruoinnin saattaminen päätökseen sekä uuden teknillisen perustan luominen kansantalouden kaikille haaroille, mikä samalla tulee merkitsemään myöskin maan koko työtätekevän väestön muuttamista tietoisiksi ja aktiivisiksi sosialistisen yhteiskunnan rakentajiksi.
Toisen viisivuotiskauden loppuun mennessä päättää SNTL sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen.
Sosialismin saavuttama menestys ja maamme vastaisen kehityksen suunnattomat näköalat ovat paras todistus sosialistisen talousjärjestelmän etuisuuksista verrattuna kapitalistiseen järjestelmään, joka kärsii mitä syvintä talouspulaa kapitalismin yleisen pulan pohjalla.
”Kaikki tämä tekee SNTL:sta vieläkin enemmän sen keskuksen, joka vetää puoleensa kaikkien maitten työläisiä ja koko maailman sorrettuja. Neuvostoliiton vallankumouksellinen vaikutus kasvaa. SNTL kansainvälisen sosialismin tukikohtana lujittuu”. (XVII puoluekonferenssin teesit toisen viisivuotissuunnitelman johdosta.)
Puolueen päälinjan voitto on saavutettu leppymättömän bolshevistisen taistelun pohjalla kahdella rintamalla oikeisto- ja ”vasemmisto”-opportunismia sekä sovittelua vastaan, leppymättömän taistelun pohjalla vastavallankumouksellista trotskilaisuutta ja ankaraa vastarintaa tekevää luokkavihollista vastaan. Dialektisesti analysoiden luokkataisteluprosessia proletariaatin diktatuurin vallitessa painottivat toverit Lenin ja Stalin, vastapainoksi oikeisto-opportunistisille teoreetikoille, sitä, että proletariaatti rakentaa sosialismin taloudellista rakennusta ”riistäjien käydessä epätoivoista taistelua ja tehdessä hurjaa vastarintaa sekä käydessä sitä raivokkaammiksi, mitä lähemmäksi me tulemme sitä hetkeä, jolloin lopullisesti vedetään viimeiset pilaantuneet hampaat kapitalistiselta riistolta” (Lenin, 2. painos, nide XXIII, sivu 39).
Sosialismin rakentamista proletariaatin diktatuurin vallitessa seuraa ehdottomasti luokkataistelun tavaton kärjistyminen, muuttuen viimemainitun muodot ja ilmaukset eri vaiheissa. Nykyisessä vaiheessa, avoimen sosialistisen hyökkäyksen käydessä koko rintamalla, painuvat kapitalistiset ainekset pohjaan. Katoaa se pohja, joka joka päivä ja joka tunti synnytti kapitalismia: hajanainen talonpoikainen pikku- ja kääpiötalous. Mutta luokkavihollisesta ei ole vielä tehty loppua. Uusissa muodoissa, muuttuvaa tilannetta vastaavasti esiintyy kuolevien luokkien epätoivoinen vastarinta. Myöskin siinä taistelussa, jota opportunistit käyvät puolueen päälinjaa vastaan, muuttuvat muodot. Puolueen hajalle lyömät ja joukkojen keskuudessa paljastetut trotskilaiset sekä oikeisto-opportunistit eivät nyt uskalla avoimesti nousta puoluetta vastaan, leninismiä vastaan, vaan yrittävät salakuljetustavarana saada esiin porvarillisia ja pikkuporvarillisia teoriojaan, käyttäen hyväkseen puolueemme eräitten jäsenten keskuudessa esiintyvää mätää liberalismia.
Mitä huomattavampaa on leninismin menestys SNTL:ssa, mitä nopeammin kehittyy lännen ja idän työtätekevien joukkojen vallankumouksellistuminen Leninin lipun alla, sitä vaikeammaksi käy proletariaatin luokkavihollisille ja kaiken värisille opportunisteille avoin taistelua leninismiä vastaan, ja sitä itsepäisemmin ja kekseliäämmin etsivät ne peitettyjä muotoja ja metodeja, joitten avulla voisivat saattaa leninismin huonoon huutoon, väärentää tämän suuremmoisen, maailman proletariaatin vallankumouksellisen teorian kaikkein tärkeimpiä perusmääritelmiä.
Yrittäen esittää leninismin erikoisesti venäläiseksi, kansalliseksi ilmiöksi ja asettaa sen vastakohdaksi luxemburgilaisuuden eurooppalaisena, korkeimpana kommunismin koulukuntana, kieltäen Lokakuun vallankumoukselta sosialistisen luonteen ja kansainvälisen merkityksen, vääristellen Leninin oppia porvarillis-demokraattisen vallankumouksen muuttumisesta sosialistiseksi sekä vetäen esille mädän trotskilaisen roskan bolshevismin uudelleenaseistautumisesta v. 1917, yrittäen todistella, että Lenin ei II internatsionaalessa käynyt taistelua opportunismia vastaan, ja että bolshevismi astui kansainväliselle näyttämölle vasta imperialistisen sodan aikana, vieläpä sen jälkeenkin, esiintyvät vastavallankumouksellinen trotskilaisuus, sosiali-fascistit ja kommunismin luopiot yhteisellä rintamalla täyttämässä porvariston yhteiskunnallista tilausta, vetämässä joukkoja pois Kommunistiselta internatsionaalelta, aatteellisesti ja organisatoorisesti valmistamassa interventsionia SNLT:a vastaan.
”Trotskilaisuus on kansainvälisen porvariston etujoukko. Juuri siksi on liberalismi trotskilaisuuteen nähden, olkoonpa että se onkin lyöty hajalle ja esiintyy vain naamioituna, pölkkypäisyyttä, joka hipoo rikosta, työväenluokan pettämistä. Juuri siksi tulee eräitten ”kirjailijain” ja ”historioitsijain” yritysten kulettaa salakuljetustavarana meidän kirjallisuuteemme peitettyä trotskilaista roskaa saada bolshevikkien taholta päättävä vastaisku” (Stalin).
Toveri Stalinin kirjeellä aikakauslehti ”Proletarskaja revoljutsijan” toimitukselle on mitä suurin merkitys taistelussa marxilais-leniniläisen teorian puhtauden ja joukkojen bolshevistisen kasvatuksen puolesta, taistelussa sosialismin ja proletaarisen maailmanvallankumouksen puolesta. Se mobilisoi koko meidän puolueemme sekä muitten maitten kommunististen puolueitten huomion päättävään taisteluun kaikenlaisia bolshevismin historian vääristelyjä vastaan, kohottaa puolueemme historian tutkimisen ja laajojen työtätekevien joukkojen bolshevistisen kasvatuksen tämän perusteella korkealle periaatteelliselle ja poliittiselle tasolle. ”Siitä, että meidän maamme nyt on sosialismin maa, olemme kiitollisuuden velassa proletariaatin bolshevistiselle ohjelmalle, taktiikalle ja järjestölle, puolueemme ohjelmalle ja johdolle. Siitä olemme kiitollisuuden velassa sille ankaralle taistelulle, jota parhaat voimat Leninin johdolla kävivät kymmenien vuosien ajan narodnikkejä, legaalisia marxilaisia, ekonomisteja, menshevikkejä, trotskilaisia sekä oikeistolais- ja sovittelija-aineksia vastaan puolueessa. Juuri siksi ei ole parempaa kokemusta, parempaa keinoa kasvattaa meidän nuorisoamme marxismi-leninismin hengessä kuin puolueemme historia” (L. Kaganovitshin puheesta Kommunistisen valistusinstituutin täyttäessä 10 vuotta).
Olisi erehdystä luulla, että toveri Stalinin kirjeellä on merkitystä vain meidän teoreettisen työmme historiallisella alalla. Se koskettelee taistelumme koko teoreettisen rintaman ydinkysymyksiä, se aktivoi kaikkien kommunistien bolshevistisen valppauden millä sosialistisen rakennustyön teorian ja käytännön alalla he työskentelevätkään, taisteluun trotskilaista ja kaikkea muutakin salakuletusta sekä mätää liberalismia vastaan, taisteluun kaikenlaisia porvarillisia ja pikkuporvarillisia teorioita vastaan.
Taloudellisella rintamalla, jolle toveri Stalin kaksi vuotta sitten asetti suuret tehtävät porvarillisten ja opportunististen teoriain paljastamisen sekä kääntymisen alalla sosialistisen rakennustyön käytäntöön päin, on tähän mennessä epäilemättä havaittavissa edistystä. Puolueen teoreettisen esikunnan — leniniläisen Keskuskomitean ja toverin Stalinin — johdolla olemme saaneet vakavaa menestystä taistelussa tuholais- ja trotskilais- sekä oikeisto- ja ”vasemmisto”-opportunistisia teorioita vastaan taloudellisten kysymysten alalla. Mutta nämä saavutukset eivät ole läheskään riittävät verrattuna niihin suunnattomasti kasvaviin vaatimuksiin, mitä käytäntö sosialistisen rakennustyön alalla asettaa. Monet suuret, toveri Stalinin asettamat kysymykset taloudellisen teorian alalta ovat tähän mennessä tulleet aivan liian riittämättömästi käsitellyiksi.
Toveri Stalinin kirje vaatii vielä kerran ja jyrkästi kommunistisia taloustutkijoita mitä kiireisimmin käsittelemään leniniläistä vaihetta, Leninin perintöä kansantaloustieteen alalla ja murskaamaan marxilaisvastaiset teoriat. Erikoisen aktualinen on taistelu empirismin revisionistisia ja opportunistisia teorioita vastaan, jotka väärentävät marxilais-leniniläistä oppia pääoman uusintamisesta ja kasautumisesta, pulista, kapitalismin kehityksen epätasaisuudesta, teorioita vastaan, jotka kehittävät aatetta järjestetystä kapitalismista ja kapitalismin automaattisesta kukistumisesta sekä suhtautuvat kielteisesti leniniläiseen teoriaan sosialismin rakentamisesta yhdessä maassa (Preobrashenski, Buharin, R. Luxemburg ja tämän kannattajat, Spectator, Slutskina ym.) Tässä yhteydessä on mitä suurin merkitys sillä, että bolshevistisesti paljastetaan trotskilais-menshevistisiä yrityksiä pitää luxemburgilaisuutta johdonmukaisesti vallankumouksellis-marxilaisena maailmankatsomuksena. Luxemburgilainen kanta ja virheet useitten kommunistien (Radekin, Vargan, Motylevin ym.) teoksissa on johdonmukaisesti paljastettava.
Tämän ohessa esiintyy meidän kirjallisuudessamme myöskin neuvostotaloutta koskevissa kysymyksissä yrityksiä joko avoimesti taikka peitetysti tarjoilla puoluevastaisia väärennyksiä, jotka vääristelevät leniniläistä teoriaa siirtymiskauden talouden kehityksen laeista, kieltävät tuotannollisten suhteitten erikoisuuden maassamme ja niitten eroamisen laadultaan kapitalistisista tuotantosuhteista sekä riisuvat proletariaatin aseista sen taistellessa bolshevistisen vauhdin, sosialismin rakentamisen ja luokkien hävittämisen puolesta. Mitä muuta kuin selvää trotskilaista salakuletustavaraa ovat E. Preobrashenskin teoriat, joita hän kehittelee v. 1931 ilmestyneessä kirjassaan ”Kapitalismin lasku” ja aikakauslehden ”Kommunismin lipun alla” N:ossa 4 v. 1930 julaistussa kirjoituksessaan ”Neuvosto-tshervonitsin luonteesta”, missä rinnan marxilais-leniniläisen teorian selvän revisionnin kanssa imperialismia ja proletaarista vallankumousta koskevista kysymyksistä yritetään tyrkytellä vanhoja, puolueen aikapäivät sitten hylkäämiä teorioita kahdesta säännöstelijästä, parjataan puoluetta siitä, että se on muka toteuttanut trotskilaista hintapolitiikkaa jne. Teoreettisen rintaman taloudellisella osalla on tehtävänään kaikinpuolin paljastaa trotskilainen ja oikeisto-opportunistinen metodologia niin yksityisissä meidän talouttamme koskevissa suurissa kysymyksissä kuin yleensäkin. On välttämätöntä vieläkin suuremmassa määrin mobilisoida kommunististen taloustutkijain huomio koko sen ainehiston järjestämiseen ja yleistämiseen, mikä on kerääntynyt taistelussa mekanismia vastaan oikeisto-harhasuunnan tärkeimpänä metodologisena perustana sekä menshevistisoivaa idealismia vastaan. Myöskään ei voida katsoa läheskään päätetyksi taistelua rubinilaisuutta ja sen eri ilmenemismuotoja vastaan.
Marxilais-leniniläisen metodologian ilmeistä vääristelyä puolueen talouspolitiikan alalla ovat useitten taloustutkijain esiintymiset uuden talouspolitiikan (nepin) viimeistä vaihetta — sosialismin alkukautta — sekä suunnittelun teoriaa ja käytäntöä koskevissa kysymyksissä. Vastavallankumouksellinen trotskilais-menshevistinen väittäminen, että SNTL ei ole astunut sosialismin kauteen, on saanut puolustajansa ”oikeistolais-vasemmistolaisista” (Lominadse ym.). Säälimättömästi paljastellen näitä teorioita tulee meidän käydä järjestelmällistä taistelua myöskin niihin liittyviä ”vasemmistolaisia” teorioita vastaan, jotka hyppelevät välttämättömien vaiheitten yli liikkeessämme, tyrkyttelevät suunnittelun alalla trotskilaisia ”projekteja” (Larin, Sabsovitsh), väittävät, että rahan lujittaminen, itsekannattavaisuus ja neuvostokaupan kehittäminen eivät ole välttämättömiä nykyisessä vaiheessa, väittelevät puolueen kantaa vastaan pikkuporvarillisen palkkojen tasoittamisen sekä työpalkan järjestämisen alalla urakkatyön pohjalle (Rachmann, Preobrashenski ym.), esittelevät byrokraattis-kekseliäitä käsityskantoja, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi työväen joukkojen luovaan aktiivisuuteen, jne.
Voittaen ”vasemmistolaiset” hyppelyt teorian ja käytännön alalla, tulee meidän kaikella bolshevistisella johdonmukaisuudella paljastaa oikeisto-opportunistien kanta, mitkä viimemainitut takertuvat kiinni jo sivuutettuihin vaiheisiin, suhtautuvat kielteisesti meidän suunnattomiin mahdollisuuksiimme taloudellisen rakennustyön alalla nykyisessä vaiheessa, saarnaavat teoriaa luokkataistelun laskemisesta ja luottamisesta sosialistisen rakennustyön alalla itsestään luistamiseen, tyrkyttelevät kulakkien kantaa neuvostokaupan, rahan ja itsekannattavaisuuden alalla sekä esiintyvät proletariaatin suunnittelu- ja säännöstelyvaikutuksen voimistuttamista vastaan maatalouden kehitykseen sekä kaikkiin taloudellisen, poliittisen ja kulttuurityön renkaisiin nähden maassa.
Viisivuotiskauden neljäs, viimeinen vuosi vaatii ehdottomasti toveri Stalinin kuuden ehdon viipymätöntä toteuttamista kaikessa meidän työssämme, sosialismin vastaisten voittojen perustana. Vuoden 1932 kansantaloussuunnitelman toteuttaminen, mikä on ratkaiseva edellytys toisen viisivuotiskauden edessä olevien tehtävien toteuttamiselle, vaatii vieläkin suurempaa joukkojen mobilisointia bolshevistiseen taisteluun vauhdin ja laadun puolesta, tekniikan omaksumisen puolesta sekä luokkavalppauden voimistuttamisen puolesta yhä enemmän kaikilla meidän rakennustyömme aloilla. Säälimätön vastaisku opportunistiselle piintyneisyydelle, hitaudelle ja vastustukselle, joka estelee taloudellisen johdon koko järjestelmän uudistamista tov. Stalinin kuutta historiallista ehtoa vastaavasti, on jokaisen kommunistin sekä kaikkien puolue-, talous- ja ammatillisten järjestöjen ensimmäinen velvollisuus. Se suunnaton ohjelma sosialistisen kasautumisen alalla, mikä sisältyy viisivuotiskauden neljännen vuoden kansantaloussuunnitelmaan, vaatii hellittämätöntä taistelua laatuosoittajien puolesta, työn tuottavaisuuden kohottamisen, tuotantokustannusten alentamisen, tuotteiden laadun parantamisen, proletaarisen työkurin lujittamisen ja sosialististen työmuotojen laajentamisen puolesta, itsekannattavaisuuden edelleen juurruttamisen ja lujittamisen pohjalla. Kaikki yritykset asettaa määrä- ja laatuosoittajat toistensa vastakohdaksi, kaikenlaiset teoriat ”objektiivisista” syistä, jotka muka estävät laatuosoittajien täyttämistä, ovat katsottavat mitä vahingollisimman opportunismin ilmauksiksi taloudellisen työn alalla.
Taistelu työn tuottavaisuuden kohottamisen puolesta vaatii mobilisoimaan kollektiivitalous-talonpoikaiston monimiljoonaiset joukot ratkaisemaan kysymyksiä kollektiivisten talouksien järjestöllisestä ja taloudellisesta lujittamisesta, mikä on pohjana sosialististen tuotannollisten suhteiden lujittumiselle ja kehittymiselle niissä. Laajentaessamme maatalouden sosialistista rekonstruointia tulee meidän hellittämättä jatkaa suunnitelmallisen johdon voimistuttamista, käyden taistelua kaikkia porvarillisen ja pikkuporvarillisen vaikutuksen ilmauksia vastaan neuvostotila- ja kollektiivitalousverkon yksityisissä renkaissa, kaikkia porvarillisia ja opportunistisia pyrkimyksiä vastaan asettaa paikalliset edut yleisvaltakunnallisten etujen vastakohdaksi.
Kansantaloussuunnitelman täyttäminen on paras osoitus niitten uusien muotojen sosialistisesta olemuksesta, jotka vallitsevat meidän maataloudessamme. Puolue hylkää ilmeisesti trotskilaisena salakuljetustavarana yritykset haukkua meidän kollektiivisia talouksiamme ja pitää niitä sellaisina tuotantomuotoina, joilla ei ole mitään yhteyttä sosialismin kanssa. Meidän kollektiiviset taloutemme ovat sosialistinen tuotantomuoto, mutta kollektiivisten talouksien miljoonien jäsenten, eilispäivän pienten tavaratuottajien, uudistaminen vaatii meiltä taistelua kollektiivisten talouksien idealisointia vastaan, taistelua kollektiivitalous-talonpoikien miljoonaisten joukkojen sosialistisen kasvatuksen puolesta, niitten muuttamisen puolesta sosialistisen yhteiskunnan työntekijöiksi.
Päättävästi taistellen kahdella rintamalla tulee kommunististen taloustutkijain käsitellä kaikkien niitten maatalouden yhteiskunnallisen ja teknillisen rekonstruoinnin suunnittelua koskevien kysymysten monimutkaista piiriä, jotka nousevat esille kauttaaltaan kollektivisoinnin saattamisen johdosto loppuun vuosina 1932—33. Kysymysten työn järjestämisestä ja tulojen jaosta, piirijaon spesialisoinnista ja tuotannollisten voimien sijoittelusta, maatalouden teknillisestä uudelleenvarustelusta ja sähköistämisestä sekä satoisuuden kohottamisesta ym. tulee olla huomion keskuksina taloudellisesti tutkittaessa maatalouden nykyistä kehitysvaihetta.
Niin maataloudelle kuin teollisuudellekin, vieläpä koko kansantaloudelle on kysymys uusiaikaisen tekniikan omaksumisesta ja sellaisen uuden tekniikkatyypin luomisesta, mikä vastaa sosialistista tuotantotapaa, kaikkein aktualisimpia lähitehtäviä. Historiallinen tehtävä, ”saavuttaa ja sivuuttaa”, teknillisessä ja taloudellisessa suhteessa, pisimmälle kehittyneet kapitalistiset maat, on useitten taloushaarojen alalla ratkaistava toisen viisivuotiskauden aikana, ja koko meidän teoreettisen rintamamme mobilisointi tämän tehtävän ratkaisemiseksi puolueen suunnittelemassa ajassa on mitä suurin poliittinen tehtävä. Taistelua kahdella rintamalla on tälläkin alalla käytävä yhtä ankarasti. Sen sijaan, että yhdeltä puolen oikeisto-opportunistiset ainekset, väheksyen meidän etuisuuksiamme ja mahdollisuuksiamme sekä liioitellen meidän takapajuisuuttamme kulttuurin alalla, työntävät meitä yksinkertaisesti lainaamaan ja orjallisesti jäljittelemään kapitalistista tekniikkaa, siten hidastuttaen maamme teknillistä rekonstruointiprosessia, esiintyy toiselta puolen ”vasemmistolaisten” taholta tällä alalla hyppelemistä eräitten vaiheitten ylitse, kaikkien niitten saavutusten kieltämistä ja halveksimista, mitkä kapitalistinen tekniikka on luonut, sekä asiallisesti proletariaatin demobilisointia tällä mitä tärkeimmällä sosialistisen rekonstruoinnin alalla, sen sijaan että käytäisi aktiivista bolshevistista taistelua. Kaikkien näitten ja muitten samantapaisten opportunististen teoriain paljastaminen, taistelu marxilais-leniniläisen metodologian puolesta tieteen ja tekniikan alalla, materialistisen dialektiikan puolesta, puolueen kannan puolesta tieteen alalla, on kommunististen tutkijain taistelutehtävä tällä rintamalla.
Toveri Stalinin kirje, joka painotti välttämättömyyttä käydä päättävää taistelua mätää liberalismia vastaan, minkä siipien suojassa vain saattoi tunkeutua meidän kirjallisuuteemme trotskilainen ja kaikki muukin salakuletustavara, asettaa erikoisen kärkevästi kommunististen taloustutkijain tehtäväksi taistella puoluekannan puolesta kaikessa tieteellisessä tutkimustyössä sekä taloudellisessa ja suunnittelutyössä. Uusintamista ja taloutemme suunnittelemista sekä SNTL:n taloudellista riippumattomuutta ja puolustuskuntoisuutta koskevien kysymysten tutkiminen, toisen viisivuotissuunnitelman metodologisten kysymysten, mm. tuotannollisten voimien sosialistista sijoittelua sekä sosialistista kasautumista ja sisäisten varojen mobilisointia koskevien kysymysten käsittely ja johdonmukainen taistelu porvarillista, tuholais-porvarillista sekä pikkuporvarillista vaikutusta vastaan teoriassa ja käytännössä, kaikki tämä on mahdollista vain ehdolla, että jokaisen meidän tutkimuksemme lähtökohtana on puolueen ja poliittinen peruskanta: turvata niitten tehtävien ratkaiseminen, mitkä puolue ja työväenluokka on asettanut nykyiselle kaudelle, turvata proletariaatin taloudellisen rakennustyön siirtyminen korkeammalle asteelle muuttamalla realiseksi todellisuudeksi ne suunnattomat etuisuudet, mitkä sisältyvät meidän yhteiskunnallisen järjestyksemme luonteeseen, turvata sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen päättäminen toisen viisivuotiskauden kuluessa. Apoliittiselle akademismille ja valheelliselle tieteellisyydelle, mikä asiallisesti on porvarillista ”objektivismia”, on annettava musertava isku.
Puoluekannan puolesta koko meidän työssämme, siihen kutsuu meitä välittömästi toveri Stalinin kirje.
Mätä liberalismi ja puolue- sekä poliittisen vaiston tylsistyminen on ilmennyt useitten historiallisten, taloudellisten ym. aikakauslehtiemme työssä, sillä niitten palstoilla on julaistu paljon sellaista, mikä on katsottava marxilais-leniniläisen teorian trotskilaiseksi väärentelyksi, porvarillisten ja pikkuporvarillisten aatteiden ilmeiseksi salakulettamiseksi meidän kirjallisuuteemme. Aikakauslehdet ”Proletarskaja revoljutsija”, ”Problemy ekonomiki” ja ”Na agrarnom fronte”, missä pitkät ajat julaistiin kirjoituksia, joissa vääristeltiin puolueen peruskantaa, eivät ole ainoita esimerkkejä tästä. Sitä nopeammin ja sitä tarmokkaammin on mobilisoitava kommunististen taloustutkijain voimat päättävästi laajentamaan bolshevistista itsekritiikkiä, huolellisesti ja ehdottomasti lakaisemaan pois trotskilainen ja muu roska, lujasti ja järkähtämättömästi toteuttaa kaikessa työssä puolueen päälinjaa.
Täytyy panna merkille, että myöskin aikakauslehdessä ”Neuvosto-Karjala” on esiintynyt opportunistisia vääristelyjä eräissä aktualisissa kysymyksissä rakennustyömme alalla. Ryhtymättä tässä kirjoit. perinpohjaisesti käsittelemään kaikkia viime aikoina tässä aikakauslehdessä julaistuja kirjoituksia, mainitsemme vain eräistä yksityisistä periaatteellisista virheistä. Niinpä N:ossa 3/4 v. 1931 julaistussa A. Ivanovin kirjoituksessa ”Karjalan Valtion suunnittelukomitean puhdistuksesta”, mikä kirjoitus on kirjoitettu vuoden 1931 keskivaiheilla väitetään, että sosialistisen talouden perustan luominen on päätetty (sivu 10), mikä tuolla kaudella oli epäilemättä vasemmistolainen hyppäys ja häiritsi taistelua sosialismin perustan todellisen päättämisen puolesta. Numerossa 5/7 v.1931 julaistussa M. Kostinin kirjoituksessa ”Itsekannattavaisuus ja sen yhteydessä olevat tehtävät” on ilmeisesti sekavien ja huolimattomasti sommiteltujen määritelmien ohessa myöskin joukko ”vasemmisto”-opportunistisia määritelmiä. Niinpä kirjoittaja, antamatta oikeata kuvaa uuden talouspolitiikan (nepin) olemuksesta ja käsitellen sitä ahtaasti ”itsekannattavaisuus”-näkökannalta, kuvatessaan markkinasuhteitten kehitystä uuden talouspolitiikan kaudella lausuu, että meidän valtion hallussa oleva teollisuutemme selviytyi markkinain valtaamistehtävästä; ”yksityismarkkinat, lausuu kirjoittaja, antaen yhä enemmän perään (!) käyvät yhä enemmän olemattomiksi, ja kehityksessään taistelusta markkinoista ovat meidän valtion hallussa olevat laitoksemme siirtyneet uuteen suunnitelmalliseen, pohjaltaan sosialistiseen jakoon, varustaen järjestetysti niin tuotannon kuin henkilökohtaisen kulutuksenkin” (sivut 24—25). Tällainen väite kuvastaa välittömästi ”vasemmistolaista” kielteistä kantaa neuvostokaupan lujittamiseen nähden nykyisellä kaudella. Käsitellen edelleen luottoreformia lausuu kirjoittaja, että ennen vuoden 1930 reformia ei meidän luottojärjestelmämme kokonaisuudessaan kuvastanut tehtäviä sosialistisen, tuotantotavan laajentamisen ja auttamisen, sosialismin rakentamisen sekä sen pohjan lujittamisen alalla (sivut 27—28).
Toimituksen tehtävänä on tehtyjen virheitten bolshevistinen tarkastus ja korjaaminen, puolueterävyyden ja marxilais-leniniläisen teoreettisen täysipainoisuuden kohottaminen meidän sosialistisen rakennustyömme kaikkien kysymysten valaisun alalla, ollen tämä erikoisen tärkeätä niitten vastuunalaisten tehtävien valossa, joita aikakauslehti täyttää kansallisen neuvostotasavallan valtion suunnittelukomitean äänenkannattajana.
P. Bulat, S. Margolin
——
Toimitus yhtyy täydellisesti toverien Bulatin ja Margolinin kirjoituksen loppuosaan, missä kosketellaan toverien Ivanovin ja Kostinin kirjoituksissa esiintyneitä virheitä.
Neuvosto-Karjala, No 8—10, 1931
KASNT:n Valtion Suunnittelukomitean äänenkannattaja
Marxismi-Leninismi 