”Länsimaisuus” (1928)

Työrauhasta ovat porvarilliset lehdet viime aikoina verrattain ahkerasti kirjoitelleet. Viimevuotinen sitkeä metallitaistelu on saanut porvarit ajattelemaan hieman tosisessa äänilajissa työtaisteluja yleensä. Eräs piirre työnantajain työrauharakkaudessa on vetoaminen »länsimaisiin» esimerkkeihin. Länsimaissa muka on huomattu, että työn ja pääoman edut ovat sovinnollisuuden tiellä paremmin ratkaistavissa kuin taistelemalla. Suomalainen työläinen ei kuulemma ole »länsimainen», mutta ennenpitkää täälläkin länmaistutaan ja saavutetaan »luottamuksellinen yhteistoiminta».

Kunpahan ensin työnantajat »länsimaistuisivat» ja maksaisivat työläisille elintasoa vastaavia palkkoja. Ja sitten järjestökysymys: vasta äärimmäisessä pakkotilassa suomalainen työnantaja on tunnustanut työläisten järjestöt sopimuskumppaniksi. Miten monet työtaistelut onkaan tässä maassa taisteltu sen vuoksi, että työnantaja haluaa olla vain »omien» työläistensä, ei heidän muodostamansa järjestön kanssa tekemisissä. Suomalaisen työnantajan »länsimaisuus» on siinä, että hän vetoaa »länteen», kun työläiset pyrkivät kohottamaan elinehtojaan.

Mutta kaikkien näiden vetoomusten ja varsinkin sen väitteen takana, että suomalaiset työläiset ovat alkaneet »järkiintyä» ja »länsimaistua», on kavala ansa kätkettynä. Työnantajat eivät voi hillitä ihastustaan, kun kuulevat, että ammattijärjestöä ryhdytään sosialidemokraattien taholta hajoittamaan. Koetettakoon asiaa selitellä miten kauniisti tahansa, tosiasia on, että työnantajat ovat saaneet sosialidemokraateista avustajan työläisjärjestöjen tuhoamisen yhteisrintamassa.

Millaista se sitten olisi se sosialidemokraattien johtama »länsimainen» ammattiyhdistysliike kun työnantaja sen puolesta ryhtyy peistä taittamaan? Miten viimevuotinen metallitaistelu olisi taisteltu »länsimaisesti»? Voidaanko viimekesäistä paperityöläisten »palkkataistelua» pitää tämän »aarteen» symboolina? Jos pitäisimme kiinni vanhasta lauseesta, että ei savua ilman tulta, niin olisimme siinä uskossa, ja toistaiseksi siihen uskoon jäämmekin, jos ei selityksiä saada, että työnantajilla ja »länsimaisuutta» harrastavilla sosialidemokraateilla on yhteistä etua yhteen hiileen puhaltamisesta. Sillä porvaria miellyttävää ammattiyhdistysliikettä et voi olla. Jos se miellyttää porvaria, niin se ei ole työväen ammattiyhdistysliikettä.

Herrat nosket, mitenkäs se sanoikaan Bebel aikoinaan: jos porvari kehuu sinua, niin tarkista kantasi. Mutta nehän ajat ovat olleet ja menneet. Nykyisinhän on niin, että jos porvari haukkuu, niin silloin herrat nosket tarkistavat kantansa. Bebelin määritelmä on siis päälaellaan. Niin kuin koko sosialidemokraattinen huuhsholli, joka on, niin kuin porvari todistaa – »länsimaisuutta».