Stalinin puhe vaalikokouksessa (1946)

Neuvostojärjestelmä on voittanut

Kuten muistamme, suoritettiin Neuvostoliitossa Korkeimman Neuvoston vaalit 10 p:nä helmikuuta 1946. Näihin vaaleihin osallistui 101,450.936 neuvostokansalaista, siis noin 99,7 % kaikista vaalioikeutetuista. Kommunistisella puolueella ja puolueettomilla oli yhteinen vaaliliitto ja kaikki 1,339 olivat tämän liiton ehdokkaita. Ensimmäisenä kaikista, kaikkien jakamattoman kannatuksen saaneena valittiin generalissimus JOSEF STALIN, jonka Moskovan kaupungin Stalinin vaalipiirin vaalikokouksessa 4.2. -46 pitämän puheen julkaisemme kokonaisuudessaan.

Toverit!

Korkeimman Neuvoston viimeksi toimitetuista vaaleista on kulunut 8 vuotta. Ne ovat olleet ratkaisevista tapahtumista rikasta aikaa. Ensimmäiset 4 vuotta kuluivat täynnä ponnistuksia olevassa neuvostoihmisten työssä kolmannen 5-vuotissuunnitelman toteuttamiseksi. Seuraavien neljän vuoden aikana tulivat toisen maailmansodan tapahtumat, — sota saksalaisia ja japanilaisia hyökkääjiä vastaan. Epäilemättä on sota kuluneen kauden päämomentti.

Olisi väärin ajatella, että toinen maailmansota syttyi sattumalta tai eräiden valtiomiesten tekemien virheiden takia, vaikka virheitä onkin ehdottomasti tehty. Todellisuudessa sota syttyi maailman taloudellisten ja poliittisten voimien kehityksen kiertämättömänä tuloksena nykyaikaisen monopolikapitalismin perustalla. Marxilaiset ovat useasti lausuneet, että maailmantalouden kapitalistinen järjestelmä kätkee itseensä yleisen pulan ja sotaselkkausten ainekset ja että tämän tähden maailman kapitalismin kehitys ei meidän aikanamme tapahdu joustavan ja tasaisen eteenpäinmenon, vaan pulien ja sotakatastrofien kautta. Asia on niin, että kapitalististen maiden kehityksen epätasaisuus tavallisesti aiheuttaa ajan mittaan tasapainon jyrkän häiriintymisen kapitalismin maailmanjärjestelmän sisällä, jolloin se kapitalististen maiden ryhmä, joka pitää itseään vähemmän turvattuna raaka-aineen ja myyntimarkkinoiden suhteen, tavallisesti pyrkii muuttamaan tilannetta ja jakamaan uudelleen »vaikutusalueita» omaksi hyväkseen käyttäen asevoimaa. Sen johdosta kapitalistinen maailma jakautuu kahteen vihollisleiriin ja sota niiden välillä syttyy.

Ehkä voitaisi välttää sotakatastrofeja, jos olisi mahdollista aika ajoin jakaa uudelleen raaka-aineet ja myyntimarkkinat eri maiden kesken niiden taloudellisen merkityksen mukaisesti hyväksymällä sellaiset päätökset sopien ja rauhassa. Mutta se on mahdotonta toteuttaa maailmantalouden kehityksen nykyisissä kapitalistisissa oloissa.

Siten maailmantalouden kapitalistisen järjestelmän ensimmäisen pulan seurauksena syttyi ensimmäinen maailmansota ja toisen pulan seurauksena toinen maailmansota.

Se ei tietenkään merkitse, että toinen maailmansota on ensimmäisen jäljennös. Päinvastoin, toinen maailmansota eroaa oleellisesti ensimmäisestä luonteensa puolesta. Täytyy ottaa huomioon, että fasistiset päävaltiot — Saksa, Japani, Italia — olivat ennen hyökkäystään liittoutuneisiin maihin hävittäneet omassa maassaan porvarillis-demokraattisen vapauden viime jäännökset, panneet voimaan ankaran terrorikomennon, polkeneet jalkoihinsa pienten maiden suvereenisuuden ja vapaan kehityksen periaatteen, julistaneet vieraiden maiden anastuspolitiikan omaksi politiikakseen sekä ilmoittaneet äänekkäästi pyrkivänsä maailman herruuteen ja fasismin levittämiseen koko maailmaan. Tshekkoslovakian ja Kiinan keskialueiden anastuksella akselivallat näyttivät, että ne olivat valmiita toteuttamaan uhkauksensa kaikkien vapautta rakastavien kansojen orjuutuksesta. Niin sai toinen maailmansota, erotukseksi ensimmäisestä maailmansodasta, alun alkaen fasisminvastaisen, vapautussodan luonteen, jonka sodan yhtenä tehtävänä oli myös demokraattisten vapauksien jälleen voimaansaattaminen. Neuvostoliiton liittyminen sotaan akselivaltioita vastaan, saattoi vain voimistuttaa, — ja todella voimistutti, — toisen maailmansodan fasisminvastaista ja vapautusluonnetta.

Tällä pohjalla muodostuikin Neuvostoliiton, Amerikan Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja muiden vapautta rakastavien valtioiden fasisminvastainen liittoutuma, jolla sitten oli ratkaiseva merkitys akselivaltioiden asevoimien murskaamisessa.

Näin on asia toisen maailmansodan alkua ja luonnetta koskevassa kysymyksessä.

Nykyään kai kaikki tunnustavat, että sota ei todellakaan ollut eikä voinut olla sattuma kansojen elämässä, että se muuttui kansojen sodaksi olemassaolostaan ja ettei se juuri siksi voinut olla salamannopeaa.

Mitä tulee meidän maahamme, niin tämä sota oli sille ankarampi ja raskaampi kaikista kuin mikään muu synnyinmaamme historian aikana koettu sota.

Mutta sota ei yksinomaan ollut kiroukseksi. Se oli samalla kansan kaikkien voimien suurena koetus- ja tarkastuskouluna. Sota paljasti kaikki seikat ja tapahtumat niin selustassa kuin rintamallakin, se repi armotta rikki kaikki verhot, jotka peittivät valtioiden, hallitusten, puolueiden todelliset kasvot ja asetti ne näyttämölle ilman naamiota, ilman kaunistusta, kaikkine puutteineen ja hyvine puolineen. Sota oli neuvostojärjestelmällemme, valtiollemme, hallituksellemme, kommunistiselle puolueellemme eräänlainen tutkinto, ja se teki niiden työstä johtopäätökset, ikäänkuin sanoen meille: siinä ovat ihmisenne ja järjestönne, heidän toimensa ja päivänsä, — katsokaa niitä tarkkaavasti ja arvostelkaa tekojen mukaan.

Siinä on eräs sodan myönteisiä puolia.

Meille valitsijoille tällä seikalla on suuri merkitys, sillä se auttaa meitä nopeasti ja objektiivisesti arvioimaan puolueen ja sen miesten toimintaa ja tekemään siitä oikeat johtopäätökset. Toisena aikana olisi pitänyt tutkia puolueen edustajien puheita ja selostuksia, eritellä niitä, verrata heidän sanojaan ja tekojaan toisiinsa, tehdä johtopäätökset jne. Se vaatii monimutkaista ja vaikeaa työtä, eikä ole takeita, ettei tehdä virheitä. Nyt on asia toinen, kun sota on päättynyt, kun sota itse on tutkinut järjestöjemme ja johtajiemme työn ja tehnyt siitä johtopäätökset. Nyt meidän on paljon helpompi selvittää kysymykset ja tulla oikeisiin johtopäätöksiin.

Millaiset siis ovat sodan tulokset?

On yksi päätulos, jonka perustalla kaikki muut tulokset ovat syntyneet. Tämä johtopäätös on se, että sodan päättyessä viholliset ovat kärsineet tappion ja että me liittolaistemme kanssa olemme voittajia.

Me olemme voittaneet sodan saaden täyden voiton vihollisista, — se on sodan päätulos. Mutta se on liian yleinen tulos emmekä me voi panna siihen pistettä. Vihollisen lyöminen sellaisessa sodassa kuin oli toinen maailmansota, jollaista ihmiskunnan historiassa ei ole vielä ollut, merkitsee tietenkin maailmanhistoriallisen voiton saavuttamista. Se on kaikki totta. Mutta se on kumminkin yleinen tulos, emmekä me voi tyytyä siihen. Ymmärtääksemme voittomme suuren historiallisen merkityksen on meidän välttämätöntä konkreettisemmin tarkastaa tätä asiaa.

Miten on siis ymmärrettävä vihollisista saamamme voitto, mitä tämä voitto saattaa merkitä maamme sisäisten voimien kehitykselle?

Voittomme merkitsee ennenkaikkea, että Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmämme, neuvostojärjestelmä, on voittanut, että Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmä on menestyksellisesti kestänyt sodan koettelemukset ja osoittanut täyden elinkelpoisuutensa.

Kuten tunnettua, ovat ulkolaiset lehdet toistuvasti väittäneet, että Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmä on »vaarallista kokeilua», joka on tuomittu luhistumaan, että neuvostojärjestelmä on kuin »korttitalo», jolla ei ele juuria elämässä ja että se on muka Tshekan avulla istutettu kansaan, joten vähäinen töytäys ulkoapäin riittäisi luhistamaan tämän »korttitalon».

Nyt voimme sanoa, että sota on kumonnut kaikki nämä ulkolaisten lehtien väitteet perusteettomina. Sota on näyttänyt, että Neuvostoliiton

yhteiskunnallinen järjestelmä on todellinen kansanjärjestelmä, joka on kasvanut kansanuumenista ja jota kansa voimakkaasti tukee, että Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmä on täysin elinkelpoinen ja kestävä yhteiskunnan järjestyksen muoto.

Enemmänkin. Ei ole enää kysymystä siitä, onko Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmä elinkelpoinen vai ei, sillä sodan havainto-opetusten jälkeen ei kukaan skeptikkokaan uskalla esiintuoda epäilyjään Neuvostoliiton yhteiskunnallisen järjestelmän elinkelpoisuuden suhteen. Nyt on kysymys siitä, että Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmä on osoittautunut elinkelpoisemmaksi ja kestävämmäksi kuin muut yhteiskunnalliset järjestelmät, että Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmä on parempi yhteiskuntajärjestyksen muoto kuin mikään muu neuvostojärjestelmästä poikkeava yhteiskunnallinen järjestelmä.

Toiseksi voittomme merkitsee, että Neuvostoliiton valtiollinen järjestelmä on saavuttanut voiton, että meidän monikansainen neuvostovaltiomme

on kestänyt sodan kaikki koettelemukset ja osoittanut elinkelpoisuutensa.

Kuten tunnettua, huomattavat ulkolaiset sanomalehtimiehet ovat toistuvasti lausuneet, että neuvostovaltio, johon kuuluu monta kansakuntaa, on »keinotekoinen ja eloton aikaansaannos», että joittenkin vaikeuksien sattuessa Neuvostoliiton sortuminen on ehdoton ja että Neuvostoliittoa odottaa Itävalta-Unkarin kohtalo.

Nyt voimme sanoa, että sota on kumonnut nämä ulkomaisten lehtien lausunnot kaikkea pohjaa vailla olevina. Sota on osoittanut, että Neuvostoliiton monikansainen valtiojärjestelmä on menestyksellisesti kestänyt koettelemukset, voimistunut entisestäänkin sodan aikana ja osoittanut olevansa täysin elinkelpoinen valtiollinen järjestelmä. Nämä herrat eivät ole ymmärtäneet, ettei rinnastus Itävalta-Unkariin sovi, sillä meidän monikansainen valtiomme ei ole kasvanut kansallisen epäluottamuksen ja kansallisen vihan tunnetta herättävällä porvarillisella pohjalla, vaan neuvostopohjalla, joka päinvastoin kultivoi ystävyyden ja veljellisen yhteistyön tunnetta valtiomme kansojen kesken.

Sodan opetusten jälkeen nämä herrat eivät tosin uskalla enää kieltää Neuvostoliiton valtiollisen järjestelmän elinkelpoisuutta. Nyt ei kysymys ole enää Neuvostoliiton valtiollisen järjestelmän elinkelpoisuudesta, sillä sen elinkelpoisuus on epäämätön. Nyt on kysymys siitä,

että Neuvostoliiton valtiollinen järjestelmä on osoittanut olevansa esimerkki monikansakuntaisesta valtiosta, että Neuvostoliiton valtiollinen järjestelmä muodostaa sellaisen valtiojärjestyssysteemin, jossa kansallisuuskysymys ja kansakuntien yhteistyö on ratkaistu paremmin kuin missään muussa monikansakuntaisessa valtiossa.

Kolmanneksi voittomme merkitsee, että Neuvostoliiton asevoimat ovat voittaneet, että Punainen Armeijamme on voittanut, että Punainen Armeija on sankarillisesti kestänyt kaikki sodan vaikeudet, murskannut täydellisesti vihollistemme armeijat ja poistunut sodasta voittajana. (Huudahduksia salista: »Toveri Stalinin johdolla!» Kaikki läsnäolijat nousevat seisomaan, kauankestäviä suosionosoituksia).

Nykyisin kaikki, niin ystävät kuin vihollisetkin tunnustavat, että Punainen Armeija oli suurten tehtäviensä tasalla. Mutta niin ei ollut laita kuusi vuotta sitten, sotaa edeltäneellä kaudella. Kuten tunnettua, huomattavat ulkolaiset lehtimiehet ja monet tunnustetut ulkolaiset sota-asiantuntijat lausuivat toistuvasti, että Punaisen Armeijan tila herättää suurta epäilyä, että Punainen Armeija on huonosti aseistettu eikä sillä ole kunnollista päällystökuntaa, että sen moraalinen tila on kaiken arvostelun alapuolella, että se ehkä kelpaa puolustukseen, mutta hyökkäykseen se on kelvoton, että saksalaisten hyökätessä Punainen Armeija on luhistuva kuin »savijaloilla seisova jättiläinen». Sellaisia väitteitä ei tehty vain Saksassa, vaan myös Ranskassa, Englannissa, Amerikassa.

Nyt me voimme sanoa, että sota on kumonnut kaikki nuo väitteet perusteettomina ja naurettavina.

Sota on osoittanut, että Punainen Armeija ei ole »savijaloilla seisova jättiläinen», vaan aikamme ensiluokkainen armeija, jolla on täysin nykyaikainen aseistus, mitä kokenein päällystö ja korkeat moraaliset taisteluominaisuudet. Ei saa unohtaa, että Punainen Armeija on juuri se armeija, joka löi murskaksi Saksan armeijan, joka vielä eilen oli Euroopan valtioiden armeijain kauhu.

On huomautettava, että Punaisen Armeijan »arvostelijain» luku käy yhä vähäisemmäksi. Enemmänkin, ulkomaan lehdistössä on yhä useammin tietoja, joissa puhutaan Punaisen Armeijan hyvistä ominaisuuksista, sen soturien ja päälliköiden erinomaisesta taidosta, sen strategian ja taktiikan moitteettomuudesta. Se onkin ymmärrettävää. Niiden loistavien voittojen jälkeen, joita Punainen Armeija on saavuttanut. Moskovan ja Stalingradin, Kurskin ja Belgorodin, Kievin ja Kirovogradin, Minskin ja Bobruiskin, Leningradin ja Tallinnan, Jassyn ja Lvovin edustalla, Veikselillä ja Njemenillä, Tonavalla ja Oderilla, Wienin ja Berliinin luona, ei ole voitu olla tunnustamatta, että Punainen Armeija on ensiluokkainen armeija, jolta voitaisiin oppia paljon. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

Niin me konkreettisesti ymmärrämme maamme maamme vihollisistaan saaman voiton.

Sellaiset ovat sodan päätulokset.

Olisi virhe ajatella, että sellainen historiallinen voitto voidaan saavuttaa ilman koko maan edelläkäypää valmistumista aktiiviseen puolustukseen. Yhtä virheellistä olisi olettaa, että sellainen valmistelu voidaan toimittaa lyhyessä ajassa, jonkun 3–4 vuoden aikana. Vielä erheellisempää olisi väittää, että me saavutimme voiton yksinomaan joukkojemme uljuuden ansiosta. Ilman uljuutta on tietenkin mahdotonta saavuttaa voittoa, mutta urheus yksinään ei riitä voittamaan vihollista, jolla on monilukuinen armeija, ensiluokkainen aseistus, hyvin koulutettu upseerikunta ja tyydyttävä muonitusjärjestelmä. Jotta voitaisi puolustautua sellaista vihollista vastaan, tehdä sille vastarintaa ja sitten tuottaa sille täydellinen tappio, niin tarvitaan ehdottomasti paitsi joukkojemme vertaansa vailla olevaa uljuutta, myös täysin uudenaikaista ja lisäksi määrällisesti riittävää aseistusta sekä hyvin järjestettyä ja myöskin tarpeeksi laajaa muonitusta. Mutta sitä varten tarvitaan ja tarpeellisin määrin sellaisia alkeellisia tuotteita kuin metallia, aseiden, varusteiden, tehdaskoneiston tuottamista varten; polttoainetta tehtaiden ja liikenteen toiminnan ylläpitämiseksi; puuvillaa vaatetuksen valmistusta varten; viljaa armeijan muonittamiseksi.

Voidaanko väittää, että ennen maamme joutumista toiseen maailmansotaan meillä oli jo minimaaliset, välttämättömimmät aineelliset mahdollisuudet, tyydyttämään pääosaltaan näitä tarpeita? Luulen, että niin voidaan väittää. Tämän laajakantoisen tehtävän valmistamiseksi oli tarpeen kansantalouden kehityksen kolmen 5-vuotissuunnitelman toteuttaminen. Juuri nämä kolme 5-vuotissuunnitelmaa auttoivat meitä luomaan nämä aineelliset mahdollisuudet. Joka tapauksessa maamme asema tässä suhteessa ennen toista maailmansotaa, vuonna 1940, oli monta kertaa parempi kuin ennen ensimmäistä maailmansotaa, vuonna 1913.

Mitä aineellisia mahdollisuuksia oli maallamme ennen toista maailmansotaa?

Auttaakseni teitä selvittämään tämän kysymyksen minun täytyy luoda lyhyt katsaus kommunistisen puolueen toimintaan maamme valmistamiseksi aktiiviseen puolustukseen.

Jos otamme vuoden 1940, toisen maailmansodan aaton luvut ja vertaamme niitä v:n 1913, ensimmäisen maailmansodan aaton lukuihin, saamme seuraavan kuvan.

V. 1913 maassamme tuotettiin 4 milj. 220 tuhatta tonnia takkirautaa, 4 milj. 230 tuhatta tonnia terästä, 29 milj. tonnia hiiltä, 9 milj. tonnia naftaa, 21 milj. 600 tuhatta tonnia markkinaviljaa, 740,000 tonnia raakapuuvillaa.

Tällaiset olivat maamme aineelliset mahdollisuudet sen joutuessa ensimmäiseen maailmansotaan.

Se oli vanhan Venäjän taloudellinen perusta, jota voitiin käyttää hyväksi sodan aikana.

Mitä tulee vuoteen 1940, niin tämän vuoden aikana maassamme tuotettiin: 15 milj. tonnia takkirautaa, siis lähes 4 kertaa enemmän kuin v. 1913; 18 milj. 300 tuhatta tonnia terästä, siis 4½ kertaa enemmän kuin v. 1913; 166 milj. tonnia hiiltä, s.o. 5½ kertaa enemmän kuin v. 1913; 31 milj. tonnia naftaa, siis 3½ kertaa enemmän kuin v. 1913; 38 milj. 300 tuhatta tonnia markkinaviljaa, s.o. 17 milj. tonnia enemmän kuin v. 1913; 2 milj. 700 tuhatta tonnia raakapuuvillaa, s.o. 3½ kertaa enemmän kuin v. 1913.

Tällaiset olivat maamme aineelliset mahdollisuudet sen joutuessa toiseen maailmansotaan.

Se oli Neuvostoliiton taloudellinen perusta, jota voitiin käyttää hyväksi sodan aikana.

Kuten näette, ero on valtava.

Sellaista ennennäkemätöntä tuotannon lisäystä ei voida pitää yksinkertaisena ja tavallisena maan kehityksenä takapajuisuudesta edistystä kohti. Se oli hyppy, jonka avulla synnyinmaamme muuttui takapajuisesta maasta eturivin maaksi, maatalousmaasta teollisuusmaaksi.

Tämä historiallinen muutos tapahtui kolmen 5-vuotissuunnitelman aikaan alkaen vuodesta 1928, ensimmäisen 5-vuotissuunnitelman ensimmäisestä vuodesta. Sitä ennen meidän piti huolehtia hävitetyn teollisuutemme jälleenrakentamisesta sekä ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan aiheuttamien haavojen lääkitsemisestä. Jos tällöin otetaan huomioon se seikka, että ensimmäinen 5-vuotissuunnitelma täytettiin 4 vuodessa, ja että sota keskeytti kolmannen 5-vuotissuunnitelman toteuttamisen sen neljäntenä vuonna, niin käy ilmi, että maamme muuttumiseen maatalousmaasta teollisuusmaaksi on tarvittu kaikkiaan noin kolmetoista vuotta.

Täytyy tunnustaa, että kolmentoista vuoden aika on uskomattoman lyhyt niin valtavan tehtävän suorittamista varten.

Se oikeastaan selittääkin, että näiden numeroiden julkaiseminen aiheutti aikoinaan ulkomaan lehdistössä kovan melun. Ystävät päättelivät, että »ihme» oli tapahtunut. Viholliset julistivat, että 5-vuotissuunnitelmat ovat »bolshevistista propagandaa» ja »Tshekan silmänkääntötemppuja». Mutta koska ihmeitä ei tapahdu maailmassa eikä Tsheka ole niin voimakas, että se voisi muuttaa yhteiskunnallisen kehityksen lakeja, niin ulkomaiden »yleisen mielipiteen» täytyi tyytyä tosiasioihin.

Minkälaisen politiikan avulla kommunistisen puolueen onnistui turvata nämä aineelliset mahdollisuudet maassa niin lyhyessä ajassa?

Ennen kaikkea Neuvostoliiton teollistamispolitiikan avulla.

Neuvostoliiton teollistamismenetelmä eroaa täydellisesti kapitalistisesta teollistamismenetelmästä. Kapitalistisissa maissa teollistaminen tavallisesti alkaa kevyestä teollisuudesta. Koska kevyeen teollisuuteen tarvitaan vähemmän sijoituksia ja pääoman kiertokulku siinä on nopeampaa, samalla kun voiton saaminen on helpompaa kuin raskaassa teollisuudessa, niin juuri kevyt teollisuus muodostuu siellä ensimmäiseksi teollistamisen kohteeksi. Vasta pitemmän ajan kuluttua, jona aikana kevyt teollisuus kasaa voittoja ja keskittää niitä pankkeihin, vasta sen jälkeen tulee raskaan teollisuuden vuoro ja alkaa kasaantuneiden omaisuuksien vähittäin siirtäminen raskaaseen teollisuuteen ehtojen luomiseksi sen kehittymiselle. Mutta se on pitkäaikainen, useita vuosikymmeniä vaativa prosessi, jonka aikana on odotettava kevyen teollisuuden kehittymistä ja elää kituutettava ilman raskasta teollisuutta. Selvää on, että kommunistinen puolue ei voinut käyttää tätä tietä.

Puolue tiesi, että sota lähestyy, että maan puolustaminen ilman raskasta teollisuutta on mahdotonta, että on nopeammin ryhdyttävä kehittämään raskasta teollisuutta, että myöhästyminen siinä merkitsee häviötä.

Puolue muisti Leninin sanat, että ilman raskasta teollisuutta on mahdotonta saada maan riippumattomuus suojelluksi, että ilman sitä neuvostojärjestelmä voi tuhoutua. Sen vuoksi maamme kommunistinen puolue hylkäsi teollistamisen »tavallisen» tien ja alkoi maan teollistamisen kehittämällä raskasta teollisuutta. Se oli hyvin vaikeaa, mutta mahdollista. Suuren avun se sai tässä suhteessa teollisuuden ja pankkien kansallistuttamisesta, joka teki varojen nopean kokoamisen ja siirron raskaaseen teollisuuteen mahdolliseksi.

Ei voi olla epäilyä siitä, että ilman sitä olisi maamme muuttaminen teollisuusmaaksi niin lyhyessä ajassa ollut mahdotonta.

Toiseksi maatalouden kollektivisoimispolitikan avulla.

Päästäksemme eroon maatalouden alalla vallinneesta takapajuisuudestamme ja antaaksemme maalle enemmän viljaa, enemmän puuvillaa jne. oli välttämätöntä siirtyä pienistä talonpoikaistalouksista suurtalouteen, sillä ainoastaan suurtalouksilla on mahdollisuus käyttää uusia teknillisiä apukeinoja, käyttää hyväkseen kaikkia maatalouden saavutuksia ja antaa enemmän tuotteita markkinoita varten.

Mutta on kahdenlaisia suurtalouksia, kapitalistisia ja kollektiivisia. Kommunistinen puolue ei voinut lähteä maatalouden kehittämisen kapitalistiselle tielle paitsi periaatteellisista syistä, senkään vuoksi, että se vaatii liian pitkää kehitystietä ja edellyttää talonpoikain joutumista häviöön, heidän muuttumistaan maatyöläisiksi. Sen vuoksi kommunistinen puolue lähti maatalouden kollektivisoinnin tielle, maatalouden suurentamisen tielle yhdistämällä talonpoikaistaloudet yhteistalouksiksi. Kollektivisoimismenetelmä oli tavattoman edistyksellinen menetelmä paitsi sen vuoiksi, että se ei edellyttänyt talonpoikain häviöön joutumista, vaan varsinkin siksi, että se soi mahdollisuuden suurten kollektiivitalouksien levittämiselle kaikkialle maahan muutaman vuoden kuluessa, joilla talouksilla oli mahdollisuus käyttää uusia teknillisiä apuvälineitä, käyttää hyväkseen kaikkia maataloustieteen saavutuksia ja antaa maalle enemmän tarvikkeita.

Ei ole epäilyä siitä, että ilman kollektivisoimispolitiikkaa me emme olisi voineet niin lyhyessä ajassa suoriutua maataloutemme ikivanhasta takapajuisuudesta.

Ei voida sanoa, etteikö tämä puolueen politiikka olisi kohdannut vastustusta. Eivät ainoastaan takapajuiset ihmiset, jotka viittaavat kintaalla kaikelle uudelle, vaan monet huomattavat puolueen jäsenetkin vetivät puoluetta järjestelmällisesti taaksepäin ja yrittivät kiskoa sitä kaikin tavoin kehityksen »tavalliselle» kapitalistiselle tielle. Kaikki trotskilaisten ja oikeistolaisten puoluevastaiset salajuonet, koko heidän »työnsä» hallituksemme toimenpiteiden sabotoimiseksi pyrkivät samaan päämäärään: tekemään tyhjäksi puolueen politiikan sekä jarruttamaan teollistamista ja kollektivisoimista. Mutta puolue ei pelännyt toisten uhkauksia eikä toisten voivotuksia ja kulki kaikesta huolimatta varmasti eteenpäin. Puolueen ansio on siinä, ettei se mukautunut takapajuisten tahtiin, ei pelännyt kulkea vasten virtaa ja säilytti koko ajan asemansa johtavana voimana. Ei voi olla epäilyä siitä, että ilman sellaista lujuutta ja sisua kommunistinen puolue ei olisi voinut panna täytäntöön maan teollisoimisen ja maatalouden kollektivisoimisen politiikkaa.

Osasiko kommunistinen puolue oikealla tavalla käyttää hyväkseen siten luotuja aineellisia mahdollisuuksia kehittääkseen sotatarviketuotannon ja varustaakseen Punaisen Armeijan tarpeellisella aseistuksella?

Ajattelen, että se osasi sen tehdä ja lisäksi mitä suurimmalla menestyksellä.

Ellei oteta lukuun sodan ensimmäistä vuotta, jolloin teollisuuden evakuointi itään jarrutti sotatarviketuotannon kehittymistä, niin kuluneiden kolmen sotavuoden aikana puolue saavutti sellaisia tuloksia, jotka antoivat sille mahdollisuuden ei yksinomaan varustaa, toimittaa rintamalle riittävästi tykistöä, konekiväärejä, kiväärejä, lentokoneita, hyökkäysvaunuja, ammuksia, mutta myöskin koota reservejä. Tällöin on tunnettua, että aseistuksemme ei laatuunsa nähden ollut saksalaista huonompi, vaan yleensä oli sitä parempikin.

On tunnettua, että hyökkäysvaunuteollisuutemme tuotti sodan kolmen viime vuoden aikana vuosittain keskimäärin yli 30.000 hyökkäysvaunua, ryntäystykkiä ja panssarivaunua. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

On myös tunnettua, että lentokoneteollisuutemme tuotti samaan aikaan vuosittain 40.000 lentokonetta. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

Vielä on tunnettua, että tykkiteollisuutemme tuotti samana aikana vuosittain 120.000 erikokoista tykkiä (myrskyisiä suosionosoituksia), 450.000 kevyttä ja raskasta konekivääriä (myrskyisiä suosionosoituksia), yli 3 milj. kivääriä (suosionosoituksia) ja noin 2 milj. automaattipistoolia (suosionosoituksia).

Lopuksi on tunnettua, että kranaatinheitinteollisuutemme tuotti vv. 1942–44 vuosittain noin 100.000 kranaatinheitintä. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

On selvää, että samaan aikaan tuotettiin vastaavassa määrässä myös tykinammuksia, erityyppisiä miinoja, lentopommeja, kivääri- ja konekivääripanoksia.

On esimerkiksi tunnettua, että yksistään vuonna 1944 tuotettiin yli 240 milj. ammusta, pommia ja kranaattia (suosionosoituksia) sekä 7 miljardia 400 miljoonaa panosta. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

Sellainen on pääpiirteissään Punaisen Armeijan ase- ja ampumatarvikevarustelua esittävä kuva.

Kuten näette, se ei muistuta sitä kuvaa, joka esitti armeijamme varustelua ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin rintama koki jatkuvaa tykistön ja ammusten puutetta, jolloin armeija taisteli ilman hyökkäysvaunuja ja ilmavoimia, jolloin kolmelle sotilaalle annettiin yksi yhteinen kivääri.

Mitä taas tulee Punaisen Armeijan elintarvike- ja vaatevarusteluun, niin kaikille oli tunnettua, että rintamalla oli käytettävinään tarpeelliset varastot puhumattakaan siitä, että sillä ei ollut siinä suhteessa mitään puutetta.

Niin oli maamme kommunistisen puolueen työn laita ennen sotaa ja edeltäneellä kaudella ja itse sodan aikana.

Nyt muutamia sanoja kommunistisen puolueen lähiajan suunnitelmista. Kuten tunnettua, nämä suunnitelmat on esitetty uudessa 5-vuotissuunnitelmassa, joka pitäisi vahvistaa lähiaikana. Uuden viisivuotissuunnitelman päätehtävinä on sodasta kärsineiden seutujen jälleenrakentaminen, teollisuuden ja maatalouden nostaminen sodanedelliselle tasolle ja sitten tämän tason ylittäminen suuremmassa tai pienemmässä mitassa. Pysähtymättä siihen, että lähiaikoina luovutaan korttijärjestelmästä (myrskyisiä, jatkuvia suosionosoituksia), tullaan erikoista huomiota kiinnittämään kulutustarvikkeiden tuotantoon, työtätekevien elintason nostamiseen laskemalla jatkuvasti kaikkien tavarain hintoja (myrskyisiä, jatkuvia suosionosoituksia) ja kaikenlaisten tieteellisten tutkimuslaitosten laajakantoiseen järjestämiseen, jotka laitokset voivat antaa tieteelle mahdollisuuden kehittää voimiaan. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

En epäile sitä, että jos annamme tarpeellista apua tiedemiehillemme, niin he eivät yksinomaan saavuta, vaan ylittävätkin lähiaikoina ulkomaisen tieteen saavutukset. (Jatkuvia suosionosoituksia).

Mitä tulee pitempää aikaa koskeviin suunnitelmiin, niin puolueen tarkoituksena on saada aikaan uusi voimakas kansantalouden nousu, joka antaisi meille mahdollisuudet kohottaa teollisuutemme tason esimerkiksi kolminkertaiseksi sotaa edeltäneeseen tasoon verrattuna. Meidän on pyrittävä siihen, että teollisuutemme voisi vuosittain tuottaa 50 miljoonaa tonnia takkirautaa (jatkuvia suosionosoituksia), 60 miljoonaa tonnia terästä (jatkuvia suosionosoituksia), 500 miljoonaa tonnia hiiltä (jatkuvia suosionosoituksia), 60 miljoonaa tonnia naftaa (jatkuvia suosionosoituksia). Ainoastaan tällä ehdolla voidaan luottaa siihen, että synnyinmaamme on turvassa kaikilta vaaroilta ja sattumilta. (Myrskyisiä suosionosoituksia). Siihen vaaditaan ehkä kolme uutta viisivuotiskautta, ellei enempää. Mutta tämä työ voidaan suorittaa ja meidän täytyy se suorittaa. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

Tässä lyhyt katsaukseni kommunistisen puolueen toimintaan lähimmässä menneisyydessä ja sen tuleviin työsuunnitelmiin. (Myrskyisiä, jatkuvia suosionosoituksia).

Teidän tehtävänne on ratkaista, onko puolueemme työskennellyt ja työskenteleekö se oikein (suosionosoituksia) ja eikö se olisi voinut työskennellä paremmin. (Hilpeyttä, suosionosoituksia).

Sanotaan, että voittajia ei tuomita (hilpeyttä, suosiota), että heitä ei saa arvostella eikä tarkastaa. Se ei ole totta. Voittajia voidaan ja täytyy tuomita (hilpeyttä, suosionosoituksia), heitä voidaan ja täytyy arvostella ja tarkkailla. Se on terveellistä sekä asialle että voittajille itselleen (hilpeyttä, suosionosoituksia): tulee vähemmän omahyväisyyttä, enemmän vaatimattomuutta. (Hilpeyttä, suosionosoituksia). Olen sitä mieltä, että vaalikamppailu on kommunistiseen puolueeseen hallitsevana puolueena kohdistuva valitsijain tuomioistuin. Vaalien tulokset osoittavat valitsijain tuomion. (Hilpeyttä, suosiota). Maamme kommunistinen puolue ei olisi paljon minkään arvoinen, jos se pelkäisi arvostelua, tarkastusta. Kommunistinen puolue on valmis ottamaan vastaan valitsijain tuomion. (Myrskyisiä suosionosoituksia).

Vaalikamppailussa ei kommunistinen puolue esiinny yksin. Se menee vaaleihin vaaliliitossa puolueettomien kanssa. Entisinä aikoina kommunistit suhtautuivat eräänlaisella epäilyksellä puolueettomiin ja puolueettomuuteen. Se johtui siitä, että puolueettomuuden lipun suojiin kätkeytyivät usein erilaiset porvarilliset ryhmät, joiden ei ollut edullista esiintyä valitsijain edessä naamiotta. Niin oli ennen. Mutta nyt ovat ajat toiset. Puolueettomat erottaa nyt porvaristosta aitaus, jonka nimi on Neuvostoliiton yhteiskunnallinen järjestelmä. Tämä aitaus yhdistää puolueettomat ja kommunistit samaksi neuvostoihmisten yhteisöksi. Samassa yhteisössä eläen ne ovat yhdessä taistelleet maamme mahtavuuden lujittamiseksi, yhdessä käyneet sotaa ja vuodattaneet vertaan rintamilla synnyinmaamme vapauden ja suuruuden puolesta, yhdessä olleet takomassa voittoa maamme vihollisista ja saavuttaneet sen. Heidän välisenä ero on vain siinä, että toiset ovat puolueen jäseniä, toiset eivät. Mutta se on muodollinen ero. Tärkeää on se, että molemmat toimivat yhteisen asian hyväksi. Sen vuoksi kommunistien ja puolueettomien vaaliliitto on luonnollinen ja elinkelpoinen. (Myrskyisiä, jatkuvia suosionosoituksia).

Sallikaa minun lopuksi kiittää luottamuksestanne, jota olette minulle osoittaneet (Jatkuvia, kauankestäviä suosionosoituksia. Huudahduksia yleisön joukosta: »Eläköön kaikkien voittojen suuri sotapäällikkö, toveri Stalin!»), esittäessänne minut Korkeimman Neuvoston edustajaehdokkaaksi. Voitte olla varmat siitä, että minä yritän olla luottamuksenne arvoinen. (Kaikki läsnäolijat nousevat seisomaan. Suosionosoitukset eivät hiljene pitkään aikaan. Salin eri puolilta kuuluu huudahduksia: »Eläköön suuri Stalin!» Eläköön kansojen suuri johtaja!» »Eläköön koko kansan ehdokas, toveri Stalin!» »Eläköön voittojemme luoja, toveri Stalin!»).