Suomen armeijan reorganisoiminen (1932)

T. ANTIKAINEN

Suomen armeijan reorganisoiminen

Kaaderiarmeijasta territorialisysteemiin sotavalmistelujen tehostamiseksi

Fasistidiktatuurin pystyttäminen Suomessa v. 1930 merkitsi kiihdytettyä sotavalmistelua Neuvostoliittoa vastaan. Aivan oikein on Komintern Suomen kommunistista puoluetta koskevassa päätöksessään marrask. 28 pnä 1930 todennut:

“Kansainvälinen pääoma on antanut Suomen porvaristolle hyvin suuren osan yhtenä vastavallankumouksellisen intervention etuvarustuksena sosialistista Neuvostoliittoa vastaan. Tämän ohella Suomen porvaristo yhä kärjistyvän taloudellisen kriisin ja joukkojen radikalisoitumisen yhteydessä ja pelästyneenä Neuvostoliiton valtavaa taloudellista kasvua ja viisivuotissuunnitelman toteuttamista neljässä vuodessa, tulee itsekin yhä hyökkäävämmäksi ja interventioon yhä halukkaammaksi. Yhä avonaisemmin varustautuu se sotaan, yhä julkeammin nostaa se kysymyksen Neuvosto-Karjalan valtaamisesta ja “Suur-Suomen” luomisesta Itämerestä Vienanmereen saakka. Valmistuakseen interventioon ja taisteluaan varten kriisiä vastaan Suomen porvaristo suoritti fasistikumouksen, likvidoi parlamenttaarisen demokratian voidakseen fasistidiktatuurin metodeilla yhä ratkaisevammin sortaa proletariaattia, talonpoikais-köyhälistöä ja Suomen työtätekevän väestön laajoja joukkoja, joiden keskuudessa kasvavat tyytymättömyys ja vallankumoukselliset mielialat.”

Teollisuuspuolueen tuholaisjutussa paljastettiin, miten Suomella oli erikoisen tärkeä osa sotaprovokaattorina. Tuholaisinsinööri Osadtshi toteaa “teollisuuspuolueen” keskuskomitean kokouksissa maalis-huhtikuussa 1930 intervention valmisteluista Ranskan johdolla mainiten m.m. Suomen roolista:

“Aktiivista osaa tuli suorittaa paitsi valkokaartilaisen armeijan, kahden maan — Rumanian ja Puolan; reunamaista mainittiin ihan määrätysti Suomi maana, joka aktiivisesti on suuntautunut neuvostoja vastaan ja maana, jolla on ilmeisestikin suuri kokemus kaikenlaisten- rajaselkkausten provosoimisessa, koska juuri rajaselkkauksia tapahtuu pitkin koko rajaa — Rumaniassa ja Puolassa, mutta minä sain vaikutuksen, että pääasiassa piti Suomessa provosoitaman esiintyminen, joka antaisi aiheen interventioon.”

Avointa sotakiihoitusta ja provokatiota harjoittavat Suomen johtava fasistiporvaristo ja sen kätyrit, lapualaisfasistit. Muistakaamme vain miten v. 1930 lopussa presidentin ja hallituksen läsnäollessa eräässä juhlatilaisuudessa juhlapuhuja, eräs fasistien pääjohtaja, prelaatti Kares vaati avointa kansainvälistä interventiosotaa ja Suomen itärajan siirtämistä Uralille saakka. Inkerin ja Neuvosto-Karjalan valloittamisvaatimus on pysyvänä tunnuksena Suomessa. Jokaiseen Neuvostoliiton vastaiseen kamppailuun (“uskontovainot”, “pakkotyö”, “dumping” jne) ovat Suomen porvaristo ja sosialifasistit aktiivisesti osallistuneet.

Vielä noin vuosi sitten olivat miltei jokapäiväisinä ilmiöinä fasistien pogromihyökkäykset niitä laitoksia vastaan, jotka myivät neuvostomaan tuotteita. Vertaa vailla häikäilemättömyydessä oli yleisesikuntapäällikön, kenraali Valleniuksen, suorittama entisen presidentti Ståhlbergin ryöstö ja kyyditys itärajalle ja yliheittoaikomus Neuvostoliittoon, mikä, jos se olisi onnistunut, olisi tehty bolshevikkien syyksi ja siitä saatu aihe Suomen ja Neuvostoliiton välien rikkomiseen ja sotaprovokatioon. Tähän viittasivat juuri teellisuuspuolueen jutussa annetut tuholaisten lausunnot.

Tämä interventiovalmistelu käy vielä selvemmäksi kun nyt fasistiseikkailijain epäonnistuneen Mäntsälän “kapinan” jälkeen, jonka johdossa oli kenraali Vallenius, on eräissä Suomen lehdissä julkaistu hyvin huomattavia tosiasiallisia paljastuksia, miten Vallemus oli kiinteästi yhteydessä venäläisiin valkobandiitteihin. Vastavallankumousta valmistava kenraali Kutepov on käynyt Suomessa pari kertaa Valleniuksen ja yleisesikunnan kanssa neuvottelemassa. Yleisesikunnan päällikön toimesta valmistettiin ja saatettiin rajan yli ne interventiobandiitit, jotka v. 1927 tekivät attentaatin Diskussiaklubissa Leningradissa ja GPU:n taloa vastaan Moskovassa. Tällaista taustaa vastaan on katsottava Suomen osuutta imperialistien sotavalmistelurintamassa.

* * *

Nyt sitten — kun Suomen porvaristo ei olekaan selviytynyt sitä järkyttävästä kriisistä, kun ulkolaiset markkinat ovat siltä toinen toisensa jälkeen supistuneet, kapitalistimaiden käydessä keskenään häikäilemätöntä tullisotaa, kun sotaprovokatio häiritsi kauppasuhteitten ylläpitoa ja kehittämistä Neuvostoliiton kanssa, — niin nyt, taloudellisessa hädässä, ääni muuttuu kellossa. Suomen porvarit alkoivat puhua kauppasuhteitten laajentamisesta. Ne heittivät himokkaita katseita itärajan yli saadakseen tavaroitaan kaupaksi noille kirotuille köyhille bolshevikeille.

Ne ryhtyivät kauppaneuvotteluihin ja jossakin määrin kauppoja onkin nyt jo tehty. Ne olivat nyt myös valmiit solmiamaan hyökkäämättömyyssopimuksen, jota ne olivat monet vuodet jyrkästi vastustaneet. Eduskunta onkin nyt hyökkäämättömyyssopimuksen ratifioinut, mutta siihen on jätetty sellainen kiero takaportti, että sopimus sitten vasta lopullisesti vahvistetaan, kun toisetkin reunamaat ovat hyökkäämättömyyssopimuksia solmineet. Siis edelleen jäi Suomi imperialistien yhteisrintamaan. Mutta kuinkas muuten!

Nämä puuhat kauppa- ja hyökkäämättömyyssopimuksien solmiamiseksi eivät saa ketään johtaa harhaan. Ei Suomen porvaristo lopuksikaan luovu interventiohavittelustaan. Hyökkäämättömyyssopimuksella ratkaisevana hetkenä ei ole juuri muuta arvoa kuin sen paperin arvo, jolle se on kirjoitettu.

* * *

Todistuksena siitä, miten intensiivisesti sotavalmisteluja Suomessa suoritetaan, ovat jatkuvasti kohoavat sotabudjettimäärärahat. Tämä huolimatta kriisistä. Ja nyt. kiireellisessä järjestyksessä toimeenpannaan armeijan reorganisointi, siirtyminen uuteen aluejärjestelmään.

Sotabudjetin kasvua valaisevat seuraavat numerot: Kun vuonna 1921 oli sotabudjetti 340 milj. mk., niin kolmivuotiskautena 1926–1928 oli yhteensä käytetty 1.669,4 milj. mk. ja viimeisenä kolmivuotiskautena 1929–31 on yhteensä käytetty 1.852,8 milj. mk., lukuunottamatta vielä 1931 lisäbudjettia. Siis sotamäärärahat ovat lisääntyneet viimeisenä kolmivuotiskautena lähes 200 miljoonalla ja vuoteen 1921 verrattuna ne ovat lisääntyneet 100 %:lla.

Mutta tämä ei ole vielä kaikki. Vuotuisia sotilasmenoja on näiden lisäksi noin 25 miljoonaa, mitkä käytetään rajavartiointiin. Sekä erityisesti on huomattava, että eduskunta hyväksyi 1930 erikoisen kiireellisen sotavarusteluohjelman, mikä kestää 6 vuotta ja käytetään siihen varoja ylimääräisesti 700 miljoonaa markkaa. Tämä kaikki kuvaa Suomen porvariston sotavalmisteluaktiivisuutta, kun kriisikautena, jolloin paljon yli miljardilla supistuu valtion tulot ja aikaisemmilta vuosilta jäänyt pääomasäästö on kaikki syöty — heitetään militarismille miljoonia miljoonien perästä.

* * *

Nyt suurella kiireellä eduskunnan hyväksymä asevelvollisuuslaki ja jo ennen hyväksymistäkin aletut laajat valmistelut kaaderijärjestelmässä alue (territoriali)-järjestelmään paljastavat myös sotavalmeuskiireen.

Erinäisistä lähteistä voidaan saada seuraavanlainen kuva uudesta aluesysteemistä ja sen muodostamisen perusteista.

“Uusi järjestelmä n.s. aluejärjestelmä, — selittää yleisesikunnan päällikkö Oesch — on syntynyt perusteellisen ja tarkan harkinnan jälkeen. Niin hyvin sotilas- kuin siviiliviranomaistenkin taholta on uusi järjestelmä saanut yksimielisen kannatuksen. Myös suojeluskuntajärjestön taholta asetutaan aluejärjestelmää kannattamaan eikä siinä nähdä mitään haittaa suojeluskuntain toiminnalle. Uutta järjestelmää luotaessa on otettu tarkoin huomioon maan taloudellinen kantokyky ja tämän takia on sotilaallisista vaatimuksista täytynyt tinkiä miltei äärimmäiseen rajaan saakka. — Tärkeimpiä kohtia uudessa järjestelmässä on se, että reserviharjoitukset, joiden pitäminen tähän saakka on jäänyt riippuvaksi valtion budjetista, tulevat nyt pakollisiksi.”

Edelleen hän toteaa, että julkisesti ei voida käsitellä puolustuslaitoksen uudestaan järjestämistä, mutta toteaa hyvin huomattavana tekijänä olleen sen seikan, että armeijan riveihin astuvien asevelvollisten lukumäärä on vuosi vuodelta pienentynyt alentuen syntyväisyyden takia ja että se tulevaisuudessa tulee vieläkin pienemään yhä vain jatkuvan syntyväisyyden alenemisen johdosta. Tilannetta valaisevat seuraavat numerotiedot:

“Kymmenvuotiskautena 1904–13 syntyi keskimäärin n. 47.000 miespuolista kansalaista vuodessa. Mainittujen vuosiluokkien vakinaiseen palvelukseen astumisvuodet ovat 1924–34. Seuraavan kymmenvuotiskauden (1914–23, palvelukseenastumisvuodet 1935–1944) vastaava syntyväisyysluku oli n. 41.400 ja sitä seuraavana 5-vuotiskautena (1924–28) syntyi keskimäärin ainoastaan 39.800 miespuolista kansalaista vuodessa. Kuten esitetyistä, numerotiedoista huomaa, alkaa aivan lähivuosina kausi, jolloin armeijan miesvahvuus tulee nykyisestä huomattavasti alenemaan.”

Tämä syntyväisyyden jyrkkä aleneminen siis ulkonaisesti perustellaan syyksi armeijaorganisation muuttamiseen, jotta miesmäärän alenemisesta huolimatta armeija kuitenkin pystyisi suoriutumaan tehtävistään.

Nykyisen rauhanaikaisen armeijan tehtäviä määritellään seuraavasti: kouluutustehtävä, liikekannallepanotehtävä ja suojatehtävä.

Lähinnä liikekannallepanotehtävän suorittamiseksi esitetään näkökohtana, että armeijan täytyy olla niin organisoitu, että se sodan syttyessä voi lyhyessä ajassa perustaa ne puolustusvoimat n.s. kenttäarmeijan, jota sodankäynti vaatii. Tämä käsittää liikekannallepanossa palvelukseen kutsuttavien reserviläisten kuljetukset, vastaanoton ja järjestämisen sodanaikaisiksi joukko-osastoiksi. Näitten liikekannallepanossa muodostuvien sodanaikaisten joukko-osastojen varustamisen hevosilla, ajoneuvoilla ja muulla tarpeellisilla sotavarustuksilla:

Suojajoukkojen tehtäväksi selitetään maahantunkeutuvan vihollisen pidättäminen raja-alueilla siksi, kunnes kenttäarmeija on ehditty muodostaa ja kuljettaa sotanäyttämölle. Näitten joukkojen täytyy voida ryhtyä taisteluun heti, joten niitä ei ehditä muodostaa liikekannallepanoteitse siinä mielessä kuin varsinainen kenttäarmeija muodostetaan. Niitten täytyy olla jo rauhanaikaisissa muodostelmissa sellaisessa vahvuudessa, että ne sodan uhatessa saadaan nopeasti muodostetuiksi. Siis ennenkuin liikekannallepanokäsky annetaan. Nämä mainitut tehtävät, liikekannallepanotehtävä ja suojatehtävä, se on ollut lähinnä määräävänä nyt armeijaa uudelleen muodostettaessa.

Nykyinen armeija jakaantuu kahteen osaan: kenttäarmeijan kaaderijoukkoihin ja suojajoukkoihin. Suojajoukot muodostavat määrätyt Itä-Suomeen sijoitetut joukko-osastot, muut joukko-osastot ovat kenttäarmeijan kaaderijoukkoja.

Kaaderijoukot ovat olemassa liikekannallepanotehtävän suorittamista varten. Liikekannallepanotapauksessa ne vastaanottavat palvelukseen kutsutut reserviläiset ja muodostavat niistä sodanajan kenttäarmeijan joukko-osaston. Suojajoukkojen vahvuuden tulee olla siksi suuri, että ne sodan syttyessä voivat rauhanaikaisessa vahvuudessaan ryhtyä taisteluun vihollisen kanssa.

Kaaderijärjestelmästä luovuttaessa on perusteeksi otettu, kuten edellä on osotettu, käytettävissä olevan miesmäärän riittämättömyys näin laajan organisation — siis sekä suojajoukkojen että kaaderijoukkojen — ylläpitämiseen ja tulee tilanne yhä vain huononemaan vuosiluokan pienentymisen takia.

“Tästä syystä on pakko — sanoo kenraali Oesch — luopua jommastakummasta organisatiosta. Koska suojätettävän suorittaminen ilman suojajoukkoja on ilmeinen mahdottomuus, on ainoa mahdollinen ratkaisu, että luovutaan kaaderijoukoista kenttäarmeijan liikekannallepano-organisationa ja suunnitellaan liikekannallepanotehtävän suorittaminen tapahtuvaksi muulla tavalla kuin kaaderijärjestelmän eli siis kaaderijoukkojen pohjalla. Tämä on uudestijärjestelysuunnitelman ydin. Suurin piirtein katsottuna tietää tämä siis sitä, että liikekannallepanotehtävän suorittamiseksi luodaan erikoinen organisatio, missä ei tarvita kaaderijoukkoja.”

Uudelleenjärjestelysuunnitelman mukaan tulee armeija tämän mukaisesti rauhan aikana käsittämään kaksi osaa: a) vakinaiset joukot, jotka sodan syttyessä pääosaltaan toimivat suojajoukkoina (suojajoukko-organisatio) sekä b) aluejärjestö, jonka tehtävänä on liikekannallepanotapauksessa perustaa sodanaikaisen kenttäarmeijan pääosan (liikekannallepano-organisatio).

Rauhanajan armeijan kokoonpano ei uudessa järjestelmässä tule nykyisestään paljoakaan muuttumaan, kuten ilmoitetaan. Se käsittäisi:

“9 jalkaväkirykmenttiä, 1 erillisen jalkaväkipataljoonan ja 3 polkupyöräpataljoonaa; 3 kevyttä kenttätykistörykmenttiä, raskaan kenttätykistörykmentin sekä 1 ilmatorjuntarykmentin. Teknillisiä huoltojoukkoja: 1 viestipataljoona, 1 pioneeripataljoona ja 1 huoltopataljoona. Ratsuväkiprikaati, meripuolustus ja ilmavoimat tulevat jäämään suurin piirtein entiselleen samoin sotakoulut, sairaalat ja puolustusministeriön alaiset varikot ym. laitokset.”

Aluejärjestö muodostetaan siten, että maa jaetaan 30 sotilaspiiriin. Niistä on huomattava, että suuri osa tulee olemaan itärajalla ja lähinnä sitä.

Suojeluskuntajärjestön*) asema uudelleenjärjestelyssä tulee huomattavasti muuttumaan ja tulee se sidotuksi entistä kiinteämmin armeijaan. Suojeluskuntajärjestön tehtävistä ei paljon julkisesti käsitellä, todetaan vain, että “suojeluskuntajärjestöllä on tässä suhteessa sangen tärkeä tehtävä”. Se tarkoittaa sitä, että suojeluskuntajärjestö tulee muodostumaan ytimeksi, kun liikekannallepanotapauksessa kenttäarmeija muodostetaan. Lähinnä se tapahtuu niiden suojeluskuntalaisten ympärille, jotka kuuluvat palvelukseen kutsuttaviin vuosiluokkiin. Erikoisia etuja asevelvollisuuslaissa myönnetään myös sellaiselle asevelvolliselle, “joka ennen palvelukseen astumistaan on saanut sotilaallista kouluutusta”, jolle voidaan antaa lomaa aina 3 kuukauteen saakka. Tässä tapauksessa tulevat lomasta osalliseksi vain suojeluskuntalaiset.

*) Suojeluskuntajärjestö on porvariston fasistinen luokkakaarti, joka käsittää kaikkia aselajeja ja n. 100,000 miestä.

Asevelvollisten palvelusajat muuttuvat seuraavasti. Kun jalkaväessä olevien palvelusaika oli 1 vuosi, sekä ratsuväessä, ilmailuvoimissa, teknillisissä joukoissa, sotalaivastoissa oli vuosi ja kolme kuukautta niin nyt ratsuväessä, teknillisissä ym. joukoissa palvelusaika lyhenee 65 päivällä, mutta jalkaväen, s.o. suurimman asevelvollisten osan, palvelusaika tulee pitenemään 25 päivällä.

Reserviläiset kutsutaan kertausharjoituksiin seuraavasti: miehistöön kuuluvat yhteensä 40, aliupseerit 50 ja upseerit 60 päivän ajaksi. Kertausharjoitukset on suunniteltu pidettäväksi kahtena jaksona, joten reserviläiset tulisivat kertausharjoituksiin kulloinkin 20–30 päivän ajaksi.

Nyt on ollut erillinen kutsuntalaitos, mutta uudelleenjärjestelyssä se yhdistetään aluejärjestöön.

Aluejärjestön 30 piiristä tulee olemaan 26:lla oma esikuntansa ja 4 sotilaspiirin esikuntina toimivat omien varsinaisten tehtäviensä ohella nykyiset sisäasiainministeriön alaiset 4 rajavartioston esikuntaa. Sotilaspiireihin tulee varastojen ja virastojen vuoksi ylempiä ja alempia upseereja ynnä muuta henkilökuntaa lähes 1200 henkilöä. Nämä yhdessä suojeluskuntajärjestön kanssa muodostavat sen ytimen, jonka ympärille piireissä joukko-osastot muodostuvat reserviharjoitusten aikana sekä liikekannallepanon aikana kenttäarmeijaa muodostettaessa.

Tämä on siis paljon pienemmässä mittakaavassa territorialisysteemi kuin mikä on käytännössä Neuvostoliitossa, josta Suomen lahtarit ovat esimerkkiä ottaneet.

Aluejärjestöön siirtyminen tulee kestämään 2 vuotta. Uusi järjestelmä vaatii lähiaikoina kustannuksia 150 miljoonaa markkaa kasarmi- ja varastorakennuksiin. Uusiin virkapalkkoihin 19 miljoonaa markkaa. Reserviharjoitusmenot tulevat nousemaan 14 miljoonalla markalla.

* * *

Edelläolevasta selvenee se yleinen muoto ja perusteet, jonka mukaan reorganisoiminen muodostetaan. Sen sotilaspoliittisesta sisällöstä merkitsemme porvarien eräitä lausuntoja, jotka kysymystä valaisevat.

Uusi Suomi, fasistidiktatuurin johtava lehti, toteaa, että Suomen maantieteellinen ja poliittinen asema vaatii kaikkien asekuntoisten tyydyttävää sotilaallista kouluutusta ja sodanajan armeijan liikekannallepanovalmeutta. —

“Uusi asevelvollisuuslaki epäilemättä tietää huomattavaa edistysaskelta maan puolustamisen lujittamispyrkimyksissä… maanpuolustukseen valmistuminen tulee suuremmassakin määrässä kuin tähän asti muodostumaan koko kansakunnan asiaksi sen kautta, että maaseutu myöskin harjoituksen ja sotaväen johdon sijoituspaikkana tulee olemaan mukana paljon tehokkaammin kuin tähän asti… Suojeluskunnat tulevat yli maan olemaan aluejärjestelmän kiintopisteitä, tulee tekemään puolustusvalmiuden ylläpitämisen ja kehittämisen hyvässä merkityksessä kansanomaiseksi.”

Helsingin Sanomat kirjoittaa:

…“Liikekannallepano voidaan suorittaa nopeasti, vaivattomasti ja vaarattomasti, koska aluejärjestöt, joiden rungon muodostavat suojeluskunnat, suorittavat kenttäarmeijan luomisen ja liikekannallepanon, mitkä tehtävät tähän asti ovat kuuluneet vakinaiselle armeijalle… Kun joukkojen keskittäminen nyt tulee tapahtumaan eri osissa maata ja kun vakinainen armeija eli n.s. kouluutusjoukot voidaan sijoittaa niin, että ne vaaran uhatessa ovat mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti käytettävissä, voi liikekannallepano tapahtua erillisenä ja rauhallisesti rintaman takana. Samalla vältetään se vaara, mikä nykyisin on varsinkin lentoaseesta lähellä rintamaa muodostettaville suurille keskitysleireille… Kun rauhanajan joukkomuodostelmat kouluutusjoukoissa muodostuvat suuremmiksi ja luvultaan harvemmiksi, vapautuu niistä upseeristoa paikallisjärjestöihin, joita täydennetään nykyisestä kutsuntalaitoksesta ja suojeluskuntaupseeristosta… Suurena etuna on, kun valtakunnan puolustusvoima tulee yhtenäisemmäksi sen kautta, että suojeluskuntalaitos ja armeija joutuvat elimellisempään yhteyteen keskenään.”

* * *

Sosialifasistit kannattavat tätä uudelleenjärjestämistä. Sotilasasiain valiokunnan jäsen Puittinen lausuu: “Periaatteessa uusi järjestelmä on hyväksyttävä.” Heillä oli kuitenkin eräitä toisarvoisia muutosehdotuksia. Sosialifasisti Myllymäki eduskunnassa toteaa, että “sosialidemokraattien linja on maan puolustuksen kannalta edullisempi kuin valiokunnan linja”.

Sosialifasistien muutosehdotukset sisältävät pääkohdiltaan:

Varsinaista palvelusaikaa asevelvollisille olisi lyhennettävä 80 päivällä sekä reserviupseereiksi ja aliupseereiksi kouluutettavien osalta 90 päivällä. — Reserviharjoituksiin olisi alokaskouluutuksen saatua kutsuttava lähinnä kahden vuoden ajalla ja ne olisi suoritettava niin paljon kuin mahdollista asevelvollisen kotiseudulla. — Liikekannallepanorungot olisi muodostettava asevelvollisuutensa suorittaneista eikä, kuten nyt tulee tapahtumaan, suojeluskunnista.

Tässä ehdotuksessa on se etu, että ilman suurta hälyä tuottavaa liikekannallepanojulistusta saataisiin kolme ikäluokkaa kutsutuksi palvelukseen varsinaisen palvelusajan ollessa 3-vuotiskauden. Myös demagoogisesti noskelaiset esittävät suojeluskuntain syrjäyttämistä, mutta Myllymäki eduskunnassa kumminkin avoimesti huomautti, että suojeluskunnat silti voisivat olla reservinä.

Sotaministeri Lahdensuo eduskuntalausunnossaan sosialidemokraattien kannasta toteaa:

“On tietysti mielihyvällä merkittävä että sosialidemokraattinen puolueryhmä esitykseen liittyvässä vastalauseessa tarjoaa valtiovallalle, puolustusvoimille sellaisen edun, että kolmen vuoden aikana voitaisiin ilman liikekannallepanoa kutsua asevelvollisia kolme ikäluokkaa yhtaikaa palvelukseen. Tämä on tietysti suurella tyydytyksellä tämmöinen mielenilmaisu pantava merkille.”

Noskelainen Puittinen lausuu:

“Mitä itse uuteen järjestelmään tulee, jonka sosdemit muuten pääpiirteissään hyväksyvät, niin on se suurelta osaltaan peräisin Venäjältä”.

Ministeri Niukkanen toteaa sosialidemokraattien asenteesta, että he

“asettuvat täysin militaristiselle kannalle jopa siinä määrin, että ovat valmiit ehdottamaan kolmen vuoden palvelusaikaa, josta tietenkin kiinteä palvelusaika olisi jonkun verran lyhempi kuin mitä valiokunnan mietinnössä ehdotetaan.” — Huomautuksen johdosta että Neuvosto-Venäjälläkin on aluejärjestelmä, jota Suomessa nyt yritetään kopioida, huomautti Niukkanen: “Se on sotilaallisesti verrattomasti niin paljon etevämpi, käytännöllisempi ja joustavampi kuin meillä nykyään voimassa oleva järjestelmä, että jos me tahdomme saada sellaisen puolustusjärjestelmän, joka tarvittaessa pystyy täyttämään tehtävänsä, niin meidän on kiireellisesti seurattava mukana.”

* * *

Lopuksi on todettava, että kun otetaan huomioon nyt kaikella kiireellä luotava systeemi: suojeluskuntien entistä kiinteämpi yhdistäminen sotalaitoksen kanssa ja jatkuvasti lisääntyvät sotamäärärahat sekä vähän aikaa sitten harjoitetun avoimen sotaprovokation ja Suomen edustajain politiikan Geneven “aseistariisumis”-konferenssissa, jossa ne imperialistien renkinä vastustavat kaikkia neuvostohallituksen esityksiä aseistariisumisesta — merkiten kaikki tämä määrätietoista sotapolitiikkaa — niin nykyiset puheet hyökkäämättömyyssopimuksesta eivät saa ketään hämätä näkemästä Suomen lahtarien todellisia tarkoituksia. Tämän osoittaminen laajoille työtätekevien joukoille on kommunistisen puolueen asia.