Poliittisen taloustieteen paikka marxilais-leniniläisessä teoriassa

A. LEONTJEV

Poliittista taloustiedettä tutkittaessa herää luonnollisesti ennen kaikkea kysymys: Mikä paikka on tuolla tieteellä marxilais-leniniläisen teorian yleisessä järjestelmässä ja mikä merkitys sillä on ollut menneisyydessä ja mikä tällä hetkellä?

Marxismin-leninismin klassikot ovat kiinnittäneet poliittiseen taloustieteeseen erikoisen suurta huomiota.

Työtään »Pääoman» kirjoittamiseksi, s.o. taloudellisen oppinsa laatimiseksi Marx piti elämänsä tärkeimpänä tehtävänä. Kirjeissä ystäville ja työtovereille Marx totesi usein, että työtään »Pääoman» kirjoittamiseksi, joka oli ensi kädessä taloustieteellinen tutkimus, hän pitää tärkeimpänä puoluetehtävänään. Kuten tunnettua, on Marxin »Pääomaan», tuohon merkitykseltään ja laajuudeltaan encyklopediseen ¹⁾ teokseen, keskitetty kaikki tärkein, mitä marxilaisuus oli poliittisen taloustieteen alalla esittänyt ennen Leniniä ja Stalinia.

¹⁾ encyklopedia — tietosanakirja.

Tuossa suuressa tutkimustyössä Marx löysi, kuten hän toteaa esipuheessa, kapitalistisen yhteiskunnan kehityksen taloudellisen lain. »Pääomassa» selostetaan kapitalistisen talouden sisäistä rakennetta, paljastetaan sen liikkeellepanevat jouset ja kapitalistisen riiston salaisuus. Marx ei osoittanut ainoastaan miten syntyy ja toimii kapitalistisen talouden koneisto, vaan myöskin sen, mihin kapitalistisen yhteiskunnan kehitys kulkee. Hän löysi kapitalismin syntymisen, kehittymisen ja rappeutumisen lait. Hän aseisti työväenluokan yhteiskunnan todellisten kehityslakien tuntemuksella, takoi sille aseen taistelua varten uuden, korkeamman yhteiskunnallisen järjestelmän, sosialismin puolesta.

Myöskin Leninin ja Stalinin teoreettisissa tutkimustöissä on taloudellisilla probleemeilla (pulmakysymyksillä) poikkeuksellisen tärkeä paikka. Leninin ja Stalinin teoksissa, jotka nostavat marxilaisuuden uudelle korkeammalle tasolle historiallisen kehityksen uudella kaudella, käsitellään ja kehitetään edelleen marxilaista poliittista taloustiedettä. Leninin teos »Kapitalismin kehitys Venäjällä», tutkimus, joka suoritti loppuun narodnikkilaisuuden aatteellisen murskaamisen, on ennen kaikkea taloustieteellinen tutkimustyö. Lenin eritteli siinä kapitalistista kehitysprosessia reformin edellisellä Venäjällä ja paljastaa Venäjän vallankumouksen taloudellisen perustan.

Leninin tärkeimmässä teoksessa »Imperialismi kapitalismin korkeimpana asteena», joka on suoranainen jatko Marxin »Pääomalle», esitettiin ensi kerran marxilainen erittely kapitalismin kehityksen uuden ja korkeimman vaiheen, sen monopolistisen asteen, imperialismin taloudellisesta olemuksesta. Leninin ja Stalinin teoksissa on esitetty syvällinen erittely Saksan rosvo-imperialismin, kaikkein saaliin- ja anastushaluisimman imperialismin pedon-luonteesta. Leninin erittely imperialismista ja ennenkaikkea Leninin keksimä ja toveri Stalinin kehittämä laki kapitalismin taloudellisen ja poliittisen kehityksen epätasaisuudesta imperialismin kaudella muodosti perustan Leninin nerokkaalle johtopäätökselle sosialismin voiton mahdollisuudesta aluksi muutamissa tai vieläpä yhdessä, erikseen otetussa maassa. Tuo johtopäätös asetti uudella tavalla tehtävän proletariaatin vallankumouksellisesta taistelusta sosialismin puolesta, uuden, korkeamman yhteiskunnallisen järjestelmän muodostamisen puolesta.

Leninin ja Stalinin tutkimuksissa on kehitetty sosialismin poliittista taloustiedettä. Heidän teoksissaan eritellään tieteellisesti sosialistisen vallankumouksen synnyttämä uusi yhteiskunnallis-taloudellinen järjestelmä. Yleistämällä sosialistisen rakennustyön runsaat kokemukset Neuvostoliitossa Lenin ja Stalin löysivät sosialismin rakentamisen ja kehityksen lait, sosialismin, joka on uusi, korkein ja kaikkiin sitä edeltäneisiin järjestelmiin verrattuna edistyksellisin yhteiskuntajärjestelmä.

Lenin käsitteli ensimmäisenä kysymystä sosialismin menestyksellisen rakentamisen muodoista ja keinoista proletariaatin diktatuurin kaudella, kapitalismista sosialismiin siirtymiskaudella, kapitalististen valtakuntien ympäröimässä maassa. Leninin kuolemaa seuranneena aikana on tov. Stalin ratkaissut nerokkaasti kaikki sosialistisen rakennustyön tärkeimmät taloudelliset kysymykset. Yleistäen tämän kauden runsaan taloudellisen aineiston tov. Stalin muodosti yhtenäisen opin sosialismin rakentamisen teistä ja menetelmistä, sosialistisen yhteiskunnan taloudellisen kehityksen laeista ja asteittaisesta siirtymisestä sosialismista kommunismiin. Toveri Stalin on luonut sosialismin poliittisen taloustieteen. Sosialismin poliittisen taloustieteen tuntemus on välttämätöntä, jotta voitaisiin käsitellä tieteellisesti ja ratkaista sekä yksityisten tuotantolaitosten tai talousalojen että koko sosialistisen kansantalouden rakennustyön ja hallinnon käytännölliset kysymykset.

***

Poliittisen taloustieteen suuri merkitys ei ole suinkaan satunnaista. Se johtuu marxismin olemuksesta. Marxismi asetti ensimmäiseksi ihmiskunnan historian tutkimisen lujille tieteellisille raiteille. Marxismi osoitti, että ihmiskunnan historia ei ole yksityisten, toisistaan riippumattomien ilmiöiden ja tapahtumien satunnainen yhdistelmä, vaan lainmukainen prosessi (tapahtumain kulku), jossa yhteiskunnallisen elämän kaikki ilmiöt ja tapahtumat ovat toisiinsa sidottuja ja kehittyvät määrättyjen lakien mukaisesti.

Mutta mikä on yhteiskunnan kehityksen perustana? Ennen marxilaisuuden ilmestymistä tehtiin erilaisia yrityksiä historian kulun selvittämiseksi. Eräät koettivat selittää ihmisyhteiskunnan kehityksen johtuvan suurmiesten toiminnasta. Mutta tuon teorian kannattajat eivät kyenneet selittämään, mistä riippuu suurmiesten toiminta. Toiset koettivat selittää ihmiskunnan historian kulun aatteiden merkityksellä. Esitettiin ajatus, että »aatteet hallitsevat maailmaa». Mutta tuokin selitys jätti ratkaisematta peruskysymyksen: mistä riippuu aatteiden ilmaantuminen, miksi toisella historiallisella kaudella ovat hallitsevina toiset aatteet ja toisella toiset? Minkä vuoksi esimerkiksi antiikin maailmassa oli hallitsevana aatteena orjuuden aate, mutta Ranskan porvarillisen vallankumouksen aikana ilmaantuivat ja levisivät laajalle kansalaisten tasa-arvoisuuden, henkilökohtaisen vapauden ym. aatteet?

Marxismi rikkoi tuon noidutun kehän löytäen yhteiskunnallisten aatteiden syntylähteet. Marxismi paljasti määrättyjen aatteiden syntymisen riippuvaisuuden aineellisesta elämästä, yhteiskunnan taloudellisen perustan kehityksestä, jolle aatteiden, tieteen, taiteen, määrättyjen poliittisten muotojen yms. kehitys perustuu. Marx todisti, että ihmisten tajunta ei määrää heidän yhteiskunnallista olemistaan, vaan päinvastoin ihmisten yhteiskunnallinen oleminen määrää heidän tajuntansa. Ja se merkitsee, että historian tutkimisen avainta ei ole etsittävä ihmisten päistä, vaan yhteiskunnan aineellisen elämän ehdoista, yhteiskunnan olemisesta, jonka kuvastusta ovat yhteiskunnalliset aatteet, teoriat, katsomukset jne.

Materialistisesta historiankäsityksestä johtuu luonnollisesti, että »yhteiskunnan kehityksen historia on ennen kaikkea tuotannon kehityksen historiaa, vuosisatojen kuluessa toinen toisensa tilalle tulleiden tuotantotapojen historiaa, tuotantovoimien ja ihmisten tuotantosuhteiden kehityksen historiaa» (J. Stalin »Leninismin kysymyksiä», siv. 580).

Jokainen tuotantotapa elää ja kehittyy sille ominaisten erikoisten lakien mukaisesti. Alkuperäisen yhteiskunnan tuotantotapa kehittyi toisten lakien ja orjuuteen perustuva sekä kapitalistinen tuotantotapa toisten lakien mukaan. Neuvostoliitossa muodostettu sosialistinen yhteiskunta elää ja kehittyy lakien mukaan, jotka eroavat perinpohjin kaikkien edeltäneiden tuotantotapojen taloudellisista laeista.

Tuotantotapa, joka on vallalla yhteiskunnan kehityksen määrätyllä historiallisella kaudella, toisin sanoen yhteiskunnan talous muodostaa avaimen koko yhteiskunnan historian tutkimiselle. Sellainen kuin on yhteiskunnan tuotantotapa, sellainen on pääpiirteissään itse yhteiskuntakin, sen poliittinen järjestelmä, sen henkinen elämä jne.

Siitä johtuu tärkein kysymys, että »historiallisen tieteen ensimmäisenä tehtävänä on yhteiskunnan tuotannon lakien, tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden kehityksen lakien, taloudellisen kehityksen lakien tutkiminen ja löytäminen» (Stalin). Tuota historiatieteen, s.o. inhimillistä yhteiskuntaa tutkivan tieteen ensimmäistä tehtävää suorittaa marxilais-leniniläinen poliittinen taloustiede.

***

Poliittinen taloustiede on — sanoi Engels —»tiede laeista, jotka hallitsevat tuotantoa ja aineellisten elämäntarvikkeiden vaihtoa ihmisyhteiskunnassa (Engels »Anti-Dühring», siv. 135).

Tuotannon teknillistä puolta tutkivat monet teknilliset ja luonnon tieteet. Ne tutkivat tuotannon tieteellisiä perusteita, tuotannon, joka on yhteiskuntaihmisen taistelua luontoa vastaan. Tuossa taistelussa ihminen käyttää tuntemiaan luonnonvoimia.

Poliittinen taloustiede erotukseksi muista tieteistä tutkii sen sijaan tuotannon yhteiskunnallista puolta, tuotannon yhteiskunnallista järjestelmää. Se ei kuitenkaan merkitse, ettei poliittisella taloustieteellä olisi mitään tekemistä tuotantovoimien kehittymisen kanssa.

Tuotantovoimilla on suuri merkitys yhteiskunnallisessa kehityksessä. Tuotantovoimien kehityksestä riippuen tapahtuu tuotantosuhteiden vaihtuminen toisiin. Tuotantosuhteet ovat aina keskinäisessä vaikutuksessa tuotantovoimien kanssa. On mahdotonta vähänkään tyydyttävästi käsittää kapitalismin tuotantosuhteita, jos jätetään syrjään ne ristiriidat tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä, jotka ovat luonteenomaisia kapitalismille. Edelleen, on mahdotonta saada vähänkään selvää käsitystä sosialismin tuotantosuhteista, jos jätetään huomioimatta, että ne vastaavat täydellisesti sosialistisen yhteiskunnan tuotantovoimien tilaa.

Niin ollen poliittinen taloustiede on tiede laeista, jotka ohjaavat tuotantoa ihmisyhteiskunnassa, laeista, jotka määräävät tuotannon yhteiskunnallisen rakenteen ja ohjaavat sen kehitystä. »Poliittinen taloustiede, — selitti Lenin — ei käsittele yleensä ‘tuotantoa’, vaan ihmisten yhteiskunnallisia suhteita tuotannossa, tuotannon yhteiskunnallista rakennetta». (Kootut teokset III osa, siv. 36).

Koska määrätty tuotantotapa määrää vaihdon ja jaon luonteen niin tutkiessaan tuotannon yhteiskunnallisia suhteita poliittinen taloustiede tutkii samalla myöskin jako- ja vaihtosuhteita. Sen vuoksi Engels nimittää poliittista taloustiedettä tieteeksi laeista, jotka ohjaavat tuotantoa ja vaihtoa ihmisyhteiskunnassa sen historiallisen kehityksen eri asteilla. Toisessa paikassa Engels määrittelee poliittisen taloustieteen tieteeksi »tuotannon ja tuotteiden vaihdon ehdoista ja muodoista erilaisissa ihmisyhteiskunnissa ja vastaavista tavoista noiden tuotteiden jakamiseksi». (»Anti-Dühring», siv. 138).

Kuten jo edellä näimme, ei tuotannon yhteiskunnallinen puoli ole muuttumaton. Päinvastoin tuotannon yhteiskunnallinen rakenne muuttuu historian kuluessa. Sen vuoksi on poliittinen taloustiede, kuten Engels toteaa, olemukseltaan historiallinen tiede. »Se on tekemisissä, — sanoo Engels — historiallisen, ts. jatkuvasti muuttuvan materiaalin (aineiston) kanssa» (»Anti-Dühring», siv. 136). Se merkitsee, että poliittinen taloustiede tutkii johdonmukaisesti tuotantosuhteiden tyypin toisensa jälkeen, pitäen jokaista noista tuotantosuhteiden tyypeistä määrättynä asteena yhteiskunnan etenevässä kehityksessä, yhteiskunnallisessa edistyksessä. Poliittinen taloustiede paljastaa alkuperäisen yhteisö-järjestelmän äärimmäisen rajoittuneisuuden ja paikallaanpysyvän luonteen, orjuus- ja feodaalisen maaorjuusjärjestelmän julmuuden ja villeyden, kapitalistisen yhteiskunnan kärkevät ristiriidat pitäen samalla jokaista noista yhteiskunnallisen tuotantosuhteiden tyypeistä välttämättömänä askelmana yhteiskunnan etenevässä historiallisessa kehityksessä.

Kapitalismi, sanoi Lenin, on paha sosialismiin verrattuna, mutta se on hyvä patriarkaalisuuteen ²⁾ ja feodalismin ³⁾ villeyteen verrattuna. Sama pitää paikkansa jokaiseen sosialismia edeltäneeseen tuotantosuhteiden tyyppiin nähden; jokainen niistä merkitsee askelta eteenpäin edelliseen vaiheeseen verraten ja on samalla paha seuraavaan järjestelmään verrattuna, joka järjestelmä avaa uusia laajempia teitä yhteiskunnan kehitykselle. Fasisti-barbaarit yrittivät herättää eloon aikoja sitten kuolleen orjuus- ja maaorjuusjärjestelmän Euroopassa. Noissa yrityksissä ilmenee selvästi Saksan fasismin äärimmäisen taantumuksellinen, ihmisvihamielinen olemus.

²⁾ patriarkaalinen — isänvaltainen.
³⁾ feodalismi — keskiajan suurmaanomistukselle perustuva läänityslaitoksellinen yhteiskuntamuoto.

Sosialistinen järjestelmä on edistyksellisin, kehittynein järjestelmä, jolla on valtavia etuisuuksia kaikkiin muihin sitä edeltäneisiin yhteiskuntamuotoihin nähden. Se ilmeni erikoisen selvästi neuvostokansan hitleriläisrosvoja vastaan käymän suuren isänmaallisen sodan aikana. Tuossa sodassa Neuvostoliiton taloudellinen perusta ja neuvosto-yhteiskuntajärjestelmä kokonaisuudessaan kesti mitä suurimmat historialliset koettelemukset.

***

On tunnettua, että aineellisen tuotannon ehdot eivät ole samanlaiset eri maissa ja eri aikakausina. Niillä historiallisilla aikakausilla, jolloin ihmiset harjoittivat metsästystä jousen ja nuolen avulla tuntematta vielä säännöllistä vaihtoa, olivat toisenlaiset aineellisen tuotannon edellytykset, ja aivan toisenlaiset edellytykset me löydämme niissä, yhteiskuntamuodoissa, joissa on vallalla koneellinen tuotanto, laajaksi kehittynyt vaihto, raha jne. Sen vuoksi, sanoi Engels, se, joka haluaisi yhdistää samojen lakien alaiseksi Tulimaan talouden ja nykyaikaisen Englannin talouden, ei voisi sanoa muuta kuin joitakin jokapäiväisiä totuuksia, esim. sen, että ihmisten on aina tehtävä työtä jos he haluavat elää yms.

Mutta taloudelliset peruslait, jotka ovat voimassa määrättyyn tuotantotapaan nähden, toimivat kaikissa maissa, joissa tuo tuotantotapa on olemassa, olipa noiden maiden välillä kuinka suuri ero tahansa taloudellisessa, poliittisessa ja kulttuurisessa suhteessa. Kapitalismin taloudelliset peruslait, arvo- ja voittolaki, lisäarvo- ja korkolaki, pääoman keskittymisen ja yhteenkokoontumisen laki yms. toimivat samalla tavalla kaikissa maissa, joissa on vallalla kapitalistinen tuotantotapa.

Niin ollen poliittinen taloustiede tutkii kunkin kysymyksessä olevan, määrätyn yhteiskunnallis-taloudellisen muodon, kunkin kysymyksessä olevan tuotantotavan ja kysymyksessä olevan tuotantosuhteiden järjestelmän taloudellisen kehityksen lakeja, se on »tiede historiallisesti kehittyvistä yhteiskunnallisista tuotantojärjestelmistä» (Lenin, Kootut teokset, II osa, siv. 393). Poliittinen taloustiede, sanoi Lenin, esittää »peruskäsitykset yhteiskunnallisen talouden eri järjestelmistä ja kunkin järjestelmän peruspiirteistä» (Sama osa siv. 394).

Poliittinen taloustiede paljastaa toinen toistaan vuosisatojen kuluessa seuraavien tuotantotapojen syntymisen, kehittymisen ja tuhoutumisen lait. Se tutkii alkuperäisen yhteisön, orjuuskauden ja feodaalisen kauden tuotantotapoja ja todistaa, että niiden syntyminen, kehittyminen ja tuhoutuminen ei ole tapahtunut sattumalta, vaan yhteiskunnallisen kehityksen määrättyjen lakien vaikutuksesta. Se tutkii edelleen kapitalismin syntymistä ja kehitystä, todistaen, miten koko kapitalismin kehitys valmistelee ja tekee väistämättömäksi yhteiskunnan siirtymisen täydellisempään järjestelmään. Niin ollen marxilais-leniniläinen poliittinen taloustiede perustelee taloudellisesti yhteiskunnan siirtymisen väistämättömyyden sosialistiseen tuotantotapaan. Poliittinen taloustiede tutkii Neuvostoliitossa sosialistisen tuotantotavan taloudellisia lakeja, osoittaa sosialismin ratkaisevan paremmuuden kapitalismiin verraten ja esittää lait asteittaisesta siirtymisestä sosialismista kommunismiin.

Ottaen huomioon kaikki marxismin-leninismin klassikoiden määrittelyt poliittisen taloustieteen tutkimuskohteesta me voimme niin ollen sanoa, että poliittinen taloustiede on tiede ihmisten yhteiskunnallistuotannollisten, so. taloudellisten suhteiden kehittymisestä. Se selvittää lait, jotka ohjaavat välttämättömien sekä henkilökohtaisten että tuotannollisten kulutusesineiden tuotantoa ja jakoa ihmisyhteiskunnassa sen kehityksen eri asteilla.

***

Marx ensimmäiseksi muutti poliittisen taloustieteen todelliseksi tieteeksi. Ennen Marxia taloustieteilijät selittivät eri tavalla yksityisiä taloudellisia ilmiöitä, mutta kaikille heille oli luonteenomaista epähistoriallinen käsittely. Marxin edeltäjät pitivät porvarillista järjestelmää ihmisyhteiskunnan ikuisena ja muuttumattomana järjestelmänä, sellaisena järjestelmänä, joka muka »vastaa ihmisluontoa».

Tuollainen katsomuskanta kapitalismista kuvasti Marxia edeltäneiden taloustieteilijäin luokkarajoittuneisuutta. He esiintyivät nousevan porvariston edustajina ja ideologeina. Porvariston eläessä nuoruuttaan eivät sen edustajat olleet vielä kiinnostettuja ihmiskunnan historian tietoisesta vääristelystä. Mutta kuitenkin he, kykenemättä murtamaan näköpiirinsä rajoitettuja puitteita, eivät voineet käsittää, että kapitalismi on samanlainen historiallisesti ohimenevä yhteiskunnallisten suhteiden järjestelmä, kuin olivat olleet orjuus, feodalismi ja vielä aikaisemmin alkuperäinen yhteisöjärjestelmä. He olettivat, että orjuus ja feodalismi olivat seurausta ihmisten erehdyksistä, siitä, että ihmiset eivät tunteneet yhteiskuntaelämän »luonnollisia» perusteita, ja että vain kapitalistinen yhteiskunta on ihmisluonnon peruspiirteiden olennoituma. Feodalismi julistettiin ihmisluonnolle vastakkaiseksi järjestelmäksi ja kapitalismi tuota luontoa vastaavaksi järjestelmäksi.

Aikoinaan, porvarillisen vallankumouksen valmistelukaudella oli tuolla näkökannalla määrätty myönteinen, edistyksellinen merkitys, koska sen kärki oli suunnattu feodalistista järjestystä vastaan. Mutta sen jälkeen, kun porvaristo oli voittanut, kävi selville, että sen herruus ei tuo tullessaan luvattua vapautta ja tasa-arvoisuutta, vaan että kapitalistinen järjestelmä tuo ennen näkemättömän luokkariiston kehittymisen. Päästyään vallassa olevaksi luokaksi siirtyi porvaristo taistelusta vallan valloittamiseksi taisteluun vallan säilyttämiseksi. Se alkoi tuntea pelkoa lähenevän uuden sosialistisen vallankumouksen edessä. Noissa oloissa porvariston ideologit siirtyivät historian tietoiseen väärentämiseen, väärentämään tietoisesti ihmiskunnan historian kehityksen todellista kulkua.

Porvarillisen poliittisen taloustieteen klassikot, erikoisesti Ricardo, määrittelivät, joskus varsin rohkeasti ja pelottomasti, porvarillisen järjestelmän yksityisiä ristiriitoja. Mutta he eivät kyenneet käsittämään, että nuo ristiriidat ovat luonteenomaisia kapitalismille kokonaisuudessaan, kapitalismille, joka on yhteiskunnallisen kehityksen historiallisesti ohimenevä aste. Sosialisti-utopistit ⁴⁾ arvostelivat kapitalismia paljastaen sen ristiriitoja. Mutta samalla he jäivät edeltäjiensä katsomusten vangiksi: julistaen kapitalismin luonnonvastaiseksi järjestelmäksi he etsivät edelleenkin »järkevän», »oikeudenmukaisen» yhteiskunnan »luonnollisia» perusteita, laativat erilaisia utopistisia luonnoksia yhteiskunnallisen elämän sosialistisesta uudistamisesta.

⁴⁾ utopia — haave, utopisti — haaveilija.

Marx ratkaisi loistavasti ne vaikeudet, joiden eteen noiden taloustieteilijäin ajatus avuttomana oli pysähtynyt. Hän todisti, että orjuus ja feodalismi olivat yhtä väistämättömiä asteita yhteiskunnan kehityksessä kuin kapitalismikin. Hän todisti edelleen, että kapitalismin suhteet ja lait eivät ole ikuisia eivätkä muuttumattomia lakeja ja suhteita, vaan että ne päinvastoin syntyvät yhteiskunnan tuotantovoimien määrätyllä kehitysasteella ja tulevat väistämättä tuhoutumaan yhteiskunnan kulkiessa eteenpäin. Entisen käsityksen yhteiskunnan muuttumattomuudesta ja liikkumattomuudesta Marx korvasi yhtenäisellä opilla, joka paljasti yhteiskunnallisen kehityksen lait, lait yhteiskuntamuotojen vaihtumisesta. Eritellen tuotantotapojen kehityksen luonnontieteellis-historiallisena tapahtumana, Marx siten ensimmäiseksi »viitoitti, — kuten Lenin sanoi — tien historian tieteelliseen tutkimiseen, kaikessa valtavassa monipuolisuudessaan ja ristiriidoissaan yhtenäisenä ja lakimääräisenä tapahtumain kulkuna». (Leninin kootut teokset XII osa, siv. 13).

»Pääomaa» kirjoittaessaan oli Marxilla tärkeä tehtävä, hänen oli löydettävä kapitalistisen yhteiskunnan liikunnan taloudellinen laki. Juuri porvarillisen tuotantotavan lakien löytäminen antoi työväenluokan käsiin voimakkaan aseen taistelua varten työväenluokan diktatuurin pystyttämiseksi, joka johtaa yhteiskunnan sosialismiin ja kommunismiin. »Kysymyksessä olevan, historiallisesti määrätyn yhteiskunnan tuotantosuhteiden tutkiminen niiden syntymisessä, kehittymisessä ja rappeutumisessa oli, — sanoi Lenin — Marxin taloudellisen opin sisältö». (XVIII osa, siv. 15).

Ennen Marxia porvarilliset taloustieteilijät ja historioitsijat kuvailivat ja erittelivät kapitalistisen yhteiskunnan monia oleellisia puolia, paljastaen monia sille luonteenomaisia ristiriitoja. Mutta vain Marxin nerous kykeni löytämään kapitalismin kehityksen taloudelliset lait, esittämään kapitalismin määrätyksi historialliseksi asteeksi ihmisyhteiskunnan kehityksessä. »Pääoman» kirjoittajan kynän avulla porvarillinen yhteiskunta esittäytyi anatomisessa ⁵⁾ muodossa taloudellisine perusteineen ja ideologisine päällysrakennelmineen, tuotantosuhteineen, perhe-, valtio- ja oikeusmuotoineen.

⁵⁾ anatomia — ruumiin rakennetta tutkiva tiede.

Verratessaan Marxin merkitystä Darwinin merkitykseen Engels puhui nerokkaan ystävänsä kahdesta suurimmasta keksinnöstä: materialistisesta historiankäsityksestä ja lisäarvoteoriasta. Historiallinen materialismi loi ensimmäiseksi varman perustan poliittisen taloustieteen tieteelliselle uudistamiselle. Lisäarvoteoria jota Lenin nimitti Marxin taloudellisen opin kulmakiveksi, palveli tärkeimpänä ja ratkaisevana vipuna tuossa poliittisen taloustieteen uudistamisessa, sen muuttamisessa todelliseksi tieteeksi.

***

Engels kirjoitti Anti-Dühringissä, että nykyisin taloustiede rajoittuu melkein yksinomaan kapitalistisen tuotantotavan syntyyn ja kehittymiseen: »se alkaa feodaalisten tuotanto- ja vaihtomuotojen jätteiden arvostelusta, toteaa välttämättömäksi niiden korvaamisen kapitalistisilla muodoilla, kehittelee sen jälkeen kapitalistisen tuotantotavan lakeja ja sitä vastaavia vaihtomuotoja myönteiseltä puolelta, ts. sikäli kuin ne vastaavat koko yhteiskunnan etuja ja päättyy kapitalistisen tuotantotavan sosialistiseen arvosteluun, ts. sen lakien esittämiseen kielteiseltä puolelta, todeten, että tuo tuotantotapa oman kehityksensä kautta pyrkii sitä pistettä kohti, missä se itse tulee mahdottomaksi». (Anti-Dühring, siv. 138–139).

Tarkoittaen tuota kapitalistista tuotantotapaa tutkivaa tiedettä Engels puhui poliittisesta taloustieteestä »sanan ahtaassa merkityksessä». Puhuessaan poliittisesta taloustieteestä laajassa mielessä ja määritellessään sen tieteeksi laeista, jotka ohjaavat tuotantoa ja aineellisten elämäntarvikkeiden vaihtoa ihmisyhteiskunnissa, Engels totesi, että sellainen tiede on vielä luotava.

Sen jälkeen, kun Engels teoksessaan Anti-Dühring esitti tuon väitteen, on marxilainen poliittinen taloustiede kulkenut valtavan kehitystien. Leninin ja Stalinin teokset sisältävät poikkeuksellisen paljon arvokasta kapitalismin edellisten tuotantotapojen käsittämiseksi. Suunnaten kirkkaan valon kapitalistisen yhteiskunnan kaukaiseen menneisyyteen Leninin ja Stalinin tutkimukset rikastuttavat poliittista taloustiedettä uusilla tieteellisillä, uuden historiallisen kokemuksen perusteella tehdyillä johtopäätöksillä. Noissa teoksissa käsitellään syvällisesti kapitalismin kehityksen korkeinta astetta, imperialismia ja esitetään tieteellinen teoria sosialismin toteuttamisen keinoista. Lenin viitoitti sosialistisen yhteiskunnan kehityksen perustien ja toveri Stalin on suorittanut marxilaisen erittelyn sosialistisesta tuotantotavasta. Leninin ja Stalinin teokset, jotka yleistävät Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön jättiläismäiset kokemukset, ovat kehittäneet ja nostaneet korkeammalle asteelle poliittisen taloustieteen laajassa mielessä, historiallisena tieteenä, joka käsittää kaikki tuotantotavat, ihmisyhteiskunnan kehityksen kaikki muodot.

Näin ollen näemme, että poliittinen taloustiede on tekemisissä kysymysten kanssa, jotka koskevat välittömästi yhteiskunnan eri luokkien aineellista asemaa. Sen vuoksi on luonnollista, että riistävät luokat, jotka puolustavat aineellisia etujaan kaikilta hyökkääjiltä, eivät voi suhtautua siihen puolueettomasti. Siitä lähtien, kun historialliselle näyttämölle astui työväenluokka, ei porvarilliselle poliittiselle taloustieteelle ollut enää kysymys realisen (tosiasiallisen) todellisuuden tuntemisesta, vaan olemassaolevan kapitalistisen järjestelmän puolustelusta kaikin tavoin ja keinoin, mm. todellisuuden suoranaisella väärentämisellä. Häikäilemättömimpiä muotoja saa todellisuuden väärentäminen fasistisissa »teorioissa», jotka ovat sivistymättömiä ja häikäilemättömiä yrityksiä puolustella hitleriläis-heittiöiden ihmissyöjäkäytäntöä.

Lenin kirjoitti että »Marxin jälkeen voidaan puhua jostain muusta, ei-marxilaisesta poliittisesta taloustieteestä vain poroporvareiden, vaikkakin »korkeasti sivistyneiden» poroporvareiden pettämiseksi». (Kootut teokset XXVII osa, siv. 333).

Työväenluokan suuret opettajat Marx, Engels, Lenin ja Stalin ovat luoneet ja kehittäneet tieteellisen poliittisen taloustieteen sen vuoksi, että työväenluokka edustaa yhteiskunnallisen kehityksen etuja, sen elinedut vaativat yhteiskunnan kulkemista eteenpäin, sen edut ovat yhteiset koko nykyisen ihmiskunnan etujen kanssa.

Marxismi-leninismin suuri voittamaton voima on sen historiallisessa totuudessa. »Marxin oppi on kaikkivoimainen, — kirjoitti Lenin — sen vuoksi, että se on totta». (Kootut teokset XVI osa, siv. 349).

Marxismi-leninismi on ainoa oppi inhimillisestä yhteiskunnasta, joka suhtautuu sovittelematta kaikkeen historiallisen todellisuuden väärentämiseen. »Historiallinen materialismi ja Marxin koko taloudellinen oppi — korosti Lenin — on objektiivisen ⁶⁾ totuuden tunnustamisen läpitunkema.» (Kootut teokset XIII os., siv. 261.)

⁶⁾ objektiivinen — asiallinen, todellinen.

Mutta objektiivisen totuuden tunnustaminen ei suinkaan merkitse ns. »objektivismia». Lenin on monasti selittänyt, että tuo »objektivismi» on marxilaisuuden perivihollinen. Niinpä Lenin kuuluisassa teoksessaan »Materialismi ja empiriokritisismi» totesi, että ei ainoaltakaan porvarillisen taloustieteen professorilta »joka pystyy antamaan mitä arvokkaimpia teoksia erikoistutkimusten alalta, saa uskoa sanaakaan silloin kun kysymys on poliittisen taloustieteen yleisestä teoriasta. Sillä tuo viime mainittu on samanlainen puolue-tiede nykyaikaisessa yhteiskunnassa kuin tieteisoppi». (Kootut teokset XVIII osa, siv. 280).

Puhuttaessa siitä, että poliittinen taloustiede on puoluetiede, on muistettava Leninin sanat, että puolueisuudella on tieteessä ratkaiseva etuisuus ns. »objektivismiin» verraten. Porvarilliset taloustieteilijät pukeutuvat joskus mielellään objektiivisten tutkijain toogaan ⁷⁾. Mutta todellisuudessa ei tuo »objektivismi» ole mitään muuta kuin petosta, sillä todellisuudessa »objektivismin» naamion alla piilottelee porvariston etujen puolustus.

⁷⁾ tooga — viitta.

Lenin paljasti jo viime vuosisadan loppupuolella surullisen kuuluisan »objektivismin» olemuksen ja todisti samalla puolueisuuden koko merkityksen tieteissä. »Objektivisti, — kirjoitti Lenin — puhuu kysymyksessä olevan historiallisen prosessin välttämättömyydestä, materialisti toteaa täsmällisesti kysymyksessä olevan yhteiskunnallis-taloudellisen muodon ja sen synnyttämät vastakohtaiset suhteet. Todistellessaan kysymyksessä olevien monien tosiasioiden välttämättömyyttä objektivistia uhkaa aina vaara asettua noiden tosiasiain puolustelijan näkökannalle; materialisti paljastaa luokkaristiriidat ja määrittelee siten näkökantansa. Objektivisti puhuu »voittamattomista historiallisista virtauksista»; materialisti puhuu siitä luokasta, joka ‘johtaa’ kysymyksessä olevaa taloudellista järjestystä synnyttäen muiden luokkien vastarinnan määrättyjä muotoja. Niin ollen on materialisti toiselta puolen johdonmukaisempi kuin objektivisti ja noudattaa syvällisemmin ja täydellisemmin objektivismiaan. Hän ei rajoitu todistamaan kehityskulun välttämättömyyttä, vaan selvittää, minkälainen yhteiskunnallis-taloudellinen muoto antaa sisällön tuolle kululle, mikä luokka nimenomaan määrää sen välttämättömyyden. Kysymyksessä olevassa tapauksessa materialisti ei tyytyisi toteamaan »historiallisten virtausten välttämättömyyttä», vaan osoittaisi määrättyjen luokkien olemassaolon, jotka määräävät kysymyksessä olevan järjestyksen sisällön ja sulkevat pois mahdollisuuden itse tuottajain jäämisestä toiminnan ulkopuolelle. Toiselta puolen materialismi sisältää niin sanoaksemme puolueisuuden, joka velvoittaa kaikessa tapahtumien arvioinnissa asettumaan suoraan ja julkisesti määrätyn yhteiskunnallisen ryhmän näkökannalle». (Kootut teokset I osa, siv. 275–76).

Puolueisuus tieteessä velvoittaa asettumaan sen luokan asemaan, joka olennoi yhteiskunnallista edistystä, sillä vain sellainen asenne takaa objektiivisen totuuden todellisen ymmärtämisen. Siinä on »salaisuus» miksi Marxin »Pääoma» kaikessa ehtymättömässä syvyydessään ja kristallisessa tieteellisessä tunnontarkkuudessaan on eräs vaikuttavimpia, kirjoja, joita ihmisen kynästä on koskaan lähtenyt. Mikä kiihko huokuukaan »Pääoman» niiltä sivuilta, jotka on omistettu ns. alkuperäisen kasautumisen, talonpoikain maattomaksi tekemisen ja osattomaksi joutuneiden säälimättömän tuhoamisen historialle! Miten vaikuttavia ovatkaan ne »Pääoman» sivut, joissa kuvataan taistelua työpäivästä, työväenluokan ensimmäisiä yrityksiä hankkia edes hiukankin inhimilliset olemassaolon ehdot! Millä murhaavalla ivalla Marx ruoskiikaan taantumuksen käskyläisiä, sen palkkakirjureita ja asianajajia, jotka hankkivat leipänsä kaunistelemalla häikäilemättä synkkää todellisuutta, valheella ja väärennyksellä.

***

Marxismin-leninismin poliittinen taloustiede syntyi proletariaatin luokkataistelun käytännöllisistä tarpeista. Marx ryhtyi kirjoittamaan »Pääomaa» takoakseen työväenluokalle teoreettisen taistelun aseen työtätekevän ihmiskunnan vapauttamiseksi riiston ikeestä. Leninin ja Stalinin teoksissa on nerokkaasti yleistetty jättiläistaistelu sosialismin puolesta uudella historiallisella kaudella, sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen käytäntö neuvostomaassa. Aseistaessaan joukot yhteiskunnan taloudellisen kehityksen lakien tuntemuksella marxilais-leniniläisellä poliittisella taloustieteellä on suuri elinvoima.

Kommunisti, N:o 9 (68). 15.5.1946
SKP:n poliittis-teoreettinen aikakauslehti