Neuvostotytön arvon suojeleminen (1935)

Neuvostotytön arvon suojeleminen

Kirj. toht. A. G. KAGAN

Vast’ikään päättyivät nuorisoliittolaisaktivisti-tyttöjen piirien neuvottelukokoukset. Innostus ja kiihkeys, jolla näiden poikkeuksellisten kokousten edustajat esiintyivät ja niiden nostamat kysymykset vielä kerran osoittivat niiden suuren, nykyhetken kärkevyyden ja tärkeyden.

Mistä tässä on kysymys? Eivätkö tytöt myös ole nuorisoa? Minkävuoksi tässä tapauksessa pitää heidän keskuudessaan tehdä erikoista työtä?

Tyttöjen elämässä ovat omat erikoisuutensa, jotka hyvinkin huomattavasti eroavat poikien elämästä. Nämä erikoisuudet ovat sellaisia, että määrätyissä elämän tapauksissa juuri ne voivat olla syynä tyttöjen yhteiskunnallisen kehityksen hidastumiseen tai pidättymiseen.

Ystävyys ja rakkaus, avioliitto ja perhe, lapsi — kaikki ne ovat iloisimmat ihmistä elähdyttävät elämykset, jotka täyttävät hänen elämänsä uusilla ajatuksilla, uudella ihanalla sisällöllä, joka häntä elähdyttää luovaan työhön ja taisteluun. Kaikki tämä tapahtuu vain silloin, kun tämän perheen, tämän läheisyyden perustana on syvä keskinäinen ystävyys, arvonanto, rakkaus, jos kaikki eletään kaksin.

Mutta jos on toisin? Tyttö luotti pojan tunteeseen, hänen “rakkauteensa”, tulee raskaaksi, ja silloin selviääkin, että poika “erehtyi”, hän “ei sitä ajatellut”. Ja tyttö on yksin, vaikka ei yksin: hänellä on — tuleva lapsensa. Tahi toisin: mies on “ympärivuorokautinen aktivisti’, hän on ikuisesti ylösotettu ja hänellä — nähkääs — “ei koskaan ole aikaa” olla perheensä luona, ei osoittaa minkäänlaista huomiota ja huolenpitoa vaimoansa ja lastansa kohtaan. Mutta sattuu näinkin: lapsen ilmaantumisen mukana miehen “rakkaus” häviää ja hän itse katoaa näköpiiristä.

Kaikissa näissä tapauksissa kärsimyksen koko taakka, raskaan epätoivon aika, tulee hänen, tytön, kannettavaksi. Yksinäisyys, abortti tai lapsikin, jonka sanastosta puuttuu sana “isä”… Siinäpä useinkin laskee tuotannollinen ja yhteiskunnallinen aktiivisuus. Ja tämän henkilön kasvu ja kukoistus keskeytyy tai katkeaa kokonaan joksikin aikaa.

Meidän maassamme nainen ei ainoastaan poliittisesti ole tasa-arvoinen, vaan hän on taloudellisestikin tullut riippumattomaksi miehestä. Tehtaissa ja kollektiivitalouksissa, korkeakouluissa ja tieteellisissä laboratorioissa, työssä maan alla ja ilmassa, kaikkialla ja jokaisessa paikassa — työvälineen, kirjan, laskuvarjostimen avulla — nainen taistelee, rakentaa, luo uutta elämää rinnan miehen kanssa.

Ja jos jokin aika-ajoin häiritsee hänen huomattavaa kehitystänsä ja kasvuansa, niin on se vain “kapitalistisen yhteiskunnan jätteiden paino”, jota vielä on meidän tietoisuudessamme. Ja se merkitsee meidän keskinäisissä suhteissamme, käytöksessämme ja elämässämme taakkaa, joka työntää erikoisesti naisen raskaiden perheselkkausten ja draamojen pohjalle, yksinäisyyteen, irti kollektiivista jne.

Miehillä kapitalismin jätteet tulevat esille heidän erikoisessa, yksinkertaisesti sanoen nautamaisessa suhtautumisessansa naiseen, jolloin he näkevät hänet “orjana, vuodevälineenä, esineenä, jota voi käyttää hyväkseen ja sitten heittää pois” (M. Pravdan pääkirjoituksesta 26/VI).

Tietysti näin ajattelevia, täten naiseen suhtautuvia tyyppejä on yhä vähemmän päivä päivältä. Mutta tuohan kuitenkin jokainen tällainen henkilö onnettomuutta ei yhdelle, vaan monille tytöille siitä yksinkertaisesta syystä, että näiden kaksijalkaisten eläinten halpamainen sankaruus sisältyy juuri tähän heidän yltäkylläiseen naisten “hyväksikäyttöönsä”.

Toinen kapitalistisen käsityksen ja naiseen suhtautumisen “päärly” on ns. sukupuolimoraalin kaksinaisuudessa: miehille toiset lait, toinen moraali, naisille toinen ja mikä hänelle, miehelle, katsotaan sopivaksi, se naiselta kielletään.

Nuoriso ihastuu, rakastuu, erehtyy, heittää yhden ja toisen, pettää kolmannen. Mutta yhteiskunnallinen mielipide katsoo tähän “sormiensa läpi”. Ompahan ihme! Mutta jotenkin saatiin tietää, että jollakin tytöllä oli suhde jonkun pojan kanssa. Eikä edes voitu selvittää, mitä ja kuinka oli tapahtunut. Hänet tuomitaan ja usein ankarimpana syyttäjänä häntä vastaan esiintyy mies, aktivisti, joka katsoo itsensä ehdottoman puhtaaksi, säännölliseksi ja kunnialliseksi, katsoo että syyttämään hänellä on täysi oikeus. Mutta eikö satu tapauksia, että mennessään naimisiin, hän, paljon kokenut, kääntyy lääkärin puoleen pyynnöllä: “Miten saisi tietää, onko tyttö kunniallinen vai ei?” Itsensä hän katsoo ehdottomasti “kunnialliseksi”.

Erikoisesti hämmästyttää ja harmittaa se, että usein vieläpä meidän neuvostotyttömme katsovat kaiken tämän oikeaksi järjestykseksi. Niin tietysti pojalla, jota hän rakastaa, on ollut jo sukupuolisuhteita, tämä ei häntä ihmetytä eikä vähässäkään määrin huolestuta, onhan hän mies… Ja samanaikaisesti ei hän vähimmässäkään määrin loukkaannu, kun tämä alkaa tutkia hänen menneisyyttään…

Tämä ei ole mitään muuta kuin jätteitä puoliorjamaisesta riippuvaisuudesta miehestä, joka on niin luonteenomaista porvarilliselle yhteiskunnalle, mutta joka ilmetessään meidän aikanamme ja meidän maassamme, meidän neuvostonaisillamme edustaa juuri niitä kapitalismin jätteitä naisten tietoisuudessa, jotka on välttämätön voittaa loppuun asti.

Me katsomme, että ennen avioliittoa ja ulkopuolella avioliiton ei pojalla eikä tytöllä tarvitse olla sukupuolisuhteita. Ja jos me itsepintaisesti vaadimme tätä fyysillistä puhtautta naisilta, on sitä vaadittava myös miehiltä! Meidän neuvostotyttömme pitää lopuksikin tulla tietoiseksi hänen täydellisestä tasa-arvoisuudestaan miehen kanssa ei yksin poliittisessa ja yhteiskunnallis-taloudellisessa suhteessa, vaan myöskin elinoloissa, vieläpä hänen yksityisluontoisissa keskinäissuhteissaankin. Tätä vaatii neuvostotytön kunnia ja arvo!

Kaikkein inhoittavin menneisyyden perintö on avioliitto ilman rakkautta. Jos avioliitto porvarillisessa yhteiskunnassa on papin avulla suoritettu arviolaskelma, joka orjuuttaa molempia, mutta on erikoisen raskas naiselle, niin meidän aikanamme me kärsimme “aikaisin kypsyneistä” avioliitoista, joita ei ole mitenkään muuten paitsi “registeröimällä” lujitettu ja jotka sen vuoksi ovat yhtä sopimattoman yksinkertaisesti purettavia kuin ne ovat syntyneetkin.

Ja tässä täytyy suoraan sanoa, että kaikissa näissä kysymyksissä, jotka koskevat keskinäisiä suhteita, avioliittoa, perhettä, erittäin paljon voi tehdä juuri meidän tyttömme. Hän voi ja hänen täytyy jo vaikkapa siksi, että seuraukset kaikesta holtittomuudesta ja epänormaalisuudesta keskinäisissä suhteissa tulevat erikoisen raskaaksi juuri tytölle. Tämä johtaa hänet kestämään abortin suorituksen kaikkine vaaroineen ja joskus raskainekin seurauksineen, tämä hänet, miehen hylkäämänä panee ratkaisemaan monimutkaiset lapsen elatus- ja kasvatuskysymykset ja näissä olosuhteissa oman opiskelunsa ja yhteiskunnallisen työnsä jatkamisen kysymyksen.

Ja jos miehille kevytmielisyys liian usein jää rankaisematta ja ilman seurauksia yleensä, niin naisille kaikenlainen kevytmielisyys tulee liian kalliiksi. Tämän vuoksi siellä, missä mies vaatii, kiirehtii, siellä naisen pitää koota kaikki voimansa ja tahtonsa ja vielä kerran tarkistaa tunteensa, tarkistaa heidän suhteensa voima ja tulevaisuus ja nämä tärkeät elämän kysymykset ratkaista kiirehtimättä.

Taistelu kaikenlaisen turmeltuneisuuden, myöskin sukupuolisen, jätteitä vastaan, riistäjäsuhteen jätteitä vastaan suhteessa naisiin miesten taholta, taistelu alentavaa kaksinaista sukupuolimoraalia ja kaikkia sentapaisia aatteita ja mielialoja vastaan, mutta myöskin sellaisia tyyppejä vastaan, jotka ovat näiden aatteiden ja mielialojen edustajia, taistelu rakkaudelle, arvonannolle ja keskinäiselle luottamukselle perustuvan lujan ja onnellisen neuvostoperheen puolesta, korkean moraalisen puhtauden ja todellisen kommunistisen ylevyyden puolesta. Kaikki tämä ei voi olla johtamatta meidän nuorisoamme täydelliseen luovaan kukoistukseen, eikä voi olla omaamatta erikoista vaikutustansa henkilökohtaisesti meidän tyttöjemme moraalis-kulttuuriseen nousuun, hänen osallistumisensa laajenemiseen kaikille sosialistisen rakennustyön aloille.

“Ei saa alentaa meidän maamme naisten, maailman etumaisten, maailman onnellisimpien naisten, arvoa”, sanoo tov. Kosarev. Ja tämä on totta. Meidän maamme naisten arvon tulee nousta kaikkein korkeimmalle tasolle, sillä siten tulee nousemaan myös meidän neuvostoperheemme arvo, ja meidän maassamme perhe on, kuten sanottiin “Pravdassa”, “rakkauden, ystävyyden ja yleisen työn isänmaan hyödyksi yhdistämän miehen ja naisen vapaa liitto.”

Korkeammalle neuvostotytön arvo! Olkoon tämän aatteen läpitunkema itse tyttö ja älköön tätä minuutiksikaan unohtako yksikään meidän suurenmoisen nuorisoliittolaisheimomme poika.

Neuvostonainen — NKP(b):n Leningradin ja Karjalan aluekomiteain äänenkannattaja — N:o 8 (63) — 1935

Leave a comment