MIRJAM TIILIKAINEN:
Toivo Antikainen — peloton taistelija, lahjakas ihminen
Puhuessamme SKP:n taistelun tiestä emme voi olla puhumatta Toivo Antikaisesta, esimerkillisestä vallankumouksellisesta, pelottomasta taistelijasta ja rehdistä toverista. Toivo Antikaisen, Toiskan, elämässä ei ole ollut rauhallisia laiskottelupäiviä, ei lepoa ja huolettomuutta, vaan sensijaan työtä ja taistelua, rohkeita sankaritekoja ja syvää antautumista rakkaalle asiallemme, kansamme onnen ja hyvinvoinnin puolesta käytävälle taitelulle. Juuri johdonmukaisen taistelunsa, horjumattomuutensa ja palavan innostuksensa vuoksi Toivo Antikainen on merkinnyt niin paljon puolueellemme ja siksi hän on myös niin pidetty ei ainoastaan omassa maassamme vaan myöskin rajojemme takana.
On turhaa yrittääkään lyhyessä kirjoituksessa kuvata tyhjentävästi Antikaisen elämää ja työtä. Niin rikas ja monivaiheinen se on ollut. Hän syntyi v. 1898 Helsingissä verhoilijan perheessä. Jo 7-vuotiaana Toivo joutui osallistumaan perheen elatukseen myymällä sanomalehtiä. Aivan nuorena hän liittyi »Ihanneliittoon» ja sos.-dem. nuorisoliittoon, joissa hän palavan toimintatarmonsa ja innostuksensa ansiosta oli pian eturivin taistelija. V. 1918 vallankumoukseen Toiska osallistui koko nuoruutensa palavalla innolla järjestäen punakaartin osastoja, innostaen tulisilla puheillaan nuorisoa nousemaan taisteluun ja kestämään siinä, sekä osallistuen muutenkin mitä monivivahteisempaan työhön.
Vallankumouksemme kärsittyä tappion siirtyi Antikainenkin Neuvosto-Venäjälle, jossa hän heti astuu nuoren sosialistisen valtion armeijaan — Punaiseen Armeijaan — jatkaakseen taisteluaan vapauden ja työtätekevien asian puolesta. Hän käsitti, että nuori neuvostovaltio oli meidänkin maamme työtätekevien tuki ja ystävä ja siksi hän koko innollaan osallistui sen puolustamiseen. Antikainen on mukana Pietarin puolustuksessa Judenitshia vastaan, torjuu v. 1919 Aunuksessa suomalaisten valkokaartilaisten hyökkäyksiä, rientää VI. suomalaisen rykmentin mukana pohjoisesta hyökkääviä anastajajoukkoja vastaan jne.
Antikainen on ensimmäinen oppilas suomalaisilla punapäällystökursseilla, joilta pääsee ulos komentajana v. 1919. Kansainvälisen sotakoulun konekiväärikomennuskunnan päällikkönä hän saa lisäkoulutusta, karaistuu ja kehittyy Judenitshin rintamilla, Aunuksessa, Karjalassa ja taas Aunuksessa. Hänen joukkonsa taistelee rohkeasti ja pelottomasti eivätkä Toiskan mukana taisteluissa mukana olleet koskaan unohda hänen rohkeuttaan, intomielisyyttään ja suurta huumorintajuaan, joka ilmeni pahimpienkin hyökkäysten aikana. Toiska sai miehensä hyvälle tuulelle ja vastustajan naurunalaiseksi ja silloin ei sen ollut hyvä olla. Tuskinpa kenestäkään suomalaisesta taistelijasta on niin paljon juttuja ja kaskuja kuin Toiskasta. Vanhat vallankumoukselliset, partisaanit ja sotakoulun oppilaat kertovat niitä yhä vielä lämmeten ja hymyssäsuin.
— — —
Talvi 1921–1922. Uudelleen hyökkäävät Suomen valkokaartilaiset Neuvostokarjalaan, yllättävät ja valtaavat suuren osan sen aluetta. Punaisen Armeijan johto tekee rohkean suunnitelman, jonka toteuttamisen Karjalan piirin sotilasjoukkojen komentaja A. Sedjakin antaa Antikaisen johtaman kansainvälisen sotakoulun kurssilaisista kokoonpannun suksikomppanian huoleksi.
Annetun tehtävän mukaisesti piti Antikaisen suksijoukon ylittää sotatoimilinja, vihollisen alueelle saavuttua tuhota vihollisen ryhmät, jotka sen tielle sattuvat, ottaa selvää vihollisen sotajohdon sijaitsemispaikoista ja tuhota ne, vallata Repola, josta sitten liikehtiä Kiimasjärvelle pysähtymättä ja viivyttelemättä. Tietoja vihollisen vahvuudesta Repolassa ja Kiimasjärvellä ei ollut. Vain se, joka tuntee nämä Karjalan melkein läpipääsemättömät metsät, korkeat vaarat ja sen ankaran talven voi käsittää, mitä tuohon tehtävään sisältyi. Ei kenellekään tullut mieleenkään, että punaiset joukot ryhtyisivät tuollaiseen mahdottomaan tehtävään ja siksi hyökkäys tuli täydellisenä yllätyksenä valkokaartilaisille. Antikaisen suksijoukko kulki 1.000 km. tiettömiä taipaleita, suoritti toistakymmentä taistelua, tuhosi vastustajan esikunnat ja varastot ja saattoi siten sen vastarinnan murtumaan. Kiimasvaaran ylitys oli vaikein osa retkestä. Suksia mukanaan kulettaen, syvässä upottavassa lumessa kahlaten, pimeässä, lumimyrskyn raivotessa, väsymyksen joka hetki kasvaessa joukko ponnisteli sankarillisesti eteenpäin. Toiska rohkaisi ja innosti, kantoi väsyneimpien tavaroita ja järjesti heille tukea. Kivi kiveltä edettiin, jokainen askel eteenpäin oli voitto. Joitakin katosi tuona pimeänä, kolkkona talviyönä, mutta suurin osa pääsi perille. Aamun hämärtäessä oli Kiimasvaaran huippu saavutettu. Kiimasjärven kylä, missä mitään aavistamattomat valkokaartilaiset suorittivat aamuaskareitaan, näkyi laaksossa. Suksikomppania lepäsi hetken, kunnes kaikui päällikkö-Toiskan komennus: suksille, päin vihollista. Silloin nämä mainiot hiihtäjät ja uljaat taistelijat laskeutuivat pyrynä Kiimasvaaran rinnettä alas ja valkokaartilaiset tulivat täydellisesti yllätettyä. Kylä vallattiin, eräs Neuvosto-Venäjän kansalaissodan kauneimmista sankariteoista ja tarumaisimmista retkistä päättyi voittoon. Toivo Antikainen ja 26 muuta retken osanottajaa palkittiin silloisen ajan korkeimmalla kunniamerkillä — Punaisen Lipun kunniamerkillä. Monia sankarilauluja ja runoja on tuosta retkestä kirjoitettu. Gennady Fisch kirjoitti retkestä romaanin ja »Lenfilm» valmisti siitä elokuvan »Neuvostoisänmaan puolesta».
— — —
Toivo Antikaisen sotilaallinen toiminta karkaisi häntä, teki hänestä pelottoman taistelijan. Samanaikaisesti hän tutustui Leninin teorioihin, hänestä tuli kommunisti. Suomen työväenliikkeen kehitys ja menestys oli alituisesti hänen mielessään. Toiska rakasti maatamme ja sen kansaa epäitsekkäällä tavallaan. Taistellessaan eri rintamanosilla Punaisen Armeijan riveissä häntä innosti ajatus, että eri maiden ja ennenkaikkea Suomen valkokaartilaisia vastaan taistellessaan hän taistelee Suomen työväenluokan vihollisia vastaan, niitä vastaan, jotka sota- ja seikkailupolitiikallaan johtavat maamme onnettomuuteen. Mutta Toivo Antikainen ymmärsi, että Suomen työtätekevien on omakohtaisesti taistelullaan luotava onnensa ja hyvinvointinsa edellytykset. Hän otti osaa SKP:n perustamiseen ja työskenteli vallankumouksellisen nuorisoliikkeen perustamiseksi Suomeen. On ymmärrettävää, että nuorisotyö oli hänelle erikoisen läheistä. Kominternin työhön Toivo Antikainen osallistuu myöskin innokkaasti ja saa tunnustusta ja luottamusta osakseen. Kominternin Toimeenpaneva keskuskomitea suosittelee häntä johtavaan puoluetyöhön ja v. 1923 Toivo Antikainen valitaan SKP:n KK:n jäseneksi ja on hän jatkuvasti, olosuhteiden suinkin antaessa myötä kuulunut SKP:n keskusjohtoon. Toiskan väsymätön työtarmo, aloitekykyisyys ja toimeliaisuus on ollut parasta vastamyrkkyä kaikkea maatuneisuutta ja paikallaanpysymistä vastaan. Hänen terävä poliittinen älynsä, teoreettinen selvyytensä ja vallankumouksellinen taistelutarmonsa sekä aktiivisuutensa tekivät hänestä Kuusisen ja Sirolan lähimmän työtoverin puolueen johtamisessa. Kelpasi nähdä Toiska taistelemassa puolueen linjan puolesta vääristelijöitä ja opportunisteja vastaan. Hänen terävät huomautuksensa ja huumorintajunsa sai epäröivimmätkin nopeasti vakuutetuksi puolueen linjan puolelle. Kun tarvittiin ei Toiska epäröinyt astua vaarallisimmalle paikalle — välittömän puoluetyön johtoon.
6. 11. 1934 Valtiollisen poliisin onnistui vangita Toivo Antikainen. Muistamme oikeusjutun vaiheet, valheelliset syytökset, todistajien painostamiset (jopa murhatkin — Rask), väärät valat, sanomalehtien parjaustulvan ja muut keinot, joiden avulla Antikaisesta yritettiin tehdä murhamiestä ja saada siten työväenluokan ja kansamme luottamus häneen ja puolueeseemme horjumaan. Mutta Toivo Antikainen ei lannistunut. Ylpeänä kaikuivat hänen sanansa:
»Kuka olen, mihin tähtään? Olen bolsheviikki, Kommunistiseen Internationaleen kuuluvan puolueen vastuunalainen puoluetyöntekijä. Olen pitänyt toimintaperusteinani Marxin ja Engelsin ja heidän uskollisimpien oppilaittensa ja oppiensa edelleenkehittäjien, sosialistisen rakennustyön ja maailman proletariaatin johtajien — Leninin ja Stalinin opetuksia ja ohjeita, Kominternin ohjelmaa ja päätöksiä, SKP:n päätöksiä ja ohjeita.»
Antikaisen rohkean esiintymisen, joka oli paljon korkeammalla hänen alhaisten syyttäjiensä tasoa sekä hänen aikaisemmin työläisjoukkojen keskuudessa saaman luottamuksen ansiosta herätti juttu huomiota laajalti niin maassamme kuin rajojemme ulkopuolellakin. Meillä, Ruotsissa, Amerikassa, Ranskassa, Norjassa ja Tanskassa käytiin voimakasta kamppailua Antikaisen vapauttamiseksi. Toiska sai kuitenkin elinkautisen kuritushuonetuomion. Kuusi vuotta hän joutui olemaan erossa tovereista, rikollisvankien joukossa tai yksinäissellissä. Vankilassakin Toiska sai kaikkien vankien luottamuksen ja ihailun osakseen rehdin käyttäytymisensä ja kansanomaisuutensa takia. Toiskan terveydentila kärsi vakavia vaurioita näinä vuosina, mutta kun hänet Neuvostoliiton hallituksen vaatimuksesta vapautettiin v. 1940 — välirauhasopimuksen perusteella ja pääsi siirtymään Neuvostoliittoon — osallistui hän taas aktiivisesti työhön, innostus ja tarmo oli sama. Karjalan kansa, joka ei ollut unohtanut vapauttajasankariaan, osoitti Toivo Antikaiselle suuren luottamuksen valitsemalla hänet Karjalais-Suomalaisen Neuvostotasavallan Korkeimman Neuvoston jäseneksi. Kun saksalais-suomalaiset joukot hyökkäsivät neuvostomaan kimppuun, lähti Toivo Antikainen taas tutuille taistelun teille. Nyt päättyneen sodan aikana hän on toiminut yhdysupseerina Karjalan rintamalla ja osallistunut uusien kaaderien kouluuttamiseen koko innollaan. Toivo Antikaiseen sopivat mitä mainioimmin kuuluisan tanskalaisen kirjailijan Martin Andersen Nexön sanat Antikaisen oikeusjutun aikana:
»Hän kuuluu niihin ihmeellisiin ihmisiin, jotka sytyttävät sieluja missä vain liikkuvat. Yli koko Karjalan vaikutti hän sytyttävästi, missä hän sukeltautui esiin… Hänestä kerrottiin tarinoita, hänestä tuli taruolento, jonka veroinen hän oli. Taisteluonni ja taistelunerous on elävänä hänessä. Tavaton tulivuori, peloton taistelija, ihmeellisen lahjakas ihminen.»
SKP: Taistelujen tiellä I — Oulussa, 1945
Marxismi-Leninismi 