Molotovin puhe NKP(b):n konferenssissa

TOV. MOLOTOVIN PUHE NKP(b):n KONFERENSSISSA

1932

Toisen viisivuotissuunnitelman poliittinen asetelma on puolueen teeseissä esitetty seuraavin sanoin:

”Maamme suunnattomat luonnonrikkaudet, sosialistisen rakennustyön bolshevistiset vauhdit, työläisten ja kollektivistien suurten joukkojen kasvava aktiivisuus ja puolueen oikea linja täydelleen takaavat toisen viisivuotissuunnitelman aikana sosialistisen talouden tuotantovoimien sellaisen kehityksen, jonka pohjalla lopullisesti likvidoidaan kapitalistiset ainekset Neuvostoliitossa. Konferenssi on sitä mieltä, että toisen viisivuotissuunnitelman poliittisena perustehtävänä on kapitalististen aineisten ja yleensä luokkien lopullinen likvidointi, niiden syiden täydellinen hävittäminen, jotka synnyttävät luokkaeroavaisuutta ja riistoa, kapitalismin jätteiden hävittäminen taloudesta ja ihmisten tietoisuuden sekä maan koko työtätekevän väestön muuttaminen luokattoman sosialistisen yhteiskunnan tietoiseksi ja aktiiviseksi rakentajaksi.

”Loismaisten luokka-ainesten likvidoinnin ja kansallistulojen, jotka kokonaan joutuvat työtätekevien käytettäviksi, yleisen kasvun perusteella saavutetaan melkoista nopeammin työläis- ja talonpoikaisjoukkojen hyvinvoinnin kohoaminen. Konferenssi on sitä mieltä, että väestön varustamisen tärkeimmillä kulutustavaroilla, myöskin ruokatarpeilla, pitää toisen viisivuotiskauden loppuun mennessä lisääntyä vähintäin 2–3-kertaisesti ensimmäisen viisivuotiskauden loppuun verraten.”

Tässä esitetyssä teesien otteessa esitetään täydelleen toisen viisivuotissuunnitelman poliittinen asenne. Minun tarvitsee kajota vain kaikkein tärkeimpiin tämän otteen väitteisiin.

Otan aluksi kysymyksen luokista ja luokkataistelusta. Teeseissä sanotaan, että toisen viisivuotissuunnitelman poliittisena perustehtävänä on ”kapitalististen ainesten ja yleensä luokkien lopullinen likvidointi” sekä ”maan koko työtätekevän väestön muuttaminen luokattoman sosialistisen yhteiskunnan tietoisiksi ja aktiivisiksi rakentajiksi”.

Nämä sanat ilmaisevat pääasian toisen suunnitelman poliittisesta asenteesta.

Marxismi-leninismi opettaa, että sosialismi on luokkien hävittämistä, että sosialismi on luokattoman yhteiskunnan muodostamista. Näillä sanoilla on siis lausuttu sosialismin toteuttamistehtävä.

Onko niissä oikein esitetty luokkia koskeva tehtävä? Onko luokkien likvidointi toteutettavissa sillä tavoin, kuin esitetään KK:n teeseissä? Minusta näyttää, että se ei ainoastaan ole oikea ja toteutettavissa oleva tehtävä, vaan että ainoastaan sellainen toisen viisivuotissuunnitelman tehtävien poliittinen esittäminen voidaankin johtaa puolueen politiikasta ja marxilaisuudesta.

Pääkysymys, jota tällöin on tarkasteltava, on se, kuinka oikeata on, että me voimme toisen viisivuotissuunnitelman ajaksi asettaa tehtäväksemme kapitalististen ainesten lopullisen likvidoinnin. Siinä on kysymyksen ydin.

Jos siitä päästä käydään tarkastelemaan kysymystä luokista seuraavan viisivuotissuunnitelman aikana, niin silloin ja vain silloin voidaan konkreettisesti esittää kysymys ja saada siihen selvä vastaus, josta bolshevikkien kesken ei voi kiistaa olla.

Todellakin, tarkastakaamme tärkeimpiä tosiasioita.

Puolueen vuodeksi 1932 hyväksymä kansantaloussuunnitelma edellyttää, että Neuvostoliiton kansallistuloista yksityissektori enää muodostaa vähemmän kuin 10 %. Toinen tosiasia. Meillä on kollektivisoituja talouksia jo enemmän kuin 60 % eikä voi olla mitään epäilystä siitä, että puolueen asettama tehtävä asiallisesti saattaa vv. 1932–33 kollektivisointi Neuvostoliitossa loppuun tulee toteutetuksi. Sehän taas merkitsee, että jo kahden seuraavan vuoden kuluessa täyskollektivisoinnin pohjalla asiallisesti toteutuu maaseudun kapitalistisen osan likvidointi. Lisätkää tähän vielä, että suurteollisuuden kapitalistiset ainekset ovat jo aikoja sitten pohjaan vaipuneet ja että pienteollisuudessa ja kaupassa niiden merkitys nopeasti vähenee. Ei siis voi olla mitään epäilystä siitä, että sen pitää ottaa tehtäväkseen lopullisesti likvidoida kapitalistiset ainekset.

Meille sanotaan kuitenkin: Olkoon menneeksi, että te likvidoitte lopullisesti kapitalistiset ainekset, mutta miten likvidoitte luokat yleensä? Sellaisessa kysymyksen esittämisessä on kuitenkin törkeä sisäinen ristiriita, joka synnyttää suurta sekaannusta.

Kuten tiedetään, sosialismin perustehtävänä on kapitalismin hävittäminen, toisin sanoen luokkien hävittäminen, s. o. ihmisen harjoittaman toisen ihmisen riiston lopettaminen. Tästä seuraa, että kapitalististen ainesten täydellinen hävittäminen merkitsee riistäjien luokan hävittämistä, ja ellei ole riistäjiä, ei ole myöskään riistettäviä.

Teeseissä puhutaan välttämättömyydestä ”täydelleen hävittää syyt, jotka synnyttävät luokkaeroavaisuutta ja riistoa”. Miten se tapahtuu? Me, bolshevikit, tiedämme hyvin, miten se tapahtuu, koska bolshevikit panivat toimeen sosialistisen vallankumouksen, joka alettiin siirtämällä yhteiskunnan käsiin, valtion käsiin tuotantovälineet ja nimenomaan maa, tehtaat yms. Sen perusteena, että ihminen riistää toista ihmistä, on se, että nämä tuotantovälineet kuuluvat toisille ja toisilla ei niitä ole. Se jakaa ihmiset luokkiin ja synnyttää riistoa. Me tiedämme, että suurteollisuuteen ja maahan nähden tuotantovälineiden siirtyminen valtion omaisuudeksi tapahtui jo aikoja sitten. Sitä jatkuu nyt, kun kapitalististen ainesten lopullista likvidointia lopetetaan kaikilla muillakin talousaloilla. Samalla hävitetään syyt, jotka synnyttävät luokkaeroavaisuutta ja riistoa.

Kaiken edelläsanotun jälkeen on selvää, että kapitalististen ainesten täydellinen likvidointi ja luokkaeroavaisuutta ja riistoa synnyttävien syiden täydellinen hävittäminen samalla merkitsevät yleensäkin luokkien likvidointia. Ellei ole kapitalistisia aineksia, ellei ole riistäjiä, ja jos luokkaeroavaisuuksien synnyn syyt on täydelleen likvidoitu, niin mistäpä luokista silloin voisi puhua? Silloin ei myöskään luokista sanan varsinaisessa merkityksessä voida puhua. Siis sen, joka asettaa toisen viisivuotissuunnitelman tehtäväksi täydelleen likvidoida kapitalistiset ainekset, sen samalla pitää ehdottomasti asettaa tehtäväksi likvidoida luokat yleensä.

On selvää, että kapitalististen ainesten likvidointiin yhtyy suuria vaikeuksia, että siihen yhtyy porvarillisten ainesten taholta ilmenevän hillittömän vastustuksen nujertaminen. Luokkataistelu ei lakkaa, vaan erikoisesti eri aloilla ja eri perioodeina (aikajaksoina) se voi ja se tulee huomattavasti kärjistymään. Kapitalististen ainesten täydellisesti likvidoiminen on mahdollista ainoastaan vain loppuun asti noudattamalla bolshevistista laajennettua hyökkäystä, voittaen kaikki ja kaikenlaiset vaikeudet, tiivistäen työväenluokan ympärille maaseudun laajat työtätekevien joukot kulakistoa vastaan, kaikkia porvarillis-kapitalistisia aineksia vastan.

Luokkien likvidointia koskevan kysymyksen selostamisessa on aina näihin asti ollut paljon kaavamaisuuden aineksia, mitkä eivät omaa minkäänlaista yhteyttä marxismin ja sen kehitysteorian kanssa. Asian kaavamaisesti käsitteleminen johtaa tässä suuriin sotkuihin ja virheisiin.

Näin ollen tehtävää luokkien likvidoimisesta sietää tässä pysähtyä käsittelemään yksityiskohtaisemmin.

Alan työväenluokkaa koskevasta kysymyksestä.

Marxilaisille tulee olla selvää, että siitä asti, kun työväenluokka otti vallan käsiinsä sekä kaikki tuotantovälineet, suurteollisuuden, maan, liikenteen jne. haltuunsa, se ei enää ole proletariaattia sanan varsinaisessa mielessä, sellaisena, jollaisena se oli kapitalistisessa yhteiskunnassa, missä sillä ei ole tuotantovälineitä ja jossa se sen tähden on porvariston riiston kahleissa. Proletariaatin asema kapitalismin vallitessa on sorretun ja riistetyn yhteiskuntaluokan asema. Kun työväenluokka kukisti porvariston vallan ja otti siltä tuotantovälineet, siitä samalla tuli vallitseva voima valtiossa. Siitä hetkestä asti se aloitti kapitalististen ainesten likvidoinnin ja valmistelee maaperää yleensä luokkien likvidoinnille.

Siitä asti, kun maamme työväenluokka lokakuussa 1917 sai porvaristosta suurimman voiton, mitä koko maailmanhistoria tuntee, siitä asti, jo toistakymmentä vuotta, ei työväenluokka ole ainoastaan vapauttanut itseään kapitalismin orjuudesta, vaan on siitä tullut vallitseva luokka, joka rakentaa uutta sosialistista yhteiskuntaa. Proletariaatin historiallinen tehtävä ei ole ainoastaan olla porvarillisen yhteiskunnan haudankaivajana, vaan myöskin uuden sosialistisen yhteiskunnan rakentajana. Valtiota, jonka työväenluokka luo voittonsa jälkeen, se käyttää toteuttaakseen kapitalististen ainesten ja samalla yleensä luokkien likvidoinnin.

Mikäli kapitalistiset ainekset hävitetään, sikäli kitketään juuret kaikelta luokkajaolta yhteiskunnassa ja siis valmistetaan maaperää yleensä luokkien likvidoinnille, siis myöskin työväenluokan itsensä likvidoinnille.

Meidän maamme työväenluokka on jo kulkenut pitkän matkan kapitalististen ainesten likvidoinnin tiellä. Seuraava viisivuotiskausi on sitä aikaa, jolloin kaikessa laajuudessaan astuu esiin kysymys kapitalististen ainesten ja yleensä luokkien likvidoinnista.

Luokkien likvidointitehtävän toteuttamisessa suorittaa työväenluokka erikoisen tehtävän. Luokkana vallitseva työväenluokka johtaa koko sosialistista rakennustyötä, sen yhteydessä kapitalististen ainesten likvidointia ja pientalonpoikaistalouden rekonstruktionia sosialistisella pohjalla. Enemmänkin: työväenluokka itsekin tässä taistelussa ja sosialistisessa rakennustyössä muokkautuu ja sen keskuudesta erottautuu yhä enemmän aktiivisia ja tietoisia sosialismin rakentajia; se karaistuu taistelussa kapitalistisia aineksia vastaan ja taistelussa pikkuporvarillisten ja porvarillisten mielipiteiden voittamiseksi sekä omassa että koko työtätekevien joukon keskuudessa.

Tarkastamme nyt talonpoikaistoa tai oikeammin työtätekeviä talonpoikaisjoukkoja, koska edellä jo on käsitelty kysymystä maaseudun kapitalistisista aineksista.

Talonpoikain asemassa on Lokakuun vallankumouksen jälkeen tapahtunut perusteellinen muutos, jota ei saa jättää huomiotta. Varsinkin koskee tämä maaseudun kollektivistijoukkoja.

Vaikkakin työtätekevä talonpoikaisto lähti täyskollektivisoinnin tielle vasta noin 2½ vuotta takaperin, niin sittenkin meille on selvää, että se on jo lopullisesti lähtenyt sosialismin tielle. Taistellessaan kulakistoa vastaan työväenluokan johdolla kollektivistien ratkaiseva enemmistö — ja niitä on jo miljoonia — on päättävästi liittynyt sosialismin rakentajiin.

Tietysti he muistavat, mitä he olivat ennen Lokakuun vallankumousta. He eivät voi unohtaa sitä, että porvariston ja tilanherrain aikana heitä säälimättä riistettiin ja sorrettiin, että heitä pitivät keppikurissa kaikenlaiset vallesmannit ja maapäälliköt ja että he usein olivat pappien ja muiden ”hengellisten isien” kynsissä. Verratessaan asemaansa puoleksi nälkiintyneen työläisen ja työttömien asemaan ja elämänoloihin kapitaalin vallitessa, talonpoika, kun hän ei löytänyt tietä elämänolojensa parantamiseen, piti kiinni vähäisestä omaisuudestaan ja sai siinä vahvasti pienomistajatottumuksia.

Toisen viisivuotissuunnitelman aikana joutuu maaseudun koko työtätekevä joukko sosialistisen, kollektivismin ja korkealaatuisen konetekniikan pohjalla tapahtuvan, rekonstruktionin alaiseksi. Se ei luista sileästi, itsestään, vaan se voi tapahtua vain kiivaasti taistellen maaseutu-kapitalismin jätteitä vastaan, vain taistellen kollektiivitalouksien organisatoorisen ja taloudellisen lujittamisen puolesta ja samalla taistellen niiden uusiksi muokkaamisen puolesta, jotka vielä eilen olivat pienomistajia, mutta jo tänään ja huomenna kollektivisteja — tietoisia ja aktiivisia sosialismin rakentajia.

Pikkuporvarillista horjumista tulee vielä olemaan talonpoikaiston keskuudessa ehdottomasti erinäisinä hetkinä ja erinäisissä piireissä. Tällaista horjumista ilmenee varsinkin siellä, missä työmme on heikkoa, mutta kulakisto on vahva ja porvarillinen aines aktiivista.

Ei tarvitse todistella sitä, että nykyinen kollektiivitalouksien talonpoikaisto ei enää parin vuoden kuluttua perusosaltaan ole entisiä talonpoikia, vallankumouksen edellisen ajan yksilötalonpoikia. Vallankumouksen aikana ja varsinkin täyskollektivisoinnin nopean kehityksen vuosina on maalla talonpoikaistossa tapahtunut suuria muutoksia ja talonpoika näyttää jo aivan toiselta. Tietämättömistä, takapajuisista ja solvaistuista maaseudun raatajatalonpojista tulee yhä enemmän aktiivisia rakentajia — kollektivisteja.

Tällä pohjalla kasvavat sosialismin aktiivisten ja tietoisten rakentajain rivit maalla niin nopeasti, että toisen viisivuotiskauden aikana — sen voi varmasti sanoa — koko työtätekevä talonpoikaisto järjestyy kollektiivitalouksiin, mikä tekee lopun maaseudulla satoja vuosia vallinneesta pienomistuksesta.

Kapitalististen ainesten täydellinen likvidointi maalla merkitsee täyskollektivisoinnin loppuun suorittamista. Se voi tapahtua vain lakkaamattomassa taistelussa kulakistoa vastaan ja taistelussa kollektivistien sosialistisen uudestakasvattamisen ja heidän työnsä paremman ja päättävän järjestelyn puolesta. Tämän työn järjestäminen kommunistisen puolueen johdolla onkin päätehtävämme maaseudulla. Tuloksena tästä taistelusta mainitun lipun alla on oleva ei ainoastaan kapitalististen ainesten likvidointi, vaan myöskin pientalouden likvidointi maalla. Tämä merkitseekin sitä, että meidän on likvidoitava kapitalistiset ainekset ja yleensä luokat.

Työläinen ja kollektivisti-talonpoika yleensä on jo sosialismin aktiivinen rakentaja. Kapitalististen ainesten ja yleensä luokkien täydellinen likvidointi samalla on sitä, että maan koko työtätekevä väestö muuttuu luokattoman sosialistisen yhteiskunnan tietoisiksi ja aktiivisiksi rakentajiksi.

Tämä tehtävä — luokattoman sosialistisen yhteiskunnan luominen — toisen viisivuotiskauden aikana on käytännöllinen tehtävä. Sen suorittamisen tekevät mahdollisiksi sosialistisen rakennustyön jo saavuttamat menestykset ja kaikki ne tehtävät, joita sisältää sosialismin toteuttamisen toinen viisivuotissuunnitelma.

Siirryn kysymykseen valtiosta.

Kysymystä valtiosta ei erikseen valaista teeseissämme. Se onkin ymmärrettävää.

Asettaessamme tehtäväksi luokkien likvidoinnin toisen viisivuotissuunnitelman aikana emme vielä mitenkään voi emmekä saa esittää kysymystä valtion tarpeettomuudesta tai sen kuoleutumisesta. Nykyisellä asteella on vielä lujitettava proletaarista valtiota ja lisättävä sen mahtia.

Tämän aiheuttavat vielä suoritettavinamme olevat tehtävät: likvidoida kapitalistiset ainekset ja tehdä tyhjäksi kaikki ja kaikenlaiset porvarillisten ainesten vastavallankumoukselliset hyökkäykset työväenluokan valtaa vastaan, sekä suuret organisatooris-kasvatukselliset tehtävät työtätekevien talonpoikaisjoukkojen sekä kaikkien kaupunkien ja maaseudun työtätekevien uudesti muokkaamisen alalla.

Luonnollisesti, kun me vielä olemme kapitalistisen maailman ympäröiminä, olisi huonointa lajia opportunismia kaikenlainen proletaarisen diktatuurin mahdin heikentäminen. Sosialismia rakentavan ja kapitalistisen maailman välillä yhä kärjistyvistä ristiriidoista voi tehdä yhden ainoan johtopäätöksen, että nimittäin on kaikinpuolisesti lujitettava proletaarista valtiota, jotta se vahvistuisi ei oman maamme luokkavihollisiin, vaan myöskin sille vihamielisiin imperialismin luokkavoimiin verraten.

Parhaiten selittää tämän kysymyksen, kuten kaikkikin sosialismin rakentamisen peruskysymykset maassamme sellainen perustava asiakirja kuin Leninin teos Valtio ja vallankumous. Yhdessä Marxin ja Engelsin vastaavan kirjallisuuden kanssa on siinä avain, joka auttaa ymmärtämään rakennustyömme perustehtävän erikoisesti toisen viisivuotissuunnitelman aikana.

Lenin selitti seikkaperäisesti kommunistisen yhteiskunnan ensimmäisen, alemman asteen (sosialismin), jolle me jo olemme astuneet, mutta joka ei vielä läheskään pääty toisen viisivuotissuunnitelman aikana. Tämän asteen, sosialismin, erikoispiirteenä on, että silloin vielä säilyvät porvarillisen valtion jätteet ns. ”porvarillisen oikeuden” muodossa.

Näin kirjoitti siitä Lenin teoksessaan Valtio ja vallankumous:

”Samanlainen oikeus” — sanoo Marx — ”silloin todellakin on, mutta se on vielä ’porvarillista oikeutta’, joka, kuten kaikki oikeus, edellyttää eriarvoisuutta. Kaikki oikeus on samanlaisen mitan soveltamista erilaisiin nimisiin, jotka todellisesti eivät ole samanlaisia, eivät ole samanarvoisia, ja sen tähden ’samanlainen oikeus’ on tasa-arvoisuuden loukkaamista ja vääryyttä. Todellisuudessa saa jokainen, joka on tehnyt samanlaisen osan yhteisestä työstä kuin toinen, samanlaisen osan yhteisestä tuotannosta (mainituin poistoin).

”Mutta eri ihmiset eivät ole samanlaisia; toinen on heikompi ja toinen vahvempi; toinen on naimisissa, mutta toinen ei, toisella on enemmän ja toisella vähemmän lapsia j.n.e.

”… Jos toinen tekee yhtäläisen työn” — päättelee Marx — ”siis saa yhtäläisen osa yhteiskunnallisesta kulutusvarastosta kuin toinen, niin tosiasiassa toinen saa enemmän kuin toinen, on rikkaampi kuin toinen jne. Jotta kaikki tämä vältettäisiin, tulee oikeuden olla erilaisen, sen sijaan että se olisi samanlainen”.

Kommunismin ensimmäinen aste ei siis vielä voi antaa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisuutta: erilaisuudet varallisuudesta jäävät ja epäoikeudenmukaiset erilaisuudet, mutta mahdoton tulee olemaan toisen ihmisen harjoittama toisen ihmisen riistäminen, sillä tuotantovälineitä, tehtaita, koneita, maata yms. ei voi anastaa yksityisesti omistettaviksi. Kehitellen Lassallen pikkuporvarillista ja epäselvää fraasia ”tasa-arvoisuudesta” ja ”oikeudenmukaisuudesta” yleensä osoittaa Marx kommunistisen yhteiskunnan kehityskulun, yhteiskunnan, jonka aluksi on pakko hävittää vain se ”epäoikeudenmukaisuus”, että yksityiset henkilöt ovat anastaneet haltuunsa tuotantovälineet, ja joka ei kykene heti poistamaan myöskin etäisempää epäoikeudenmukaisuutta, kulutustarpeiden jakoa ”työn mukaan” (eikä tarpeiden mukaan).

Edelleen painostaa Lenin sitä, että kapitalististen ainesten ja yleensä luokkien likvidoinninkin jälkeen valtio kuoleutuu vain vähitellen pitkän ajan kuluessa.

”Valtio vähitellen kuolee sikäli kuin kapitalisteja ei enää ole, luokkia ei enää ole, eikä sen vuoksi voi enää mitään luokkaa sortaa.

”Mutta valtio ei ole vielä kokonaan kuollut, sillä jäljellä on ’porvarillisen oikeuden’ suojeleminen, oikeuden, joka pyhittää tosiasiallisen eriarvoisuuden. Jotta valtio täydelleen kuolee, pitää olla täydellinen kommunismi.”

Selittäen valtion merkitystä proletaarisen vallankumouksen jälkeen viittoo Lenin Engelsin lausuntoon siitä, että ”kommuuni ei enää ollut valtio sanan varsinaisessa mielessä”. Lenin puhuu myöskin siitä, että proletaarinen valtio on puolivaltio eli että se asiallisesti eroaa porvarillisesta valtiosta, jossa vähemmistö (riistäjät) hallitsee suurta enemmistöä (riistettäviä). Proletaarinen valtio taas on työväenluokan vallan ja proletaarisen demokratian kehittämisen järjestö, ts. se merkitsee kaupunkien ja maaseudun työtätekevien joukkojen yhä aktiivisempaa osallistumista kaikkeen sosialistiseen rakennustyöhön.

Näissä Leninin ja Marxin sanoissa painostetaan eriarvoisuuden säilyttämistä yhteiskunnassa senkin jälkeen, kun porvariston valta on kukistettu.

Sosialistisen vallankumouksen ensi tehtävänä on poistaa ihmisiltä mahdollisuus riistää toisia ihmisiä eli poistaa tuotantovälineiden yksityisomistus, mutta eriarvoisuutta säilyy yhteiskunnassa senkin jälkeen vielä kauan, sillä sovelletaan samanlaista mittapuuta erilaisiin ihmisiin, jotka keskenään ovat eriarvoisia eivätkä elä aivan samanlaisissa olosuhteissa. Tätä eriarvoisuutta ei voi ensinkään heti poistaa eikä sitä voi poistaa niin kauan, kun säilyy tarve soveltaa ns. ”porvarillista oikeutta”, ”mikä ilmenee kulutustarvikkeiden jaossa” ”työn mukaan” (eikä tarpeiden mukaan). Valtion tehtävänä säilyy ”porvarillisen oikeuden” suojeleminen, johon liittyy tosiasiallinen eriarvoisuus.

Proletaarisen ja porvarillisen valtion peruseroavaisuutena on kuitenkin se, että proletariaatin diktatuurin oloissa ”oikeus” suojaa työtätekevän enemmistön etuja ja tarkoittaa proletariaatille vihamielisten luokka-ainesten nujertamista. Sen tähden työväenluokan ja kaikkien työtätekevien joukkojen tehtävänä k.o. asteella on proletariaatin diktatuurin lujittaminen, proletaarisen valtion mahdin lujittaminen. Vain tällä ehdolla onkin mahdollinen kapitalististen ainesten ja yleensä luokkien täydellinen likvidointi sekä siis myöskin luokattoman sosialistisen yhteiskunnan muodostaminen, jonka kehitysprosessissa myöskin valtio vähitellen kuoleutuu.

Siirryn kysymykseen kaupunkien ja maaseudun keskinäisistä suhteista tarkastamaan, millaisiksi ne kehittyvät toisen viisivuotissuunnitelman perspektiiveissä.

Ensiksi kuitenkin siteeraan Engelsin lausunnon tästä asiasta, mikä lausunto on ”Asuntokysymyksessä” ja kuuluu näin:

”Puhtainta haavetta on toive voida uudestimuokata porvarillinen yhteiskunta samalla säilyttäen talonpoikaisto sellaisenaan. Vain mahdollisimman tasainen väestön jakautuminen yli maan, vain kiinteä yhteys teollisuuden ja maanviljelystuotannon välillä yhdessä tuotantovälineiden tarpeellisen lisääntymisen kanssa — kun hävitetään kapitalistinen tuotantotapa, mikä on edellytyksenä — voivat temmata maalaisväestön sen eristyneisyydestä ja tylsyydestä, jossa se melkein muuttumattomasti on elänyt tuhansia vuosia.”

Tämän mukaisesti on tehty johtopäätös myöskin teeseissämme, joissa osoitetaan, että toisen viisivuotissuunnitelman tehtävien suorittaminen merkitsee edellytysten luomista ”kaupunkien ja maaseudun välisen vastakohtaisuuden täydelliselle poistamiselle.”

Tässä on kuitenkin tärkeätä käsitellä kysymystä tämän vastakohdan poistamiskeinoista. Toiselta puolelta sen määräävät kaupungit, teollisuus yms. ja toiselta puolen maaseutu, joka uudestirakentuu kollektiivitalouksien (tällä asteella arttelimuodon) pohjalla.

Erikoisesti on tarkasteltava niitä keinoja, joiden avulla maataloutemme sosialistinen uudestirakentaminen tapahtuu. Tunnettua on, että tämä uudestirakentaminen tapahtuu kollektivisoinnin pohjalla. Tunnettua on myöskin, että kollektiivitaloudet ovat eräs muoto osuustoimintaa — osuustoiminnan korkein muoto, sen tuotannollis-sosialistinen muoto.

Kollektiivitalouden eroavaisuudella valtiososialistisiin tuotantolaitoksiin verrattuna on suuri poliittinen ja käytännöllinen merkitys. Kollektiivitalouden osuustoiminnallinen perusta sen arttelimuodossa, osallistumisen vapaaehtoisuus sekä uuden korkealaatuisen teknillisen perustan luominen kollektiivitalouksille valtion kannatuksen avulla ja sen johdolla sangen suuresti helpottavat talonpoikaisjoukkojen siirtymistä (itse kollektiivitalouksien kehityksen eri asteiden kautta) sosialismiin. Tähän johtaa tunnettu leniniläinen osuustoimintasuunnitelma.

Neuvostojen VI edustajakokous v. 1931 painosti kollektiivi ja neuvostotalouksien välistä eroavaisuutta. Se totesi erikoisesti, että ”neuvostotaloudet ovat valtion laitoksia, joissa valtio on täydellinen isäntä”. Samalla siinä sanotaan, että ”kollektiivitalouksien isäntinä ovat kollektivistit”. Eroavaisuus on ilmeinen. Puolue on painostanut tätä eroavaisuutta, jottei virheellisesti sekoitettaisi neuvostotalouksia kollektiivitalouksien kanssa eikä päinvastoin, kuten tiedetään tapahtuneen eräissä tapauksissa käytännössä. Tällä päätöksellä on kylliksi painostettu kollektiivitalouksien osuustoiminnallista luonnetta ja talonpoikaiston sosialismiin siirtymisen teiden omalaatuisuutta.

Työväenluokan ja talonpoikaiston sosialismiin siirtymisen teiden erilaisuus on ilmeinen. Luokka-asemansa erikoisolojen vaikutuksesta työväenluokka kulkee talonpoikaiston edellä, sosialistisen talouden k.o. asteella korkeimpien muotojen kautta. Työtätekevän talonpoikaiston entisen aseman erikoisuudet aiheuttavat sen luokattomaan sosialistiseen yhteiskuntaan siirtymisen teiden erikoisuudet (joukko lisä-siirtymisasteita, pitempi aika yms). Sekä työläiset että kollektivisti-talonpojat ovat sosialismin rakentajia. Sekä työläisten että talonpoikain suurista joukoista tulee seuraavan viisivuotissuunnitelman aikana yhä aktiivisempia ja tietoisempia luokattoman sosialistisen yhteiskunnan rakentajia. Heidän sosialistisen kehityksensä teiden erilaisuus ei ainoastaan ole vaikuttamatta, vaan vain se voikin taata sosialismin lopullisen voiton, kun lopulta kaikki eroavaisuus työläisten ja talonpoikain väliltä katoaa täydelleen.

Sosialismin rakentaminen merkitsee kuitenkin koko lähimpänä aikana luokkataistelun säilyttämistä sekä toisinaan myöskin sen melkoista kärjistymistäkin erinäisillä aloilla, ilmeten se sangen erilaisissa muodoissa. Tämä koskee kaupunkeja, missä kapitalistiset ainekset jo on pääpiirteissään likvidoitu, sekä vielä enemmän maaseutua, missä kapitalististen ainesten likvidointi ei vielä ole päättynyt.

Kaikki se, mitä edellä on sanottu toisen viisivuotissuunnitelman poliittisesta asetelmasta, on erottamattomassa yhteydessä työläis- ja talonpoikaisjoukkojen aineellisten elämänehtojen parantamisen kanssa.

Loismaisten luokka-ainesten likvidointi ja kansantalouden vaurastuminen, jonka säästöt yhä enemmän menevät työtätekevien hyväksi, luovat takeet joukkojen aineellisten ja kulttuuristen olojen melkoista nopeammalle kohoamiselle toisen viisivuotissuunnitelman aikana. Toista viisivuotissuunnitelmaa koskevissa ohjeissa on näihin tehtäviin kiinnitettävä huomiota.

Toisen viisivuotissuunnitelman tehtävänä on kohottaa väestön varustamista tärkeimmillä teollisuustavaroilla ja elintarpeilla vähintään 2–3-kertaisesti nykyiseen tasoon verraten. Sellainen suunnaton tehtävä olisi ylivoimainen toteutettavaksi viidessä vuodessa ei ainoastaan jokaiselle porvarilliselle valtiolle, mutta se olisi ollut ylivoimainen myöskin meille ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana.

Vasta nyt, ensimmäisen viisivuotissuunnitelman voittoisan toteuttamisen perusteella, sen perusteella, että me käymme voittoisasti saattamaan ensimmäisen viisivuotissuunnitelman loppuun v. 1932, voidaan ja pitää esittää kysymys työtätekevän väestön elämänolojen jatkuvasta ja ratkaisevasta parantamisesta toisen viisivuotissuunnitelman aikana.

Erikoinen merkitys on asunto-olojen parantamisella ja kunnallistalouden kohottamisella. Siitä asiasta ei ohjeissa ole seikkaperäisiä ohjeita, mutta se aiheutuu teesien poliittisesta asetelmasta. Asunto-olojen ja kunnallistalouden aletun kehittämisen lähtökohdaksi tulee ottaa erikoisesti työväenluokan asunto- ja elämänolojen päättävä parantaminen.

Enemmänkin. Kysymyksen kaupunkien työtätekevien aineellisten ja elämänolojen päättävästä kohottamisesta puolue on jo nytkin ottanut päiväjärjestykseen. Se on tämän päivän tehtävä. Meille on jo nyt mahdollista saavuttaa siinä asiassa melkoista menestystä. Sitä nopeammin on nämä tehtävät suoritettava toisen viisivuotissuunnitelman aikana.

Tällä alalla olevia mahdollisuuksia ei ole vielä läheskään täydelleen käytetty hyväksi. Ja ne kasvavat päivä päivältä. Päätös kevyen teollisuuden kansankomissariaatin suunniteltu uudestijärjestäminen ruokatavarateollisuuden kansankomissariaatiksi, vastaavat niitä tehtäviä, jotka tarkoittavat sisäisten varojen ja mahdollisuuksien lisääntyvää mobilisointia joukkojen kasvavien aineellisten ja kulttuuritarpeiden tyydyttämiseksi.

Erityinen merkitys on varsinkin tällä hetkellä, mutta myöskin muulloinkin kuin tänä vuonna, kysymyksellä tavaravaihdon, neuvostokaupan ja ennenkaikkea vähittäiskaupan laajentamisesta. Ellei kauppojen lukua lisätä sen jälkeen, kun yksityiset keinottelukaupat sulkeutuivat ja niiden luku yhä vähenee, ei voida tehdä mahdolliseksi työväen ja talonpoikaisjoukkojen kasvavien tarpeiden tyydyttämistä.

NEP:in alussa puhui Lenin, että puolueen tärkeimpänä tunnuslauseena oli tunnuslause: ”Oppikaa tekemään kauppaa!” Tämän tunnuslauseen toteuttamisella oli aikoinaan suuri merkitys kansantalouden kohottamiselle, proletaarisen johdon lujittamiselle maaseudulla ja väestön tavaroilla varustelun parantamiselle, mutta nytkin, uusissa olosuhteissa ja NEP:in saatua uuden sisällön, tällä tunnuslauseella on aktuaalinen merkitys.

NEP:in alussa kaupan kehittämisen perustana ei ollut ainoastaan sosialistinen teollisuutemme, vaan myöskin maaseudun yksityistalonpoikainen ja osaksi kulakkisektori. Kaupan kehittäminen niissä oloissa johti samalla jonkinlaiseen kapitalististen ainesten uudestisyntymiseen. Se teki kommunisteille välttämättömäksi noudattaa tunnuslausetta: ”Oppikaa tekemään kauppaa”, jotta he olisivat voineet sillä alalla lyödä laudalta kapitalistiset ainekset. Tämä tehtävä tuli pääasiassa suoritetuksi.

Sen jälkeen on asiain tila perusteellisesti muuttunut. Kaupan kehittämisen perustana nykyisissä oloissa on ennen kaikkea suuresti kasvanut sosialistinen teollisuus ja maaseudulla jo vallitsevat sosialistiset muodot — kollektiivi ja neuvostotaloudet.

Tämä merkitsee, että tavarain vaihdon neuvostomaisesti kehittämisen perusta on huomattavasti vahvistunut, että siis on olemassa paremmat edellytykset proletaarisen johdon lujittamiselle maaseudulla ja että ovat lisääntyneet mahdollisuutemme joukkojen teollisuustavaroilla ja elintarpeilla varustelun parantamiseen nähden. Erikoisesti on pantava merkille, että vain neuvostokaupan kehittämisen pohjalla ja varsinkin kehittämällä vähittäiskauppaa käy mahdolliseksi lakkauttaa ruokatavarain y.m. tavarain normeerattu jako, mikä meidän täytyi väliaikaisesti säätää, vaikkakin tällä on kielteiset puolensa (väärinkäytökset, byrokratismi y.m.s.). Me luomme edellytykset tavarain normeeratun jaon lakkauttamiselle sitä pikemmin, mitä aktiivisemmin jo nyt käymme parantamaan ja kehittämään neuvostokauppaa ja varsinkin vähittäiskauppaa.

Asettaessamme tehtäväksemme toisen viisivuotissuunnitelman aikana melkoista nopeammin kohottaa työläisten ja talonpoikaisjoukkojen hyvinvointia meidän on samalla torjuttava sellaiset ajatukset, että ”sosialismi on tuotantoa kulutusta varten”. Tämä sanonnan yksipuolisuus ja virheellisyys on ilmeinen. Pohjaltaan tämä virhe on sukua Marxin arvostelemalle Lassallen esittämälle periaatteelle: ”Työläiselle kaikki työnsä tulokset!” Todellisuudessa ei tätä periaatetta voida noudattaa ja se on selvästi virheellinen, sillä työläinen ei ole milloinkaan kieltänyt eikä kiellä sitä, että osa hänen työnsä tuloksista on erotettava yleisvaltiollisiin tarpeisiin, reservien muodostamiseen j.n.e. Ahtaasti kulutuksen kannalta suhtautuminen sosialismiin ei ole sosialistisen valtion etujen ja leninismin teorian mukainen. Joukkojen kulutustarpeiden tyydyttämisen parantaminen on erottamattomasti yhdistetty loismaisten luokka-ainesten hävittämiseen. Yritykset eroittaa kulutuskysymykset tuotannon kohottamisesta, teollistuttamispolitiikan käytäntöön soveltamisesta ja siis raskaan teollisuuden kohottamisesta ensi sijassa ja tuotantovälineiden valmistuksen kehittämisestä johtavat virheellisiin johtopäätöksiin. Teeseissämme on poliittiset perustehtävät tarpeenmukaisesti yhdistetty työväen ja talonpoikaisjoukkojen hyvinvoinnin nopean parantamisen kanssa.

Edellä esittämässäni otteessa päätöslauselmasta, joka karakterisoi toisen viisivuotissuunnitelman poliittisen perustehtävän, puhutaan myöskin siitä, että suoritettavanamme on taloudessa ja ihmisten tietoisuudessa olevien kapitalismin jätteiden voittaminen. Tämän yhteydessä saadaan kuulla melkein seuraavanlaisia kysymyksiä: Miten nimenomaan on oleva kapitalismin jätteiden laita tammikuun 1 päivänä 1938?

Selvää on kuitenkin, että tässä suhteessa kaavamaisuus ja skolastinen tuumailu vain vahingoittavat asiaa. On kylliksi, kun tarkastelee peruskysymystä tältä alalta, kysymystä älyllisen ja ruumiillisen työn vastakohtaisuudesta, jotta ymmärtäisi teesien todellisen asetelman.

Teeseissä, kuten tiedetään, ei puhuta mitään älyllisen ja ruumiillisen työn välisen vastakohtaisuuden hävittämisestä toisen viisivuotissuunnitelman aikana. Se on tehty täysin tietoisesti, vaikkakin sanomalehdistössä jo ilmeneekin yrityksiä yhdistää tämä kysymys toiseen viisivuotissuunnitelmaan. Keskuskomitea katsoi tämän kysymyksen esittämisen teeseissä liian aikaiseksi ja epätarkoituksenmukaiseksi, koska älyllisen ja ruumiillisen työn välisen vastakohtaisuuden hävittäminen vaatii paljon pitemmän ajan eikä ole toteutettavissa 5 tai 10 vuodessa.

Lokakuun vallankumous teki jo paljon tämän vastakohtaisuuden lieventämiseksi. Yleinen luku- ja kirjoitustaito on perustoimenpiteitä tähän nähden. Ei ainoastaan alemman, vaan myöskin korkeimman sivistyksen saannin mahdollisuus jokaisella työläisellä ja maaseudun raatajalla sekä poikkeuksellisen nopea teknillisten y.m. tieteellisen ammattitaidon omaavien kaaderien kasvu maassamme osoittavat, että me olemme luoneet aineelliset ja kulttuuriset edellytykset taistelulle älyllisen ja ruumiillisen työn välisen vastakohtaisuuden hävittämiseksi, mutta älyllisen ja ruumiillisen työn välisen vastakohtaisuuden poistamisen asettaminen tehtäväksi jo toisen viisivuotissuunnitelman aikana on meidän mielestämme ennenaikaista eikä sillä ole objektiivisia edellytyksiä.

Toiselta puolen sellaisten tehtäväin toteuttaminen kuin kapitalististen ainesten ja yleensä luokkien täydellinen likvidointi sekä myöskin työtätekevien elintason jatkuva ja yhä nopeampi kohottaminen eivät voi olla yhtymättä siihen tehtävään, joka tarkoittaa kapitalismin jätteiden hävittämistä ei ainoastaan taloudesta, vaan myöskin ihmisten tietoisuudesta. Tietystikään nämä jätteet eivät läheskään kokonaan katoa vielä toisen viisivuotissuunnitelman aikana. Kuitenkin taistelua kapitalismin jätteiden hävittämiseksi ei ainoastaan taloudesta, vaan myöskin ihmisten tietoisuudesta on toisen viisivuotissuunnitelman aikana laajennettava pitkin rintamaa puolueen poliittisten perustehtävien mukaisesti.

Lopuksi vielä myöskin puolueestamme ja taistelusta opportunismia vastaan.

Puolueemme, työväenluokan puolue, johtaa Neuvostoliiton työtätekeviä voitosta toiseen. Vuosi vuodelta kasvaa puolueemme lukumäärältään sekä niihin yhdyssiteisiin nähden, joita sillä on ei ainoastaan työväenluokan, vaan myöskin maaseudun työtätekeviin joukkoihin. Puolueemme kasvaa myöskin siihen kokemukseen nähden, jota se saavuttaa sosialistisessa rakennustyössä sekä proletariaatin vallankumoustaistelussa kokonaisuudessaan. Puolueemme kasvaa aatteellisesti ja karaistuu taistelussa kaikkia ja kaikenlaisia leninisminvastaisia vääristelyjä ja leninismin päälinjalta poikkeamisia vastaan. Kaikki tämä on sosialistisen rakennustyön voittoisan johtamisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Toisen viisivuotissuunnitelman aikana, jolloin lopullisesti likvidoidaan kapitalistiset ainekset ja yleensä luokat, puolueella on mutkallinen tehtävä taistella leniniläisen linjan noudattamisen puolesta, kaikenlaisten opportunististen horjumisten paljastamiseksi ja torjumiseksi.

Kapitalististen ainesten likvidointi on yhteydessä luokkataistelun kärjistymisen kanssa eräillä aloilla. Porvarillinen vaikutus tunkeutuu ja on vielä tunkeutuva ei ainoastaan kollektiivitalouksiin, vaan myöskin tehtaisiin. Luokkavihollisella on jo, ja on vielä kauan oleva agentteja sosialistisen rakennustyön mitä erilaisimmilla aloilla ja puolueen omassakin keskuudessa. Se tosiasia, että meillä ei ole työttömyyttä, merkitsee, että työläisiltä on työttömyys likvidoitu, mutta se merkitsee myöskin, että tuotantolaitoksiimme tunkeutuu meille vihamielisiä luokka-aineksia, että ne tekevät yhä uusia yrityksiä häiritä bolshevistista työtä vastavallankumouksellisilla hyökkäyksillänsä, tuholaisuudellaan, että kulakit rappeuttavat eräitä kollektivistien ryhmiä jne.

Valtion koneiston vahvistuminen ja kasvu sekä sosialistisen teollisuuden kasvu ja varsinkin sosialististen muotojen nopea lisääntyminen maaseudulla ei johda ainoastaan orgaaniemme nopeaan uusiutumiseen siten, että niihin tulee uusia sosialismin asialle alttiita työtätekeviä aineksia, vaan tulee näihin orgaaneihin uusia porvarillisia aineksia, jopa suorastaan meille vihamielisiä aineksia.

Sosialismia rakentamaan yhtyivät kaikki uudet miljoonat työtätekevät, joissa ehdottomasti vielä on pikkuporvarillisia jätteitä, mikä ei voi olla ilmenemättä yhä uudelleen puolueemme työssä niillä tai näillä aloilla. Vihdoin myöskin puolueeseen liittyy melkoisia uusia kaadereita, jotka eivät vielä ole läheskään tarpeeksi bolshevistisesti karaistuneita ja joista joku osa ehdottomasti joutuu vieraiden luokkavaikutteiden alaisiksi.

Kaikesta tästä seuraa, että taistelun opportunismia vastaan, joka on porvarillisen vaikutuksen ilmenemistä proletariaatissa ja työtätekevissä, tulee olla puolueen huomion keskeisenä kohteena. Kapitalististen ainesten täydellisen likvidoinnin ollessa perustehtävänä, oikeistovaara on oleva opportunistisena päävaarana puolueelle. Puolueen oikeisto-opportunisteja vastaan käymän taistelun historia on riittävästi osoittanut, että oikeistolaisopportunistiset ainekset ovat vaarallisimpia luokkavihollisen aseita taistelun kapitalististen ainesten likvidoimiseksi kiihtyessä. Tästä meidän on tehtävä johtopäätöksiä toiseen viisivuotissuunnitelmaan nähden. Päätehtävänämme tulee olemaan iskeä oikeisto-opportunisteja, jotka koettavat hidastaa bolshevistisia kehitysvauhteja ja häiritä puoluetta kapitalististen ainesten likvidoinnissa.

Tämä ei merkitse, että taistelu opportunismia vastaan voisi rajoittua taisteluun oikeistovaaraa vastaan. Lähtien siitä kokemuksesta, minkä puolue on saanut taistellessaan aikaisemmin opportunisteja vastaan, voidaan varmasti sanoa, että saattaa ilmetä sellaisia hetkiä, jolloin puolue suuntaa iskunsa kärkevimpänä ”vasemmistolaishaihattelijoita” vastaan.

Tällainen kahdella rintamalla tapahtuvan opportunismivastaisen taistelun tehtävien asettelu johtuu kokonaan puolueen politiikasta, jota paitsi koko asian kulku velvoittaa meitä voimistamaan taistelua oikeisto-opportunisteja vastaan, jotka ovat päävaarana kyseenalaisella asteella.

Sellaisia ovat toisen viisivuotissuunnitelman aikana sosialismin rakentamisen puolesta käytävän taistelun poliittiset edellytykset.