Köyhälistön kansainvälinen juhlapäivä (1925)

Vappu, köyhälistön kansainvälinen juhlapäivä!

Mikä voimakas, tenhoava merkitys onkaan tuolla juhlapäivällä. Silloin juhlii työn jättiläinen kautta sivistyneen maailman. Kaikkialla, missä kapitalismin riistännästä kärsimään joutuvat työläiset ovat valveutuneet tuntemaan sorronalaisen asemansa, kokoontuvat valtavat työläisjoukot tuhatlukuisine mielenosoituskulkueisiin ja -kokouksiin tuomaan horjumatta ja rohkeasti julki vaatimuksensa, vallassaolevan luokan kuultavaksi. Se tarkoitus, jonka puolesta työläisjoukot alkujaan ryhtyivät kansainvälistä juhlapäivää viettämään toukokuun 1 päivänä, Vappuna, nimittäin painostaakseen vaatimusta kahdeksan tunnin työpäivän saamisesta, on tosin tavallaan toteutunut esim. täällä Suomessa. Mutta työväestöllä kautta maailman on nykyisin yhtä tärkeitä vaatimuksia esitettävänä tänä köyhälistön kansainvälisenä juhlapäivänä kuin oli tuo edellämainittu 8 tunnin työpäivävaatimuskin.

Kun Parisin sosialistisessa työväen kongressissa vuonna 1889, siis lähes 40 vuotta takaisin, päätettiin asettaa 8 tunnin työpäivävaatimus kaikkein ensimmäiseksi kansainväliseksi vaatimukseksi ja antaakseen tälle vaatimukselleen tarpeellista pontta, päätettiin pidättäytyä työstä ja järjestää joukkokokouksia kautta maailman, määrättynä vuoden päivänä, niin laskettiin siten pohja työn kansainväliselle juhlapäivälle, jonka merkitys on paljon laajempi, kuin se kysymys, jonka toteuttamiseksi se alkujaan järjestettiin.

Siis vaikka alkujaan esitetty vaatimuksemme onkin osittain jo toteutunut, ei kansainvälinen juhlapäivämme silti ole menettänyt merkitystänsä. Päinvastoin on se käynyt meille yhä suurimerkityksellisemmäksi. Olemmehan saapuneet siihen, jo Karl Marxin aikoinaan ennustamaan historialliseen ajan kohtaan, jolloin hitaasti, mutta varmasti suoritetaan lopullista kamppailua työn ja pääoman välillä. Kamppaillaan vallasta, suorittaen loppuottelua siitä, kumpi, omistava vaiko omistamaton luokka saa itsellensä määräämisvallan yhteiskunnassa. Ja tässä kamppailussa ei omistava luokka haikaile käyttää mustimpiakaan keinoja vastustajansa kukistamiseksi. Miltei kaikissa maissa on työläisten laillisia oikeuksia supistettu, heidän järjestöjensä toimintavapautta rajoitettu mitä moninaisimmilla keinoilla, jopa suorastaan lakkautettu kokonaisia puolueita porvariston ylläpitämälle ja ihannoimalle yhteiskunta- ja valtiojärjestelmälle ”vaarallisina”. Yhä suuremmaksi ja häikäilemättömämmäksi paisuu keinottelu ja riistäminen porvariston taholta. Ja tälle kaikelle eivät toiset, saman luokan jäsenet, jotka olisivat siihen tilaisuudessa, halua ryhtyä asettamaan sulkuja. Sillä kohdistuuhan tuo kaikki vaan työväenluokkaa, tuota jo ennestäänkin riiston alaiseksi joutunutta joukkoa vastaan, noiden vallassaolevien luokkien hyväksi. Ja puute sekä kurjuus kasvaa työväenluokan keskuudessa vastaavassa määrässä, synnyttäen yhä voimakkaamman tyytymättömyyden ja luonnollisen vastustushalun tällaista järjestelmää vastaan. Työväestön yhtenä tärkeämpänä vaatimuksena onkin nykyään vietettävissä vappujuhlissa se, että työväestöllekin on saatava ne alkeelliset kansalaisvapaudet, nimittäin kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, jonka puolesta työväestö on jo vuosikymmeniä sitten joutunut taistelemaan. Mikä kohtalon iva eikö olekin se, että saamme oman maamme ”länsimaisesti sivistyneelle” porvaristolle esittää vaatimuksia kokoontumis- ja yhdistymisvapauden saamisesta ja vaatimuksia noiden alkeellisten kansalaisoikeuksien turvaamisesta, jotka meillä olivat paljon suuremmat silloin, kuin tätä maata hallitsi mustin venäläinen taantumusmahti! Siinä siis yksi tärkeä, kansainvälisenä juhlapäivänämme esitettävä vaatimus! Ja mikä kuvaavinta kansainväliselle kapitalismille, täytyy tuota samaa vaatimusta esittää miltei jokaisen kapitalistisen maan työväenluokan nykyisin!

Meille työväenluokan naisille on kansainvälinen juhlapäivämme yhtä suuresta merkityksestä kuin luokkamme miehillekin, ellei vielä suuremmastakin. Onhan se juuri perheen äiti, joka tällaisena, kapitalismin järjestämän riistännän huippukautena, saa kestää ankarimmat koettelemukset. Äidin tuskat ovat sanoin kuvaamattomat nähdessään pienokaistensa kuihtuvan riittävän ravinnon puutteessa tai kurjissa ja ahtaissa asunto-oloissa menettävän terveytensä ja nuoruuden kukkeutensa. Tai, isän työttömänä ollessa, nähdä suoranaisen nälkäkuoleman uhan vaanivan rakkaimpiansa, voimatta noita pienokaisiansa auttaa parhaimmallakaan tahdollansa. Siksi on meille köyhälistön naisille tämä työväenluokan kansainvälinen juhlapäivä niin rakas ja suuriarvoinen, kun silloin olemme tilaisuudessa sankoin joukoin näyttämään tämän sorrettujen luokan jäsenien lukumäärän sortajillemme, esittämään voimakkaasti ja arkailematta ne vaatimuksemme, jotka ovat luokallemme välttämättömiä elinkysymyksiä. Häiritsemään edes hiukkasen yltäkylläisyydessään lepoa ja rauhaa nauttivaa riistäjäluokkaa. Antamaan sille edes osittaista käsitystä siitä voimatekijästä, mikä työväenluokka todellisuudessa on, jos sen oikeutettuja ja elämälle välttämättömiä vaatimuksia ei aikanaan huomioon oteta porvariston taholta. Sankoin joukoin siis työläissiskot punalippujen alle yhteisiin joukkojemme katselmustilaisuuksiin nyt vietettävänä köyhälistön suurena kansainvälisenä juhlapäivänä.

Mitä suurilukuisempina riennämme mukaan, sitä voimakkaampina ja vaikuttavampina kaikuvat porvariston korviin vaatimuksemme luokkamme oikeutettujen tarpeiden puolesta. Muodostukoon tästä juhlapäivästä monin kerroin valtavampi vaatimustemme julkituontitilaisuus kuin yhdestäkään entisestä samanlaisesta tilaisuudesta, etenkin meidän työläisnaisten puolesta. Nyt, jos koskaan, on meidän todistettava sortajillemme, ettemme julkeampienkaan sortotoimenpiteiden alle sorru, vaan eteenpäin kulkee tiemme, kohti köyhälistön todellista vapautuksen aikaa, horjumatta ja lannistumatta. Olemme vakuutettuja siitä, että ennemmin tai myöhemmin on koittava köyhälistön kaunis kevät, jolloin sorretut vapautuvat sortajistansa ja jolloin vietämme vasta todellista keväimen riemujuhlaa, jolle valmistuksena on tämäkin, nyt vietettävä köyhälistön kansainvälinen juhlapäivä.

—n.