(Toveri Thälmannin raportista Kommunistisen Internationaalin Toimeenpanevan Komitean X Plenumille)
Taloudellinen taistelu, meidän ja meidän järjestöjemme taktiikka ja tehtävät
Keskitän raporttini seuraaviin kysymyksiin: 1) Käänne yleisessä tilanteessa ja sen vaatimat muutokset luokkataistelussa; 2) ammattiunioitten fascistisoiminen ja niitten sulautuminen yhteen valtioaparaatin ja finanssipääoman kanssa; 3) meidän puolueittemme uusi taktiikka ja itsenäinen johto taloudellisissa taisteluissa; 4) taloudelliset lakot ja poliittiset joukkotaistelut vallankumouksellisen edustajajärjestelmän yhteydessä, ja 5) kommunistipuolueitten kaikkein tärkeimmät kansainväliset tehtävät.
I. KÄÄNNE YLEISESSÄ TILANTEESSA JA KÄÄNTEET LUOKKATAISTELUSSA
Taisteluitten luonne ja tärkeys nykyisellä aikakaudella
Mitä ensimaiseen kysymykseen tulee, on meidän otettava lähtökohdaksi VI Kongressin päätöksien poliittinen orientoiminen. Meidän on pantava merkille, että pannessaan täytäntöön näitä päätöksiä puolueet saavuttivat melkoista menestystä huolimatta vakavista virheistä ja vajavaisuuksista. Missä ikinä me taktiikkaamme tarmolla toteutimme saavutimme me todellista menestystä. Missä puolue epäröi, missä se ei kylliksi nopeasti käyttänyt tilannetta hyväkseen, eikä käyttänyt uutta taktiikkaa, tulokset olivat enimmäkseen epätyydyttäviä. Pääasia mikä meidän on pantava merkille koko tilanteeseen nähden on työväenluokan kasvava aktiivisuus kautta koko maailman. Uudet järjestöt ja uudet luokkataistelun muodot ovat tuloksena joukkojen luovasta voimasta. Me voimme nähdä, että luottamus ei ainoastaan Kommunistiseen Internationaleen, mutta myöskin Punaiseen Taloudelliseen Kansainväliseen [Punainen Ammattiyhdistysinternationaali eli “Profintern” — ML huom.] on kasvanut. Tämä ei koske ainoastaan kapitalistisia maita, mutta myöskin ja erikoisesti juuri siirto- ja puolsiirtomaita, joissa kansalliset vallankumoukselliset taistelut viime vuoden aikana ovat puhjenneet. Kun toisella aikakaudella Kiinan suuri vallankumous meni ilman riittävää tukea toisien kapitalistisien maitten työväenluokkien taholta, niin kolmannella aikakaudella tapahtuu siirtomaitten vallankumouksellisen liikehtimisen uudelleen virkoaminen samanaikaisesti vallankumouksellisen työväenliikkeen virkoamisen kanssa Länsi-Europassa ja Amerikassa näitten maitten proletariaatin tukiessa siirtomaaliikettä. Tällä tulee epäilemättä olemaan suunnaton vaikutus Kiinan ja Indian vallankumouksien tulevaan kulkusuuntaan.
Oikeistolaiset ja sovittelevat ainekset Kominternissa painostavat kiihkoisasti, että työnantajien hyökkäys on kaikkein tärkein piirre nykyisessä kehityksessä. Kieltämättä on isäntien taholta käynnissä voimakas hyökkäys työläisiä vastaan nytkin ja tämä hyökkäys on saamassa kärkevämmät muodot. Voimme sanoa, että tämä hyökkäys on voimakkaampi kuin toisella aikakaudella.
Mutta uusi piirre nykyisessä tilanteessa, maailmankapitalismin kriisin kolmannessa aikakaudessa, ei ole kapitalistinen hyökkäys, vaan se tapa millä proletariaatti vastaa tähän hyökkäykseen. Ottakaamme katseltavaksemme Saksa sitten v:n 1914. Ensimäisen ratsionalisoinnin aallon aikana käytti porvaristo useita kapitalistisen ratsionalisoinnin metoodeja yhteiskunnallisessa ja teknillisessä piirissä. 8-tunnin työpäivän poistaminen, suunnaton elinehtojen huonontaminen ja suunnaton työläisten riiston lisääminen, j.n.e. ovat meille hyvin tuttuja. Huolimatta tästä kehityksestä, tästä suuresta teknillisestä vallankumouksesta tuotannon prosessissa suunnattomine työläisten yhteiskunnallisen riiston metoodeineen, joka tapahtui 1924:n ja 1928:n välillä, ei se tullut merkityksi taloudellisten joukkotaisteluitten kautta. Ne pienet taistelut, jotka puhkesivat, olivat proletariaatin taholta puolustavia luonteeltaan. Joukot eivät vastanneet kapitalistien hyökkäykseen vastahyökkäyksellä tarkotuksella vastustaa kapitalistista ratsionalisoimista.
Mutta v. 1928 me tulimme vallankumouksellisen muutoksen todistajiksi ei ainoastaan Saksassa, mutta myöskin useissa toisissa maissa.
Tällöin tapahtui esimerkiksi suuri Ruhrin sulku terästeollisuudessa, jolloin sadat tuhannet työläiset ensimäisen kerran moneen vuoteen kävivät taisteluun isäntien työnsulkumetoodeja vastaan, ja mikä on vieläkin tärkeämpää, murtautuivat ensimäisen kerran ammattiunioitten legaalisuuden tokeitten läpi. Meillä oli myöskin suuria taisteluita useissa maissa, kuten Ranskassa, Puolassa, Tsekko-Slovakiassa, Skandinaviassa, Balkanin maissa, Yhdysvalloissa, Indiassa, vieläpä useita osittaislakkoja Suur-Britanniassa on käynnissä nykyään. Tämän lisäksi on uusi sysäys annettu työväenliikkeelle Kiinassa ja me näemme siellä uuden lakkoaallon. Nämä useat tosiseikat merkitsevät jo nyt työläisten siirtymistä puolustuksesta vastahyökkäykseen, vieläpä hyökkäykseenkin isäntiä vastaan.
Mutta tämä yleinen kannustava kehitys, jota jo useat puhujat keskustelussa osottivat työjärjestyksen ensimäisen kohdan ollessa käsiteltävänä, ei ole havaittavissa ainoastaan taistelussa taloudellisista osittaisvaatimuksista, se on ilmaistuna myöskin työväenluokan poliittisena yhteentörmäyksenä porvariston, valtioaparaatin ja reformistien kanssa. Vallankumoukselliset tapaukset Bombayssä, sankarillinen kutojien lakko Lodzissa, äskeiset toukokuun tapaukset Berliinissä ovat kaikki merkkejä tästä uudesta vallankumouksellisesta kehityksestä työväenluokan riveissä.
Kaksi maailmanlaajuista rintamaa
Meidän on tätä taistelua käsiteltävä myöskin imperialistisen sodanvaaran näkökannalta. Meidän on käsitettävä, että nämä taistelut saavat yhäti kasvavan merkityksen imperialistivastaisen rintaman tiivistymisessä taistelussa porvariston Neuvostoliitto-vastaista sotaan varustelua vastaan. Me voimme nähdä, että kummallakin puolen tätä luokkarintamaa taistelu on käymässä hyvin katkeraksi. Trustiporvaristo tekee useissa maissa tarmokkaita, vieläpä raakoja hyökkäyksiä proletariaattia vastaan. Se ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin lisätäkseen painostusta vallankumouksellista proletariaattia vastaan ja murskatakseen häikäilemättä kaikki esteet ja kaiken vastustuksen. Porvaristo on niin hyökkäävä siksi, että sen täytyy yrittää murtaa proletariaatin vastustusvoima, jotta sillä ei olisi maailmansodan puhjetessa vastassaan kovin voimakasta ”sisäistä vihollista”. Toisaalta näemme, että proletariaatti käy vastahyökkäykseen. Saatamme sanoa, että meidän katsantokannaltamme nykyiset taloudelliset taistelut ovat etuvartiotaisteluita ennen suuria, ratkaisevia taisteluita. Lakkostrategia ja itsenäinen lakon johto, jota me nyt sovellutamme, käsittävät, kokonaisuus huomioon otettuna, tärkeän sotavastaisen työn tulevaisuutta varten. Ne merkitsevät, että me jo nyt olemme kokoamassa voimiamme tässä kasvavan imperialistisen sodan vaaran valmistavassa kehityksessä. Ja toteutamme vallankumouksellista joukkomobilisointia imperialismia ja sen sosialifascistisia liittolaisia vastaan. Äskettäin saamistamme esimerkeistä voimme nähdä, että reformistiset ammattiuniot ovat hylkäämässä palkkataisteluitten käymisen. Kaikki olemme tutustuneet hyvin tunnettuun luokkayhteistoiminnan ja teollisuusrauhan metoodiin. Ottakaamme toisaalta tarkastellaksemme Mondin konferenssia Suur-Britanniassa ja toisaalta ammattiunioitten konferensseja Swanseassa ja Hampurissa. Täällä näemme selvästi tendenssinä ja käytäntönä täydellisen yhteisymmärryksen isäntien ja ammattiunioitten välillä rintaman pohjalla, joka on kohdistettu vallankumouksellista proletariaattia vastaan. Ottaen lähtökohdakseen teorian organisoidusta kapitalismista ja teollisuusrauhan, Amsterdamin ammattiuniot kehittävät yleisen vastavallankumouksellisen käytäntönsä peruslinjaa. Mutta kehityksen tosiseikat ovat kovemmat kuin reformistien teoria. Me näemme että huolimatta konferensseista ei ole olemassa mitään oikeutta puhua teollisuusrauhasta, vaan sen sijaan joissakin maissa todella käydään katkeraluonteista teollisuussotaa.
Toinen tosiseikka on se suunnaton muutos, mikä on käynnissä työväenluokan riveissä. Tämä muutos tapahtuu yhtä suurella nopeudella kuin se muutos, joka on tapahtumassa proletariaatin rakenteellisessa kokoonpanossa kapitalistisen ratsionalisoinnin metoodien alaisuudessa. Toisaalla naiset, lapset, ammattitaidottomat ja ammattitaitoiset työläiset, toisaalla työväen ylimystö, joka on reformistien ja isäntien puolella miltei jokaisessa kysymyksessä. Mitä Lenin sanoi: että reformismi pirstaa työväenluokan, että porvariston luoma ylempi kerrostuma on asetettu julmasti sorrettua pohjakerrostumaa vastaan, sopii täsmälleen nykyiseen kehitykseen.
Arvioidessamme taisteluitten luonnetta ja yleistä tilannetta meille, vallankumouksellisille, työskentely maissa, joissa vielä on ”yhtenäiset” reformistiset uniot ja meidän vallankumouksellinen työmme punaisissa ammattiunioissa, on suunnattoman tärkeä. Tämä tietenkään ei ole ainoastaan poliittisen valistuksen, joukkojen vallankumouksellisen mobilisoimisen kysymys yleensä. Tänään on meillä edessämme paljoa suurempi, paljoa korkeampi tehtävä. Ottakaamme maailmanlaajuisessa asteikossa nämä kaksi suurta luokkarintamaa, toisaalla proletariaatin suuri maailmanlaajuinen järjestö Kominternin johdolla, johon kuuluu kasvavassa määrässä tiivistyvä proletariaatin diktatuuri Neuvostoliitossa ja toisaalla kapitalismin maailmanlaajuinen rintama, jota tukee reformismi, sosialifascismi ja fascismi.
Luonnollisestikin tapahtuu näillä kahdella voimakkaalla maailmanlaajuisella rintamalla muutoksia kehitykseensä nähden seurauksena luokkavoimissa tapahtuvista muutoksista yksityisissä maissa. Toisinaan muutos voimien välisissä suhteissa on nopea, toisinaan monimutkaisempi ja toisinaan taasen hyvin hidas. Mutta kukaan ei voi kiistellä sitä tosiseikkaa vastaan, että niihin vaikuttaa kaksi suurta tekijää, Kommunistinen Internationale ja Punainen Taloudellinen Kansainvälinen toisella puolen barrikaadeja ja Toinen Kansainvälinen ja Amsterdamin Kansainvälinen Ammattiunioitten Federatsiooni toisella.
Nämä kaksi maailmanlaajuista luokkarintamaa ovat jo selvästi toisistaan eronneet poliittisesti ja ideologisesti; ne ovat sovittamattomasti toinen toisiaan vastassa. Tämä tulee näkyville myöskin ammattiunioliikkeessä, joissakin maissa organisatoorisen repeämän muodossa. Mutta ne ovat olemassa myöskin siellä, missä niin kutsutut ”yhtenäiset” reformistiset ammattiuniot vielä ovat löydettävissä. Mitä nykyisen menettelytavan peruskysymyksiin tulee, sikäli kuin se periaatetta koskee, nämä kaksi maailmanvaltaa taistelevat ja lyövät painia keskenään proletaarisista ja riistetyistä joukoista. Me olemme kylliksi julkeita ja optimistisia tuodaksemme X Plenumille kysymyksen välittömästä taistelusta hegemoniasta (johtaja-asemasta) kommunismin ja reformismin välillä proletariaatin riveissä joissakin tärkeissä kapitalistisissa maissa. II Internationale ja Kansainvälinen Ammattiunioitten Federationi (Amsterdam) taistelee joukkojen keskuudessa kapitalistisen riistojärjestelmän, kapitalistisen valtion ja sen ryöstävän imperialistisen politiikan säilyttämisen, puolustamisen ja tukemisen puolesta. Ne tukevat sotavarusteluja proletaarista valtiota, Neuvostoliittoa vastaan. Kommunistinen Internationale ja Punainen Taloudellinen Kansainvälinen taistelevat Neuvostoliiton puolustuksen puolesta, s.o. ne taistelevat imperialismia ja sosialifascismia vastaan, kapitalistista ryöstöjärjestelmää vastaan. II Internationale ja Amsterdamin Internationale tukevat ja ylistävät Kansojen Liittoa rauhan välikappaleena. Me paljastamme tämän häpeämättömän petoksen, rikokseksi maailman työläisiä vastaan. II Internationale ja Amsterdamin Ammattiunioitten Internationale tukevat imperialismin raakaa sortopolitiikkaa siirtomaitten kansoja vastaan, jotka ovat sankarillisessa taistelussa. Me taistelemme vallankumouksellisen liikkeen voiton puolesta siirtomaissa, sillä Kommunistinen Internationale ja Punainen Taloudellinen Kansainvälinen ovat koko maailman sorrettujen johtajia; sillä tuhoamalla imperialismin, me muserramme koko kapitalistisen riistojärjestelmän.
Eräässä toisessa nykypäivän poliittisessa peruskysymyksessä — sotakorvauskysymyksessä ja Young plaanissa — nämä kaksi maailmanlaajuista rintamaa ovat taaskin sovittamattomasti toinen toisiaan vastassa. Tämän suuren maailmanpolitiikan puitteissa, käyttämällä kaikkia tämän aikakauden yhteentörmäyksiä ja eroavaisuuksia, on taistelu käynnissä kommunismin ja reformismin välillä maailman proletariaatin hegemoniasta. Tämä suuri, maailmanlaajuinen taistelu maailman porvaristoa, fascismia ja sosialifascismia vastaan vaatii, että kaikkien meidän puolueittemme on keskitettävä huomionsa järkähtämättömään, väsymättömään työhön kaikissa joukkojärjestöissä ja erittäinkin ammattiunioissa. Me olemme äskettäin saavuttaneet melkoista menestystä eri tahoilla suurissa joukkojärjestöissä: urheilun, valistuksen ja muitten tärkeitten järjestöjen alalla.
Ammattiunioitten tärkeys vallankumoukselliselle luokkataistelulle
Mutta kaikkein tärkein kysymys on meille — mitä tehdä antaaksemme sysäyksen eteenpäin meidän vaikealle, vallankumoukselliselle työllemme ammattiunioissa. X Plenumissa on meidän vieläkin kerran nostettava kysymys ammattiunioitten roolista vallankumouksellisessa luokkataistelussa ja niitten roolista porvaristolle ja sen riistometoodien ja pakkokeinojen toteuttamiselle. Asettamalla kysymys tällä tavalla se saattanee tuntua kaavamaiselta, sillä ammattiunioissa itsessään on kaksi rintamaa, rivimiehistö saatetaan mobilisoida ja siihen saatetaan vaikuttaa kahdelta taholta. Mutta epäilemättä on oikein sanoa, että reformismi, sosialifascismi koettaa voittaa kaikilla sen käytettävissä olevilla keinoilla proletariaatin luokkajärjestöt omia tarkotusperiään varten, kapitalismin päämäärien puolelle. Ottakaamme esimerkiksi kapitalistisen ratsionalisoimisen prosessi. Saksassa on ensimäinen ratsionalisoimisen aalto jo päättynyt. Toisessa ratsionalisoimisen aallossa me havaitsemme jo nyt kaksi uutta riiston metoodia. Ottakaamme esille sotakysymys. Ammattiunioita saatetaan käyttää omien jäseniensä militarisoimiseen. Aikana, jolloin ammattiuniot, kuten nyt on asianlaita, sulautuvat yhteen kapitalistisen valtioaparaatin kanssa, jolloin niitten reformistiset byrokraatit antavat ilman ehtoa tukea kapitalistiselle valtiolle, jolloin kärkevämpiä taistelun metoodeja on käytettävä kommunismia vastaan kaikilla aloilla, jolloin ammattiunioita kehitetään valtion elimiksi, sellaisiksi kuin mitä reformistiset byrokraatit niitä haluavat, on hyvin todenmukaista, että reformistiset ammattiuniot militarisoidaan. Jo nyt on ilmaantunut useita sosialidemokraattien lausuntoja julkisuuteen, joissa aivan avoimesti tästä kysymyksestä puhutaan. Toverit, silloin kun sota puhkeaa, niin porvariston ja sosialifascismin käsissä olevat ammattiuniot tulevat muodostamaan kaikkein suurimman vaaran vallankumoukselliselle proletariaatille. Sitäkin suurempi on tämä vaara imperialistisen sodan tapauksessa Neuvostoliittoa vastaan. Mutta mikä tärkeys tulee unioilla olemaan proletariaatille ja vallankumoukselle, jos me onnistumme niissä lisäämään vaikutusvaltaamme. Ensiksi taistelussa isäntien hyökkäystä vastaan yleensä; toiseksi proletariaatin yhteiskunnallista, sivistyksellistä ja poliittista sortoa vastaan, kapitalistista valtiota vastaan kokonaisuudessaan ja kolmanneksi taistelussa proletaarisen vallankumouksen tehtävien puolesta yleensä.
Maailman ammattiunioliikkeen voima
Maailman ammattiunioliikkeestä on olemassa vain likipitäisiä arvioita sikäli kuin sen numerolliseen voimaan tulee. Amsterdamin Internationalen tammik. 1 p. 1929 julkaisemat numerot eivät tietenkään ole tosiseikkojen kanssa yhtäpitävät. Mutta mielenkiintoisena piirteenä tässä Amsterdamin Internationalen tilastossa on viittaus siihen jättimäiseen menestykseen mikä Punaisella Taloudellisella Kansainvälisellä on ollut, kuten sen suhteellinen kasvu osottaa. Huolimatta Amsterdamin Internationalen käyttämistä erilaisista tempuista sen taistellessa Punaista Taloudellista Kansainvälistä vastaan, ovat reformistit pakotetut myöntämään Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen voimakkaan kasvun. Noin 13 miljoonaa työläistä on järjestetty Amsterdamin Internationaleen, kun taasen Punaiseen Taloudelliseen Internationaleen on järjestetty noin 15 miljoonaa työläistä. Tässä tilastossa on otettava huomioon, että näihin 13 miljoonaan, joitten lasketaan kuuluvan reformistiseen ammattiunioliikkeeseen, kuuluvat myöskin kaikki vallankumoukselliset työläiset ja meille myötätuntoiset työläiset, joitten uniot ovat yhtyneet Amsterdamin Internationaleen. Mutta tosiasia on, että kaikkialla muualla paitsi Saksassa ovat reformistiset ammattiuniot heikentyneet ja Saksassakin on niitten jäsenmäärä kasvanut yksinomaan seurauksena siitä tarmokkaasta jäsenvärväystyöstä, jota vallankumouksellinen ammattiunio-oppositio ja kommunistit ovat suorittaneet. Kosketellen tähän kysymykseen myöhemmin. Tämä osottaa, että vallankumouksellinen ammattiunioliike kasvaa keskeytymättä.
Koko maailmassa on noin 2,100,000 työläistä järjestettyinä kristillisiin ammattiunioihin.
Toverit, sikäli kuin meidän vallankumouksellisten tehtäviemme suorittamiseen tulee, ovat nämä miljoonat, kautta maailman ammattiunioihin kuuluvat työläiset meille sanomattoman tärkeitä. Tässä yhteydessä me emme saa aliarvioida sitä suurta vallankumouksellista työtä, mikä meillä vielä on suorittamatta. Älkäämme esimerkiksi unohtako, että ei niinkään pitkää aikaa sitten oli meillä vielä Kommunistisen Internationalen eri puolueissa tovereita, jotka ajattelivat, että Punainen Taloudellinen Kansainvälinen olisi likvidoitava. Tämä osottaa, että missä sellaisia tendenssejä ilmeni, meidän toverimme eivät olleet kiinnittäneet tarpeeksi huomiota Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen arvoon ja tärkeyteen, vaan sen sijaan ne eivät olleet kyenneet käsittää mitä Punainen Taloudellinen Kansainvälinen merkitsee proletariaatin organisoimisessa ja liikekannalle saattamisessa. Toverit, meidän on arvioitava punaisten ammattiunioitten työ oikein ja tuettava niitä tarmokkaasti, sillä ne tarjoovat meille loistavia mahdollisuuksia vallankumouksellisen voimamme kehittämiseen ja tekevät meille mahdolliseksi voittaa miljoonia työläisiä politiikkamme puolelle.
Porvaristo aseistautuu kuumeisesti Neuvostoliittoa vastaan. Porvaristo saattaa toteuttaa näitä sotaan varusteluita ainoastaan mitä häikäilemättömimmällä tavalla murskaamalla proletariaatin, luomalla ”kansallisen rintaman”, ”teollisuusrauhan” ja ”luokkien välisen yhteistoiminnan” pohjalla. Reformistiset ammattiuniobyrokraatit ja sosialidemokraattiset johtajat tukevat tätä, ”taloudellisen demokratian” huijausta välikappaleenaan käyttäen, taikka, kuten ne Englannissa sanovat, ”teollisuusrauhan” tunnuslausetta välikappaleenaan käyttäen.
Se aika on ohitse, jolloin reformistit saattoivat puhua ammattiunioitten puolueettomuudesta, jolloin ne saattoivat sanoa, että poliittisen taistelun käyminen on ”puolueitten asia”. Luokkataistelu on ottanut niin kovat ja kiinteät muodot, että reformistiset ammattiuniojohtajat eivät pitemmältä pysty tätä kysymystä kiertämään. Tässä yhteydessä on mitä suurin merkitys ammattiunioitten kehityksellä Neuvostoliitossa, missä järjestyneitten työläisten prosenttimäärä on korkein. Neuvostoliitossa on työläisten kokonaislukumäärästä 90–92 % järjestetty ammattiunioihin. Tämä on mitä kaunopuheisin reformistien kautta maailman levittämän väitteen kumoaminen, väitteen, jota myöskin Saksassa vatkataan ja jonka mukaan me olemme ”järjestymättömien puolue”.
Fascistihallituksen alaisuudessa Italiassa ovat ammattiuniot muutetut valtion järjestöiksi, joita käytetään Mussolinin politiikan täytäntöönpanemiseen, jotta vallankumouksellinen proletariaatti voitaisi pitää kurissa ja samalla finanssipääoman tukemiseen kaikilla aloilla. (Samoin on asian laita komppanian unioihin nähden Yhdysvalloissa ja A. F. of L:n unioihin nähden, joita Wm. Greenin ja Matthew Wollin ja kumppaneitten johdolla ja sosdemien tukemina kiireen kaupalla muutetaan luonteeltaan komppanian unioiksi ja joitten pääasiallisena tehtävänä nykyaikana on taistella proletariaatin kumouksellista nousua vastaan, kapitalistisen ratsionalisoimisen puolesta järjestymättömien järjestämistä vastaan ja finanssipääoman imperialististen pyrkimysten puolesta niin sisä- kuin myöskin ulkopolitiikan alalla. — K. E. H.)
Toverit, me emme saa jättää laskuistamme pois sitä, että ammattiunioitten fascistisoiminen tulee pakostakin esittämään tärkeätä roolia Mueller-Stresemannin hallituksen politiikassa, samaten myöskin MacDonaldin hallituksen politiikassa silloin kun sosialifascistinen diktatuuri alkaa kehittyä. Tämä ei ole tämän päivän taikka huomispäivän prosessi. Sellainen prosessi kehittyy objektiivisen tilanteen yhteydessä ja luokkarintamien yhteydessä, jotka törmäävät toisiaan vastaan ja lyövät painia toistensa kanssa.
II. Ammattiunioitten fascistisoiminen, niitten sulautuminen yhteen valtioaparaatin ja finanssipääoman kanssa
Reformistisien ammattiunoitten suhde finanssipääomaan
Parhain esimerkki ammattiunioitten fascistisoimisesta on Saksan unioissa. Porvaristo ei pysty tekemään kapitalistisesta hyökkäyksestä työväenluokkaa vastaan menestyksellistä ellei se saa aikaan kärkevää muutosta, s.o. hallituksen metoodien fascistisoimista sosialidemokratian avulla. Sitä mukaa kun porvarillisen demokratian metoodit proletariaatin pakottamiseen ja riistämiseen käyvät tehottomiksi ja porvariston sosialifascistiset metoodit kehittyvät, katoo järjestöllinen demokratia ammattiunioliikkeestä. Ammattiuniobyrokraatit tulevat aggressiivisemmiksi vallankumouksellista rintamaa vastaan ja turvautuvat yhä tarmokkaampaan ammattiunioitten fascistisoimiseen yleensä. Mitä likeisempi yhteys on olemassa ammattiunioaparaatin ja valtioaparaatin välillä, mitä voimakkaampi on vallankumouksellisen ammattiunio-opposition hyökkäys tätä systeemiä vastaan, mitä itsenäisempi, aktiivisempi ja tarmokkaampi on vallankumouksellinen oppositio siinä työssä, joka sille on määritelty, sitä kärkevämpi tulee olemaan sosialifascistinen hyökkäys vallankumouksellista rintamaa vastaan. Sangen repäisevä esimerkki on tästä kehityksestä A.D.G.B:n (Saksan Yleisen Ammattiunioitten Federationin) suhtautuminen Toukokuun Ensimaiseen päivään. Meidän tietoomme on tullut, että ennen Toukokuun Päivää tapahtui neuvotteluja Berliinin poliisipäällikön, sosialidemokraattisien johtajien ja A.D.G.B:n reformistisien byrokraattien kesken. Nämä neuvottelut ovat myöskin esittäneet vissiä roolia eräässä poliittisessa oikeusjutussa Toukokuun Päivän jälkeen. Tosiseikkoja, jotka me toimme esille, ei edes porvarillinen oikeuslaitos kieltänyt. Juuri täsmälleen A.D.G.B:n johtajat Saksassa olivat niitä, jotka vaativat, että kieltoa olisi Toukokuun Päivänä pantava voimaan missä olosuhteissa tahansa, kun taasen jotkut huomattavat sosialidemokraattisen puolueen johtajat olivat taipuvaisia sallimaan ulkoilmakokoukset Toukokuun Päivänä. Tämä toteaa voimakkaan sosialifascistisen tendenssin olemassaolon A.D.G.B:n johdossa.
Meille ei ole tärkeätä ainoastaan likeinen yhteistoiminta ammattiunioitten ja valtioaparaatin välillä, mutta myöskin ne perin läheiset suhteet, jotka vallitsevat reformistisien ja sosialidemokraattisien ammattiuniojohtajien ja finanssipääoman järjestöjen välillä. Tämä yhteenpunoutuminen ylittää ehkä kaiken sen mitä tähän mennessä olemme kokeneet. Viime aikoina ovat ammattiuniot käyttäneet ammattiunioitten rahastoja yhä enemmän ja enemmän yhteiseen taloudelliseen toimintaan finanssipääoman kanssa. Ne pyrkivät sijottamaan ammattiunioitten jäsenien jäsenveroja ja maksuja yksityisen taloudellisen pääoman kasaantumisen periaatteen mukaisesti. V. 1905 käytettiin 41 % ammattiunioitten varoista lakkojen ja taloudellisten taisteluitten tukemiseen. V. 1924 käytettiin taloudellisiin taisteluihin 24 %, ja v. 1927 käsittivät taloudellisten taisteluitten yhteydessä käytetyt varat ainoastaan 9 % kokonaismenoista. Tämä tilasto jo yksistään osottaa ammattiunioitten sisäisen orientoimisen muutosta: ei enää pitemmältä orientoimista kohden joukkojen taisteluita niitten taloudellisten taisteluitten tukemiseksi, vaan päinvastoin sen sijaan orientoimista kohden yhteistoimintaa finanssipääoman kanssa. Työväen Pankki toimii yhdessä Hannoverin maakiinnityslainapankin kanssa, jonka takana ovat metalli-, kemikaali- ja Ruhrin kaivosteollisuuksien pääomat. A.D.G.B:n Työväen
Pankki on äskettäin tukenut useita teollisuusyrityksiä, kuten esim. ”Lindner Cycle Works Joint-Stock Companya”. Siitä saa käsityksen minkälainen mädätys on käynnissä, kun mainitsen, että Työväenpankki on antanut Leipartille, A.D.G.B:n puheenjohtajalle huvilan syntymäpäivälahjaksi. (Aivan yhtä räikeä mädätys on käynnissä American Federation of Laborissa ja sen ”työväenpankeissa”. Rautatieläisten veljesjärjestöjen presidentit ovat niillä varoilla hankkineet itselleen hiilikaivantoja järjestymättömillä alueilla; niitten pankkilaitos osallistui huikeaan maakeinotteluun Floridassa ja maksatti tappiot järjestönsä jäsenillä kuukautisen verotuksen muodossa; Amalgamated Clothing Workers järjestön pankki, New Yorkissa kärsi äskettäin huikeita tappioita Wall-kadun osakekeinottelussa ja romahduksessa tuloksena sekä omasta keinottelusta että kapitalistisien keinottelijaystäviensä tukemisesta tuossa keinottelussa. — Suom. huomautus.)
Mutta ei ainoastaan Saksassa, mutta myöskin toisissa kapitalistisissa maissa on samallainen menettely käynnissä, Belgian ”työväenpankki” rahastaa useita osakeyhtiöitä Belgian siirtomaissa. Se kontrolloi villa-, puuvilla- ja pellavakehräämöitä, värjäystehtaita, sukkatehtaan, keinotekoista silkkiä valmistavan tehtaan (kuuluu sotatarveteollisuuden alaan. — Suom. huomautus), myöskin suurimman kalastuslaitoksen Belgiassa, yhtä oluttehdasta, yhtä rautatehdasta, jäähdytyslaitoksia, samaten kuin useita pankkilaitoksia. Sosialidemokraattisella Rusizi Companyllä on puuvilla- ja malmikonsessiooni Kongossa. Viime vuonna, seurauksena nälänhädästä, kuoli 30,000 neekeriä ja näistä kuolemista on Belgian sosialidemokraattinen puuvillayhtiö vastuunalainen. Sellaista on kuuluisa sosialidemokraattinen teoria alkuasukkaitten valistamisesta työläisiksi käytännössä.
Toinen esimerkki Itävallasta. Rahan arvon alentamisaikakauden (inflation) jälkeen olivat sosialidemokraattiset liikeyritykset luhistumaisillaan. Ne saattoi uudelleen jaloilleen finanssimagnaatti Bosel, joka tuki Wienin poliisia ja varusti sen muonatarpeilla. Ammattiunioitten ja finanssipääoman välinen likeinen yhteistoiminnan prosessi on edistynyt mitä suuremmoisimmalla tavalla myöskin Amerikassa.
Mutta meidän on myöskin otettava huomioon kaikki se, mikä sotii tätä kehitystä vastaan. Mitä enemmän sosialidemokratia — erittäinkin Saksassa — ja ”Työväenpuolue” Englannissa esiintyvät hallituksen puolueina ja porvariston palveluksessa, sitä nopeampi ja sitä avonaisempi tulee ammattiunioitten fascistisoiminen olemaan. Ammattiunioitten fascistisoiminen kohtaa voimakasta vastustusta proletaaristen joukkojen taholta ammattiuniojärjestöissä. Tätä vastustusta tietenkin byrokraatit lannistavat ja murskaavat. Mutta tätä proletaaristen joukkojen vastustusta lisää suuresti ammattiunioitten tunnustama lakkojen pakollinen sovittelu, reformististen ammattiuniobyrokraattien metoodi tehdä pitkäaikaisia työsopimuksia, niitten yritykset tukahuttaa lakkoja ja vastustaa jokaista yritystä järjestää avustusta lakoille. Poikkeuksetta johtaa tämä mitä kärkevimpiin yhteentörmäyksiin vallankumouksellisen ammattiunio-opposition ja sosialifascistisien johtajien välillä. Täällä on taistelu jäsenistön rivimiesten enemmistöstä kehittymässä ratkaisevalle asteelle. Mutta se tosiseikka, että suunnaton lukumäärä työläisiä on järjestettynä reformistisiin ammattiunioihin, pakottaa meidät vetämään nämä proletaariset joukot meidän puolellemme, jatkamaan taistelua reformistisia byrokraatteja vastaan ammattiunioissa mitä suurimmalla päättäväisyydellä. Ottakaamme esimerkiksi yksi joukkojärjestöistä, esimerkiksi Saksan urheilujärjestöt. Elleivät reformistiset byrokraatit näissä järjestöissä olisi omaksuneet hajotustaktiikkaa, niin me olisimme seuraavassa kongressissa, jos vaalit olisivat toimitetut proletaarisen demokratian pohjalla, saaneet käsiimme koko tämän proletaarisen urheiluliikkeen. Samallainen asiain tilanne on Vapaa-ajattelijoitten Liitossa. Tämän järjestön reformistiset byrokraatit muuttivat peruslakeja ja suurinta osaa kansalliseen kongressiin valituista edustajista kieltäydyttiin kokonaan väärillä perusteilla laskemasta kongressiin. Elleivät ne niin olisi tehneet, olisimme me saaneet myöskin vapaa-ajattelijoiden järjestön käsiimme.
Reformismi, sosialifascismi poistaa kaikkialla proletaarisen demokratian, rivimiehiltä kaikki oikeudet sanoa mitään omissa järjestöissämme. Repeämä on jo tapahtunut Saksan urheilujärjestöissä ja Vapaa-ajattelijoiden Liitossa. Sama prosessi on käynnissä ammattiunioliikkeessä. Mitä harkitummin ja mitä päättäväisemmin tulee vallankumouksellinen ammattiunio-oppositio esille sosialifascismia vastaan, sitä enemmän joukkoja ryhmittyy vallankumouksellisen ammattiunio-opposition ympärille, sitä tarmokkaammat ja julkeammat ovat erottamiset ja hajotusmetoodit, joita reformistiset ammattiuniobyrokraatit noudattavat.
Taistelu vallankumouksellisesta luokkalinjasta ja vallankumouksellisesta yhtenäisyydestä reformistisissa ammattiunioissa
Mutta me näemme myöskin omissa riveissämme vissin taipumuksen antaa periksi. Meillä on toimitsijoita, jotka eivät uskalla asettua reformisteja vastaan ja jotka valmistautuvat antautumiseen. Tämä taistelu ammattiunioissa vaatii meidän puoleltamme sitkeyttä, vallankumouksellista vakavuutta ja kykyä saattaa joukot käsittämään, että ammattiunioliikettä ei pirstata meidän, vaan reformistien toimesta.
Tietenkään ei meidän taistelumme ammattiunioyhteyden puolesta ole sellaista kuin mitä reformistit ja sovittelijat havittelevat, nimittäin taistelua ”yhtenäisyyden puolesta mistä hinnasta tahansa”. Se on ennemminkin taistelua vallankumouksellisen luokkalinjan puolesta, vallankumouksellisen yhtenäisyyden luomisesta ammattiunioitten sosialifascistisia hajottajia ja pirstojia vastaan.
Omissa riveissämme me emme myöskään saa sallia mitään harhakäsityksiä ammattiunioitten vallottamisesta. Joissakin puolueissa on taipumusta käsittää ammattiunioitten valtaamista ammattiunioitten aparaatin valtaamiseksi. Mutta ne jotka puhuvat ”ammattiunion aparaatin valtaamisesta” eivät käsitä tuon aparaatin fascistisoimista, reformistisien byrokraattien fascistisia metoodeja, jotka tälle aparaatille tekevät mahdolliseksi asettua ammattiunioitten jäsenistön enemmistön tahtoa vastaan. Ammattiunioaparaatin valtaaminen on eri juttu nyt kuin menneellä, toisella kapitalismin kriisin aikakaudella. Nykyisellä, kolmannella kaudella, joka on kärkevien luokkataisteluitten aikakausi, saa taistelu työväenluokan enemmistöstä aivan toiset muodot.
Ammattiunioitten rivimiesten enemmistön valtaaminen on yhä edelleenkin meidän tärkeimpänä tehtävänämme. Pitämättä mitään harhakäsityksiä on meidän käsitettävä, että jokainen uusi luokkataistelu, että itsenäinen taloudellisten taisteluitten johto vaatii suunnattomia uhrauksia. Sen jälkeen kun olemme ottaneet käytäntöön uuden taktiikan taloudellisissa taisteluissa ja tehdasneuvostojen vaaleissa, on meillä Saksassa ollut yksityisiä erottamisia 1,500 ja 1,700 välillä. Tämän lisäksi on tapahtunut kokonaisien maksuvirastojen erottamisia, kuten esimerkiksi Kaivosmiesten Federatsionissa, jossa kokonainen maksuvirasto erotettiin, taikka Berliinin Metallityöläisten Uniossa, jossa putkityöläiset erotettiin ja lukkoseppien ja sorvareitten erottamista suunnitellaan.
Mutta silloin kun reformistit ottavat käytäntöön sellaisen taktiikan, niin merkitseekö se sitä, että meidän on muutettava vallankumouksellista taktiikkamme yleensä? Varmastikaan ei! Me pidämme erotetut maksuvirastot käynnissä, me keräämme jäsenmaksut maksuvirastojemme ja paikallisten toimeenpanevien voimien kautta, me käymme tarmokasta taistelua erotettujen jäsenien unioon takaisin ottamisen puolesta. Jos me jatkamme tätä taistelua, ellemme me käsittele erotettujen kysymystä ammattiunioliikkeen pääprobleemina, vaan ainoastaan osittaisprobleemina, jos me todella voimistutamme vallankumouksellista työtämme tällä alalla, niin silloin tapausten kehityksen kurssissa, kun luokkataistelu tulee kärkevämmäksi ja meidän yleinen työmme jännitetymmäksi, niin silloin ehkä tulee tapahtumaan, että me olemme asemassa, jossa me voimme tukkia ne aukot, jotka reformismi on meidän riveihimme tehnyt, uusilla vallankumouksellisen ammattiunioliikkeen voimilla. Sanon, että meidän taktiikkamme maissa, joissa ”yhtenäiset” reformistiset ammattiuniot ovat, on pysynyt samana kuin ennenkin. Sanon myöskin, että uusien vallankumouksellisten ammattiunioitten muodostaminen ei ole päiväjärjestyksessä Saksassa.
Meidän on oletettava, että seurauksena kasvavasta oppositiosta ammattiunioliikkeessä reformistit tulevat hajottamaan useimmat tärkeät ammattiuniojärjestöt. Sellainen kehitys, johon reformistiset byrokraatit pyrkivät, vaatii kuitenkin meidän riveiltämme sitkeyttä, kestävyyttä ja lujuutta taistellaksemme ammattiuniojärjestöjen vallankumouksellisen luokkayhtenäisyyden puolesta. Me tiedämme, että meidän omissa riveissämme on mahdollisuus tuon mitä vahingollisimman katsantokannan nousemiselle, että vallankumouksellinen ammättiuniotyö on tarpeetonta. Kitkeäksemme nuo tendenssit jo nousussaan on meidän voimistutettava vallankumouksellista ammattiuniotyötä tällä alalla kaikilla meidän käytettävissämme olevilla ideoloogisilla ja organisatoorisilla keinoilla. Miksi on meidän tämä kysymys asetettava tällä tavalla? Siksi että huolimatta niistä suunnattomista vaikeuksista, jotka koituvat nykyisestä kehityksestä ja siitä taantumuksellisesta kurssista, jota sosialifascistit seuraavat, on meillä loistavia mahdollisuuksia saattaa joukot meidän puolellemme. Katsoen kasvavaan imperialistisen sodan vaaraan ja katsoen nykyisen tilanteen vakavuuteen, ei meillä tietenkään ole paljoa aikaa jäljellä järjestymättömien proletaarien suunnattomien joukkojen järjestämiseen.
Meidän suhtautumisemme erotettuihin
Koska useimmat tärkeimmät ammattiuniojärjestöt ja reformistiset ammattiuniot tulevat esittämään hyvin tärkeätä osaa sodan puhjetessa, on meidän velvollisuutemme lyödä takaisin kaikki pyrkimykset luopua ammattiunioista vapaaehtoisesti ja käydä omien riviemme sisäpuolella tarmokasta taistelua niitä vastaan, jotka ajattelevat, että aika on jo tullut muodostaa ja kehittää uusia ammattiunioita.
Erotettujen kysymys ei koske ainoastaan Saksan puoluetta ja Saksan vallankumouksellista ammattiuniotyötä, vaan se on päiväjärjestyksessä myöskin toisissa maissa. Puolassa esimerkiksi on joukko vallankumouksellisia työläisiä erotettu metallityöläisten ja kaivosmiesten uniosta, niitten joukossa tehdasneuvostojen jäseniä. Samaten on siellä erotettu kutomotyöläisten järjestön jäseniä, j.n.e. Viime aikoina on myöskin useita maksuvirastoja erotettu reformisista unioista. Tshekkoslovakiassa, missä unioista erottamiset menneisyydessä olivat poikkeustapauksia, ne nyt ovat tulleet jokapäiväisiksi ilmiöiksi. Suur-Britanniassa, siitä huolimatta että meidän asemamme vähemmistöliikkeessä on hyvin heikko, meidän on pantava merkille sama häikäilemätön pirstomismetoodi reformistien taholta. Ne tosiseikat, jotka ovat tuodut meidän huomioomme pukutyöläisten järjestöstä, kohtelu mikä on annettu Amalgamated Engineers’ Union’issa, Lontoossa, ja monet muut tosiseikat, ovat meille kansainvälisiä merkkejä reformistien uudesta aggressiivisuudesta.
Toverit, mitenkä on meidän päätettävä erotettujen kysymyksestä maissa, joissa vielä on olemassa yhdistyneitä reformistisia ammattiunioita? Mitenkä on erotetut saatettava työskentelemään yhdenmukaisesti organisatoorisesti?
Katsoen meidän vallankumouksellisen ammattiuniotyömme yleiseen korjautumiseen, on kaikkein tärkein asia vallankumouksellisen ammattiunio-opposition organisoiminen ja sen työn yhdenmukaistuttaminen. Tähän mennessä ei tämä työ ulottunut hyviä aikomuksia pitemmälle edes Saksassakaan. Todellista ammattiunio-opposition organisoimista oli tavattavissa vain muutamissa unioissa. Ellemme aiheuta todellista organisatooris-poliittista muutosta tällä alalla, niin me tulemme kohtaamaan vaikeuksia erotettujen yhdistämisessä vallankumoukselliseen ammattiunio-oppositioon.
Meidän arviomme erotettujen lukumäärästä on tällä kertaa 1,700 kommunistia ja myötätuntoista työläistä. Meidän on oletettava, että tämä lukumäärä tulee seuraavien kuukausien kuluessa kohoamaan usealla sadalla. Nämä ovat parhaita voimia, joihin voi luottaa teollisuustaisteluitten aikana, tehdasneuvostojen vaaleissa ja proletaarisen taistelun kaikilla aloilla. Että nämä vallankumoukselliset luokkataistelijat, erittäinkin ne, jotka olivat vuosikymmeniä järjestyneinä, haluavat säilyttää jäsenyytensä jollakin toisella pohjalla, on aivan luonnollista.
Mutta sellaisten mielialojen ei voida sallia vaikuttaa meidän politiikkaamme nyt. Niin pian kun me keräämme jäsenmaksut erotetuilta ja alamme ko-ordineerata niitä uusiin järjestöihin, taikka ehkäpä yhdistämään niitä jaostoina toisiin joukkojärjestöihin, niin toiset vallankumoukselliset luokkataistelijat pakostakin menevät luokkatovereittensa luokse; ne tulevat jättämään reformistiset ammattiuniot ja heittämään yli laidan työskentelyn näissä reformistisissa järjestöissä. Näitä mielialoja ei missään tapauksessa saa aliarvioida erittäinkin kun pitää mielessä reformistisien byrokraattien petollisuuden. Me sen vuoksi ajattelemme ja Kommunistisen Internationalen Toimeenpanevan Komitean Poliittinen Sihteeristö on meidän kanssamme yhtä mieltä, että erotetut on yhdistettävä kunkin eri union oppositioon. Kuinka pitkälle me tulemme rahastamaan erotettuja heidän taistelussaan unioon edelleen jäseniksi tunnustamisen puolesta, taikka kuinka pitkälle me heitä tulemme taloudellisessa taistelussa tukemaan rahallisesti, riippuu olosuhteista kussakin eri järjestössä ja itse taistelusta. Me olemme sitä mieltä, että vissi prosenttimäärä ammattiunioitten jäsenveroista olisi määriteltävä erotettuja varten, jotta tältä pohjalta tarmokkaammin voitaisi käydä taistelua unioihin uudelleen jäseneksi tunnustamisen puolesta niissä unioissa, jotka ovat korkeammalla tasolla.
Mutta aineellisen puolen, sikäli kuin se koskee lakon tukemista ja uhreiksi tehtyjen tukeminen taloudellisissa taisteluissa, ei tule eikä saa olla syynä meille erikoisien avustusten antamiseen erotettujen ko-ordineeraamista varten uusiin järjestöihin. Näitä erotettuja tovereita on käsiteltävä suurissa taisteluissa aivan samalla tavalla kuin kaikkia luokkatovereita, niitä on tuettava heidän taisteluissaan kaikkien työläisten solidaarisuuden kautta.
Sitoumusten kysymys *)
*) Huom.! Tämä koskee kirjotettuja sitoumuksia, joita reformistisien ammattiunioitten toimeenpanevat komiteat pakottavat järjestöjensä jäseniä allekirjottamaan tarkotuksella sulkea jäsenistönsä pois kaikista vallankumouksellisista toiminnoista. — Toimituksen huomautus.
Toinen kysymys, joka tässä yhteydessä nousee eteen, on kysymys sitoumuksista. Me emme kiellä sitoumuksia allekirjottamasta kaikissa olosuhteissa. Ottaen huomioon ammattiuniobyrokratian sosialifascistisen kehityksen, esittää sitoumuksien allekirjoittaminen toisellaista osaa kuin aikaisempina vuosina, kapitalismin kriisin toisella kaudella. Toisella kaudella nämä sitoumukset olivat formuleeratut tavalla, että meille kävi mahdolliseksi allekirjottaa ne. Mutta sen jälkeen kun ammattiuniot ovat kehittyneet sosialifascismia kohden, ovat meidän eteemme asetetut sitoumukset useimmassa tapauksessa formuleeratut tavalla, joka tekee meille mahdottomaksi allekirjottaa ne. Me emme voi allekirjottaa sellaisia sopimuksia, sillä ne olisivat samaa kuin luopua toteuttamasta ammattiunio-opposition vallankumouksellista linjaa. Jos meidän toverimme allekirjottaisivat sellaisia sitoumuksia, niin heidän tekojaan eivät ymmärtäisi enempää meille myötätuntoiset, eivät vallankumoukselliset työläiset, eikä edes meidän oma puolueemmekaan. Minusta tuntuu, että sitoumuksien kysymyksestä voidaan päättää ainoastaan tältä näkökannalta asiaa katsoen.
”Vasemmisto” ammattiunioliikkeessä
Viimeinen kysymys tässä yhteydessä on niinkutsuttu ”vasemmisto” kansainvälisessä liikkeessä. Toveri Kuusinen sanoi jo raportissaan, että vasemmisto-sosialidemokratia on ehdottomasti välttämätön sosialifascismin toteuttamiselle. Jos asianlaita on näin — ja se on niin — niin sosialifascismin kehittyminen ammattiunioissa tulee merkitsemään sitä, että ”vasemmisto” tulee ammattiunioliikkeessä esittämään samaa osaa kuin ”vasemmisto” sosialidemokraattisessa puolueessa. (Kysymys on samallaisesta ”vasemmisto” liikkeestä, jonka amerikalainen muoto tunnetaan Musteliikkeen nimellä. — Toim. huom.)
Tässä yhteydessä on kysymys, joka ansaitsee erikoista huomiota. Meidän taktiikkamme kapitalismin toisen, sodan jälkeisen kriisikauden aikana Cookiin, Purcelliin ja toisiin nähden oli oikea ja antoi meille hyvää palvelusta siinä kehitysvaiheessa. Silloisessa tilanteessa oli proletaarinen taistelu puolustusluonteista seurauksena työväenluokan tappiosta Saksassa 1923. Alhaalta käsin suoritettavan yhteisrintamataktiikan toteuttaminen ylhäällä tapahtuvien yhteisrintamatoimenpiteitten ja manööverien yhteydessä, tarkotuksella mobilisoida joukot liikkeelle ja organisoida ne, oli ehdottomasti välttämätöntä erittäinkin Suur-Britanniassa. Mutta sen jälkeen olisi juuri tässä suhteessa hyvin repäisevän muutoksen tullut tapahtua tarkotuksella paljastaa reformistiset ainekset. Jo Britannian kaivosmiesten taistelun aikana olivat Purcell ja kumppanit menneet avoimesti luokkavihollisen puolelle ja olivat Kominternia ja Neuvostoliittoa vastaan. Minusta tuntuu, että manööverit sellaiset kuin ne, joita käytettiin muutama vuosi sitten, eivät enää ole luvallisia. Jatkaa niitä olisi virheellistä, vahingollista ja opportunistista. Cook on avoimesti kääntynyt kommunismia vastaan. Tämä on mitä hän sanoi puheessaan toukokuussa 1929:
”Kiitos Walesin prinssin väliintulolle kaivosmiesten puolesta on monarkiakysymys lakannut olemasta probleemina Suur-Britannian työväenliikkeelle… Teoriassa minä olen edelleenkin tasavaltalainen, mutta en enää läpikotaisin tasavaltalainen… Minä ajattelen että Walesin prinssi on huomattavin yhteiskunnallisten reformien asianajaja tässä meidän maassamme… minä olen hyljännyt omat vallankumoukselliset ideani tässä suhteessa siksi, että Walesin prinssi on lakannut olemasta jokin kuninkaallinen korkeus sanan tavallisessa merkityksessä.”
Sitten hän jatkoi:
”On mahdollista, että puristamalla kättä Walesin prinssin kanssa olen tehnyt itseni vihatuksi sekä Venäjän Kommunistipuolueen että Suur-Britannian Kommunistipuolueen taholta. Mutta minä en pahottele tätä.”
Toverit, tämä Cookin puhe ei osota ainoastaan täydellistä itsepaljastusta, mutta myöskin perinpohjaista poliittista täysikäännöstä, joka tapahtui näitten kahden vuoden aikana kansainvälisen ammattiunioliikkeen ”vasemmiston” keskuudessa: avointa, häpeämätöntä ja kyynillistä proletariaatin pettämistä. Tässä suhteessa on sanottava, että Suur-Britannian Kommunistipuolue epäröi liiaksi kauan Ammattiunioitten Yleisneuvoston suhteen ja sille kannatuksen antamisessa.
III. Puolueittemme uusi taktiikka ja itsenäinen johto teollisuustaisteluissa
Kansainvälisten taloudellisten taisteluitten sisältö
Kommunistisen Internationalen ja Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen uusi taktiikka on tulos meidän arviostamme äskeisten tapausten kehityksestä. Me aiheutimme muutoksen jo IX Plenuimissa. Tapausten perusteella kautta koko maailman me kehitimme Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen IV Kongressissa uuden lakkostrategian, uudet organisatsioonin muodot ja uudet taistelun metoodit. VI Kongressi aiheutti tämän tärkeän muutoksen täydessä laajuudessaan koko peruspaljouteen nähden.
Mikä on eroavaisuus uusien taistelun muotojen ja entisten metoodien välillä? Yhteisrintamataktiikan käyttäminen alhaalta käsin ja se tosiseikka, että tätä taktiikkaa toteutetaan toiselta pohjalta kuin ennen Kominternissa ja sen yksityisissä puolueissa. Edelleen taloudellisissa taisteluissa itsenäinen johto. Tämä ei merkitse ainoastaan ammattiuniotyön uutta muotoa, ei ainoastaan määriteltyä lakkotaktiikkaa, ei ainoastaan uutta vallankumouksellisen joukkotyön metoodia, mutta uutta vallankumouksellisen luokkataistelun vaihetta kansainvälisessä asteikossa, uutta bolshevismin vallankumouksellista strategiaa. Missä tuli näkyville uuden taktiikan toteuttaminen? Ensiksi valimotyöläisten lakon käymisessä Ruhrin alueella ja eri taisteluissa maailman jokaisessa osassa; toiseksi tehdasneuvostojen vaaleissa Saksassa ja useissa toisissa maissa; kolmanneksi Toukokuun päivän käsittäminen ei ainoastaan tapausten kannalta Saksassa, mutta kansainväliseltä katsantokannalta, toteuttamalla kansainvälisiä joukkomielenosotuksia reformismia vastaan kaikissa maissa Kominternin vallankumouksellisten tunnuslauseitten johdolla; neljänneksi luokka luokkaa vastaan taktiikassa, jonka IX Plenumi kehitti Ranskaa ja Suur-Britanniaa varten; viidenneksi uusissa muodoissa ja organisatsioonimetoodeissa proletaarisia joukkotaisteluita varten yleensä.
Mitä uuden taktiikan toteuttamiseen tulee, oli meidän käytävä kärkevää taistelua likvidaattoreita ja sovittelijoita vastaan omissa riveissämme. Jo työohjelmamme ensimäisen pykälän yhteydessä, maailmantilanteen analysoimisessa ja meidän poliittisissa tehtävissämme, todettiin ulkopuolelle kaiken epäilyksen, että sovittelijat puolueessamme ovat ottaneet suorittaakseen oikeiston osaa. Suunnaton lakkoaalto on kumoamaton tosine sovittelijoitten teoriaa vastaan. stabilisatsion lujuudesta.
Sovittelijoitten suhtautuminen järjestymättömien probleemiin osottaa hyvin selvästi, että heidän ideansa ovat väärät. Ne kieltävät ja väheksyvät miljoonien järjestymättömien työläisten vallankumouksellisen merkityksen, niitten kasvavan toiminnallisuuden ja kasvavan osallistumisen kaikkiin proletariaatin taisteluihin. Parjaten ne nimittävät meitä ”järjestymättömien puolueeksi” siksi, että me vedämme nämä miljoonat ei ainoastaan kaikkiin proletaarisiin taisteluihin, mutta myöskin joukkotaisteluitten johtaviin elimiin, lakkokomiteoihin, punaisiin tehdasneuvostoihin, j.n.e. Sovittelijoitten katsantokanta järjestymättömiin nähden on ahdas, ammattiunioaristokratian katsantokanta, vieläpä siitäkin pahinta lajia.
Me olemme menneet valtavan lakkoaallon läpi viime vuonna sitten VI Maailman kongressin. Mitä Saksaan tulee, niin esitän ainoastaan kaksi tosiseikkaa: v. 1926 oli lakkopäivien lukumäärä puolitoista miljoonaa, v. 1927 jo kuusi miljoonaa ja v. 1928 kymmenen ja puoli miljoonaa. Vaikkakin työnsulut aiheuttivat useimmat näistä lakkopäivistä, niin olisi väärin otaksua, kuten sovittelijat tekevät, että proletariaatti on puolustusasemassa. Me osotimme Saksan Kommunistipuolueen XII Kongressissa, että vaikkakin on edistytty vallankumouksellisissa taisteluissa, niin taantuvia tendenssejä on myöskin pantava merkille. Kehitys ei ole yhdenmukainen kaikkialla. Joissakin maissa se kiitää eteenpäin nopealla vauhdilla, kun taasen toisissa maissa on vississä määrässä edestakaisin huopaamista ja myöskin osittaisia tappioita tapahtunut. Myöskin Saksassa on tapahtunut, että tilapäisesti ulkonaiset vaikutukset, j.n.e. ovat esittäneet negatiivistä roolia kehityksessä, kuten esim. Saksin vaaleissa.
Mutta jos otamme esimerkiksi Ruhrin työstä sulun, jossa 75 %, ja puuvillatyöläisten työstä sulun, joka jo on ollut käynnissä seitsemän viikkoa 35 % ollessa järjestymättömiä, ja kunnallishallituksien toimiessa ohjeitten alaisuudessa olla antamatta mitään rahallista tukea, myöskin yhteentörmäykset poliisin kanssa useissa piireissä, kuten esim. 14 viikkoa kestäneessä Hampurin telakkatyöläisten lakossa — niin on meidän pantava merkille, että kaikki nämä lakot olivat luonteeltaan edistyviä. Saattoi nähdä että järjestymättömät liittyivät järjestyneihin taistelussa porvaristoa ja sosialifascisteja vastaan vallankumouksellisen ammattiunio-opposition johdon alaisuudessa.
Uusi taktiikka ja esteet ja virheet omissa riveissämme
Olen valmis myöntämään, että Saksan puolue kohtasi vakavia vaikeuksia uuden taktiikan toteuttamisessa teollisuustaisteluissa ja tehdasneuvostojen vaaleissa. Oli olemassa vississä määrässä vastustusta eräitten puolueemme jäsenien ja toimitsijoitten taholta. Voitte käsittää mitenkä vaikeata oli menestyksellisesti toteuttaa vallankumouksellista taktiikkaa, kun otatte huomioon, että puolueessa oli oikeistosiipi, että sovittelijoita oli yksinpä PolitByrossa, joka tietenkin antoi rohkeutta horjumisille alemmissa järjestöissä.
Ottakaamme tarkastellaksemme tapausten kehitys Ranskassa. Sitten kesäkuun 1928 olemme käyneet yli 1,000 lakkoa (niihin osallistuneitten lukumäärä on kuukausittain ollut noin 53,000). Kesäkuussa 137 lakkoa 169:stä päättyi korkeamman palkan myöntämiseen työläisille. Joissakin keskikokoisissa lakoissa kärsittiin tappio.
Mutta kaikkein tärkein piirre näissä lakoissa on se — että 50 % niistä puhkesi ilman että niitä olisi valmistettu ja organisoitu punaisten ammattiunioitten toimesta. Punaiset ammattiuniot sekaantuivat niihin vasta sen jälkeen kun lakot olivat puhjenneet. Sanon täällä yhtä mieltä olleen Ranskan edustajiston kanssa, että tässä suhteessa on paljon virheellisyyksiä ja vajavaisuuksia olemassa Ranskan kehityksessä.
Tervehdän täällä sitä tosiseikkaa, että Ranskan toverit ovat täysin tietoisia näistä virheistä ja vajavaisuuksista ja että ne koettavat ottaa alotteita tarkotuksella saada aikaan vaihdos punaisten ammattiunioitten johdossa. Uudet piirteet Ranskan teollisuustaisteluissa ovat: uusien teollisuushaarojen näyttämölle astuminen, jotka eivät milloinkaan vuosina 1920–1921 ja 1922 osallistuneet lakkotaisteluihin; lakot valtion aseistautumisteollisuuksissa; joillakin teollisuuksien aloilla tavallisuudesta poikkeavan pitkä lakkojen kestävyys, kuten esim. Halluinissa, missä lakko kesti seitsemän kuukautta; tärkeä kansainvälinen ilmiö, että monet afrikalaiset, espanjalaiset ja puolalaiset työläiset tulivat vedetyiksi lakkorintamaan Ranskassa; lakkotapauksia useilla lakkoalueilla, kuten esimerkiksi, että työnantajat kutsuivat sotilaat paikalle, mutta nämä kieltäytyivät toimimasta lakonrikkureina ja veljeilivät lakkolaisten kanssa, ja lopuksi — tämä on tärkeätä koko meidän politiikallemme ja meidän orientoimisellemme — taisteluitten poliittinen luonne, jota tulen myöhemmin käsittelemään.
Puolueessa. esiintyi vajavaisuuksia myöskin tämän suuren lakkoaallon aikana. Tapahtui esimerkiksi usein, että Ranskan Kommunistipuolueen punaisissa ammattiunioissa toimiville fraktsioille antamia ohjeita ei toteutettu. Ilmeni vastustusta toimeenpanevien virkailijoitten taholta. Mitään valmisteluja varten ei tehty punaisten ammattiunioitten toimeenpanevien komiteoitten taholta. Siitä seurauksena ne raahustivat joukkojen taisteluitten jäljessä sekä ennen lakkoa että lakon aikana. Jos me pidämme punaisia ammattiunioita suurina vallankumouksellisina johtavina järjestöinä — yhdenmukaisina kommunistipuolueitten rinnalla — tulevissa taisteluissa, ja sellaisina meidän ne on käsitettävä, niin radikaalinen muutos työssä on toteutettava tällä alalla jokaisessa maassa, missä punaisia unioita on olemassa.
Joitakin huomautuksia kokemuksien johdosta Tsekkoslovakiassa. Puuvillatyöläisten lakossa, joka käytiin likvidaattorien johdon alaisuudessa, jotka tuona aikana vielä olivat puolueessa, ne eivät tehneet mitään valmistaakseen taistelua. Jotkut johtajista eivät olleet aivan varmoja oliko tarpeellista pohjaa lainkaan olemassa puuvillatyöläisten lakon alkamiselle ja siihen valmistautumiselle. Joukot kävivät taisteluun ennenkuin puolue ja punainen ammattiunioliike oli asian ottanut asianmukaisella tavalla esille.
Mikä on kaikkein tärkein kohta, joka meidän on pantava merkille? Että punaisten ammattiunioitten jäsenet eivät olleet käyttövoimana tässä taistelussa. Tänä eteenpäin ajavana voimana olivat naistyöläiset ja nuoret työläiset, jotka eivät vielä olleet järjestyneet. On sattunut (40,000:sta Tsekkoslovakian puuvillatyöläisestä 8,000 oli lakossa) että eräässä tehtaassa, jossa oli 1,300 työläistä ja joista 1,000 oli järjestetty punaiseen unioon, lakkoa ei julistettu. Voitteko kuvitella mielessänne sellaista, että kaikki työläiset ovat punaisen ammattiunion johdon alaisuudessa, eivätkä sittenkään yhdy lakkoon! Ja sellainenkin inhottava tapaus on sattunut, että useita punaisen ammattiunion jäseniä tuotiin erääseen tehdaslaitokseen poliisisuojeluksen alaisuudessa toimimaan lakonrikkureina.
Panen niin paljon painoa näille tapauksille, sillä ne paljastavat punaisissa unioissa vallitsevan suunnattoman ideoloogisen heikkouden ja käsityksen puutteen siitä, mitenkä meidän uutta taktiikkaamme on toteutettava. Kerron teille mitä tapahtui maanviljelystyöläisten lakossa Tsekkoslovakiassa, lakossa, jolla oli jo jossakin määrin poliittinen luonne, mikä meille on sangen tärkeätä. Kun tehtiin yrityksiä tehdä kahdesta sotilasosastosta lakonrikkureita, niin ne tekivät kapinan ja kieltäytyivät suorittamasta sellaista likaista työtä. Tsekkiläinen hallitus määräsi tietenkin lakkokomitean vangittavaksi. Mutta puolue ei ollut luonut tarpeellista illegaalista aparaattia ja se yllätettiin varustautumattomana huolimatta Punaisen Päivän antamista opetuksista. Kaikki lakkokomiteat vangittiin poliisin toimesta ja johtajat eristettiin siksi aikaa joukoista näitten sortotoimenpiteitten kautta.
Lakot ja niitten opetukset kansainvälisessä asteikossa
Bombayn proletariaatin sankarillinen taistelu on epäilemättä etualalla menneistä taloudellisista taisteluista. Tämä urhoollinen taistelu on mainittu toistuvasti poliittisessa keskustelussa. Miksi on tämä taistelu niin tärkeä meille? Siksi, että tilastojen mukaan meillä oli 31 miljoonaa lakkopäivää Bombayssa 1928, nimittäin enemmän lakkopäiviä kuin viiteen viimeiseen vuoteen. Toiseksi, tämä Indian puuvillatyöläisten teollisuustaistelu osottaa, että työläiset alkavat hyökätä taloudellisissa taisteluissaan porvarillista valtiota ja Britannian imperialismia ja sen kiertolaisia — kansallista porvaristoa vastaan; että se on tietoinen kansallisen porvariston petollisesta luonteesta ja taistelee sitä vastaan. Me analysoimme Indian vallankumouksen kehitystä ja painostamme sen merkitystä vallankumoukselliselle maailman taistelulle, sillä Bombayn taistelu antaa vieläkin enemmän huomiota proletariaatin johtaja-asema (hegemonia) kysymykselle kansallisessa vallankumousliikkeessä kuin Kiinan vallankumous.
Tämä on se suuri opetus, joka meidän on vedettävä tästä taistelusta, opetus, jolla on suunnaton merkitys tuleville taisteluille ja liitolle talonpoikaiston kanssa tässä liikkeessä. Haluan myöskin kiinnittää huomiota äskettäin puhjenneeseen Shanghain puuvillatyöläisten lakkoon, missä, huolimatta valkoterrorista, proletariaatti uusii v. 1927:n suuret vallankumoukselliset taistelut. Viittaan myöskin lakkoihin Bulgariassa, jotka puhkesivat äskettäin huolimatta fascistiterrorista, yleislakkoon Australiassa ja taloudelliseen taisteluun Japanissa, joka tukahdutetaan raakamaisesti. Kiinnitän myöskin huomiota joukkonousuun, joka hiljattain tapahtui Ranskan Congossa, missä tuhansia neekereitä ammuttiin ja haavotettiin vakavasti. Kaikkialla on ollut lakkoja ja joukkotaisteluita myöskin tämän Plenumin aikana.
Me olemme uusien taisteluiden todistajana Saksassa seurauksena Kommunistipuolueen ja ammattiunio-opposition toiminnasta. Tarkoitan sopimuksien ulkopuolella olevia palkkataisteluita, s.o. palkkataisteluita, joita on käyty useilla teollisuuksien aloilla ulkopuolella palkkasopimuksien. Tämä on aivan uusi taistelun muoto pitkäaikaisia palkkasopimuksia vastaan, pakollisen sopimuksen tekemisen järjestelmää ja kaikkia tuhauttamistoimenpiteitä vastaan.
Suuria taloudellisia taisteluita, joilla on todella poliittinen luonne, tapahtuu myöskin ”stabilisoidussa” Amerikassa. Esimerkiksi suuri raitiotietyöläisten lakko New Orleansissa, missä me olemme hyvin heikko puolueena ja missä työläiset kävivät taisteluun ja joutuivat yhteentörmäykseen viranomaisten kanssa. Tässä taistelussa ovat erittäinkin naiset esittäneet tärkeätä roolia. Samaa voidaan sanoa äskeisistä taisteluista Ranskassa.
Suur-Britanniasta kuulemme uudesta 500,000 puuvillatyöläisen liikkeestä, jotka aikovat ryhtyä taisteluun 12–15 % palkkojen laskemista vastaan.
Mutta taistelu, josta me voimme vetää ehkä kaikkein hyödyllisimmät opetukset on hyvin tunnettu Lodzin lakko.
Ehkäpä ei mikään lakko koko maailmassa ole ollut niin hyvin valmistettu, eikä ole paljastanut sellaista alotekykyä kuin tämä Lodzin lakko, jota johti meidän pieni puoluejärjestömme.
Huolimatta siitä että Lodzin kollektiivinen sopimus päättyi vasta syyskuussa, taistelua valmistettiin puoluejärjestömme taholta jo maaliskuussa, tekemättä virhettä käyttää taktillisia tunnuslauseita ”kypsymisestä” vasta syyskuussa lakon alkaessa. Nämä tunnuslauseet tuotiin esille asteettain ja ne auttoivat koko kampanjan kehittymistä.
Meidän puolueemme huolehti myöskin siitä, että se selvitti joukoille, että lakko ei ollut ainoastaan taloudellisista vaatimuksista, vaan että se oli tähdätty Puolan sosialistipuoluetta ja sen fascismin tukemista vastaan. Esitetyt vaatimukset eivät olleet ainoastaan 35 % palkankorotuksen puolesta naistyöläisille ja nuorille työläisille, lakkoa ei käyty ainoastaan kapitalistista ratsionalisoimista vastaan, siellä esitettiin myöskin vaatimuksia, jotka olivat yhdistetyt työläisten oikeuksiin. Siellä vaadittiin koskemattomuutta ja uutta tehdaslähettien valintaa, maksua lakkopäivistä milloin ikinä lakko julistetaan. Siellä tehtiin pakollisten sovitteluoikeuksien aikaisemman toiminnan paljastusta ja vakituista lakkovaatimusten popularisoimista työläisten keskuudessa. Edelleen tehtiin heti alusta pitäen selväksi, että kollektiivisen sopimuksen lykkäystä ei voida ajatella. Tällaisen positiivisen järjestelmällisen valmistamisen jälkeen tuli suuri ratkaiseva virhe. Mutta se ei ollut vahingon kauppaa. Hetkellä, jolloin 22 työläistä käsittävä lakkokomitea piti muodostettaman ehtojen alaisuudessa, jotka lupasivat menestystä, meidän toverimme tekivät sen vakavan virheen että lähestyivät ammattiuniojärjestöjä vaatien niitä hyväksymään lakon voidakseen myöhemmin paljastaa ammattiuniobyrokratian. Reformistiset ammattiuniobyrokraatit hyväksyivät tämän esityksen. Mutta tämä oli vain taitava manööveri. Niitten oli hyväksyttävä lakko, elleivät aikoneet menettää vaikutustaan joukkojen ylitse. Sitten meidän toverimme tekivät toisen virheen olemalla kylliksi ”siivoja” antaakseen reformisteille mahdollisuuden lähettää edustajansa lakkokomiteaan. Reformistit lähettivät 18 edustajaa lakkokomiteaan meidän 22 toverin lisäksi. Kaiken lisäksi nämä 18 olivat valikoituja johtavia työväen aristokraatteja. Tämä vakava tovereittemme opportunistinen virhe johti lakon häviämiseen.
Tämä osotti kykenemättömyyttä murtautua ammattiunio-legalismin läpi; se osotti, että uuden lakkostrategian toteuttamisessa ei ole tarpeellista ainoastaan positiivinen valmistautuminen oikeitten taloudellisten ja poliittisten vaatimusten alaisuudessa, mutta myöskin taktiikan noudattaminen, jonka kautta me voimme toimia ratkaisevana, riippumattomana tekijänä taisteluitten johdossa. Laiminlyönti käyttää tätä taktiikkaa, oli juuri se virhe Lodzin lakossa, jolla on suuri merkitys kaikille teollisuustaisteluille kautta maailman.
Joku sana näitten suurien kansainvälisten taisteluitten erikoispiirteistä. Miltei kaikki nämä taistelut paljastavat sen kestävyyden, sen sitkeyden, sen suuren päättäväisyyden ja taisteluhengen, jolla proletariaatti on varustettu. Edelleen ne paljastavat mitä laajinta joukkoalotteellisuuden ja itsetoiminnan kehitystä. Ne osottavat meidän olevan oikeassa keskittäessämme joukkotyömme uusiin ja vereksiin proletariaatin jaostoihin, työläisnaisiin ja työläisnuorisoon, jotka esittävät aktiivista osaa näissä taisteluissa. Ne toteavat, että Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen IV Kongressin ja Kominternin VI Maailmankongressin päätökset olivat oikeat ja vallankumouksen kannalta välttämättömät, sikäli kuin kysymyksessä on meidän itsenäinen johtomme näissä taisteluissa ja itsenäisten elimien perustaminen näitten taisteluitten käymistä varten mitä laajimpien joukkojen keskuudesta itsestään.
Edelleen ne antavat merkin siitä, että joukkojen keskuudessa alkaa kasvavassa määrässä nousta käsitys näitten taisteluitten poliittisesta merkityksestä. Ja lopuksi, kaikkein tärkeimpänä tekijänä, toisin kuin edellisissä taisteluissa, ennakkoehtona näitten taisteluitten menestykselle ne paljastavat ammattiuniolegalismin läpi murtautumisen, tarmokkaamman murtautumisen eroon sosialidemokraattisista perinnäistavoista työväenliikkeessä. Tämä viimeinen, kaikkein tärkein tekijä, tämä uudenlajinen lakkostrategia — näitten taisteluitten johtaminen yksinomaan meidän itsenäisen johtomme alaisuudessa, on kaikkein tärkein kysymys meidän vallankumoukselliselle työllemme.
Toverit, mikä on eroavaisuus meidän nykyisen ja entisen toimintamme välillä teollisuustaisteluissa? Menneissä teollisuustaisteluissa osotettiin liiaksi paljon ”vitkastelua” — en halua käyttää voimakkaampaa sanontatapaa — suhteessa ammattiuniolegalismiin, liiaksi paljon myöntymistä reformismiin. Esimerkiksi taktiikka, jota me toteutimme kaksi vuotta sitten — ”Pakottakaa byrokraatit” — oli ehdottomasti väärä, samaten oli väärä ”A.D.G.B:n” (tai jonkun toisen reformistisen järjestön) ”täytyy johtaa taisteluita”. Tämä taktiikka vaikeutti proletariaatin yleistä vallankumouksellista kehittymistä ja toimi jarruna hyökkääväisyyden hengelle. Tässä yhteydessä meidän ammattiuniopolitiikkamme toiset peruskysymykset esittivät tietenkin tärkeätä osaa. Ammattiuniokurin tunnustaminen, joka on tullut kapitalistiseksi kuriksi sen vuoksi, että ammattiunioitten aparaatti on sulautunut yhteen valtion aparaatin kanssa, johtaa reformismin politiikkaan alistumiseen, lopuksi kapitalistisen valtion ja porvariston politiikkaan alistumiseen. Reformismille periksi antaminen, minkä sovittelijat tekevät aivan avoimesti, merkitsisi nykyisessä tilanteessa samaa kuin kommunismin pettäminen. Katsoen yleiseen kehitykseen, katsoen ammattiunioitten sosialifascistiseen kehitykseen, eivät sovittelijoitten hullut varottelut siitä, että me uudella taktiikalla eristämme itsemme joukoista, ole mitään muuta kuin yrityksiä halvaannuttaa Komintern ja puolue edistävänä tekijänä luokkataistelussa.
Toverit, sikäli kuin me olemme kysymyksessä, niin meille ei ammattiuniokuri ole määräävä tekijä, vaan ainoastaan puolueen ja Kominternin vallankumouksellinen kuri. Se on meidän toimintamme vallankumouksellisia perusteita koskeva laki. Reformismin lakeja vastaan me asetamme meidän järjestömme vallankumoukselliset lait ja proletaarisen vallankumouksen voiton.
Ammattiunioitten edelleen kehittyminen valtion elimiksi henkii ammattiunioitten legaalisuuden muuttumista porvarillisen valtion legaalisuudeksi. Reformististen ammattiunioitten aparaatit yhdistyvät yhä enemmän ja enemmän valtion aparaattiin. Tämän vuoksi ammattiuniolegaalisuudesta ja reformististen ammattiunioitten laeista irti murtautuminen tapausten edelleen kehityksessä merkitsee kapitalistisen valtion legaalisuuden läpi murtautumista, kapitalistisen valtiovallan lakien läpi murtautumista.
Kansainvälisen kapitalismin taantumukselliset toimenpiteet vallankumouksellista luokkarintamaa vastaan
Meidän on myöskin pidettävä silmällä luokkavihollista, joka huolellisesti tutkii nykyistä vallankumouksellista kehitystä, joka astuu meitä vastaan uusilla taistelun metoodeilla tarkotuksella ehkäistä vallankumouksellinen kehitys. Äskettäin laaditut valtioitten lait merkitsevät, että kapinoivat joukot on tukahutettava häikäilemättömämmin kuin ennen, että terävämpiä pakottamisen metoodeja on käytettävä työläisten alistamiseksi tähän työnantajien pakottamisen ja riistännän politiikkaan.
Mainitsen joitakin kansainvälisiä esimerkkejä, jotka tämän toteavat: pakollisen sovittelun järjestelmä Saksassa, sopimukset joihin on menty viimeisen kahden vuoden kuluessa, valmistelut pakollista sovittelulakia varten Ranskassa, lakkovastaiset lait useissa maissa, Britannian ammattiuniokiista ja ammattiuniolaki, ammattiuniovastainen laki Norjassa, punaisten ammattiunioitten hajottaminen Rumaniassa ja Jugoslaviassa, yleisten syyttäjien estetuomiomääräykset Amerikan lakoissa, lakkovahtimisen kieltäminen kaikissa maissa, ja viimeksi, vaikkakaan ei vähimmän tärkeä, lakkokomiteoitten vangitsemiset — kaikki nämä ovat imperialismin ja kapitalistisen valtion poliittisia taistelumetoodeja. Meidän uudet taistelumuotomme ja taistelujärjestömme, meidän lakkokomiteamme ja toiminnan komiteamme, jotka ovat tehdaslaitoksissa työskentelevien työläisjoukkojen luokkajärjestöiksi muodostetut, käsittävät suuren vaaran porvaristolle ja sosialifascismille. Siinä syy miksi porvaristo kaikissa kapitalistisissa maissa yrittää meidät lyödä alas erittäinkin tehtaissa keinolla millä tahansa. Siksi on meidän toteutettava vakava muutos tehtaissa suoritettavissa laillisen toiminnan metoodeissamme ja tutkittava ja toteutettava mitä suurimmalla nopeudella illegalisen toimintamme metoodeja vallankumouksellisesti suojellaksemme joukkokaadereitamme tehtaissa. Ei ole olemassa pienintäkään epäilystä siitä, etteikö sosialidemokratian sosialifascismiksi kehittyminen osaltaan ole tekijänä yhteentörmäysten kärjistämisessä joukkojen ja porvariston välillä. Kun taloudelliset taistelut käyvät kärkevämmiksi, kärjistyvät myöskin taistelut valtiovaltaa ja ammattiunioaparaattia vastaan.
Meidän työmme uudet piirteet ja taistelumetoodit vallankumouksellisen joukkotaistelun johdossa
Toverit, edellyttäen että me arvioimme oikein luokkavihoiksemme ja sen käyttämät uudet metoodit sen taistelussa meitä vastaan, edellyttäen, että me emme päästä näkyvistämme nykyisten taisteluitten monimutkaista luonnetta, niin silloin tämä uusi vallankumouksellinen strategia vaatii mitä suurinta yhtenäisyyttä ja sopusointuisuutta meidän omissa riveissämme ja myöskin vallankumouksellisten ammattiunio-oppositioitten ja punaisten ammattiunioitten sisäistä yhtenäisyyttä kaikissa maissa. Meidän uudelle strategiallemme, joka on edistystä bolshevisoimisen tiellä, ei merkitse muutosta ainoastaan meidän
poliittisessa kurssissamme, vaan myöskin muutosta koko organisatoorisessa työssämme eri taisteluissa kunkin tilanteen mukaisesti. Kommunistipuolueen johtava rooli löytää ilmaisunsa siinä tosiasiassa, että se mobilisoi joukot liikkeelle, kulkee joukkojen edellä valmistelussa ja taistelussa. Sitten on meillä aivan uudet taistelun muodot kolmannella aikakaudella. Meillä ovat yhteisrintaman elimet, lakkokomiteat, toiminnan komiteat, Toukokuun Ensimäisen Päivän komiteat, edustajien kokoomukset, sotavastaiset komiteat, itsepuolustuselimet, j.n.e. Tämä ei koske ainoastaan yksityisiä maita, sillä on ja sillä täytyy olla kansainvälinen luonne.
Ennen kaikkea on tarpeellista vakavasti valmistaa taisteluitamme. Heikoin kohta meidän työmme kehityksessä on riittämätön taisteluun valmistautuminen. Meidän täytyy myöntää, että kaikissa maissa, Saksa siihen luettuna, meidät ovat joukot niin sanoaksemme ”yllättäneet”. Usein ne kävivät lakkoon ennenkuin vallankumouksellinen ammattiuniojärjestö, taikka vallankumouksellinen ammattiunio-oppositio oli ryhtynyt mihinkään valmistavaan toimenpiteeseen.
Toverit, tärkeät tehtävät ovat meidän edessämme tällä toiminnan alalla. Jonkun laitoksen valmistavan komitean tulee esimerkiksi ottaa alote valmistelussa ja taistelun käymisessä, sen tulee ko-ordineerata kysymyksessä olevan teollisuusalan suuret laitokset, sen on mobilisoitava liikkeelle kysymyksessä olevan teollisuushaaran kaikki työläiset työnantajien toimenpiteitä vastaan. Esimerkiksi, jos me saatamme liikkeelle 5–6 tehdaslaitoksen työläiset, joissa meillä on voimakas vallankumouksellinen oppositio, toimii tämä toisinaan taisteluun kannustimena toisissa tehdaslaitoksissa. Saksassa esimerkiksi taisteluita voidaan alottaa tällä tavalla sopimuksien välisenä aikana palkankorotuksen puolesta. Meillä täytyy olla aktiivisia, hyvin toimivia tehdassoluja, erittäinkin kaikissa suurissa ja keskikokoisissa tehdaslaitoksissa, jotka kykenevät olemaan tehtäviensä tasalla kaikilla toiminnan aloilla, soluja, jotka eivät ainoastaan valmista palkkataisteluita, mutta jotka myöskin ovat velvollisia kuljettamaan kaikki poliittiset kysymykset tehdaslaitoksen jokapäiväiseen elämään. Saksassa on useita laitoksia, joissa me olemme jo alkaneet keskustella työläisten kanssa välihetkillä jokapäiväisien kysymysten johdosta. Kukaan ei saata olla puoluejohtaja tuntematta hyvin työväenluokan elämää, kykenemättä käsittelemään jokapäiväisen luokkataistelun tärkeimpiä kysymyksiä. Tämä vaatii yhteyksiä puolueen johdon ja työläisten elämän kanssa suurissa tehdaslaitoksissa ja koko työpaikassa.
Yhteisrintamataktiikka alhaalta käsin esittää tärkeätä osaa vallankumouksellisten joukkotaisteluitten uusien metoodien yhteydessä.
Osotan lyhyesti yhteisrintaman elimet, jotka ovat tilapäisiä luonteeltaan: toiminnan komiteat, lakkokomiteat, taloudellisia taisteluita valmistavat komiteat, naistyöläisien, täysi-ikäisten ja nuorten työläisten edustajakonferenssit, tehdaskomiteat, itsepuolustuksen elimet, Toukokuun Ensimäisen Päivän komiteat, sotavastaiset komiteat, j.n.e., jotka äskettäin ovat muodostetut. Vallankumouksellinen ammattiunio-oppositio on tietenkin ko-ordineerannut, yhdenmukaistuttanut nämä komiteat. Paitsi vallankumouksellisen ammattiunio-opposition rekisteröimistä on politiikka tuotava joukkojen ylettyville propaganda-ainehiston ja erikoisten tehdaslehtien kautta.
Taloudellisten taisteluitten itsenäinen johto
Toverit, tehdasneuvostoja, vallankumouksellisten edustajien kokoomuksia, eli kuten niitä joissakin maissa nimitetään, tehdaslähettien kokoomuksia, sekä itsesuojeluksen elimiä, on käsitettävä organisatoorisina renkaina, määriteltyinä vakinaisina järjestöinä, ja tietenkin samaten on käsitettävä meidän tehdassolujamme, jotka poliittisen keskuksen vakinaisina eliminä ovat puolueen kontrollielimiä tehtaissa ja vastuunalaisia puolueen politiikan toteuttamisesta. Teollisuustaisteluitten itsenäinen johto ei vaadi ainoastaan voimakkaampaa vallankumouksellisen ammattiunio-opposition ja punaisten ammattiunioitten voimakkaampaa organisatoorista ja poliittista toimintaa, vaan meidän on myöskin reformistisen aparaatin lakonrikkomispolitiikkaa vastaan muodostettava uusia vallankumouksellisia joukkoelimiä, meidän on vyörytettävä liikkeelle lakkorahaston keräys voidaksemme pahimmissa tapauksissa tukea proletariaatin taistelevia jaostoja koko työväenluokan solidaarisuuden kautta. Toverit, tähän nähden ovat ranskalaiset toverit antaneet meille loistavan esimerkin. Viimeisen 3–4 kuukauden aikana ne ovat keränneet 2,000,000 frangin lakkorahaston lakkolaisten tukemiseksi. Saksassa rahallisen tuen hankkiminen niille järjestymättömille työläisille, jotka taistelevat yhdessä järjestyneitten kanssa, on nyt W.I.R:n käsissä, joka suorittaa suunnattoman laajaa työtä tällä alalla ja järjestää keräyskampanjoita. Haluaisin tehdä tämän kysymyksen hyvin selväksi, jotta en jättäisi tilaa minkäänlaisille harhakäsityksille. Tuleva kehitys tulee pakottamaan kommunistipuolueet ja vallankumoukselliset ammattiunioliikkeet nostamaan kysymyksen lakkoliikkeistä, jotka ovat riippumattomuudessa reformististen ammattiunioitten antamasta rahallisesta tuesta, se on, ehdottomasti ilman mitään rahallisen puolen taetta. Taloudelliset taistelut myöskin on työläisille osotettava todellisessa luonteessaan, niitten on oltava taisteluita työnantajaa, valtiovaltaa ja reformismia vastaan. Tämä merkitsee tietenkin suunnattomia vaikeuksia.
Tietenkään en raportissani voi mennä kaikkiin taloudellisten taisteluitten valmistelun ja toteuttamisen yksityiskohtiin. Viittaan vain muutamiin peruskysymyksiin.
Ennakkoehtoina tälle suunnattomalle vallankumoukselliselle työlle kaikissa puolueissa ovat:
Tehtaissa työskentelyn voimistuttaminen, tehdassolujen muodostaminen, niitten kehittäminen ja suurempaan aktiivisuuteen saattaminen.
Poliittinen armottomuus toteuttaessa taistelun tehtäviä sosialifascismia ja fascismia vastaan.
Sisäinen puolueen järjestäminen kaikkia taisteluita varten. Esimerkiksi jos sellaisia taisteluita puhkee kuin Ruhrin taistelu, taikka lakot Ranskassa, niin parhaat Polbyroon voimat on lähetettävä lakkoalueelle tarkotuksella antaa työlle sysäys eteenpäin.
Myöskin on mitä tärkeintä tehdä agitatsioonia ja propagandaa todellisista liikkeistä. Ei ainoastaan tovereitten, jotka erikoisesti työskentelevät ammattiuniotyössä, mutta myöskin puolueen johtavien henkilöitten on jatkuvasti sekaannuttava sekä keskuksessa että piireissä asioitten kulkuun tarkotuksella jännittää työskentelyä. Ennen kaikkea on meidän kiinnitettävä huomiota olosuhteihin teollisuuslaitoksissa, joissa työskentelee naistyöläisiä ja nuoria työläisiä, tarkotuksella nostattaa työläiset toimintaan. Joustavia metoodeja on otettava käytäntöön taisteluitten jatkamisen tai keskeyttämisen yhteydessä. Viimeinen tapaus saattaa helposti johtaa suuriin tappioihin riveissämme, jos me ainoastaan pintapuolisesti tutkimme lakkolaisten taisteluhenkeä ja yleistä taistelutilannetta. Jos me astumme askeleen liiaksi kauaksi ja kadotamme renkaan lakon, taikka poliittisen liikkeen kehityksen ketjussa, niin se saattaa käydä meille hyvin kalliiksi, se saattaa aiheuttaa uhrauksia, jotka kenties muuten olisivat tarpeettomia. Katsoen yleisen taistelun ja lakkojen kärkevöitymiseen, on kysymys uusista reserveistä äärimäisen tärkeä. Teollisuustaisteluissa me emme saa rajottua ainoastaan yksityisten teollisuuslaitosten työläisiin, lakkolaisiin itseensä, vaan meidän on keskitettävä koko poliittinen työmme seuraavaan liikkeeseen sen takana, kysymyksessä olevan maan koko proletariaattiin. Sellaisiin toimenpiteisiin ei tietenkään ole ryhdyttävä jokaisessa lakossa, mutta silloin kun lakko leviää teollisuuden toisiin haaroihin, ja silloin kun hyvin merkitsevä lukumäärä työläisiä osallistuu lakkoon.
Naisdelegaattien konferenssit vahvistavat taisteluliittoa lakkolaisten ja proletaarinaisen välillä, jotka toisinaan eivät ole voineet käsittää, että lakkolaisten usein täytyy taistella viikkoja pakottaakseen vaatimuksensa läpi. Me emme näissä taisteluissa saa rajoittua taloudellisiin vaatimuksiin, vaan samalla kertaa on meidän nostettava taistelu pakollisen sovittelun järjestelmää, porvarillista hallitusta, sosialidemokraatteja, tehdasfascismia ja fascistijärjestöjä vastaan, jotka taistelevat yhdessä työnantajien ja hallituksen kanssa; meidän on edelleen nostettava kysymys poliisien poistamisesta, vankien vapauttamisesta, j.n.e. Joukkomobilisointia on tuettava koko proletariaatin joukkomielenosotuksilla ja pitämällä lakkolaiset itse ja kaikki työläiset tietoisina liikkeen kehityksestä ja kaikista poliittisista tapauksista. Tämä on todellakin hyvin tarpeellista, jotta lakolle annettaisi poliittinen luonne ja jotta työläiset saatetaan käsittämään taistelun poliittinen tärkeys.
Päätöspuheessaan toveri Kuusinen osotti sen tosiseikan, että puuvillatehtaitten työläisten lakot Lodzissa (Puolassa), Muenchen-Gladbachissa (Saksassa) ja Etelä-Ranskassa sattuivat jotenkin yhteen aikaan, ilman että minkäänlaista yhteyttä olisi rakennettu lakkolaisten kesken. Mitä sellaisissa tilanteissa olisi tehtävä? Tämä on Punaista Taloudellista Kansainvälistä koskeva asia. Sen on huolehdittava, että edustajia on molemmin puolin lähetettävä lakkoalueille oppimaan kokemuksista, lujittamaan kansainvälistä solidaarisuutta ja kehittämään joukkojen taisteluhenkeä myöskin kansainvälisesti.
Meidän taktiikkamme tehdasneuvostojen vaaleissa
Tulen nyt meidän taktiikkaamme tehdasneuvostojen vaaleissa ja järjestymättömien probleemiin. Vaikeudet, jotka ovat meitä vastassa toteuttaessamme uutta taktiikkaa teollisuustaisteluissa, ovat vieläkin suuremmat nyt, kun me uutta taktiikkaa toteutamme tehdasneuvostojen vaaleihin nähden. Tutkikaamme kehitystä sitten vuoden 1924.
Sen jälkeen tehtiin tehdasneuvostojen ehdokaslistat Saksassa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, kuten ammattiunioitten ehdokaslistat, s.o., siten että ainoastaan ammattiunioitten jäseniä, useimmiten reformisteja, asetettiin tehdasneuvostojen listoille. Meidän on käsitettävä, mihin me olisimme joutuneet, jos nykyisessä kehityksessä kohden sosialifascismia me emme olisi murtautuneet tämän metoodin läpi. Me olisimme seuranneet sosialidemokratian vanavedessä, me emme olisi asettaneet näytteelle mitään taisteluhenkeä, taikka halua taistella reformisteja vastaan. Me olisimme ajautuneet tilanteeseen, joka olisi tullut hyvin vaaralliseksi koko työväenluokalle, ellemme olisi uutta taktiikkaamme käyttäneet ajoissa.
Meidän on myönnettävä, että VI Maailmankongressin aikoihin Saksan edustajistossa ei ollut samaa päättäväisyyttä kuin nyt, sikäli kuin tulee irti murtautumiseen vanhasta taktiikasta tehdasneuvostojen vaaleissa. Kominternin, yhdessä Saksan Puolueen Toimeenpanevan Komitean kanssa, oli tiukattava tätä ennenkuin se tapahtui. Silloin me emme vielä olleet päättäneet asettaa itsenäisiä ehdokaslistoja poliittisilla tunnuslauseilla. Kominternin tammikuun päätöksissä 1929 tuotiin kysymykset meidän taktiikastamme tehdasneuvostojen vaaleissa esille terävämmässä muodossa, tehdasneuvostoon katsottiin kuin lakon johdon ja vallankumouksellisen politiikan elimeen.
Kun aloimme toteuttaa uutta taktiikkaa niin havaitsimme, että meidän omat rivimme oli valmistettava sitä varten ideologisesti, jotta sosialidemokraattiset jätteet saatettiin poistaa puolueestamme. Ainoastaan vakuuttavilla poliittisilla väitteillä oli mahdollista taivuttaa meidän koko puolueemme käsittämään, että muutos tehdasneuvostojen vaalien taktiikassa — kapitalistisen ratsionalisoinnin kautta luotuihin uusiin työläisaineksiin, miljooniin kehnosti palkattuihin palkkatyöläisiin, erittäinkin naisiin ja nuorukaisiässä oleviin työläisiin keskittäminen — on ehdottomasti välttämätöntä. Vissit puolueemme osat eivät täydelleen tätä kehitystä käsittäneet. Jotkut tovereista olisivat pitäneet parempana kaupantekoa saadakseen joukon oppositiodelegaatteja yhteiselle tehdasneuvostojen listalle, sen sijaan että olisivat asettaneet omat listansa. Tämä olisi merkinnyt vallankumouksellisen joukkotyön ja taistelun reformismia vastaan periaatteena hylkäämistä. Tämä oli pääkysymys. Viime vuosina, ennenkuin uusi taktiikka otettiin käytäntöön, ei tehdasneuvostojen vaalien ohjelma ollut poliittinen ohjelma. Nyt kun meidän taktiikkaamme toteutetaan esittävät proletaarisen vallankumouksen poliittiset probleemit tärkeätä osaa näissä vaaleissa. Uusi taktiikka teki meille myöskin mahdolliseksi lujittaa ja tiivistää organisatoorista asemaamme tehdaslaitoksissa. Toverit, jos me tätä taktiikkaa olisimme tehdaslaitoksissa kautta koko Saksan käyttäneet innostuksella, niin olisimme saavuttaneet vieläkin parempia tuloksia. Mutta monissa tehdaslaitoksissa ja kokonaisissa piireissä me emme Saksassa kyenneet ajamaan läpi taktiikkaamme siksi, että aika oli liiaksi lyhyt yleistä poliittista valmistusta varten ja siksi, että puolueessamme oli liiaksi paljon oppositiota ja meidän voimamme eivät olleet kylliksi voimakkaat tarpeeksi nopeasti tätä vastustusta murtamaan. Siitä huolimatta olivat positiiviset tulokset useissa piireissä kaikkein vakuuttavimmat todistuskappaleet taktiikkamme oikeassa olemisesta.
Toverit, meidän työssämme oli useita heikkoja kohtia, kuten esimerkiksi riittämätöntä työläisten neuvostojen vaalien järjestämistä, riittämätöntä joukkojen liikkeelle mobilisoimista valmistamaan niitä toteuttamaan tehdasneuvostojen vaaleja, laiminlyöntejä nimittää vaalikomiteoita yleistä vaalityötä varten, j.n.e. Mutta huolimatta näistä vajavaisuuksista olivat tulokset yllättäviä, ei, vaan vieläpä ällistyttäviä.
Jos me kykenimme saavuttamaan sellaiset tulokset huolimatta kaikista sosialidemokraattisista jätteistä, vajavaisuuksista, laiminlyönnin synneistä ja sisäisestä oppositiosta, niin mitä suunnattomia voimia luokkataistelua ja kommunismia varten pitääkään olla proletariaatissa!
Meidän seuraavat tehtävämme tällä alalla ovat suunnattomat. Elleivät meidän punaiset tehdasneuvostomme Saksassa toteuta kouraantuntuvan parempaa politiikkaa työläisiä varten tehdaslaitoksissa kuin mitä reformistit ajoivat, niin niitä vastaan tulee kehittymään vissi määrä epäluottamusta ja samaten myöskin meitä vastaan. (Neumann: Berliinin kuljetustyöläiset!) Me laiminlöimme pahasti esim. Berliinin kuljetustyöläisten keskuudessa siksi, että meidän tehdasneuvostomme eivät ottaneet kylliksi päättäväistä kantaa liikkeenhoitoon nähden, myöskään eivät ne käyttäytyneet Toukokuun Päivänä siten kuin niitten olisi tullut. Me olemme pakotettuja Saksassa pitämään ei ainoastaan alkeiskursseja käytännöllisen toiminnan alalla, joihin jokaisen tehdasneuvoston täytyy olla tutustuneena, mutta meidän on myöskin annettava poliittiset ohjeet, jotka tekevät tehdasneuvostoille mahdolliseksi suorittaa tehdaslaitoksien työläisten vallankumoukselliset tehtävät.
Lujat yhteydet tehdasneuvostojen ja tehdaslaitosten toisten yhteisrintaman elimien ja joukkojen kanssa, ammattiuniotoimitsijoitten ja tehdasneuvostojen valistaminen, ainainen tehdaslaitosten työläisten etujen edustaminen, vallankumouksellisen edustajien laitoksen perustaminen, paikallisten ja piirittäisten tehdasneuvostojen konferenssien järjestäminen — sellaiset ovat meidän välittömät tehtävämme. Tehdasneuvostot on harjaannutettava tehdaslaitosten poliittista johtoa varten. Meidän on ko-ordineerattava tehdasneuvostojen fraktsiat ei ainoastaan paikkakunnallisessa ja piirittäisessä, mutta myöskin keskusasteikossa.
Muutamia kokemuksia tehdasneuvostojen vaaleista Tshekkoslovakiassa ja Itävallassa. Toteutettiinko meidän taktiikkaamme Tshekkoslovakiassa? Ei. Tällä alalla oli meidän työmme Tshekkoslovakiassa hyvin riittämätöntä. Tshekkoslovakiassa käsiteltiin meidän puolueessamme kysymys ainoastaan ammattiunion näkökannalta, eikä vallankumouksellisen joukkotyön näkökannalta.
Meidän omassa keskuudessamme on monia harhakäsityksiä tehdasneuvostoista. Meillä on tovereita Ranskan puolueessa, jotka ajattelevat, että tehdasneuvostojen muodostamisen ja organisoimisen tulisi saada porvaristolta siunauksen. Sikäli kuin tiedän, on Ranskan puolueessa tovereita, jotka ajattelevat, että edustajakamarissa olisi esitettävä lainlaadinnan hyväksymistä tehdasneuvostoliikkeen kehittämistä varten. Ranskan puolueessa on myöskin tendenssi yhdistää tehdasneuvostoliike tunnuslauseeseen ”kontrolli tuotannon ylitse”.
Puhtaasti porvariston perustuslailliselta ja lailliselta näkökanalta ovat tehdasneuvostot elimiä, joitten kautta porvaristo yrittää toteuttaa politiikkaansa, ”teollisuusrauhan” toimenpiteitään. Tehdasneuvostojen tehtävät on esitetty lailla. Luonnollisestikin aivan samaten kuin porvaristo yrittää käyttää tehdasneuvostoja omalla tavallaan, me käytämme niitä vallankumouksellisella tavalla pyrkimällä ne saattamaan meidän vaikutusvaltamme alaisuuteen, sekä kehittämällä niitä tukemaan vallankumouksellista politiikkaa ja vallankumouksellista työtä tehdaslaitoksissa. Me käytämme niitä imperialistivastaisessa rintamassa ja taisteluun porvaristoa, fascismia ja sosialifascismia vastaan.
Miljoonien järjestymättömien probleemi ja niitten liittäminen vallankumoukselliseen luokkarintamaan
Toverit, mikä on kaikkein tärkeintä tehdasneuvostovaalien taktiikassa? Minusta tuntuu, että meidän saavutuksemme tässä suhteessa oli — että ensimäisen kerran uudet proletariaatin jaostot — kaikkein sorretuimmat jaostot — järjestymättömät, ovat esittäneet tärkeätä osaa tässä taistelussa. Tällä suurella joukkoprobleemilla on ratkaiseva merkitys meidän puolueemme kehitykselle ja sen taistelulle hegemoniasta (johtaja-asemasta) proletariaatin riveissä. Neuvottelemalla kaikkien tärkeimpien edustajistojen kanssa olen koettanut saada selville järjestyneitten suhdetta järjestymättömiin. Edustajistojen arvioitten mukaan on asian tila tässä suhteessa seuraava: Tshekkoslovakiassa käsittävät järjestymättömät noin 65 pros., Suur-Britanniassa noin 70 pros., Saksassa 73 pros., Amerikassa 90 pros., Ranskassa 91 pros. ja Puolassa kokonaista 95 pros. Toverit, jos me tätä kysymystä analysoimme proletariaatin, seurauksena kapitalistisesta ratsionalisoimisesta tapahtuvan uudelleenryhmittymisen yhteydessä, ja myöskin otamme huomioon, että vissit työväenylimystön ryhmät ovat paremmin järjestyneet kuin toiset työläiset, sekä myöskin sen, että järjestyneitten työläisten numerollinen lukumäärä vaihtelee ammattien mukaan (painajat esimerkiksi ovat järjestyneet 100:aan prosenttiin asti, kun taasen toisissa teollisuusryhmissä järjestyneitten prosenttimäärä on hyvin pieni), niin nämä numerot saavat melkoista merkitystä. Erikoinen merkitys on sillä tosiseikalla, että järjestymättömät ovat pääasiallisesti työssä suurissa ja keskikokoisissa tehdaslaitoksissa ja sangen harvat niistä pienissä tehdaslaitoksissa. Järjestymättömät ovat esittäneet tärkeätä osaa viimeaikaisissa taisteluissa. Järjestymättömät ovat usein olleet vallankumouksellisempia kuin järjestyneet työläiset. On olemassa hyvin määriteltyjä syitä tähän. Me saatamme nähdä, että kapitalistisen ratsionalisoinnin prosessissa työläisjoukkojen rakenne on käynyt muutoksen läpi. Kapitalismi käyttää uusia riiston metoodeja tuotantoprosessissa ja vetää siihen uusia työläisten jaostoja, erittäinkin naisia ja nuoria työläisiä. On olemassa kasvava palkkaeroavaisuus työväen aristokraattien, tuotannon prosessin etuoikeutettujen työläisten ja proletariaatin alempien kerrostumien välillä, joita yhä enemmän ja enemmän sorretaan ja jotka saavat yhä vähemmän ja vähemmän palkkaa kaikkein tärkeimmissä teollisuuksissa. Tämä tosiseikka esittää sangen tärkeätä osaa ammattiunioitten kokoonpanon muutokseen nähden.
Uudet reservit ja niitten suuri merkitys vallankumoukselliselle ammattiuniotyölle
Kautta maailman koettavat reformistit tukkia proletariaatin alemmilta kerrostumilta tien ammattiunioihin. Amerikassa esimerkiksi ovat jäsenmaksut niin korkeat, että monet työläiset eivät voi yhtyä ammattiunioihin. Saksassa ei työttömien sallita yhtyä ammattiunioihin. Ruhrin työnsulussa, kun proletaariset ainekset halusivat liittyä unioihin tukeakseen niissä vallankumouksellista ammattiunio-oppositiota, niin ammattiuniobyrokraatit kieltäytyivät laskemasta niitä unioihin. Sama tapahtui laivaveistämötyöläisten lakossa. Tämän asiain tilan vuoksi tulevat ammattiuniot asteettain proletariaatin ylimmän kerrostuman järjestöiksi. Seuraava tilasto A.D.G.B:n jäsenmaksuista osottaa selvästi, että reformistisien ammattiunioitten perusteissa tapahtuu yhteiskunnallinen uudelleenmyllerrys.
V. 1924 oli vuotuinen maksu kultakin 100 jäseneltä 10.40 markkaa 10.8 pros. koko jäsenistöön verrattuna.
V. 1927 oli tämä prosenttimäärä tuossa maksukategoriassa laskenut 5.2 prosenttiin.
V. 1924 oli vuotuinen maksu kultakin 100 jäseneltä 10.41:stä markasta 26:een markkaan 39.2 pros. koko jäsenistöön verrattuna.
V. 1927 oli tämä prosenttimäärä tuossa kategoriassa laskenut 17.2 prosenttiin.
V. 1924 oli vuotuinen maksu kultakin 100 jäseneltä 26:sta 52:een markkaan 45.7 pros. koko jäsenistöön verrattuna.
V. 1927 oli tämä maksukategoria noussut 57 prosenttiin.
V. 1924 oli vuotuinen maksu kultakin 100 jäseneltä 52 markkaa, eli 4.3 pros. koko jäsenistöön verrattuna.
V. 1927 oli tämä maksukategoria noussut 20.6 prosenttiin.
Me näemme suunnattoman prosenttimäärän nousun korkeimpien jäsenmaksujen maksajissa, mikä on varma merkki siitä, että reformistinen ammattiuniobyrokratia nojaa yhä enemmän ja enemmän parhaiten voivaan proletariaatin osaan ja tekee sen vuoksi alhaisimmin palkatulle työväenluokan osalle vaikeaksi ammattiunioihin pääsyn. Naistyöläiset ja nuorisotyöläiset käsittävät suunnattoman prosenttimäärän järjestymättömistä.
Me olemme tämän vuoksi ratkaisevan kysymyksen edessä: mitenkä me saatamme saada nämä järjestymättömät työläiset unioihin voittaaksemme ne luokkataistelun puolelle, liittääksemme ne ammattiunio-opposition taisteluun huolimatta unioitten sosialifascistisesta ideologiasta, huolimatta siitä, että nämä uniot kehittyvät tähän suuntaan todella kammottavalla tavalla.
Tietenkin on vaikeata taivuttaa joukkoja yhtymään reformistisiin ammattiunioihin. Siitä huolimatta on meidän toimittava tarmokkaasti liittääksemme järjestymättömät työläiset ammattiunioihin. Miksi? Siksi että ammattiuniojärjestöt ovat kaikesta huolimatta kaikkein tärkeimmät joukkojärjestöjen muodot, joilla vielä on takanaan miljoonia työläisiä, työläisiä jotka eivät vielä ymmärrä meitä. Ne ovat proletariaatin luokkajärjestöjen alkeelliset muodot jos ne käyvät vallankumouksellista taistelua ja harjaannuttavat joukkoja luokkapohjalla. Onko meillä menneisyydestä esimerkkejä, jotka osottavat, että milloin ikinä vallankumouksellinen aalto on olemassa, niin järjestymättömät joukot virtaavat ammattiunioihin? Varmastikin. Vuosien 1922–1923 nousevan aallon aikana sadat tuhannet, vieläpä miljoonat virtasivat unioihin, ainekset, joita ei voida löytää ammattiunioista nyt. Samanlaisia asioitten tilanteita oli Tshekkoslovakiassa ja vieläpä Ranskassakin toisilla aikakausilla, jolloin poliittinen tilanne oli kärkevöitynyt. Rosa Luxemburg nosti järjestymättömien järjestämisen probleemin jo Jenan puoluekongressissa poliittisten joukkolakkojen keskustelun yhteydessä. Siihen aikaan, kuten tiedetään, oli taistelu käynnissä puolueen revisionistien, keskustan ja vasemmiston välillä vallankumouksellisen joukkotaistelun probleemeista. Tämä oli mitä Rosa Luxemburg sanoi Jenan puoluekongressissa järjestymättömistä:
”Puolueen politiikan ja taktiikan tulee olla sellaisen, että se kannustaa innostukseen ja uhrautuvaisuuteen myöskin työläisten joukon ammattiuniojärjestön ulkopuolella. Tämä on ainoa tapa kuljettaa järjestymättömien joukkoa matkassamme ja vallottaa ne järjestölle.”
Nämä Rosa Luxemburgin sanat saatetaan sovelluttaa käytännölliseen työhön tänään, vaikkakin sosialifascismin kehittyminen pakottaa meidät ottamaan käytäntöön toisen suhtautumisen tässä kysymyksessä hyvin kärjistyneessä tilanteessa.
Toveri Stalin on antanut todellisen kuvan kehityksestä Amerikassa ja aivan oikein maininnut, että sellainen kehittyminen on mahdollinen myöskin Saksassa. Asettaako kukaan kiistan alaiseksi samallaisen kehittymisen mahdollisuuden Europassa? Varmastikaan ei. Tässä ylöspäin kehityksessä, kun uudet proletariaatin reservit tulevat meille, kun ne sanoutuvat irti reformisteista, kun reformistit paljastavat itsensä — mikä loistava tilaisuus meillä onkaan niitten tuomiseen, jotka eivät vielä marssi meidän kanssamme, vallankumouksellisen kehityksen virtaan ja niitten järjestämiseen, huolimatta erottamis- ja pirstomismetoodeista! Meidän on kuitenkin suoritettava ammattiunioihin värväystyömme tänään toisella tavalla kuin menneisyydessä. Ennen me kehotimme työläisiä yhtymään ammattiunioihin erotuksetta, ottamatta huomioon poliittisia katsomuksia. Suurelta osalta meidän ponnistuksiemme tuloksena Saksan ammattiuniot kohottivat jäsenmääräänsä viime vuonna 620,600:lla jäsenellä. Tänään on tämä kysymys asetettava toisella tavalla kuin toisella aikakaudella. Tänään me emme enää kannusta kaikkia työläisiä erotuksetta yhtymään reformistisiin ammattiunioihin, vaan me kannustamme niihin yhtymään ainoastaan luokkatietoisia vallankumouksellisia työläisiä vahvistamaan vallankumouksellista oppositiota. Tämä tehtävä ei ole mikään helppo, se on suunnattoman vaikea. Meidän tehtävämme on kasvattaa joukkoja vallankumoukselliseen taisteluun, järjestää joukot taisteluun sosialifascistisen byrokratian vastustusta vastaan, byrokratian, joka haluaa estää kapinoivat joukot yhtymästä ammattiunioihin. Järjestymättömät joukot tulevat tulemaan vakuutetuiksi tarpeellisuudesta yhtyä ammattiunioihin ainoastaan taistelussa heidän luokkaetujensa puolesta, vallankumouksellisten päämäärien puolesta sosialifascistien ja lakonsärkijöitten politiikkaa vastaan. Nämä miljoonia käsittävät uudet joukot, jotka ovat eniten riistettyjä ja köyhdytettyjä, jotka kaikissa ratsionalisoimisen metoodeissa ovat alistetut ankarimpien hyökkäysten alaisiksi, joita ammattiuniolegalismin tokeet estävät paljoa vähemmän toimimasta kuin sosialidemokraattisia ammattiunioitten jäseniä, jotka joka päivä ovat alistettuina sosialifascistisen aparaatin rappeuttavan vaikutusvallan alaisuuteen, nämä uudet joukot ovat viimeisissä taisteluissa tapelleet olka olkaa vastaan järjestyneitten luokkaveljiensä kanssa kaikkein uhrautuvaisimmalla, aktiivisimmalla ja vallankumouksellisimmalla tavalla. Tämän vuoksi on Lenin artikkelissaan ”Imperialismi ja sosialidemokratian repeämä” määritellyt työskentelyn vähimmin järjestyneitten, mutta proletariaatin eniten riistettyjen jaostojen, sen ”pohjakerrostumien” keskuudessa, kuten hän sitä nimitti, ”kommunistipuolueitten vallankumouksellisen toiminnan osotukseksi ja mittariksi”.
Saksan oikeistolaisten virheelliset käsitykset
Yhä edelleen on paljon käsitteitten sekaannusta monien tovereitten keskuudessa punaisista ammattiunioista sillä seurauksella, että maissa joissa ammattiunioliike on repeytynyt kahtia, punaisia unioita ei ole asianmukaisella tavalla tuettu. Jos me haluamme varustaa punaiset ammattiuniot vallankumouksellisella taisteluohjelmalla, on meidän käytettävä jokaista lakkoa ja palkkataistelua vahvistaaksemme vallankumouksellista ammattiunio-oppositiota, ajaaksemme pois reformistiset uniot ja omaksuaksemme taistelevia toimenpiteitä taisteluissamme, jotka tulevat tekemään meille mahdolliseksi siirtää osia maksuvirastoista (joissa unionmaksut suoritetaan, aluejärjestöjä) ja kokonaisia maksuvirastoja reformistisista unioista punaisiin unioihin. Tässä suhteessa olemme menneisyydessä syyllisiä tukuttaisiin virheisiin.
Meillä oli Saksan puolueessa kärkeviä yhteentörmäyksiä sovittelijoitten kanssa ammattiuniokysymyksistä. Toveri Meyer, joka kuuluu sovittelijoitten ryhmään, on osottanut, että Essenin puoluekongressissa me määrittelimme ammattiuniot kommunistien ja sosialidemokraattien välillä käytävän taistelun pääareenaksi. Hän liitti tähän väitteen, että me olemme luopuneet vanhasta katsantokannastamme. Me väitimme sovittelijoitten väitteitä vastaan, että me noudatamme vanhaa katsantokantaamme kehityksen korkeammalla tasolla. Tänään, yhteentörmäyksien, hyökkäyksien ja vihollisen linjojen läpi murtautumisen aikakaudella, ovat taistelun pääareenat ensikädessä tehdaslaitokset, joissa meidän on vallotettava järjestyneitten ja järjestymättömien työläisten joukot. Meyer ja hänen ystävänsä esittivät, että meidän tulisi osallistua Toukokuun Päivän ammattiuniokokouksiin, mikä itse asiassa merkitsi sitä, että meidän olisi tullut hyljätä omat mielenosotuksemme. Me julistimme sosialidemokraattis-reformistisien kokouksien boikottitunnuslauseen oikean päätöksemme pohjalla, minkä mukaan Toukokuun Päivän mielenosotusten tulee olla ulkoilmakatumielenosotuksia. Myöskin koska reformistiset byrokraatit aikoivat kuohuttaa liikkeelle veljeismurhataisteluita proletariaatin riveissä jo varhain aamulla. Kolmaneksi, koska me halusimme kaikki voimamme joukkomielenosotuksen valmisteluun. Sovittelijoitten katsantokanta tähän kysymykseen on seurauksena heidän yleensä virheellisestä poliittisesta käsityksestään ja siitä tosiasiasta, että he ovat meidän uutta taktiikkaamme vastaan.
Ammattiuniotaktiikkaan ja järjestymättömien kysymykseen nähden ne jättävät huomioon ottamatta proletariaatin nykyisen luokkataistelun kehityksen, ne asettavat kysymyksen kaavamaisesti, ne siirtävät erotusta tekemättä toisen aikakauden järjestömuodot ja metoodit kolmanteen aikakauteen. Me tiedämme, että proletariaatin enemmistön vallottamista ei voida suorittaa ammattiunioitten puitteissa, että tätä tehtävää ei voida suorittaa niin ahtaissa rajoissa, että se voidaan saada aikaan ainoastaan kaiken julkisen elämän aloilla, kaikissa proletaarisissa joukkojärjestöissä ja ennen kaikkea tehdaslaitoksissa. Meidän Weddingin puoluekongressimme selitti aivan oikein, että taistelu tehdaslaitoksista on etualalla meidän politiikassamme, että taistelu reformismin ja kommunismin välillä on käynnissä hyvin kärkeväksi, koska se on taistelua kolmiliittoa — työnantajia, valtiota ja reformistisia ammattiuniobyrokraatteja vastaan.
Likvidaattorit, jotka ovat tulleet erotetuiksi ja niitten paikanpitäjät puolueessa, haluavat rajottaa itsensä taisteluun ammattiunioitten puitteitten sisäpuolelle, ammattiuniolegalismin sisäpuolelle. Tämän kautta he kieltävät nykyisten taisteluitten luonteen. Jäljestäraahustamisen teorian seuraajina ne eivät voi asettaa itselleen uuden vallankumouksellisen aallon järjestämisen tehtävää. Yhä edelleen ne käsittävät ammattiunioitten valtaamisen kysymyksen ammattiunioitten aparaatin valtaamiseksi. Aparaatin valtaaminen on tänään tykkänään toinen kysymys kuin toisella kaudella. Sosialifascistit pirstaavat tänään jokaisen ammattiunion, kun niille on vaara olemassa siihen, että vallankumouksellinen ammattiunio-oppositio ottaa haltuunsa johdon. Ammattiunioitten valtaaminen merkitsee ensi kädessä ammattiunioitten joukkojen vallottamista vallankumouksellisen ammattiunio-opposition tehtäviä varten, sosialifascistisen ammattiuniobyrokiatian ja heidän valtionsa lakonsärkemispolitiikkaa vastaan. Toverit, vastoin oikeistolaisia me olemme siinä varmassa vakaumuksessa, että me tämän kautta kuljetamme matkassamme järjestymättömien joukot itsenäisesti taisteluun ja että me siten voimme käyttää niitä vallankumouksen vipusimina, samaten kuin rehellisesti luokkatietoisia työläisiä, jotka yhä edelleen ovat reformismin riveissä. Meidän käsityksemme nousee nykyisien luokkavoimien välisien suhteitten analyysistä yleensä ja taisteluitten erikoisesta taloudellisesta luonteesta, jotka kasvavat yhä enemmän ja enemmän poliittis-vallankumouksellisiksi taisteluiksi.
Järjestymättömien joukkojen vallottaminen on ylinnä kaiken sikäli kuin tulee kysymykseen luokkarintaman laajentaminen, vallankumoukselliselle liikkeelle sysäyksen antaminen ja joukkojen järjestäminen itsenäisten taisteluelimien kautta. Tässä yhteydessä minä tulen keskittämään kolmeen työläisten kategoriaan: naistyöläisiin, nuoriin työläisiin ja maanviljelystyöläisiin. Toverit, Lenin sanoi: ”Puolueen tulee tutkia työläisten elämää, tutkia taisteluitten sisältöä ja äkätä kaikkein tärkeimmät taistelijoitten kategoriat”.
Naistyöläisten, nuorten työläisten ja maanviljelystyöläisten esittämä rooli
Kapitalistinen ratsionalisoiminen on aiheuttanut, perinpohjaisen yhteiskunnallisen uudelleenmullistuksen yli maailman ja erittäinkin kaikkein tärkeimmissä teollisuusmaissa. Viimeisen ammatinharjottamisen sensuksen mukaan on vuonna 1927 vuoteen 1913 verrattuna kolme miljoonaa työläisnaista enemmän tuotannon prosessissa, ja viimeisen tehdastarkastuksen raportin mukaan v. 1927, 26% naistyöläisistä työskentelee keskikokoisissa ja suurissa tehdaslaitoksissa. Viimeisimmän tilaston mukaan työskentelee yli 4 miljoonaa nuorta työläistä teollisuudessa.
Saksan 8:ssa kaikkein tärkeimmässä teollisuuden haarassa vaihtelee naisten palkka 55.1 % (metalliteollisuudessa) ja 74.8 % (kutomoteollisuudessa) välillä miesten palkkaan verrattuna. Nuorten työläisten palkat ovat vieläkin alemmat; naisten keskimäärin 62.5 % miesten palkasta. Puolassa ovat asiat vieläkin pahemmin tässä suhteessa; numerot ovat suorastaan kammoksuttavia, erittäinkin mitä tulee nuoriin työläisiin nähden. On tapauksia, joissa nuoret työläiset saavat ainoastaan 5 % miesten palkasta. Keskimäärin ovat nuorten työläisten palkat Puolassa 25 % miesten palkasta. Ei ole missään tapauksessa vahingon kauppaa, että Puolassa Länsi-Valkovenäjällä yksistään on äskettäin tapahtunut 10 nuorten työläisten lakkoa. Poimin esille joitakin tosiseikkoja, jotka ovat tärkeitä, sillä ne auttavat meitä käsittämään näitten työläisten tärkeyden meidän taistelussamme.
Puuvillatyöläisten lakossa Pohjois-Ranskassa: Eivätkö naiset ja nuoret työläiset siellä nousseet taloudellisten vaatimusten puolesta, ja eivätkö ne myöskin yhtyneet poliittiseen taisteluun, taisteluun poliisien kanssa kaduilla? Naiset erikoisesti olivat eturintamassa. Ottakaamme esimerkiksi poliittinen joukkolakko toukokuun tapausten jälkeen Berliinissä. Oliko puhtaasti sattuma, että sikaarintekijöistä naiset ja naistyöläiset jalkinetehtaista olivat ensimäisinä vastaamassa meidän joukkolakon poliittisiin tunnuslauseisiimme? Me pidimme valistavia naistyöläisten edustajakonferensseja, eikä ollut missään tapauksessa sattuman kauppaa, että vallankumoukselliset naistyöläiset olivat ensimäisinä valmiit seuraamaan meidän puolueemme poliittisia tunnuslauseita.
Erikoisen tärkeätä on myöskin meidän työmme nuorten keskuudessa. Ei ollut tyhjän vuoksi että tämä kysymys niin perinpohjin käsiteltiin keskustelussa ja toveri Kuusisen päätöspuheessa työohjelman ensimäisen kohdan päättyessä. Tähän mennessä meidän puolueemme eivät ole käsittäneet mitkä tulevat olemaan nuorten työläisten tehtävät tulevissa taisteluissa. Ne eivät ole käsittäneet, että meidän tulee nostattaa heidän taisteluinnostuksensa, että meidän tulee vapauttaa heidät porvariston ja reformistien vaikutuksesta ja että meidän tulee saattaa ne lähemmäksi itseämme. Me olemme kiinnittäneet aivan liiaksi vähän huomiota Kommunistiseen Nuorten Liittoon, uuteen toiminnan alueeseen nuorten työläisten ja työläisnaisten keskuudessa.
Tulen nyt kolmanteen kategoriaan, maanviljelystyöläisiin. Ne käsittävät riistetyimmän ja sorretuimman osan proletariaatista. Vaikka ne ovat koko proletariaatin samaa luuta ja lihaa, niin maanviljelystyöläiset muodostavat erikoisen kategorian siksi, että ne eivät ole niin luokkatietoisia kuin teollisuusproletariaatti ja että niitä taantumus käyttää väärin taistelussa proletaarista vallankumousta vastaan. Ne eivät näe tehtaitten jokapäiväistä elämää. Sodan vaaran korostuminen ja fascismin kasvu, jolla on suunnaton vaikutusvalta näitten maanviljelystyöläisten ylitse, tekee pakottavaksi meille tunkeutua näihin piireihin, erittäinkin maanviljelysmaissa, joissa näillä kysymyksillä on vieläkin enemmän merkitystä kuin teollisuusmaissa. Lenin sanoi kerran: ”Ilman maanviljelystyöläisten järjestöä ei ole mitään proletaarisen vallankumouksen järjestöä”. Tämän vuoksi on meidän kaikissa puolueissa suoritettava erikoista työtä tällä alalla, meidän on järjestettävä yhtämittaista tämän työn raportteerausta ja kontrollia.
Nämä uudet jaostot ovat ne suuret reservit, joilla tulee olemaan meidän johtomme alaisuudessa mitä suurin merkitys kaikissa tulevissa taisteluissa. Sillä organisatooris-strategiselta kannalta näitten miljoonien kapinoivasti sorrettujen jaostojen kokoominen ja järjestäminen ja niitten liittäminen yhteisrintamaelimiin, jotka työväenluokka on luonut meidän johtomme alaisuudessa, merkitsevät vallankumouksellista sidettä, meidän taisteluvoimiemme voimistuttamista kautta maailman. Sillä poliittis-strategiselta katsantokannalta meidän proletaarisen perustamme ulottaminen näihin proletaarisiin divisiooniin, yhdessä miljoonien Neuvostoliiton työläisten ja talonpoikain ja sorrettujen siirtomaakansojen kanssa, joista viimeksimainitut taasen kapinoivat, nämä kaikki yhdessä alkavat kasvaa vallankumoukselliseksi maailman armeijaksi, jota vastaan maailman porvaristo ja sen aktiiviset liittolaiset, fascismi ja sosialifascismi, tulee mobilisoimaan ja aktivisoimaan kaikki taisteluvoimansa. Taloudellisten ja poliittisten taisteluitten nouseva vallankumouksellinen lakkoaalto, murhaava riisto kapitalistisen ratsionalisoinnin kautta tässä kehityksessä, joka kehitys on täynnä ristiriitoja, tämä suuri maailmanlaajuinen taistelu tulee asettamaan suuria vaatimuksia meidän niskoillemme, Kommunistiselle Internationalelle, Punaiselle Taloudelliselle Kansainväliselle, kaikille kommunistipuolueille. Aivan kuin armeijan ylipäällystö mobilisoi sodassa voimansa taistelun ja vihollisen asenteen mukaan ja antaa armeijainsa hyökätä taistelussa ja taistelustrategiassa tarkotuksella työntää takaisin ja tuhota vihollinen, on meidän myöskin käsitettävä vallankumouksellisessa maailmanpolitiikassa ja vallankumouksellisessa työssä, jota meidän puolueittemme on suoritettava eri maissa, että meidän on hyökättävä luokkavihollista vastaan, saavutettava menestystä niin vähillä menetyksillä ja uhrauksilla kuin mahdollista ja vastustettava luokkavihollisen hyökkäystä suurella julkeudella ja vallankumouksellisella poliittisen toiminnan harkinnalla, sekä järjestettävä vastahyökkäyksiä kaikilla poliittisen taistelun aloilla.
Uusia riiston metoodeja kapitalistisen ratsionalisoinnin kautta
Määritellyt perusteet on luotava, jos todellista vallankumouksellista ammattiuniotyötä aijotaan tehdä. Ensiksi, mitä suurinta lujuutta, kokemusta ja tietoisuutta luokkastrategiassa, sisäistä ko-ordinatsioonia ja yhtenäisyyttä puolueessa. Mutta ei ainoastaan sisäinen ko-ordinatsiooni ja taisteluhalu ole välttämätön ehto, vaan meidän on vakuutettava koko proletariaatti siitä, että me olemme todelliset proletariaatin luokkayhtenäisyyden edustajat vallankumouksellisessa taistelussa työväenliikkeen sosialifascistisia hävittäjiä ja pirstojia vastaan. Meidän on kehitettävä uusia taistelusuunnitelmia, meidän on löydettävä uusia taistelumetoodeja ja taistelun muotoja, meidän on edettävä uusilla taistelun teillä ja voimistutettava ja laajennettava poliittis-organisatoorisia tehtäviämme uudella bolshevikisella taistelustrategialla. Meidän luokkavihollisemme, trustipääoma, panee myöskin käytäntöön ”taktillisen muutoksen”, se käyttää uusia ja voimakkaampia taistelun metoodeja työväenluokkaa vastaan. Meidän on käsitettävä, että toinen kapitalistisen ratsionalisoimisen aalto tulee suuresti lisäämään työläisjoukkojen riistämistä ja pahentamaan niitten asemaa suunnattomasti. Riistämisen metoodeja saatetaan käytäntöön sellaisia, joita ei tänään vielä ole täydelleen kehitetty. Me tiedämme mitä premiumijärjestelmä on, me tiedämme, että urakkatyö on menevä käytäntöön kaikissa tärkeimmissä teollisuuden haaroissa, mutta tällä välillä on jotakin uutta saatettu käytäntöön eräässä suuressa tehdaslaitoksessa Saksassa. Mitkä ovat tässä metoodissa uudet tekijät? Kannustaa työläismiehet ja työläisnaiset lisäämään työn tekemisensä määrää normaalisen standardin yläpuolelle, jonka nykyisellään ollen saattavat saavuttaa ainoastaan täysin kykenevät ja voimakkaat työläiset bonuksilla lisätystä tehdyn työn määrästä, premiumijärjestelmillä. Se on taitava ja pirullinen järjestelmä. Työnantaja pyrkii, tekemällä sopimuksia yksityisten työläisten kanssa, poistamaan kollektiivisen sopimusten käytännön. Edelleen hän haluaa kahlehtia työläiset ja kannustaa heitä ponnistuksiin erikoismaksuilla, jotka seuraavat mitä suurinta riistämistä ja työn tekemisen jännittämistä. Tämän kautta pyritään valmistamaan tietä työläisten ja työnantajien taloudellisten etujen yhteisyydelle tehtaissa.
Tämä merkitsee normaalitehtävän käytäntöön saattamisen, joka on niin korkea, että ainoastaan kaikkein voimakkaimmat ja terveimmät henkilöt saattavat sen suorittaa. Tämä merkitsee sitä, että työnantaja pyrkii vieläkin korkeampaan riistämiseen tehtaassaan. Itsestään on selvää, että kapitalistinen ratsionalisointi tulee kehittymään edelleen. Käsittelen näinkin perinpohjin maksujärjestelmää työsaavutusten perusteella siksi, että v. 1927, kun Pohjois-Saksan Villakorporatsiooni vaati työn tulosten mukaisen palkkajärjestelmän käytäntöönottamista, hylkäsivät ammattiuniobyrokraatit tämän vaatimuksen periaatteen vetoomuksen pohjalla, että tämä tulisi merkitsemään työläisille lisättyä riistoa, suurempaa työvelvollisuutta. Ne nimittävät sitä ”urakkatyöjärjestelmän sievistämiseksi”. Ja kuitenkin allekirjoittivat reformistiset ammattiuniobyrokraatit sopimuksen huhtikuussa 1929, jonka mukaan työn tulosten mukainen maksujärjestelmä ja premiumijärjestelmä saatetaan käytäntöön. ”Der Textilearbeiter”, reformistisen kutomotyöläisten union äänenkannattaja, kirjottaa seuraavaa huhtikuun 19 p. 1929 tästä siivottomasta sopimuksesta:
”Se on silta tulevaisuuteen. Kummankin sopimuksen tehneen puolen on todettava onko kautta koko tämän sopimuksen ajan, sitä minkä he allekirjoittivat, lojaalisesti ja hyvässä tarkotuksessa toteutettu. Päätellä asiain mukaisesti ja katsoen siihen selitykseen, joka annettiin sovittelijan edessä silloin kun tämä sopimus allekirjoitettiin, näyttäisi siltä, että kummatkin sopimukseen osalliset, jotka siihen ovat käyneet kokonaan uudelta pohjalta, tulevat todella pyrkimään edistämään uuden idean voittoa. On käynyt mahdolliseksi saada aikaan hyvin monimutkainen kappale työtä, jolla todenmukaisesti tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset.”
V. 1928 ”Der Textilearbeiter” kirjotti samaisesta kysymyksestä seuraavaa:
”Tehdaslaitoksen liikkeenhoito, joka laitoksessaan on saattanut voimaan maksujärjestelmän tulosten perusteella, on tehnyt siten vain yhdestä syystä, nimittäin lisätäkseen tuotantoa, s.o. se halusi käyttää äärimmilleen yksilön työvoiman. Tästä syystä se on lisännyt voimassaoleviin korkeimpiin palkkoihin ylimääräisiä erikoispremiumeja työmäärästä, joka ylittää entiset korkeimmat saavutukset.”
Saattamalla voimaan työn tulosten mukaisen maksujärjestelmän työnantajat pyrkivät lisättyyn riistoon. Ne eivät halua, että työläiset lepäisivät edes yhtä taikka kahta minuuttia. Niitten on raadettava 9 tuntia taikka enemmän kuin koneet. Jos tämä työn tulosten mukaan suoritettava maksujärjestelmä saatetaan käytäntöön kaikkialla, niin me tulemme näkemään suuren muutoksen tuotantojärjestelmässä. Suuri eroavaisuus tullaan tekemään terveitten ja sairaitten, nuorempien ja vanhempien työläisten välillä, j.n.e. Tällä on suunnaton merkitys ei ainoastaan Saksalle, mutta myöskin kansainvälisessä asteikossa. Juuri nykyisessä tilanteessa on mitä tärkeintä saattaa työläisten joukot tarmokkaaseen, armottomaan taisteluun kapitalistista ratsionalisoimista vastaan. Toverit, siinä syy, miksi me asetamme niin suurta merkitystä sopimusaikojen välisiin taisteluihin. Nämä taistelut ovat suoranaisia hyökkäyksiä pitkiä tariffisopimuksia ja valtion pakollista sovittelujärjestelmää vastaan. Ne kaivavat tämän järjestelmän alta maan pois ja murtautuvat sen läpi. Kaikissa niissä taisteluissa, jotka täällä olen kuvannut, saattaa nähdä, että miltei kaikissa niissä mennään tavallisen palkkataistelun yläpuolelle, että näillä taloudellisilla taisteluilla on poliittinen luonne ja että ne kehittyvät poliittisiksi taisteluiksi. Tämä johtaa minut kysymykseen poliittisista lakoista ja vallankumouksellisten toimitsijoitten järjestelmään.
IV. Taloudelliset ja poliittiset joukkolakot, vallankumouksellisten toimitsijoitten järjestelmä
Lakkojen peruspiirteet, niitten muuttaminen poliittisiksi
Mitenkä voimme kehittää taloudellisen toiminnan poliittiseksi toiminnaksi ja mitenkä taasen päinvastoin voimme antaa poliittiselle vallankumoukselliselle toiminnalle laajan taloudellisen perustan vetääksemme niin paljon työläisiä taisteluun kuin mahdollista? Tietenkin on tämä tehtävä yksi kaikkein vaikeimmista taktillisista probleemeista taistelun nykyisellä asteella. Lenin kiinnitti suunnatonta huomiota lakkojärjestelmään. Kukaan ei Venäjän työväenliikkeessä ole niin tarkkaavasti tutkinut lakkotilastoja ja taloudellisten ja poliittisten lakkojen keskinäisiä suhteita kuin Lenin teki.
V. 1905 hän kirjotti tästä asiasta seuraavaa:
”Tänään on aivan ilmeistä mitkä ovat taloudellisten ja poliittisten lakkojen keskinäiset suhteet: ilman niitten likeistä keskinäistä yhteyttä ei todella laaja liike, jolla olisi joukkoluonne, ole mahdollista; tämän yhteyden konkreettinen muoto käsittää kuitenkin sen tosiasian, että liikkeen alussa ja uusien jaostojen liikkeeseen vetämisen prosessissa, puhtaasti taloudellinen lakko nostattaa takapajuiset ainekset liikehtimään ja tuo ne liikkeeseen matkaan, laajentaa ja yleistyttää liikkeen ja kohottaa sen korkeammalle tasolle.”
Eikö meillä tänään ole sellaisia tosineita vallankumouksellisesta lakkoliikkeestä?
Olen jo puhunut voimakkaasta lakkoliikkeestä Ranskassa. Taloudellisten ja poliittisten taisteluitten väliset keskinäiset suhteet olivat hyvin huomattavissa äskettäin Ranskassa. Pariisin rakennustyöläisten lakossa, johon 20,000 työläistä osallistui, tuotiin poliittiset vaatimukset esille: kahden vangitun union sihteerin, Martyn ja erään toisen Ranskan Puolueen vankilassa olevan jäsenen vapauttaminen. Rakennustyöläiset panivat toimeen mielenosotuksen Pariisin kaduilla näitten poliittisten vaatimusten puolesta sillä seurauksella, että poliisi vapautti kummatkin vangitut sihteerit. Olen jo maininnut useita lakkoja, joissa rinnakkain taloudellisten vaatimusten kanssa esitettiin vaatimus ”alas santarmista, alas poliisi”. Milloin sellaiset vaatimukset esitetään taloudellisessa taistelussa, osottaa se, että määriteltyä poliittista päämäärää seurataan. Lenin kirjotti Lenan suuren tapauksen jälkeen, jossa hänen oli taisteltava liikkeessä olevia likvidaattoreita vastaan:
”Tämän vuoden Toukokuun Päivän lakolla ja myöskin kokonaisella lakkojen sarjalla viimeisen 18 kuukauden kuluessa Venäjällä, on ollut vallankumouksellinen luonne, vastoin ei ainoastaan tavallisia taloudellisia lakkoja, mutta myöskin vastoin mielenosotus ja poliittisia lakkoja, joissa on esitetty vaatimuksia perustuslaillisten reformien puolesta, kuten esimerkiksi äskeisessä Belgian lakossa. Tätä Venäjän lakkojen erikoisuutta, joka johtuu kokonaan vallankumouksellisista olosuhteista Venäjällä, eivät ihmiset, jotka ovat liberaalisten ajatusten vallassa ja jotka ovat unohtaneet mitenkä asioita on katseltava vallankumoukselliselta näkökannalta, voi ymmärtää.”
Siten me näemme, että ne eri lakot, joitten todistajina me viime aikoina olemme olleet, kuuluvat siihen kategoriaan jotka Lenin mainitsi. Eikö meillä ole ollut kokonainen sarja sellaisia lakkoja? Bombayn kutomotyöläisten sankarillinen lakko oli suuri vallankumouksellinen joukkolakko. Lakkoon osallistujat eivät kuuluneet ainoastaan yhteen tehtaaseen, eikä yhteen teollisuuteen, mutta myöskin toisiin proletariaatin jaostoihin, jotka tulivat ajetuiksi poliittiseen liikkeeseen ja jotka eivät kääntyneet ainoastaan Britannian imperialisteja, mutta myöskin kansallista porvaristoa vastaan. Tämä toi Bombayn joukkolakon vallankumouksellisen luonteen etualalle. Lodzin lakon näytökset toistettiin Toukokuun Päivänä kun huolimatta kiellosta ja Puolan fascistien valkoisesta terrorista joukot osottivat mieltään kaduilla. Lopuksi Toukokuun Päivän tapaukset Saksassa, joita on jo perinpohjin täällä käsitelty. Jos katselemme sodan jälkeistä aikakautta, niin näemme selvästi erotuksen esimerkiksi Englannin kaivosmiesten taistelun ja sen lakon välillä, joka meidän on toteutettava elokuun 1 p. Viimeksimainittu lakko on täsmälleen sen tyyppinen lakko, jolla on tarkotuksena tuoda kymmenet tuhannet liikkeeseen ja vetää ne vallankumoukselliseen toimintaan. Nykyisellä joukkolakolla on sama tärkeys kuin mistä Lenin aikanaan puhui:
”Tämä tarkottaa — onko vallankumouksellinen lakko, tarttuva lakko, joka kiitää paikasta toiseen, maan toisesta äärestä toiseen, toistuva lakko — se lakko joka kohottaa takapajuiset ainekset uuteen taistelun elämään taloudellisen korjauksen puolesta — se lakko joka leimaa ja merkitsee poltinraudalla tsarismin jokaisen repäisevän väkivaltaisen, mielivaltaisen ja rikollisen hallinnallisen teon — se mielenosotuksen lakko, joka kohottaa punaisen lipun pääkaupungin kaduilla, joka kuljettaa vallankumoukselliset puheet ja vallankumoukselliset tunnuslauseet joukkoon, ihmisten mereen.”
Poliittisilla vallankumouksellisilla joukkolakoilla me voimme mitata vallankumoukselliset lakot imperialistista sotaan varustelua ja imperialismia vastaan yleensä. Mitä me saavutamme vallankumouksellisten joukkolakkojen toteuttamisen kautta? Ensiksi, että joukot saatetaan käsittämään, että valtioaparaatti ja reformistit ovat kokonaan kapitalismin palveluksessa. Me tuhoamme ne harhakäsitykset, jotka proletariaatilla yhä edelleen on sosialidemokratian roolista. Joukot saatetaan käsittämään, että taloudellinen demokratia, jota ammattiuniobyrokraatit saarnaavat, on tarkotettu ainoastaan johtamaan työläisiä harhaan. Saksassa ne näkevät että tasavallassa, jossa on sosialidemokraattinen hallitus, ne ovat yhtä paljon sorretut kuin monarkiankin aikana, ja tämä hajottaa sen harhakäsityksen sumun, joka niitä edelleenkin pitää vankinaan. Myöskin mitä tulee sodan vaaraan ja niin kutsuttuun isänmaan puolustukseen, niin työläiset alkavat nähdä selvästi. Me valistamme joukkoja tuntemaan oman voimansa. Tässä yhteydessä haluaisin lainata joitakin lauseita Leninin raportista eräälle nuorisokokoukselle Zurichissä, Venäjän v. 1905 vallankumouksesta. Hän sanoi:
”Todellista joukkojen valistusta ei milloinkaan voida erottaa joukkojen itsensä itsenäisestä poliittisesta ja ennenkaikkea vallankumouksellisista taisteluista, se ei voi toteutua näitten taisteluitten ulkopuolella. Taistelu se on, joka valistaa riistetyn luokan, taistelu se on, joka sen saattaa käsittämään oman voimansa; taistelu laajentaa sen näköpiiriä, kehittää sen kykyjä, selvittää sen ajatusta, takoo sen tahdon.” (Tummennus meidän. —Toim.)
Mitä Lenin sanoi silloin pitää paikkansa myöskin nykyisiin joukkotaisteluihin nähden. Joukkojen harhakäsitykset pirstautuvat taistelussa ja tämä varaa meille perustan proletariaatin valistamiselle vallankumouksellisia tehtäviä täyttämään. Mitenkä me valistamme joukkoja luottamaan Kommunistipuolueeseen ja vallankumoukselliseen ammattiunio-oppositioon, samaten kuin punaisiin ammattiunioihin? Onko meillä jo nyt työläisten ylivoimaisen enemmistön luottamus? Varmastikaan ei! Ainoastaan taistelun kulussa joukot tulevat saamaan luottamusta meihin ja meidän johtoomme. Vallankumoukselliset lakot käsittävät mitä tärkeimmän keinon enemmistön vallottamiseksi. Nykyisissä taisteluissa, poliittisessa joukkolakossa me yhdistämme proletariaatin takapajuiset jaostot luokkatietoisten, edistyneitten ainesten kanssa ja hankimme siten lujan yhteisen rintaman.
Me järjestämme joukot niitten omien taisteluelimien kautta, kehittämällä niitten omaa aktiivisuutta, perustamalla vallankumouksellisen edustajien järjestelmän. Tämä tuo minut siihen ratkaisun erikoistehtävään, johon me nyt käymme käsiksi Saksassa. Haluan heti alussa sanoa, että sellainen mobilisointi ja organisointi tulee olemaan hyvin vaikea tehtävä joillekin puolueistamme, että taantuvia tendenssejä tulee todenmukaisesti pulpahtamaan pinnalle kun joukot eivät tiedä mitenkä käyttää poliittista taistelua hyökkäyksen välikappaleena. Katsoen sellaisiin taantuviin tendensseihin, jotka ovat mahdollisia ja todenmukaisia joissakin paikoin, on välttämätöntä, että me olemme hyvin selvillä tästä omissa riveissämme. Kaikkien puolueitten on otettava esille tämä kysymys aivan kuten mekin olemme tehneet Saksassa, sikäli kuin tulee kysymykseen vallankumouksellisten edustajien järjestelmä.
Meillä on tehdaslaitoksissa ensinnäkin tehdassolut; toiseksi vallankumouksellinen ammattiunio-oppositio ja kolmanneksi tehdasneuvostot, joilla on toiset tehtävät tehtaissa suoritettavanaan kuin tehdassoluilla ja ammattiunio-oppositiolla. Mutta meillä täytyy olla toinen perusta mistä me voimme panna liikkeelle joukkotoiminnan milloin ikinä luokkavihollinen koettaa hyökätä työläisiä vastaan, jolta me voimme mobilisoida työläisten joukot vallankumouksellisen linjan puolesta. Kun me asetamme päämääräksemme kehittää taloudelliset lakot poliittisiksi ja samalla kertaa vallankumouksellisiksi joukkolakoiksi, niin on selvää, että tämä ei ole ainoastaan oikean poliittisen linjan toteuttamisen kysymys, mutta että on tarpeellista luoda järjestelmä, organisatsiooni, jolla me tulemme kykeneviksi lyömään tehdasfascismin, kristilliset ja keltaiset ammattiuniot, sosialifascistisen byrokratian ja sen sosialidemokraattisen toimitsijoitten verkon tehtaissa.
Vallankumouksellisten toimitsijoitten järjestelmä
Toverit, meidän on annettava uudet muodot joukkojen kasvavalle luottamukselle kommunistiseen liikkeeseen ja vallankumoukselliseen ammattiunio-oppositioon. Mitä merkitsee vallankumouksellinen edustajien systeemi? Me sanomme tarkotuksellisesti vallankumouksellinen edustajien systeemi, järjestelmä, sillä se ei ole puolueen edustajien järjestelmä, joka käsittäisi ainoastaan järjestettyjä kommunisteja. Tämä ei ole meidän päämäärämme taistelussa luokkayhtenäisyyden puolesta. Me taistelemme koko proletariaatin joukosta. Kehittääksemme joukoissa itsealotekykyä ja itsetoimintaa, on meidän vedettävä tähän edustajien verkkoon tehdaslaitoksissa myöskin puolueen ulkopuolella olevia ja rehellisiä sosialidemokraattisia työläisiä, joilla on vallankumouksellisten työläisten luottamus tehtaissa.
Sosialidemokraatit puolestaan ovat jo nyt kaikkialla alkaneet perustaa sellaista edustajien järjestelmää. Hampurissa esim. on heillä jo sellainen järjestelmä tehtaissa. Saksan sosialistipuolue ilmotti äskettäin Berliinissä ”Vorwärtsissä” haluavansa kolme sihteeriä ”erikoistyötä” varten tehtaissa. Myöskin toisissa Saksan kaupungeissa olemme panneet merkille sosialidemokraattien voimakkaan orientoimisen kohden suuria tehdaslaitoksia. Tämä osottaa, että vaikkakaan sosialidemokraatit eivät voikaan estää meidän toimenpiteitämme, niin ne yrittävät taistella meidän tehdastyötämme vastaan ja tehdä sen vaikeammaksi. Huolimatta tästä reformistien vastahyökkäyksestä ja työnantajien puolelta tapahtuvista pelotteluyrityksistä, me olimme jo Weddingin Puoluekongressin aikana kohtalaisen menestyksellisiä vallankumouksellisen edustajien järjestelmän rakentamisessa. Kahdesta kolmen kuukauden ajalla me onnistuimme perustamaan verkon, joka on tullut osaksi työväenliikkeestä ja kehittänyt joukoille oikeuden sanoa sanottavansa kaikkeen. Sellainen edustajien järjestelmä tehdaslaitosten departementeissa antaa työläisille mahdollisuuden alituisesti kontrolloida valitsemiaan edustajia. Jo nyt on sattunut tapauksia, joissa edustajat, jotka eivät täyttäneet tehtäväänsä, ovat departementtinsa työläisten toimesta tulleet tehtävistään takaisinkutsutuiksi.
Vallankumouksellinen edustajien järjestelmä tulee varmastikin bolshevikisen lakkotaktiikan tueksi ja kannatuspylvääksi. Lakkokampanja on poliittinen kampanja. Me emme voi toteuttaa lakkokampanjoita tehdaslaitoksissa, ellei meillä ole määritelty poliittinen ja organisatoorinen perusta suurtehtaitten kaikissa haaroissa. Tämä on juuri edustajien järjestelmän tehtävä. Menkäämme askel eteenpäin. Kun tämä politiikka on pantu voimaan, niin edustajien kokoomus tulee esittämään hyvin tärkeätä osaa milloin ikinä meidän puolueittemme on mentävä illegaalisuuteen. Korostuneen sodan vaaran aikoina, milloin sota puhkee ja kysymykseen tulee muuttaa sota sisällissodaksi, on tehdas ratkaiseva lähtökohta.
V. Taistelu oikeisto-viistopyrkimyksiä vastaan ja kommunistipuolueitten kansainväliset tehtävät
Jaglom-Tomski ryhmä Neuvostoliiton Kommunistipuolueessa
Toverit, liioittelematta voimme sanoa, että menestyksemme sitten Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen IV Kongressin ja Kommunistisen Internationalen VI Kongressin on todella ollut hämmästyttävä. Mutta tutkikaamme myöskin sitä tosiseikkaa, jota ei voida kieltää, nimittäin että Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen IV Kongressin ja Kommunistisen Internationalen VI Kongressin päätöksiä ovat meidän puolueemme toteuttaneet aivan liiaksi puutteellisesti ja osalta hyvin huonosti. Tämä suuri käänne, poliittisen elämän uusi strategia, oli meidän koko poliittisen työmme suuri koulu. Ensimäisen kerran olemme suuremmilla joukkoliikkeillä murtautuneet sosialidemokraattisten traditsioitten läpi kaikilla työväenliikkeen aloilla. Ei ollut helppoa toteuttaa uutta taktiikkaa. Meidän kaaderimme olivat kömpelöt, ne olivat vielä osalta kietoutuneina sosialidemokraattisten traditsioitten sumuun ja meidän oli ensi työksemme kiskottava ne pois tästä usvasta. Usein vissit ryhmät meidän puolueistamme kävivät vastustamaan uuden taktiikan toteuttamista ja saboteerasivat päätöksiä, toisinaan sitä itsekään tietämättä, mutta usein tapahtui sabotaasi kavalasti.
Yksinpä meidän Kommunistisen Internationalemme johtavassa puolueessa, Neuvostoliiton Kommunistipuolueessa, tulivat nämä oikeisto-viistopyrkimykset näkyviin ammattiunio-poliittisella alalla. Neuvostoliiton Kommunistipuolueen oikeistosiipi oli hyvin voimakas Ammattiunioitten Keskusneuvostossa. Se halusi jarruttaa Neuvostoliiton Kommunistipuoluetta koko kansallisen talouden sosialistisessa uudelleenrakentamisessa. Useat Keskusneuvoston jäsenet yrittivät myöskin toisia puolueita estää toteuttamasta Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen IV Kongressin päätöksiä. Oikeistolaiset ja sovittelijat koettivat siirtää yleisen opportunistisen passiivisuutensa toisiin puolueihin, nimittäin sikäli kuin tulee itsekritiikin asianmukaiseen toteuttamiseen, taisteluun lisätyn tuotannon puolesta ja koko sosialistisen uudelleenrakentamisen kehitykseen Neuvostoliitossa ja mitä tulee taisteluun kylistä kaupunkeihin tulleen väestön takapajuisten osien pikkuporvarillisia mielialoja vastaan, Jaglom-Tomski ryhmä oli yhteyksissä kaikkien puolueitten, erittäinkin Saksan puolueen kanssa.
Muistutan vain niistä suurista vaikeuksista jotka meillä olivat aikakausilehti ”Einheitiin” nähden, jota kontrolloivat nyt erotettu Siewert ja hänen ystävänsä, jotka monia vuosia olivat tämän liikkeen kärjessä. Tomski ja Jaglom toimivat käsikädessä Siewertin ja hänen ystäviensä kanssa ja meidän ja ”Einheitin” liikkeenhoidon välillä oli melkoinen määrä erimielisyyttä todella vallankumouksellisen yhtenäisyysliikkeen toteuttamisesta. Me koetimme kerta toisensa jälkeen muuttaa ”Einheitin” poliittista kurssia, me koetimme sitä tehdä myöskin organisatoorisella alalla kannustaen työläisiä yhteistoimintaan. Mutta tässä me kohtasimme näitten ryhmittymien taholta alituisesti katkeraa vastustusta. Peruskysymyksiä taistelun yhteydessä reformistien ja kommunistien välillä, asioita, joihin periaatteelliset kysymykset olivat sekaantuneet, sotkettiin järjestelmällisesti ”Einheitissä”. Sen sijaan että yhtenäisyysliikettä olisi edistetty bolshevikiselta katsantokannalta siinä oli tendenssejä, jotka julistivat, että repeämä työväenliikkeessä on onnettomuus. Taikka kuten luopio Walcherin jutussa, joka vaati, että Punaisen Kansainvälisen tulisi sulautua yhteen Amsterdamin Kansainvälisen Ammattiunioliikkeen kanssa.
Toverit, sellaisia läpikotaisin opportunistisia ja avoimesti likvidatoorisia tendenssejä tuettiin usein Neuvostoliiton Ammattiunioitten Keskusneuvoston taholta.
Haitat vallankumouksellisen ammattiuniotaktiikan toteuttamisessa
Voimme sanoa, että olemme melkoisesti edistyneet ammattiunio-poliittisessa työssämme. Useimmat likvidaattorit ovat jo erotetut Kominternista ja sovittelijoitten ryhmä Internationalessa, ellei se muuta politiikkaansa, tulee kohtaamaan saman kohtalon, sillä Kominternin politiikkaa toteutetaan periksi antamattomasti myöskin puolueemme sisäiseen kurssiin nähden. Meidän työtämme haittasivat ja vaikeuttivat opportunistiset ryhmittymät omissa riveissämme. Oikeistolaiset käsitykset, vaikkapa ne eivät heti olisikaan saaneet ryhmittymisien muotoa, halvaannuttivat puolueen offensiivin henkeä ja se oli este vallankumouksellisen politiikan tiellä. Myöskin enemmistön riveissä oli paljon horjumista. Monet tovereista epäröivät aivan liiaksi kauan ennenkuin ryhtyivät asianmukaisiin toimenpiteihin toteuttaakseen sitä linjaa, joka muovattiin Kommunistisen Internationalen VI Maailmankongressissa ja Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen IV Kongressissa. Mutta nyt olemme oikeutettuja sanomaan, että tämä horjuminen on suuressa määrässä lopetettu. Jo nyt on enemmän selvyyttä meidän edessämme oleviin probleemeihin nähden. Oppositio meidän omissa riveissämme ei ole niin voimakas kuin ennen, mutta siltä kylliksi voimakas haitatakseen meitä päätöksien toteuttamisessa. Tässä pikainen läpileikkaus meidän sisäisestä elämästämme: esteitä poliittisen työmme tiellä, asteettaista siihen tosiseikkaan heräämistä, että suuria tehtäviämme toteuttaessamme me emme saa unohtaa saada aikaan oikean lajista yhtenäisyyttä ja yhteistoimintaa Puolueessa oikealla vallankumouksellisella linjalla. Yleisen selvittämisen ja yleisen poliittisen työmme korkeammalle tasolle saattamisessa meidän täytyy ja me tulemme ajamaan mädät opportunistiset ainekset pois riveistämme.
Kaikkein tärkeimmät kansainväliset tehtävät
Kansainvälisessä asteikossa ovat meidän tärkeimmät tehtävämme seuraavat:
1. Taloudellisten taisteluitten alkaminen ja niitten itsenäinen johto.
2. Kärkevä taistelu kapitalistista ratsionalisoimista vastaan ja tarmokas Neuvostoliiton sosialistisen jälleenrakentamisen yhä kasvavan menestyksen popularisoiminen. Tämä kysymys esittää tärkeätä osaa meidän agitatsionissamme kautta koko maailman. Meidän tehtävämme on tuhota porvariston valta kaikissa kapitalistisissa maissa. Ellemme me kykene saattamaan työväenluokkaa vakuutetuksi siitä, että me voimme vanhan kapitalistisen järjestelmän tilalle asettaa paremman järjestelmän, niin me emme tule voittamaan sitä sen puolelle.
Onko meillä sellaisia mahdollisuuksia proletariaatin diktatuurin menestyksien käyttämiseen? Minä ajattelen, että sosialistisen rakentamisen kehitystä Neuvostoliitossa, jälleenrakentamisen aikakaudella tämän kehityksen sysäystä antavaa luonnetta, 7-tunnin työpäivän käytäntöön ottamista Neuvostoliiton kaikkein tärkeimmissä teollisuuden haaroissa, sitä tosiasiaa, että Neuvostoliitossa työväenluokan aineellinen ja kulttuurinen taso vakituisesti korjautuu, kun taasen kapitalistisissa maissa käytetään työväenluokkaa vastaan kaikilla aloilla uusia tukahuttamisen taantumuksellisia metoodeja, ei ole meidän taholtamme käytetty siinä määrässä kuin olisi tullut käyttää meidän ja myöskin ammattiunioitten agitatsioonissa.
3. Taloudellisille taisteluille ja vaatimuksille poliittisen luonteen antaminen ja poliittisten joukkotaisteluitten laajentaminen.
4. Yhteisrintaman elimien perustaminen, jotka työväenluokka itse valitsee, tarkotuksella organisatoorisesti ja poliittisesti tiivistää meidän vallankumouksellista joukkoperustaamme.
5. Perinpohjaisempaa keskittämistä tehdassolujen perustamiseen ja kehittämiseen.
6. Meidän vallankumouksellisen työmme voimistuttaminen ammattiunioissa.
7. Reformistisen ammattiunioaparaatin vaikutusvallan tuhoaminen, punaisten ammattiunioitten aseman lujittaminen maissa, joissa on jakautunut ammattiunioliike.
8. Punaisten tehdasneuvostojen vaikutusvallan laajentaminen ja niitten poliittisiksi tekeminen.
9. Meidän työmme perinpohjaisempaa kansainvälistyttämistä ja tuen antamista siirtomaaliikkeelle kautta koko maailman.
10. Enemmän huomiota suuren työttömien armeijan tukemiseen siinä mielessä, että meidän on vedettävä vakituisesti työttömien armeija koko taistelevan proletariaatin yhtenäiseen luokkarintamaan.
Kaikki nämä tehtävät ovat likeisesti yhdistetyt Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen kaikinpuoliseen lujittamiseen. Viimeisen 3–4 vuoden aikana oli tendenssinä sivuuttaa Punainen Taloudellinen Kansainvälinen tärkeänä osana työväenliikkeestä, joka työskentelee rinnakkain Kommunistisen Internationalen kanssa. Oli olemassa opportunistisia tendenssejä, joihin jo olen kiinnittänyt huomiota, joilla oli pyrkimyksenä kieltää Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen merkitys rinnakkaisjärjestönä Kommunistisen Internationalen kanssa. Jos meillä on kaksi eri rintamaa: toisella puolella Kommunistinen Internationale yhdessä Punaisen Taloudellisen Kansainvälisen kanssa ja toisella puolella II Internationale ja Amsterdamin Internationale, niin eikö tämä merkitse sitä, että nyt, kuten ennenkin, me käymme taistelua vallankumouksellisen ammattiunioyhtenäisyyden puolesta vallankumouksellisen luokkataistelun pohjalla kautta koko maailman? Varmastikin! Meidän päämääränämme on vallottaa maailma ja tässä taistelussa maailman porvaristoa vastaan meidän on heikennettävä reformistien eri asemat, reformistien, jotka meidän on tuhottava.
Taistelun yhteydessä vallankumouksellisen ammattiunioyhtenäisyyden puolesta me asetimme päämääräksemme vallottaa työläiset ammattiunioissa kommunismin puolelle, sosialifascismia vastaan, Amsterdamin Internationalea vastaan. Tämä merkitsee taistelua hegemoniasta (johtaja-asemasta) proletariaatin keskuudessa reformismin ja kommunismin välillä kautta maailman. Toverit, me olemme nyt, kuten toveri Molotov aivan oikein huomautti, joukkojen keskuudessa tapahtuvan vallankumouksellisen uudelleen heräämisen alussa. Riippuu meidän taktiikastamme, vallankumouksellisesta alotekyvystämme ja järkähtämättömyydestämme kuinka pitkälle me voimme tälle vallankumoukselliselle uudelleen heräämiselle antaa sysäystä, muuttaa se asteettain vallankumoukselliseksi joukkotaisteluksi, alottaa taloudellisia ja poliittisia lakkoja, saadaksemme niitten kautta proletariaatin enemmistön meidän puolellemme ja ottaaksemme johdon ratkaisevassa taistelussa poliittisesta vallasta. Tilapäiset taka-askeleet ja osittaiset tappiot ovat kiertämättömiä. Meidän on asetettava tehtäväksemme saada jokaisessa tilanteessa käsiimme oikea lenkki tapausten ketjusta, s.o. me emme saa harpata ylitse mitään piirrettä kehityksestä, myöskään emme me voi jäädä passiivisiksi hetkellä, jolloin vallankumouksellista toimintaa vaaditaan. Jos me toteutamme politiikkaamme häikäilemattä, jos me pidämme kiinni kurssistamme ja kannustamme joukoissa luottamusta heidän vallankumoukselliseen voimaansa, jos me toteutamme taktiikkaamme offensiivin ja periksi antamattomuuden hengessä ja voitamme kaiken epäröinnin, niin me tulemme kykeneviksi johtamaan proletaarisia voimia voittoon taistelussa proletariaatin diktatuurista ja kapitalismin kukistamisesta. (Voimakasta, kauan kestävää suosionosotusta.)
Viesti — Vol. I — Numerot 2, 3, 4 ja 5 — Helmi-toukokuu 1930 — Worcester, Massachusetts
Saksankielinen versio kokoelmassa: Ernst Thälmann: Reden und Aufsätze zur Geschichte der deutschen Arbeiterbewegung (Band 2)
Marxismi-Leninismi 